Vaikeudet jotka opettivat minua näkemään elämän kauneuden

teemu_blogi

2 haastetta, jotka muistuttivat minua elämän kauneudesta.

1.Oman isän kuolema

Niin vaikealta kuin se tuntuukin hetkessä nähdä, toisen ihmisen poismeno on aina iso juttu meidän sisäiselle maailmalle. Suru, irti päästäminen ja jopa viha kuuluvat hetkeksi asiaan. Tunnemme jotain todella syvää, kun ymmärrämme, että emme pääse koskaan enää tapaamaan toista ihmistä siinä muodossa mihin olemme tottuneet. Nämä kaikki ovat tärkeitä asioita, eivätkä poista niiden asioiden kauneutta, jotka olivat menneisyydessä olemassa.

Kuoleman kaunis kosketus
Silloin kun oma isäni kuoli, menetin hetkellisesti omat voimavarani. Itse olin erittäin onnekas, sillä silloinen tyttöystäväni tuki minua mahtavasti, kuten myös teki oma perheeni. Tämän avulla pystyin käymään oman suruprosessini läpi, silloisilla voimavaroillani ja kapasiteetillani. En todellakaan ajatellut tuolloin, että toisen kuolemassa olisi mitään hyvää tai kaunista.

Nyt näen toisin. Isäni kuolema pakotti minut pysähtymään, miettimään ja muuttumaan ihmisenä. Tämä toi pinnalle asioita, mitkä muuten olisivat vielä jääneet pinnan alle. En myöskään luultavasti eläisi siinä muodossa elämääni, mitä nyt teen. En työtäni, enkä myöskään tätä kirjoittamista, ainakaan tässä muodossa, ehkä jossain toisessa.

Toisen ihmisen poismeno on järkytys, mutta pinnan alla on myös elämän syvimpiä oppeja, mikäli niitä haluaa ottaa vastaan. Tämäkään ei tietenkään ole automaattista, sillä voimme jäädä katkeruuteen kiinni, jolloin kiistämme oman kasvumme. Voi olla karusti sanottu, että toisen ihmisen kuolema antaa meille mahdollisuuden kasvuun, mutta niin sen koen. Kuolema on luonnollista, samoin kasvu, joka seuraa tilanteiden muuttumisesta. Emme tietenkään toivo lähimmäistemme kuolemaa, mutta ymmärrämme kuitenkin että kaikki kuolee, myös me ja rakkaamme. Se on luonnollista ja kuten sanottua, niin on myös siitä seuraava kasvu. Askel askeleelta.

2. Ero

Minulla on ollut muutama ero elämässäni, mutta vain yksi radikaalimpi. Olen kirjoittanut ja jakanut tästä aiheesta mm TÄÄLLÄ. Ero on jokseenkin samankaltainen kuin toisen ihmisen kuolema. Toinen on poissa siinä muodossa, missä olemme hänet oppineet tuntemaan. Meillä ei ole enää paluuta, ainakaan samanlaiseen olemiseen siinä hetkessä.

Luopuminen, oman keskeneräisyyden myöntäminen sekä haavojen aukeaminen on mahtavaa. Ei todellakaan siinä hetkessä kun niitä kokee, eikä myöskään ennen sitä. Pelkäämme, emmekä halua kohdata syviä pettymyksen tunteita. Jo meidän biologia yrittää suojella meitä kivulta. Välttelemme kipua ja hakeudumme turvallisen pariin.

Mutta elämä ei, sillä se tarjoaa meille kipua, pettymystä ja haavoittumista. Se on elämän luonne, eikä se ole mitenkään paha asia. Se on jälleen kerran hyväksymistä siitä, että emme ole vielä valmiita, emmekä tuskin ole koskaan. Mutta mikäli elämme pelossa, emme todella elä, vaan olemme vaan elossa. Elossa oleminen ja täysillä eläminen on kaksi eri asiaa. Kumpikaan ei ole toistaan parempi, mutta ainakin itse pidän elämän kokonaisuudesta, myöskin haasteista ja niiden mahdollisuuksista.

Ero rakkaasta ihmisestä tarkoittaa monelle sitä, että olemme antaneet itsemme alastomana toiselle, emmekä saaneetkaan sitä loputonta hyväksyntää ja rakkautta mikä luki meidän sisäisissä uskomuksissamme. Ainakin minun ajatuksissani luki niin. Ero tarkoittaa myös uudelleen itsensä määrittämistä ja kasaamista, sillä usein olemme antaneet oman itsemme rapistua jonnekin miellyttämisen ja pienentämisen maailmaan. Se ei palvele meitä, mutta ero voi palvella.

Voimme löytää jälleen oman itsemme syvemmin kuin koskaan ennen, voimme katsoa maailmaa jälleen uusin, ehein tai ainakin raadollisin silmin. Tämän voimme tehdä myöskin parisuhteessa, mutta monesti saatamme jättää sen kortin käyttämättä, koska… noh, pelkäämme. Pelkäämme elämää itsessään ja sen kaoottisuutta. Ero näytti ja muistutti minua tärkeistä asioista, jotka olin hukannut itsessäni. Oli aika kasata palaset ja edetä entistä rehellisemmin ja avoimemmin kohti maailmaa. Teetpä sen yksin tai parisuhteessa, niin se on mahdollista jo tänään, jo nyt.

Käsikkäin

Yhteenvetona voisin ottaa sen, että elämä on ihmeellistä, myös silloin kun meillä ei ole haasteita. Elämästä ei tarvitse tehdä haasteiden magneettia, mutta samaan aikaan on hyvä muistaa, ettei niitä kannata myöskään pelätä. Ne kuuluvat kokonaisuuteen, jota saamme täällä olla ymmärtämässä. Silloin kun meillä on helppoa ilmennämme niitä piirteitä mitä jo osaamme. Kun taas koemme haasteita, elämä tarjoaa meille mahdollisuuden kasvaa. Tai sitten voi jäädä katkeruuteen, mutta mahdollisuus on kuitenkin olemassa molempiin. Sateen jälkeen paistaa aurinko, pimeyden jälkeen koittaa valo, kuoleman jälkeen elämä. Elämä on aina kahden asian jatkuva muuttumistanssi, joka ei tunne sanaa paikallaan oleminen.

Me olemme joko kasvamassa tai kuihtumassa, tasapainoa ei ole olemassa staattisena.

Tiedän, että elämällä on vielä paljon jokereita varattuna minua varten, enkä nyt ihan innoissani ole kaikesta mitä siellä odottaa. Samaan aikaan ymmärrän kuitenkin sen, että elämällä, tuntemalla ja kokemalla asiat täysillä, voimme myös mennä niistä eteenpäin ja kasvaa ihmisenä. Kasvaa, uudistua ja mukautua kaikkeen mitä meille tässä ajassa tarjoillaan. Kaikesta ei tarvitse olla samaa mieltä elämän kanssa, mutta elämää ei kiinnosta mitä sinä olet mieltä. Se tapahtuu kuitenkin meidän kauttamme, halusimme tai emme. Voimme opetella mukautumaan pakenemisen sijaan. Voimme opetella elämään, elossa olemisen sijaan. Ei ole mitään väärää kokea heikkoutta, surua tai pelkoa, kuten ei ole myöskään mitään väärää päästää niistä jossain vaiheessa irti. Myöskin irti päästämisen pakosta. Voit elää elämääsi just niin kuin haluat, tänäänkin. Elä kuitenkin, me tarvitsemme sinua tässä hetkessä enemmän kuin koskaan. Hyvää elämää ystävä hyvä.

Luonnollisesti blogin sponsorina toimii Biomed

Luonnollisesti-hyvin-biomed