Sivu 152 – Hidasta elämää

”Kirjailijat ovat kuin artisteja” – Hidasta elämää ja Otava löysivät yhteisen kirjojen menestysreseptin, jonka myötä kirjojen elinkaaret pitenivät ja myynnit saavuttivat yli neljännesmiljoonan

Hidasta elämää -media ja Kustannusosakeyhtiö Otava ovat tehneet menestyksekästä yhteistyötä neljän vuoden ajan: Hyvinvointitaitoja käsittelevät Hidasta elämää -kirjat ja -kalenterit ovat myyneet jo yli neljännesmiljoonan – ja kirjan elinkaari on pidentynyt valtavasti.

Otavan kustantamia Hidasta elämää -kirjasarjan kirjoja ja pöytäkalentereita on ilmestynyt vuoden 2020 loppuun mennessä 49 kappaletta, ja niitä on myyty neljän yhteistyövuoden aikana yli 246 000 kappaletta. Ja vauhti näyttää kiihtyvän. Hidasta elämää -kirjasarja on saanut kiitosta visuaalisesta kauneudesta ja tärkeiden hyvinvointitaitojen edistämisestä lempeällä tavalla.

Hidasta elämää -media ja Otava ovat löytäneet yhteistyöstään menestyksen salaisuuden kirja-alalla. Hidasta elämää -kirjasarjaa on alusta saakka lähdetty suunnittelemaan paitsi Hidasta elämää -mediassa nousevien hittiaiheiden mutta myös vahvan kirjailijalähtöisyyden ympärille.

– Meille kirjojen lisäksi tärkeitä ovat kirjailijat. Ajattelemme heidät artisteina, joiden uraa olemme yhdessä kehittämässä. Olen saanut hyödyntää hyvinvointikirjailijoiden kanssa pitkää kokemustani musiikkialalla, kertoo Hidasta elämää -median toinen perustaja ja pitkän linjan levy-yhtiöammattilainen Pequ Nieminen. Nieminen on musiikkipuolella työskennellyt vastaavana tuottajana kymmenien nimiartistien kanssa Suvi Teräsniskasta Ellinooraan.

– Kirjoja ei voi enää ajatella yksittäisinä tuotteina vaan osana kirjailijan matkaa. Se vaatii sitoutumista, kärsivällisyyttä ja valmentavaa otetta, Nieminen perustelee.

Hidasta elämää -kirjat ovat saavuttaneet poikkeuksellisen pitkiä elinkaaria. Esimerkiksi vuonna 2017 julkaistu Sanna Wikströmin Unelmakarttakirja, on myynyt yli 20 000 kappaletta, ja siitä on otettu edelleen useita painoksia vuodessa. Kirjasarjassa on enemmänkin sääntö kuin poikkeus, että kirjan elinkaari on useita vuosia.

– On ollut ilo todeta, että Hidasta elämää -sarjan kirjojen elinkaari on huomattavasti normaalia myyntisykliä pidempi. Olemme saaneet ottaa lähes kaikista sarjan kirjoista useita painoksia vuosi toisensa jälkeen, ja myynnin kehitys on huikeaa. Hidasta elämää -tuoteperhe on vakiinnuttanut asemansa kuluttajien sydämissä: kirjoihin palataan vuosi toisensa jälkeen ja ne tuovat lohtua, voimaa ja lämpöä ihmisten arkeen, analysoi Kustannusosakeyhtiö Otavan yleisen kirjallisuuden liiketoimintajohtaja Nona Ratia.

Hidasta elämää -kirjasarjan 45 tietokirjaa saa keväällä 2021 jatkoksi ensimmäisen lasten satukirjan, jonka on kirjoittanut kauno- ja tietokirjailijana tunnettu Johanna Elomaa. Lisäksi Hidasta elämää -kirjasarjassa julkaistaan ensimmäinen romaani: Elämä ensin -kirjan on kirjoittanut Hidasta elämää sivuston toinen perustaja ja 10 tietokirjaa kirjoittanut Sanna Wikström.

Hidasta elämää -tuoteperheeseen kuuluu kirjojen lisäksi toiminnallisia hyvinvointikortteja, hyvinvointitaitoja lisääviä lasten tuotteita, Forsman Tea:n kanssa tehtyjä teelaatuja, Biomedin kanssa yhteistyössä toteutettuja hyvinvointia edistäviä terveystuotteita ja Putingin kanssa suunniteltuja kalentereita, postikortteja ja muita arkikäyttötuotteita.

Kaikki julkaistut kirjat löydät täältä.

Vaikeimmat kokemukset ovat usein vaietuimpia – mutta niiden kohtaamisesta alkaa toipuminen

Työssäni henkisen hyvinvoinnin valmentajana saan usein todistaa huikeita oivalluksia ihmisyydestä. Muutosvastarinta murtuu, ihminen antautuu avaamaan silmänsä ja näkee itsensä rehellisesti. Hän ymmärtää, millaisen tarinan vanki on ollut. Häpeä, syyllisyys, suru ja tyhmältäkin tuntuvat oivallukset pääsevät pintaan.

”Miksi en ole aiemmin tajunnut tätä?”

Siksi, että olet ihminen.
Siksi, että olet halunnut nähdä elämässäsi mieluummin vahvuutta kuin heikkoutta.
Siksi, että tarina kasvoi tiiviiksi osaksi sinua niin varhain, ettet olisi mitenkään voinut estää sen syntymistä.
Siksi, että olet suojannut itseäsi kivulta – vaikka samalla oletkin suojannut itseäsi myös omalta voimaltasi.

Oivaltaminen sattuu. Mutta samalla suojakuoren murtuminen on oman voiman alku ja yksi kauneimpia käänteitä tarinassasi: hetki, jolloin päästät piilotetun osan itsestäsi näkyviin. Vaikeimmat kokemukset ovat usein vaietuimpia – ja juuri ne kaipaavat eniten hellää huomiota.

Se, mikä tuntuu häpeälliseltä, kiusalliselta tai itsestään selvältä, on yleensä jaettu, kollektiivinen kokemus. Mitä tahansa tunnetkin, et ole yksin. Kun uskaltaudut tuntemaan, annat siihen toisillekin luvan.

Haluaisitko oppia hellittämään vanhasta? TULOSSA la 15.10.22 Kasva kirjoittajaksi -etäretriitti: Hoida itseäsi kirjoittamalla. Luvassa hoitavia harjoituksia keholle ja mielelle. Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan. (Mukana ihana bonus!)

”Jokainen on vastuussa omista tunteistaan” – Voiko niin sanoa?

Luulen, että aika moni on kuullut lauseen: ”Jokainen on vastuussa omista tunteistaan”.

Itse näen tässä lauseessa olevan ripauksen viisautta, mutta rehellisyyden nimissä olen vetänyt siitä myös herneen nenään. Lähinnä siksi, että lauseessa kalskahtaa pieni syyllistävyys, jonka en usko olevan lauseen alkuperäinen viesti.

Ajattelen, että olemme kyllä vastuussa siitä mitä ja miten ilmaisemme tunteitamme, miten reagoimme niistä käsin ja mitä kaadamme tai emme kaada toisten niskaan. Mutta se että olisimme vastuussa siitä kaikesta, mitä meissä nousee ja herää, että voisimme jotenkin kontrolloida tunteitamme, ei mene minulle ihan läpi.

Elämme useimmat monenlaisissa vuorovaikutussuhteissa, joissa on ilmiselvää että vaikutamme toinen toisiimme myös tunnetasolla. Miten voisimme olla vaikuttamatta? Tietynlainen vuorovaikutus luo turvaa ja yhteyttä, tietynlainen vuorovaikutus luo turvattomuutta ja yhteydettömyyttä. On aika loogista, että jos kokee vaikka mitätöintiä, jatkuvaa kritiikkiä, jyräämistä, ohittamista tai vaikkapa kieltämistä, vaikuttaa se oloon usein esim. pettymyksenä, loukkaantumisena ja yksinjäämisen tunteena. Ehkä vaikein osuus onkin ottaa vastuu siitä, miten itse reagoi näistä tunteita käsin?

Tunnistan itse monta kohtaa jossa olen mennyt mukaan toimimattomaan vuorovaikutuskehään sillä oikeutuksella, koska toinenkin. Ja onhan se ymmärrettävää. Mutta toimimatonta. Mitä luultavimmin käy niin, että ajaudutaan riitelemään riitelystä ja se mikä oli taustalla jää kuulematta.

En yritä sanoa sitä, että pitäisi sopeutua satuttavaan vuorovaikutukseen, mutta yritän sanoa sitä, että sen sijaan että lähtisi itse mukaan kehälle joka ei vie yhtään minnekään, voi itse pysähtyä sen äärelle, mitä itse tilanteessa tarvitsisi ja mitä haavoittuvaisempia tunteita tilanne herättää.

Niiden kuuleminen on jo meitä itseämme varten ensisijaisen tärkeää. Rakkaudellisessa suhteessa on tilaa tulla kuulluksi ja nähdyksi. Se ei varmasti missään suhteessa toteudu 100% ajasta, mutta sen äärelle halutaan palata yhä uudestaan ja uudestaan.

Se on vastuunottoa myös vuorovaikutuksesta, siitä mitä minä tuon vuorovaikutukseen.

Katso lisää alla olevalta videolta!

Miten rikkinäisestä voi tulla ehjää? – Haavat tarvitsevat aikaa parantuakseen

Teksti on tuotettu mainosyhteistyössä Otavan kanssa.

Kirjoittaja: Dan ”Uniikki” Tolppanen
Tekstin lainaus Dan Tolppasen ja Miikka Anttosen kirjasta Uniikki Elämä (Otava 2021)

Dan ”Uniikki” Tolppanen on rap-artisti ja Rähinä Recordsin perustajajäsen. Uniikin 20 vuoden mittaisen uran varrelle on kultalevyjen ja ennätysten lisäksi osunut myös rankkoja kokemuksia. Uniikki elämä (Otava 2021) kertoo rajun ja rehellisen tositarinan onnellisuuden tavoittelusta, mielenterveyden ongelmista, menestyksestä ja elämän vaikeuksien kohtaamisesta.

Vihdoinkin lunta on satanut myös tänne etelään, sen tuoman pienen valonkajastuksen pystyn tuntemaan myös sisälläni. Se tuntuu hyvältä viime vuoden synkkyyden jälkeen.

2020 oli raskas – Olen aina saanut paljon energiaa sosiaalisesta kanssakäymisestä kasvotusten, ja kuukausien ajan se ei ollut lainkaan mahdollista. Pois vietiin myös suurin intohimoni, musiikin esittäminen livenä, ja kaiken lisäksi loppusyksystä päättyi 3,5 vuoden mittainen parisuhteeni. Kaiken kaikkiaan tuntui, kuin koko elämä olisi revitty palasiksi. Jäljelle jäivät vain vähäiset työt, tylsyys ja tyhjyys.

Kun normaalin arkeni hektisyys oli poissa, pakotti se myös hengähtämään. Onnekseni Uniikki Elämä -kirjaprojekti sattui myös viime vuodelle – se toi jonkin verran sisältöä päiviin ja toimi samalla kuukausien mittaisena itsereflektointisessiona, jonka kautta tajusin, että aina ei ole pakko suorittaa.

Aina ei ole pakko esittää vahvaa, vaan on ihan ok, että aina ei ole ok. Jos minun tekee mieli maata koko päivä sängyssä pleikkaria pelaten ja Netflixiä tuijottaen, sitten teen niin.

Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun kaikki tuntui hajoavan käsiin. Kun sairastuin ensimmäistä kertaa paniikkihäiriöön yli kymmenen vuotta sitten, elämä tuntui toivottomalta. Samoin kävi neljä vuotta myöhemmin, kun sain diagnoosin lievästä masennuksesta. Onnekseni uskaltauduin hakemaan apua ja puhumaan ongelmistani myös läheisilleni, sillä keskustelun myötä pääni solmut lähtivät avautumaan.

”Minulla on muuten mielenterveysongelma. On äärimmäisen vaikeaa aloittaa kyseinen keskustelu, eikä helppoja sanoja asian kakaisemiseksi ulos ole. Niin pitäisi kuitenkin kaikin voimin pyrkiä tekemään, sillä kyseessä saattavat olla tärkeimmät sanat, jotka ihminen ikinä suustaan päästää. Tiedän kokemuksesta, kuinka hirvittävältä masennus itsessään tuntuu ja kuinka ahdistavaa kaikkia negatiivisia tunteita on pitää sisällään, mutta moni panttaa silti asioita mieluummin sisällään kuin myöntää tarvitsevansa apua.”

Välillä myös mieli sairastaa, eikä sille voi mitään. Mutta ennen kaikkea siinä ei ole mitään hävettävää. Kun polvi murtuu, menemme näyttämään sitä lääkärille. Kun mieli on rikki, pitäisi toimia täysin samalla tavoin. Vaikka synkkänä hetkenä sitä on vaikea ajatella, vauriot eivät ole pysyviä.

Ottamalla avun vastaan, olemalla läsnä, tekemällä itsellemme merkityksellisiä asioita ja viettämällä aikaa ihmisten kanssa, jotka välittävät meistä, voimme parantua raskaistakin sisäisistä taakoista.

Prosessi on enemmänkin maraton kuin pikamatka, sillä se vie paljon aikaa. Pienin askelin voimme kuitenkin kulkea kohti uutta, ehjempää minää. Ei ehkä tänään, ei huomenna, mutta jokin päivä voit vielä paremmin.

Tällä hetkellä tuntuu, että pala palalta myös oma elämäni on löytämässä uutta muotoaan. Tänä vuonna en ota enää arjen pieniä asioita – kuten vaikka halaamista – itsestäänselvyytenä. Yritän kohdistaa energiani oikeisiin asioihin ja ihmisiin sekä päästää irti perfektionismista.

Toivon, että pystyn myös jatkossa oman tekemiseni kautta auttamaan muita, ja tähänastisista onnistumisistani olen kokenut suunnatonta kiitollisuutta. Esimerkiksi kirjastani olen saanut valtavasti positiivista palautetta, ja on ollut mahtava nähdä, kuinka se on toiminut vertaistukena lukijoille heidän omien kriisiensä selvittämisessä.

Julkaisin vuoden lopulla uuden kappaleeni ”Ehjää”, joka on nousemassa yhdeksi suosituimmista biiseistäni kautta aikojen. Kirjoitin siihen sanat, jotka itsekin halusin kuulla synkkänä hetkenä. Toivon, että ne toteuttavat itsensä jokaisen vaikeuksista kärsivän kohdalla.

”Seison tän maailman edes yksin
Koko tää vuos täynnä surui, menetyksii
Nii, eikä niit saa enää takasin
Mun pieni elämä tuhansin palasin
Mut joku päivä voidaan yhes ne kerää
Kannan sut ulos pimeydest vaik reppuseläs”

2021 pidetään mielessä, että nämä haastavat ajat eivät jatku ikuisesti ja mennään yhdessä kohti valoa.

Kuuntele Uniikki elämä -kirja Storytelistä ja hyödynnä Hidasta elämää -lukijoiden tarjous uusille kuuntelijoille!

Löysitkö itsesi umpikujasta? – Näin luot tilaa uusille ratkaisuille

Elämästä puhutaan usein matkana tai polkuna. Olet tulossa jostain ja menossa jonnekin. Ajallinen tarina kuvaa elämää tapahtumien sarjana: jatkumona menneisyydestä nykyhetken kautta kohti tulevaa. Syyt, seuraukset ja tämän hetken olosuhteet vaikuttavat siihen, minne tarina voi tästä eteenpäin jatkua.

Se, kuinka paljon vaihtoehtoja tunnet elämässäsi olevan, riippuu paljolti siitä, millaisia uskomuksia sinulla on erilaisista elämänpoluista. Millaisia asioita pidät tulevaisuudessasi mahdollisena? Jos uskot, että vaikeista, rajoittavista lähtökohdista ei voi vapautua, uskomuksestasi tulee luultavasti totta.

Uskomuksesi avaavat ja sulkevat mielessäsi ovia sen mukaan, mitä pidät mahdollisena ja mitä et. Uskomukset saattavat asettaa elämänkaaresi lokeroon, jossa menneisyys ja nykyisyys määrittävät sen, mihin suuntiin voit jatkaa.

”Jos on lähtenyt surkeista oloista, ei voi päätyä kovin pitkälle.”
”En saanut itsetunnolleni kovin kummoisia eväitä. Siksi olen edelleen tällainen ressukka.”
”Nuoruuden trauma kulkee väistämättä mukanani aina.”
”En minä enää tässä iässä opi uutta. Olen liian vanha muuttumaan.”

Määrittääkö menneisyytesi tai nykyhetkesi sen, mihin voit tästä eteenpäin jatkaa? Jossain määrin luonnollisesti määrittää. 60-vuotias entinen pääministeri on elämässään erilaisessa pisteessä kuin 8-vuotias musiikkikoulun pääsykokeissa. Aivan kaikki ei ole mahdollista kenelle tahansa eikä tarvitsekaan olla. On selvää, että yhteiskunnalliset rakenteet ja sosiaaliset tilanteet vaikuttavat elämän kulkuun. Samalla kun opettelemme purkamaan mielen esteitä, meidän tuleekin tiedostaa ja purkaa myös yhteiskunnassa ja kulttuurissa vallitsevia näkymättömiä rakenteita, jotka estävät monilta elämässä etenemisen.

Tarinasi saattaa tuntua umpikujalta, josta on mahdotonta löytää ulos. Kannattaa silti opetella uskomaan, että sisäinen maailmasi auttaa luomaan uusia mahdollisuuksia. Kun uskallat avata mielesi ovet ja leikkiä uusilla ajatuksilla, teet tilaa ratkaisuille ja uudenlaiselle tarinalle.

”Elämä ei ole ollut helppoa, mutta nyt haluan ottaa vastaan keveyttä ja nautintoa.”
”Opettelen olemaan sinut sen kanssa, mitä olen kokenut. En halua menneisyyteni kahlitsevan minua. Aion luoda loppuelämästäni itseni näköisen.”
”Monet asiat ovat mahdollisia, kun päätän olla itseni puolella.”

Miten olet tähän asti uskonut ja ajatellut, että tarinasi voi jatkua? Vaihtoehtoja on todellisuudessa enemmän kuin kuvittelet. Kun tietoisesti lähdet purkamaan tarinaasi, se alkaa kannatella sinua ja toimia ponnahduslautana kohti uusia seikkailuja.

Kun haluaisit toteuttaa itseäsi rohkeammin ja ylittää sisäisiä esteitä, Katri Syvärisen ohjaama Luovuuskartta-workshop on sinua varten. Tämä inspiroiva workshop (la 6.1.24 Zoomissa – tallenne saatavilla) auttaa sinua kytkeytymään omiin toiveisiisi ja näkemään tarinasi uudella tavalla. Ihana aloitus uudelle vuodelle – lue lisää ja ilmoittaudu mukaan!

Kehomme yrittää kertoa, kun elämässä on liikaa stressiä – Näistä oireista tunnistin uupumuksen

Kehomme kommunikoi kanssamme joka hetki. Se koittaa kertoa, jos kaikki ei ole hyvin tai jos jokin elämässämme on epätasapainossa. Usein se oireilee jo paljon ennen kuin ymmärrämme, että jotakin on pielessä.

Parhaimmillaan kehon ensimmäiset oireet voivat pysäyttää meidät tutkimaan, mistä on kyse ja tunnistamaan, mitä olemme kenties vailla päästäksemme takaisin tasapainoon. Useimmiten kehomme tarvitsee hyvinkin maltillisia asioita kuten kunnon yöunia, säännöllistä ruokailua tai hieman liikettä istumisesta jäykistyneelle selälle.

Jos emme reagoi kehomme hienovaraisiin pyyntöihin, ennen pitkää ne vahvistuvat ja edessä saattaa olla isompi ongelma.

Joskus oireet kasaantuvat ja tarvitaan useampi kehollinen hälytysmerkki ennen kuin havahdumme omaan olotilaamme. Minulle näin kävi uupumuksen kanssa.

Olen kokenut kaksi uupumusta, joista kumpikaan ei onnekseni päätynyt suoranaiseen loppuun palamiseen. Kehoni oli kuitenkin molemmilla kerroilla lopen uupunut silloiseen elämäntilanteeseeni. Se yritti pitkään ilmoittaa minulle asioiden olevan pielessä. Tarvittiin kuitenkin monta päällekkäistä hälytysmerkkiä, jotta tajusin tilanteen vakavuuden.

Näistä oireista tunnistin lopulta olevani uupunut:

-Jatkuva sairastelu. Olin vähän väliä flunssassa tai poskiontelontulehduksessa. Aivan kuin kehoni olisi koittanut pakottaa minut sängyn pohjalle.

-Krooninen selkäkipu. Iskiastyyppinen selkäsärky vaivasi niin, että oli vaikea istua. Siihen ei kuitenkaan löydetty mitään fysiologista syytä, vaan kyse oli stressistä.

-Vatsaoireet. Vatsalaukkuni tulehtui, mikä aiheutti kipua aina, kun nälkä pääsi yllättämään ja heti ruuan jälkeen. Oli pakko pitää kiinni säännöllisistä ruokailu-ajoista ja ravitsevasta ruuasta.

-Kireät lihakset ja lihaskalvot. Kehoni ei tuntunut palautuvan liikunnasta. Jalkalihakseni olivat jatkuvasti ”tukossa” ja yläkroppa kireydestä kankeana. Olin sekä henkisesti että fyysisesti kireänä.

-Muut fyysiset krempat. Itselläni näihin lukeutuivat muun muassa toistuvat kantakalvon tulehdukset, mikä tuntui pistävänä kipuna jalkapohjassa. Kehoni koitti kirjaimellisesti hidastaa tahtiani.

-Huonolaatuinen uni. Heräilin aamuyöstä useampaan kertaan ja noustessani olo oli kuin jyrän alle jäänyt. Mikään määrä lepoa ei tuntunut virkistävän.

-Pätkivä muisti. Tuntui kuin mikään ei olisi enää pysynyt päässäni. Saatoin lähteä hoitamaan jotakin asiaa ja unohtaa, mihin olinkaan menossa ja miksi.

-Apea mieliala. Kehoni reagoi kuormitukseen myös tunnetasolla. Tunsin olevani enimmäkseen alakuloinen, kyyninen tai vihainen. En jaksanut enää innostua oikein mistään.

-Itkuisuus. Purskahtelin itkuun ilman syytä ja jouduin keräilemään itseäni kesken työpäivän. Joskus itku tuli vasta ryöppynä kotimatkalla. Sen jälkeen oli hetken aikaa kevyempi olo.

Jokaisen meistä keho on ainutlaatuinen eikä uupumus välttämättä oireile kaikilla samalla tavoin. Ehkä löydät kuitenkin listasta jotain tuttua? Samat oireet voivat myös kertoa jostakin muusta, mihin keho koittaa saada huomiotasi.

Usein totumme kuin huomaamatta fyysisiin oireisiin tai tyydymme vaientamaan ne lääkkeillä. Emme välttämättä pysähdy kuulostelemaan itseämme sen tarkemmin.

Itsekin hoidin aluksi vain oireita. Söin antibiootteja poskiontelontulehdukseen, tulehduskipulääkettä kantakalvon tulehdukseen, rennietä närästykseen, buranaa pään särkyyn…Ostin kantapään alle kipua lievittävän geelityynyn ja nukuin yöni kylkiasennossa tyyny jalkojen välissä, jotta selkää ei särkisi.

Lopulta uupumiskokemukset opettivat, että kehoa kannattaa sittenkin kuunnella. Se pyrkii aina ohjaamaan meitä kohti tasapainoa, kun vain annamme sille mahdollisuuden.

Toipuminen ei tarkoittanut pelkästään fyysisten oireiden hoitoa, vaan elämäni ja syvimpien arvojeni uudelleen tarkastelua. Jouduin kysymään itseltäni: Mikä on minulle aidosti tärkeää? Mitä minä tarvitsen? Mitä minun kehoni tarvitsee? Mistä asioista saan voimaa? Mitkä asiat kuormittavat minua? Miten pystymään antamaan itsestäni muille ilman, että voimavarani ehtyvät?

Minulle kehoni oireet olivat lopulta reitti syvemmälle itseeni.

Lisää kehon kuuntelun sanomaa löydät kirjasta Kotona kehossa:

Muista kiittää myös eläviä

Olen lämmöllä seurannut, miten media ja sosiaalinen media täytyy tunnettujen ihmisten poismenosta: kiitetään, muistellaan, artistien biisejä kuunnellaan ja jaetaan. Noina hetkinä voi hetken tuntea, miten olemme kaikki samankaltaisia ihmisiä: kuolevia ja tuntevia.

Koska olemme ihmisiä, on ymmärrettävää, että elämän päättyminen, kuolema, tuo meidät hetkellisesti saman asian ääreen, yhteisen kivun, surun, äärelle. Olemme hetkellisesti yhtä. Koemme samaan aikaan jotain samaa, joka on syvästi juurevaa kaikille ihmisille. Yhtä aikaa olemme elämän rajallisuuden äärellä ymmärtäen, että jokaisella meillä on oma aikamme, myös itsellä. Siinä on jotain todella pysäyttävää ja kaunista.

Suuret ja syvät yhtäaikaiset tunteet nivovat meitä ihmisiä yhteen. Tulemme kaiken maailman nyanssien ääreltä elämän perusasioiden äärelle. Kun kaipuu puhuu, olemme vahvasti kehossa tuntemassa eli olemme läsnä, sillä tunne on aina läsnä tämän hetken kehotuntemuksessa. Olemme läsnä itsellemme ja olemme läsnä toisillemme. Eli olemme elossa. Yhdessä.

Samaan aikaan tunnen surun aallon siitä, että kunpa me ihmiset muistaisimme kiittää, jakaa ja nostattaa toisiamme myös silloin, kun olemme elossa. Kunpa kertoisimme somessa elävistä yhtä suurella tunteella kuin kuolleista. Kunpa veisimme kukkia myös eläville, emme vasta haudalle. Kunpa muistaisimme kiittää eläviä siitä, mitä he ovat ja mitä tekevät.

Niin moni – tunnettu tai ei tunnettu – elää omien epävarmuuksien ja haasteiden kanssa eikä ole ihan varma, millainen paikka itselle tästä maailmasta löytyy: kuuleeko kukaan, tekeekö tärkeää työtä, koskettaako? Kun muistamme antaa huomiota elävälle, annamme huomiota elämän sille osalle, joka on käsin kosketeltavissa ja sanoin kosketettavissa.

Vaikka elävien ihmisten kiittämisessä, muistamisessa ja huomioimisessa harvoin saavutetaan kollektiivista yhtä tuntemisen hetkeä, elävälle se voi olla erityinen tuntemisen hetki: saada kokea olevansa merkityksellinen. Yhden yksittäisen elävän kiittäminen ja huomioiminen on hänen ainoan (tämän?) elämän kannalta uniikkia ja painokasta. Kukat, jotka saapuvat lähetillä oven taakse, ovat juuri hänen elämänsä kannalta merkittävämpiä kuin ne kukat, jotka tuodaan haudalle (vaikka niilläkin on siinä kohtaa oma tehtävänsä).

Jokainen meistä kuolee joskus. Toiset aiemmin, toiset myöhemmin. Toiset lähtevät liian aikaisin, toiset pitkän elämän päätteeksi. Tehdään toisillemme hyvä elämä ja muistetaan muistaa toisiamme tässä ja nyt, tässä ihmiskehossa, sanoin jotka ovat lausuttavissa – ja kuultavissa. Annetaan kunnia kuolemalle mutta muistetaan antaa myös vahva kunnioitus elämälle, joka on tässä.

Muistetaan kiittää myös eläviä. Miten voisit laittaa hyvää eteenpäin juuri nyt?

(Lue lisää jaetun ihmisyyden kokemuksesta Lempeyden kirjasta)

Meillä jokaisella on jokin unelma – Kuuletko mitä omasi yrittää kertoa sinulle?

Tahtoisin puhua unelmista. Niistä suurista. Niistä pienistä. Niistä jotka ovat lähellä sydäntä. Niistä jotka kuiskaavat, ja hiljaa supistellessaan saavat sydämesi hymyilemään, mutta huulesi ehkä kääntymään hieman epävarmoina vinoon.

Mitä jos kuuntelelisit unelmiasi vielä hetken? Keittäisit kupin teetä ja istuisit alas, ystäväsi, Unelman kanssa.

Unelma oli ollut pitkään jo hieman hiljaa, joten sinun kanssasi keskustelu saattoi olla ensin vähän yksipuoleista. Kyselet, mitä se oikein on mitä toivoisit. Mutta joskus Unelma on perääntynyt. Se on ujostellut. Mitä se vaatisi, että saisit tuon herkän unelman katsomaan itseäsi silmiin ja kertomaan, ”mitä minä tarvitsen, toteutuakseni?”

Kuuntele, kuulostele hiljaa. Kaipaisiko se kenties lehtiötä ja kynää? Olisiko sinun Unelmasi helpompi hahmotella paperille. Tahtoisiko Unelmasi kaivaa esiin lehdet ja sakset, syntyä vaikkapa aarrekartta-muotoon?

Minun tapanani on tehdä usein aarrekartta, eli tuo ”toivomieni asioiden kuvakartonki” hieman ”väärinpäin”. Tai kuka sen sanoo kuinka päin, mutta vaihtoehtoisesti sen sijaan että pyrkisin sinne liimaamaan kuvia joita tahdon ilmenevän, annan sinne tulla kuvia – jotka tahtovat. Eli jos en tiedä unelmaani tai toiveitani, käytän lehtien kuvia kertomaan sen. Oman tarinansa. Selaan ja leikkelen, lopulta katson mitä olen kerännyt eteeni. Ahaa, totean, nämä teemat ja asiat nousevat nyt esille. Joskus se riittää että katson mitä olen kerännyt, kuuntelen ”ensimmäisen erän”, saan tarvitsemani informaation, ja lopulliseen aarrekarttaan päätyy lopulta vain osa kuvista.

Koska minua puhuttelee symboliikka, tämä tapa toimii minulla mukavasti.

Millä tavoin Sinun Unelmasi puhuu?

Anna sille aikaa, anna sille tapa jolla toimia.

Jokaisella on unelma, ja sinulla kaksi korvaa ja yksi sydän; et voi lopulta kääntää päätäsi kumpaankaan suuntaan karkuun, se kuiskaa sivuilta, edestä ja sisältä. Ja saa Sinut hymyilemään. Ehkä se on huhuillut myös selkäpuolellasi jo menneisyydessäkin.

Teekuppi on jäähtynyt. Unohdit ehkä juoda, jos Unelma tempaisi Sinut juttuihinsa mukaan. Hyviä Hetkiä.

Rakkaudella

Carita

Instagram: @projekti.nimelta.elama

Facebook: ”Projekti nimelta Elämä”

Oletko toimija, tarkkailija vai olosuhteiden uhri? – Voit itse päättää

Sinun tarinasi on elämäsi aikana syntynyt kertomus ja muistojen valikoima, kuin ainutlaatuinen albumi. Koska kaikkien kokemusten muistaminen ja kuvaileminen olisi mahdotonta, mieli jättää monta muistoa pois tarinasta.

Tarina rakentuu mielen perukoille kuin huomaamatta, hiljaa hiipien. Tarina sinusta ei ole elämäsi tai persoonallisuutesi eri puolten täsmällinen summa: jotkut tapahtumat ja ominaisuutesi saavat enemmän painoarvoa kuin toiset.

Monesti tarinaan valikoituvat elämäntapahtumat, jotka herättävät eniten tunteita. Tunteet vaikuttavat myös siihen, mitä jätät kertomatta. Joskus käänteentekevä elämänkokemus sisältää niin paljon häpeää tai syyllisyyttä, että se jätetään pois tarinasta.

Myös kaunis ja hieno kokemus voi pudota pois tarinasta, vaikka se olisi kuinka tärkeä. Moni jättää kertomatta suuret saavutukset, koska niistä kertominen tuntuu väärältä. Kulttuurissamme elää uskomuksia, joiden mukaan saavutuksista kertominen on ylpeyttä ja ylpeys on pahasta. Ne estävät meitä tuntemasta iloa itsestämme.

Tarinaan on helpointa sisällyttää tapahtumia, joiden kanssa ihminen on sinut, jotka hän sallii itselleen ja joita pidetään yleisesti hyväksyttyinä. Niistä on turvallista kertoa, sillä ne eivät aseta ihmistä alttiiksi arvostelulle. Olo ei ole niin haavoittuvainen. Ihmiset kertovat useimmiten elämästään sitä tarinaa, joka tuntuu turvallisimmalta.

Yhdelle turvaa voi tuoda oman menestyksen korostaminen ja itsensä kohottaminen, jotta ei jäisi muiden jalkoihin. Toiselle turvaa tuo näkymätön pienuuden tarina, jotta ei vain erottuisi joukosta. Tarinan tärkeä tehtävä voi olla kiinnittää ihminen tiiviimmin siihen yhteisöön, johon hän haluaa kuulua.

Tarinasi elämästäsi voi olla totta, mutta se on aina myös valinta. Valitset sen, mistä tapahtumista kerrot, ja sen, mistä näkökulmasta tapahtumia kuvaat. Oletko elämässäsi aktiivinen toimija, neutraali tarkkailija tai tapahtumien uhri? Millaisiksi elämäsi tapahtumat määrittelet? Se on sinun päätettävissäsi. Tarinan ei tarvitse pysyä aina samanlaisena. Missä tahansa oletkin menossa, vielä on mahdollista kirjoittaa se uudelleen. Joskus turvallisen tarinan ulkopuolelta löytyvät myös kauneimmat kasvun paikat.

Mikä tarina on sinun turvapaikkasi? Mitä tarinaa et ole uskaltanut kertoa, koska se ei ole tuntunut turvalliselta?

Haluatko päästä tutkimaan tarinaasi tarkemmin? Tutustu Katri Syvärisen odotettuun uutuuskirjaan Sinun tarinasi voima.

Millainen kumppani sinä olet? Toimiva parisuhde edellyttää molemmilta hyvää itsetuntemusta

Olen uhrautuvaa tyyppiä. Parisuhteessa minulle on luontaista laittaa omat tarpeeni taka-alalle ja keskittyä enemmän kumppanini tarpeisiin. Tämä käy vaivihkaa, enkä yleensä juuri kiinnitä huomiota koko asiaan. Onneksi hyvällä pelisilmällä ja rautaisella analysointitaidolla varustettu puolisoni on huomannut taipumukseni.

Hyvää tarkoittavasta uhrautujasta saattaa nimittäin pitkässä juoksussa tulla uhriutunut puurtaja.

Aina omien tarpeiden kuuleminen ja niihin vastaaminen ei kuitenkaan ole helppoa. Yhteistä arkea elettäessä molemmilla on taipumus ottaa omat roolinsa, jotta yhteiselämä soljuisi eteenpäin mahdollisimman vaivattomasti. Ongelmia tuottaa kuitenkin, jos toinen on esimerkiksi se, joka aina joustaa tai se, jonka tarpeet jäävät syystä tai toisesta vähemmälle huomiolle.

Mielestäni toimiva parisuhde tarvitseekin sekä tervettä itsekkyyttä että tervettä epäitsekkyyttä.

Terve itsekkyys on omista tarpeista ja omasta hyvinvoinnista huolehtimista. Se on sellaisten asioiden tekemistä, joista saa itselleen voimaa, energiaa ja mielenrauhaa. Se on itsensä arvostamista. Loppupeleissä omat hetket ovat tärkeitä hengähdystaukoja myös parisuhteelle, niiden avulla on helpompi olla läsnä puolisolleen ja arvostaa yhteisiä hetkiä.

Terve epäitsekkyys taas on toisen huomioimista ja näkemistä. Se on sitä, että tunnistaa kumppanilleen tärkeät asiat ja auttaa häntä kulkemaan niitä kohti. Se on toisen arvostamista ja joskus myös sellaisten asioiden tekemistä, joista ei itse niin välitä, mutta jotka ovat omalle rakkaalle tärkeitä.

Parisuhde on molempien osapuolien omien tarpeiden ja yhteisen ajan välisen tasapainon hakemista. Se on myös sen hyväksymistä, että nämä tarpeet eivät aina kohtaa. Meillä esimerkiksi puolisoni tarvitsee kotona enemmän omaa aikaa ja tilaa kuin minä. Koska en intoverttinä juurikaan pyöri sosiaalisissa ympyröissä, saatan kotona olla hyvinkin puhelias. Samaan aikaan rakkaani taas voi olla väsähtänyt päivän sosiaalisista uroteoista ja silloin hän tarvitsee tilaa.

Kun molemmat uskaltavat kertoa omista tarpeistaan ja toiveistaan, jää vähemmän mahdollisuuksia väärinymmärryksille ja turhille mielensäpahoittamisille. Välittävässä parisuhteessa yhteinen aika on molemmille tärkeää. Toiset tarvitsevat sille kuitenkin enemmän vastapainoa.

Arjen keskellä pysähdyn aika ajoin kuvittelemaan elämää ilman kumppaniani. Sen jälkeen minun on helpompi rakastaa vielä vähän enemmän. Usein unohdumme pitämään nykyistä tilannetta itsestäänselvyytenä. Sitä se ei kuitenkaan ikinä ole.

Yhteisinä hetkinä on tärkeää muistaa kertoa, että rakastaa.

Tutustu uutuuskirjaani Kiitos, että rakastat minua silti:

Tunnistatko oman kehosi hätäviestit? – Nämä 5 asiaa paljastavat, ettei kaikki ole hyvin

Kehomme pyrkii kertomaan meille, minkä asioiden äärelle meidän tulisi pysähtyä. Keho reagoi joka hetki sekä ulkoisiin että sisäisiin ärsykkeisiin – ja mitä herkempiä olemme, sitä hienovaraisemmin reagoimme.

Aina meillä ei ole kykyä, halua, ymmärrystä tai voimavaroja kuunnella omaa kehoamme ja sen viestejä. Tämän seurauksena keho alkaa tavalla tai toisella oireilla, esimerkiksi uupumuksena ja kipuina.

Susanna Jussilan ja Emmi Ohraniemen uutuuskirja Kotona kehossa kannustaa kuuntelemaan omaa kehoaan ja vaalimaan yhteyttä siihen. Se toimii hyvin innostajana ja vertaistukena kaikille, jotka haluaisivat viihtyä omissa nahoissaan vähän paremmin.

Tässä 5 merkkiä, jotka kertovat siitä, että omaa kehoa kannattaisi kuunnella herkemmällä korvalla.

1. Touhuat pystymättä rauhoittumaan, olet usein väsynyt tai stressaantunut.  

Kehosi todennäköisesti kutsuu sinua kuuntelemaan levon tarvetta. Kehomme kaipaa pysähtymistä, unta, palautumista ja levon hetkiä siinä missä aktiivisuuttakin.

Kannattaa myös muistaa, että keho ei kuormitu pelkästään fyysisesti rasituksesta, vaan myös elämänmuutoksista (niistä mukavista ja toivotuistakin!), mielen kiemuroista ja tunnemylläköistä. Levon ja palautumisen puute voi pahimmillaan viedä kohti uupumusta.

Millä tavoin sinä voisit pysähtyä ja antaa itsellesi levon ja palautumisen hetkiä? Aloita pienistä teoista, jotka mahtuvat sinun arkeesi.

2. Olet ankara tai ilkeä itsellesi.

Sillä, miten ajattelemme itsestämme ja miten itsellemme sisäisesti puhumme, on suuri vaikutus hyvinvointiimme sekä sen kautta kehosuhteeseemme. Kehomme kuulee – ja kokee – kaiken, sillä ajatuksemme herättävät meissä tunteita, ja tunteet ilmenevät kehossamme.

Tunnustele hetki: Ajattele itsestäsi jotain ilkeää, ja sitten jotain kannustavaa – miltä kehossasi tuntuu kummankin jälkeen? Joskus vaikea tai puristava olo kehossa voi johtua sisäisistä kokemuksistamme, tai piilossa olevista tunteistamme.

3. Sinulla on syömistä koskevia sääntöjä tai rajoituksia, jotka vaikuttavat elämääsi, tai sairastat syömishäiriötä.

Syömishäiriö on aina merkki avun tarpeesta ja kehon hädästä. Vaikka sinulla ei olisikaan kokemusta syömishäiriöstä, saatat tunnistaa haitallisia uskomuksia tai rajoitteita syömiseen liittyen.

Esimerkiksi tiettyjen ruoka-aineiden kieltäminen itseltään, säännöt siitä, mihin kellonaikaan on sallittua syödä, tai jatkuva laihdutuskuurilla oleminen. Itselle ahdistusta tuovat rajoitukset kannattaa aina ottaa vakavasti. Ethän epäröi hakea apua.

4. Liikunnasta on tullut rangaistus tai pakkopullaa.

Kehosi on tarkoitettu liikkumaan, mutta kaikki liikunta ei ole rakastavaa kehoa kohtaan. Suoritus- ja tavoitekeskeinen kulttuurimme on johtanut siihen, että emme usein liiku kehon sisäisistä toiveista, vaan ulkoisista velvoitteista käsin – liikunnasta tulee suorittamista.

Kehon toiveiden näkökulmasta liike tarkoittaa jotakin aivan muuta. Parhaimmillaan liike on hoitavaa läsnäoloa ja sisäisiin tuntemuksiin vastaamista.

Sen sijaan, että mietit, miten sinun tulisi liikkua, kysy keholtasi, minkälaista liikettä se kaipaisi juuri nyt? Mikä tuntuisi hyvältä? Kiinnitä myös huomiota siihen, mitä kehosi kertoo liikkeen aikana. Entä miltä olosi tuntuu jälkikäteen?

5. Pakenet tai välttelet tunteitasi.

Tunteet tuntuvat kehossa. Jos välttelemme tunteidemme kohtaamista, ne varastoituvat kehoon ja saattavat ilmetä erilaisina fyysisinä ja psyykkisinä oireina.

Yksinkertaisimmillaan tunteiden kohtaaminen alkaa siitä, että antaa itselleen luvan pysähtyä ja kiiinnostua siitä, mitä sisimmässä on meneillään. Esimerkiksi palan tunne kurkussa, puristus rintakehässä tai kouristus vatsanpohjassa saattaa johtaa jonkun tunteen äärelle, jota ei ehkä ole kunnolla tiedostanut. Kun kehoon ei kerry ylimääräisen tunne-energian painoa, elämä voi alkaa kirjaimellisesti tuntua kevyemmältä.

Joskus tunteisiin liittyy syviä haavoja tai raskaita menneisyyden taakkoja, joiden purkamiseen tarvitaan ammattilaisen apua.

Kaikille oman kehonsa kanssa kamppaileville on lohdullista ja kannustavaa lukea Susannan ja Emmin tarinat siitä, miten omasta kehosta voi tulla ystävä, jonka kanssa suhde on rento ja mutkaton. Kirja sisältää myös Susannan rakastettuja Sielun sopukoita -runoja sekä Emmin herkkää kuvataidetta. Kotona kehossa -kirjan löydät TÄÄLTÄ.

5 tapaa vahvistaa henkistä yhteyttä parisuhteessa – Yhteinen aika on eri asia kuin yhteys

Parisuhteen unelmakarttakirjan kirjoittaja Sanan Wikström

Joskus käy niin, että kun yhteiset unelmat on saavutettu, ei uusia yhteisiä unelmia enää synny. Silloin yhteys alkaa heikentyä ja yhteinen innostunut säpinä vähentyä.

Joskus voi olla, että yhteisistä unelmista on puhuttu ajat sitten, mutta ajan saatossa ne ovat muuttuneet toisella tai jopa molemmilla. Koska unelma on kerran määritelty, siitä ei enää puhuta ja päädytään ehkä yhdessä toteuttamaan unelmia, jotka olivat joskus totta mutta eivät tässä hetkessä enää elä.

Joskus on myös niin, että molemmilla on kokonaan omat unelmat. Toisinaan ne mahtuvat kulkemaan yhtä aikaa rinnakkain, toisinaan taas ne alkavat vetää eri suuntiin.

Hidasta elämää -perustajan Sanna Wikströmin uutuuskirja Parisuhteen unelmakarttakirja antaa pariskunnalle välineitä henkisen yhteyden vahvistamiseen. Täytettävä kirja tuo Unelmakarttakirjasta tutut viisi teemaa parisuhteeseen ja sen voimaannuttamiseen: uskomukset, läsnäolon, mielikuvituksen, tunteet ja alitajunnan.

Tässä Sannan 5 vinkkiä, miten vahvistaa henkistä yhteyttä parisuhteessa:

1. Olkaa loputtoman kiinnostuneita siitä, mitä toinen kertoo menneisyydestään, nykyisyydestään ja toiveistaan – yhä uudelleen.

Kiinnostus ja uteliaisuus on ikään kuin henkisen käden ojentamista toista kohtaan. Se tuo sinua kohti toista ja osoittaa, että haluat kuulla, ymmärtää ja olla läsnä.

2. Vaalikaa yhteistä aikaa, jossa keskiössä on yhteys

Monesti yhteistä aikaa voi olla, mutta huomio saattaa olla jossain muualla kuin yhteydessä. Yhteys voi olla keskustelun, kosketuksen tai vaikka silmiin katsomisen tulosta. Mikä on se tapa, jolla koet saavasi yhteyden toiseen? Kun tuntuu, että hetken koko maailma on siinä, teidän välillänne?

3. Keskustelkaa

Omien kokemusten ja tunteiden sanoittaminen auttaa toista valtavasti ymmärtämään. Ei voi olettaa, että toinen tietää, jos ei puhu. Eikä puhuminenkaan aina ole helppoa, mutta yritys on tärkeämpää. Sanoittamaan oppii keskustelemalla.

4. Koskettakaa

Fyysinen läheisyys vahvistaa yhteyttä ja tuo me-henkeä sekä luo turvan tunnetta. Täyttäkää aistit toisesta: Miltä toinen tuntuu? Miltä yhteys tuntuu, kun se on läsnä?

5. Unelmoikaa yhdessä yhteisistä asioista

Kartoittakaa sitä, mistä tulette ja miten se on vaikuttanut siihen, minkä uskotte mahdolliseksi. Kartoittakaa sitä, missä olette nyt ja unelmoikaa siitä, mitä yhteinen tulevaisuutenne voisi olla. Voitte ottaa avuksi esim. Parisuhteen unelmakarttakirja -tehtäväkirjan, jossa on kolmetyyppisiä harjoituksia: 1) pieniä viestejä toiselle kirjaan, 2) yhdessä tehtäviä tehtäviä kirjaan sekä 3) yhteyttä vahvistavia harjoituksia kirjan ulkopuolella.