Jos tuntuu, ettet aivan riitä tai kelpaa omana itsenäsi, et ole kokemuksesi kanssa yksin. Tarve tulla nähdyksi, ymmärretyksi ja hyväksytyksi jää monen kohdalla vajaaksi. Miksi näin on ja mitä asialle voisi tehdä?
”Me jokainen toimimme sekä arvostuksen antajina että vastaanottajina. Ratkaisu ei löydy jokaisen itsetuntoa vahvistamalla tai lakkaamalla välittämästä siitä, mitä muut ajattelevat. Meidän tulee suunnata katseemme sekä itseemme että toisiimme. Ratkaisu on ihmisten välinen, ei ihmisten sisäinen.
Tarvitsemme toistemme kohtaamista, runsaammin hyväksyviä katseita, enemmän kohottavia sanoja ja lisää läsnäoloa. Yhtä lailla meidän on tärkeä oppia ottamaan vastaan meille tarjottu arvostus ilolla ja kiitoksella, kursailematta, kieltämättä sitä ja kiemurtelematta siitä irti.”
Tässä kolme Töllin kirjasta poimittua asiaa, joihin voimme vaikuttaa. Niillä on vaikutusta siihen, miten pystymme kohtaamaan muita, tulemme nähdyiksi ja pystymme antamaan ja ottamaan vastaan arvostusta.
Mielen rauhoittaminen
Huomiomme hajoaa, kun mieli ylikuormittuu. Tässä ajassa yleinen ongelma on, että mielemme seikkailee – emme pysähdy toistemme äärelle emmekä siksi näe toisiamme ja tule itse nähdyiksi.
Eräs syy mielen levottomaan vaelteluun on se, että laitteiden kautta koko maailma on käsissämme. Meidän on vaikea rauhoittua ja olla läsnä. Siinä missä fyysisesti kevyeen elämään tottunut kehomme tarvitsee enemmän kuormitusta, mielemme tarvitsee vähemmän kuormitusta. Ärsyketulvan sijaan tarvitsemme rauhoittumista, yksinkertaisuutta, jopa tylsyyttä tuottavia rutiineja.
Kohtaaminen kasvotusten
Numeroiden ja sometykkäysten tuottama ilo haihtuu nopeasti, mutta aito kohtaaminen lämmittää pitkään. Kun kohtaamme kasvotusten, näemme, miten toinen reagoi, miten hän sanoo ja katsoo. Etänä tunne ja kokemus eivät välity yhtä hyvin. Nähdyksi ja kohdatuksi tuleminen on ennen kaikkea tunne ja kokemus.
Olemme jo alkaneet tottua etätapaamisiin ruudun välityksellä jopa siinä määrin, että samassa tilassa kohtaaminen voi tuntua vaikealta. Osa tutkijoista näkee tämän muutoksen johtavan kohtaamattomuuden kasvuun.
Yksinäisyyden vähentäminen
Kohtaamattomuudesta versoo epäluuloa, eripuraa ja yksinäisyyttä. Yksinäinen ei koe tulevansa ajatuksineen kohdatuksi. Myös kavereiden kanssa, perheen parissa tai puolison kanssa voi olla yksinäinen, jos ei koe olevansa tärkeä, jos mielekästä yhteistä aikaa ei ole ja jos tarvitsemaansa tukea ei saa.
Läheisyys rakentuu arjen pienistä teoista. Ystävälliset sanat, ystävällinen ja hyväksyvä katseen kohtaaminen sekä huomioiva käytös ovat aivoille toistuvia hyvän olon ruiskeita, jotka vahvistavat kokemusta, että olemme osa yhteisöä.
Tutustu Pekka Töllin sydäntä lämmittävään ja ajatuksia herättävään kirjaan Minä näen sinut – Arvostuksen pyskologiaa (Tammi 2024) TÄÄLLÄ
Turvattomuus näkyy meissä usein niin, ettemme ihmissuhteissa osaa ja uskalla ihan ilmaista tunteitamme, tarpeitamme, toiveitamme ja rajojamme suoraan. Se myös mutkistaa ihmissuhteita, luo kaikenlaista soossia ja ankeutusta.
Usein olemme oppineet aika läheisriippuvaiset tavat kommunikoida ja pelkäämme tulevamme torjutuksi tai hylätyksi ja jäävämme yksin. Pelot kumpuavat suoraan siitä osasta meitä, jolle on käynyt näin omia tunteita ilmaistessa – yleensä varhaisissa vaiheissamme. Alamme luulla, että kiukku tai kyyneleet ovat väärin emmekä saa tarvita apua tai lohdutusta tai ettei meillä saa olla rajoja.
Opimme kaikenlaisia kikkakolmosia; tuntosarvet ojossa kulkemista, oletusten tekemistä, epäsuoraa kommunikaatiota, väistelyä, passiivis-aggressiivisuutta ja toisten manipuloimista äkäisyydellä tai puhumattomuudella. Kun ei ole oppinut että omat tunteet, tarpeet, toiveet ja rajat olisivat tervetulleita, niitä oppii sutimaan sivuun. Kuinka niitä silloin osaisi oikein toisillekaan ilmaista?
Vetäytyminen, möksöttäminen ja epäsuoruus kumpuavat juuri sieltä. Samalla jää yksin tai ei ainakaan koe tulevansa usein kovin kuulluksi ja ymmärretyksi. Mitään syvää läheisyyttä selviytymiskeinoilla ei varsinaisesti luoda; kaikki pelosta kumpuava kommunikaatio ja toiminta luo suhteisiin ja itsellemme lisää epävarmuutta ja turvattomuutta.
Opettelemalla muutamaa uutta juttua vuorovaikutuksessaan ottaa vastuuta itsestään – ja voimautuu yllättävästi – sekä tuo ihmissuhteisiin omalta osaltaan turvaa ja läheisyyttä.
Sen sijaan että valittaa nukkuneensa megahuonosti ja tuo vähän ankeuttavia viboja, voi ilmaista toiselle tarvitsevansa tänään päikkärit ja pyytää tapaamisen siirtämistä. Sen sijaan että tekee oletuksia toisen toiveista ja oloista v0i kysyä suoraan, mitä tämä toivoisi. Ja sen sijaan että kitkeryyttelee mielessään, kun joutuu aina tekemään muiden työt tai tuntee tulevansa tallotuksi tai hyväksikäytetyksi, voi opetella itse sanomaan ”ei tänään” tai ”mietin hetken ja palaan sitten” – eli rajaamaan. Jos haluaa, että toinen huomioisi enemmän sitä voi opetella neutraalisti pyytämään ilman, että syyttää tai arvostelee toista.
Jotta uskaltaa alkaa kuulla itseään – todellisia olojaan – ja voi alkaa pikku hiljaa harjoitella esimerkiksi rajaamista ja pyytämistä, tarvitaan sisäistä turvaa. Sitä voi aikuisena opetella.
Turva myös vahvistuu, kun opettelee uusia tapoja kommunikoida. Alkaa oivaltaa, ettei oikeastaan pelkääkään menettämistä tai yksin jäämistä niin paljon kuin on luullut. Itsestä löytyykin se voimassaan oleva aikuinen, joka kyllä tässä ihan pärjää vaikka joku vetäisikin herneet nenään. Niin joskus käy, kun ilmaisemme rajojamme.
Sisäinen turva vahvistuu, kun avaa suunsa eikä enää luule, että ensin pitää olla jossain utopistisessa megarohkeudessa jotta voisi rajata tai ilmaista näkemyksiään.
1. Puhu omasta kokemuksestasi
Toiselle tulee helposti olo että syytetään ja vaaditaan, jos puhumme enemmän siitä mitä hän tekee, ei tee, sanoo tai ei tee kuin siitä miltä itsestämme tuntuu. Omasta kokemuksesta kertominen on paljon haavoittuvaisempaa kuin toisen käyttäytymisen analysoiminen. Läheisyys syntyy juuri haavoittuvuudessa. Kokemuksemme ja tunteemme ovat universaaleja; jos puhut yksinäisyydestäsi tai surustasi toiselta vaatimatta eli luulematta että se on toisen aiheuttamaa, hän luultavasti pystyy samaistumaan.
Läheisriippuvaiset solmut ja sopat syntyvät siellä, missä ei oteta vastuuta omasta kokemuksesta vaan syytetään toista tai tehdään johtopäätöksiä ja oletuksia kuulematta toisen kokemusta.
Jos toisessa kuitenkin herää vahvasti defenssi on mahdollista, että hän on itse niin tarvitseva ettei pysty kuulemaan sinun maailmaasi. Silloin hän ehkä pikemminkin tarvitsee sinulta jotakin kuin haluaisi sinut sellaisena kuin olet, eikä läheisyys välttämättä voi syvetä.
2. Kerro, mitä tunnet ja tarvitset – pyydä suoraan
Turvaton meissä ei yleensä edes tiedä, että omiin tarpeisiin olisi lupa. Läheistä ja rakkaudellista ihmissuhdetta on kuitenkin vaikeaa luoda ilman, että alkaa pikku hiljaa tunnistaa tarpeitaan. Muuten niiden täyttymistä odottaa huomaamattaan toiselta – ilman, että edes pyytää sitä mitä kaipaisi.
Suoraan pyytäminen on oman toiveen sanoittamista. Pyytäminen on riski: toisella saattaa olla muuta meneillään tai hän ei ehkä kuule tarvettasi. Olet kuitenkin itse kuullut sen, ja voit pyytää joltain toiseltakin tai kehittää luovia ratkaisuja jotta tarpeesi voi tulla kohdatuksi.
Toiselta voi pyytää: ”ottaisitko syliin tai kuuntelisitko mun huolta?” Tai: ”toivon, että viikonloppuna tehtäisiin jotain yhdessä”.
On ihan eri juttu vuodattaa toiselle tunti pahaa oloaan kuin kysyä, voisiko toinen kuunnella ja tukea ja milloin olisi sopiva hetki. Jos sellaista ei ikinä ilmaannu, voitkin kenties havainnoida suhteesta jotain olennaista.
Jos huomaat, että ihmissuhteessa toiveitasi ei kuulla eikä niihin vastata vaikka vastuullisesti pyydät, voit pohtia onko tämä suhde sellainen jossa saat riittävästi vastakaikua.
Kerro tarpeestasi toiselle suoraan ilman vihjailua, passiivis-aggressiivisuutta, marttyyriutta tai syyttämistä. On eri juttu sanoa, että: ”Ois niin kiva kun joku muukin joskus täällä siivoaisi” kuin että ”Haluan, että me otetaan käyttöön siivousvuorot”. Tai ”Miksi sä et koskaan panosta meidän suhteeseen?” versus ”Musta olisi ihanaa viettää sun kanssa enemmän kahdenkeskistä aikaa – toivon, että me aletaan nyt järjestää sellaista”. Tai ”Kaipaan sua – milloin sulle sopisi juttelu?”.
3. Ilmaise rajojasi – pyydä aikalisä jos et uskalla heti sanoa ei
Usein pelkäämme toisen loukkaamista tai pettymyksen aiheuttamista. Silloin häsmäköimme jo reippahaisesti toisen tontilla ja olemme yleensä projisoineet omat yksinjäämisen pelkomme toiseen. Sivuutamme itseämme jotta toiselle ei tulisi yksin jäämisen tunne, mutta olemmekin jo autioittaneet itsemme. Aidolle läheisyydelle, joka syntyy juurikin aidon itsemme ilmaisemisesta, ei silloin jää paljon tilaa.
Omat rajat löytyvät sen myötä, että alkaa tunnistaa omia olojaan. Väsymys ja uupumus kertovat usein, että kiukku on sivuutettu ja ärtymys nielty, eli rajaamisen tarpeen signaalit on ohitettu.
Ei kannata ehkä ajatella olevansa tosi huono rajaamaan, vaan pikemminkin valita, mitä haluaa rajaamisessa juuri nyt opetella. Sekin voimauttaa.
Ei:n sanomista voi harjoitella aikalisää pyytämällä. ”Mietin yön yli”. Tai sellaiseen johon on jo suostunut, voi palata myöhemmin ja kertoa tulleensa toisiin ajatuksiin.
Rajaaminen on omista tarpeista kopin ottamista: sitä, että lähtee keskustelusta pissalle kun tarvitsee ja sitä, että ilmaisee että itsellä on juttelulle aikaa tänään vain puoli tuntia. Tai juurikin sitä että tunnistaa tarvitsevansa lepoa tai omaa tilaa. Rajojen ilmaisu lähtee vahvasti omien fyysisten (ja henkisten) tarpeiden kuuntelemisesta ja niiden mukaan toimimisesta. Niiden täyttäminen ja täyttyminen ei ole toisen tai ihmissuhteesi tehtävä vaan sinun.
Tasavertaiseen ihmissuhteeseen tarvitaan kaksi osapuolta, jotka ottavat rakastamisen riskiä, ilmaisevat sisäisyyttään ja rajojaan. Voimme ottaa vastuun vain omasta ilmaisustamme. Harjoitteleminen SAA tuntua haastavalta, eikä siinä tarvitse ”onnistua”. Elämämme ensimmäisissä kiintymyssuhteissa – eli synnyinperheissämme ystävällisen mutta suoremman kommunikaation opettelu saattaa joskus olla vaikeinta. Suosittelen asiakkaitani ja kurssilaisiani aloittamaan läheisyyden taitojen harjoitukset ensin jonkun sellaisen kanssa, joka tuntuu mahdollisimman turvalliselta.
Kun opettelet pyytämään suoraan, ottamaan tuumaustaukoja ja puhumaan ihan vain omasta tunteestasi, voimaudut ja tuot suhteisiisi turvaa.
Kuva: Unsplash.com
Voimauttavat kurssini ja terapeuttisen valmennukseni löydät TÄÄLTÄ.
Kirjoittaja Riikka Riihonen on lastenpsykiatrian erikoislääkäri, lasten ja nuorten kognitiivinen psykoterapeutti ja tietokirjailija, jonka uusin kirja on Täysillä tyttö – Miten tukea itsetuntoa sekä muita asioita, joita vanhemman on hyvä tietää (Kirjapaja 2024). Riihonen on kiinnostunut erityisesti lasten ja nuorten tunnesäätelyn kehityksestä ja tukemisesta sekä myönteisestä vanhemmuudesta. Aiemmin hän on kirjoittanut kirjat Kuinka kiukku kesytetään (2020) ja Aada ja kiukkuleijona (2020).
Itsetunto on eräs tyypillisimmistä teemoista, joita mietitään lastenpsykiatrin vastaanotolla. Vanhemmat tai ammattikasvattajat ovat saattaneet havaita, että lapsi ei kestä pettymyksiä kovin hyvin. Lapsen voi olla haasteellista kokeilla uusia taitoja. Hän ei välttämättä uskaltaudu leikkiin muiden kanssa. Voi olla, että pettymys itseen purkautuu vihamielisenä käytöksenä toisia kohtaan tai vaikkapa itsen satuttamisena. Näissä tilanteissa aikuiset ovat yleensä huolissaan lapsen huonosta itsetunnosta.
Hyvä itsetunto auttaa kestämään mokat ja vastoinkäymiset
Itsetunto on arvio siitä, minkälainen olen ja mitä ominaisuuksia, taitoja tai puutteita minulla on. Itsetunnon voi sanoa olevan hyvä silloin, jos pidän ominaisuuksista, joita minulla on. Matala itsetunto tarkoittaa siis sitä, että en pidä ominaisuuksista ja piirteistä, joita itselläni näen.
Kukaan tuskin kokee itseään vahvaksi ja taitavaksi joka asiassa. Aivan pikkulapsien minäkäsitys on kuitenkin vielä melko mustavalkoinen, ja useimmat heistä todella rakastavat itseään sellaisena kuin ovat. Tätä on aikuisena ihana seurata vierestä! Kun lapsi hieman kasvaa, minäkuvaan tulee harmaankin sävyjä: lapsi huomaa, että joku luokkatoveri saattaa sittenkin olla häntä parempi matematiikassa, tai hän voi itse olla parempi juoksija kuin naapurin Jesperi. Aletaan ensimmäistä kertaa verrata itseä muihin. Siksi kouluikä on itsetunnon kannalta usein haasteellista aikaa.
Hyvä itsetunto on sellainen, jota ei tarvitse paljonkaan ajatella. Hyvä itsetunto mahdollistaa suoriutumisen omalla tasolla: ei tule otettua liikaa paineita onnistumisesta, mutta myöskään alisuoriutuminen ei ole todennäköistä. Olennaista hyvässä itsetunnossa on mielestäni, että se mahdollistaa uusien asioiden kokeilemisen eli epämukavuusalueelle menemisen.
Tällä on merkitystä, sillä suurin osa ihmiselämästä vietetään jollain tavalla epämukavuusalueella. Jos jokainen pieni virhe tai moka vie pohjan pois kaikelta, arjesta tulee hyvin raskasta. Jos taas kestää pienet mokat ja vastoinkäymiset, se suojaa psyykkiseltä kärsimykseltä.
Mitään taikanappia ei valitettavasti itsetunnon kohottamiseen ole. On kuitenkin useita asioita, jotka auttavat itsetunnon vahvistamisessa.
Mielestäni itsetunnon kanssa työskentely on kuin isohkon talon rakennusprojekti: on aloitettava perustuksista ja jatkettava sitkeästi tiili tiileltä. Palkinto eli hyvin rakentunut itsetunto saavutetaan ehkä vasta pitkällä tulevaisuudessa. Silti on aikuisena uskottava, että itsetunnon talo on mahdollista pystyttää.
Miten lapsen itsetuntoa voi tukea?
Tässä tapoja kohottaa lapsen itsetuntoa – nämä keinot sopivat vanhemmille sekä kaikille lasten kanssa tekemisissä oleville aikuisille.
1. Aito välittäminen
Erityisesti pienen lapsen itsetunto rakentuu hoivasuhteessa tärkeimpien hoitajien, eli useimmiten vanhempien kanssa. Pieni lapsi tarvitsee miellyttäviä, lempeitä ja kokonaisvaltaisia hoidetuksi tulemisen kokemuksia päivittäin. Ne voivat olla ihan tavallisia leikki-, syömis- tai nukkumaanmenotilanteita, joissa lapsi ja vanhempi jakavat iloa ja lapsi kokee lämmintä huolenpitoa. Näiden kokemusten kautta hän kokee itsensä myönteisenä – rakastamisen arvoisena. Siksi pienelle lapselle ei voi koskaan osoittaa liian paljon hellyyttä ja välittämistä. Hellyys ja välittäminen kuuluvat kuitenkin myös isommille lapsille ja nuorille.
2. Myönteiset kokemukset elämästä ja maailmasta
Myönteisten kokemusten voima on mahdollisuus, jonka avulla voidaan korjata paljon silloinkin, jos lapsen itsetuntoa ei ole voitu pienempänä vahvistaa tai jos lapsi on joutunut kasvamaan turvattomasti. Tarjoamalla lapselle omantasoisia haasteita, mahdollisuuksia oppia uusia taitoja, mukavia leikkitilanteita sekä pieniä seikkailuita, voidaan kohottaa lapsen itsetuntoa.
Jokainen kokemus esimerkiksi vaikeasta tilanteesta selviämisestä, jonkin asian yrittämisestä tai onnistumisesta ovat tiiliä, joilla itsetunnon taloa muurataan. Suoriutuminen vaikkapa aamutoimista, kouluunlähdöstä, kokeeseen valmistautumisesta, esiintymistilanteesta tai vaikka ruuanlaitosta perheelle voivat olla tällaisia minäpystyvyyttä vahvistavia kokemuksia.
3. Runsas ja aito myönteinen palaute
Aito myönteinen palaute on itsetunnolle tärkeää. Myönteinen palaute voi olla spontaania lapsen tekemisten ihastelua, tai kehuminen voi olla tietoinen ratkaisu silloin, kun lapsi tekee jonkin aikuisen toivoman asian, kuten pienen kotityön.
Myönteinen palaute toimii erityisen hyvin, kun se liittyy johonkin lapsen tekemiseen tai toimintaan. Tällainen kohdennettu myönteinen palaute rakentaa sekä itsetuntoa että lisää todennäköisyyttä siihen, että lapsi tai nuori toimii samalla tavalla uudelleenkin. Huomaa, että epäaidot tai falskit kehut ja sarkastiset palautteet eivät vahvista itsetuntoa.
4. Mokien ja virheiden normalisointi
Jokainen epäonnistuu ja tekee virheitä. Uuden taidon oppiminen vaatii yleensä sekä harjoittelun palastelua pienempiin osiin, säännöllistä taidon treenaamista että kykyä kestää ne kerrat, jolloin onnistumisia ei heti tapahdu. Jos jokainen pieni virhe tai epäonnistuminen merkitsee maailmanloppua, on väistämätöntä, että kaikki psyykkiset voimavarat kuluvat näistä toipumiseen.
Olisi tärkeää, että lapset ja nuoret oppivat kääntämään vastoinkäymiset kokemuksiksi, jotka ovat tärkeitä, ehkäpä väistämättömiä tai ainakin ihan tavallisia palasia uuden oppimisessa. Olisi myös hyvä, että elämään ei suhtautuisi liian vakavasti. Itselleen voi oppia nauramaan, ja omia huonoja puolia ja heikkouksia sietämään ja ymmärtämään tai ehkäpä jopa lempeästi sallimaan. Tällaiseen suhtautumiseen tarvitaan mallia aikuisilta. Yritä siis aikuisena elää todeksi sellaista ajatusta, että virheet välttää ainoastaan, jos ei tee mitään. Lapsi tai nuori huomaa sallivan suhtautumisesi virheisiin ja pystyy soveltamaan sitä itsekin.
5. Joustava ajattelu
Kognitiivisena psykoterapeuttina minusta on mahtavaa tutkia ajatuksia ja mielikuvia. Mielensisällöt ovat ihmisen luovuuden ytimessä – ajattelu on kiehtova psyykkinen voimavara. Ajatukset itseen, muihin ja maailmaan liittyen eivät silti aina ole täyttä totta, vaan vain hetkellinen arvio tilanteesta.
Usein tartumme liian tiukasti negatiivisiin ajatuksiimme ja uskomme erityisesti ne täytenä totena. Itseen kohdistuvat negatiiviset ajatukset ja mielikuvat saavat aikaan vaikeita tunteita, kuten surua, syyllisyyttä, pettymystä, häpeää ja vihaa. Niin liian kriittiset ajatukset voivat olla mukana heikentämässä minäkuvaa ja itsetuntoa. Olisikin tärkeää, että yrittäisimme luoda joustavan suhteen ajatteluun ja ymmärtäisimme ajatusten ja mielikuvien dynaamisen muuttuvan luonteen.
Ajatukset eivät ole todellisuus, vaan ne ainoastaan heijastavat todellisuutta ja usein vieläpä hiukan vääristyneesti. Jos voisimme testata ajatusten paikkansa pitävyyttä, saattaisimme todeta vain osan vastaavan todellisuutta. Kouluikäisen lapsen itsetunnon tukemisessa on siksi paikkansa ajatuksia koskevalla tiedolla: lapset tarvitsevat tietoa, että kaikki päähän pälkähtävä ei aina ole aivan totta, ja että itseen kohdistuvia ajatuksia saa ja voi
kyseenalaistaa.
6. Aikuisen usko lapseen
Viimeisimpänä vaan ei vähäisimpänä haluaisin sanoa meille kaikille vanhemmille, miten tärkeää on, että uskomme lapselle olevan mahdollista saavuttaa hyvä elämä. Lapsi vaistoaa, uskommeko hänen pärjäämiseensä tai siihen, että hän voi selvitä vaikeista asioista. Jos luovutamme lapsen suhteen, hänen on vaikea itsekään löytää itseluottamusta.
On myös tärkeä huomata lapsen vahvuudet ja tukea niitä. Jokaisella ihmisellä on omanlaisensa vahvuudet ja kyvyt: on yhtä arvokasta olla loistava kokki kuin haka matematiikassa tai kuvataiteen taituri. Hyvä itsetunto syntyy myös siitä, että arvostamme erilaisuutta ja näemme arvokkuutta jokaisessa ihmisessä.
Jos sinulla on tytär tai lähelläsi kasvaa tyttöjä, lastenpsykiatri Riikka Riihosen Täysillä tyttö avaa näköalan tyttöjen maailmaan tässä ajassa. Kirja kertoo tyttöyden voimasta, tyttöjen kasvun haasteista sekä aikuisten mahdollisuuksista olla tuki ja turva erilaisten paineiden keskellä:
Täysillä tyttö – Miten tukea itsetuntoa sekä muita asioita, joita tytön vanhemman on hyvä tietää…
antaa vanhemmille ja kasvattajille konkreettisia keinoja tyttöjen itsetunnon, rohkeuden ja oman äänen tukemiseen
kannustaa vanhempia ja tytön läheisiä huomaamaan omien uskomustensa ja totunnaisten tapojen merkityksen tytön kasvulle ja identiteetille
auttaa hahmottamaan tyttöjen psyykkisen hyvinvoinnin edellytyksiä ja niitä ristiriitaisia odotuksia, joita moni tyttö nykypäivänä kohtaa
antaa tietoa myös mielen oireista ja siitä, miten vanhempi voi tukea tyttöä vaikeuksissa.
Pidimme tänään jälleen syötävän askartelupajan lasteni kanssa leipomispäivän muodossa.
Monien lajikkeiden joukosta löytyi lasteni ja meidän aikuistenkin suosikki.
Nämä vadelmaleivokset hurmasivat maullaan. Rapea kuori, täyteläisellä vadelmatäytteellä vie kielen mennessään.
Ja nämä leivokset hellivät kehoa, sillä niissä ei ole lainkaan sokeria, vaan sen sijaan vitamiineja, proteiinia ja hyviä hiilihydraatteja.
Vadelmaleivos ohje
(Ohjeesta tulee 4 pientä leivosta)
Pohja:
2,5 dl kaurahiutaleita
10 kuivattua taatelia
Ripaus suolaa
Ripaus kanelia
VAIHE 1) Pehmitä taateleita hetki kuumassa kiehautetussa vesitilkassa.
VAIHE 2) Kaada vesi pois ja soseuta sauvasekoittimella yhteen kaikki pohjan ainekset.
VAIHE 3) Tasoittele taikina voideltujen piirakkavuokien pohjille ja reunoille.
Täyte:
Pussillinen pakaste vadelmia
2 kananmunaa
Noin 6 rkl maitorahkaa
Hunajaa oman maun mukaan
Ripaus vaniljaa
VAIHE 1) Kiehauta vadelmat (jos eivät ole kotimaisia).
VAIHE 2) Lisää joukkoon loput aineet ja soseuta. Tarkasta maut ja mausta mieleiseksi.
VAIHE 3) Kaada taikinaa piirakkapohjien päälle ja paista 200 asteessa noin 15-20 min.
Edellisessä blogissani annoin joitakin johtolankoja siihen, miten tunnistaa omia haitallisia ajatusmallejaan. Malleja, jotka hidastavat tai estävät oman näköisen elämän ja omien unelmien toteutumista. Myös omana aitona itsenään elämistä ja olemista.
Tunnistaminen on tärkeä alku, mutta looginen jatkokysymys kuuluu, miten sitten taklata moisia ajatuksiaan. Ja jos tarkkoja ollaan, onko taklaaminen ollenkaan paras keino/ilmaisu haitallisten ajatusten vaikutusten vaimentamiseen?
Ajatuksiaan voi halutessaan valita ja vaihtaa ja korvata. Puhun itse korvaamisen periaatteesta, joka perustuu ”rauhanomaisiin keinoihin”. Korvaaminen tarkoittaa sitä, ettei olla huonoa vastaan, vaan hyvän puolella, ei pimeää vastaan, vaan valon puolella.
Ravitaan siis myönteisiä, oman sydämen puheen mukaisia ja eteenpäin vieviä ajatuksia ja ollaan ravitsematta rajoittavia ja haitallisia, egon, pelon ja häpeän tuottamia ajatuksia. Yksinkertaista?
Yksinkertaista kyllä, mutta keino edellyttää myönteisten ajatusten tietoista, säännöllistä ja pidempiaikaista ravitsemista. On hyvä varata päivittäin tuokio tai kaksi sitä varten. Useinhan on niin, että olemme ravinneet niitä rajoittavia ajatuksia jopa koko elämämme ajan, joten ne ovat lujaan tiedostamattomaan mieleemme ja aivojemme hermoratoihin juurtuneita.
Korvaamisen menetelmää voi kutsua myös mielen uudelleenohjelmoinniksi. Onnistunut ohjelmointi edellyttää
kehon ja mielen rentoutta
korvaavien ajatusten selkeyttä, on tiedettävä, mitä haitallisen ajatusmallin tilalle haluaa
toistoa, toistoa, toistoa
voimakasta mielihyvän tunnetta
Mitä enemmän myönteisiä tunteita, kuten iloa, innostusta, rakkautta ja luottamusta uudenlaisiin ajatuksiinsa liittää, sen tuloksekkaampi niiden vaikutus on.
Vaivannäkö kannattaa, sillä kyseessä on kaikkein nopein ja kestävin tapa parantaa oman elämän laatua. Siinä ohessa myös ympärillä olevien muiden ihmisten elämän laatua.
Sellaista katalogia, jossa olisi ohjeistus juuri sinun haasteisiisi, ei voi laatia, sillä meillä jokaisella on omat riemukkaat ja toisistamme hyvinkin erilaiset korvaamistarpeemme. Alla kuitenkin joitakin vaihtoehtoja siitä, mihin ajattelunsa voi kohdistaa.
Valinta on sinun. Puutteita vai runsautta? Täytyä vai saada? Heikkouksia vai vahvuuksia? Kateutta vai kasvua? Uhkia vai mahdollisuuksia? Ongelmia vai ratkaisuja? Ei aikaa (kiire, ikä) vai hyvin ehtii? Vähättelevä vai kannustava minäpuhe?
Iloa ja hyötyä koko elämän ajan tuovien ajattelu- ja samalla myös tunnetaitojen harjoittelun voi aloittaa pelin ja leikin avulla jo lapsena. Siinä auttavat kirjoittajan kehittämät lasten ajatuskortit
“Anteeksi” on ihan oikea taikasana. Se voi oikeasti muuttaa jotakin. Se voi korjata, syventää ja avata uusia mahdollisuuksia. Se voi olla riidan toivottu lopputulos, joka vapauttaa. Kyky pyytää anteeksi kertoo hyvistä vuorovaikutustaidoista.
Joskus suomalaisella kasvatuskentällä on ollut vallalla ajatus, ettei vanhemman pidä pyytää lapselta anteeksi. Lapsilta anteeksipyyntöä on kuitenkin vaadittu jopa julkisesti. Tällainen asetelma on voinut vääristää koko hyvän asian siten, että anteeksipyytäminen on koettu nöyryytyksenä ja negatiivisena. Siitä on voinut tulla vallan väline ja sillä on voitu vahvistaa epätervettä häpeää. Ajattelen itse, että vanhempi voi opettaa lapselleen jotakin hyvin syvällistä jos pyytää anteeksi, kun siihen on aihetta.
Anteeksipyytämistä ei tarvitse hävetä
Pohjimmiltaan anteeksipyytämisessä ei ole mitään hävettävää vaan päinvastoin, sillä se edellyttää rohkeutta ja vastuunottoa. Kun loukkaamme toista, on normaalia, että se hävettää. Anteeksipyytämistä ei kuitenkaan tarvitse hävetä. Eikä anteeksi kuulu pyytää esimerkiksi omia luonteenpiirteitään. Anteeksipyyntö on tärkeä liittää rajattavissa oleviin tekoihimme, sanoihimme ja tekemättä jättämisiimme, jotka ovat loukanneet toista ihmistä. Silloinkin, kun se on ollut tahatonta.
Hyvätkin ihmiset tekevät välillä toisia loukkaavia asioita. Kun esimerkiksi parisuhteita on tutkittu, on havaittu, että pettävät puolisot ovat pettäessään toimineet useimmiten vastoin omia moraalisia periaatteitaan. Moni ihminen tekee elämässään tekoja tai sanoo asioita, jotka ovat itsekin valmiit tuomitsemaan. Asioita, jotka kaduttavat.
Anteeksipyyntö on lupa kohdata avoimesti tapahtuneen herättämät tunteet ja ajatukset
Se on rohkeaa, että uskaltaa kohdata omat loukkaavat teot ja mitä kaikkea ne ovat toisessa ihmisessä herättäneet. Joskus se voi olla hyvinkin vaikeaa ja silloin saatamme toivoa, että anteeksipyyntö kuittaisi tapahtuman nopeasti pois. Mutta ihminen ei unohda kovin herkästi vaikeita tunteita herättäviä asioita eikä myöskään hallitse sitä, milloin ne nousevat mieleen. Siksi anteeksipyyntö on pohjimmiltaan luvan antamista niille tunteille ja ajatuksille, joita loukkaavat tilanteet ovat herättäneet – ja tämä lupa on hyvä pitää voimassa tarvittaessa vaikka koko elämän ajan. Siihen on hyvä luottaa, että kun asioiden riittävä läpikäyminen tekee ikävästäkin tapahtumasta tarpeeksi tutun samalla sen synnyttämät tunteet tasaantuvat ja rauhoittuvat.
Jos kyse on tapahtumasta, jota on salannut vaikkapa puolisoltaan, on tärkeä tunnistaa se, että itse on voinut jo salaillessaan käsitellä asiaa, mutta toinen pääsee prosessiin vasta asian tultua esiin. Hävettävien tekojen käsittely on useimmiten vaikeaa ja kiusallista varsinkin tekijälle, mutta tällöin on tärkeä muistaa, että anteeksipyyntö ja tapahtuneiden asioiden käsittely voi oikeasti korjata vakavatkin säröt ihmissuhteessa. Kun asiaa käy riittävästi läpi, sen kanssa voi olla kummankin helpompi elää.
Lopuksi
Kiteytetysti on hyvä lopuksi todeta, että anteeksipyytämisen jalo taito pitää sisällään seuraavat piirteet:
Pyydä anteeksi rajattavissa olevia tekoja, sanoja tai tekemättä jättämisiä – älä sitä, minkälainen olet.
Pyydä anteeksi siltä henkilöltä, ketä vastaan olet toiminut – älä koko maailmalta.
Anna tilaa niille tunteille ja ajatuksille, joita väärä tekosi herättää toisessa – älä puolustele tai kieltäydy kuuntelemasta.
Luota, että avoimuus ja rehellisyys johtavat lopulta itsellesikin parhaaseen lopputulokseen, vaikka se ajoittain voi tuntua kovin vaikealta.
Tällä kertaa käsittelin tekstissäni anteeksipyytämistä. Seuraavalla kerralla keskityn anteeksi antamiseen. Välissä voit tutustua Riidan ratkaisu -kortteihin, joiden avulla voit saada lisää näkökulmia tärkeään aiheeseen.
Oletko joskus kuunnellut toista, täysin keskittyen 15 minuuttia ilman kommentteja, kysymyksiä tai välipuheita, tai jopa ilman eleitä?
Vuosia sitten, aloitettuani opinnot elämäntaidon valmentajaksi kouluttajamme Marika Borg antoi meille ensimmäisenä päivänä juuri tuon tehtävän. Saimme ainoastaan kuunnella ja hymyillä, kun tuo toinen, vielä lähes tuntematon, kertoi itselleen tärkeästä asiasta varttitunnin.
Muistan hyvin sen wau-tunteen, mikä valtasi minut. Olin rakastunut tuntemattomaan ihmiseen varttitunnissa. Tunsin suurta ihailua ja lämpöä häntä kohtaan. Huomasin olevani syvästi kiinnostunut hänestä ja hänelle tärkeistä asioista.
Jos vieraan ihmisen kanssa voi kokea noin suurta läheisyyden ja yhteenkuuluvaisuuden tunnetta, niin mitähän me tunsimmekaan samassa tehtävässä jo valmiiksi meille tärkeän ihmisen kanssa?
Aito, läsnäoleva kuunteleminen on varmin tapa saada yhteys toiseen ihmiseen. Kuuntelemalla osoitamme, että toinen on tärkeä. Jokainen meistä toivoo, että joku olisi oikeasti kiinnostunut meistä. Jokainen meistä tietää, miten hyvältä tuntuu, kun kokee tulevansa kuulluksi ja nähdyksi. Se on kuin vettä kuihtuneelle kukalle.
Todellinen kuunteleminen vaatii kuitenkin oman mielemme hiljentymisen. Jos keskustellessamme mielemme on pään sisällä äänessä muodostaen jo omaa näkökulmaa, pohtien seuraavaa kommenttia, kysymystä tai vasta-argumenttia tai valittaen tylsää aihetta, niin kuulemme ainoastaan itsemme ja egomme kiihkeän, arvostelevan tai narisevan äänen.
Emme silloin ole yhteydessä edes aitoon itseemme saatikka toiseen ihmiseen.
Vasta kun mielemme hiljenee, kytkeydymme aitoon ja todelliseen minuuteemme. Ja vasta kun löydämme yhteyden itseemme, voimme löytää sen toiseen. Lämmin ja läheinen yhteys toiseen ihmiseen ei tapahdu egon, mielen tai ajatusten tasolla. Sen voi kokea ainoastaan todellisen minuutemme hiljaisuudessa, rauhassa ja rakkaudessa. Kuuntelemalla sydämellä, kuten Pikku Prinssi kehottaa.
Anna lahjaksi toiselle aitoa kuuntelemista
Anna lahjaksi toiselle 15 minuuttia aitoa kuuntelemista. Päätä pysähtyä kuuntelemaan ja ohjaa koko tarkkaavaisuutesi ja huomiosi siihen, mitä läheisesi sinulle kertoo. Hengitä rauhassa syvään. Ja vain kuuntele, katso silmiin ja hymyile. Antaudu aistimaan ja kuulemaan sydämelläsi hänen sisintään.
Jos mielesi täyttyy kommenteista, vasta-argumenteista ja perusteluista, anna noiden ajatustesi lipua pois yhtä helposti, kuin ne mieleen tulivat. Hengitä syvään ja palaa takaisin kuuntelemaan.
Jos ystäväsi puhetulva meinaa tyrehtyä, voit välillä voit kannustaa toista jatkamaan ”Kerro lisää!” tai ”Mitä sitten tapahtui?” tai ”Mitä siitä ajattelit?” –tyylisillä kommenteilla.
Kuuntele hyväksyvästi, myötätuntoisesti ja arvostavasti ikään kuin tehtäväsi olisi oppia tuntemaan hänet mahdollisimman hyvin. Pidä tavoitteenasi ymmärtää aidosti, mitä läheisesi ajattelee tai miltä hänestä tuntuu.
Mitä hän oikeasti ajattelee käsillä olevasta asiasta?
Mitä hän tuntee tai miten hän näkee tilanteen?
Miksi hän kertoo juuri tuosta asiasta?
Mitä se hänelle merkitsee?
Mitkä asiat tai arvot ovat hänelle tärkeitä?
Tiedosta, miten hyvältä tuntuu olla hyväksyvästi ja täysin läsnä toiselle ihmiselle. Ikään kuin nähdä hänet uusin silmin, kaiken arkisen sälän takaa. Nähdä, kuka hän oikeasti on kiinnostuksen kohteineen ja unelmineen. Huomata, miten kaunis hän pohjimmiltaan on. Ja miten mielenkiintoinen maailma on hänen sisällään.
Kuunnellessamme sydämellämme emme kuule pelkästään sanoja. Pystymme kuulemaan läheisemme sanojen takaa koko ihmisenä olemisen herkkyyden ja haavoittuvuuden, pelot, surut ja epävarmuudet. Rakkauden ja hyväksynnän tarpeen. Ja yhtä lailla vahvan toivon ja syvän luottamuksen elämään. Ilon ja riemun. Halun hyvään ja kauniiseen.
Kun kuuntelemme sydämellä, jossain syvällä tiedämme myös itsessämme virtaavan saman herkkyyden, haavoittuvuuden ja kauneuden. Ja siinä se on, lämmin, myötäelävä yhteys toiseen ihmiseen.
Emme voi muuttaa toisen käytöstä, mutta voimme muuttaa omia askeleitamme toimimattomassa suhdedynamiikassa
Eiköhän meistä jokainen tiedä, että on aina helpompaa toivoa, että toinen vaan muuttuisi. Sitten oma olo helpottaisi. Ja voi hyvin olla, että helpottaisikin! Mutta elämä harvoin toimii niin.Ihmissuhteiden vuorovaikutus voi aktivoida jotakin alitajuisia asetelmia, roolituksia ja ei ole aina ollenkaan helppoa nähdä sitä, miten itse ”tanssii” suhde dynamiikassa mukana.
Karkeita esimerkkejä siitä millaisia asetelmia ja alitajuisia rooleja suhteissa voi aktivoitua:
Syyttäjä- Syytetty
Dominoiva- Alistuva
Pelastaja – Uhri
Loukattu- Loukkaaja
Hyvä- Paha
Vanhempi – Lapsi
Eli jos esimerkiksi suhteen konfliktitilanteissa olemme syyttäjän ja syytetyn asetelmassa, voimme toivoa, että toinen lopettaisi kohtuuttoman syyttämisen. Ymmärrettävää. Toisen käytöstä emme edes nykyteknologian voimin voi muuttaa, mutta se mitä voi tehdä, on olla lähtemättä vanhaan tuttuun suhde tanssiin mukaan. Tämän kirjoituksen esimerkit ovat tosiaan karkeita ja kannustaakin sinua tutkimaan jotain oman elämäsi ihmissuhdetta, jossa toisen käyttäytyminen on tökkinyt. Voit vaikka ihan piirtää teidät kummatkin paperille (tikku-ukot oikein jees!) ja kirjaa havaintoja kummankin teidän reaktioista ja käyttäytymisestä. Millaista roolia sinä olet taipuvainen ottamaan? Millaisia sinun tanssi askeleesi ovat? Ne eivät ole vääriä, ne voivat olla hyvinkin oikeutettuja ja ymmärrettäviä. Tämä on se osuus, mihin voit vaikuttaa.
Jos et enää lähde syyllisyyden tanssiin mukaan, silloin kyseessä ei ole enää syyllistäjän ja syyllisen tanssi. Ehkä toinen koittaa vielä vimmatummin huudattaa vanhaa tuttua musiikkia, jotta vanha tanssi jatkuisi.Jos et enää halua sitä tanssia, niin sinulla on vapaus siitä kieltäytyä. Tämän voi ja on tietysti suositeltavaa tehdä kunnioittavasti ja asiallisesti.
Kuten sanonta sanoo, mikään ei muutu jos mitään ei muuta. Olen ainakin itse elämässäni useaan kertaan ollut jumissa siinä ansassa, että olen ollut ahdistunut jostain suhdedynamiikasta, ja jäänyt toivomaan että toinen muuttuisi. Ja yrittänyt toisen toimintaa muuttaakin. Todellisia muutoksia on lähtenyt tapahtumaan silloin, kun olenkin pystynyt viemään huomion toisesta itseeni, ja keskittymään vain niihin omiin askeliin suhdedynamiikassa. Se on on nostanut esiin myös surua ja luopumista. Kaikki ihmissuhteet eivät ole kestäneet muutosta. Ja jotkut ihmissuhteet taas ovat lähentyä ja muuntua syvemmiksi.
Toimituksen vinkki: Apukeinoja omien tunteiden ja reaktioiden tarkasteluun
Eevi Vuoriston Ymmärrä tunteitasi -korttipakan avulla voit tarkastalla ja kohdata omia tunteita joko itseksesi tai yhdessä kumppanin kanssa.
Voit käyttää kortteja apuna esimerkiksi seuraavien kysymysten pohdinnassa:
Mitkä tunteet ovat suhteessa päällimmäisenä ja ehkä näkyvimpänä?
Mitä tunteita suhteessa ei juurikaan ole?
Mitä tunteita haluaisitte ohittaa, mutta jotka jollain tavalla ovat kuitenkin läsnä “pinnan alla”?
Minkä tunteiden kanssa voisitte olla toisillenne avuksi?
Ajatuksemme johtavat meitä helposti harhaan, emmekä edes itse huomaa sitä. Jos nappaat välipalaksi lähikaupan kassalle taktisesti sijoitetun suklaapatukan, siitä ei koidu suurta harmia. Isojen päätösten edessä omaa ajattelua ja valintoja kannattaa kuitenkin pysähtyä miettimään.
Äänikirjassaan Älä usko kaikkea mitä ajattelet (Bazar 2024) psykologi Joni Martikainen avaa ajattelun kiehtovaa psykologiaa ja sitä, miten huteralla pohjalla arkiajattelumme oikeastaan onkaan. Jokaisen kannattaisi silloin tällöin kurkistaa omien päätöstensä taakse.
– Jos kyseenalaistamme säännöllisesti ajatteluamme, teemme parempia päätöksiä. Jos taas emme koskaan kyseenalaista ajatteluamme, teemme huonompia päätöksiä. Eilen tehtyjen päätösten laatu puolestaan määrittää pitkälti tämän päivän elämämme laadun, hän toteaa.
Voit testata omaa ajatteluasi näiden psykologi Joni Martikaisen laatiman viiden kohdan avulla.
1. Miten tarjolla olevat vaihtoehdot esitetään?
Emme tee ostopäätöksiämme tyhjiössä, vaan joku on suunnitellut lähes jokaisen ostopäätöksemme viitekehyksen. Ajattele pohtivasi sanomalehden tilaamista netissä. Valittavanasi on kuukauden, kolmen kuukauden tai vuoden mittainen tilaus. Kuukauden tilaus on kallis, kolmen kuukauden vähän halvempi, mutta vuoden mittaisen tilauksen saat kuuden kuukauden hinnalla.
Myyjä haluaa sinun ostavan vuoden tilauksen ja on määritellyt sille etukäteen hinnan, jonka perusteella kauppa on kannattavaa. Sen jälkeen hän on keksinyt kaksi muuta vaihtoehtoa, joiden rinnalla vuositilaus tuntuu edukkaammalta, maksathan vain ”kuuden kuukauden” hinnan.
2. Onko ostos edullinen vai kallis, jos suhteutat sen tuntipalkkaasi?
1800-luvulla Leipzigin yliopiston tutkija Ernst Weber oivalsi, että ihminen erottaa painon muutoksen suhteessa alkuperäiseen painoon, johon muutos kohdistuu. Ihminen huomaa, jos 40 gramman painoiseen punnukseen lisätään 10 grammaa painoa. Sen sijaan tarvitaan 100 grammaa lisäpainoa, jotta ihminen huomaa eron 400 gramman punnuksessa. 400 gramman punnuksessa emme huomaa 10 gramman muutosta. Tämä havaintojärjestelmäämme koskeva lainalaisuus on nähtävissä myös ajattelussamme ja näkyy esimerkiksi raha-asioissa:
Kuvittele, että olet autoliikkeessä ja pohdit tuhannen euron äänentoistolaitteiden ostamista. 1 000 euroa ei tunnu miltään verrattuna 20 000 euroon, jonka aiot käyttää uuteen autoosi. Tällaisessa tilanteessa on hyvä yrittää ajatella rahoja suhteessa johonkin kiinteään kehykseen auton hinnan luoman kehyksen sijasta.
Voit yrittää esimerkiksi ajatella, kuinka monen viikon ruokarahat tai kuinka monen työtunnin palkka 1 000 euroa on. Kun ajattelet rahasummaa jonkin kiinteänä pysyvän kehyksen kautta, eivät muuttuvat kehykset pääse niin helposti vaikuttamaan arvioihisi. Jos sen sijaan ajattelet rahojasi suhteessa kulloiseenkin ostokseen, saatat päätyä ostamaaan kalliiden ostosten lisänä kalliita asioita, joita et lopulta todennäköisesti tarvitse.
3. Mihin vertaat uutta tietoa?
Jos luet uutisen, että Suomeen saapuva influenssa on tappanut Yhdysvalloissa jo yli 1 000 ihmistä, pysähdy miettimään tietoa suhteuttamalla se johonkin vastaavaan lukuun. Kuinka monta ihmistä Yhdysvalloissa kuolee vuosittain tavalliseen kausi-influenssaan? Vastaus: noin 5 000–50 000 ihmistä.
Sopivaa vertailukohtaa käyttämällä paljastuvat myös todelliset vaarat. Esimerkiksi Covid-19 aiheutti Yhdysvalloissa kahdessa vuodessa (03/2020-02/2022) yli miljoonan ihmisen kuoleman, eli vähintään kymmenkertaisesti vuodessa sen minkä kausi-influenssa.
Kun vertaat tarkasteltavaa asiaa järkeviin vertailukohtiin, uutisoitu vaara saa sopivat mittasuhteet, eikä aiheuta tarpeetonta painetta tunne-elämässä. Toisaalta se myös auttaa meitä ymmärtämään, milloin kyseessä on todellinen vaara. Medioissa, julkisessa keskustelussa ja eri asiantuntijoiden lausunnoissa voi usein törmätä tietoihin, joita ei aseteta järkeviin mittasuhteisiin.
On hyvä muistaa, että lähes jokainen tiedonjyvänen on merkityksetön, jos se on irrotettu asiayhteydestään. Kun törmää tällaiseen tiedonjyvään, on hyvä etsiä sille vertailukohta, jonka valossa voi arvioida sen mielekkyyttä.
4. Panostatko päätösten laatuun vai lopputulokseen?
Asioita tapahtuu sattumalta, joten mikä tahansa päätös voi johtaa hyvään tai huonoon lopputulokseen. Lisäksi meillä on päätöstä tehdessämme rajallinen määrä tietoa käytössämme, eikä lopputuloksiin voi aina vaikuttaa.
Jos lähdet lenkille, ja auto ajaa ohitsesi roiskauttaen vesilammikosta vettä päällesi, ei lenkkeilypäätös ollut huono. Liikunnalla on paljon positiivisia vaikutuksia yksilön fyysiseen ja henkiseen terveyteen. Päätös lähteä liikkumaan oli siis hyvin perusteltu, sattuman aiheuttama huono lopputulos puolestaan ei ollut ennakoitavissa.
Jos hyväksyt sen, ettet voi aina vaikuttaa kaikkien päätösten lopputuloksiin ja keskityt laatuun lopputulosten sijaan, hyvät tulokset syntyvät hyvien päätösten sivutuotteena. Jokainen pokeriammattilainen tietää, että rahojen panostaminen todennäköisimpään tapahtumaan on hyvä päätös – huolimatta yksittäisistä lopputuloksista. Pitkässä juoksussa todennäköisimpään panostaminen tuottaa enemmän voittoa kuin tappiota.
5. Etsitkö tietoa, joka haastaa ajatuksiasi?
Pitkään luultiin, että maailmassa on ainoastaan valkoisia joutsenia, kunnes viimein Australiasta löydettiin musta joutsen. Vaikka olisit nähnyt 1 000 valkoista joutsenta, se ei todista, että kaikki joutsenet ovat valkoisia. Paras tapa tarkistaa teoria valkoisista joutsenista on tietoisesti etsiä muun värisiä joutsenia, jotka voivat todistaa teorian vääräksi. Paras tapa tutkia teorian pitävyyttä on yrittää tietoisesti kumota se.
Jos haluat vaikkapa selvittää jonkin laihdutuskuurin toimivuutta, ei riitä, että tapaat informaatiotilaisuudessa satoja ihmisiä, jotka ovat laihtuneet laihdutuskuurin avulla. Sinun kannattaa tietoisesti etsiä ihmisiä, jotka kokeilivat samaa kuuria, mutta eivät laihtuneet. Jos tällaisia ihmisiä on vain vähän ja suurin osa laihdutuskuuria kokeilleista ihmisistä laihtui, kuurin tehokkuus saa lisätukea. Sen sijaan jos löydät jokaista sataa laihtunutta ihmisistä kohden tuhat ihmistä, jotka eivät laihtuneet, on syytä epäillä laihdutuskuurin tehokkuutta.
Et siis voi vetää johtopäätöksiä asioista pelkästään asiaa tukevien todisteiden perusteella. Jos haluat johtopäätöksesi perustuvan tosiasioille, sinun täytyy tutkia myös niiden kanssa ristiriidassa oleva todistusaineisto.
Älä usko kaikkea mitä ajattelet – Tutustu ajattelun kiehtovaan psykologiaan
Psykologi Joni Martikaisen äänikirja Älä usko kaikkea mitä ajattelet (Bazar 2024) pohjautuu moniin eri tieteenaloihin, kuten psykologiaan, lääketieteeseen, aivotutkimukseen ja taloustieteeseen. Tämän kirjan jälkeen katsot monia ihan tavallisiakin valintoja uudella tavalla – ja opit tekemään parempia päätöksiä.
Kirja on kiinnostavaa ja mukaansatempaavaa kuunneltavaa kaikille ihmisestä ja ihmisyydestä kiinnostuneille. Se kertoo esimerkiksi:
💡 Mistä ajatuksesi tulevat?
💡 Mihin monet tekemäsi valinnat salaa perustuvat ja miten selität niitä itsellesi?
💡 Miten mainokset ja mielikuvat eri brändeistä vaikuttavat sinuun?
💡 Miten huijaat itse itseäsi joka päivä?
💡 Miten sinua voidaan manipuloida ja miten mielipiteisiisi vaikutetaan?
💡 Mitä kannattaa ottaa huomioon, kun joudut tekemään tärkeitä päätöksiä epävarmuuden keskellä?
Joni Martikainen on psykologi, kouluttaja ja tietokirjailija. Akateemisessa tutkimustyössään hän on perehtynyt erityisesti ihmisen persoonallisuuden ja mielenterveyden väliseen yhteyteen. Kliinisessä työssään hänen erikoisosaamisenaan on persoonallisuuden, tunne-elämän ja ajattelumallien yksilötutkimus.
Mikä paradoksi: kun pelkää tulevansa torjutuksi tai jäävänsä yksin, pitää usein mölyt mahassaan, ei uskalla rajata tai kertoa toiveistaan – ja silloin juurikin jää sisäisyydessään yksin.
Kun ymmärtää, mistä avautumisen pelko johtuu ja mitä saa kun oppiikin raottamaan sanaista arkkuaan, on helpompi alkaa harjoitella läheisyyttä luovaa kommunikaatiota. Se on mielettömän voimauttavaa eikä edes niin hirmu vaikeaa, kun siihen saa työkaluja. Sen sijaan että odottelee, möksöttää, reagoi, menee defenssiin tai passiivis-aggressiivisuuteen – eli kommunikoi reaktiivisesti.
Kun oppii puhumaan itsestään ja omasta kokemuksestaan toista syyttämättä, oppii tuntemaan ja arvostamaan itseään ja toista. Kun oppii pyytämään, oppii kunnioittamaan omia tarpeitaan – itsearvostus vahvistuu ja rakastetuksi tulemisen tunne syvenee. Ja kun oppii rajamaan, tuo ihmissuhteisiinsa valtavasti turvaa. Silloin alkaa eheytyä läheisriippuvuudesta kohti rakkaudellisuutta.
Videolla lisää turvaa ja läheisyyttä luovasta kommunikaatiosta ja mistä lähteä liikkeelle.
Kuva: Unsplash.com
Voimauttavat kurssini ja terapeuttisen valmennukseni löydät TÄÄLTÄ.
Elämäntapamuutos. Jo koko sana on valtava, kuulostaa pelottavalta ja on kuulijasta riippuen ladattu täyteen erilaisia merkityksiä. Pelkkä muutoskin aiheuttaa jo meistä monelle epävarmuutta ja ylimääräisiä sydämentykytyksiä. Saati sitten kun pitäisi muuttaa kokonainen elämäntapa. Kuulostaa mahdottomalta, kuulostaa kohtuuttomalta. Ei pysty, eikä kykene.
Entä jos olisi mahdollista selvitä hieman vähemmällä, mutta kuitenkin saada aikaan positiivia muutoksia jaksamisessa ja terveydessä?
Ihminen pystyy harvoin muuttamaan kovin montaa asiaa yhdellä kertaa. Tai pystyy kyllä, mutta tällöin muutokset eivät yleensä jää pysyviksi. Tämä harmillinen tekijä koituu useimpien elämäntapamuutosprosessien kohtaloksi. Kun talo räjäytetään perustuksiaan myöten maan tasalle, viihtyy teltassa helposti hetken, mutta harvemmin koko loppuelämää.
Kannustankin lähtemään liikkeelle maltilla ja pienillä teoilla. Jos et ole viime vuosina juurikaan liikkunut, jo esimerkiksi portaiden valinta hissin sijaan aina kuin mahdollista on hyvinvoinnin kannalta pieni iso asia. Seuraavaksi voit vaikkapa työmatkalla jäädä bussista pari pysäkkiä aiemmin pois ja kävellä loppumatkan tai jättää auton kotiin kerran viikossa. Jos et ole aiemmin liikkunut yhtään, on jokainen pienikin lisäys liikettä 100 % enemmän verrattuna aiempaan ja luo hyvän pohjan liikunnalliselle elämäntavalle.
Kuntosalin puolellekaan ei välttämättä kannata suunnata sillä ajatuksella, että oli mikä oli, nyt täällä vietetään hammasta purren se kolme tai neljä iltaa viikossa. Aloittelijalle voisi olla parempi luoda rutiini ensin esimerkiksi yhdelle käynnille viikossa (ei vaadi mahdottomia) ja jos intoa riittää pyrkiä seuraavaksi esimerkiksi suositeltuun kahteen lihaskuntoharjoitukseen viikossa.
Samat lainalaisuudet pätevät myös ruokavaliomuutoksiin. Totaalikiellot johtavat harvoin pysyviin muutoksiin, vaan jossain vaiheessa vanhat tavat hiipivät takaisin korkojen kera. Jo pelkästään sillä, että pyrkii syömään lautasmallin mukaan, eikä päästä ruokailuvälejä liian pitkiksi, pääsee pitkälle.
Syömistä ei kannata pelätä, sillä usein makeanhimo ja epäterveelliset valinnat kumpuavat nälästä ja ravintovajeesta. Kokeile vaikka. Täysipainoisen aterian jälkeen karkkipussi ei houkuttele läheskään samaan tapaan, kuin jos olet kalorien pelossa jättänyt aterioita syömättä tai kiireestä johtuen suorittanut päivän sämpylälinjalla.
Homma on siis lopulta kiinni pienistä asioista, eikä kerralla tarvitse, eikä kannata muuttaa kaikkea. Myös ajoittainen lipsuminen omista tavoitteista on inhimillistä, sallittua ja jopa väistämätöntä, mutta sitä ei pidä käyttää tekosyynä palata vanhaan. Jos viime viikon lenkki jäi tekemättä, sitä suuremmalla syyllä tee se tällä viikolla.
Tärkeintä on, että teet muutoksia maltillisesti ja vähän kerrallaan, jotta niistä muutaman kuukauden jälkeen on kuin huomaamatta syntynyt uusia rutiineja. Muutoksia tehtäessä avainsana onkin juuri rutiini. Et varmaan jättäisi hampaitakaan pesemättä?
Kun oma parisuhteeni päättyi, se järisytti rajusti elämäni tasapainoa ja aiheutti omanlaisensa kriisitilanteen, jota olen viimeisen kuukauden aikana käsitellyt.
Ihmiset selviävät eri tavoin rajuista elämänmuutoksista. Selviäminen riippuu monista eri tekijöistä, kuten aiemmista elämänkokemuksista ja -kolhuista, luonteestamme sekä sosiaalisesta tukiverkosta ja saadusta tuesta kriisin jälkeen.
Ero on elämänmuutoksena on niin suuri, että sen hyväksyminen vaatii aikaa. Monenlaisia tunteita on noussut pintaan ja on täytynyt antaa näille kaikille tunteille tilaa.
On ollut suurta surua, pettymystä ja huolta tulevasta. Lopulta mukaan on mahtunut myös pieniä helpotuksen hippusia ja toivon kipinöitä. Tunteet menevät kuitenkin vuoristorataa ja hetkellinen hyvä voi silmänräpäyksessä muuttua kyyneliin.
Tällaisen kriisin keskellä on erityisen tärkeää olla myös itsensä puolella ja puhua itselleen erityisellä lämmölle sekä suoda itselleen rutkasti itsemyötätuntoisia tekoja ja ajatuksia.
Kriisin 4 vaihetta
Ensimmäiset päivät eropäätöksen jälkeen menivät shokissa – muistikuvat niiltä päiviltä ovat hatarat. Shokki suojasi mieltäni, kun tarvitsin aikaa tilanteen kohtaamiseen ja hyväksymiseen. Mieli halusi vielä kieltää tapahtuneen.
Tätä seurasi reaktiovaihe, jolloin oli aika kohdata tuleva muutos ja sen seuraukset. Yritin muodostaa käsitystä tapahtuneesta ja siitä, miten eron jälkeen selviäisin. Reaktiovaiheessa oleva tarvitsee kuuntelijaa, konkreettisia ohjeita ja mahdollisuutta tulla kuulluksi.
Kriisin käsittelyvaiheessa tapahtumaa ei enää kielletä, vaan sen käsitetään olevan muutoksineen ja menetyksineen totta. Aloin olla valmis hyväksymään tapahtuneen. En kuitenkaan kokenut olevani valmis pohtimaan tulevaisuutta, vaan elin hetki kerrallaan.
Kriisin uudelleen suuntautumisen vaiheessa tapahtunut alkaa muuttua osaksi elämää. Tapahtuneen kanssa pystyy joten kuten elämään – ja tässä olen nyt. Aina välillä tuska nousee pintaan, mutta luottamus elämään on alkanut palautua pikkuhiljaa.
Kriisin kulku ei kuitenkaan ole suoraviivaista. Tiedän, että tulee vielä monta hetkeä, kun ero ja sen herättämät tunteet nousevat taas pintaan ja etenkin erilleen muuton hetki, tulee varmasti olemaan raskas. Alan kuitenkin varovasti näkemään myös surun keskellä uuden mahdollisuuden – pilkahduksen valosta, joka edessäni odottaa, kun olen siihen valmis.
Lopuksi vielä tämä lempeä muistutus: ero on aina myös mahdollisuus uuteen – ensin on kuitenkin käytävä kriisin vaiheet läpi.
Tunnistatko kriisin eri portaat?
Shokki – Lamaantuminen
Kieltäminen – On tapahtunut väärinkäsitys
Vetäytyminen – En halua tavata ketään
Viha – Miksi minä?
Passiivinen hyväksyntä – Tapaan kohtalotovereita
Uusi elämä – Voiko elämä jatkua vielä?
Toivon palaaminen – Tartun hetkeen
Miten olla itsesi puolella myös eron keskellä? Tutustu Annukan kirjaan Matka itsesi puolelle. Kirja opastaa lempeästi, miten luottaa itseensä silloinkin, kun on oman jaksamisensa rajoilla tai vaikeuksien keskellä.
