Kun lähtee omalle itsetutkiskelun polulle ja kohtaamaan sisimpänsä kivuliaita osasia, tunnelukkoja tai kiintymyssuhdemalleja saati puhumaan niistä ääneen, ollaan todella intensiivisten asioiden äärellä. Ja koska ihmisyyteen kuuluu myös tarve ja halu analysoida ja … Lue lisää
Kirjoittaja: Emmi Ohraniemi
Emmi Ohraniemi on kuvataiteilija, Kotona kehossa -kirjan toinen kirjoittaja, Häpeilemättömät -podcastin juontaja, joogaopettaja ja luovan alan yrittäjä.
Työssään hän keskittyy tarjoamaan taiteen ja luovuuden kautta hetkiä, joiden avulla pysähtyä aistien äärelle nopeatempoisen maailman keskeltä.
Häneltä on aiemmin ilmestynyt Kotona kehossa -kirja, sekä Lempeyttä keholle –kortit yhdessä Susanna Jussilan kanssa.
Tutustu:
www.emmiohraniemi.com tai Instagramissa @emmiohraniemi
Kotona kehossa on blogi oman kehonsa hyväksymisestä, tunteiden kokemisesta, itsensä kunnioittamisesta ja elämän solmukohdista selviytymisestä.
Tunteet ovat rikkautta, jotka muistuttavat, että riippumatta elämän kipeistä kulmista olemme edelleen elossa
Sanotaan, että elämää voi elää kahdella tavalla — joko niin ettei mikään ole ihmeellistä tai niin että kaikki on ja todellakin tuntuu siltä. Herkkänä ja voimakkaasti tuntevana ihmisenä olen toisinaan pohtinut, millainen … Lue lisää
Yhtä kirkas kuin on aurinko, on sen taakse heijastuva varjo – Pelkkään hyvään oloon pyrkimällä unohtaa sen, mikä on elämässä aina läsnä
Yksi isoimmista asioista, joilla ihminen voi itseään kiusata, on ajatus siitä että asiat ovat joko hyvin tai huonosti — ja jos ne eivät ole ensimmäistä vaihtoehtoa, on piiloteltava kun on vaikea tulla … Lue lisää
Ei ole olemassa mitään niin vahvaa kuin ihmisen sydän – mikä muu särkyy elämän aikana moneen kertaan ja silti kykenee rakastamaan uudestaan?
Ei ole olemassa mitään niin vahvaa, kuin ihmisen sydän. Sillä mikä muu särkyy yhden elämän aikana moneen kertaan, ja silti kykenee rakastamaan aina uudestaan ja uudestaan? Kaikki ne kerrat, kun on saanut … Lue lisää
Yksi rohkeimmista asioista mitä ihminen voi tehdä, on hidastaa tahtia – Kuka olet, kun et tee mitään?
Näemme usein vahvuutena sen, miten paljon pystymme tekemään. Miten monta lankaa pitämään käsissä samaan aikaan. Sen, miten nopeasti pystymme toipumaan särkyneestä sydämestä tai repivästä menetyksestä, tai kuinka nuorena pystymme menestymään tai saavuttamaan … Lue lisää
Herkkyys ei ole vain kuormittumista, vaan myös elämän kokemista syvästi – Nopeatempoisen maailman keskellä on rikkautta aistia ihmisyyden kaikki sävyt
Herkällä keholla varustettuna ihminen on tuntosarvet pystyssä kaikkialla. Aistiärsykkeet vievät voimia, ja kun taustalla on uupumiskokemus, homma muuttuu vielä mielenkiintoisemmaksi. Itselläni pienikin intensiivisempi rupeama elämässä saattaa heittää unet miten sattuu, ja arkiset … Lue lisää
Turvaton olo voi ajaa suorittamaan ja ylittämään omia rajoja – Rauhoittuminen alkaa kehosta
Turvan kokeminen on minulle yksi tärkeimpiä arvoja elämässäni. Aina ei kuitenkaan ole ollut niin. Meillä on jokaisella omat historiamme, omat taakkamme. Omat tarinamme, joiden kautta olemme kasvaneet tähän maailmaan ja jollaisen linssin … Lue lisää
Yksi suurimmista voimista ihmisenä olemisessa on olla omalla puolella kaikissa tilanteissa – 3 keinoa kannatella itseään myös pahan olon keskellä
Yksi suurimmista voimista ihmisenä olemisessa on oppia kannattelemaan itseään kaikenlaisissa tunteissa, kokemuksissa, tilanteissa. Niissä, missä se on helppoa ja yhtä lailla niissä, missä vaatii jokaisen tahdon rippeen pysyä myötätunnossa. Niin laajentavimman ilon … Lue lisää
Surun läpikäynyt ei ole unohtanut, vaan kasvanut tunteen ympärille — Särkymisen keskellä ihmisen sydän aukeaa
Jokainen meistä kokee elämässään kipuja. Luopumisia, joita osaamme odottaa, ja sellaisia, joita emme osaa. Jokainen niistä yhtä lailla koskettaa tunnetasolla syvimpiä osasiamme, välillä niin kovasti, ettei tiedä miten päin olla. Suru on … Lue lisää
Valoa ja toivoa on sielläkin, missä kaikki tuntuu tärisevän liitoksissaan
Kevään ensimmäiset auringon lämmittävät säteet saapuvat kasvoilleni ja saavat havahtumaan siihen, että luonto, kaikki kuitenkin jatkaa kulkuaan. Linnut palaavat muuttomatkaltaan, metsä herää, ihmiset kaivautuvat ulos kodeistaan. Kävelyllä istahdan lumesta sulaneelle rantakivelle ja … Lue lisää
Ahdistus voi tuntua epämääräisenä möykkynä kehossa – Mutta sitä ei tarvitse pelätä
Viime ajat ja vuodet ovat olleet monelle isoa myllerrystä. Kun ympärillä tai omassa elämässä myrskyää ja kaikki on epävarmaa, muuttuu sisäinenkin tila helposti epämääräisen levottomuuden ytimeksi. Ahdistus tuntuu koko kehossa. Se on … Lue lisää
Selviytymistilassa on vaikea luottaa elämään – Näin vahvistat sisäistä turvaa
Kehomme on ankkuri tähän hetkeen, sillä se on aina tässä. Se ei voi olla missään muualla, kuin tässä nimenomaisessa hetkessä, jossa hengität, jossa luet tätä tekstiä. Kehomme on läsnä myös jokaisessa elämämme … Lue lisää