Kiintymyssuhdeteoria on valtavan kiinnostava aihe! Aina kun puhutaan kiintymystyyleistä, tuntuu tärkeältä muistuttaa siitä että ihminen on aina teorioita ihmeellisempi ja moniulotteisempi. Meihin vaikuttaa kiintymystyylin lisäksi esimerkiksi persoona, temperamentti, sen hetkisen elämäntilanteet kuormittavuus, … Lue lisää
Avainsana: parisuhteen keskustelukortit
Parit: Ettehän unohda näitä juttuja, jos haluatte eloisan suhteen
Parisuhteessa tarvitaan niin turvaa kuin eloisuuttakin. Onneksi kumpaankiin liittyviä taitoja voi vaalia ja harjoitella. Sillä ne ovat taitoja ja tekoja. Suhde ei ole paikalleen lukkiutunut, vaan koko ajan elossa oleva oma yksikkönsä. … Lue lisää
Moni pari toistaa tätä kaavaa tiedostamattaan (ja sen voi onneksi katkaista)
Yksi ilmiö, johon olen törmännyt lukuisia kertoja omassa elämässäni ja pariterapiavastaanotollani on se, että parien ristiriitojen takana saattaa olla hyvin samankaltaiset tarpeet ja kaipuut – mutta kumpikin reagoi eri tavalla kokiessaan olonsa … Lue lisää
4 tapaa rauhoittaa suhteen negatiivisen kehän eskaloitumista
Yksi valtavan tärkeä parisuhdetaito on kyetä toimimaan enemmänkin tilannetta rauhoittelevana kuin eskaloittavana tekijänä. Rauhoittelevuutta ei tietenkään pidä sotkia alistuvuuteen taikka ylisopeutumiseen. Tilannetta voi pyrkiä rauhoittamaan hylkäämättä itseään. Mietitään ensin, millaisia ovat tilannetta … Lue lisää
Parit! Käykää ainakin nämä keskustelut
Me olemme kaikki varmasti kuulleet, että ”olisi hyvä puhua”. Ja niin todellakin onkin <3 Mutta mistä ja miten? Kommunikaatio on lopulta paljon monisyisempää kuin vain sanat. Me kommunikoimme myös läsnäololla tai olemattomuudella. … Lue lisää
“Voi kunpa parisuhde pysyisi yhtä intohimoisena kuin alussa” – Mitä tehdä, jos tämä toive ei toteudu
Kuulen aina välillä tuon otsikon lauseen ja ymmärrän toki. Onhan seksuaalinen vetovoima huikea fiilis. Mutta ajattelen, että toiveena se että parisuhteen seksuaalinen vetovoima pysyisi aina samanlaisena kuin alussa, on vähän vastaava kuin … Lue lisää
Mitätöitkö tiedostamattasi itseäsi? – Näin se näkyy käytännössä
Itsensä mitätöiminen tapahtuu usein tiedostamatta, mutta sillä on lopulta pitkäaikaisia seurauksia. Tämä on toki tuttua allekirjoittanellekin. Itseni pienentäminen oli sellaista jatkuvaa pientä ”himmaamista” – etten vaan olisi liikaa. Ja sillä oli tietysti … Lue lisää
Rakkauden ei pitäisi olla jatkuvaa vuoristorataa – voiko sille tehdä jotakin?
Muistan millainen ”maapallo onkin pyöreä” -hetki se oli itselleni, kun oivalsin että ”rakkauden pitäisi tuntua rakastavalta, ainakin suurimman osan ajasta”. Nyt kirjoitettuna se näyttää vähän liiankin itsestäänselvältä, että tietysti. Mutta silloin kun … Lue lisää
Kaksi yleisintä haastetta, joita pariterapeuttina parien välillä näen
Kaksi yleisintä haastetta joita pariterapeuttina kohtaan (ja tottakai nämä ovat minulle myös omakohtaisesti tuttuja haasteita!) ovat: 1. Suhteessa on jokin latautunut negatiivisen varauksen kehä päällä, joka vie paria pois sellaisesta ”tiimi-hengestä”. Tällöin … Lue lisää
Hyvä parisuhde tarvitsee sekä turvaa että kipinää – näin vahvistat molempia
Täyttävään suhteeseen tarvitaan sekä turvaa että eloisuutta. Onneksi kumpaankin liittyviä taitoja voi vaalia ja harjoitella. Sillä ne ovat taitoja ja tekoja. Parisuhteen tunneturvallisuus on mm. luottamusta että te olette samalla puolella ja … Lue lisää
10 ajatusta, jotka tekevät parisuhteesta läheisen ja turvallisen
Parisuhde on monelle meistä yksi elämän merkityksellisimmistä suhteista. Suhteet eivät ole kuitenkaan mikään helppo laji, sillä ne herättävät meissä myös alitajuisia pelkoja ja turvattomuuksia pintaan. Pariterapeutin työssäni yksi keskeisin tehtäväni on tukea … Lue lisää
Kun tuntuu, ettei puoliso tee parastaan suhteenne eteen – Tärkeitä kysymyksiä pohdittavaksi
Parisuhteessa käymme läpi erilaisia kasvuvaiheita läpi kumppanimme kanssa. Se haluammeko hyödyntää ne vai annammeko niiden mennä ohi omalla ajallaan vaikuttaa todennäköisesti siihen millainen yhteinen tulevaisuus on. Nämä vaiheet haastavat parisuhdetta Tällaisia tyypillisiä … Lue lisää








