Tekeminen ja kierrokset eivät ole ongelma, vaan se, jos kierroksia ei pysty laskemaan – 5 keinoa rauhoittaa hermostoa ja välttää uuvahtaminen

Ihminen ei ole kone, joka jaksaa paahtaa päivästä toiseen sata lasissa ilman seurauksia – vaikka nykymaailma ehkä siihen kannustaakin.

Kierrokset ja tekeminen eivät itsessään ole huono asia — parhaimmillaan aktiivisuutta ja eteenpäin vievää energiaa voi hyödyntää tärkeisiin asioihin ja tuntemusten purkamiseen, onnistumisiin ja innostukseen.

Ongelmia tulee siitä, jos kierroksia ei pysty laskemaan.

Minulle tämä käy edelleen helposti, sillä herkästi innostuvana ihmisenä päässäni vilisee loputtomasti asioita, joita voisi edistää: seuraavia projekteja ja visioita, joita viedä eteenpäin.

Kun huomaan ensimmäiset merkit hermoston ylivireydestä, uni muuttuu katkonaiseksi, virkistyn iltaisin enkä malta mennä levottomuudelta nukkumaan, tiedän, että on aika priorisoida lepoa. Vaikka se ei olisi aina mukavaa.

On helppo sanoa, että teen vielä tämän yhden jutun ja sitten lepään, kun seuraava keskeneräinen asia on jo jonossa.

Lopulta kuitenkaan kukaan ei tule pysäyttämään ja sanomaan, että nyt on hermosto niin kierroksilla, että on aika ottaa tauko – usein se tärkein ja käänteentekevin teko on alkaa vetää itse itselleen lempeitä rajoja.
Tarjoamaan itselleen rauhaa ja turvan kokemusta, myös levosta.

Kierroksilta on mahdollista jarruttaa ajoissa, ennen kuin uupumus kolkuttelee ovella.

5 ajatusta, joiden avulla välttää uuvahtaminen ja rauhoittaa hermostoa:

  1. Minimoi ärsykkeitä tai puhelimella vietettyä aikaa
    Hermosto skannaa jatkuvasti ympäristöä – ärsykkeitä, ääniä, ja asioita, joihin reagoida. Voit kokeilla rajata omaa ärsyketulvaa esim. vähentämällä ruutuaikaa tai viettämällä aikaa hiljaisuudessa, päivittäin.
  2. Vaali tietoista pysähtymistä ja hermostoa rauhoittavaa tekemistä
    Ota pieniä hetkiä päivään, kun pysähdyt hermoston rauhoittamisen äärelle. Voit hengitellä muutaman kerran syvempään puhaltaen uloshengityksellä ilman suun kautta pois, aistia jalat maata vasten, ravistella kehoa, halata itseäsi.Hermoston rauhoittamiseen ei aina tarvita retriittiä tai tunnin ohjattua harjoitusta – usein ne itselle otetut muutaman minuutin tauot kaiken elämän keskellä merkitsevät eniten.
  3. Inspiroidu luonnosta ja sen kiertokulusta
    Käy kävelyllä, istuskele rantakalliolla, hengittele metsän raikasta ilmaa. Syksyllä, kun on pimeää ja aurinkoa ei näy päiviin, anna itsellesi tilaa elää hitaammin. Höllää treenistä, käperry iltaisin omaan tilaan yksin tai yhdessä. Vaikka nykymaailmassa tuntuu, että vauhti ennemmin kiihtyy kuin hidastuu pimeään aikaan, kokeile tehdä toisin.
  4. Harjoittele ymmärtämään omaa hermostoa
    Hermosto on monimutkainen kokonaisuus, jonka toimintaan linkittyvät myös menneen elämän kokemukset. Voit harjoitella yksin tai yhdessä ammattilaisen kanssa huomaamaan, millaisilla tavoilla auttaa omaa hermoston säätelyä. Milloin tarvitset rauhoittumista, milloin tunteiden purkamista, milloin lepoa, milloin liikettä? Miten keho ja mieli reagoivat ärsykkeisiin, hiljaisuuteen, olemiseen?
  5. Hyväksy se, että kaikki on kokoajan kesken
    Aina on jotain, mitä voisi tehdä paremmin tai enemmän, ja joiden vuoksi tekemistä voi olla vaikeaa lopettaa. Silti – mitä enemmän tekee, sitä riittämättömältä olo joskus tuntuu.Harjoittelemalla hyväksymällä oman ja elämän keskeneräisyyden, kodin sotkut, keskeneräiset työt ja projektit voi löytää syvältä kehosta lähtevän rauhan tunteen – tämä riittää ja minä riitän näin.

Arkeen sopivia konkreettisia vinkkejä hermoston rauhoittamiseen löydät Hitaammassa tahdissa -korteista.

3 KORTTIPAKKAA yht. 45€!  
PUOTIIN
close-image