Minulle läheinen ihminen kuoli muutama päivä sitten. Rakkaan ihmisen jälkeen jäin miettimään, miksi hänestä pidettiin niin paljon. En kuvailisi kyseistä ihmistä lämpimäksi, auttavaiseksi tai empaattiseksi, sellaiseksi, josta tavallisesti ehkä pidetään.
Mietin, millaista tämän ihmisen lähellä oli, miksi hänen lähellään oli helppo olla. Tämä nainen ei koskaan asettunut marttyyrin rooliin, ei sitonut ihmisiä itseensä syyllistämisen sitein eikä uhrannut itseään kenenkään puolesta. Hän ei myöskään arvostellut kanssakulkijoitaan eikä puhunut pahaa vaan oli tyytyväinen, huumorintajuinen ja iloinen. Sillä asenteella hän pärjäsi elämänsä sata vuotta, ja minä taidan jäädä hänen jälkeensä opettelemaan sitä, mistä hän antoi upean esimerkin. Hän antoi ihmisten olla vapaita.
Annamme usein muiden sitoa omaa vapauttamme. Vapauden vastakohta tuntuu kontrollilta, puskemiselta ja piinaavalta pakottamiselta. Henkisessä purkissa on erilainen olo kuin vapaudessa. Olo on kuin nurkkaan ahdetulla. Meitä ympäröidään säännöillä, vanhoilla ajattelumalleilla, oppirakenteilla, sukupuolirooleilla, vallankäytöllä, vetoomuksilla ja paljolla sellaisella, joka rikkoo omia rajojamme, saa olon ahtaaksi ja kapeaksi. On velvollisuutta ja paljoa suorittamista vailla rakkauden häivää ja ilon hiukkastakaan: ”Sun täytyy ja sun on pakko ja kyllä mun mielestä sun pitäis ja jos mun mielipidettä kysyt (etkä ole kysynyt)…”.
Kuka tai mikä rajoittaa sinun vapauttasi?
Miten paljon energiaa vapautuukaan, kun uskaltaa päästää muut ihmiset vapaiksi. On kauniimpaa seurata sivusta ja katsoa toisen ihmisen kasvua kuin puuttua hänen omaan kasvuunsa ja oman polkunsa kulkemiseen. Vapauden antaminen on mitä suurinta kunnioitusta, hyväksyntää ja rakkautta.
Oletko itse se, joka rajoittaa muiden vapautta?
Lienee kolmaskin tapa ajautua palleaa puristavaan vankilaan kuin antaa toisten rajoittaa tai rajoittaa itse muita. Ihan itsekin osaamme sen tehdä, kun alamme asettaa itsellemme vaatimuksia, elämme pelkojen rajoittamina ja pidämme itsemme kiinni olosuhteissa, joiden keskellä ajattelemme, ettei ole muuta vaihtoehtoa. Vaikka onkin – melkein aina.
Onko sinulla lupa vapautua vankilastasi?
Minä uskon siihen, että sielu tahtoo olla vapaa. Vapaus saa sydämen avautumaan, luovuuden vapautumaan ja ilon virtaamaan. Aina näitä totuttuja vankiloita ei tiedosta ja avain vapauteen on hukassa. Ahdas voi joskus olla turvallinen, se palvelee jotain. Mutta kun ahtaus lakkaa palvelemasta meitä, alkaa ruutia kertyä. Ruutia, voimaa, ja rohkeutta tarvitaan, jotta kahleet voivat katketa ja muutosta voi tapahtua. On haastavaa syntyä omaksi itsekseen.
Jon Kabat-Zinn kirjoittaa:
”On hämmästyttävää ja täysin odotuksenvastaista, että minkään ei täydy tapahtua. Voimme lakata yrittämästä saada jotakin erityistä toteutumaan. Luopuessamme halusta saada jokin tapahtumaan voimme oivaltaa, että jotakin hyvin erityistä on jo tapahtunut ja tapahtuu koko ajan – jokaisessa tietoisuuden hetkessä toteutuu sinun elämäsi.” (Kotiinpaluu 2007).
Lue kaikki Keskiviikkokolumnit tästä.
