Yksi kipeimmistä asioista rakkaudessa voi olla sen hyväksyminen, että joskus rakkaus ei riitä. Voimme rakastaa toista ihmistä syvästi ja silti joutua myöntämään, ettei suhde sellaisena kuin se on enää kanna.
Että rakkauden rinnalta puuttuu jotain sellaista, mitä kumpikaan ei ehkä pysty tahdolla, yrittämisellä tai rakastamalla korjaamaan.
Olen joutunut viime aikoina kohtaamaan tämän hyvin henkilökohtaisesti, sillä oma parisuhteeni on tullut päätökseen. Tilanteeseen ei liity kolmansia osapuolia, eikä päätös syntynyt yhden riidan, yhden tapahtuman tai yhden huonon hetken seurauksena.
Ja juuri tämän kaiken keskellä olen joutunut pohtimaan, mitä oikeastaan tarkoittaa se paljon sanottu lause: aina rakkaus ei riitä pelastamaan suhdetta.
Ajattelemme helposti, että jos kaksi ihmistä todella rakastaa toisiaan, heidän pitäisi pystyä selvittämään kaikki. Että rakkauden pitäisi voittaa. Että jos suhde päättyy, jonkun on täytynyt lakata rakastamasta, luovuttaa liian aikaisin tai tehdä jotakin väärin. Elämä ja ihmissuhteet eivät kuitenkaan aina ole niin yksinkertaisia.
Rakkauden rinnalle tarvitaan paljon muutakin. Tarvitaan turvaa. Luottamusta. Kunnioitusta. Yhteensopivia tarpeita. Kykyä kohdata toinen. Voimavaroja rakentaa yhteistä arkea. Joskus myös oikeaa ajoitusta ja sitä, että kaksi ihmistä pystyy kulkemaan elämässä riittävästi samaan suuntaan.–
Ja ennen kaikkea tarvitaan sitä, että molemmilla on mahdollisuus voida suhteessa hyvin. Joskus rakkautta on paljon, mutta jokin muu ei silti kanna. Se voi olla valtavan vaikea asia hyväksyä, koska silloin erosta ei välttämättä löydy selkeää syyllistä tai yksittäistä syytä, johon kaiken kivun voisi kiinnittää.
Voi olla vain kaksi ihmistä, jotka ovat rakastaneet toisiaan ja joutuneet silti päästämään irti.
Erossa menettää myös tulevaisuuden, jota ei koskaan tullut
Eroa sureva ei sure ainoastaan ihmistä. Hän saattaa surra yhteistä kotia, tuttuja tapoja, läheisyyttä ja arkisia hetkiä. Mutta niiden lisäksi hän suree usein jotakin paljon vaikeammin sanoitettavaa: tulevaisuutta, jonka ehti jo kuvitella.
Ehkä mielessä oli yhteisiä vuosia, matkoja, juhlia tai koti. Ehkä oli aivan pieniä asioita: ensi kesä, seuraava joulu, tavallinen sunnuntaiaamu tai ajatus siitä, että juuri tämän ihmisen vierestä herää vielä vuosienkin päästä. Kun suhde päättyy, myös nämä tulevaisuudenkuvat katoavat. Vaikka niitä ei koskaan tapahtunut, menetys voi tuntua todelliselta.
Tunnistan tämän vahvasti myös omassa surussani. En sure vain päättynyttä parisuhdetta. Suren myös kaikkea sitä, minkä kuvittelin vielä olevan edessä. Ja ehkä juuri siksi ero voi tuntua niin kokonaisvaltaiselta. Siinä joutuu rakentamaan uudelleen paitsi tämän hetken myös käsityksen omasta tulevaisuudesta.
Suhteen päättyminen ei tee rakkaudesta turhaa
Eron hetkellä voi olla houkuttelevaa arvioida koko suhdetta sen lopun kautta. Jos tämä kerran päättyi, oliko kaikki sitten turhaa? Oliko rakkaus väärää? Oliko yhteinen aika epäonnistuminen?
Minä en halua ajatella niin. Suhteen merkitys ei määräydy ainoastaan sen perusteella, kestikö se loppuelämän. Jokin voi olla ollut todellista, arvokasta ja merkityksellistä, vaikka se päättyy.
Ihminen voi olla ollut meille tärkeä, vaikka hän ei kulje rinnallamme koko loppumatkaa. Suhde voi opettaa meistä jotakin, muuttaa meitä, antaa meille rakkautta ja jättää elämäämme jäljen.
Päättyminen ei pyyhi sitä pois. Ehkä joskus toipumiseen kuuluu myös kyky pitää samanaikaisesti käsissään kahta totuutta: Tämä oli minulle tärkeää. Ja tämän oli silti aika päättyä. Toisen ei tarvitse kumota toista.
Irti päästäminenkin voi joskus olla rakkautta
Meille opetetaan paljon siitä, kuinka rakkauden puolesta pitää taistella. Harvemmin puhutaan siitä, kuinka paljon rohkeutta voi vaatia sen myöntäminen, ettei kaikkea voi pelastaa. Irti päästäminen ei aina tarkoita, ettei yrittänyt tarpeeksi. Se ei aina tarkoita luovuttamista. Eikä se tarkoita, ettei rakastanut tarpeeksi.
Joskus itsensä ja toisen rakastaminen voi tarkoittaa myös sen hyväksymistä, ettei yhteinen elämä juuri siinä muodossa enää tee hyvää molemmille. Tämä ajatus on itselleni vielä hyvin kipeä ja keskeneräinen. Sydän ei välttämättä pysy järjen mukana. Päätös voi olla oikea ja silti tuntua väärältä. Toista voi ikävöidä, vaikka tietää, miksi suhde päättyi.
Voi rakastaa ja päästää irti samaan aikaan. Ehkä juuri siksi erossa ei tarvitse kiirehtiä kohti sitä hetkeä, jolloin kaiken pitäisi olla taas hyvin.
Surua ei tarvitse suorittaa
Meillä on usein kiire tehdä surustakin projekti. Pitäisi päästä yli. Pitäisi löytää tapahtuneesta opetus. Pitäisi suunnata katse tulevaan. Pitäisi olla vahva.
Mutta entä jos ei tarvitse? Entä jos eron jälkeen ensimmäinen tehtävä ei ole rakentaa uutta elämää, vaan antaa vanhan elämän hetken aikaa hajota? Suru tarvitsee tilaa.
Joskus itsensä puolella oleminen tarkoittaa juuri sitä, ettei vaadi itseltään nopeaa toipumista. Saa ikävöidä. Saa olla vihainen, helpottunut, surullinen ja epävarma – joskus kaikkea tätä saman päivän aikana. Saa muistella hyvää ilman, että se tarkoittaa halua palata takaisin. Saa rakastaa ihmistä, jonka kanssa ei enää voi jatkaa.
Ja saa olla tietämättä, miltä elämä näyttää seuraavaksi. Tätä opettelen tällä hetkellä itsekin.
En vielä tiedä, mitä kaikkea oma eroni minulle myöhemmin opettaa. Juuri nyt en edes halua pakottaa sitä opetukseksi. Haluan antaa surun olla hetken vain surua. Ehkä jonain päivänä näen tämän kaiken eri tavalla. Mutta juuri nyt yritän muistaa yhden asian: kaiken rakkauden tarkoitus ei välttämättä ole kestää ikuisesti ollakseen merkityksellistä.
Joskus rakkaus kulkee rinnallamme vain osan matkasta. Ja kun yhteinen matka päättyy, meidän ei tarvitse mitätöidä sitä, mitä oli. Voimme olla kiitollisia siitä, mikä oli hyvää. Voimme surra sitä, minkä menetimme. Voimme hyväksyä sen, mikä ei kantanut.
Ja vähitellen voimme opetella päästämään irti. Ei siksi, ettei rakkaus olisi ollut tarpeeksi todellista. Vaan siksi, että joskus rakkauskaan ei yksin riitä pelastamaan suhdetta.
Surua ei tarvitse suorittaa, eikä eron jälkeen tarvitse heti tietää, miten jatkaa. Jos kaipaat tähän hetkeen lempeää muistutusta omista tarpeistasi, Annukka Vauhkosen Lempeästi itseni puolella -kortit tarjoavat pohdintoja ja harjoituksia itsemyötätunnon tueksi.
