Hiljalleen hiipivä uupumus kätkee elämänilon ja saa värit katoamaan maailmasta. Nämä ovat toki myös keskesiä masennusoireita, mutta kaikki uupuneet eivät tunnista itseään silti varsinaisesti masentuneeksi. Pitkään jatkunut kuormitus ja stressi kuitenkin … Lue lisää
Kirjoittaja: Susanna Aarnikallio
Susanna Aarnikallio on sairaanhoitaja ja ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti. Hän työskentelee kipuhoitajana sekä tarjoaa Oivallusten Olohuone-yrityksen kautta lyhytterapiaa, valmennuksia, verkkokursseja ja intuitiivisia energiahoitoja. Hän auttaa uupuneita ja toimii henkisen kasvun mentorina sekä meditaatio-ohjaajana. Susanna on kolmen lapsen äiti ja on uupunut itsekin elämässä muutaman kerran. Hän on kiinnostunut ihmisyyden eri puolista, tunnetaidoista, herkkyydestä, intuitiosta sekä henkisen kasvun ulottuvuuksista ja pohtii näitä teemoja blogissaan ratkaisukeskeisellä otteella.
Uupumus ei aina näy pelkkänä väsymyksenä – joskus se on tunne, joka ei pääse ulos
Uupuneena ja masentuneena tunteet saattavat kirjaimellisesti jähmettyä. Muistan hyvin, miltä tuntui padottujen tunteiden paino sisällä: samaan aikaan olo oli robottimaisen jähmeä ja toisaalta tunsin olevani kuin räjähtämäisillään oleva painekattila. Pato oli vaarassa … Lue lisää
Jatkuva stressaaminen, murehtiminen ja pakkojaksaminen voivat olla merkkejä siitä, että yhteys itseen ja omiin tunteisiin on poikki
Joogaperinteessä on sanonta, että maailman pisin matka on matka päästä sydämeen. Tuo matka on todellakin fyysisesti vain noin puolimetriä, mutta henkisesti huomattavasti pidempi. Moni ei edes tiedosta minkälainen näkökulma elämään sydäntietoisuus onkaan, … Lue lisää
Kaunan kantaminen ei muuta mennyttä, mutta tekee nykyhetkestä raskaamman – Näin lopetat itsesi satuttamisen
Oletko huomannut katkeruuden nousevan herkästi pintaan? Entä jäätkö helposti murehtimaan menneitä tapahtumia ja kantamaan niistä kaunaa? Tämä on todella inhimillistä, mutta valitettavasti hyvin huono tapa, jolla satutat toistuvasti itseäsi. Sanon “tapa”, koska … Lue lisää
Voimien loppuminen ei ollutkaan niin kamala kokemus, vaan pahempaa oli jatkuva äärirajoilla sinnittely
Tunnistatko sinäkin olevasi samanlainen jääräpää kuin minä, että pusket arjessa eteenpäin viimeisillä voimilla ja läpi sen kuuluisan harmaan kiven, vaikka tiedostaisit sisimmässäsi olevasi jo TODELLA väsynyt? Jatkatko härkäpäisesti kulkuasi hampaat irvessä … Lue lisää
Mistä tiedät, että on aika tehdä muutos elämässäsi?
Sanotaan, että mikään ei ole niin varmaa elämässä kuin muutos. Elämä muuttuu jatkuvasti ja jossain määrin jokainen meistä on hyväksynyt sen. Aika usein silti jäämme kiinni vanhaan ja alamme vastustaa muutosta, jonka … Lue lisää
Kun usko elämään horjuu, näin voit vahvistaa luottamusta tulevaan
Pienet lapset ovat luonnostaan toiveikkaita, ellei heidän toivoaan riistetä tavalla tai toisella. Minun toivoni hiipui rankkojen nuoruusvuosien aikana, jolloin menetin jossain määrin toivon paremmasta, koska vaikeat perheolosuhteet jatkuivat niin pitkään. Minulla on … Lue lisää
Saatat olla rohkea, vaikka et itse sitä huomaa – Tällaista on aito rohkeus
Oletko koskaan miettinyt, mitä on aito rohkeus? Sain eräältä ihmiseltä jokin aika sitten palautteen, että olen ollut hänen mielestään rohkea ja ottanut oman paikkani yhteisössä. Olin kiitollinen ihanasta palautteesta, mutta samaan … Lue lisää
Kun toinen ihminen aidosti kuuntelee, siinä hetkessä on taikaa – Arvostava kohtaaminen voi jopa parantaa
“Ihmisen kuunteleminen on hänen arvostamistaan.” – Deepak Chopra Tuo lause pysäytti minut syventymään sen sanoman äärelle pitkäksi aikaa. Olenhan kuuntelun ammattilainen ja asian pitäisi olla itsestäänselvä. Mutta itsestäänselvyyksissä piilee aina sudenkuoppa: … Lue lisää
Lamaantumisen tunne ei tarkoita, että olet saamaton, väsynyt tai laiska – Se on viesti avun tarpeesta
Lamaantuminen liittyy hermostolliseen alkukantaiseen taistele-pakene-jäädy-reaktioon. Tällöin ylivoimaiseksi koettu tunne, uhkaava tilanne, pelko, ahdistus tai stressi saavat sinut jähmettymään, sekä ikään kuin psyykkisesti ja emotionaalisesti “pakenemaan” kehosta. Lamaantumisen tunne liittyy usein traumaattisiin tapahtumiin, … Lue lisää
Oireet, jotka ohitin, olivatkin merkkejä lähestyvästä loppuun palamisesta – Näitä hälytysmerkkejä ei kannata ohittaa
Ennen varsinaista loppuunpalamista ja sitä seurannutta pysähdystä koin mitä moninaisempia keho-mielioireita, joita en alkuun millään osannut yhdistää varsinaiseen uupumiseen. Pitkään uskottelin kaiken olevan normaalia ruuhkavuosistressiä ja tasapainottelua työn, opiskelun ja perhe-elämän … Lue lisää
Uupumuksesta toipuminen on omien henkisten ääriviivojen piirtämistä uudelleen – Yksi asia toipumismatkalla on tärkein
Kehomieliyhteys, yksinkertainen sana, joka sisältää lukemattomia määriä uskomuksia, tunteita, haasteita ja mahdollisuuksia. Se on jokaiselle hyvin henkilökohtainen kokemus: ovatko kehosi ja mielesi linjassa keskenään, vai vallitseeko niiden välillä ristiriitoja? Mitä ajattelet … Lue lisää









