Ruuhkavuosinakin on mahdollista hidastaa – muutos alkaa pienistä päätöksistä

Pikkuvauvan äiti, yrittäjä, talonomistaja, bloggari, intuitiivisten tulkintojen tekijä (kaiken muun ohessa)… Ai niin, kissa ja koirakin löytyy! Kun sanon olevani tätä kaikkea, siinä ei toki ole mitään ihmeellistä.

Mutta entä kun kerron, että pyrin meditoimaan päivittäin, elämään kiireettömästi ja ilman stressiä? Alkaako homma kuulostaa utopialta, kun lisään, että pyrin nukkumaan pitkään?

Hei, minä olen Riikka, hidastaja. Eikä hidastaminen jää seurauksitta minunkaan elämässäni. Nuo seuraukset ovat sekä hyviä että huonoja. Anna kun kerron hieman lisää.

Seuraamukset

  • Saan paljon vähemmän aikaan. Asiat edistyvät, kun on pakko. (Huom. Ei viimeisenä yönä ennen deadlinea, vaan silloin kun aikatauluni ja rytmini huomioon ottaen on pakko.)
  • Joskus voisi myös kysyä, onko minulla omaa elämää. Vastaus on kyllä – se on vain hieman erilaista. Tekemisen sijaan olemista ja elämistä.
  • En voi olla intohimoinen elämäni joka osa-alueella. Minun on valittava tärkeysjärjestys. Voin panostaa vain yhteen kahteen asiaan pakollisen lisäksi.
  • Kotini ja habitukseni on mitä on: menen siitä, missä aita on matalin. (Toisaalta joku muu hidastaja panostaa juuri näihin – kyse on valinnoista.)

Toisaalta:

  • Olen vähemmän ärtynyt. En tunne itseäni vanhaksi vihaiseksi haahkaksi. Peilaan vähemmän siihen, mitä muut tekevät.
  • Ehdin miettiä ja reflektoida automaation sijaan. Ehdin siis kaiken kiireen – anteeksi, runsauden – keskellä integroida, oivaltaa, huomata itsessäni ajatusmalleja jne. Se jos mikä vaatii tilaa ja aikaa.
  • Koen elämän olevan lempeämpää ja samalla paljon mukavampaa, enemmän elämisen arvoista.
  • Stressitasot ovat matalammat, mieli ja keho levänneemmät.

Tekemisen loputon suo

Asia on niin, ettei kiire lopu itsestään. Tahkottava ei yksinkertaisesti lopu, vaikka kuinka tahkoaisi. Aina löytyy seuraavaa tehtävää. (Tämän ovat todenneet monet ylitunnolliset työntekijät, jotka tekevät enemmän kuin muut ja palkkioksi saavat vain lisää tehtävää.)

Vastaus kiireeseen ja ruuhkaan ei löydy fyysiseltä tasolta, vaan aivan toisesta ulottuvuudesta. Uudesta mielentilasta, oivalluksista, päänsisäisestä muutoksesta. Ja viimekädessä tietenkin konkreettisista pienistä päätöksistä.

Kun haluaa hidastaa, on mietittävä, millä ihmeen keinoilla hidastaa, eikä vain lisätä hitaalta vaikuttavia aktiviteetteja muutenkin täyteen listaan. Jotain on poistettava.

Hidastaminen kuulostaa lempeän passiiviselta tapahtumalta, mutta todellisuudessa se vaatii päättäväisyyttä ja itsekuria. Jos haluaa rauhoittua, ei voi kiitää, vaikka mieli tekisi. Myös mukavista tekemisistä on karsittava, jotta aikaa jää sille, mikä on itselle tärkeää. Itselleni aikaa jää meditoimiseen mm. siksi, etten omista TV:tä. (Enkä todellakaan vihaa TV:n katselua!)

Hidastamisen haasteet

Hortoillessani hidastamisen viidakossa olen törmännyt kahteen haasteeseen:

1)Pakollisen ja ei-pakollisen tunnistaminen.

2)Automaatio.

Pakollisen tunnistaminen on prosessi, joka jalostuu vuosi vuodelta. Se mikä ennen tuntui pakolliselta, ei sitä välttämättä ole enää. Ja se, mikä on pakollista nyt, saattaa olla turhaa tulevaisuudessa. Olemme avainhenkilöitä tai paremminkin ainoita henkilöitä vapauttamaan itsellemme aikaa. Joskus se vaatii hieman kekseliäisyyttä.

Automaatio puolestaan liittyy pitkälti nautinnolliseenkin tekemiseen, joka pitää meidät ja mielemme kiireisinä. Jos vapaa-aikaa ei huomaa ja tiedosta, sitä ei koe samalla tavalla. Sen vuoksi viiden minuutin läsnäoloharjoitus voi antaa vahvemman kokemuksen vapaudesta ja ajan riittävyydestä kuin tunnin someselailu.

Läsnäoloharjoituksessa ihminen voi sanoa itselleen, että juuri nyt minun ei tarvitse tehdä yhtään mitään. Se voi olla itsestäänselvää tietoiselle mielelle mutta ei alitajunnalle, joka raahaa kiirettä ja hässäkkää mukanaan. On arvioitu, että alitajunta ohjaa meitä yli 99-prosenttisesti.

Pienet tärkeät päätökset

Kiireisellä ihmisellä hidastaminen vaatii havahtumista ja muutoksen valitsemista hetkittäin. Menetkö sittenkin nukkumaan etkä aloita enää sarjan uutta jaksoa? Sanotko ei silloin kun voit? Pyritkö vähentämään työtaakkaasi vai toteatko että se on mahdotonta? Osaatko pyytää ja vastaanottaa apua? Koetko, että ”hyvän ihmisen” kuuluu antaa kaikkensa ja yli vain koska hän voi?

Viimeinen kysymys on rehellisyyttä vaativa. Se kuuluu: Haluatko todella hidastaa?

Onko sisälläsi riittämättömyyttä, joka itse asiassa ajaa vain kiihdyttämään? Haluatko pyrkiä sitä kohti, että riität, vai sitä, että suoritat enemmän? Käsi sydämellä.

Vastaus ei ole helppo ja yksinkertainen itsellenikään. Mutta sen tiedän, mihin suuntaan pyrin.

Riittämättömyyteni ääni

Uudessa elämäntilanteessani äitinä olen vasta kunnolla havahtunut oman riittämättömyyteni ääneen. Siihen joka väittää, että pitäisi olla ja tehdä niin paljon enemmän. Asiassa voi sokaistua siksikin, että rästissä olevat tehtäväni ovat ”pakollisia” – tai sellaiseksi naamioituneita.

Mutta entä jos riittäisikin, että selvisin jotenkin? Entä jos jotain jää tekemättä? Elämä jatkuu silti. Välillä olen myös manifestoinut, että kaikki käy helposti (esim. jonkin projektin suhteen), ja uskomattomalla tavalla niin on käynyt.

Muutos vaatii vain havahtumisen. Riittämättömyyden huomaamisen. Ennen vain toimin sieltä käsin, riittämättömyyden suuresta kumisevasta sammiosta. Sainpa aikaiseksi vähän tai paljon, se oli siellä jossain, olallani asenteena. En iloinnut pienistä aikaansaamisista.

Juuri tästäkin syystä hidastaminen on tärkeää.

Se ei ole ainoastaan suonut minulle lisää aikaa ja rauhaa, vaan myös vähitellen ihan uuden tietoisuuden. Ja uuden elämän.

Hitaan, ihanan, rikkaan ja rakkaan.

t. Riikka ❤️ 


Minusta ja luomuksistani voit lukea lisää tästä.

 

Hei ihana 🥰! Oletko jo tilannut Hidasta elämää -klubikirjeen? Tilaa nyt ja saat -10% alennuskoodin puotiin!
Tilaa
close-image