Naisen sydän: Läsnäolo lääkkeeksi turvattomuuteen

Ihmiset kiintyvät ja kiinnittyvät toisiinsa, erityisesti läheisissä ihmissuhteissa. Buddha totesi aikoinaan kiinnittymisen olevan kärsimyksen edellytys. Henkiset suuntaukset ja opit kehottavat opettelemaan kiinnipitämättömyyden taitoa sekä suhteessa omaan itseen että suhteessa toisiin. Miksi kiinnipitämättömyys on monelle kuitenkin ylivoimaisen vaikeaa?

Läheisiin ihmisiin kiinnittyminen on syvällä ihmispsyykeessä. Kiintymyssuhdeteoria on ollut tärkeä tutkimuskohde 1960-luvulta alkaen, ja on siitä asti ollut merkittävä osa ihmisen kehityskulun ja persoonallisuuden tutkimusta. Voimakas äitiin tai toiseen läheiseen hoitohahmoon kiinnittyminen on vastasyntyneelle elinehto. Ilman hoitajaa jokainen meistä olisi kuollut dramaattisen nopeasti. Lapsuudessa omaksuttu kiintymyssuhde vaikuttaa läpi elämän aivojen hermostollisiin yhteyksiin, tapaan ymmärtää maailma, tunteisiin ja sosiaaliseen elämään. Lapsen ja äidin (läheisimmän hoitajan) välinen vuorovaikutus johtaa lapsuudessa sisäistettyihin mielen toimintamalleihin. Nämä mallit jäsentävät ajatteluamme, tunteitamme ja käyttäytymistämme myös kaikissa myöhemmissä ihmissuhteissa. Ne vaikuttavat siihen kuinka hyvin osaamme säädellä tunteita sekä siihen minkälaisena koemme itsemme.

Turvallisesti kiintynyt lapsi luottaa siihen, että vanhempi vastaa hänen tarpeidensa ilmaisuun. Suhdetta kuvaa varmuus, läheisyyden tuottama turva ja luottamus. Lapsi uskaltaa tutkia ympäröivää vierasta maailmaa, sillä hän tietää voivansa tarpeen vaatiessa hakea vanhemmaltaan turvaa. Lapsesta kehittyy itsenäinen ja itsevarma, maailmaan sekä toisiin ihmisiin luottava aikuinen.

Välttelevästi kiintynyt lapsi käsittelee tunteitaan itsekseen, koska hän on oppinut ettei vanhempi vastaa hänen läheisyytensä tai riippuvuutensa tarpeeseen. Lapsi on epävarma vanhemman aikomuksista eikä luota vanhemman läsnäoloon. Lapsesta kehittyy aikuinen joka on oppinut välttelemään läheisyyttä ja pärjäämään omillaan.

Ristiriitaisesti kiintyneellä lapsella on voimakas tarve läheisyyteen, mutta suuri pelko torjuntaa kohtaan. Vanhempi on herkkätunteinen mutta ennakoimaton ja vastaa lapsen viesteihin usein vain silloin kun hänelle itselleen sopii. Lapsi ei pysty hallitsemaan vuorovaikutusta eikä opi luottamaan omiin kykyihinsä. Lapsesta kehittyy aikuinen, joka takertuu läheisyyteen ja pelkää hylätyksi tuloa.

Jäsentymättömästi kiinnittyneiden lasten vuorovaikutus suhteessa vanhempiin perustuu pitkälti pelkoon. Lapsi joutuu usein kokemaan jonkinasteista pahoinpitelyä tai hyväksikäyttöä. Pelottava vanhempi asettaa lapsen ratkaisemattomaan ongelmaan, jota psykologisessa kirjallisuudessa kutsutaan ’peloksi ilman ratkaisua’. Vanhempi on lapselle sekä turvan että pelon lähde. Mitä enemmän vanhemman läsnäolo lasta pelottaa, sitä suurempi tarve lapsella on myös hakea turvaa vanhemmaltaan. Jäsentämätön kiintymystyyli johtaa usein vakaviin psyykkisiin ongelmiin.

Aikuisuuden romanttiset rakkaussuhteet heijastavat lapsuudessa omaksuttuja kiintymystyylejä. Jokainen taantuu ajoittain läheisissä parisuhteissa lapsen kaltaiseksi. Varhaisiän kiintymysmallit vaikuttavat tutkimuksien valossa vakailta ja melko pysyviltä sisäisiltä rakenteilta. Ihmiset kiinnittyvät puolisoihinsa pitkälti lapsuudessa omaksuttujen mallien mukaisesti; turvallisesti, välttelevästi, takertuvasti tai pelokkaasti.

Tuskin mikään käyttäytymisen muoto liittyy niin voimakkaisiin tunteisiin kuin kiintymykseen pohjautuva käyttäytyminen. Koemme hyvin voimakkaita tunteita kiintymyssuhteissamme: turvallisuutta ja iloa kun rakkaamme on läsnä, ahdistuneisuutta tai vihaa kun kiintymyksen kohteesta joutuu eroamaan, ja surua ja masennusta kun kiintymyksen kohteen menettää. Sisäistetyt kiintymysmallit saavat meidät näkemään ympäröivän todellisuuden ei sellaisena kuin se on, vaan sellaisena kuin itse olemme. Kuten radio, joka on viritetty vastaanottamaan tiettyä taajuutta, mekin kiinnitämme huomiomme ja tulkitsemme tilanteita parisuhteissamme oman taajuutemme mukaisesti. Varhainen vuorovaikutus ensisijaisen läheisyyden kohteen kanssa on vaikuttanut sekä tapaamme kiintyä toisiin ihmisiin että sisäistettyihin käsityksiin itsestämme rakastettuina tai ei-rakastettuina sekä kiintymyksen kohteesta ja maailmasta luotettavana tai ei-luotettavana.

Sisäistetyt kiintymysmallit ovat kuin väritetyt lasit, joiden läpi katsomme maailmaa. Muodostumisensa jälkeen mallit vaikuttavat lähinnä alitajuisesti ja niillä on taipumus vahvistaa itseään tulevissa ihmissuhteissa toistuvien tunnetilojen, ajatusrakenteiden ja toiminnan kautta. Jos näistä sisäisistä rakenteista ei tule tietoiseksi, niiden muuttaminen voi olla äärimmäisen vaikeaa tai jopa mahdotonta. Edessä on silloin helposti lisää tuttua draamaa, pettymyksiä ja vaikeuksia luoda aidosti tyydyttäviä ja läheisiä ihmissuhteita.

Osa ihmisistä oppii ylittämään lapsuuden vuorovaikutuksessa omaksutun turvattomuuden ja toisiin ihmisiin kohdistuvan luottamuksen puutteen. Syvempi itseymmärrys ja uudet tukevat ihmissuhdekokemukest voivat muokata kiintymystyyliä turvallisemmaksi aikuisiällä. Syvien rakenteiden muuttaminen vaatii vanhoista malleista poisoppimista samalla kun uudet tilanteet ja kokemukset vahvistavat uusien lähestymistapojen oppimisen. Tietoinen ja hyväksyvä läsnäolo (mindfulness) on yksi tapa, jolla tällaista uutta itse-tietoisuutta voi kehittää.

Aivojen magneettikuvaustutkimukset osoittavat että mindfulness-meditaatio muuttaa aivojen rakennetta ja toimintaa. Läsnäoloharjoitusten on huomattu mm. vahvistavan niitä alueita aivoissa, jotka ovat yhteydessä terveeseen, turvalliseen kiintymykseen. Hyväksyvän läsnäolon kautta on mahdollista rakentaa turvallinen kiintymyssuhde ensisijaisesti omaan itseen; olemalla läsnä tietoisesti ja myötätuntoisesti omalle joka hetkessä tapahtuvalle kokemukselleen. Omalle itselleen läsnäoleminen on tapa tulla omaksi parhaaksi ystäväksi. Se tarkoittaa kykyä olla avoimesti ja tuomitsematta läsnä oman sisäisen lapsen tarpeille ja tunteille (eli niille kaikista varhaisimmille ja syvimmille tunnekokemuksille ja -reaktioille). Kun oma sisäinen lapsi kokee olonsa rakastetuksi ja turvalliseksi, se antaa tilaa kiinnittää eri tavalla huomiota myös toisten ihmisten tarpeisiin ja tunteisiin.

Ennen kuin oppii kiinnipitämättömyyden jalon taidon, on opittava kiintymään turvallisesti ja luottamaan toisiin ihmisiin. Turvalliselta pohjalta on huomattavasti helpompi kulkea Buddhan jalanjäljissä.

Aiheeseen liittyviä tuotteita Hidasta elämää -puodissa: