Oletko herkästi innostuva ja myös uupuva? – Saatat olla elämyshakuinen erityisherkkä!

Kirjoittaja Annukka Vauhkonen on elämyshakuinen erityisherkkä ja toipuva ylisuorittaja.  Hän on myös hsp-kokemusasiantuntija ja tuleva lempeän läsnäolon joogaopettaja sekä Life Coach.

Psykologian tohtori ja herkkyystutkija Elaine Aronin mukaan elämyshakuisessa erityisherkässä yhdistyvät herkän näkemyksellisyys ja elämyshakuisen into sekä uteliaisuus. Elämyshakuisuuteen liitetään myös kaipuu vaihteluun sekä syviin elämyksiin esimerkiksi matkustelun, taiteen tai musiikin myötä. 

Mitä tarkoittaa herkän elämyshakuisuus? 

On tärkeä muistaa, että niin kuin meitä ihmisiä yleensäkin myös erityisherkkiä on moneen lähtöön. Jokainen elämyshakuinen erityisherkkä on myös yksilö ja jokaisella on yksilölliset ominaisuudet. Herkkyys ja elämyshakuisuus eivät ole toisistaan riippumattomia eli taso saattaa olla korkea jommassakummassa tai molemmissa, tai matala kummassakin.

Itse en tunnista kaikkia elämyshakuisuuteen liitettyjä piirteitä itsestäni, mutta toiset kolahtavat vahvasti. Rutiinit ovat itselleni tärkeitä. Ne tuovat turvaa ja selkeyttä elämääni. Samaan aikaan liika paikalleen pysähtyminen ja elämän oravanpyörämäisyys ahdistavat. Kaipaan vapauden tunnetta. Tarvitsen paljon omaa aikaa, mutta samalla uusien ihmisten kohtaaminen houkuttelee.

Elämyshakuisuuteen liittyy myös voimakas halu suurien tunteiden äärelle ja nauttia niiden väriloistosta kaikessa kirjavuudessaan. En tarvitse elämyksellisyyteen välttämättä muita ihmisiä, vaan voin kokea kaiken yhtä hyvin yksin. Inspiroidun, liikutun ja vaikutun herkästi sekä nautin tunteille antautumisesta. Mieleni pursuaa ideoita välillä sellaisella vauhdilla, etten itsekään pysy mukana. Kiinnostavaa on, että introvertti erityisherkkä voi myös olla elämyshakuinen. 

Mitä elämyshakuisuus ei ole erityisherkillä? 

Erityisherkän elämykset eivät vaadi yleensä fyysisiä riskejä, extreme-lajeja tai tarkoita adrenaliinihakuisuutta. Elämyshakuiset erityisherkät haluavat usein kokea ja nauttia uusista kokemuksista turvallisesti. Aronin mukaan, jos ihminen on vain elämyshakuinen eikä erityisherkkä, hän todennäköisesti ottaa enemmän uhkarohkeita riskejä, sillä hän ei herkän tavoin ehkä pysähdy harkitsemaan tilannetta ja päätöksiään etukäteen. Eikä hän tarvitse yhtä paljon aikaa palautuakseen.

Elämyksenhakuisen ja ei-elämyksenhakuisen erityisherkän selkein eroavaisuus lienee se, että toinen tarvitsee säännöllisesti uusia elämyksiä sekä seikkailuja. Toinen taas on helpommin tyytyväinen siihen, mitä on sekä nauttii tavallisesta ja turvallisesta arjesta. Heille elämä ei tunnu oravanpyörässä juoksemiselta, vaan he elävät haikailematta muuta. Ja molemmat on yhtä hyviä. <3

Miksi itsensä tunnistaminen on tärkeää?

Elämyshakuisten erityisherkkien sisäinen ristiriita on suuri, joten meidän on usein haastavaa tunnistaa potentiaalinen ja kapeahko vireystilamme. Suora ja osuva lainaus Aronin kirjasta: ”Tuntuu kuin minulla olisi aina toinen jalka kaasupolkimella ja toinen jarrulla!” 

Oma elämyshakuisuuteni johtaa helposti siihen, että ahmin liikaa uusia asioita sekä kokemuksia ympärilleni ja uuvun. Joudun jatkuvasti muistuttamaan itseäni siitä, että väsyn herkästi myös niihin mukaviin asioihin.

On muistettava, että elämyshakuisuus on herkkyyden tavoin ominaisuus, jota on mahdoton millään kytkimellä sammuttaa, vaan se on synnynnäinen tapa lähestyä asioita. Täytyy vain mahdollisimman hyvin tuntea itsensä, olla läsnä ja kuunnella sekä kehon että mielen tarpeita. 

Suurimpana haasteena on innostumisen ja jaksamisen tasapainottaminen. Tämä yhdistelmä on usein sellainen, jota ulkopuolisen on myös haastavaa ymmärtää. Älä kuitenkaan yritä sammuttaa kumpaakaan puolta itsessäsi, vaan ruoki niitä sopivissa määrin – unohtamatta kummankaan olemassa oloa. Älä tee puolivillaisia kompromisseja kahden piirteesi välillä, molemmat ovat huomionarvoisia.

Vinkkini elämyshakuisen erityisherkän jaksamiseen: 

1.    Varaa tarpeeksi aikaa levolle ja palautumiselle.

2.    Huolehdi kaikista tarpeistasi ja kuuntele kehoasi.

3.    Huolehdi rajoistasi – mieti, mille asioille voisit sanoa ehkä ei.

4.    Ole itsellesi lempeä, myötätuntoinen ja armollinen.

5.    Huolehdi omasta ajastasi ja tilastasi.

6.    Ole rohkeasti sinä – herkkä, innostuva, tunteva ja avoin.

Sinä ihana ❤ Tasan 2 kuukautta jouluaattoon.  Saat ilmaisen toimituksen  (arvo 5,90€) verkkopuodin ostoksesta kun lisäät ostoskoriin  Lempeiden sanojen joulukalenterin . Etu aktivoituu koodilla JOULU24 ja on voimassa Hidasta elämää -puodissa sunnuntai-iltaan klo 23 saakka.
Lempeiden sanojen joulukalenteri!
close-image
Supertarjous ❤ Unelmakarttakirja -verkkokurssi nyt -50% alennuksella vain 19,75€.
Synttäriviikon tarjous  on voimassa  sunnuntai-iltaan klo 23.59 saakka.
Lue lisää
close-image
Tarjous -35% ❤ Eevi Vuoriston verkkokurssi tunnelukoista nyt 44,90€ (norm. 69€) - Voimassa maanantai-iltaan klo 23.59 saakka.
Lue lisää
close-image