Mihin hittoon unohdin itseni? – keski-ikä on oikea aika kysyä itseltä pari tiukkaa kysymystä

Mistä keski-iässä tapahtuvassa voimaantumisessa oikeasti on kyse ja miten siihen olisi hyvä suhtautua? Mitä jos tuossa – usein kriisiksikin kutsutussa tilassa – vaihtoehtoinamme eivät olekaan joko vetää korkkarit kattoon skumppalasi kädessä tai överihenkistyä jollain niistä lukemattomista työpajoista, joilla me henkiset keski-ikäiset naiset käymme voimaantumassa juuri sen verran, ettei siitä ole kellekään mitään haittaa?

Mitä jos keski-iän todellinen merkitys on vihdoin kohdata kaikki se meissä, jonka olemme eri verukkein vuosien varrella ohittaneet? Pysähtyä, tulla tähän ja nyt, läsnäolevaksi omaan elämään ja omaan kehoomme ja kysyä: mihin hittoon minä oikein unohdin itseni?

Mitä jos keski-ikä näyttäytyisi kutsuna oman syvimmän kaipuumme toteuttamiseen? Ja mitä jos on vihdoin aika myös sanoa EI. Sanoa ei kaikille niille pyynnöille ja kutsuille, joille olemme aina halunneet sanoa ei, laittaa rajat tarvitsijoille ympärillämme ja heittää vihdoin helvettiin se kehonkoostumusvaaka?

Lapsena rikoimme surutta hiekkakakut, kun ne oli tehty. Keski-ikäinen valelee hiekkakakun betoniin ja rukoilee, ettei kukaan huomaa miten sen perusta murenee. Keski-iän suurin sudenkuoppa onkin huolella rakennettu elämä, josta vaivihkaa on tullut vankila. Se minkä piti tuoda riittävää turvaa itsen toteuttamiseksi, muuttuukin itsetarkoitukseksi.

Perustelemme elämäämme sillä, että olemme jo niin pitkään rakentaneet siitä tietynlaista. Olemme mukavuudenhaluisia, katselemme mennyttä nuoruutta ja ajattelemme, että eiköhän nuo kokemukset jo riitä. Itsekin perustelin muuttumattomuuttani vaikka millä. Kun oma elämäntehtävä ei ollut tähän ikään mennessä oikein auennut, arvelin, ettei niin kävisikään ja ettei se niin haittaisi. Ja ihmissuhteet. Ei, niitä en ainakaan alkaisi sohia.

Siksi on hyvä pysähtyä miettimään, millä oikeutamme sitä, että emme vieläkään tee muutosta. Koska sekin hetki tulee, jolloin katsomme taaksepäin tähän ikään ja mietimme, miten emme kehdanneet, uskaltaneet tai osanneet. Keski-ikä on ainakin itselleni kirkastanut sen, että aikaa ei todellakaan ole loputtomasti.

Rehellisyys on voimaantumisen alku

Jos edes hetkeksi uskallamme lakata juoksemasta siinä oravanpyörässä, jonka olemme itsellemme ehtineet luoda, saattaa mieleemme nousta kysymys: kuka minua käskee ja kenen takia tätä kaikkea teen? Jos meissä on rohkeutta pysähtyä ja tarkastella elämäämme oikeasti, voi keski-iästä tulla ikä, jossa saamme herätä kokonaan uuteen eloon. Palaa liekeissä tälle elämälle.

Jotta näin voisi käydä, on meidän uskallettava olla rehellisiä. Siksi todellinen emansipaatio on aina lähtöisin rehellisyydestä itseä kohtaan.

Oma kokemukseni on se, että sekä kaunein että vaikein asia omassa keski-iän voimaantumisessani on ollut olla syvästi rehellinen itselleni. Ja lopulta sen ymmärtäminen, että kun näen kipeitä asioita itsessäni ja valintojeni seurauksissa, ei pelkkä rehellisyys enää riitä. Kun meihin sattuu tarpeeksi se, että emme uskaltaneet aiemmin, on silloin oikea hetki uskaltaa nyt. On toimittava.

Muutoksessa on aina kyse liikkeellelähdöstä. Pienet askelet riittävät. Tärkeintä on, että liikumme. On totta, että on paljon reunaehtoja, jotka hidastavat muutoksia, mutta ne eivät estä niitä kokonaan. Suurin este on omassa mielessämme, tarinassamme siitä, että en ehdi, voi tai kehtaa. Muutos pelottaa. En uskalla. Minä en saa.

Aloin laittaa itseäni etusijalle ottamalla pieniä askelia kohti sellaista mitä aavistelin kaipaavani. Olin haaveillut paljon, mutta tehnyt vähän konkreettisesti asioiden eteen. Olikin aika vaikea päästä maailmanympäripurjehdukselle tai tulla suureksi kirjailijaksi. Saatikka saada SE ihmissuhde. Jo aiemmin ylimitoittamani tavoitteet tuntuivat keski-iässä lipuvan koko ajan kauemmaksi. Vähitellen käsitin, että mahdottomat tavoitteet olivat vain yksi tapa pitää itseä kurissa ja pienenä.

Maailma ja mahdollisuudet alkoivat näyttäytyä eri valossa: merta ja horisonttia pääsin ihailemaan paikallislipun hinnalla lähisaariin, bloggaamiseen ei tarvittu kirjailijuutta. Pienten askelien ottaminen ja niiden arvostaminen muutti elämäni. Uskalsin tehdä lopulta myös isoja ja vaikeita päätöksiä. Tänään voin katsoa elämääni ilolla ja todeta sen olevan juuri minun näköistäni, oman sydämeni valintojen seurausta.

Siksi haluankin kysyä sinulta rakas keski-ikäinen nainen: mitä se on mitä sinä saat tehdä? Mitä sinä saat ajatella? Mitä sinä kaipaat, mitä tarvitset, mitä haluat, mikä on jäänyt tekemättä, kuka kohtaamatta, missä käymättä? Mille haluaisit sanoa ei ja mille kyllä?

Nämä ovat tärkeitä kysymyksiä, rakkauden osoittamista itseäsi kohtaan. Joten on aika rakastaa ja on aika tehdä valintoja. Tämä on sinun elämäsi, ei kenenkään muun.


Lämpimästi tervetuloa henkisen kasvun ohjaukseen tästä.

Hei ihana 🥰! Oletko jo tilannut Hidasta elämää -klubikirjeen? Tilaa nyt ja saat -10% alennuskoodin puotiin!
Tilaa
close-image