Etsitkö omaa paikkaasi maailmassa? – 10 kysymystä, jotka auttavat löytämään intohimosi

Ihmiset etsivät vastauksia urakysymyksiinsä pohtimalla kysymyksiä, kuten: ”Mikä saa minut tuntemaan olevani elossa?”, ”Mistä nautin lapsena?”, ”Mitä haluan jättää jälkeeni tähän maailmaan?” Nämä ovat loistavia, ajatuksia herättäviä kysymyksiä, jotka auttavat pohtimaan, mistä oman intohimon ja tarkoituksen voisi löytää.

Näihin kysymyksiin ei kuitenkaan kannata nojautua liian tukevasti. Jos kuvittelee, että ainoastaan tällainen itsetutkiskelu voi auttaa löytämään oman tarkoituksen, saattaa tuntua turhauttavalta, kun vastausta ei löydykään.

Ongelma on usein siinä, että monet kysyvät itseltään vääriä kysymyksiä. Se ei kuitenkaan tarkoita, että kysymyksistä ei olisi apua. Ne voivat olla erittäin kehittäviä, ainakin aluksi. Kun nämä kysymykset on käyty läpi, on aika siirtyä enemmän toimintaan ja käytäntöön keskittyvien kysymysten äärelle.

Tässä kymmenen kysymystä, joiden avulla saat äkkilähdön oman intohimosi ja todellisten motivaattoreiden löytämiseen.

1. Mitä vaistoni kehottaa minua tekemään seuraavaksi?
– TEE SE!

2. Mitä olen jättänyt tekemättä, vaikka olisin halunnut tehdä sen jo?
– Mietin jokin tapa päästä kokeilemaan sitä.

3. Kuka on sellainen henkilö, joka tukee minua varmasti, kun tavoittelen päämääriäni?
– Hae tältä ihmiseltä tukea ja kannustusta.

4. Kenellä on vahva mielipide siitä, mitä minun tulisi tehdä?
– Vältä jakamasta herkkiä unelmiasi tällaisen ihmisen kanssa. Pyri rakentamaan kannustavampi verkosto itsesi ja päämääriesi ympärille.

5. Millainen omakohtainen kokemus voisi auttaa minua tavoittelemaan käsitystä omasta polustani?
– Pyri pääsemään mahdollisimman lähelle tätä kokemusta. Tarkkaile, kuinka käyttäydyt kokiessasi sen. Mitä tunnet? Tuntuuko se oikealta vai onko suunta sittenkin väärä?

6. Tunnenko jonkun, joka on saavuttanut sen, mitä itsekin haluan? Voisinko puhua hänelle?
– Tai onko paikkaa, josta voisit löytää samasta asiasta kiinnostuneita? Omat aivomme ovat rajoittuneet, mutta muilta voi oppia uskomattoman paljon! Tulet oppimaan uusia näkökulmia, joita et olisi tullut edes ajatelleeksi.

7. Mikä on kaikkein tärkeintä minulle tällä hetkellä?
– Raha, perhe, työn ja vapaa-ajan tasapainottaminen, muutoksen aikaansaaminen, vapaa-aika, joustavuus, tiimiin kuuluminen, haasteet? Mistä olet valmis luopumaan saavuttaaksesi tärkeimmän? Uravalinnat vaativat kompromisseja, joten on tärkeää selvittää itselleen asioiden tärkeysjärjestys.

8. Mikä innostaa minua ottamaan seuraavan askeleen?
– Mieti tarinoita, voimalauseita, kysymyksiä ja erilaisia näkökulmia. Jokin ajatus tai inspiroiva tarina voi antaa sinulle tarpeeksi voimaa päästäksesi yli tämänhetkisestä tilanteestasi ja jatkamaan eteenpäin.

9. Onko asioita, joista minun kannattaisi päästää irti, jotta en jäisi niihin jumiin?
– Joskus tekee hyvää puhua sellaisen ihmisen kanssa, joka on selvinnyt rankasta elämänvaiheesta. Toiset ovat kokeilleet unelmaansa, joka ei onnistunutkaan. Jos sinusta tuntuu, että olet jumissa, epävarma ja tukossa, voi olla hyvä idea puhua sellaisen henkilön kanssa, joka voi auttaa sinua selviämään ja jatkamaan elämääsi.

10. Mikä on seuraava mahdollinen kokemus edessäni?
– Kuinka pian voit kokea sen? Toimi!

Liian moni tuhlaa aikaa löytääkseen intohimonsa yksin, itsetutkiskelun kautta. Tällöin et voi saada siitä laajaa kuvaa. Toimiminen ja ympäristö ovat tärkeämpiä. Seikkaile, vastaa näihin kysymyksiin, tee ja toteuta asioita, ja voit käynnistää turbovaihteen intohimosi saavuttamisessa.

Lähde: www.mindbodygreen.com

Aiheeseen liittyviä tuotteita Hidasta elämää -puodissa: