En halua halata puolituttua!

Viime viikolla tein itselleni aarrekarttaa tälle vuodelle. Kerätessäni kuvia ja kannustavia tekstejä törmäsin lähes täydelliseen lauseeseen: Halaa puolituttua!

Vaikka lause oli kaikin puolin aarrekarttaan sopiva, tunsin sisälläni valtavaa vastustusta. Ei! Minä en halua halata puolituttua!

Tiedän varsin hyvin, että tutkimusten mukaan halaaminen lisää aivoissamme ns. rakkaushormonin eli oksitosiinin tuotantoa ja sitä kautta saa meidät tuntemaan läheisyyttä ja onnellisuutta. Se jopa vähentää stressiä ja vaikuttaa myönteisesti fyysiseen terveyteemme.* Halaaminen on siis kaikin puolin suositeltavaa. Miksi siis tuo lause ärsytti minua?

Kyse ei voi olla siitä, että kokisin muiden koskettamisen jotenkin epämieluisaksi. Vaikka lapsuuden perheessäni ei ollut tapana halailla, olen opetellut tuon taidon. Halaan ja hellin mielelläni kaikkia läheisiäni. Ystäväpiirissäni halaaminen on tavanomaisin tapa tervehtiä. Ja olenpa jopa asunut maissa, joissa vaihdetaan poskipusut tervehtiessä.

Mutta puolituttujen halaamisen koen jotenkin epäaidoksi. Minulle tulee epämiellyttävä olo, että en ole täysin rehellinen. En itselleni enkä varsinkaan toiselle. Koen itseni jotenkin valheelliseksi.

halaavat pöllöt

Sillä halaaminen on minulle hyvin merkityksellistä. Siihen sisältyy niin paljon enemmän kuin esim. poskipusuihin. Haluan halata vain ihmisiä, joihin koen jonkinmoista yhteyttä. Useinmiten tuo yhteys pohjautuu ystävyyteen, läheisyyteen tai rakkauteen. Tuo toinen ihminen on minulle tärkeä ja luotan häneen. Olemme toistemme puolella ja toisiamme varten.  Ja haluan osoittaa sen hänelle.

Onko halaamisen edellytys siis luottamus toiseen ihmiseen? Omakohtaisesti olen uskonut näin olevan. Ja puolituttujen kohdalla en voi olla täysin varma keskinäisestä luottamuksesta. Toisaalta tiedetään, että hoivaaminen, halaaminen ja helliminen alentavat stressiä ja luovat turvallisuuden tunnetta. Mutta ennen kuin uskaltautuu tulemaan toisen lähelle, niin tähän täytyy luottaa. Ainakin niin olen aiemmin uskonut.

Mutta olen halannut myös ventovieraita, jotka elämä on osuttanut tielleni vain hetkeksi. Tuollaisissa tilanteissa juuri tavatun ihmisen kanssa jaamme jotain sellaista, mikä synnyttää yhteyden välillemme. Jotain yhteisestä ihmisyydestä kumpuavaa syvää ymmärrystä. Jotenkin vaistonvaraisesti tietää olevansa samassa veneessä tuon juuri kohdatun ihmisen kanssa. Joskus tuon yhteyden syntymiseen ei tarvita kuin lämmin katse ja tunne, että on tullut kohdatuksi.

halaavat kissa ja koira (640x400)

Yhtä luontevaa on halata, kun lohduttaa toista. Vaikka tuota toista ei juuri tuntisikaan. Silloin on kysymys toisen surun ja kivun ymmärtämisestä. Sen tunnistamisesta, että minussa itsessänikin on jossain tuo sama haava. Siitä tunteesta, että olen tässä sinun kanssasi.  Muistan iäti, miten aikoinaan äitini kuoltua yliopistolla eräs vain nimeltä tuntemani lehtori pysähtyi käytävällä kohdalleni, katsoi lämpimästi silmiin ja sanoi ”Sinulla on surua.” Ja hän halasi minua, ennen kuin jatkoi matkaansa. Se tuntui hyvältä. Hän näki. Hän ymmärsi. Hän kohtasi.

Ehkäpä halaamisessa pohjimmiltaan onkin kyse juuri kohtaamisesta. Yhteisen ihmisyytemme jakamisesta. Sydämen tasolla sen ymmärtämisestä, että olemme ihmisinä olemassa toinen toisillemme. Silloin olemme myös aitoina ja rehellisinä läsnä toisillemme.

Mitäpä, jos en odottaisikaan – jossain suojamuurini takana – tuon yhteyden syntymistä? Mitäpä jos avaisin tuon yhteisen ihmisyyden myös puolitutuille? Mitäpä jos seuraavan kerran puolitutun kohdatessani avaisinkin sydämeni? Ja olisin läsnä ihmisenä ihmiselle?

Silloin ei enää tarvitse punnita luottamusta toiseen. Silloin luottamus ihmisyyteen voittaa kaiken.

 

Ps. Ilon ja onnellisuuden kuntosalilta löytyy läheisyyttä lisääviä onnellisuusharjoitteita myös meille ei-niin-luontaisesti halaaville.

*Lähteet:
Lyobomirsky S. 2007. Kuinka onnelliseksi. Uusi tieteellinen lähestymistapa. Helsinki: Basam books.

Sajaniemi N. & Mäkelä J. 2014. Ihminen voi hyvin joukossa. Teoksessa L. Uusitalo-Malmivaara (toim.) Positiivisen psykologian voima. Jyväskylä: PS-kustannus.