”Kiitos, että saan olla elossa tänäänkin” – Nähdäkseen hyvän elämässään ei tarvitse unohtaa kipeää, vaan herätä huomaamaan kaikki se, mikä edelleen on mahdollista

Kun elämä pysäyttää, sitä havahtuu arvostamaan niitä kaikkein arkipäiväisimpiä asioita uusin tavoin. Sitä, että saa herätä uuteen päivään. Sitä, että saa liikkua. Mutta voisiko noista tavallisen tärkeistä asioista kiittää jo ennen, kuin pelkää niiden menettämistä?

Muutama viikko sitten lipesin portaat alas murtaen rytäkässä selkärangastani nikaman. Siinä lattialla jokaisen solun lävistävän kivun kanssa maatessa elämä pysähtyi hetkellisesti hätään siitä, mitä tällistä seuraisi.

Kuitenkin jo matkalla sairaalaan jokin sisälläni muuttui. Pelon ja kivun viereen asettui sydäntilaani tunne, joka lämmitti saapuessaan. Kiitos, että olen elossa. Kiitos, että nämä ihmiset auttavat minua.

Vuonna 2014 uupumuksesta toipuessani aloin kirjoittaa kiitollisuuspäiväkirjaa. Riippumatta siitä, että olin jatkuvasti ahdistunut, väsynyt, yltiöpäisen tarkka kehoni tuntemuksista ja vietin sen vuoksi suurimman osan ajasta linnoittautuen Kallion kahdenkymmenen neliön yksiööni, aloin kaivaa mieleni sopukoista asioita, jotka siinä päivässä edelleen olivat hyvin. Välillä onnistuin kirjoittamaan muistivihkooni useamman onnistuneen asian päivästäni. Välillä sain sivulle pitkän mietinnän jälkeen vain yhden asian: aamukahvi ikkunalaudalla. Kirjoittamalla päivittäin huomasin hiljalleen lisää hyvää, joka toisiaan toistavilta tuntuvien päivien keskellä alkoi erottaa niitä toisistaan, saaden negatiivisilta tuntuvissa tunnetiloissa aiemmin velloneen mieleni näkemään myös elämän värikylläisyyden.

Tuo harjoitus jäi elämääni toipumisen jälkeenkin – kirjoitan hyviä asioita muistikirjaani edelleen päivittäin. Kiinnityn siihen, mikä on hyvin ja mistä voin kiittää – ja nykyisin sitä on paljon. Ei siksi, että elämä olisi täydellistä, vaan siksi, että näen enemmän. Uskon, että juuri tämän harjoituksen vuoksi sairaalamatkalla tunne saapui syvältä solumuistista kannattelemaan hetkeä, joka muuten oli vaikea.

Kiitollisuus ei ole vaaleanpunaista pumpulia. Sen kokemiseen ei tarvita täydellisiä olosuhteita. Kiittääkseen  kehoaan sen olemassaolosta, olon sen sisällä ei tarvitse olla ihana. 

Nähdäkseen hyvän elämässään ei tarvitse kääntää katsetta pois kivuliaista asioista, vaan herätä huomaamaan se, mikä edelleen on mahdollista.

Tällä hetkellä muistikirjani sivuilla arvostan arjen tavallisia hetkiä kuin maailman suurimpia aarteita. Unta, jota on enemmän kuin vuosiin. Ihmisiä, jotka auttavat. Hetkiä, kun jaksan maalata tai kävellä hiljalleen pidempiä matkoja. Aamun teehetkiä terassilla. Pihan oravien hillittömän menon seurailua.

Moni viisas on sanonut, että päästääkseen rakkauden sisään jonkin on ensin murruttava. Minussa murtui jotain, ja elämän kauneus astui jälleen sisään sellaisella voimalla, että se sai hengästymään. Tuo voima on kannatellut minua toipumaan. Tapahtuman jälkeen en saanut itse housuja saati kenkiä jalkaan, muutama päivä sitten kävelin ensimmäisen kerran pätkän metsäpolkua omaan voimapaikkaan. Hymyilen kiitollisena sille, miten ihmeellinen kehoni toipuu ja elämä kantaa.

Ihmisen ei tarvitse odotella elämän isoa pysäytystä, menetystä tai muutosta huomatakseen joka nurkalla kurkistelevan hyvän. Sitä voi harjoitella vaalimaan jokaisessa päivässä, rauhan hetkessä, läheisen puhelussa, hyvässä ruoassa, lasten ilon seuraamisessa – mitä ikinä hyvä sinulle onkaan. Kun muistaa vaalia arjen hetkiä, tulevat ne kantamaan niissä isoissa pysäkeissä.

Mistä sinä kiittäisit tänään?

Lisää kiitollisuudesta ja sen kehollisen kokemisen merkityksestä löydät kirjasta Kotona kehossa

 

Supertarjous ❤ Unelmakarttakirja -verkkokurssi nyt -50% alennuksella vain 19,75€.
Synttäriviikon tarjous  on voimassa  sunnuntai-iltaan klo 23.59 saakka.
Lue lisää
close-image
Meidän ihanat muistikirjat, päiväkirjat ja voimavihkot tänä viikonloppuna superalessa -25% ❤ Etu aktivoituu koodilla SYYS25 ja on voimassa Hidasta elämää -puodissa sunnuntai-iltaan klo 21 saakka.
Tästä puotiin!
close-image