Vaikea tunne ei väisty analysoimalla vaan tuntemalla – Tätä se käytännössä tarkoittaa

Kaikki tunteet ovat viestejä sinusta, kokemuksistasi ja menneisyyden tapahtumista. Yksikään tunne ei ole väärä, vaikka olisit saattanut saada käsityksen, että jotkut tunteet ovat oikeampia kuin toiset. Jotkut tunteet tuntuvat vain mukavammilta kuin toiset. Ja on luontaista ihmiselle välttää kipua – myös kipeältä tuntuvia tunteita.

Jokainen tunne kaipaa kuitenkin tulla nähdyksi ja kuulluksi. Eli tunteiden käsittely tarkoittaa sitä, että ei yritä ohittaa jotain tunnetta, vaan uskaltaa kohdata sen. Tunteiden kohtaamista voi harjoitella. Tässä lyhyt ohjeistus:

  1. Huomaa tunteesi. Huomaamisen hetkellä teet mahdolliseksi tunteen käsittelyn.
  2. Hyväksy tunne. Jos tunne on epämiellyttävä, älä selittele sitä pois tai siirrä huomiota toisaalle – esimerkiksi tekemiseen tai laitteen katseluun. Jos tunne on miellyttävä, se on usein helpompi hyväksyä.
  3. Anna tunteelle nimi. Joskus tunne on helppo nimetä (esim. suru tai ilo), mutta riittää myös, että tunnistat, tuntuuko tunne miellyttävältä tai epämiellyttävältä. Nimeäminen auttaa myös puhumaan omasta tunnekokemuksesta muiden kanssa ilman, että kaataa sen tunnereaktiona toisen niskaan.
  4. Hengitä. Sitten älä tee mitään muuta kuin hengittele rauhassa siten, että annat tunteen olla. Riippumatta siitä, onko tunne vaikea tai kipeä, hengitys auttaa sinua rauhoittumaan tunteen äärelle. Tunteet tulevat ja menevät kuten hengityskin, kun niitä ei piilota tai ohita.
  5. Havainnoi, mitä sinussa tapahtuu. Tunne tuntuu kehossa: missä kohtaa kehoa tunne tuntuu?  Siihen saattaa liittyä myös monenlaisia ajatuksia: huomaatko, millaisia ajatuksia mielessäsi liikkuu? Ole kuin salapoliisi, joka tekee havaintoja – mutta ei tee päättelyä, selityksiä tai yhteenvetoa.
  6. Lopuksi sano itsellesi jotain kannustavaa ja mukavaa. Olet ottanut hetken itsellesi ja niille viesteille, joita tunteet tuovat. Tunnet taas vähän paremmin itseäsi. Se on iso juttu! Ja sitä paitsi on tärkeää oppia puhumaan itselle kauniisti ja kannustavasti silloin, kun on kokenut jotain vaikeaa ja myös silloin, kun on kokenut jotain ihanaa.

Vaikka tämä prosessi tuntuu moniosaiselta, se nopeutuu ja muuttuu automaattiseksi ajan kanssa.

PS. Jos kaipaat tehokkaita ja tutkittuja keinoja ahdistuksen tunteen ymmärtämiseen, purkamiseen ja helpottamiseen, kurkkaa itsenäisesti verkossa tehtävä Kun tuntuu pahalta -workshop-sarja.

Se on suunniteltu omahoidoksi terveille ihmisille, joilta ahdistus on alkanut ottaa tilaa mielenmaisemasta. Ehkä koet, että jäät välillä jumiin raskaaseen olotilaan ja omat välineesi eteenpäin pääsemiseksi ovat loppuneet. Workshopit antavat välineitä ymmärtää ja käsitellä kokemustasi myös jatkossa.

Lue lisää <<<<TÄSTÄ>>>>

 

Supertarjous ❤ Unelmakarttakirja -verkkokurssi nyt -50% alennuksella vain 19,75€.
Synttäriviikon tarjous  on voimassa  sunnuntai-iltaan klo 23.59 saakka.
Lue lisää
close-image
Tarjous -35% ❤ Eevi Vuoriston verkkokurssi tunnelukoista nyt 44,90€ (norm. 69€) - Voimassa maanantai-iltaan klo 23.59 saakka.
Lue lisää
close-image
KIRJAMESSUJEN AJAN KAIKKI KIRJAT -25% ❤ Tarjoushinnat voimassa Hidasta elämää -puodissa sunnuntai-iltaan klo 23 saakka 📚
TÄSTÄ PUOTIIN
close-image
Kampanjan JATKOAIKA maanantai-aamuun klo 07! Valitse kaksi korttipakkaa niin tarjoamme sinulle kolmannen ilmaiseksi ❤
OSTA TÄSTÄ
close-image
Ystävänpäivä lähestyy ❤ Tilaa puodista tasarahahintaan ihanat lahjat ystävälle, rakkaalle tai itsellesi.
Katso ystävänpäivätarjoukset
close-image
TÄNÄÄN KLO 23.59 ASTI: Ymmärrä itseäsi ja suhteitasi -verkkokurssi 49€ (norm. 89€)
Lue lisää
close-image
TÄNÄÄN KLO 23.59 ASTI: Miten lopetat överiempatian -verkkokurssi 49 € (norm. 127 €)
Lue lisää
close-image
Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
VIIMEISET KAPPALEET Lukuvuosikalenteria 2023-2024 OUTLETISSA 10€ (norm. 17,90€)
PUOTIIN
close-image