Kun oma parisuhteeni päättyi, se järisytti rajusti elämäni tasapainoa ja aiheutti omanlaisensa kriisitilanteen, jota olen viimeisen kuukauden aikana käsitellyt.
Ihmiset selviävät eri tavoin rajuista elämänmuutoksista. Selviäminen riippuu monista eri tekijöistä, kuten aiemmista elämänkokemuksista ja -kolhuista, luonteestamme sekä sosiaalisesta tukiverkosta ja saadusta tuesta kriisin jälkeen.
Ero on elämänmuutoksena on niin suuri, että sen hyväksyminen vaatii aikaa. Monenlaisia tunteita on noussut pintaan ja on täytynyt antaa näille kaikille tunteille tilaa.
On ollut suurta surua, pettymystä ja huolta tulevasta. Lopulta mukaan on mahtunut myös pieniä helpotuksen hippusia ja toivon kipinöitä. Tunteet menevät kuitenkin vuoristorataa ja hetkellinen hyvä voi silmänräpäyksessä muuttua kyyneliin.
Tällaisen kriisin keskellä on erityisen tärkeää olla myös itsensä puolella ja puhua itselleen erityisellä lämmölle sekä suoda itselleen rutkasti itsemyötätuntoisia tekoja ja ajatuksia.
Kriisin 4 vaihetta
Ensimmäiset päivät eropäätöksen jälkeen menivät shokissa – muistikuvat niiltä päiviltä ovat hatarat. Shokki suojasi mieltäni, kun tarvitsin aikaa tilanteen kohtaamiseen ja hyväksymiseen. Mieli halusi vielä kieltää tapahtuneen.
Tätä seurasi reaktiovaihe, jolloin oli aika kohdata tuleva muutos ja sen seuraukset. Yritin muodostaa käsitystä tapahtuneesta ja siitä, miten eron jälkeen selviäisin. Reaktiovaiheessa oleva tarvitsee kuuntelijaa, konkreettisia ohjeita ja mahdollisuutta tulla kuulluksi.
Kriisin käsittelyvaiheessa tapahtumaa ei enää kielletä, vaan sen käsitetään olevan muutoksineen ja menetyksineen totta. Aloin olla valmis hyväksymään tapahtuneen. En kuitenkaan kokenut olevani valmis pohtimaan tulevaisuutta, vaan elin hetki kerrallaan.
Kriisin uudelleen suuntautumisen vaiheessa tapahtunut alkaa muuttua osaksi elämää. Tapahtuneen kanssa pystyy joten kuten elämään – ja tässä olen nyt. Aina välillä tuska nousee pintaan, mutta luottamus elämään on alkanut palautua pikkuhiljaa.
Kriisin kulku ei kuitenkaan ole suoraviivaista. Tiedän, että tulee vielä monta hetkeä, kun ero ja sen herättämät tunteet nousevat taas pintaan ja etenkin erilleen muuton hetki, tulee varmasti olemaan raskas. Alan kuitenkin varovasti näkemään myös surun keskellä uuden mahdollisuuden – pilkahduksen valosta, joka edessäni odottaa, kun olen siihen valmis.
Lopuksi vielä tämä lempeä muistutus: ero on aina myös mahdollisuus uuteen – ensin on kuitenkin käytävä kriisin vaiheet läpi.
Tunnistatko kriisin eri portaat?
Shokki – Lamaantuminen
Kieltäminen – On tapahtunut väärinkäsitys
Vetäytyminen – En halua tavata ketään
Viha – Miksi minä?
Passiivinen hyväksyntä – Tapaan kohtalotovereita
Uusi elämä – Voiko elämä jatkua vielä?
Toivon palaaminen – Tartun hetkeen
Miten olla itsesi puolella myös eron keskellä? Tutustu Annukan kirjaan Matka itsesi puolelle. Kirja opastaa lempeästi, miten luottaa itseensä silloinkin, kun on oman jaksamisensa rajoilla tai vaikeuksien keskellä.
Keskusteleminen soljuu toisinaan kuin itsestään. Joskus taas on hankalaa päästä kiinni siihen, mitä oikeastaan haluaisi sanoa, mistä keskustella ja mitä haluaisi tietää kumppanin ajatuksista ja tuntemuksista. Silloin keskusteluharjoitus on paikallaan!
Käykää seuraavat kysymykset läpi yksi kerrallaan. Antakaa kummallekin vapaata tilaa vastata niin, ettette keskeytä toisianne. Voitte ottaa avuksenne ”puhekepin” eli minkä tahansa esineen. Se, kenellä esine on, saa puhua keskeytyksettä. Tai voitte sopia tietyn ajan, jonka verran puheenvuoro saa kestää. Tiedätte itse parhaiten, ovatko tällaiset apurit teille tarpeellisia vai turhia.
Ja nyt asiaan! Vastatkaa seuraaviin kysymyksiin vuorotellen ja rehellisesti:
Minkälaisia sanoja haluaisit kuulla minulta useammin?
Entä harvemmin?
Mitä toivoisit minulta riitatilanteessa?
Minkälaiset negatiiviset sanat satuttavat sinua kaikkein eniten?
Minkälaiset positiiviset sanat ovat sinulle erityisen tärkeitä?
Keskusteluharjoitus on sekä sanoittamista että kuuntelemista
Onko sinun helpompaa puhua vai kuunnella, vai tuntuvatko kumpikin niistä helpoilta – tai haastavilta?
On hyödyllistä havainnoida, miltä keskustelu ja kuunteleminen tuntuvat. Voi olla myös erittäin arvokasta jakaa kumppanilleen tieto siitä, miltä ne sinusta tuntuvat. Muuten kumppanisi saattaa tulkita sinua väärin – jos olet levoton kuuntelija, kumppanisi saattaa luulla että hänen jakamansa tuntemukset herättävät sinussa epämukavuutta, vaikkei näin olisikaan. Ja toki voit myös kysyä kumppaniltasi neutraalisti asioista, joita pohdit keskustelun lomassa – keskeyttämättä toisen puheenvuoroa.
”Onko tästä puhuminen sinulle epämukavaa, rakas? Onko sinun hankalaa kuulla positiivista/negatiivista palautetta minulta? Mitä tuntemuksia koet nyt, kun keskustelemme?”
Voit myös jakaa omia tuntemuksiasi ja ottaa tarpeen mukaan myös taukoja: ”Huomaan, että minun on vaikea ottaa vastaan positiivista/negatiivista palautetta tästä asiasta. Koen oloni riittämättömäksi ja minua nolottaa. Istun hetken tuon tunteen kanssa, jatketaan keskustelua sen jälkeen.”
Parisuhde on monen tason asia. Käytännön tasolla sitä voi parantaa, kun siihen panostaa aikaa ja energiaa. Klisee siitä, että parisuhde on tahdon asia, pitää osittain paikkansa. Monia asioita tai tunteita ei voi muuttaa tahtomalla, mutta kommunikaation määrää, laatua ja syvyyttä voitte muuttaa omalla toiminnallanne – yhdessä. ❤️
Mitran upea & kehuttu parisuhdekirja Meidän vuosi – lempeä matka parille löytyy TÄSTÄ!
Jokaisella meistä on varmasti ollut elämän varrella myös kuormittavia, pelottavia ja vaikeita kokemuksia. Näihin hetkiin liittyvät, usein voimakkaat emootiot ovat syystä tai toisesta saattaneet jäädä meiltä kokematta.
Käsittelemättömät tunteemme eivät kuitenkaan katoa itsestään ajan kanssa, vaan ne varastoituvat kehoomme odottamaan hetkeä, jolloin pystymme kohtaamaan ja purkamaan ne pois systeemistämme.
Jos tällaista tilaisuutta ei koskaan tule ja vapautumisen sijaan joudumme säilömään yhä lisää käsittelemättömiä tunteita, nämä jumiin jääneet emootiot voivat saada aikaan moninaisia oireita. Erilaiset kireydet ja jännitykset, hampaiden yöllinen narskuttelu tai krooniset kiputilat voivat olla seurausta näistä varastoituneista tunteista. Sisälle patoutuneet tunnekokemukset voivat saada aikaan myös ylimitoitettuja ja hallitsemattomia tunnekuohuja stressaavissa tilanteissa.
Kokonaisvaltaiset tunteet
Tunteet mielletään usein pelkästään psykologisiksi kokemuksiksi, mielen erilaisiksi tiloiksi. Ne ovat kuitenkin myös vahvasti kehollisia kokemuksia. Jokainen meistä tunnistaa varmasti sen, miten ilo kuplii rinnassa, suru istuu painavana sydämen päällä, tai jännitys tuntuu vatsaan eksyneeltä perhosparvelta.
Nämä tutut ilmaisut kuvastavat hyvin sitä, miten kokonaisvaltaisia me ihmiset olemme. Olemuksemme jakaminen erillisiin osa-alueisiin on keinotekoista, sillä olemme psyko-fyysis-sosiaalinen kokonaisuus, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen.
Tärinä apuna tunteiden purkamisessa
Kehoon padotut tunteet on viime aikoina ollut tärkeä teema omassa elämässäni. Olen saanut käydä läpi useita kehollisia kokemuksia, joissa syrjään työnnetyt ja käsittelemättä jääneet tunteeni ovat vihdoin tulleet kohdattavakseni.
Kehon täriseminen ja hallitsematon nykiminen on ollut osa näitä kokemuksiani. Spontaani, kontrolloimaton liike on kerros kerrokselta purkanut koteloitunutta tilaa tunteen ympäriltä. Kun väylä on lopulta saatu auki, tunteen on ollut mahdollista nousta pintaan koettavaksi.
Täriseminen on viisas, sisäsyntyinen mekanismimme, jonka tarkoituksena on purkaa jännitystä ja stressiä kehosta.
Olemme pitkälti tukahduttaneet tämän luontaisen reaktion sosiaalisesti sopimattomana ja saatamme tarvita tukea sen uudelleen oppimiseen. Itselläni kehon täriseminen nousi vaistomaisesti esiin näissä tilanteissa.
Edellä kuvatut kokemukset ovat saaneet minut suhtautumaan kehooni paljon rakastavammin ja myötätuntoisemmin. Olen oivaltanut, miten ihmeellinen kokonaisuus olenkaan ja mitä taakkoja kehoni on tähän astisella elämäni matkalla joutunut kantamaan. Minulla on ollut kokemuksia myös siitä, että osa kehooni säilötystä kivusta ja surusta ei ole omaani, vaan koen ne kaikuina esiäitien kokemuksista ja tuntemuksista.
Kehomme tarvitsevat huomiotamme- suorittamisesta vapaata aikaa, turvallista tilaa sekä läsnäoloa. Kiinnostusta kuunnella, mitä keho haluaa kertoa ja rohkeutta ottaa esiin nousevat viestit vastaan. Milloin viimeksi olet antanut itsellesi tämän mahdollisuuden?
Toisten kanssa vain jotenkin tuntuu, että on samalla aaltopituudella tai jokin käsittämätön yhteys syntyy. Tässä on listattuna 9 yhteyden syntymisen piirrettä, jotka voivat selittää henkistä siltaa. Yhteyden muodostumiseen – tai palauttamiseen voi myös itse vaikuttaa.
1. Avoin kommunikaatio
Sanat auttavat rakentamaan siltoja ihmisten välillä. Vaikka emme aina kykene sanoittamaan asioita niin tarkasti kuin haluaisimme sanat ovat kuitenkin kurotusyritys kohti toista ihmistä.
Se, että meillä on tahto koettaa puhua toiselle mahdollisimman avoimesti ja rehellisesti, auttaa rakentamaan yhteyttä toisen ihmisen kanssa.
2. Ymmärrys ja myötätunto
Ymmärrys auttaa luomaan yhteyden toiseen ihmiseen. Aina ei kuitenkaan ole helppo ymmärtää toista tai toisen toimintaa, vaikka kuinka yrittäisi. Silloin myötätunto auttaa: myötätunto on avoimuutta tukea toiseihmisen kokemusmaailmaa silloinkin, kun mieli ei pysty ymmärtämään.
Myötätunto on ihmisyyden kunnioittamista mielen vajavuuden yli. Näin yhteys ihmisyyden tasolla toteutuu.
3. Luottamus
Ilman luottamusta ei ole yhteyttä – eikä ilman yhteyttä ole luottamusta. Nämä kaksi siis kulkevat käsi kädessä.
Luottamus on paitsi sitä, että tietää toisen pitävän salaisuudet ja lupaukset, mutta myös sitä, että molemmat tuovat suhteeseen saman verran.
Psykologi Joni Martikainen sanoi jotenkin niin, että mikäli suhde ei syvene samantahtisesti, suhde ei tule luultavasti jatkumaan. Toisin sanoen jos toinen jakaa jotain henkilökohtaista, syvää, herkkää ja haavoittuvaista, toinen voi osoittaa luottamusta jakamalla itsestään jotain samalla tasolla. Näin yhteys syvenee.
4. Yhteiset arvot ja tavoitteet
Usein jos jakaa samankaltaiset arvot tai tavoitteet, syntyy yhteys samojen päämäärien tai toimintatapojen kautta. Usein puhutaan esimerkiksi tiimi- tai yhteishengestä.
5. Kunnioitus
Kunnioituksen kautta syntyy yhteys, jossa toista ihmistä arvostetaan uniikkina yksilönä.
Kunnioitus ikään kuin kurottaa kohti toista ihmistä arvostamalla hänen mielipiteitään, arvojaan, taustaansa, rajojaan tai vaikka henkilökohtaista tilaansa. Kunnioitus luo turvan tunteen toiselle ihmiselle.
6. Tunneturvallisuus
Tunneturvallinen ilmapiiri luo maaperän yhteydelle. Ei tarvitse olla samaa mieltä tai uskoa samoihin sanoihin, ja silti voi ilmaista itseään ilman, että tarvitsee pelätä toisen arvostelua, hyökkäämistä, vähättelyä tai muuta tunnelatautunutta reaktiota.
7. Tunneilmausten näyttäminen ja jakaminen
Hyvän yhteyden suhteessa uskalletaan näyttää tunteita.
Kahlil Gibran on sanonut: ”Voit unohtaa sen, jonka kanssa olet nauranut mutta et koskaan sitä, jonka kanssa olet itkenyt.”
Usein tunneyhteys, jossa koetaan samankaltaisia tunteita samanaikaisesti, saa aikaan tunnetta yhteydestä ja ymmärryksestä.
8. Keho- tai sydänyhteys
Ehkä tiedät tunteen, kun olet toisen kanssa samalla ”aallonpituudella” tai ”taajuudella”? Joku ihminen tuntuu valtavan tutulta alusta alkaen? Välillänne on luultavasti vahva sydänkoherenssi tai synkronia.
Intuitiotutkija Asta Raami kirjoittaa kirjassaan Älykäs intuitio, että un sydän on koherentissa tilassa, veren kierrättämä rauta muodostaa ihmisen ympärille kentän, joka voi olla aistittavissa jopa kolmen metrin päähän. Kenttä vaikuttaa myös toisiin ihmisiin ja eläimiin, vaikka muuta kontaktia ei olisi.
Psykologian maisteri Anu Karvonen on tutkinut väitöskirjassaan puolisoiden välistä synkroniaa, samantahtisuutta, terapiatilanteessa. Tutkimuksessa mitattiin sympaattisen hermoston toimintaa, joka on tahdosta riippumatonta. Tutkimuksessa kävi ilmi, että terapiaan tulevilla pareilla synkronia oli alhainen. Monen parin synkronia lisääntyi terapian kuluessa. Joidenkin parien synkronia laski – näissä istunnoissa puhuttiin jopa eron mahdollisuudesta.
9. Aito kiinnostus
Kun kahdella ihmisellä on aito kiinnostus toisiaan ja toistensa asioita kohtaan, he rakentavat yhteyssillan toistensa luo.
Ihmiset, jotka ovat kiinnostuneita toistensa ajatuksista, tunteista ja kokemuksista, muodostavat vahvemman yhteyden.
Kiinnostusta voi osoittaa esimerkiksi kysymällä ja kuuntelemalla.
Ajatuksia voi sanoa mielemme kieleksi ja mieli puolestaan on se ihmeellinen ja näkymätön kapistus, jonka kautta me koemme lähes kaiken. Ajatukset ja mieli määrittelevät elämämme laadun – koemmeko sen hyväksi vai huonoksi. Ajatuksilla ja tunteilla on jatkuva kaksisuuntainen yhteys, mikä vahvistaa kyseistä kokemusta.
Vaikka omat ajatuksemme ovat vain harvoin totta, ollen tulkintojamme asioista, ihmisistä ja elämästä, niillä on kuitenkin vahva vaikutus. Mieli – etenkin tiedostamaton – uskoo ajatuksiamme niitä mitenkään kyseenalaistamatta.
Sekään, että ajatuksemme olisivat aivan puhtaasti vain omiamme, ei ole totta. Meihin ja ajatuksiimme vaikutetaan koko ajan. Vaikuttajia on paljon, vahvimmat niistä ego, pelko, häpeä sekä muut ihmiset, media ja ns. yleinen mielipide.
Ego, pelko ja häpeä muodostavat usein kolmen kimpan, joka tuottaa ne haitallisimmat, jumittavat, puutteesta ja rakkaudettomuudesta puhuvat ajatuksemme.
Oman sydämen puheen mukaiset ajatukset tunnistaa viisaudesta, runsaudesta, hyvyydestä ja rakkaudellisuudesta.
Vaikka meillä ei olisi mitään muuta valtaa, niin meillä on valta omiin ajatuksiimme. Vain me itse voimme päättää, mitä ajattelemme, muista vaikutteista huolimatta.
Voimme olla uskomatta haitallisia ajatuksia. Voimme valita ja vaihtaa, ravita ja olla ravitsematta. Voimme vaihtaa kielteisiä ja monin tavoin rajoittavia ajatuksia myönteisempiin, elämäämme ja unelmiamme eteenpäin vieviin. Sillä paremmat ajatukset, parempi elämä.
Miten sitten tunnistaa omia haitallisia ajatuksiaan – ajatusmalleiksi ja tiedostamattomaan mieleemme uskomuksiksikin juurtuneita?
Oikotietä tunnistamiseen ei oikein taida olla. Mutta teitä kuitenkin. Tunnistaminen edellyttää omien ajatusten, tunteiden ja reaktioiden tietoista havainnoimista ja pysähtymistä niiden äärelle. Tämä puolestaan edellyttää halua ja usein myös rohkeutta tutustua oman itsensä salaisimpiinkin nurkkauksiin. Harjoitus tekee tässäkin asiassa mestarin.
Tässä johtolankoja haitallisiin ajatusmalleihin. Voit lähteä tutkimaan niitä lempeästi ja uteliaasti.
1. Teet toistuvasti pieniä ja isoja valintoja omannäköistä ja itsestä hyvältä tuntuvaa elämää sekä omia unelmiasi vastaan. Vitkuttelet, sitkuttelet ja kehittelet moninaisia tekosyitä, miksi et juuri nyt voi ja kykene.
2. Sinun on vaikea tehdä valintoja. Pelkäät valitsevasi väärin. Pelkäät vastuuta, joka valintoihin kuuluu. Odotat päätöstä siltä kuuluisalta ”joltakin muulta”.
3. Näet uhkia ja riskejä sekä virheiden ja epäonnistumisen mahdollisuuksia huomattavasti onnistumisen mahdollisuuksia enemmän. Vatvot menneitä ja jäät jumittamaan niihin sen sijaan, että katsoisit ja menisit eteenpäin.
4. Lokeroit itsesi lahjattomaksi geeniperimäsi määräämänä. Uskot, että et ole saanut lahjakkuutta siihen tähän tai tuohon. Siksi ei kannata ryhtyä.
5. Huomaat käyttäväsi ajatuksissasi ja puheessasi toistuvasti ilmaisuja ”aina tai koko ajan minulle käy niin”, ”ikuinen häviäjä” ja ”kaikki, koko maailma on minua vastaan”.
6. Huomaat käyttäväsi usein ilmaisuja ”täytyy”, ”pitää” ja ”on pakko”.
7. Syyttelet usein olosuhteita, tilanteita, tapahtumia ja muita ihmisiä asioista, joihin olisit voinut vaikuttaa. Koet olevasi voimaton ja syytön. Kaikki kurja vain tapahtuu sinulle.
8. Sinun on vaikea vastaanottaa muiden omistasi erilaisia mielipiteitä sekä rakentavaa palautetta. Loukkaannut herkästi ja koet, ettei sinua arvosteta.
9. Sanot usein KYLLÄ, vaikka sydämesi sanoisi EI.
Kymmenes mahdollisuus tunnistaa haitallisia ajatuksiaan perustuu alussa mainitsemani ajatusten ja tunteiden yhteyteen. Voit pysähtyä jonkin toistuvan ja kurjalta tuntuvan tunteen äärelle kyselemään, mitä kerrottavaa sillä mahtaisi olla. Minkälainen ajatus tai ajatusrypäs kyseisen tunteen taustalla lymyää.
Iloa ja hyötyä koko elämän ajan tuovien ajattelu- ja samalla myös tunnetaitojen harjoittelun voi aloittaa pelin ja leikin avulla jo lapsena. Siinä auttavat kirjoittajan kehittämät lasten ajatuskortit
Minulla on eräs rakas ystävä, jonka kanssa meillä on ihan huikea emotionaalinen läheisyys, luottamus ja turva. Emme odota toisen tuovan turvaa, lohtua, kannustusta, ymmärrystä ja rakkautta – ja koska otamme niistä koppia itse, saamme kokea niitä myös toistemme kanssa. Suhde ei ole läheisriippuvainen vaan läheinen – aikuinen. Meillä on myös lupa räpelöidä, kasvaa yhdessä ja erikseen. Se on mahdollista, kun kumpikin ottaa itsestään vastuun.
Jos jotakin rähmää ilmenee, olemme sille uteliaita – olemme kultivoineet kasvua yhdessä ja erikseen, ja siksi voimme puhumalla avata kaikkea. Sellainen ei synny suhteessa itsestään eikä odottelemalla. Se pitää ihan tietoisesti luoda – ja se kysyy molemmilta vastuullisuutta ja viitseliäisyyttä. Sellaisessa suhteessa ei siis ole sitä joka tekee aloitteen ja sitä joka reagoi, vaan molemmat laittavat itsensä likoon.
Viimeksi kun tapasimme, olin tietämättäni treffeiltämme yli tunnin myöhässä. Meillä oli ollut eri käsitys tapaamisajankohdasta, ja saavuin tapaamiseen päikkäreiltä tyytyväisenä heräänneenä ja lumiruuhkaliikenteen myöhästämänä. Väärinkäsitys ilmeni nopeasti ja selvitimme asian; ystäväni oli vähän huonona ja uskalsi ilmaista sen – kuitenkaan syyttämättä minua olostaan.
Toinen vaihtoehto olisi voinut olla että ystäväni olisi jäänyt luuloon, etten välitä ja jäänyt vähän loukkaantuneena murjottelemaan ja vetäytymään sisäisyydessään. Suhteessa turva vain lisääntyy, kun omat ajatukset tuodaan kunnioittavasti esiin, eikä luulemuksia jäädä hautomaan.
Tätä ei tarvitse heti osata, ja harva suhde on tällainen heti. Varsinkin konfliktit, kriisit tai rähmät ovat portteja tällaiseen yhteyteen, mutta sen eteen todella pitää nähdä vaivaa eikä jäädä vaikertamaan. Monesti se kysyy tunne- ja läheisyyden taitojen ja kommunikaation opettelua. Sitä, että puhuu vain itsestään. Sitä, että kuuntelee aktiivisesti eikä defensiivisesti. Sitä, ettei miellytä toista tai myöskään vaadi toiselta, vaan ammentaa sisäisestä turvastaan. Sitä, että ilmaisee tarpeitaan, toiveitaan ja ajatuksiaan suoraan proaktiivisesti eikä reaktiivisesti. Sitä että rajaa ja ottaa vastuun rajoistaan.
Turva suhteeseen syntyy, kun suhteen osapuolet ammentavat sisäisestä turvastaan
Kun puhun syvästä läheisyydestä, puhun tällaisesta emotionaalisesta avoimuudesta ja defenssittömyydestä, täydestä vastuusta oman itsen suhteen.
Kun toinen rajaa, toinen ei loukkaannu. Kun toinen sätkii, toinen saattaa lempeästi pysäyttää: hei mitähän sä sätkit? Tämä turva, luottamus ja jokainen rajaamisen ja yhteyden askel on otettu pikku hiljaa. Ei olla takerruttu mihinkään mukavuusalueisiin, ja juuri se tuo ihmissuhteeseen todellista turvaa.
Olen rajannut ystävälleni, kun on tuntunut että minuun tukeudutaan emotionaalisesti liikaa niin että hommeli alkaa muistuttaa työtäni silloin, kun ihminen ei myös vanhemmoi itse itseään. En projisoi ystävääni luuloa siitä, että hän haluaisi minusta terapuetin tai vanhemman itselleen. En myöskään ole sitä hänelle koska rajaamalla pidän huolta itsestäni. Olemme olleet peili kasvusta toisillemme, koska minulle tällainen rajaaminen on ollut haasteellista. Ystäväni puolestaan on peilannut minulle kontrolliani ja läheisyyden pelkojani. Ymmärtäväisesti hän on nähnyt sätkyilyjeni läpi. Sanomme toisillemme, että ”sun ei tarvitse muuttua, ole vain sellainen kuin olet”. Ja se tekee tilaa ja turvaa kasvulle.
Kerron pienen stoorin viime ajoilta ystävyydestämme. Ystäväni haluaa jeesata minua. En ole varsinaisesti edes älynnyt pyytää sitä, vaan hän on viisaassa sydämessään nähnyt, että sitä saatettaisiin nyt kenties tarvita. Niinpä olemme menneet asian kanssa eteenpäin yhdessä, keskustellen, avaten, ihmetellen. Sitten ystäväni innostui ihan toden teolla. Sain pienen hepulin. Koin, että tontilleni tullaan vähän liikaa ja rajasin voimakkaasti. Ystäväni ilmaisi minulle, että okei, kuulen sua todella, innostuin – ja rajasit kyllä aika voimakkaasti.
Pelkkä läheisyyden toivominen ei riitä – se syntyy riskin ottamisesta
Tutkin tunnetta siellä voimakkaan rajaamisen takana. Itse rajaaminen oli tietysti tosi okei, mutta havaitsin, että sisäisyyksissäni oli noussut pelko ja vanha tulkinta siitä, että taas minulta kuitenkin halutaan jotain. Lähetin ystävälleni ääniviestin jossa kerroin tulkinnastani, siitä mitä olin häneen projisoinut. Vaikka stoorini tuntui minulle ihan todelta, sydän tiesi, että oma bisnekseni on vain ottaa totaalinen vastuu tunteestani ja kokemuksestani. Avautui ihan huikea rakkauden ja kasvun yhteys – taas. Ystävälläni puolestaan on haava siitä, että hänen motiivejaan epäillään.
Projektio / tulkinta osuu usein molemmissa johonkin haavaan ja nousee ”yhteisessä kentässä” juuri molempien haavoista. Ihmissuhde voi kasvaa ja lähentyä, kun siinä on kaksi osapuolta joita kiinnostaa kasvaa suhteen kautta ja tehdä tällaista projektioiden purkamisen duunia itsensä ja toisen kanssa.
Ihana läheisyys, rakkaus ja vapaus vain lisääntyvät, kun asioita avataan näin. Ja samalla: läheisyyttä, ystävyyttä ja kumppanuutta on monenlaista ja suhteita on eri tarkoituksiin. Silti voimme olla yhteyksissämme sydämen totuudellisuuden kautta, aikuisina vastuussa itsestämme.
Läheisriippuvuus perustuu projektioihin. Alitajuiseen toiveeseen siitä, että toinen ihminen (kumppani, ystävä, esimies, kollega) antaisi meille sitä mitä vaille olemme jääneet. Projisoin toiseen sen ihanan, joka antaa minulle mitä tarvitsen – nostan hänet jalustalle. TAI syytän ja kiukkuan hänelle siitä, mitä hän minulta kieltää tai miten hän elämääni hankaloittaa. Läheisriippuvaisessa suhteessa on kaksi haavojaan pakenevaa lasta, läheisessä suhteessa on kaksi haavojaan kohtaavaa aikuiseksi kasvavaista.
Ja: omaa visiotaan läheisyydestä tai siitä mitä toivoisi ihmissuhteissa ei voi tuputtaa kellekään. Ajattelen, että pyhä rakkaus on (kenties harvinainen) lahja joka ilmaantuu, ja sen eteen tarvitsee nähdä vähän vaivaa, uskaltaa mennä epämukavuusalueelle, kasvaa. Yleensä siinä on kaksi osapuolta, jotka haluavat tehdä kasvun duunia itsensä ja toisen kanssa – mutta eivät sälytä kaikkea suhteen päälle.
Olen itse ainakin yrittänyt tuputtaa omia mallejani toisille – ja toisaalta änkeytyä sellaiseen mikä ei ole synkassa sydäntotuuteni kanssa. Vieläkin puran läheisriippuvaisia mallejani ihmissuhteissa, epätasapainoisia ja sydämelle ahtaita dynamiikkoja. Annan olla siellä, missä olen ehkä aiemmin yrittänyt punkea enemmän – ja suostun tutkimaan, miksi olen luonut tietynlaista dynamiikkaa ja mitä tapahtuu, jos päästelen omalta osaltani irti. Eheytyminen ei silti ole mikään suoritus – läheisyyden taitoja saa lempeästi opetella.
Eheytyminen ei ole mikään suoritus – läheisyyden taitoja saa lempeästi opetella
Läheisyys alkaa ensin itsen kanssa – siellä, missä uskaltaa hiivuttaa miellyttämistä, suorittamista, tarpeidensa sivuuttamista, kontrollia tai turruttamista. Siellä, missä uskaltaa alkaa valita itseään ensin, riippumatta toisen hyväksynnästä. Se kukkaniitty jolla kohtaamme, kun oma rakkautemme alkaa virrata.
Kuva: Unsplash.com
Voimauttavat kurssini ja terapeuttisen valmennukseni löydät TÄÄLTÄ.
Satuttava suhde voi murskata hyvin monimuotoisesti kokemusta itsestä, muista ja jopa koko ympärillä olevasta maailmasta.
Luottamus ja turvallisuuden tunne voivat olla tipotiessään ja niiden palauttaminen vaatii tavallisesti sinnikästä työskentelyä yksin ja yhdessä hyvien ystävien, sekä mahdollisesti myös ammattilaisten kanssa.
Jos olet satuttavassa suhteessa tai toipumassa satuttavasta suhteesta toivon sinun tietävän ja muistavan erityisesti nämä kolme seuraavaa asiaa.
Vahvuus
Ihmissuhde, jossa tulee hyväksikäytetyksi ja kaltoinkohdelluksi ja jossa koetaan väkivaltaa sen monessa eri muodossa on ymmärrettävästi kenelle tahansa äärettömän raskas kokemus.
Esimerkiksi väsymys, uupumus ja itsetunnon lasku eivät kerro heikkoudestasi tai huonoudestasi, vaan ovat luonnollisia seurauksia satuttavasta suhteesta.
Tulet kyllä huomaamaan suuren vahvuutesi ja kykysi selviytyä, kun aika hieman kuluu ja pahin kokemus on takana päin.
Anteeksianto
Miksi moittisit itseä tapahtuneista, jotka eivät ole sinun syytäsi?
Miksi soimaisit itseä sellaisesta, joka ei ole sinun käsissäsi millään tavalla?
Anna anteeksi itsellesi ettet tiennyt ja osannut.
Kohtele itseäsi lempeästi ja arvostaen, siihen sinulla todella on nyt oikeus.
Luottamus
Satuttavat suhteet tuhoavat luottamusta itseen, toiseen ja koko maailmaan.
Luottamus erityisesti uudessa parisuhteessa uuteen kumppaniin ei synny hetkessä ja tarvitsee paljon aikaa, sekä myöskin konkreettista näyttöä.
Anna ajan siis kulua rauhassa eteenpäin ja muista:
Luottamuksen syntymistä ei voi pakottaa tai hoputtaa, vain kokemukset luottamuksesta kasvattavat sitä hiljalleen.
Lisää tietoa satuttavista suhteista, sekä ymmärrystä, lohtua ja keinoja toipumiseen uutuuskirjassani Toivu satuttavasta suhteesta!
Monen vasta aikuisena ADHD-diagnoosin saaneen elämä on saattanut näyttäytyä vaikeutena ymmärtää itseään. Viimeistään diagnoosin saaminen käynnistää useimmille syvän itsetuntemuksen prosessin:
Kuka minä syvimmiltäni olen ja mitä minä haluan elämässäni? Voinko koskaan päästä elämässäni tasapainoon ja pärjätä? Mikä minulle on tärkeää? Millä tavalla minun on hyvä huolehtia itsestäni? Miten voin pitää omista rajoistani kiinni? Miten olla minä osana yhteisöjä?
Diagnoosin saaminen on ADHD-aikuisen elämässä sekä kuormittava vaihe että uuden elämän alku. Kun vähitellen alkaa ymmärtää, minkälainen aidoimmillaan on ja nimenomaan saa olla, se on aikamoinen matka kohti loppuelämää. Haluan kuitenkin tässä kirjoituksessa palata lapsuuteen niihin tekijöihin, jotka ovat saattaneet olla vaikuttamassa siihen, miksi moni ADHD-lapsi hukkaa itsensä. Tunnettu lääkäri ja trauma-asiantuntija Gabor Maté sanookin: Trauma on yhteydettömyyttä itseen.
ADHD:n ja trauman tutkittu yhteys
Kehityksellistä neurologista erityispiirteisyyttä, kuten ADHD:ta, poteva on syntynyt enemmistöön verrattuna poikkeavan hermoston kanssa. Jokaiselle pienelle lapselle kehitys, kasvu ja vuorovaikutuksellisuus on herkästi haavoittuvaa – ADHD-piirteiselle erityisen herkkää. Jokaiseen lapseen on koodattu tarve kuulua ”heimoon”, koska se on ainoa tapa selviytyä ja kasvaa aikuiseksi. Mitä sitten tapahtuu, jos olet jollain tavalla erilainen ja poikkeava muihin heimosi jäseniin verrattuna?
ADHD kehityksellisenä tilana altistaa traumojen syntymiselle elämän aikana. Asiaa on tutkittu. Eräässä tutkimuksessa havaittiin, että niillä ADHD-diagnosoiduilla, joilla ei ollut traumaa, oli silti normaalista poikkeavalla tavalla toimiva aivojen pelkokeskus (amygdala), eli se reagoi samoin kuin traumaperäistä stressiä sairastavilla.
Toisessa tutkimuksessa havaittiin ADHD-piirteisillä olevan neljä kertaa muita isompi riski saada traumaperäinen stressihäiriö, ja heillä oli myös selvästi vakavammat traumaoireet kuin neurotyypillisillä. On myös havaittu, että traumojen vuoksi oireilevilla on kaksi kertaa useammin ADHD kuin neurotyypillisillä. Vakavampia traumaoireita oli siis selvästi enemmän, jos ihmisellä on sekä ADHD että traumaperäinen stressihäiriö.
Jos ADHD-piirteisyyttä ole lapsuudessa tunnistettu, se voi olla itsessään trauma
ADHD:hen kuuluvia tyypillisiä piirteitä ja oireita ovat mm. eriasteiset aistien yli- tai aliherkkyydet, hankaluus säädellä vireystilaa, impulsiivisuutta ja tunteita sekä keskittymisen, tarkkaavuuden, toiminnanohjauksen, ajan hahmottamisen ja vuorovaikutuksen haasteet. Jos lapsen lähipiiri ei ymmärrä lapsen erityisyyttä, vaan kokee lapsen käyttäytymisen ja reagoivuuden pelkästään vääränä ja ongelmallisena käytöksenä, jo tämä luo lapselle tunteen, ettei hän ole samalla tavalla hyväksytty osana omaa heimoaan. Hän on outolintu ja vääränlainen, ja hän jää herkästi tunteidensa ja ajatustensa kanssa yksin.
Jos jo lapsena on kokenut jonkinlaista hylkäämistä oman ydinperheen tai huoltajien osalta, tämä saattaa jättää jäljen koko loppuelämään. Koska pieni lapsi ei itse voi ymmärtää aikuisen tavoin, miksi häntä ei ymmärretä ja hänelle saatetaan myös antaa erinäisiä rangaistuksia, lapsi alkaa itse pitää itseään huonona – hän saattaa jopa kokea ansaitsevansa kaiken huonon kohtelun, onhan hän jollain tavalla paha ihminen.
Monet mielenterveyden asiantuntijat ovat todenneet, että varsinkin varhaislapsuudessa – mutta myös myöhemmin elämässä – yhteisön jäsenenä itsensä yksinäiseksi kokeminen on hyvin haavoittavaa. Useat tuntevat yksinäisyyden jopa kehollisena kipuna. Tämän tunnistanevat kaikki ne, jotka ovat tällaista lapsuudessaan kokeneet.
Sekä emotionaalisesti että fyysisesti yksin jääminen on hyvin haavoittavaa ja se jättää jälkeensä aikuisuuteen asti. Ja koska tämä on valitettavan yleinen kokemus ADHD-ihmisten keskuudessa, koen että jokaisen, jolla on ADHD, kannattaa tutkia varhaislapsuuttaan tältä osin. On hyvä pyrkiä selvittämään sitä, mitä itselle on tapahtunut, jotta pystyy hakemaan riittävää apua ja tukea itselleen.
Mikä avuksi, jos huomaat ADHD:n lisäksi kantaneesi traumataakkaa lapsuudesta asti?
On hyvä muistaa että meillä jokaisella on ollut vain yksi lapsuus. Lapsi kokee luonnollisesti sen elämän mitä hän on elänyt normaalina, koska hänellä ei voi olla kokemusta muunlaisesta elämästä. Jos lapsi on oppinut samalla myös syyllistämään itseään lapsuuden tilanteista, tämä syyllisyyden taakka ei iän myötä häviä, vaan se voi jäädä osaksi omaa identiteettiä. Syyllisyys ja häpeä eivät ainakaan auta kasvussa tasapainoisempaan aikuisuuteen. Kun matkassa on ADHD:n mukanaan tuomat lukuisat erityispiirteet, voi olla, että sisään lukkiutuneen syyllisyyden ja häpeän vuoksi on mahdotonta löytää itsessään olevia vahvuuksia ja hyvää elämää kannattelevia piirteitä.
Voisiko näitä tapahtumia sekä omia opittuja selviytymiskaavoja alkaa turvallisesti käsitellä joko ammattilaisen tai luotettavien, vakaiden ystävien tuella? Jos oman hermoston piirteisiin liittyy myös tietynlainen halu työstää asioita omassa rauhassa ja omalla ajalla, tämäkin on hyvä tapa edetä, mutta usein jossain prosessin vaiheessa tarvitaan muita ihmisiä tueksi.
On myös tärkeää tutustua turvaa tuottavasti omaan kehoonsa, hermostoonsa ja omiin kehon viesteihin. Näin on mahdollista löytää itselleen sopivia hermostollisia säätelyn keinoja, joiden avulla pystyy ainakin jonkin verran vaikuttamaan omaan tilanteeseensa. Keho-orientoituneen ja hermoston toimintaa peilaavaan terapian tai ohjauksen avulla voi saada apua yksilöllisiin oireisiin, ovat ne sitten selkeästi ADHD-piirteiden mukanaan tuomia tai sitten selkeämmin traumaperäisiä oireita.
On lopuksi hyvä muistaa, että ADHD on synnynnäinen ominaisuus, mutta ne ”tunnejumeista” seuranneet elämän hankaluudet, jotka liittyvät kokemiimme traumoihin ja niistä jääneisiin hermostollisiin ”jälkiin” – niitä voimme minkä ikäisinä tahansa helpottaa, kun itselle sopivat keinot löytyvät.
Olin tällä viikolla tilanteessa, jossa jouduin miettimään isoa päätöstä. Minun päätökseni asiasta tulee vaikuttamaan monen ihmisen elämään, ei pelkästään minun tai asianomaisen, vaan monen muunkin elämään. Päätökselläni on pitkäkestoisia seurauksia. Olin ja olen edelleen tosi epävarma.
Mistä sitä tietää, että tekee elämässään oikeita ratkaisuja? Elämä on loppujen lopuksi loputonta valintojen tekemistä ja toiset valinnat vain kantavat pitempikestoisia ja isompia seurauksia.
Kävin katsomassa Tiina Lymin ohjaaman Myrskyluodon Maija-elokuvan. Siinä Maija seuraa luonnon merkkejä, enteitä. Maahan pudonnut, rikkoutunut, linnunmuna jossa oli jo kehittymässä oleva linnunpoikanen tiesi pahaa, hän tiesi odottaa, että jotain tapahtuu ja niin tapahtui.
Nykyaikana, tässä maailman melskeessä, monikaan meistä ei seuraa luonnon enteitä, tai kuulle edes omaa intuitiotaan. Sitä vaan eletään, painetaan mennä eteenpäin ja toivotaan että elämä kohtelee meitä hyvin.
Minä olen joutunut tai voisin kai sanoa saanut, pakotetusti painaa jarrua. Elämä pysäytti minut, kun en itse tajunnut hiljentää. Uuvuin. Upposin oikein kunnolla. Sillä toipumisen matkalla tässä ollaan. Tämä matka on ollutkin varsin haastava, mutta hieno. Olen ollut, ennen kun eksyin itsestäni ja kiihdytin moottoritielle, hyvinkin intuitiivinen ja sinut itseni ja luonnon kanssa. Olen uskonut itseeni ja sisimmästäni kumpuaviin viesteihin. Sitten kun elämä lähti laukalle, ei sitä kuullut enää mitään. Ihan kun koko kuulo olisi kadonnut, kadotin itseni.
Nyt palaan juurilleni ja pohdin taas elämän suuria kysymyksiä.
Kuten sitä, mistä tietää, että tekee elämässään oikeita ratkaisuja?
Uskon että asiat tapahtuvat syystä. Meillä kaikilla on joku merkitty elämänpolku. Ettei oikeasti ole sattumia vaan kohtalo. Meillä ihmisillä on myös merkitys toistemme elämään, että joku ihminen tulee elämäämme juuri oikeaan aikaan, opettaa minulle juuri sen elämän läksyn, jonka minun piti oppia, tai kokea.
Mikä merkitys sitten on meidän päätöksillämme?
Teemmekö me niitä oikeasti vai onko nekin päätetty jossain tähtien tuolla puolella?
Voinko oikeasti vaikuttaa elämääni?
Vai rakentuuko elämänpolkuni, kohtaloni, sen mukaan mitä valintoja elämässäni teen?
Voi kun olisi joku viisastenkivi, kristallipallo, johon kurkkaamalla voisi nähdä seuraukset. Jos teen tämän valinnan saan tätä, jos taas teen tuon toisen, kohtaloni on tuo.
Paljon ihmiset turvautuvat tämän tyyppiin ohjauksiin. Hakevat vahvistusta, lohdutusta tai helpotusta päätöksen tekoon ennustuskorteilta, astrologisilta kartoilta tai joltain henkilöiltä. Mistä me kuitenkaan voimme tietää, että tulkitsija tai minä itse, tulkitsen niitä oikein?
Minä uskon, että paras tieto kaikesta, joka koskee minua itseäni, löytyy minun sisältä, minun sisimmästä, sydämestä.
Se, miten ja mitä sitä sitten kuulee, tämän kaiken härdellin ja vaatimusten keskellä, on sitten toinen asia?
Tai se, miten siihen uskaltaa luottaa, että minä itse pystyn tekemään oman elämän parhaat ratkaisut?
Tai että jalat kantavat, tai jos ei kanna, elämä järjestää, jos ei muuta niin ainakin kainalosauvat.
En haluaisi ajatella, että elämäni isoimmat päätökset tehdään kruunua tai klaavaa heittämällä, vaikka joskus siltä tuntuukin. Joidenkin asioiden valinta on vain niin vaikeaa.
Silloin ajattelen, että on se sitten kruunu tai klaava, se on minun kohtaloni.
Jokainen meistä on kerännyt elämänsä aikana repun täyteen muistoja. Jotkut muistot ovat sellaisia, että haluaisimme unohtaa ne, toiset taas tahtoisimme muistaa ikuisesti. Jokaisella muistolla on silti erityinen merkitys elämässämme, vaikka emme sitä välttämättä heti ymmärrä.
Muistot saavat meidät hymyilemään
Elämässä ei aina tarvitse pyrkiä kohti suuria saavutuksia, että voisi elää onnellista elämää. Joskus pienet arkiset hetket ovat rakkaimpia muistojamme. Jos minun pitäisi kertoa kolme parasta muistoa elämäni varrelta, vastaisin tietysti lasten syntymät, sekä hääpäivän. Näiden lisäksi mieleen on jäänyt kuitenkin paljon muitakin kauniita hetkiä.
Vietin lapsuuteni maalla, asuimme vanhassa 1800-luvun maalaistalossa. Muistan vieläkin tunteen, kun makasin vanhempieni suuressa parisängyssä lapsena ja luin kirjaa. Auringon valo tulvi sisään ikkunoista verhojen läpi ja kesän kuumuus tuntui iholla. Lattialla oli juuri mäntysuovalla pestyt matot. Elämä oli huoletonta. Tätä tunnetta olen etsinyt koko elämäni, mutta ikinä en ole kokenut enää uudelleen samanlaista onnellisuuden ja vapauden tunnetta kuin silloin. Tämän hetken muistelu saa minut kuitenkin aina hymyilemään. Tämä muisto saa minut vieläkin luottamaan siihen, että kaiken kiireen keskellä maailmassa on vielä paljon kaikkea kaunista ja hyvää.
Mikä on sinun paras muistosi?
Voimavaroja vaikeista hetkistä
Kaikki kokemamme asiat eivät kuitenkaan ole hyviä muistoja. Mitä enemmän vuosia kertyy matkalle, sitä enemmän vastaan tulee myös vaikeita hetkiä. Joudumme luopumaan läheisistä ihmisistä. Elämässä voi olla epävarmuutta esimerkiksi taloudellisen tilanteen vuoksi. Sairaudet voivat viedä meiltä henkisiä ja fyysisiä voimavaroja.
Minulle yksi elämäni vaikeimmista muistoista on ollut isäni kuolema. Muistan sen epäreiluuden tunteen, kun mietin, miksi juuri minä joudun luopumaan omasta isästäni niin nuorena. Isäni oli aina haaveillut saavansa joskus lapsenlapsia, mutta lopulta hän sai olla tyttäreni kanssa vain vähän yli kaksi vuotta, kunnes syöpä vei isäni mukanaan. Isäni kuolemaan liittyy paljon kipeitä muistoja. Pitkän aikaa muistot tuntuivat vain kipeiltä, enkä uskonut tuttuun sanontaan, että aika parantaisi haavat. Nyt isän kuolemasta tulee tänä vuonna kymmenen vuotta ja ymmärrän, että nämä kipeät muistot ovat myös auttaneet minua elämässäni. Vaikeiden hetkien kohdalla ajattelen nykyään helpommin, että kyllä tästäkin selvitään, kyllähän minä selvisin niistäkin kuukausista isän kuoleman jälkeen, kun ajattelin, etten selviäisi enää päivääkään.
Elämä on muistojen keräilyä, siksi meidän jokaisen matka on suuri seikkailu.
Tämä kirja on Sinulle, joka…
…haluat muistella elämäsi ikimuistoisimpia hetkiä
…tahdot kirjoittaa paperille palan elämäsi tarinaa
…kerrot kirjan avulla oman tarinasi myös seuraaville sukupolville
…koet, että kirjoittamisen avulla pystyt kertomaan rehellisesti omia ajatuksiasi elämästä
…tiedät, että elämä on suuri seikkailu
…haluat pohtia elämän eri vaiheita rauhassa jokaiseen hetkeen keskittyen
Muistan sen tunteen, kun makasin ultraäänitutkimuksessa pitäen ystävääni kädestä ja monitorilla näkyi tummia pisteitä. Ne olivat kasvaimia rintani sisällä. Muistan sen tunteen, kun olin sairaanhoitajan vastaanotolla ja hän kertoi minulle, kuinka rintani tultaisiin poistamaan ja minkälaiseen kuukausien kestävään hoitoputkeen minut laitettaisiin sen jälkeen.
Vahvimpana tunteena mieleeni ja kehoni vyöryi pelko, joka oli sävytetty epäuskolla ja häpeällä. Pidin itseäni raittiuden mallikappaleena. Olin ollut seitsemän vuotta raittiina. Minulla oli hyvä työpaikka, rahaa, hienoja vaatteita ja saliharrastus. Kävin vertaistukiryhmissä lähes päivittäin. Tämä ei voi tapahtua minulle.
Kohti toivoa
Kaiken sen synkkyyden sisälläni nousi toinen heikompi prosessi, joka osoittautuisi yhdeksi elämäni käänteentekevimmistä asioista. Olin lukenut ennen rintasyöpädiagnoosiani Dalai Laman kirjan Onnellisuuden taito. Siinä puhutaan siitä, kuinka ihmisen elämässä on kärsimystä. Se on välttämätöntä. Se, millä on merkitystä, on, kuinka suhtaudumme tähän kärsimykseen.
Prosessi, joka alkoi kasvaa sisälläni, oli toiveikkuus. Näin yhtäkkiä selkeästi, kuinka olin elänyt elämääni uhrin roolissa. Olin syytellyt muita ihmisiä vastoinkäymisistäni. ”Jos vain tietäisitte, kuinka raskasta minulla on, niin ymmärtäisitte, miksi olen alkoholisti.”
Olin varma, kuinka joku ulkopuolinen ihminen tai asia tulee pelastamaan minut kaikesta kokemastani kärsimyksestä. Sitä odotellessa pakenin hankaluutta aina vain uusiin ja uusiin riippuvuuksiin. Läheisriippuvuus, ostosriippuvuus, työriippuvuus ja muut niiden kaltaiset tavat selvitä tässä maailmassa, olivat minulle päivittäisiä kumppaneita. Tämä kaikki siis raittiina aikana.
Toiveikkuus sai minut ymmärtämään, että voin tehdä asioita toisin. Sen sijaan, että tuttuun tapaan pakenen ja välttelen vastuun ottamista elämästäni, voin olla itse ohjaimissa.
Kohti tiedostamista
Kuin ihmeen kaupalla asiat loksahtelivat siihen malliin, että löysin itseni meditaatiosalista. Ymmärsin, että tämä on se puuttuva palanen, joka elämässäni puuttuu. Tämä oli avain aitoon toipumiseen.
Tartuin meditaatioon ja mindfulnessiin kuin hukkuva oljenkorteen, koska minulla oli vahva intuitio siitä, että ne auttavat muuttamaan elämäni. Näin kävi. Elämäni ja riippuvuuksista toipuminen ottivat uuden suunnan.
Hengitys hengitykseltä ja hetki hetkeltä olen tajunnut sen, kuinka vahva tiedostamisen voima on. Ainoastaan sen kautta voin muuttua. Ainoastaan sen kautta, että mindfulness auttaa minua hyväksymään itseni täysin mukaan lukien varsinkin pimeän puoleni, voin elää täysipainoista elämää. Olen ystävystynyt haastavien tunteiden kanssa sen sijaan, että pakenisin niitä itselleni tuttuun tapaan riippuvuuksiin ja muihin haitallisiin tapoihin.
Kohti tunne-elämän raittiutta
Tiedostamisen lisäksi saan nauttia tänä päivänä hyväksymisen jalosta taidosta. Kun suhtaudun ystävällisellä ja uteliaana asenteella omiin ajatuksiini, tunteisiini, kehoni merkkeihin ja omaan toimintaani, syyt tarttua riippuvuuksiin hellittävät.
Olen oivaltanut sen, kuinka kielteisyyteen taipuvainen mieleni vie minut paikkoihin, jotka johtavat poispäin toipumisesta. Mindfulnessin avulla olen pystynyt lähtemään vahvistamaan mielessäni ja aivoissani positiivisempaa tapaa suhtautua maailmaan: kiitollisuudella, hyvän huomaamisella ja itsemyötätunnolla.
Toki aina tulee vastaan päiviä, jolloin en ole niin hereillä. Ne ajat ovat kuitenkin lyhyempiä kuin aiemmin. Huomaan helpommin sen, milloin alan toimia omaa parastani vastaan ja milloin alan kuin unissakävellä samoihin ansoihin kuin aiemmin.
Tiedostaminen on radikaalia. Positiivisempi asenne on radikaalia. Ne kummatkin merkitsevät luontaisten taipumusten vastavirtaan kulkemista. Samalla ne ilmentävät matkaa kohti toipumisen uutta tasoa, joka on tunne-elämän raittius.
Ajatukset, tunteet, reaktiot ja toiminta kulkevat lähes poikkeuksetta kimpassa ja käsikkäin. Ajatukset vaikuttavat tunteisiin ja tunteet ajatuksiin ja näiden yhteisvaikutuksesta seuraa reaktioita ja toimintaa.
Syyttelemme usein jotain tilannetta, tapahtumaa tai toista ihmistä ikävien tunteittemme aiheuttajaksi. Kun meillä lisäksi on taipumus uskoa omien ajatustemme olevan totisinta totta ja myös, ettei tunteilleen voi mitään, ei liene isokaan ihme, että antaudumme hanakasti hankalien tunteiden voimattomiksi uhreiksi. Emme ota vastuuta tunteistamme. Emmehän me voi millekään mitään.
Kyseinen kuvio on kotoisin jo lapsuudestamme ja kun se toistuu ja toistuu, siitä syntyy automaatiolla ohjautuva ajatus- ja toimintamalli kaikkiin vastaaviin tilanteisiin. Malli, jota emme itse tiedosta ja joka aiheuttaa meille pahaa mieltä, kurjia tunteita ja usein myös hankauksia ihmissuhteissamme.
Ajattelutaidoista yksi olennaisimmista on ymmärrys siitä, että ajatuksemme ovat vain harvoin totta. Ajatukset ovat vain ikiomia tulkintojamme asioista, tapahtumista, tilanteista, itsestämme ja toisista ihmisistä. Omien uskomustemme vahvasti värittämiä.
Tunteminen on tervettä ja tunteet ovat tärkeitä, niillä on meille aina jotain asiaa – useimmiten meistä itsestämme.
Jonkin tilanteen syyttämisen sijaan kurjan ja energiaa nakertavan tunteen äärelle on hyvä pysähtyä uteliaana ja myötätuntoisena tutkimaan ja ymmärtämään, mikä oma ajatus – ajatusmalli – kyseisen tunteen mahtaneekaan tuottaa.
Koska ajatukset ovat tulkintojamme, voimme myös tulkita toisin. Aina. Kun saa ikävän tunteen taustalla olevasta omasta ajatuksestaan kiinni, voi miettiä ja vaikka kirjottaa ylös viisi mahdollista erilaista tulkintaa samasta asiasta. Myönteisempää.
Tulkitsemista eri näkökulmista käsin voi harjoitella vaikka kumppanin, ystävän tai työkaverin ensin loukkaavalta tuntuneen ja näppylöitä nostattaneen lausahduksen tai mielipiteen osalta. Loukattuna möyrimisen sijaan voi miettiä, olisiko toinen tarkoittanut sittenkin jotain aivan muuta. Ehkäpä ihan jotain hyvää?
Mehän saatamme tulkita esimerkiksi toisen vilpittömän auttamishalun määräilyksi ja asioihin puuttumiseksi, innostuksen jyräämiseksi ja omista erilaiset mielipiteet ei-arvostukseksi ja voitontahtoiseksi sodankäynniksi.
Koska ajatukset vaikuttavat tunteisiin, saa kyseisen tilanteen tai toisen sanomisen myönteisempi tulkinta aikaan myös huomattavasti mukavamman tunteen. Ajatus- ja tunnetaitojen lisäksi oppii myös itseään.
Iloa ja hyötyä koko elämän ajan tuovien ajattelu- ja samalla myös tunnetaitojen harjoittelun voi aloittaa pelin ja leikin avulla jo lapsena. Siinä auttavat kirjoittajan kehittämät lasten ajatuskortit
