Kun Tunna Milonoff puhuu Hidasta elämää -podcastissa uupumuksesta, hän ei tarkoita pelkkää väsymystä. Hänen oma kokemuksensa burnoutista oli niin kokonaisvaltainen, että se pysäytti – ja pakotti katsomaan itseään aivan uudesta kulmasta. (Voit kuunnella jakson maksutta Hidasta elämää -sovelluksesta)
Epämäärä kuluttaa enemmän kuin määrä
Tunna painottaa, että suurin harha liittyy uupumuksen syihin. “Mä en ole koskaan uupunut työn määrään, vaan mä oon uupunut nimenomaan työn epämäärään silloin, kun se alkoi olla epämääräistä.”
Hän kertoo, että häntä ei kaatanut parikymmentä vuotta kestänyt intensiivinen työura vaan se hetki, kun työn merkitys ja rakenteet alkoivat hämärtyä. “Aika harva ihminen itse asiassa uupuu työn määrään” , Tunna sanoo. Työn epämääräisyys, epäselvät roolit, jatkuvat muutokset ja arvoristiriidat syövät mieltä paljon enemmän kuin täysi kalenteri.
Uupumuksen näkyvät ja piilossa pysyvät merkit
Uupumuksen merkit eivät aina näy heti. “Kun mulla oli oireita – kognitiivisten kykyjen merkittävää heikkenemistä, esimerkiksi muistin vakavaa heikkenemistä, päätöksenteon heikkenemistä ja muuta – ne olivat ensimmäisiä hälytysoireita. Lopulta kun mun luovuus katosi, niin mun piti myöntää itselleni: mä oon uupunut”, Tunna kertoo podcastissa.
Samalla Tunna tunnistaa, että uupumukseen liittyy valtava häpeä: “Vaikka mäkin epäilin itselläni vakavaa muistisairautta, niin mä en missään nimessä kertonut kenellekään, koska häpesin. Ja häpeä on niin valtavan iso tunne, että mä mieluummin olin kertomatta ja ajattelin, että ihan sama, vaikka se muistisairaus menee eteenpäin, mutta mä haluan olla yhtä vahva kuin muut.”
Sankaritarinasta selviytymiseen
Yhteiskunnassa burnout kääritään helposti kunnianviittaan: se nähdään merkkinä ahkeruudesta. Tunna kyseenalaistaa tämän podcastissa: “Burnouttikin on vähän tämmöinen sankaritarina ikään kuin, että se oli niin hyvä työntekijä, että se teki niin paljon duunia, että se paloi loppuun. Se on nyt kunnon sitoutuja. Kyllähän nyt kunnon suorittaja ainakin kerran palaa loppuun.”
Hän pitää tätä vaarallisena kulttuurisena tarinana – etenkin nuorille: “Kun kolmikymppisillä on semmoinen, että ei ne tunne ihmisiä, jotka ei ole palannut loppuun. Se on oikeasti… se on sairasta.”
Uupumus on muutosta aivoissa
Tunna muistuttaa podcastissa, että kyse ei ole vain väsymyksestä. “Työuupumuksessa kyse on kuitenkin siitä, että stressi on niin pitkittynyt, että koko keho joutuu ylikuormitustilaan ja selviytymistilaan. Kysymys ei ole enää pelkästään väsymyksestä.”
Hän kuvaa, kuinka uupumus on kirjaimellisesti muutosta aivoissa – prosessi, jossa kognitiiviset kyvyt ja tunne-elämä muuttuvat.
Kohti avoimuutta ja yhteyttä
Mikä sitten auttaisi? Tunnan vastaus liittyy työyhteisön kulttuuriin: “Työpaikalla pitäisi olla psykologisen turvallisuuden kulttuuri. Eli se, että kaikista asioista pystyy puhumaan myös siitä, että on heikko ja pelottaa.”
Se vaatii myös esihenkilöiltä rohkeutta kohdata ihmisiä. “Sen takia tunnetaidot ovat varmaan ensimmäisiä asioita, joita esihenkilöltä pitäisi odottaa. Se pitäisi olla vähän niin kuin ensimmäinen kysymys, kun ihmisiä rekrytoidaan tuon tyyppisiin tehtäviin”, Tunna sanoo podcastissa.
Loppuun asti yhteydessä
Lopulta Tunnan tärkein oivallus liittyy yhteyteen: “Yksi kaikista tärkein ja ehdottomasti isoin oivallus ja se, mitä mä haluun ylläpitää, on yhteys. Mä ymmärrän, että mä en ole erillinen toisista ihmisistä ja mun pitää vaalia sitä yhteyttä muihin ihmisiin. Yhteys on rakkautta – ja rakkaus on kaiken ytimessä.”
Burnoutin läpi kuljettuaan Tunna on entistä vakuuttuneempi, että pelkkä jaksaminen ei riitä. Tarvitaan merkitystä, turvaa ja aitoa yhteyttä.
