Uupumuksen taustalta löytyi erityisherkkyys – 5 oivallusta, jotka auttoivat voimaan paremmin

Kirjoittaja Erik Härö on 37-vuotias erityisherkkä perheenisä Pohjois-Pohjanmaalta. Tuleva hsp-kokemusasiantuntija.

Kesällä 2018 olin jälleen kerran ajautunut elämässäni tilanteeseen, jossa olin uuvuttanut itseni niin henkisesti kun fyysisesti. Muistan, kuinka silloin yksin pihatöitä tehdessä ajattelin, että nyt tähän on tultava muutos. En jaksa enää tätä. Otan kaiken avun vastaan, mitä minulle tarjotaan ja olen valmis menemään, vaikka terapiaan. Oma jaksamiseni ja hyvinvointini alkoi myös nyt viimeistään näkymään parisuhteessamme sekä perhe-elämässämme.

Koko aikuisiän olin vaihtanut työpaikkaa useasti. Keskimäärin olin yhdessä työpaikassa noin 2 vuotta. Oli hetkiä, jolloin tuli pohdittua sitä, että miksi minä uuvun niin helposti? Miksi muut jaksavat paremmin, kuin minä? Tuntui, että kävin kahdella vaihteella. Kiersin kehää. Joko jaksoin tai en jaksanut. Olin uupunut, keräsin voimia kotona, palasin sitten takaisin työelämään ja taas sama alusta. Toki oli myös muitakin tilanteita työelämän ulkopuolella, jotka saivat minut uupumaan, en vaan silloin osannut yhdistää niitä tähän asiaan.

Kävimme vaimoni kanssa parisuhdeterapiassakin keskustelemassa ongelmistamme. Siellä puhuimme myös tästä asiasta, että miksi oma jaksamiseni menee sellaista vuoristorataa ja vähemmälle jää se aika jolloin elämäni olisi tasaisempaa.

Muistan sen kesäisen illan, kun olimme saaneet lapset nukkumaan ja istahdimme vaimon kanssa terassille viettämään kahdenkeskistä aikaa. Kävimme jälleen keskustelua tästä asiasta. Silloin vaimoni otti puheeksi erityisherkkyyden. En ollut koskaan aiemmin kuullut kyseistä sanaa. Kiinnostuin ottamaan asiasta selvää, koska olin niin väsynyt tilanteeseeni. Tuo hetki oli näin jälkeenpäin parasta, mitä elämässäni on tapahtunut. Pikkuhiljaa aloin ottamaan asiasta selvää ja, mitä enempi aiheesta luin tekstiä, sitä helpottuneemmaksi oloni tuli. Samaistuin teksteihin täysin. Tajusin, että en olekaan ainut “outo” ihminen täällä maan päällä. Siitä alkoi oma tutkimusmatkani itseeni.

Nyt pari vuotta myöhemmin olen oppinut itsestäni paljon uutta ja olenkin muuttanut  arkeani sellaiseksi, että se ottaa huomioon oman erityisherkkyyteni. Elämäni on alkanut olemaan nyt paljon tasapainoisempaa.  Pitkä on ollut matka ja sillä matkalla on ollut myös hetkiä, kun on tullut takapakkia, mutta juuri ne hetket ovat opettaneet minulle aina jotain uutta itsestäni. Nyt tiedän, mikä minulle on hyväksi ja mikä ei. Sen mukaan myös elän. Erityisherkille esim. rutiinit ovat hyväksi. Koen, että minulla on paljon hyviä vinkkejä jaettavaksi muille herkille ja haluankin kertoa niistä myös jatkossakin.

Se, että oivalsin olevani herkkä ja aloin tekemään asialle jotakin paransi hyvinvointiani. Koen olevani onnellisempi kuin koskaan aiemmin. Ja, kun itse voin hyvin myös muut ympärilläni voi hyvin. Parisuhteemme voi paremmin kuin koskaan 14-vuotisen suhteen aikana ja se näkyy myös arjessamme.

Joillekin miehille erityisherkkyys saattaa tuoda ajatuksen, että se on pelkkää tunteilua ja siksi olenkin halunnut avata tätä asiaa omilla kokemuksillani, koska se on paljon muutakin. Se on ominaispiirre, jota ei voi kytkeä päälle tai pois mutta kun sen tunnistaa ja hyväksyy itsessään niin elämä on paljon parempaa.

5 oivallusta, joilla paransin omaa hyvinvointiani ottamalla herkkyyteni huomioon:

  1. Opettelin elämään terveellä tavalla itsekkäästi sekä sanomaan tarvittaessa “ei”. Herkät ovat usein liian kilttejä ja ajattelevat helposti muiden tarpeita.
  2. Opettelin kuuntelemaan itseäni. Paahdoin ennen tunnollisesti menemään, kuuntelematta itseäni ja uuvuin. Nykyään osaan olla armollisempi itseäni kohtaan ja ottaa lepoa tai omaa aikaani tarvittaessa.
  3. Otin rutiinit arkeeni mukaan. Erityisherkille tärkeä asia arjen jaksamisessa. Voi kuulostaa ei-herkille liiankin kaavamaiselta, mutta herkille erittäin tärkeää oman hyvinvoinnin kannalta.
  4. Muutamalla arki-/työympäristöä sellaiseksi, että se ottaa huomioon herkkyyteni. Itse alan opiskella alaa, jossa voin työskennellä minulle merkityksellisessä työssä. Herkille on tärkeää tehdä ns. kutsumustyötä. Meille työn merkityksellisyys on tärkeämpää kuin itse palkka.
  5. Opettelin elämään läsnä hetkessä. Herkillä on taipumusta pyöritellä mielessä kaikenlaisia asioita, jotka vievät meidät pois tästä hetkestä.

Erityisherkän voimapaketin avulla voit oppia tunnistamaan oman erityisherkkyytesi piirteitä ja löytämään niihin sopivia vinkkejä sekä harjoituksia. Paketti sisältää Suvi Bowellanin opaskirjan Helpotusta erityisherkän elämään, tehtäväkirjan Erityisherkän päiväkirja sekä Herkän voimakortit edulliseen yhteishintaan. Katso paketti täältä.

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image