Mitä narsismi on ja mistä narsistin tunnistaa?

Narsismia kuvattiin ensimmäistä kertaa kreikkalaisessa mytologiassa jo 2000 vuotta sitten. Tuo muinainen tarina kertoi itseään niin kovin ihailevasta nuorukaisesta Narkissoksesta, jonka äärimmilleen pursuava itserakkaus ajoi hänet kohtelemaan muita hyvin julmasti ja väheksyvästi. Lopulta jumalat rankaisivat hänet kuolemaan ja niin nuori Narkissos nääntyi lähteellä oman kuvajaisensa eteen itseään pakonomaisesti palvoen.

Hypätessämme muinaisista ajoista nykypäivään tutkimukset osoittavat narsististen piirteiden yleistyneen viimeksi kuluneiden vuosikymmenten aikana ja olevan nykyisin yleisempiä, kuin koskaan.

Moniulotteinen ja vaikea mielenterveyden häiriö

Narsistinen persoonallisuushäiriö on vakava ja vaarallinen psyykkinen sairaus, jossa ihminen ei pysty tavoittamaan kokonaan itseään, todellisia vahvuuksiaan ja heikkouksiaan. Narsismin esiintyvyyttä väestössä on tutkittu yllättävän vähän. Arviot narsistisen persoonallisuushäiriön esiintyvyydestä vaihtelevat 0,5% – 6% välillä.

Narsististen piirteiden vahvuus ja esiintyminen vaihtelevat eri ihmisillä. Vasta voimakkaat, jäykät ja pysyvät ajattelu- ja toimintatavat ovat patologista persoonallisuushäiriötä.

Vaikka henkilöllä ei olisi diagnosoitu narsistista persoonallisuushäiriötä voi narsistisia piirteitä olla niin vahvasti, että ne aiheuttavat jatkuvia konflikteja, sekä kärsimystä erityisesti lähisuhteisiin.

Tutustumisen alkuvaiheessa voi olla täysin mahdotonta kyetä tunnistamaan, onko kyseessä narsisti vai ei. Narsistiset piirteet alkavat kuitenkin ajan kuluessa tulla hiljalleen esiin.

Joskus narsistiset piirteet, esimerkiksi muiden alistaminen ja tahallinen loukkaaminen voivat näkyä hyvin nopeasti ja räikeästi jo tutustumisvaiheen alussa. Ollessamme tietoisia narsistiseen käyttäytymiseen kuuluvista piirteistä osaamme huomioida paremmin varomerkit ja välttyä vahingoilta.

Narsistin käyttäytymistä kuvaavia piirteitä:

  • tunnekylmyys, alentunut empatiakyky omia rakkaita läheisiäkin kohtaan
  • röyhkeä ja äärimmäisen itsekeskeinen
  • manipuloiva, patologinen valehtelu
  • tarvitsee muilta jatkuvaa ihailua ja jos ei saa tätä, tai jos kokee tulleensa loukatuksi voi muuttua vaaralliseksi
  • äärimmäisen vaativa, täydellisyyttä tavoitteleva ja joustamaton
  • suuruuskuvitelmat itsestä/omista kyvyistä
  • lapsenomainen ajattelu/toimintatapa
  • väkivaltainen käyttäytyminen erityisesti lähipiirissä (henkinen, fyysinen, seksuaalinen, yms.)
  • epävakaa, impulsiivinen, joskus skitsotyyppinenkin ajattelu/toimintatapa
  • hyväksikäyttävä, laskelmoiva, korostuneesti omaa etua ajava
  • piirteet ovat jatkuneet vuosia
  • ei opi virheistä.

Huumaavan täydellinen naamio

Ensitapaamisessa narsisti on yleensä hyvin hurmaava ja ystävällinen. Täydellisen sulava ja usein myös ihan normaalin oloinen käytös on kuitenkin vain peittämässä todellista, täysin mahdottomaksi koettua persoonaa.

Ehkäpä vanhan sanonnan ”liian hyvää ollakseen totta” voi sanoa narsistin kohtaamisessa olevan hyvin paikkaansa pitävä lausahdus.

Jos tuo sanonta soi mielessäsi, pysähdy hetkeksi ja pohdi: Mistä tämä ajatus kenties tuli ja miksi? Keskustele asiasta jonkun luotettavan ystävän kanssa, jotta saat vaihtaa ajatuksia ja näkökulmia.

Narsistisen persoonallisuushäiriön aiheuttama kokemus ylivertaisuudesta, sekä kaiken oikeuttamisesta itselle menevät usein niin äärimmäisiksi, että narsisti voi kokea olevansa kaikkien lakien yläpuolella. Omat teot tuntuvat narsistille täysin oikeutetuilta, olivatpa ne mitä tahansa. Tämän vuoksi toisten syyllistäminen omista teoista on tunnettu toimintatapa narsistille.

Narsistin patologinen valehtelu ja jatkuva manipulointi voivat saada narsistin läheisen kyseenalaistamaan toimintaansa, vaikka siihen ei olisi mitään todellista syytä.

Toiset kasvot

Narsistin toiset kasvot ja luonteenpiirteet paljastuvat yleensä vasta sitten, kun narsisti on saanut varmistettua paikkansa lähisuhteessa tai työpaikalla. Hurmaava käytös kääntyykin yhtäkkiä täysin päälaelleen.

Tasavertaiselta ja oikeudenmukaiselta vaikuttaneen kohtelun tilalle saapuvat vähättely, kontrollointi ja pahimmassa tapauksessa yksityiskohtaiset suunnitelmat toisen tuhoamiseksi.

Manipulointi on kuin taitava peli, jonka avulla narsisti pyrkii muokkaamaan toisten ajatusmaailmaa omia tarpeita palvelevaksi. Absurdeilla ja häpeilemättömillä valheilla on osuutensa manipulonnin onnistumiseksi ja oman edun ajamiseksi.

Monissa tapauksissa vasta vuosien myötä narsistin lähellä ollut havahtuu vakaviin tilanteisiin, jotka ovat kehittyneet pikku hiljaa, kuin varkain.

Todellisuuden näkeminen ja faktojen myöntäminen voivat olla äärimmäisen raskasta narsistin vaikutuspiirissä olleelle/olevalle, mutta ovat ehto narsistisen ihmissuhteen aiheuttamista haitoista toipumiseksi.

Kohtaa siis rohkeasti faktat ja muistathan: sinun ei tarvitse yrittää selviytyä yksin.


Lue lisää narsismin tunnistamisesta tästä!

Supertarjous ❤ Unelmakarttakirja -verkkokurssi nyt -50% alennuksella vain 19,75€.
Synttäriviikon tarjous  on voimassa  sunnuntai-iltaan klo 23.59 saakka.
Lue lisää
close-image
Tarjous -35% ❤ Eevi Vuoriston verkkokurssi tunnelukoista nyt 44,90€ (norm. 69€) - Voimassa maanantai-iltaan klo 23.59 saakka.
Lue lisää
close-image