4 tapaa helpottaa uupunutta oloa

Kun uuvuttaa, tässä neljä reittiä, joiden avulla voit helpottaa uupunutta oloa ja lähteä purkamaan tilannetta. Väsymyksen ja uupumisen kokemukseen voi olla monenlaisia syitä, joten asia voi vaatia selvittelyä, ennen kuin pääset jyvälle oman tilanteesi juurisyistä.

1. Pura kuormitusta säännöllisesti vähän kerrallaan

Väsyneenä tuntuu, että kaikkea on ihan liikaa. Kun olet kuormittunut, ota pieni hetki itsellesi ja hengähdä. Sen jälkeen olo on hitusen tai huomattavasti kevyempi. Apuna toimivat esimerkiksi 

Stressinhallintakortit, joissa on 51 stressiä lievittävää, helppoa  harjoitusta, joita voit tehdä pitkin päivää missä tahansa.

Sielun sopukoita -kirjoituskortit ovat ihana apu omien tuntojen avaamiseen ja itsetuntemuksen syventämiseen.

2. Tunnista asiat, jotka vievät voimiasi

 Joskus auttaa, kun alkaa ymmärtää, mitkä asiat uuvuttavat.

– Tutki kuormituksen syitä esimerkiksi Aina ei tarvitse jaksaa -kirjan avulla.

– Jos herkkyys ja ärsykekuorma kuormittavat sinua, voit käyttää apunasi Herkän voimakortteja ja/tai Helpostusta erityisherkän elämään -kirjaa

– Ylikiltteyden aiheuttamaan kuormitukseen saa apua Kiltin voimakorteista.

– Myös esimerkiksi ADHD tai vaihdevuodet saattavat verottaa voimia, silloin kannattaa lukea voimaa tuovat: Kuhiseva mieli – nainen ja ADHD tai Hehkuvan naisen voimavuodet.

3. Huomaa miten paljon oikeastaan vaadit itseltäsi

Usein olemme itse itsemme suurimpia piiskureita. Pitää tehdä sitä ja tuota, tehdä se nopeasti ja mahdollisimman hyvin. Ajatuksissa se voi olla mahdollista mutta ei oikeassa elämässä. Jos piiskaat itseäsi väsymiseen saakka, suosittelemme avuksi seuraavia välineitä:

Ole itsellesi armollinen -kortit muistuttavat sinua lempeydestä itseäsi kohtaan joka päivä. 

Lempeästi eroon murehtimisesta -tehtäväkirja auttaa huomaamaan ja purkamaan sisäisiä ajatusmalleja, jotka pitävät huolimielen aktiivisena.

Äitihaava-kirja voi tuoda uusia ulottuvuuksia ymmärtämään vaativuutta ja tyytymättömyyttä itseäsi kohtaan. 

4. Vahvista rauhoittavaa ja elvyttävää luontoyhteyttä

Luonnolla on tutkitusti mielenrauhaa tuova vaikutus. Tutkimusten mukaan jo vartti luonnossa kohottaa mielialaa, lisää elinvoimaisuutta ja auttaa laskemaan verenpainetta.

– Luontoyhteyden merkityksestä ja voimallisesta vaikutuksesta kannattaa lukea Paluu juurille – tunneyhteydessä luontoon -kirjasta.

Minun luontoseikkailuni -tehtäväkirjan kanssa voi lähteä koko perheen voimin kokemaan luontoa kaikilla aisteilla.


Löydät kaikki tässä mainitut kirjat ja korttipakat Hidasta elämää -verkkopuodista TÄÄLTÄ.

❤️ Nyt kaikkiin yli 40 euron ostoihin -20% ale! Tarjous on voimassa 31.5. klo 12 asti. Pidäthän huolta mielestäsi ❤️

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image