Naisen sydän: Särkyminen

Erokriisistä toipumisen ensimmäinen vaihe: Särkyminen

“Faith is the strength by which a shattered world shall emerge into the light”

-Helen Keller

Eron ensihetki on pahimmillaan kuin kivulias kuolema. Ihminen on menettänyt tärkeän ihmissuhteen ja todistaa unelmiensa, toiveidensa ja odotustensa väkivaltaisen särkymisen. Susan Andersson kuvaa särkymistä primäärinä erillisyyden kokemuksen kauhuna, syntymätrauman uudelleen aktivoitumisena, jossa yksin jäänyt itkee menetyksensä perään hengenhädässä.

Kuten vastasyntynyt lapsi, jonka yhteys kohdun lämpöön on yhtäkkiä katkennut, jätetty kokee menettäneensä yhteyden ainutlaatuiseen turvaan ja läheisyyteen. Aikuiselle yhteyden katkeamisesta syntyvä hätä on kuitenkin tunne, ei fakta, kuten pienelle lapselle. Aikuisen elämä ei riipu menetetystä puolisosta, vaikka se hetkellisesti tuntuukin siltä.

Särkyminen viittaa syvän kiintymyssuhteen tuskalliseen katkeamiseen ja siitä johtuvaan sietämättömään ja selittämättömään kipuun. Koettu sisäisen ja ulkoisen maailman väliaikainen pirstaloituminen on sitä voimakkaampaa, mitä keskeisemmästä ihmissuhteesta on kyse. Pahimmillaan jätetyn ihmisen turvallisuuden tunne murtuu yhdessä minäkuvan ja itsetunnon kanssa.

Särkyminen on erosta eheytymisen ensimmäinen ja välttämätön vaihe, joka pakottaa tiedostamaan suhteen loppumisen. Ihminen on revitty erilleen identiteettiä rakentavasta (ja ylläpitävästä) ihmissuhteesta. Särkymisvaiheen kokemukset ovat intensiivisiä ja voivat vaikuttaa tilanteesta irrallisina sairaalloisilta. Masennustilat, epätoivo ja itsemurha-ajatukset ovat tyypillisiä.

Andersonin mukaan särkyminen on synkkä ajanjakso, joka tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden lisääntyneeseen itsetuntemukseen. Särkyminen rikkoo ja hajottaa läheisen ihmissuhteen luoman turvallisuuden tunteen ja jättää ihmisen alastomana kohtaamaan oman erillisyytensä. Särkyminen on ensiaskel pysyvästi itsenäiseen elämään.

Puukonisku rintaan

Ihmiset kuvaavat jätetyksi tuloa kuin heitä olisi puukotettu veitsellä sydämeen. Kipu rinnan keskellä voi olla fyysisestikin pelottavan voimakas. Henkeä ahdistaa ja rinnan keskellä tuntuu painetta. Andersonin mukaan vaiheelle tyypilliset reaktiot johtuvat sympaattisen hermoston yliaktiivisuudesta. Keho valmistautuu taisteluun tai pakoon suojellakseen itseään välittömästi koetulta vaaralta. Stressihormonien ryöppy pitää kehon itsepuolustusvalmiina ja tarkkaavaisuuden virittäytyneenä. Adrenaliinin kuohutessa veressä rentoutuminen tai nukkuminen on poissa laskuista. Syöminen ja ruuansulatus häiriintyy. Keho reagoi todellisesti koettuun iskuun. Kiintymyssuhteen irti leikkaava symbolinen veitsi on kehon puolustusjärjestelmälle oikea ja vakavasti otettava vaara.

Tärkeän suhteen särkyminen jättää ihmisen kauhistuttavaan yksinäisyyteen. Tällä kertaa paikalla ei ole ketään, joka käärisi lämpimiin huopiin tai jonka rinnalta löytyisi turva. Paikalla on vain ihminen itse, haavoitettuna ja pirstaloituneena. Kukaan muu ei ole vastuussa hylätyn emotionaalisista tarpeista. Hänen on opittava vastaamaan niihin itse. Emotionaalinen itseriittoisuus alkaa sen oivaltamisesta, että nojautuminen johonkin itsensä ulkopuoliseen turvan lähteeseen ei ole enää mahdollista. Hylätyksi tulleen aikuisen on itse vakuutettava itselleen, että hän selviää.

Särkymisen psyykkisiä haasteita

Mustavalkoinen aina/ei koskaan – ajattelu on särkymisvaiheelle tyypillistä katastrofimaista prosessointia, jossa ihminen uskoo asioiden aina pysyvän samanlaisina tai ei koskaan muuttuvan paremmaksi. Tämä kuvaa väliaikaista paluuta lapsuuden konkreettiseen joko/tai -ajatteluun, joka hetkellisesti korvaa aikuisen kypsän ymmärryksen. Hylätty voi aidosti pelätä jäävänsä ikuisiksi ajoiksi yksin (’tulen aina olemaan yksin’), tai ei koskaan parantuvan koetusta traumasta. Hän näkee tilanteensa lapsen tavoin pysyvänä ja muuttumattomana. Samanlainen ajattelu on taustalla myös silloin, kun jätetty eri hetkinä kokee entisen puolisonsa (tai itsensä) ainoastaan positiivisena, tai ainoastaan negatiivisena. Tätä kutsutaan halkomiseksi (’split thinking’ tai ’splitting’) ja se tuottaa ristiriitoja, sekä hankaloittaa eheän käsityksen luomista tapahtumien kulusta.

Myös symbioottiset tunteet ja riippuvuus toisesta ovat särkymisvaiheen ominaispiirteitä. Ajanjakson aikana ihminen kokee tulvan tunteita, jotka ovat tuttuja varhaislapsuudesta. Pieni lapsi elää symbioottisessa suhteessa äitinsä kanssa kohdussa ollessaan (ja varhaisen lapsuuden aikana) kokein olevansa yhtä hänen kanssaan. Lapsi on erottamaton ja täysin riippuvainen kiintymyksensä kohteesta. Hylätyksi tulo ja sitä seuraava särkyminen aktivoi varhaiset tunnemuistot ja saa jätetyn tuntemaan itsensä täysin riippuvaiseksi menetetystä rakkaastaan. Tyypillisesti ihmiset eivät halua puolisoaan koskaan yhtä paljon kuin eron hetkellä, vaikka suhde olisi ollut onneton. Vaikka ihminen on suhteen aikana kokenut olonsa itsenäiseksi, eron hetkellä yksinolo tuntuu sietämättömältä.

Häpeä varjostaa usean erosta toipuvan mielenmaisemaa. Avuttomuus, riippuvuus ja kyvyttömyys hallita omia tunteita ottaa vahvemmankin ihmisen itsetunnon päälle. Häpeän kanssa painiessa on hyvä muistaa, että hylätyksi tulo on vakava kriisi, joka itsessään aikaansaa voimakasta kiinnittymistä kiintymyskohteeseen. Särkyminen on järkyttävä ja ahdistava ajanjakso, joka väistyy ajallaan. ‘This too will pass’.

Särkymisestä selviäminen läsnäolon avulla

”The site of the greatest wound is the site of the greatest healing”

– Susan Anderson

Särkymisvaiheelle suunnatun läsnäoloharjoittelun on tarkoitus auttaa läpi synkimmän ajanjakson. Hetkessä olemisen tietoinen harjoittaminen on vaihtoehto tunteiden tukahduttamiselle alkoholin, huumeiden tai itsetuhoisen toiminnan kautta. Hetkessä olo tarkoittaa tunteiden suoraa kohtaamista, joka pysäyttää pakonomaisen ajattelun.

Syvässä ahdistuksessa on vaikea löytää nykyhetkeä. Selviytymismekanismit aktivoivat menneen ja tulevan jatkuvan ajattelun, joka puolestaan lisää ahdistusta. Kierre on pysäytettävissä lyhyt hetki kerrallaan, keskittymällä puhtaisiin ja välittömiin aistihavaintoihin. Aistit ovat aina läsnä ja valmiita houkuttelemaan huomion pois kärsimyksestä värikkääseen ympärillä tapahtuvaan elämään. Nykyhetkeen keskittyminen kriisin pyörremyrskyssä on haastavaa ja vaatii tietoista tahdonvoimaa. Se on kuitenkin tapa pysäyttää tarpeeton tuhoisa ajattelu ja auttaa ottamaan ensiaskeleet kohti parantumista.

Keinoja keskittyä nykyhetkeen:

1. Pysähdy ja kiinnitä huomio ympäristöön, siihen mitä tapahtuu juuri nyt; valoon, väreihin, muotoihin ja ääniin.

2. Kuuntele tarkkaavaisesti vaimeita taustaääniä. Yritä eritellä kaikki äänet, joita kuulet, ja niiden lähteet.

3. Kiinnitä huomio tuntoaistimuksiin. Tunne ilman, vaatteiden ja korujen paine iholla. Käy hieronnassa, ja keskitä tarkkaavaisuus jokaiseen erilaiseen tuntemukseen keholla.

4. Keskity tuntemaan miltä suussasi tuntuu ja maistuu juuri nyt.

5. Tarkkaile hengitystä ja sen rytmiä. Aina kun ajatukset harhailevat, tuo huomiosi välittömästi ja lempeästi takaisin hengityksen tarkkailuun. Se tuo sinut nykyhetkeen.

Teksti pohjautuu Susan Andersonin kirjaan ‘The Journey from Abandonment to Healing’.
 
Tekstille alustus löytyy täältä:
https://hidastaelamaa.fi/2013/08/naisen-sydan-erokriisista-eheytyminen/
 
Lisää läsnäolon vaikutuksista:
https://hidastaelamaa.fi/2013/06/naisen-sydan-lasnaolo-laakkeeksi-turvattomuuteen/
 
Alkuperäisteoksessa käytettyjen termien suomennos: Gloria Salo
Aiheeseen liittyviä tuotteita Hidasta elämää -puodissa: