Luulin olevani erityisen mukava ja muut huomioiva tyyppi – Todellisuudessa olin manipuloiva miellyttäjä

Minulla oli ennen tapanani miellyttää muita. Suostuin kuuntelemaan kanssaihmisiä ylenpalttisesti, enkä juuri suuttunut kenellekään. Muovasin sanojani niin, että kukaan ei ärsyyntyisi.

Kuvittelin, että sellainen oli ystävällisyyttä. Ajattelin, että olin erityisen mukava ja huomioiva ihminen.

Ennen kaikkea selitin itselleni, että olin sosiaalisesti älykäs. Tunneälykäskin jopa. Sosiaalisesti erityisen taitava, se oli selvää. Toisten huomioiminen oli supervoimani!

Samaa sanoo eräs haastattelemistani miellyttäjistä: ”Ajattelin, että olen kypsempi kuin muut, jalo ja parempi ihminen. Huomioonottamisesta ja empaattisuudesta tuli menestysreseptini.”

Emme kuitenkaan nähneet toimintamme syvää ydintä. Emme nähneet, että käytännössä kyse oli manipulaatiosta.

Manipulaatio on toisen ihmisen tunteisiin ja ajatuksiin vaikuttamista. Juuri sitä miellyttäjänä tein: pyrin kroonisesti hakemaan hyväksyntää tai välttämään paheksuntaa (miellyttämisen kaksi puolta). Manipulaationi ei ollut häikäilemätöntä, pahantahtoista eikä usein edes tietoista, vaan pikemminkin herttaisuuteen ja hyväntahtoisuuteen kätkeytynyttä vallankäyttöä.

Inhimillinen itsehuiputus

Kyse on inhimillisestä selviytymiskeinosta, jolla hain turvaa. Miellyttämisessä ei ole mitään väärää tai häpeällistä, ja se voi joskus olla jopa tarkoituksenmukaista. Minun tapauksessani se oli kuitenkin liiallista, kroonista ja pakonomaista, jolloin se aiheutti kärsimystä.

Etenkin riippuvuuksien yhteydessä puhutaan usein kieltämisestä: riippuvainen kieltää ongelmansa eli ei kykene näkemään koko todellisuutta. Kieltäminen on psyyken suojakeino, defenssi, joka suojelee kohtaamasta tuskallista todellisuutta.

Sosiaaliseen älykkyyteen ja ystävällisyyteen vetoaminen olivat minun itsehuijaamiseni muotoja.

Olin toki sosiaalisesti älykäs aistiessani muiden tunteita, mutta vain osittain. Sosiaalinen älykkyys on tilannetajun lisäksi nimittäin myös sitä, että kykenen ilmaisemaan omiakin tunteitani ja tarpeitani, kuten psykologi Daniel Goleman kirjoittaa teoksessaan Sosiaalinen äly. Sama pätee tunneälyyn: se ei tapahdu oman itsen kustannuksella tai tarkoita, että vain ollaan mukavia.

Minun älykkyyteni oli miellyttämisen talutusnuorassa, samoin pyrkimykseni ystävällisyyteen. Kuvittelin huomioivani muita, jotta heillä olisi helpompaa, vaikka tosiasiassa en olisi itse kestänyt epämukavuutta, jota vaikkapa toisen pettymys olisi minussa aiheuttanut. ”Ystävällisyyteni” olikin itsekeskeistä tunteiden välttelyä.

Totuus on ystävällistä

Miten miellyttäminen sitten eroaa ystävällisyydestä?

Ulkoisesti ne voivat näyttää hyvinkin samalta. Toiminnan motiivi kuitenkin ratkaisee. Miellyttäminen perustuu usein pelkoon, häpeään tai syyllisyyteen, kun taas vilpitön ystävällisyys tai avuliaisuus kumpuaa rakkaudesta ja välittämisestä.

Miellyttäjä tekee oikeita asioita mutta vääristä syistä, toteaa brittikirjailija Natalie Lue teoksessaan The Joy of Saying No.

Miellyttämisen ja ystävällisyyden eron voi tuntea myös kehossa. Siinä missä miellyttämisestä jää usein raskas ja ahdistunut olo, ystävällisyys tuntuu pikemminkin kevyeltä ja ravitsevalta.

Miellyttäminen ei itse asiassa ole järin ystävällistä, sillä se on epärehellistä. Epärehellisyys ei tarkoita vain faktatason valehtelua vaan myös sitä, että jätän kertomatta tärkeitä asioita. Minä kätkin läheisiltäni esimerkiksi huolia, harmituksia tai minikaunoja, joista paisui ajan myötä taakkoja ja etäisyyttä.

Ystävällistä on olla rehellinen ja totta. Se ei tarkoita julmaa töksäyttelyä tai kaikkien ajatusten laukomista ääneen, vaan olennaisten asioiden jakamista kunnioittavasti ja myötätunnolla. Totuus ei aina ole helppoa tai mukavaa, ja pettymysten tuottamisen sietäminen onkin toipuvan miellyttäjän ykköstaito.

Turva sulattaa miellyttämistä

Miellyttäminen kaipaa myötätuntoa niin kuin muutkin turvattomat osamme. Ja turvaa, aivan valtavasti turvaa.

Miellyttämisestä toipumisessa onkin pitkälti kyse sisäisen turvan vahvistamisesta. Tällöin olemme yhä vähemmän riippuvaisia ulkopuolisesta turvasta, kuten toisten hyväksynnästä. (Ihmisinä hyväksyntä toki kuuluu perustarpeisiimme, mutta emme tällöin tarvitse sitä kroonisesti aina ja kaikilta.)

Turvaa tuo sekin, että teen manipulaation impulsseja näkyväksi sen sijaan, että reagoin niihin. Kuten: Huomaan, että tässä tilanteessa haluaisin miellyttää sinua. Pelkään, että jos kieltäydyn tulemasta muuttoavuksi, loukkaannut etkä enää halua olla ystäväni. Ystävyytemme on minulle tärkeä.

Näin miellyttäminen voi vähitellen sulaa. Ja se matka vasta antoisa onkin!