Koetko itsesi arvottomaksi ja epäonnistuneeksi? — Sitä et todellakaan ole!

Huonoina päivinä tai haastavina elämänjaksoina itsensä kanssa eläminen on toisinaan haastavaa. Itsestään on helpompi löytää epäonnistumisia ja epäkohtia. Negatiiviset ajatukset valtaavat mielen  — yhdestä ajatuksesta kasvaa loppumaton virta. Omaa persoonaa, toimintaa tai esimerkiksi kehoa on vaikeaa nähdä hyvänä ja arvokkaana, yksi negatiivinen ajatus johtaa toiseen.

Usein osaamme kertoa työkavereille, ystäville, lapsille ja puolisolle, missä he ovat onnistuneet ja mikä heissä on arvokasta. Kuinka moni pystyy sanoittamaan omat vahvuutensa?

Jokaisessa on enemmän hyvää kuin huonoa, mutta jostain kumman syystä haluamme itsessämme tarttua useammin niihin huonoihin juttuihin. Itsensä kehuminen on tärkeää, vaikka voi aluksi tuntua haastavalta ja turhaltakin. Satunnaisia negatiivisia ajatuksia itsestä on varmasti kaikilla, mutta jatkuvat moitteet ja syyttelyt itsellemme alkavat hiljalleen muodostua totuudeksi, jota toistamme itsellemme. 

Muistathan sinä, että olet arvokas omana itsenäsi. Olet arvokas ja taitava, vaikka välillä et onnistukaan saavuttamaan tavoitteitasi. Olet arvokas ja kaunis, vaikka et aina näytä siltä, miltä haluaisit näyttää. Olet arvokas ja riittävä, vaikka et saisi aina ilmaistua itseäsi kuten haluaisit. Olet arvokas silloinkin, kun tiuskit tai olet hiljaa, kun et tiedä, mitä sanoa. Olet arvokas myös nälkäkiukkuisena, väsyneenä ja kiireisenä. Tärkeintä on, että muistat puhua kannustavasti itsellesi myös haastavina hetkinä.

Jos itsensä kehuminen tuntuu vaikealta, ehkä voisitte seuraavan kerran ystävien kanssa tavatessanne kehua itseänne tai toisianne kilpaa. Toisten kannustavat sanat auttavat etsimään hyvän itsessämme etenkin niinä päivinä, kun koemme itsemme arvottomaksi. Muiden kauniit sanat auttavat meitä matkalla itsemme rakastamiseen, kauniita sanoja voi, ja kannattaa, myös pyytää.

Meissä kaikissa on valtavasti kauneutta, osaamista ja vahvuutta, mitä kannamme mukanamme läpi elämän. Nämä asiat jäävät liian usein sanoittamatta. Siispä juuri nyt on hyvä hetki miettiä itsesäsi yksi tai useampi hyvä asia. Mitä hyvää juuri sinussa on?

Supertarjous ❤ Unelmakarttakirja -verkkokurssi nyt -50% alennuksella vain 19,75€.
Synttäriviikon tarjous  on voimassa  sunnuntai-iltaan klo 23.59 saakka.
Lue lisää
close-image
Tarjous -35% ❤ Eevi Vuoriston verkkokurssi tunnelukoista nyt 44,90€ (norm. 69€) - Voimassa maanantai-iltaan klo 23.59 saakka.
Lue lisää
close-image
KIRJAMESSUJEN AJAN KAIKKI KIRJAT -25% ❤ Tarjoushinnat voimassa Hidasta elämää -puodissa sunnuntai-iltaan klo 23 saakka 📚
TÄSTÄ PUOTIIN
close-image
Kampanjan JATKOAIKA maanantai-aamuun klo 07! Valitse kaksi korttipakkaa niin tarjoamme sinulle kolmannen ilmaiseksi ❤
OSTA TÄSTÄ
close-image
Ystävänpäivä lähestyy ❤ Tilaa puodista tasarahahintaan ihanat lahjat ystävälle, rakkaalle tai itsellesi.
Katso ystävänpäivätarjoukset
close-image
TÄNÄÄN KLO 23.59 ASTI: Ymmärrä itseäsi ja suhteitasi -verkkokurssi 49€ (norm. 89€)
Lue lisää
close-image
TÄNÄÄN KLO 23.59 ASTI: Miten lopetat överiempatian -verkkokurssi 49 € (norm. 127 €)
Lue lisää
close-image
Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image