Seksiä vai syliä?

miia_kolumni

Näin Suhdeklinikan tekstin ja kuvan jossa tulkattiin: ”Murjotus tarkoittaa: ota syliin”. Ja sain ajateltavaa, vaikkakin tavallaan vähän eri suuntaan kuin mitä tuossa sanottiin. Parisuhteen (voi kyllä laajentaa muihinkin ihmissuhteisiin) näkökulmasta haluan teemaa joka tapauksessa lähestyä. Pohdin aihetta nimenomaan heteronaisena, miehen mielenmaisemaan en uskalla kajota, metsään menee kuitenkin.

Sen olen kuitenkin saanut havaita, että miehet ovat meidän naisten kanssa monesti aika eksyksissä. Naisen käyttöohjekirjasta on sosiaalisessa mediassa kiertänyt vitsikuvia, joissa kirja on aika kohtuullisen kokoinen. Vitsi on vitsi, mutta silti nuo kuvat vähän surettavat. Itse olen sitä mieltä, että nainenkin on aika helposti toimiva otus, kun tietyt perusasiat ovat kunnossa. Kirjoitan tästä aiheesta ehkä tulevaisuudessa vähän enemmänkin.

Meissä kaikissa asustaa sisäinen lapsi ja (vastuullinen) aikuinen. Näistä tyypeistä olen aikaisemminkin kirjoittanut. Parisuhteessa on siis aina läsnä kaksi lasta ja kaksi aikuista. Niin ja anopit ja appiukot ja muut sukulaisluurangot tietenkin, jotka hekin osaavat kaikenlaista soppaa keitellä. Tarkoitan nyt niitä malleja ja haavoja, joita kannamme tietoisina tai tiedostamattomina mukanamme.

Joskus kun olemme reaktioidemme vietävissä, pelot ja pakokauhu ovat ohjaksissa ja ihmisen meno vähän niin ja näin, voi arvata, että sisäinen lapsi on aktivoitunut. Parisuhderintamalla tuo pikkuriiviö saa kaikenlaista kummallista aikaan; kiukuttelua, kostonhimoa, jättämistä ja pettämistä, lähelle tulemista ja kauemmas menemistä. Lapsi aiheuttaa tuuliviirimeininkiä niin, ettei aikuinen meissä usein itsekään tajua, mistä kaikki alkoi ja mitä oikeastaan tapahtui.

Hylätyksi tulemisen pelko on yksi pahimpia pelkojamme ja totta tosiaan; joskus mennään sen tunteen kanssa lujaa. Aina vastuullinen aikuinen ei ehdi tajuta, mitä tapahtui ja vastuullisuus unohtuu hetkeksi – silloin huudetaan, möykätään ja niin, että tulee sanottua ihan kaikki ja vähän enemmänkin.

Olen viime aikoina ajatellut sitä, miten tärkeää parisuhteessa on tiedostaa sisäisen lapsen aktivoituminen. Olisipa hienoa, jos toisen osapuolen lapsen aktivoitumisen hetkissä toinen voisi olla se aikuinen, joka ottaa vastaan ja on hätäaputoimistona. Hätäaputoimistolla tarkoitan sitä, että aikuinen pysyy vakaana paikallaan eikä anna omalle sisäiselle lapselleen aktivoitumisen mahdollisuutta vaan ottaa rauhassa vastaan toisen tunteet ja tarjoaa konkreettista ja henkistä syliä silloin, kun kipu heittelee.

Luottamus parisuhteessa liittyy varmaankin paljon juuri sisäisen lapsen maailmaan. Kun luottamus on parisuhteessa kunnossa, voidaan mennä sekä ajatus- että tunnemaailmoissa aika avoimesti eli suhde on avoin sekä lapsille että aikuisille.

Oion vähän mutkia, mutta totean silti tässä, että voisiko olla niin, että sisäisen lapsen syli on ihan oikeasti syli, kainalo, käsi toisen kädessä ja pään silitys. Kun sisäinen lapsi huutaa ja parkuu ja siihen otetaan avuksi seksi, voi olla, että lohtu tuntuu vajavaiselta. Lapsireaktioissaan tarvitsevasta voi tuntua seksin jälkeen siltä, ettei ihan tullutkaan nähdyksi ja kohdatuksi.

Jälleen joudun toteamaan, että kunpa eläisimme suhteissa, joissa keskusteluyhteys toimisi niin, että tästäkin asiasta voitaisiin puhua. Ja ettei tarvitsisi olla henkiset tuntosarvet pystyssä ja arvailla ja olettaa. Niin että toiselta rohkenee kysyä: ”Kaipaatko nyt syliä vai jotain muuta?” Ja itsekseen voi pohtia sitä, mitä kaipaa ja tarvitsee ja ilmaisee sen toiselle suoraan. Sillai niinku vastuulliset aikuiset tekee.