Valmistuin Fisherin eroseminaariohjaajaksi vuonna 2003 psykologi Kari Kiianmaan koulutusryhmässä. Hän oli tuonut Fisherin eroseminaarimallin Suomeen Yhdysvalloista, jossa oli tavannut sen kehittäjän Bruce Fisherin. Olin käynyt oman eroseminaariryhmäni vuosien 1999-2000 vaihteessa Helsingin Alppitalossa … Lue lisää
Avainsana: erokriisi
Eroviha ja erosuru ovat tärkeimmät työvälineet ex-kumppanista irrottautumiseen
Parisuhteen päättyessä yksi tärkeimmistä eteenpäin vievistä asioista on irrottautuminen entisestä kumppanista. Samalla, kun irrottautuminen on päämäärä, on se myös väline. Sinulla on paljon mahdollisuuksia käytössäsi, joilla edistää irrottautumista, mutta ennen kaikkea, se … Lue lisää
Kuinka sinä haluaisit tulla kohdatuksi kriisin jälkeen? 5 vinkkiä kontaktin rakentamiseen
Henkilökohtaisen kriisin kohdanneelle, läheisen menettäneelle, eronneelle, vakavasti sairastuneelle, tai muuta vastaavaa kokeneelle tulee helposti vastaan tilanteita, joissa toisten kohtaaminen pikemminkin lisää kuormaa, kuin keventää sitä. Usein haluamme jakaa kriisin kokeneen kanssa omia … Lue lisää
Erohehkua ei voi olla huomaamatta – Moni kuvaa tilaa sanomalla, että tuntee saaneensa itsensä takaisin
Parisuhde ei takaa onnea tai rakkautta. Moni on kokenut, että yksinäisyys iskee pahiten väärässä seurassa. Kuitenkin huonosta suhteesta lähtemistä ja muutosta pelätään. Olen tavannut ihmisiä, jotka ovat pohtineet vuosikausia eroa mahdollisuutena, saamatta … Lue lisää
Kuinka erosta selviää? – 10 askelta kohti uutta, entistä vahvempaa minää
Kukaan ei mene naimisiin erotakseen, eikä rakastunut ihminen halua uskoa, että oma rakkaussuhde päättyisi jonakin päivänä. Kuitenkin liki puolet liitoista päättyy eroon. Joillekin se on seurausta pidemmästä prosessista, osalle kumppanin lähtö tulee … Lue lisää
Mistä voin tietää, olenko yrittänyt tarpeeksi parisuhteeni eteen?
Polarisoituminen tarkoittaa ihmissuhdekielessä sitä, että kahden henkilön käyttäytyminen tai tunnemaailman kokemus etääntyy toisistaan jopa täysin vastakohtaiseksi. Joskus tämä on reagointia toisen käyttäytymiseen, joskus taas sisäsyntyistä omasta menneisyydestä syntynyttä tapaa toimia suhteessa toiseen, … Lue lisää
Mitä tapahtui kun hyppäsin?
Oikeastaan se alkoi jo neljä vuotta sitten kun sanoin itseni irti eläkepaikasta ja lähdin johtamaan projektia. Se ei ollut aivan kivutonta, osa kavereista ihmetteli ääneen valintaani. En ollut enää työmarkkinaiältäni nuori ja … Lue lisää
Kuka olet ja mitä haluat tehdä nyt? – Mitä elämä kysyy sinulta eron kynnyksellä?
Mitä herkempi ihminen on, sitä taitavammin hän sopeuttaa käytöstään suhteessa toiseen ihmiseen. Sopeuttamisella tarkoitetaan kaikkia niitä tapoja, joilla pienennämme itseämme toisen rinnalla, keinoja, joita käytämme päästäksemme hankalista tilanteista ja jo varhain selviytyäksemme … Lue lisää
Naisen sydän: Torjunnan sisäistäminen
Erokriisistä toipumisen kolmas vaihe Teksti pohjatuu Susan Andersonin kirjaan ‘The Journey from Abandonment to Healing’. Tekstille alustus löytyy täältä. Sisäistäminen on erokriisin vaiheista kaikkein vaarallisin ihmisen itsetunnolle. Se viittaa prosessiin, jonka aikana … Lue lisää
Naisen sydän: Särkyminen
Erokriisistä toipumisen ensimmäinen vaihe: Särkyminen “Faith is the strength by which a shattered world shall emerge into the light” -Helen Keller Eron ensihetki on pahimmillaan kuin kivulias kuolema. Ihminen on menettänyt tärkeän … Lue lisää
Naisen sydän: Erokriisistä eheytyminen
Hylätyksi tuleminen on universaali kokemus, yksi ihmisen syvimmistä ja alkukantaisimmista peloista. Sen juuret ulottuvat elämän ensimetreille. Pienenä lapsena olemme täysin riippuvaisia vanhemmistamme. Lapselle on elintärkeää ylläpitää läheinen kiintymyssuhde hoitajaansa, sillä ilman hoitajan … Lue lisää