Narsistisen ihmisen viestintä, erityisesti niinä hetkinä, kun hän on kokenut olonsa loukatuksi tai uhatuksi voi olla hyvin uhkaavaa. Yleinen reaktio lähisuhteissa narsistisen ihmisen painostavaan viestintään on ahdistus, epävarmuus ja pelko.
Jos joudut olemaan kanssakäymisissä narsistisen ihmisen kanssa ja vastaanottamaan hänen agressiivisia viestejä, toivon seuraavista kuudesta neuvostani olevan sinulle apua.
1. Lopeta perustelu, selittely ja väittely
Älä turhaan perustele tai selittele toimiasi loputtomiin. Voit perustella kerran ja se riittää. Hän tuskin hyväksyy tai uskoo vastaustasi, joten älä turhaan kuluta tähän aikaasi ja energiaasi.
Väittely ei myöskään hyödytä, koska narsismi itsessään estää toisen ihmisen näkökulmien huomioon ottamisen.
2. Vedä raja
Voit rajata keskustelua sanomalla:
“En aio keskustella asiasta kanssasi” jasama hieman pehmeämmin sanottuna (sopii esim.työpaikoille):
“En mielelläni keskustele asiasta enää, olen sanonut kantani ja tulen myös pysymään siinä.”
“Päätän keskustelun nyt tähän, kiitos ja hyvää päivänjatkoa!” Poistu paikalta tämän jälkeen .
“Olen sanonut kantani tähän asiaan . Minulla saa olla oma kantani ja sinulla omasi.”
3. Vastaa neutraalisti
Neutraalissa vastauksessa ilmaiset kuulleesi häntä, mutta et jatka keskustelua suuntaan tai toiseen saatikka ilmaise omaa kantaa asiaan.Annat asian siis vain olla.
“Kiitos viestistäsi, olen huomioinut mielipiteesi ja näkökulmasi.”
4. Vetäydy keskustelusta
Ilmaise, että olet saanut hänen viestin, mutta et ole kiinnostunut enää keskustelemaan mistään.
“Minulla ei ole tähän mitään sanottavaa tai lisättävää. Hyvää jatkoa!” Tämän jälkeen älä enää vastaa taikka viestitä hänelle.
5. Viivyttele
Jos huomaat hänen olevan tunteiden vallassa ja esimerkiksi purkamassa sinuun omaa pahaa oloaan tai turhautumistaan vaatien sinulta kaikenlaista turhaa ja epäolennaista, tai hän uhkailee tai pelottelee sinua, voit vastata esimerkiksi näin:
“Olen juuri nyt varattu (tai lääkärissä, kokouksessa, kassajonossa tms.). Palaan asiaan myöhemmin.”
6. Älä vastaa ollenkaan
Joskus se, että et vastaa tai reagoi ollenkaan, et siis yhtään mitenkään on kaikista paras vaihtoehto ja varsinkin silloin, jos useat aikaisemmat keskustelut eivät ole johtaneet mihinkään, tai ne ovat pelkästään pahentaneet tilannetta, tai sinä olet aina päätynyt syntipukiksi kaikkeen.
Suosittelen tätä vaihtoehtoa kaikista eniten erityisesti silloin, jos sinulla ei ole mitään pakollisia siteitä häneen (esim. yhteiset lapset tai omaisuutta).
Ja lopuksi muistathan: ettei sinun kannata käyttää voimiasi myöskään siihen, että pyrkisit selittämään ja saamaan narsistista ihmistä ymmärtämään omaa narsistista ja haitallista käytöstään. Narsismi estää itsen ja oman toiminnan rehellisen tarkastelun, joten suuntaa voimasi itseen ja omaan toimintaan.
Henna Heinonen on varhaiskasvatuksen ammattilainen, päiväkodinjohtaja, yrittäjä ja äiti. Hän on myös erityisherkkä haaveilija, itsensä ikuinen etsijä, ihminen, joka uskoo vahvasti hyvään ja siihen että maailmaa voi toden totta parantaa hiekkalaatikolta käsin.
Pieni ihminen aamuaikaisessa päiväkodin eteisessä, tukka pikkuisen sekaisin, silmät vielä täynnä unihiekkaa. Aamu alkaa aikaisin, joskus se on pakko, sillä aikuisten on töihin ennätettävä.
Sama pieni ihminen lounaan jälkeen monta, monta touhua ja tehneenä, ihan väsyneenä masu täynnä ruokaa kiukuttelee, kun sukka on huonosti. Kaikki harmittaa, kaverikin otti juuri sen lelun, jonka olisin halunnut.
Kiukku tulee voimalla, mutta on niin väsy.
Edes päivän lepohetki ei riitä toipumiseen, vaikka uni tulee saman tien ja se jatkuu välipalaan saakka. Kiukku tulee taas voimalla eteisessä, kun on kurahousujen pukemisen aika. Aikuiset auttavat, ymmärtää, mutta ei se lohduta pientä ihmistä, joka on tunteittensa vallassa.
– Mun äiti opettelee hakemaan mua ajoissa, se tulee kyllä.
Siellä hän värvöttää, iltapäivän hämärässä ja odottaa ja se kiukku tulee varmasti myös hakijalle.
En ikinä halua syyllistää vanhempia, tiedän, teistä kaikki on omalla tavallaan kovilla. Ei ole helppoa olla pienten ihmisten kasvattaja. He vaativat paljon, työt vaativat paljon, elämä vaatii paljon.
Puhutaan paljon aikuisten burn outista, mutta kuka puhuu lasten burn outista? Siitä, miten pienet ihmiset väsyvät lähes 10-tuntisten hoitopäivien yhteydessä ja viikonlopuista, jotka sisältää kauppakeskuksia ja kännykkäpelejä.
Iltaisin lasta on vaikea saada rauhoittumaan, hän käy valtavilla kierroksilla ja omat hermot alkaa olla jo ihan riekaleina. Olisi niin kiva päästä edes hetkeksi huokaisemaan, ottamaan omaa aikaa. Mutta entä jo se lapsi käy kierroksilla siitä, ettei hän ole tullut nähdyksi? Että hän kaipaa vain oman vanhemman huomiota, sitä että joku juttelee, kysyy kuulumisia, kertoo, että lapsi on tärkeä ja rakas.
Ei tabletit tai kännykkä rauhoita lasten mieltä, se aktivoi sitä lisää ja vaikka se onkin oivallinen ”lapsenvahti”, ei se korvaa koskaan toisen ihmisen huomiota, kosketusta tai läsnäoloa. Sitä me ihmiset kaikki kaipaamme ja janoamme, läsnäoloa.
Miten sitten aikuinen jaksaa olla lapselle läsnä, jos hän on jo itse kuiviin niistetty työelämän ja arjen pyörteissä? Mikä siihen auttaa?
Vähemmän on enemmän. Lapsi ei tarvitse muuta kuin huomiota, läsnäoloa. Yhteistä aikaa.
Aikaa ilman älylaitteita.
Yhteinen ruokailu saman pöydän ympärillä, yhtä aikaa. Keskustelua siitä, mitä kuuluu. Miten sinun päiväsi on mennyt? Tai mitä tänään tapahtuu?
Vaikka lapsi ei aluksi osaisi keskustella omista tunteistaan tai ajatuksistaan, tulee se vähitellen, kun siihen opetetaan. Opetellaan yhdessä.
Mitä jos tyhjennetään yhdessä astianpesukone tai viedään roskat, tai luetaan kirja. Tai mennään metsään.
Varhaiskasvatus on meillä Suomessa laadukasta. Me emme ole säilytyspaikka tai ”tarha” niin kuin joskus puhuttiin. Meillä on korkeasti koulutettu henkilökunta, joka opettaa lapsille elämisen taitoja, mutta monesti ne lapset kaipaavat vain omia vanhempia. Sitä, että he saavat sen tärkeimmän huomiota ja rakkautta. Yhteisiä muistoja.
Katja Kokko on ura- ja työhyvinvointivalmentaja, työnohjaaja (STOry), työkykykoordinaattori ja kirjoittaja. Hän työnohjaa ja valmentaa lempeän ratkaisukeskeisellä, voimavara- ja vahvuusperustaisella otteellaan sekä yksilöitä että ryhmiä. Katja on pohjakoulutukseltaan KTM, ja aikoo seuraavaksi opiskella NLP:tä.
Ehkä kuulut heihin, jotka ovat aina yhteydessä itseensä.
Itse en suinkaan ole aina ollut niin onnekas. Olen saanut mutkien kautta opetella tätä arvokasta taitoa ja oppia uudelleen ja uudelleen reitit takaisin itseen, omaan hyvään tilaan.
Hiljaisuudessa on voimaa
Keski-iässä olen jo riittävän tietoinen tuskasta, joka nostaa päätään kun en olekaan yhteydessä. Kehoni kipeytyy herkemmin, saan ehkä infektion, hosun ja hätäilen, nukun levottomammin. Kukaan, ihan lähimmäisiäni lukuun ottamatta, ei sitä minusta välttämättä huomaa. Enkä minäkään, jollen ole tarkkana. Opin jo aika varhain kätkemään sen, mikä vaivaa muita. Hakeudun nyt helpommin ja nopeammin omaan tilaani, kun haluan ajatella jotakin loppuun tai tehdä isompia päätöksiä. Tiedän että kohta taas kuulen oman ääneni. Kirjoittaminen on kai oma tapani varjella elämää ja saada siihen yhteys.
Hiljaisuus on siksikin itselleni jokseenkin pyhää. Marraskuun hiljaisuus, harmaus, ei liikaa harmita, se saa minut vain vähän harmaammaksi. Käperryn metsämökkiin, vaeltelen luonnossa, herkistyn helpommin. Joogaan ja kuuntelen. Mitähän sieltä alkaa tulla? Se, mikä voi toisesta näyttää jollei suorastaan ankealta, ainakin aika vaisulta, on minulle siinä hetkessä hienointa. Kuulen lyhyessä ajassa paljon. Olen ilahtunut raikkaasta ilmasta ja illasta, johon saan rauhoittua. Usein tapaan kosteassa metsän ryteiköissä taas itseni.
Kun lapset olivat pieniä, en aina kuullut itseäni. Kun työmäärät kasvoivat, en osannut enkä ehtinyt kuulla. Kun olin pikkutyttö, minun ei oikein annettu kuulla, saati ilmaista. Silloinkin kuulin silti tosi paljon.
Omaäänisenä
Analogia on selkeä, ja onneksi tiedän sen tänään. Kun et saa ääntäsi kuuluville, seuraus on luonnollisesti kahdenkaltainen. Ehkä vaikenet, pienenet, säikyt ja vetäydyt. Kun siitä tokenet, alat äännehtiä isommin ja kuuluvammin. Ken siitä pahastuu, ei ollut sinun ihmisiäsi.
Näin ajattelin ensin. Voi kuitenkin olla, että hätiköin, enkä ollut ihan loppuun asti ajatellut. On totta, että koin mielipahaa. Koin hylkäämistä. Koin harmitusta, tulin ohitetuksikin.
Entäpä sitten? Näin meistä tosi monille tapahtuu. Emme me läheskään aina ymmärrä toisiamme emmekä osaa toimia oikein. Olemme riittämättömiä ja ajattelemattomia, tosi pieniä toisillemme. Ennen kaikkea, pieniä itsellemme.
Itselleen pieni ei voi olla suuri toisellekaan. Ei hän silti ole aina pahantahtoinen, tai jotenkin huonompi. Hän on vain kasvumatkallaan, kuten olet itsekin. Hän voi nolata sinut, koska on vielä pieni. Hän voi esittää pätevää, koska ei täysin ole sitä. Hän voi suuttua ja loukkaantua, koska on oikeasti peloissaan. Ei kenties vielä tiedä miltä oma ääni voi parhaimmillaan kuulostaa.
Omassa valossa
Eipä tässä ainaista hauskaa ole vieläkään – onneksi sellaista en odotakaan. Omassa valossa, siis hyvässä yhteydessä itseensä ja toisiin, löytää tosi usein pieniä tyytyväisyydenaiheita, ja jättää ne jokapäiväiset harmitukset taakseen helpommin. Omassa valossa oleminen on yhteyttä itseen ja omaan energiaan. Kun olet oma itsesi, pidät kiinni energiastasi.
Ennen valon löytymistä kokeilin eri alojen ammattiauttajia, tietysti alkuun työterveydessä, sittemmin siellä mistä apua parhaiten sain. Edelleen jatkan vyöhyketerapeutin, kiropraktikon ja kehonhuollon asiantuntijoiden kanssa. En näe mitään syytä luopua tärkeistä tukipilareistani.
Hyväksyin myös pikkuhiljaa, ettei lapsuuteni suinkaan ollut aika kultainen, vaikka paljon kultaistakin aikaa siihen mahtui. Opin että omaa itseä on syytä kuunnella. Hiljentää ennen kuin vaikenee. Äännähtää ennen kuin räjähtää. Sanoa mielipiteensä vaikkei joku siitä ilahdu. Näyttää oma osaaminen, vaikka joku siitä pahastuisi. Iloita isosti ja surra ajallaan.
Tutustuin arvoihini, pintaa syvemmin ja aloin toimia enenevästi niiden mukaan. Perhe, terveys ja ystävät ovat tietysti aina tärkeitä! Silti ihan tärkeintä itselleni on yhteys. Siinä kun jännästi yhdistyy kaikki; asioiden välinen yhteys, luontoyhteys, yhteys toisiin, yhteyden välittäminen, yhteyttäminen, yhteys siihen tilaan joka syntyy vain yhteydestä. Yhteydessä oleminen tuottaa energiaa ja energia myös luo yhteyttä.
Päätin pystyä antamaan kaiken aina anteeksi, koska se todellakin eheyttää. Meditoin niin kauan, ja etsin vastauksia niin pitkään, että aloin kokea uudenlaista lempeyttä. Sen ansiosta on paljon helpompaa toivotella toiselle, itse asiassa kenelle hyvänsä, hyviä asioita, kuten onnellisuutta, turvallisuutta ja terveyttä.
Koska sain valon, eli myötäelämisen ja myötätunnon kyvyn ja taidon pitää energiani, otan myös vastuun. Koska otan vastuun, pysyn valossa. Vastuun myötä laajenen ja vastuuni voi kasvaa.
Miika Kumara on ammatiltaan lastenhoitaja, joka on kiinnostunut laajasti eri elämän osa-alueista. Erityisesti syvälliset ajatukset ja ihmisen herkkyys ovat lähellä hänen sydäntään. Miika on sekä aviomies että isä.
Vanhemmuus itsessään on parasta. Mutta mitkä asiat siinä ovat parhaimpia asioita? Ne ovat varmastikin mielipideasioita, koska jokainen kokee vanhemmuuden omasta näkökulmasta käsin. Seuraavaksi kerron jälkikäteen ajateltuna viidestä erityisesti parhaasta asiasta vanhemmuudessa omasta mielestäni, joita en täysin osannut aavistaa etukäteen.
1. Yhdessä tekeminen
Toki tiesin, että vanhemmuudessa on parasta tehdä lapsen kanssa yhdessä asioita. Kuitenkaan sitä ei täysin voinut ymmärtää ennen vanhemmuutta. Yhdessä tekeminen oman lapsen kanssa ei tarvitse olla edes mitään rakettitiedettä tai sirkustemppuja. Riittää, että vanhempana tekee lapsen kanssa yhdessä aivan tavallisia arkisia asioita. Samalla saa jakaa nämä arkiset ja ihanat kokemukset oman lapsensa kanssa.
2. Hellyyden osoitukset
Mikä olisi hienompi tunne kuin olla lähellä omaa lasta. Halata ja kertoa, kuinka tärkeä hän on. Myös se, että oma lapsi osoittaa kiintymystä tulemalla syliin on paras palkka vanhemmuudesta.
3. Lapsen kasvun ja kehityksen seuraaminen
On aika ihmeellistä, että miten lapsi kasvaa ja kehittyy. Sitä oikein vanhempanakin yllättyy, mitä kaikkea lapsi oppii ja kuinka nopeasti. On mielenkiintoista, että aluksi vastasyntynyt ihmettelee maailman menoa, kun jo taaperoikäinen menee kovaa vauhtia sitä kohti. Juoksee minkä jaloistaan pääsee eteenpäin päättäväisesti. Siitä me aikuisetkin voimme ottaa mallia.
4. Perinteiden vaaliminen
Meillä jokaisella on varmasti jonkinlaisia perinteitä elämässämme, joita haluamme vaalia myös omien lastemme kanssa. Olen itse kokenut, että samalla kun mahdollistaa nämä perinteet omalle lapselle, niin voi elää esim. omasta lapsuudesta peräisin olevia perinteitä itsekin uudelleen. Itselläni on ollut perinteenä jokaisena jouluaattona herätä katsomaan Joulupukin kuumaa linjaa, koska se tuo itselleni joulumielen.
5. Läsnäolo
Ehkä kaikista tärkein ja samalla parhain asia lapsen kanssa olemisessa on mielestäni läsnäolo. Se on kaiken A ja O. Ennen vanhemmuuttani vietin paljon aikaa puhelimella. Myönnän, että vietän aikaani nykyäänkin paljon puhelimella. Olen kuitenkin tietoisesti yrittänyt vähentää puhelimella oloani, koska olen huomannut, että mitään sen parempaa asiaa vanhemmuudessa ei ole kuin läsnäolo ilman mitään ylimääräisiä häiriötekijöitä. Läsnäolosta ei kuitenkaan kannata ottaa liikaa paineita, koska tärkeintä on se, että yrittää parhaansa olla läsnä lapselleen. Läsnäolon ei tarvitse aina olla pitkä aika. Sekin jo riittää, kun on läsnä esimerkiksi viisi minuuttia aluksi. Kun tämä onnistuu, niin voi läsnäoloa kokeilla pidempiäkin pätkiä. Lopulta voit huomata, kuinka antoisaa yhdessä oleminen oman lapsen kanssa on.
Kannustan lopuksi miettimään, mikä on juuri sinusta parasta vanhemmuudessa. Vanhemmuus on suuri rikkaus, jossa on rajattomasti hienoja puolia. Se tekeekin vanhemmuudesta arvokkaan asian. Vanhemmuus on ainutkertainen mahdollisuus ja juuri sinä olet omalle lapsellesi paras mahdollinen vanhempi. Jokainen lapsi on erilainen, joten jokainen matka vanhemmuuteen tuo erilaisia parhaita puolia vanhemmuudesta esiin.
Kun puhun äitihaavasta, kuulen usein kysymyksen: Voiko saman perheen tyttärillä olla erilainen suhde ja erilainen kokemus suhteesta äitiin?
Kysymyksen taustalla on usein pelko: Jos siskollani on hyvä suhde äitiin, mutta minulla ei, onko vika minussa?
Saman perheen lapset saattavat kokea äidin käyttäytymisen ja perhedynamiikan eri tavoin. Sisarusten muistot samoista tilanteista saattavat olla erilaisia – on yksilökohtaista, miten kukin on tilanteen kokenut ja millaisia tunnejälkiä siitä on jäänyt.
Kyse ei välttämättä ole siitä, että kenenkään kokemus olisi vääristynyt, vaan erilaiset kokemukset voivat olla hyvinkin totta. Äiti saattaa kohdella lapsiaan eri lailla, sillä he saattavat aktivoida äidissä erilaisia tunteita. Vahva, itsenäinen tytär voi korostaa äidin omaa voimattomuutta, ja äiti saattaa vaatia häneltä enemmän kuin sisaruksiltaan. Tarvitsevampi lapsi taas saattaa herättää äidissä enemmän suojelunhalua tai hoivaviettiä. Hän ei uhkaa äidin olemassa- oloa vaan vahvistaa äidin roolia ja äitiyden merkitystä.
Jos vanhemmat eivät pysty pitämään kodin tunneilmapiiriä vakaana, on luonnollista, että joku lapsista ottaa sovittelijan roolin. Se voi osua vanhimman tyttären osaksi – tai herkimmän ja empaattisimman. Herkkä ihminen saattaa yrittää pitää huolta muiden tunteista helpottaakseen omaa oloaan. Hylätyksi tulemisen pelko voi saada lapsen tasapainoilemaan perheenjäsenten välillä turvattomissa tilanteissa. Ihmisellä on luontainen taipumus tasapainottaa vireystilaansa ja purkaa stressiä keinoilla, jotka kulloinkin ovat helpoimmin käytettävissä. Lapsena opituista toimintamalleista syntyy tapoja, joita ihminen toistaa aikuisenakin.
Pauliina, 51, kertoo kirjassa Äitihaava – tyttären raskas perintö:
“Minulle lankesi perheessä tuhkimon rooli. Olin iskun vaimentaja ja ilmapuntari: kun ilmapiiri oli kireä, ohjasin pienemmän sisaren sivummalle, jotta hän ei ärsyttäisi äitiä lisää. Olin vastuullinen ja suojeleva. Minusta tuli perheessä ulkopuolinen, en ollut tasaveroinen sisareni kanssa. Esikoisen rooli on usein yksinäisen kulkijan tie.”
Tytärtä saatetaan patistaa miellyttämään äitiään. Äiti ei välttämättä ole ainoa, joka yrittää saada tytärtä vastaamaan perheen odotuksiin.
Kun tytär ei enää halua elää perheen odotusten mukaan, on mahdollista, että muut perheenjäsenet liittoutuvat häntä vastaan. Se, joka nostaa perhedynamiikan ongelmat esiin, saattaa saada syyn niskoilleen kaikesta, aivan kuin ikävät tunteet olisivat hänen vastuullaan.
Jos kaikki perheenjäsenet mukautuvat perheen rajoittaviin uskomuksiin ja elävät niiden mukaan, mikään ei koskaan muutu. Epäterveet toimintamallit siirtyvät ainakin osittain tuleville polville.
Jos tunnet olevasi perheessäsi yksin, et ole ainoa, joka kokee näin. Se, että haluat puhua rohkeasti vaikeista asioista, asettaa rajoja ja pitää huolta itsestäsi, on tärkeää ja arvokasta, vaikkei lähipiirisi olisikaan kanssasi samaa mieltä. Voi olla, että perhesuhteiden säilyttäminen vaatii kompromisseja, mutta älä tingi omasta hyvinvoinnistasi loputtomiin. Joskus etäisyyden ottaminen voi olla hyvinvoinnin kannalta ratkaisevaa.
Muista, että sinun ei tarvitse olla vastuussa kaikkien muiden tunteista. Sinulla on lupa tehdä itsesi näköisiä ratkaisuja.
Teksti on lainattu ja sovellettu Katri Syvärisen menestyskirjasta Äitihaava – tyttären raskas perintö. Kirja on auttanut jo tuhansia naisia ymmärtämään itseään, äitisuhdettaan ja äitihaavaa ilmiönä. Tutustu ja tilaa!
Susanna Ahvalo on luokanopettaja, riippuvuuksien kokemusasiantuntija, mindfulness-ohjaaja sekä Positiivisen psykologian valmentaja PPC®. Erikoisosaamisena hänellä on mindfulness ja addiktiot. Susannan ohjauksen ja valmennuksen keskiössä on positiivinen psykologia, eli kiinnostus siihen, kuinka ihminen löytää kukoistuksensa ja tiedostaa voimavaransa. Susannalla on yritys nimeltä Onnellisuuspaja.
Jo pienenä koin olevani erilainen kuin muut. Vertasin sisintäni toisten ulkoiseen kuvaan ja kokemuksena oli jatkuva arvottomuus.
12-vuotiaana mukaan tulivat päihteet. Ne antoivat minulle mahdollisuuden olla kuka tahansa, näytellä harjoittelematta. Teini-iässä ja varhaisessa aikuisuudessa päihteiden käyttö oli rituaali. Se oli tapa tulla porukan jäseneksi.
Päihteiden vetovoimaa lisäsi myös se, että joissain piireissä minua ihailtiin siitä, että pystyin juomaan niin paljon. ”Susanna pystyy juomaan miehiä pöydän alle.” Naureskelin ja tunsin ylpeyttä. Minut huomattiin.
Kun alkoholismi eteni, en juonut enää porukoissa, vaan yksin kotona. Salailu ja häpeä lisäsivät jo ennestään valtavaa kuilua minun ja muiden ihmisten välillä. Näyttelin osaavani elää ja olla ihminen.
Erillisyyden kokemus hellitti merkittävästi, ja kun astuin päihdehoidon kautta vertaistukiyhteisöjen pöytien ääreen. Yhtäkkiä löysin paljon ihmisiä, joiden tarinoihin samaistua. Ulkopuolisuuden tunne ei kuitenkaan kadonnut täysin. Kun katson taaksepäin, uskon sen johtuneen siitä, että en ollut tehnyt sisäistä työskentelyä perusteellisesti, vaan käsitellyt asioita enemmänkin älyllisellä tasolla. Odotin, että joku ulkopuolinen asia tai ihminen korjaisi minut.
En tiennyt kuka olin, mistä unelmoin, mitkä ovat vahvuuteni, mitkä ovat heikkouteni. Minun ja muiden ihmisten välillä oli näkymätön raja-aita. Pystyin astumaan toisten ihmisten puolelle erilaisten läheisriippuvaisten roolien kautta ja olemaan hetken se, mitä oletin muiden haluavan minun olla.
Toipumisen uusi taso alkoi avautua siitä, kun aloin kiinnostumaan aidosti yhteydestä itseeni. Astuin pois uhrin roolista, kun ymmärsin, että minulla on ratkaisun avaimet sisäisessä viisaudessani. Koin, että jollain tapaa valot syttyivät ja aloin kulkea omaa voimaani kohti.
Paradoksaalisesti tuo voima löytyi sisäisen haavoittuvuuden kohtaamisesta. Tämä ei olisi ollut mahdollista ilman läheisten ihmisten rakastavaa ja turvallista kannattelua. Sitä varten minun on pitänyt oppia erottamaan, mitkä ihmissuhteet ovat minulle hyväksi ja mitkä eivät.
Uteliaan ja ystävällisen asenteen siivittämänä aloin kiinnostua pienin askelin siitä, mistä minut on tehty. Mitä enemmän uskalsin työntää syrjään paksuja unohduksen verhoja ja tuoda valoon sitä, mikä oli ollut piilossa, sitä helpompi minun oli olla. Häpeästäni, pelostani ja kärsimyksestäni tuli ihmisten asioita. Aloin ymmärtämään, että en olekaan perustavalla tavalla epäkelpo. Elämän haastavuus kuuluu kaikille.
Kun aloin löytää yhteyden itseeni, pystyin päästämään irti siitä pakkomielteisestä uskomuksesta, jonka mukaan minun oli löydettävä itseni muista. En ollut enää ulkopuolisen määrittelyn varassa.
Tästä lähtökohdasta olen voinut liittyä aidosti muihin ihmisiin. Tulla ihmiseksi ihmisten rinnalle. Tulla tilaan, jossa ei ole tarve paeta riippuvuuksiin ja haitallisiin käyttäytymismalleihin. Tuo tila on vapautta.
Huomaatko oman isäsuhteesi heijastuvan haitallisesti elämääsi tai hiertävän mieltäsi? Suhdetta isään voi onneksi työstää missä elämänvaiheessa tahansa. Isän halukkuus tai mahdollisuus osallistua prosessiin ei ole välttämätöntä, sillä voit asettua myös yksin isään liittyvien kipukohtien äärelle. Olen itse käsitellyt omaa vaikeaa isäsuhdettani monella tavalla. Tässä muutama keino, joista toivon olevan sinullekin apua:
1. Kirje isälle
Kirjoita isällesi kirje, jossa avaat tuntemuksiasi rehellisesti ja avoimesti. Anna kaiken sen, mitä olet aina halunnut hänelle sanoa virrata sensuroimattomana paperille. Sinun ei tarvitse miettiä, loukkaantuuko isäsi tai osaatko ilmaista itseäsi oikein ja ymmärrettävästi, sillä kirjettä ei ole tarkoitus antaa isäsi luettavaksi. Kun kirje on valmis, voit polttaa tai haudata sen.
2. Isän roolissa
Aseta tilaan vastakkain kaksi tuolia: toinen sinulle ja toinen isällesi. Istuudu omalle tuolillesi ja kuvittele isäsi istumaan eteesi. Kerro hänelle kaikki se, mitä haluat hänen tietävän ajatuksistasi ja kokemuksistasi suhteeseenne liittyen. Kun olet valmis, siirry isäsi tuolille.
Asetu nyt isäsi rooliin ja vastaa tyttärellesi, joka on juuri rohkeasti uskaltanut avata sinulle tuntojaan suhteestanne ja sinun toiminnastasi isänä. Kun olet valmis, sinulla on mahdollisuus siirtyä jälleen omalle tuolillesi ja vastata isällesi. Voit jatkaa vuoropuheluanne, kunnes koet olevasi valmis.
3. Siteiden katkaisu
Hakeudu tilaan, jossa saat olla hetken omassa rauhassa. Voit asettautua makuulle tai istumaan ja laittaa halutessasi levollista musiikkia soimaan. Sulje silmäsi ja keskity hetken vain hengityksen liikkeeseen kehossasi. Kun olet rentoutunut, anna mielesi siirtyä turvalliseen paikkaan. Paikka voi olla todellinen tai mielikuviteltu tila.
Kuvittele nyt isäsi tänne tilaan kanssasi. Anna teidän välistenne haitallisten siteiden tulla fyysisesti näkyväksi. Huomioi, miltä siteet näyttävät ja mihin kohtaan kehoasi ne ovat kiinnittyneet. Koska olet mielikuvittelun rajattomassa tilassa, sinulla on käytössäsi kaikki ne keinot, joita tarvitset siteiden katkaisemiseksi ja irrottamiseksi. Vapauta itsesi (ja isäsi) välillänne olevista kielteisistä kahleista.
Tämän jälkeen tunne, miten rakkauden, ymmärryksen ja anteeksiannon energia kietoo sinut ja isäsi yhteiseen lempeyden tilaan. Näe, miten välillenne muodostuu uudenlainen side- kirkasta valoa hohtava säie, joka kulkee sydämestä sydämeen. Harjoituksen jälkeen palaa omalla tavallasi takaisin nykyhetkeen jatkamaan päivääsi.
4. Tunteiden kehollinen purkaminen
Syrjään työnnetyillä ja kokematta jääneillä tunteilla on tapana varastoitua kehoomme. Myös isäsuhteeseen voi liittyä patoutuneita tunteita, jotka mahdollisesti ilmenevät kehossamme jännityksinä, kireyksinä ja kiputiloina. Kehoon jumiutuneita tunteita voi lähteä tutkimaan, kohtaamaan ja purkamaan monella tavalla.
Yksi mahdollinen keino on hakeutua paikkaan, jossa saa varmasti olla yksin ja rauhassa. Pysähdy tietoisesti näiden sisällesi varastoituneiden tunteiden äärelle ja kutsu niitä pintaan. Anna kyynelten virrata ja vapauta vihaasi huutamalla (tyynyyn).
Salli kehosi purkaa näitä tunteita omalla tavallaan turvallisuutesi huomioiden. Voit hakata tyynyllä lattiaa, polkea jalkaa tai rummuttaa nyrkeillä maata. Kun koet olevasi valmis, pysähdy hetkeksi aistimaan, miltä kehossasi nyt tuntuu. Hengitä syvään sisään ja ulos, kunnes olet palannut levolliseen tilaan.
5. Ymmärryksen lisääminen
Oletko koskaan pohtinut, millainen lapsuus isälläsi on ollut? Millaiset hänen vanhempansa ovat olleet? Onko isäsi isä tai hänen isoisänsä ollut kenties sodassa? Millaisia vaikeita asioita isäsi perheessä on mahdollisesti ollut hänen lapsuusaikanaan? Mitä traumatisoivaa isäsi on joutunut ehkä lapsuudessaan kohtaamaan?
Oman isän taustan äärelle pysähtyminen voi auttaa sinua ymmärtämään isäsi vajavaisuuksia ja toimimattomia käytösmalleja. Isäsi historia voi kirkastaa, miten hänestä, kuten meistä kaikista muistakin, heijastuu omien vanhempien ja edellisten sukupolvien valot ja varjot.
Tämä oivallus voi myös vapauttaa mahdollisen kokemuksesi siitä, että olit huono tai viallinen lapsi. Isältäsi saama kohtelu ei kertonutkaan sinusta, vaan hänen kyvyttömyydestään asettua turvallisen, huomioivan ja kannustavan vanhemman rooliin.
Olen ihan paska, kuulin tälläkin viikolla erään ystäväni sanovan. Eikä tuo ajatus ole tuntematon minullekaan. Miten usein ja herkästi me tunnemme itsemme todella huonoiksi. Sisäinen äänemme moittii ja haukkuu meitä ja olotilamme on todella ankea.
Mutta tiedätkö, ääni pääsi sisällä ei ole totta. Se on vain mielesi ylituomarin hätääntynyt mielipide. Ja hätääntymisen takana on hylkäämisen pelko. Ylituomari pelkää, että meidät torjutaan ja hylätään, koska emme ole sen mielestä riittävän hyviä ollaksemme rakastettuja. Niinpä se yrittää haukkumalla ja mollaamalla näyttää ne kohdat, joissa meidän tulisi parantaa itseämme, jotta olisimme riittävän hyviä ja kelpaavia muille.
Valitettavasti emme koskaan tule riittävän hyviksi ylituomarillemme, vaan se löytää aina uusia parannuskohteita. Mitä stressaantuneimpia ja väsyneempiä me olemme, sitä ikävämmäksi ylituomarimme käy. Sitä herkemmin se huomaa kaikkea kielteistä meistä. Sillä niin meidän aivomme toimivat.
Ylituomarin ikävä toimintatapa on tuttu jokaiselle ihmiselle. Kaikki meistä tuntevat ajoittain itsensä sysi-huonoiksi. Joillakin ylituomarin arvostelu kuuluu selkeinä ajatuksina ja lauseina, jotkut tuntevat sen alakulona, epämääräisenä ikävänä tunteena tai määrittelemättömänä ahdistuksena.
Valitettavasti mielemme ylituomari kuuluu osana ihmisyyteen. Kukaan ei pääse sitä pakoon, vaikka kuinka yrittäisimme vasta-argumenteilla sen väitteet vääräksi todistaa. Päinvastoin, se oikein innostuu lisäämään tuskaamme. Mutta meidän ei tarvitse ottaa sen mielipiteitä todesta. Voimme jopa kohdata sen rakkaudella.
Askeleet sisäisistä moitteista rakkauteen
Ensimmäinen askel on erottaa, että mielesi ylituomari et ole sinä. Sinä et ole tuo ikävä ääni tai ahdistava tunne sisälläsi.
Toiseksi kannattaa muistaa, että ajatukset ovat vain ajatuksia. Ne eivät ole totuus. Varsinkaan väsyneenä ja stressaantuneena omia ajatuksiaan ei kannata uskoa.
Ja kolmanneksi, kun kuulet ylituomarisi äänen tai moitteen, voit ajatella sen olevan pieni peloissaan oleva lapsi, joka yrittää niin kovasti olla hyvä, jotta sitä rakastettaisiin. Silloin nosta käsi sydämellesi,sivele lohduttavastija sano Ei hätää, kaikki on hyvin. Minä rakastan sinua.
Neljänneksi: Anna itsellesi lupa tuntea rakkaus sisälläsi. Kun lohdutamme omaa sisäistä lastamme, todennäköisesti tunnemme lämpöä, lempeyttä ja rakkautta sisällämme. Tunnemme meissä virtaavan rakkauden. Anna sille lupa virrata.
Viidenneksi: Muista, ettäsisällämme virtaava rakkaus on meissä aina. Usein vain peittyy arjen touhujen ja tohinoiden, pelkojen ja stressien alle. Mutta kun onnistumme pysähtymään ja rauhoittumaan, tunnemme sisällämme olevan rakkauden. Pysähdy katsomaan vaikka kuuraista oksaa tai kynttilän liekkiä ja anna rakkaudelle lupa virrata.
Jotta rakkaus pääsee virtaamaan, ainoa mitä sinun tarvitsee tehdä, on avata sydämesi ovet. Avautua ja antautua rakkaudelle. Olla halukas rakastamaan itseäsi. Sinun ei tarvitse tehdä rakkautta eikä sinun tarvitse yrittää rakastaa. Sinun ei tarvitse edes yrittää olla rakkauden arvoinen. Rakkaus on jo olemassa sinussa.
Sen lisäksi, että rakkaus virtaa meissä aina, me olemme rakkautta. Ihmeiden oppikurssi sanoo: Rakkaus loi sinut Itsensä kaltaiseksi. Me olemme rakkautta ja me olemme rakkaudessa – nyt ja aina. Olet siis koko ajan kaiken rakkauden arvoinen, koska olet rakkautta nyt ja aina. Silloinkin, kun et muista sitä.
Oletko halukas rakastamaan itseäsi? Lue kirjastani Avaudu rakastamaan itseäsi, miten purkaa esteet rakkauden tieltä ja avata sydämensä.
Kun elämässä tulee eteen kuormittava asia, ajanjakso tai ihmissuhteisiin liittyvä ongelma, päälle vyöryy monenlaisia tuskalliseltakin tuntuvia tunteita. Silloin omien tunteiden ymmärtäminen ja keinot säädellä niitä vahvistavat ja auttavat kannattelemaan itseä vaikeiden hetkien yli.
Hidasta elämää -kirjailijat ja kokeneet terapeutit Eevi Vuoristo ja Marika Rosenborg kertovat tässä, mitä ovat oppineet tunnetaidoista ja hankalista tunteista. Heiltä on juuri ilmestynyt Tunnekarttakirja (Bazar 2023), joka auttaa tunnistamaan omia tunteita, ymmärtämään niitä syvällisemmällä tasolla sekä löytämään itselle sopivia keinoja mielen hyvinvoinnin ja joustavuuden vahvistamiseen vaikeissakin hetkissä.
Eevi Vuoristo ja Marika Rosenborg
Mikä tunne on ollut sinulle vaikea ja miten yritit aiemmin selvitä sen kanssa?
EEVI:
Konfliktien pelko ja siihen liittyen pelko ilmaista omia rajojani on ollut oppimisen paikka. Minun oli vaikea ottaa puheeksi asioita, jotka tuntuvat hankalilta tai joihin liittyy pelko siitä, että toinen suuttuu.
Sen takia olen jättänyt sanomatta asioita, joita olisi pitänyt saada sanottua. Ja jos olen loukkaantunut toisen sanomasta asiasta, minua on hävettänyt sanoa, että se loukkasi minua. Joskus olen paennut huumorin taakse, vaikka toisen tölväisy on satuttanut. On ollut turvallisempaa olla hiljaa, ettei toinen suutu tai käännä asiaa minua vastaan. Olen pelännyt, että olen hankala tai tiukkapipoinen, jos sanon, että minusta tuntuu pahalta tai että tämä ei ole minulle ok.
Olen yrittänyt helpottaa oloani ajattelemalla, että älä ole hankala, tämä on ihan pikkujuttu, johon ei kannata takertua. Silloin paha olo on kuitenkin vain kasvanut ja olen pyrkinyt turruttamaan sitä muun muassa pakonomaisella liikkumisella ja turvautumalla self-helpiin. Olen ajatellut, että vika on minussa ja pyrkinyt korjaamaan itseäni. Olen esimerkiksi miettinyt, että minun pitää vain yksin käsitellä nämä omat vaikeat tunteeni enkä voi ottaa niitä puheeksi.
Olen myös yrittänyt vihjailla epäsuorasti asioista, joista en ole osannut puhua suoraan. Lopulta tukahdutetut tunteet ovat läikkyneet yli ja olen sanoittanut itseäni epäkypsillä tavoilla. Siitä taas on seurannut huono omatunto ja syyllisyyden tunteita. Silloin olen pettynyt itseeni ja kiivaisiin tunnekuohuihin. Tunteiden tukahduttaminen on johtanut tunteiden kuohumiseen yli ja vastakkainasetteluihin.
Olen pelännyt, että olen hankala tai tiukkapipoinen, jos sanon, että minusta tuntuu pahalta tai että tämä ei ole minulle ok.
MARIKA:
Minulla oli tapana murehtia monenlaisia menneitä asioita ja pyöritellä mielessäni, mikä kaikki voisi mennä pieleen. Tällaiset katastrofiajatukset aiheuttivat ahdistuksen tunnetta, jota pakenin usein työhöni. Samalla välttelin kohtaamasta asioita, jotka herättivät ahdistuksen.
Tuntui toimivalta karata ahdistusta töihin, koska siellä selviydyin valtavan hyvin. Töissä minun ei tarvinnut kohdata omia ongelmiani, vaan saatoin puhua asiakkaiden ongelmista. Silloinhan ei jää aikaa pyöritellä omia asioita. Ystävien kanssa ei tullut puhuttua hankalista tunteista, sillä olin keskittynyt töihini. Näin elämäni alue pieneni ja tärkeiden asioiden käsittelyn välttely vain vahvistui.
Varsinainen kriisi alkoi, kun lapseni muuttivat pois kotoa. Olin aina viihtynyt yksin, joten yksinäisyys ei ollut ongelma, mutta lasten poismuutto aktivoi minussa pelkoja, joiden takia hakeuduin työterveyden kautta terapiaan ja kävin sitten terapiassa neljä vuotta. Sain käyttööni valtavan paljon taitoja, jotka auttoivat minua ymmärtämään itseäni ja joita olen voinut hyödyntää myös omassa työssäni.
Tuntui toimivalta karata ahdistusta töihin, koska siellä selviydyin valtavan hyvin.
Mikä vaikean tunteen kanssa on auttanut?
EEVI:
Minulle oli tärkeä ymmärtää, että en pysty vaikuttamaan kenenkään toisen toimintaan tai reaktioon. Toisen ihmisen reaktio ei tarkoita, että minun rajani on jotenkin väärin. Vaikka joku toinen olisi pettynyt minuun, voin silti olla ok ja asiani on voinut olla ihan ok.
Usein ajatellaan, että erityisesti naisen pitäisi olla aina empaattinen ja joustava. Ne ovatkin hyviä ominaisuuksia mutta suojaksi tarvitaan myös jämäkkyyttä. Terve jämäkkyys on sitä, että voi olla itsensä puolella ja vetää rajansa ilman, että käyttäytyy epäkunnioittavasti toista kohtaan.
Rajojen vetäminen kysyy tosi paljon tunnetaitoja. Jos en ilmaise, että tässä on minun rajani, niin on hyvä miettiä, mistä se johtuu. Ehkä taustalla on pelko, että toinen suuttuu tai hylkää, jos sanon, että tämä ei ole minulle ok.
Päätin, että nyt loppuu se toisten reaktioiden pelkääminen ja alan vahvistaa omia tunnesäätelykeinojani. Käytännössä se menee niin, että kun huomaan, että tunnen esimerkiksi pettymystä itseäni kohtaan, annan tunteen tuntua. Sitten tutkin tunnetta uteliaasti. Mistä se oikein kumpuaa, mihin se liittyy ja pitääkö tunne todella paikkansa? Tunnetta ei tarvitse uskoa. Mietin myös, miten voin tukea itseäni tämän läpi. On tärkeä muistaa, että rajat voi asettaa kunnioittaen, niiden tarkoituksena ei ole rajoittaa vaan selkeyttää.
Empatia ja joustavuus ovat hyviä ominaisuuksia mutta suojaksi tarvitaan myös jämäkkyyttä.
MARIKA:
Terapiassa sain keinoja kohdata ahdistukseni ja pystyin muuttamaan omaa suhtautumistani ajatuksiini. Tärkeää oli huomata, miten tuomitsevia ja vaativia ajatukseni olivatkaan. En ollut aiemmin ymmärtänyt, miten asioiden murehtiminen ja märehtiminen vaikuttavat mieleeni.
Ajatukseni saattoivat lähteä laukalle: “Mitä kaikkea pahaa nyt voikaan tapahtua?” tai “Mitähän tästäkin asiasta voi seurata?” tai “Miksi en toiminut silloin aikanaan näin?” Tällaiset ajatukset ruokkivat ahdistusta.
Näiden ajatusten tullessa opin palauttamaan itseni nykyhetkeen. Opin huomaamaan, että nyt tuli tällainen tuomitseva ajatus, se ei välttämättä ole totta eikä ajatukseen tarvitse jäädä jumiin.
Silloin kun voimme huonosti, ajatukset toimivat niin, että ne vain lisäävät tyytymättömyyttä itseen. Niihin hetkiin opettelin lisäämään myönteisyyttä ja kiitollisuutta. Opin ajattelemaan, että ansaitsen hyvää ja voin olla myötätuntoinen itseäni kohtaan.Opin myös kyseenalaistamaan omia kielteisiä tulkintojani. Tämä lisäsi samalla myötätuntoa myös muita ihmisiä kohtaan.
Ahdistuksen kanssa suuri apu on ollut elämän ja tilanteen hyväksyminen sellaisena kuin se kulloinkin on. Hyväksyminen ei tarkoita “hyväksi havaitsemista” vaan sitä, että yksinkertaisesti suostuu näkemään asian sellaisena kuin se on ja jättää sen sitten taakseen. Ajattelen, että nyt on näin, ja tästä mennään eteenpäin. Jos voin muttaa jonkun asian, teen sen. Jos en voi muuttaa asiaa, en elättele turhaa toivoa tai katkeruutta.
Tärkeä oivallus oli, että jos koko ajan katastrofoin, mikä kaikki voi mennä pieleen, tai mietin, mitä olen aiemmin mokannut, tämä hetki jää kokematta. Silloin en ole tässä hetkessä kokemassa elämää nyt, vaan varastan itseltäni nykyhetken. Silloin tunteiden kirjosta ovat tarjolla vain pelko, syyllisyys ja häpeä. Jos vellon niissä, estän itseäni kokemasta niitä tunteita, jotka voisivat uudistaa ja tuoda toivoa.
Hyväksyminen ei tarkoita “hyväksi havaitsemista” vaan sitä, että yksinkertaisesti suostuu näkemään asian sellaisena kuin se on ja jättää sen sitten taakseen.
Miten tunnetaitojen vahvistuminen näkyy elämässäsi nyt?
EEVI:
Jossain vaiheessa ymmärsin, että silläkin on hintansa, että jatkan tunteiden välttämistä ja alas painamista. Maksan siitä isoa tunnekuormaa, ja suhteeni pysyvät rajattomina ja kaoottisina. Selkeys sen sijaan luo turvaa.
Kun uskalsin ottaa esiin asioita, jotka synnyttivät vaikeita keskusteluja ja herättivät tunteita, jotkut ihmissuhteeni lähentyivät ja selkeytyivät. Toisaalta joissain suhteissa pelkoni on toteutunut ja toinen ihminen on hyökännyt ja syyttänyt minua.
Olen oppinut, että jos ihmissuhde ei kestä selkeyttämistä, niin en kaipaa epäselkeyttä, jossa kaikenlaiset alitajuiset ilmiöt lähtevät kukkimaan ja ihmissuhderoolitukset aktivoituvat. Tällaista voi olla esimerkiksi parisuhteen dynamiikka, jossa toinen ottaa lapsen ja toinen aikuisen roolin tai toinen määräilee ja toinen alistuu. Hetkittäin nämä ovatkin normaaleja ilmiöitä, mutta niistä olisi tärkeä pystyä palaamaan selkeyteen ja yhteyteen. Hyvässä suhteessa vaikeitakin asioita voi käsitellä niin, että kunnioitus säilyy.
Tunnetaidot ja rajojen vetäminen ovat tehneet minulle näkyväksi sen, miten vaativia asioita voidaan käsitellä suhteissa. Olen oppinut, että aito läheisyys kysyy sitä, että vaativista asioista voi puhuta siten, että turva ja kunnioittavuus säilyvät.
Ymmärsin, että jos jatkan tunteiden välttämistä ja alas painamista, maksan siitä isoa tunnekuormaa, ja suhteeni pysyvät rajattomina ja kaoottisina.
MARIKA:
Myötätunnon kokeminen itseä ja muita kohtaan on kasvanut. Ison ahaa-elämyksen sain myötätuntotutkija Kristin Neffin kirjasta, jossa hän kirjoittaa, että myötätunto auttaa vahvistamaan rajoja. Ensin vastustin tätä ajatusta ja ajattelin, että pitää vain tarttua toimeen ja rakentaa rajoja riuskasti. Sitten ymmärsin, että kun tietää, mikä tekee itselle hyvää, tietää myös koko ajan paremmin, mitä ei halua, ja uskaltaa ilmaista itseään. Rajat vahvistuvat näin lempeyden kautta.
Ajattelin ennen, että minulla ei juurikaan ole vaativia ajatuksia itseäni kohtaan, mutta jossain kohtaa tajusin, että kyllä niitä on – ne ovat vain olleet piilossa. Vaativuus voi esimerkiksi näyttäytyä siinä, miten paljon vaadin itseltäni vaikkapa jossain työtehtävässä. Jos toinen ihminen tekee samaa tehtävää, olen todella tyytyväinen vähempäänkin. Vaativuuden tunnistaminen ja sen helpottaminen on lisännyt mieleni joustavuutta – selviän paremmin tasapainossa hankalista tunteista ja tilanteista ja pystyn toimimaan niissä viisaammin.
Marikan ja Eevin uusi Tunnekarttakirja on täytettävä kirja, jonka avulla pääset tekemään tunteiden tunnistamiseen, niiden ymmärtämiseen ja säätelyyn liittyviä harjoituksia ja kokemaan niiden vaikutuksia omaan elämääsi.
“Kuka voisi kellot seisauttaa ja ajan pysäyttää, kun maailma antaa kaikkein kauneintaan?”, kysyi Suurlähettiläät parisenkymmentä vuotta sitten.
Pysyvää on ainoastaan muutos, sanotaan. Mutta entä jos ei halua, että mikään muuttuu? Entä jos juuri tämän hetken haluaisikin sulkea pulloon ja laittaa sitten korkin visusti kiinni. Kaikkihan on niin hyvin nyt, joten eikö annettaisi pölyn laskeutua juuri tähän? Ei mentäisi enää minnekään.
Elämässä tapahtuneiden kriisien jälkeen on usein tyyntä. Silloin tuntuu, että elämän palaset ovat asettuneet paikoilleen. Vihdoin aurinkoiset päivät lämmittävät ja piirtävät pisamia kasvoihin. Vihdoin hymyt leviävät kasvoille eikä niitä varjosta mikään suuri ja vakava. Vihdoin saa elämässään levätä ja hengittää niin, ettei mikään rinnassa pingota.
Varsinkin silloin tahtoo tarrata: Puoliso, älä vain keikuta venettä, älä vain nyt muutu. Pysy juuri tuollaisena, sopiiko? Lapsi, älä kasva enää yhtään, jää kainalonkokoiseksi. Lämpimäiseksi, jonka poskea saa aina pussata. Älkää kukaan vanhentuko, älkää sairastuko, älkää sotiko, taistelko, älkääkä varsinkaan kuolko.
Emmekö voisi vain olla ja nauttia joka hetkestä, kun maailma on näin kaunis?
– Emme tietenkään.
Kyllä minä tiedän, ettei mikään kestä ikuisesti. Kyllä tiedän, että lopulta sataa ja tuuli tuivertaa taas tukat eri asentoon. Tiedän, ettei muutosta sovi vastustaa eikä elämää estää virtaamasta. Ja tiedän, että lapsi nousee jaloilleen ja vilkuttaa äidilleen kohta postilaatikolta. Kyllä minä sen tiedän ja huudan kohta perään, että sinä pärjäät kyllä.
Voisinko silti tallettaa tämän hetken, kun kaikki on vielä näin hyvin?
Voin. Sillä tämä hetki tekee minusta minut ihan yhtä lailla kuin ne vaikeatkin hetket, kriisit, ja ne asiat, jotka kuulemma vahvistavat. Hyvä kasvattaa yhtä lailla – ja haluan uskoa, että jopa enemmän. Ne elämän kultahiput, hetket, joissa onni pakahtuu ja ilo tursuu – niistä voi tulevaisuudessakin ammentaa, itselle ja varsinkin toisille, silloin kun vahvuutta taas tarvitaan.
Onnellisia hetkiä ei kai saa pitää väkisin. My precious teki Klonkunkin sairaaksi. Samoin tekee halu pitää maailma pakottamalla sellaisena kuin itse haluaisi sen olevan. Ymmärrän minä sen. Silti joskus unohdan, että pelkäämälläkin pilaa helposti kaiken kauniin.
Siksi on uskallettava antaa onnen olla, mennä ja tulla taas takaisin. Uskoa siihen, että onnellisia hetkiä on polulle varattu jonoksi asti. Koska onhan tämäkin hetki tässä, olihan se edellinenkin. Siispä nyt, kun kaikki on hyvin, päätän katsoa tätä hetkeä tarkkaan ja odotan sitten seuraavaa. En aio pelätä pudotusta, sillä näiden hetkien turvin me kaikki kyllä pärjäämme silloinkin, kun taas rytisee.
Selkeämpien rajojen tarve on teema, jota käsittelen asiakkaitteni kanssa vuodesta toiseen. Valtaosa asiakkaistani on kilttejä, miellyttämisenhaluisia, empaattisia, erilaisia traumoja kokeneita ja usein hukassa rajojensa kanssa. He tulevat tyypillisesti hakemaan apua uupumukseen, ihmissuhdeongelmiin, itseluottamuksen puutteeseen tai selittämättömiin fyysisiin vaivoihin, ja taustalta löytyy rajattomuutta.
Terveet rajat liittyvät erottamattomasti kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin kaikilla elämän osa-alueilla ja liian löyhät, olemattomat tai joustamattomat rajat aiheuttavat hankaluuksia. Jatkuva myötäily ja omista rajoista joustaminen aiheuttaa kuormittuneisuutta, joka voi näkyä esimerkiksi väsymyksenä, masentuneisuutena, ihmissuhdeongelmina tai kehollisena oireiluna. Henkilökohtaisten rajojen asettaminen, niiden ylläpitäminen ja vahvistaminen on jatkuva prosessi. Se edellyttää itsetuntemusta ja selkeää viestintää. Jos uumoilet, että hyötyisit selkeämmistä rajoista, tässä tiivistetyt vinkit rajojen määrittelemiseen ja asettamiseen.
Määritä rajasi: Ensimmäinen askel rajojen asettamisessa on tunnistaa, mikä on sinulle tärkeää. Pohdi arvojasi, periaatteitasi, uskomuksiasi ja prioriteettejasi. Tunnista alueet, joilla tunnet olosi epämukavaksi tai joissa sinusta tuntuu, että rajasi on ylitetty. Tunnista käytös ja tilanteet, jotka saavat sinut tuntemaan olosi turvattomaksi tai epämukavaksi. Mieti millaisia rajoja tarvitset, jotta voit suojata hyvinvointiasi ja fyysistä tilaasi tai omaisuuttasi.
Kerro rajasi selkeästi: Kun olet tunnistanut rajasi, on tärkeää viestiä nämä rajat muille selkeästi. Voit kommunikoida rajasi kehonkielellä, kirjallisesti tai suullisesti. Kun kommunikoit rajoista, varmista, että olet jämäkkä mutta kohtelias. Jos olet töykeä, viestisi ei mene yhtä hyvin perille ja se voi hankaloittaa ihmissuhteitasi. Voit selittää, miksi raja on sinulle tärkeä ja miltä sinusta tuntuu, kun rajat ylitetään, mutta älä sorru liialliseen selittelyyn ja puolusteluun.
Ole johdonmukainen: On tärkeää pitää kiinni luomistasi rajoista väärinkäsitysten ja konfliktien välttämiseksi. Jos annat jollekulle mahdollisuuden ylittää rajasi, hän todennäköisesti tekee sen toistekin. Ole johdonmukainen käyttäytymisessäsi, jotta ihmiset tietävät, mikä on ok ja mikä ei.
Pysy vahvana: Opi sanomaan ei, sen sanominen voi olla jopa elintärkeää. Älä anna sanojen tai ihmisten tekojen vesittää rajojasi. Monet kamppailevat ei:n sanomisen kanssa, jotta he eivät vaikuttaisi töykeiltä. Sen voi kuitenkin tehdä kunnioittavasti ja neutraalisti. Ole selkeä ja ytimekäs sanoessasi ei ja vältä pyytelemästä rajojasi anteeksi.
Ota vastuu rajoistasi: Rajojen asettaminen itsellesi on sinun ja yksin sinun vastuullasi. Kukaan ei tule tekemään sitä puolestasi. Se on askel, josta sinun on otettava vastuu.
Hallitse tunteitasi: Rajojen asettaminen voi tuntua vaikealta, jos pohdit toisten tunteita ja tarpeita omiesi sijaan. On tärkeää oppia hallitsemaan tunteitaan ja sietämään hankalaltakin tuntuvia tunteita kun asetat rajoja. On hyväksyttävä se, että se ei aina tunnu mukavalta ja joku saattaa suuttua kun asetat rajasi.
Huolehdi itsestäsi ja hanki tukea: Itsestäsi huolehtiminen ja itsesi riittävä tunteminen auttaa kommunikoinnissa ja rajojesi noudattamisessa. Toisinaan rajojen asettaminen voi olla haastavaa yksin, ja tuen hakeminen ystävältä tai asiantuntijalta voi olla suureksi avuksi.
Rajojen oppiminen vaatii itsetutkiskelua, rehellisyyttä ja uskallusta, mutta on vaivan arvoista. Rajat tuovat elämään selkeyttä, parempia ihmissuhteita, helpotusta ja parempaa menestystä.
Luulen, että jokainen tunnistaa tilanteen elämänsä varrelta, jossa toisen käyttäytyminen tai tapa olla vuorovaikutuksessa herättää itsessä vaikeita tunteita. Ja silloin usein toivomme, että toinen muuttuisi.Että toinen olisi vapautuneempi. Että toinen ottaisi enemmän vastuuta. Että toinen tulisi suojakuorestaan.Että toinen vaan nyt työstäisi ne tunnelukkonsa!
Pysähdytään tähän skenaarioon hetkeksi.Taitaa olla niin, että toivoisimme toisen muutosta siksi, että sitten meillä itsellä olisi helpompi olla?Sitten meillä itsellä olisi turvallisempi ja hyväksytympi olo? Todella ymmärrettävää. Ja samalla olemme itse varsin ahtaassa paikassa, ihan siitä ihmisenä olemisen lainalaisuudesta käsin, että toisen käyttäytyminen tai tunteiden käsittely ei ole omissa käsissämme.Joten jos toisen käyttäytyminen, tunnelukot tai mikä hyvänsä herättää itsessä vaikeita tunteita tai ahdistusta, on usein hedelmällisempää tuodakin huomio toisesta itseen.
Mitä toisen käytös MINUSSA herättää?
Miten lähden itse reagoimaan suhteessa toisen käytökseen?
Miten se on toiminut?
Onko tämä tunne tai tilanne tuttu minulle jostakin aiemmasta suhteesta?
Minkä tulkinnan silloin itsestäni tein?
On mahdollista, että toisen tunteet ja käyttäytyminen herättää meissä itsessä jotakin sellaista, jota ei ole aina niin helppo nähdä. Se voi olla taipumusta lähteä ylisopeutumaan, se voi olla taipumusta pelastajan roolin ottamiseen, se voi olla taipumusta uhrautua. Näiden asioiden tunnistaminen ei tosiaan ole aina mukavaa, mutta silloin olemme sillä alueella, johon voimme itse vaikuttaa.
Toisen tunnelukot tai käyttäytyminen voi herättää kipua, joka on mahdollisesti meille peili jostakin aiemmasta kivusta, joka ei ole päässyt pintaan. Se ei tietenkään oikeuta satuttavaa kohtelua. Samalla se voi tehdä näkyväksi meille omat selviytymiskeinomme, ja sellaiset kohdat joissa kenties tarvitsemme itse rajojen vahvistamista, itsemme suojaamisen taitoja tai jotakin muuta.
Vaikka toisen ihmisen käytös voi herättää hyvinkin vaativia tunteita (koska olemme ihmisiä) niin olisi tärkeä pystyä palauttamaan fokus sellaisiin asioihin mihin itse voi vaikuttaa. Tuulimyllyjä vastaan taistelu vaan vie mehut. Ihmiset alkavat tekemään muutoksia itsensä kanssa, jos itse niin valitsevat.Ymmärrän todella, että tämä ei ole lainkaan simppeli juttu käytännössä, mutta suosittelen kokeilemaan siitä huolimatta. Täytä tyhjät kohdat omaan elämääsi sopivilla sanoilla.
____Nimi_______käyttäytyy ______kuvaile käytöstä______ ja se herättää minussa ____kuvaile tunnetta______.
En voi muuttaa ______toisen käytöstä_______ mutta voin ______kuvaile jotakin mihin sinä voit keskittyä_________.
Miten oppia tunnetaitoja aikuisena?
Tunnekarttakirjaan täytettävien tehtävien avulla opit ymmärtämään ja säätelemään tunteitasi.
Tämä kirja on sinulle joka…
…haluat luoda levollisempaa ja ymmärtäväisempää suhdetta tunteisiisi.
…haluat oppia ymmärtämään paremmin tunteitasi ja niihin vaikuttavia tekijöitä.
…haluat oppia ilmaisemaan paremmin ajatuksiasi ja tunteitasi.
…ymmärrät että tunteiden kieltäminen ei toimi, vaan niiden kanssa on hyvä harjoitella tekemään yhteistyötä.
…haluat löytää keinoja suhtautua itseesi myötätuntoisemmin.
…haluat tutustua paremmin itseesi ja parantaa samalla vuorovaikutustaitojasi.
…haluat ottaa vastuuta ihmissuhteistasi.
Miten oppia tunnetaitoja aikuisena? Tunnekarttakirjaan täytettävien tehtävien avulla voit oppia ymmärtämään ja säätelemään tunteitasi. Katso kirja täältä.
