Voit olla just niin hajalla kuin oot – ja silti tulla rakastetuksi ja rakastaa

Oijoi! Iso, harhaanjohtava luuloni oli ties miten pitkään, että minun olisi syytä olla jotenkin hienon ehyt ennen kuin voin ottaa vastaan jonkun ihanan (tai ihanien) rakkautta, ja että osaan hienosti rakastaa itse. Se on ihan kukun kukkua!
 
Olen eheytynyt mitä syvimmiten, kun olen saanut rakastavan katseen edessä oppia olemaan aivan tumput suorana ja hoomoilasena kiperien jutskieni kera. Se on häpeää, sekin luulo, ja arvottomuutta, että tässä pitäisi jotenkin hienon khuulin ehjä olla. Arvottomuus ajaa suorittamaan eheytymistä, henkistymistä, itsensä kehittämistä ja ”hyvää ihmisyyttä”. Mitä jos ihminen on ihan hyvä juuri näin, pohjimmiltaan jo valmiiksi, ja tarvitsee vain omana itsenään rakastetuksi tulemista muistaakseen sen? 
 
Ja mitä se eheys edes on? Minulle paradoksaalisesti sitä, että voin olla juuri mitä olen milloinkin, rakastaa ja tulla rakastetuksi juuri tällaisena omana heilimöivänä sekakukkien niittynäni myyränjyystämineni kukkasipuleineni.
Mitä jos itsensä rakastaminen on lupaa olla keskeneräinen, ja silti säkenöidä? Mitä jos syvä yhteys toisen kanssa syntyy juuri siitä, että uskaltautuu haavoinensa toisen eteen? Ja entä jos itsensä rakastamista on sen tunnistaminen, kuka on avoimuutesi arvoinen, kenen kanssa luottamusta voi ja kannattaa rakentaa? Mitä jos rakkaus syntyy ja syvenee siellä, missä saa rakastaa toista kaikessa tämän inhimillisessä epätäydellisyydessään, jossa hän on juuri täydellinen? Entä jos rakkaus on sitä, että voidaan kasvaa ja ihmetellä yhdessä; tukea, tulla kuulluksi ja nähdyksi nyt eikä vasta joskus sitten kun ollaan taas tähtipölyä?

 



Lämpimästi tervetuloa voimauttavaan valmennukseen tai näkijäkonsultaatioon tästä.

Aiheeseen liittyviä tuotteita Hidasta elämää -puodissa: