Minulla oli ennen tapanani miellyttää muita. Suostuin kuuntelemaan kanssaihmisiä ylenpalttisesti, enkä juuri suuttunut kenellekään. Muovasin sanojani niin, että kukaan ei ärsyyntyisi. Kuvittelin, että sellainen oli ystävällisyyttä. Ajattelin, että olin erityisen mukava ja … Lue lisää
Kirjoittaja: Johanna Pohjola
Johanna Pohjola on palkittu tietokirjailija ja lyhytterapeuttiopiskelija. Hän ohjaa työpajoja miellyttämisestä vapautumisesta ja pettymyksen viisaasta kohtaamisesta. Pohjakoulutukseltaan Pohjola on sosiaali- ja kulttuuriantropologi, ja hänen teoksensa käsittelevät esimerkiksi liiallista miellyttämistä ja riippuvuuksia.










