Kahvilla – Eckhart Tolle ja minä (Tarina, joka voi muuttaa elämääsi)

 

laura_blogi

Minulla ja rakkaalla ystävälläni on ollut tapana käydä San Franciscossa näin alkukevään kynnyksellä. Haistelemassa uusia tuulia ja meri-ilman ihanaa tuoksua. Kävelemässä pitkin kumpuilevia katuja ja istuskelemassa ihanissa kulmakahviloissa.  Aistimassa maailmaa sen kaikissa väreissä.

Nämä matkat ovat olleet eräänlaisia vapauden symboleja itselleni. Symboleja sille, että kaikki on mahdollista.

Muutama vuosi sitten otimme osaa Wisdom 2.0 konferenssiin, jossa Eckhart Tolle oli puhumassa. Tuo hassu mies, hassulla huumorilla varustettuna sai koko tilan energian muuttumaan pelkällä läsnäolollaan. Lumoutuneena katselin hänen esiintymistään.

Eckhartiakin vaikuttavampi kohtaaminen minulla kuitenkin oli erään konferenssiin osallistuneen naisen kanssa. Hänen suuret silmänsä loistivat kuin timantit ja rehevät kädet puristivat pahvista kahvimukia kuin pelastusrengasta.

Depositphotos_92675466_l-2015

Nainen oli koko ikänsä ollut tyytymätön itseensä. Näin suurien silmien kostuvan hänen kertoessaan omaa tarinaansa siitä, miten hän oli aina yrittänyt olla kaiken suhteen täydellinen. Hän oli yrittänyt olla täydellinen töissä, täydellinen vaimona, täydellinen äitinä. Kaiken tuon yrittämisen alla asui kuitenkin voimakas pettymys itseen. Hän ei koskaan kokenut olevansa riittävä.

Hän näki itsensä liian lihavana, kotinsa liian vaatimattomana ystävien koteihin verrattuna, työnsä mitättömänä ja elämänsä vähäpätöisenä niin monen muun elämään verrattuna.

Juuri ennen konferenssia hän oli kävellyt sisään läheiseen kahvilaan hakeakseen kahvin mukaansa. Eckhart Tolle oli seissyt hänen edessään. Siinä nainen nyt oli. Eckhart Tollen kanssa kahvilassa. He olivat rupatelleet odottaessaan kahvejaan ja kun he vihdoin saivat ne tapahtui jotain, joka muutti naisen käsityksen itsestään täysin.

Eckhart pysähtyi sokeriastioiden luokse ja naurahti naiselle, miten hän oli jo pitkään yrittänyt päästä eroon liiasta sokerin nauttimisesta, mutta päätti kuitenkin nyt makeuttaa kahvinsa sillä.

Tuo pieni lausahdus pysäytti naisen ja sai hänet ymmärtämään, että kukaan ei ole täydellinen. Jopa mies, jonka hän kuvitteli olevan henkisyydessään lähes fysiikan lakien ulottumattomissa, olikin kaikessa inhimillisyydessään ihminen, omine maallisine haasteineen.

Nainen nauroi.

Hän tiesi, että tuohon kahvikuppiin, jota hän niin kovasti puristi käsissään, oli ankkuroitu se helpotuksen ja vapauden tunne, jonka hän koki Eckhartin inhimillisyyden edessä. Hän olisi vapaa olemaan juuri se kuka hän oli. Epätäydellisen täydellinen.

Tämä tarina vaikutti minuunkin lähtemättömällä tavalla.

Joskus toisen ihmisen epätäydellisyys on juuri se mitä tarvitsemme uskaltaaksemme hyväksyä itsemme sellaisina kuin olemme. Inhimillisyys kaikessa kauneudessaan antaa luvan meille ihmisille olla ihmisiä. Luvan erehtyä. Luvan olla epätäydellisiä.

Sillä hetkellä kun lakkaamme vastustelemasta epätäydellisyyttä, voimme kokea vapauden, joka muuttaa epätäydellisen täydelliseksi.

San Francisco ei petä koskaan. Vapauden symboli. Sain sen taas.

Seuraavan kerran kun vertaat itseäsi muihin, koet ettet riitä tai vaadit itseltäsi liikoja, muista tämä tarina. Ehkä siitä tulee sinullekin vapauden symboli.