Liiallinen vaativuus omaa itseä kohtaan voi olla yksi masennuksen ja uupumuksen henkisistä juurisyistä. Se tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, ettet tiedä mikä tekeminen on riittävästi ja milloin riität itse. Pohjattomalta tuntuva riittämättömyyden tunne on yksi merkki tästä. Sen lonkerot tuntuvat suorastaan kuristavan oman ihmisyyden kasaan.

Mikäli olet sisäisesti liian vaativa ja samaan aikaan liian kiltti, sinulla saattaa olla vaikeuksia tunnistaa, missä kulkee terveen ja epäterveen itsekkyyden raja. Kilttinä itseään pitävä pyrkii olemaan muille “helppo”, mutta voi olla itselleen hyvin ankara. Liian kilttinä ja samaan aikaan sisäisesti vaativana pidät tarpeettomasti itseäsi itsekkäänä tilanteissa, joissa yrität vaatia sinulle kuuluvaa oikeutta, kohtuutta ja huomiota. Et välttämättä uskalla tulla täysin näkyväksi omien tunteiden ja tarpeiden kanssa ja koet niistä kohtuuttoman kovaa syyllisyyden tunnetta. Toisin sanoen, et oikein osaa asettua itsesi puolelle tilanteissa, joissa se olisi hyvä tehdä ja jos asetut, koet siitä herkästi huonoa omaatuntoa.

Toinen vaihtoehto on, että ärsyynnyt helposti ihmisille, jotka sallivat itselleen sinun näkökulmastasi liikaa oikeuksia ja nautintoa, koska alitajuisesti kiellät ne itseltäsi. Kateuden tunne voi johdattaa sinut näiden haitallisten uskomusten äärelle.

Liiallinen vaativuus omaa itseä kohtaan voi saada sinut kieltämään itseltäsi nautinnon, levollisuuden ja hyvän olon. Koska et usko ihmisenä olevasi riittävä, sinun on oltava koko ajan toimelias, tehokas ja touhukas. Kelpaavuutesi ja arvosi on ehdollistunut suoritusten määrään, ei aitoon ihmisarvoon. Uskot, että kaikki hyvä pitää ensin ansaita kovalla työllä ja raatamisella. Lopulta tämä kierre voi johtaa piilevään henkiseen alakuloon, jolloin elämästä katoaa pikkuhiljaa värit ja mielekkyys. Olet luisumassa hyvää vauhtia kohti masennusta ja uupumusta.

Uskomus siitä, että on oltava jatkuvasti tekevä ja tehokas sekä muiden, että omissa silmissä, ajaa sinut suorittamaan elämää hampaat irvessä ja niska limassa. Suorittaminen taas voi olla alitajuisesti omaksuttu toiminnan ja elämisen malli jo lapsuudesta, mutta myös eräänlainen selviytymiskeino tai tapa torjua vaikeita tunteita. Suorittajaksi itsensä tunnistavat ovat lähes poikkeuksetta sisäisesti hyvin vaativia itselleen.

Liiallinen vaativuus itseäsi kohtaan voi saada sinut asettamaan itsellesi koko ajan uusia tavoitteita, standardeja ja saavutuksia, pieniä ja isoja, joista uskot merkityksen tunteen löytyvän. Samalla jatkuva asioiden ja menestyksen tavoittelu tai pakonomainen touhuaminen vie läsnäolosi pois nykyhetkestä sekä estää sinua olemasta tyytyväinen itseesi ja elämääsi tässä ja nyt. Lisäksi saatat ohittaa omia perustarpeita, koska “asiat ja työt täytyy hoitaa ensin ulkoisesti vimpan päälle”.

Kenties tunnet helposti myös kateutta ja alitajuisesti vertailet sekä kilpailet muita tai itseäsi vastaan? Peilaat sisäistä riittävyyttä näin hyvin epäterveellä tavalla, joka tekee olosi entistä kurjemmaksi. Et oikein koskaan tiedä riitätkö varmasti. Tämä saa olosi pohjimmiltaan hyvin epävarmaksi ja itsetunnon matalaksi.

Liiallinen vaativuus omaa itseä kohtaan voi nostaa herkästi huonommuuden, riittämättömyyden, syyllisyyden ja häpeän tunteita, joita pyrit ehkä välttelemään viimeiseen asti. Huonommuuden tunne voi saada sinut vetäytymään tai vaikenemaan sosiaalisista tilanteista ja siten vahvistaa välttelyyn perustuvaa käyttäytymistä. Toisessa ääripäässä taas saatat jatkuvasti yrittää loistaa, ponnistella sekä ylisuorittaa ja sillä tavoin poltat itsesi loppuun. Tämä pahentaa huonommuuden kokemusta ja heikentää itsetuntoa entisestään.

Moni uupunut on kertonut kärsivänsä suorastaan murskaavasta huonommuuden tunteesta. Huonommuuden tunne voi liittyä sisäiseen arvottomuuden kokemukseen, jolloin et koe olevasi ihmisenä hyvä ja arvokas tai vaihtoehtoisesti osaamisesi ei koskaan riitä vaatimuksiisi tai odotuksiin. Silloin sisäinen rimasi on aivan liian ylhäällä ja saatat kärsiä huijarisyndroomasta, jolloin kyseenalaistat koko ajan omaa osaamista ja kyvykkyyttä. Tämä on henkisesti raskasta sekä äärimmäisen väsyttävää ja kuluttavaa.

Kysy itseltäsi, vaaditko itseltäsi liikaa? Kyse voi olla vaativuuden tunnelukosta, joka on ottanut liikaa valtaa tunne ja uskomus maailmassasi. Se voi saada sinut uskomaan, ettet koskaan riitä tai kaiken pitää aina olla täydellistä ja vastata sinun korkeita sisäisiä odotuksia. Tai pelkäätkö epäonnistumista, pettymyksiä ja kritiikkiä niin paljon, että et edes uskalla yrittää? Tällä tavoin sabotoit itse itseltäsi onnistumisen mahdollisuudet. Nämä molemmat ovat kolikon kaksi eri puolta, jotka ilmenevät ihmisillä eri tavoin eri tilanteissa.

Täydellisyyden tavoittelu on kuin sisäinen vankila: se kahlitsee sinut tavoittelemaan jotakin fantasiamielikuvia itsestä ja maailmasta, mutta sulkee sinut samalla tiukkaakin tiukempaan lokeroon. Tavoitteista voi muodostua lopulta sisäisiä vaatimuksia, joilla punnitset oman arvosi. Pian huomaat olevasi jumissa juoksupyörässä, joka ei koskaan vie sinua perille. Täydellisyys ja kontrolli ovat pelkkää (mielen) illuusiota: ne eivät ole totta. Ihmisyys on hyvin epätäydellistä, kompleksista ja keskeneräistä.

Ja samalla olemme aina täysin riittäviä, siis ihan aina!

Olen huomannut, että mitä enemmän yritän hallita ja kontrolloida asioita, sitä stressaantuneemmaksi tulen. Ja mitä enemmän yritän tietää ja olla perillä asioista, sitä enemmän huomaan oman tiedostamattomuuden, keskeneräisyyden ja epätäydellisyyden. Ah, kuinka vapauttavaa sallia ne! On kuin saisi sisäisesti enemmän tilaa hengittää, kun riittämättömyyden tunteen kuristus hellittää otettaan.

Sisäiset vaatimukset eivät ole muuta kuin useimmiten kuviteltuja tulkintoja siitä, millainen pitäisi olla tai mitä oletan muiden minulta odottavan! Tämän oivalluksen turvin olen pystynyt punnita haluanko ylläpitää vaatimuksia vai voisinko sallia itselleni hieman rennompaa asennoitumista itseäni kohtaan. Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta ei tietenkään aina suju kuin tanssi.

Lempeys omaa itseä kohtaan ei ole suorittajalle mikään uusi päämäärä, jota kohti lähteä kulkemaan, vaan valtavan iso asennemuutos, joka kysyy pitkäjänteistä sisäistä siivoustyötä. Vastalääke on opetella pysähtymään myös vaikeiden tunteiden kuten pelkojen, häpeän, syyllisyyden ja riittämättömyyden äärelle sekä hyväksyä itsensä tässä ja nyt, eikä “sitten kun…”

Rakkautta tai hyväksyntää ei koskaan tarvitse ansaita, edes itseltään.

Kokosin loppuun vielä merkkejä siitä, miltä liiallinen vaativuus voi näyttää käytännössä.
Itselleen liian vaativa ihminen mm.

• Kritisoi helposti itseä ja muita
• Ohittaa omia todellisia tarpeitaan ja tunteitaan
• On taipuvainen yliajatteluun, liialliseen loogisuuteen, järkeilyyn ja analysointiin
• On sisäisesti itselleen hyvin ankara ja ruoskii itseään koko ajan
• Ahdistuu herkästi tekemättömistä töistä ja koko ajan “PITÄISI olla jossakin muualla”
• Pinnistelee, ponnistelee ja pyrkii kontrolloimaan kaikkea eikä edes huomaa sitä aina itse, vaan pitää sitä virheellisesti normaalina
• Ajaa itsensä helposti ylikuntoon tai ylikierroksille ja ahdistuu paikallaan olemisesta
• On kyvytön rentoutumaan ja nauttimaan elämästä
• Tavoittelee täydellisyyttä kaikessa, koska vähempi EI RIITÄ
• Ei koskaan ole tyytyväinen itseensä tai muihin, vaan löytää aina virheitä ja parannettavaa, josta voi seurata uusia korkeampia tavoitteita
• Ei osaa antautua ja pysähtyä nauttimaan niistä hyvistä ja arvokkaista asioista, joita elämässä juuri nyt on
• Tuntee jatkuvia suorituspaineita, stressiä, kiirettä, vastuullisuuden ja velvollisuuden tunteita
• Pitää tunteita, lempeyttä, pysähtymistä ja armollisuutta hömpänpömppänä, joka ei käytännössä koske itseä
• Ei siedä itseltään virheitä tai epäonnistumisia
• Panostaa jatkuvaan tekemiseen, menestykseen ja puurtamiseen sekä laiminlyö siksi läsnäoloa läheisten kanssa
• Tuntee tietoisesti tai alitajuisesti kovaa syyllisyyttä, joka estää hyväksymästä omaa inhimillisyyttä ja keskeneräisyyttä