
Me olemme kaikki varmasti kuulleet, että ”olisi hyvä puhua”. Ja niin todellakin onkin <3
Mutta mistä ja miten? Kommunikaatio on lopulta paljon monisyisempää kuin vain sanat. Me kommunikoimme myös läsnäololla tai olemattomuudella. Me kommunikoimme myös keholla, ilmeillä, katseilla ja pienillä teoilla. Ja koska kommunikaatio on lopulta niin monisyistä, niin siellä on aina se vaara, että jos asiat jäävät kommunikoimatta, alamme tehdä tulkintoja toisesta. Ja ne tulkinnat saattavat mennä joskus ihan päin hanuria. Voin ainakin omalta kohdalta sanoa, että näin se on monesti mennyt.
Ajattelen että hyvässä ja tunneturvallisessa parisuhteessa kumpikin on kiinnostunut toisen kokemuksesta vilpittömästi. Ja aivan kuten navigaattoreita on välillä päivitettävä, myös parisuhteen teemat ovat sellaisia jotka elävät ajan, elämäntilanteen ja tarpeiden myötä.
Siksi rohkaisen pareja säännöllisin väliajoin keskustelemaan tietyistä teemoista liittyen ajankäyttöön, huomion ja rakkauden osoittamiseen, seksiin ja läheisyyteen ja myös rahaan sekä suhteen ns. käytännön asioihin liittyen.
Tähän tekstiin kokosin muutamia esimerkkikysymyksiä, joista kannustan pareja keskustelemaan.
Ajankäyttö ja suhde
- Millainen ajankäyttö on sinulle tärkeää?
- Miten toivot että parisuhdetta huomioidaan?
- Millaiset systeemit toimivat teille ajankäytön suunnitteluun?
- Millaista arkista huomiota suhde kaipaa, entä millainen laatu/spesiaalihuomio tuntuu hyvälle?
Läheisyys ja kosketus
- Mitä sinä tarvitset kokeaksesi lämpöä & läheisyyttä?
- Pidätkö ohimenevistä kosketuksista? Millainen kosketus sulattaa sydämesi?
- Mikä on sinulle luonteva tapa pyrkiä läheisyyteen erillään olon tai yhteyskatkoksien jälkeen?
- Uskallatko pyytää, jos kaipaat kosketusta?
- Kaipaisitko suhteeseenne enemmän läheisyyttä ja/tai kosketusta – minkä tyylistä?


