Sivu 146 – Hidasta elämää

Terveeltä näyttävän ulkokuoren alla voi olla sietämätöntä kipua, jota on vaikea uskoa todeksi – Tältä tuntuu näkymätön sairaus

Kirjoittaja Elli Palomäki on 22-vuotias yliopisto-opiskelija, joka elää elämäänsä näkymättömien, pitkäaikaisten fyysisten ja psyykkisten sairauksien kanssa. Hän on hyväksynyt sairautensa ja jakaa tietoisuutta sekä vertaistukea esimerkiksi Instagram-tilillään @ulkokuorenalla.

Kun avaan uusille tai vanhoille tuttavuuksille omaa tarinaani ja omia kokemuksiani näkymättömien sairauksieni kanssa elämisestä, kohtaan vahvaa yllättyneisyyttä joka ikinen kerta.

Kuulen siitä, ettei minusta olisi uskonut. Siitä, etten näytä yhtään sairaalta. Ihmettelyä siitä, miten oikein kykenen tekemään asioita, jos kerran olen sairas.

Epäuskon kohtaaminen on ollut asia, johon olen joutunut elämäni aikana tottumaan. Yleisen käsityksen mukaan sairaudet näkyvät ulospäin, ja se tietysti pitää joissakin tapauksissa paikkaansa. Lähellekään kaikki sairaudet eivät ole kuitenkaan näkyviä, ja tätä haluan tuoda ihmisten tietoisuuteen enemmän.

Mitä tarkoittaa näkymätön sairaus?

Siihen, mitkä sairaudet lasketaan näkymättömiksi sairauksiksi, ei ole olemassa mitään tarkkaa määritelmää tai luetteloa. Nimensä mukaisesti näkymättömiin sairauksiin voidaan luokitella erilaisia sairauksia, joita on hyvin vaikea nähdä ulospäin.

Näkymättömästi sairaat usein vaikuttavat ulospäin muille ihmisille “terveiltä” ja toimintakykyisiltä ihmisiltä, vaikka todellisuus ulkokuoren alla onkin täysin toinen. Monesti oletetaankin, että sairaudet ja erilaiset oireet pystytään näkemään ihmisestä ulospäin; kivun kokemisen oletetaan olevan näkyvää, masentuneen ihmisen oletetaan aina olevan allapäin, sairastuneen oletetaan olevan kyvytön liikuntaan ja niin edelleen.

Näkymättömät sairaudet, häiriöt tai oireyhtymät voivat olla sekä fyysisiä että psyykkisiä, mutta myös sellaisia, joita ei voida lokeroida kumpaankaan näistä.

Fyysiset ja esimerkiksi toiminnalliset näkymättömät sairaudet ovat usein pitkäaikaisia sairauksia, joihin kuuluu paljon moninaisia, pääosin fyysisiä oireita. Näitä voivat olla muun muassa migreeni, fibromyalgia, endometrioosi, reuma, erilaiset sydän- ja verisuonitaudit.

Masennus, ahdistuneisuushäiriöt ja syömishäiriöt ovat esimerkkejä näkymättömistä psyykkisistä sairauksista. Myös esimerkiksi aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö (ADHD) ja MS-tauti voivat ilmetä muille näkymättöminä.

Nämä esimerkit ovat vain murto-osa sairauksista, jotka voivat olla näkymättömiä. Tässä kirjoituksessa keskityn eniten kuitenkin fyysisiin ja toiminnallisiin, kroonisiin näkymättömiin sairauksiin sekä niiden kanssa elämiseen.

Mitkä tekijät voivat vaikuttaa sairauden näkymättömyyteen?

Sairaudesta voi tehdä muille näkymättömän monikin seikka. Fyysisiä sairauksia käsitellessä sairauden kroonisuus eli pitkäaikaisuus usein tarkoittaa myös sitä, että sairastavan toimintakyky ja oireiden voimakkuus vaihtelevat jatkuvasti.

Toimintakyky voi vaihdella suuresti vuosien, kuukausien, viikkojen, päivien ja jopa tuntien välillä. Jonakin aikana sairastava voi kyetä oireidensa kanssa esimerkiksi työskentelemään, urheilemaan tai juhlimaan ystävien kanssa, kun taas toisina hetkinä hän makaa sängyssä kykenemättömänä edes syömään.

Muut ihmiset yleensä näkevät sairastavasta vain sen puolen, kun hänen oireensa ja kipunsa ovat vielä niin sanotusti siedettävissä. Ulkoisesta olemuksesta ei voi aavistaakaan sitä, mitä kaikkea esimerkiksi oma työkaveri voi käydä läpi työpäivänsä aikana, ja millaista hänen elämänsä on työn ulkopuolella.

Välillä voi olla kykeneväinen esimerkiksi kiertelemään ostoskeskuksessa pari tuntia ystävän kanssa, jonka jälkeen loppupäivä ja jopa seuraavakin saattaa kulua sängyssä kamalissa kivuissa, pahoinvoinnissa ja uupumuksessa.

Pitkäaikaissairaana koen, ettei moninaisiin oireisiin ja kroonisiin kipuihin koskaan täysin totu, mutta niitä voidaan oppia käsittelemään eri tavoin. Tämä on myös yksi tekijä, joka tavanomaisesti on syynä siihen, miksi sairaudet ovat muille ihmisille näkymättömiä.

Ihminen, joka on kokenut esimerkiksi kroonista kipua monen vuoden ajan 24 tuntia vuorokaudessa, on todennäköisesti “joutunut” oppimaan jollakin tasolla käsittelemään kipuaan. Kun kipua pystyy käsittelemään ja sietämään, ihmisestä voi olla jopa mahdotonta nähdä, milloin hän kokee voimakkaita kipuja ja yrittää selviytyä niiden kanssa.

Kroonisen kivun tai muiden kroonisten oireiden kokeminen alkaa yleensä muuttua näkyväksi vasta silloin, kun oireet pahenevat siitä omasta “normaalista”. Vaikka kroonisten oireiden kokemista ei yleensä nähdä ihmisestä ulospäin, se ei kuitenkaan tarkoita, etteivätkö ne olisi todellisia tai etteikö niiden kokeminen olisi raskasta.

Kroonisesti, näkymättömästi sairaat tuntevat usein, että heidän täytyy muiden ihmisten seurassa peitellä omia oireitaan. Itse olen kokenut tarvetta peitellä omia oireitani, koska en ole halunnut tehdä muille ihmisille tilanteista epämukavia tai jollakin tapaa “pilata” yleistä ilmapiiriä. En myöskään ole koskaan halunnut, että minua kohdeltaisiin millään tapaa eri tavoin kuin muita.

Koen, että oireiden peittely muiden ihmisten seurassa on tehnyt olostani tietyllä tapaa “normaalimman” ja paremmin joukkoon kuuluvan. Myös esimerkiksi ymmärryksen puute ja muiden ihmisten asenteet voivat vaikuttaa siihen, haluaako omista oireistaan ja sairauksistaan olla avoin. Kuten usein sanotaan, kroonisesti sairaat eivät teeskentele olevansa sairaita, vaan he ennemminkin teeskentelevät olevansa terveitä.

Miten sairauksien näkymättömyys on vaikuttanut elämääni?

Elämä näkymättömien sairauksien kanssa on ollut älyttömän raskasta ja haastavaa monin tavoin. Fyysisten ja toiminnallisten sairauksieni oireet alkoivat ollessani jo 1-vuotias, mutta sain merkittävimmät diagnoosini vasta 19-vuotiaana.

Vaikka nämä myöhemmin diagnosoidut sairauteni olivatkin harvinaisia, koen sairauksien näkymättömyyden vaikuttaneen osaltaan myös diagnosointiin esimerkiksi terveydenhuollon ammattilaisten asenteiden ja epäkunnioittavan kohtelun kautta.

Kun vaikka röntgenkuvat ja tavallisten verikokeiden tulokset olivat normaaleja, minua pidettiin vuodesta toiseen “täysin terveenä” ja jopa “luulosairaana”. Minulle on sanottu monesti suoraan, etten näytä tarpeeksi sairaalta.

Koska jatkotutkimuksia ei haluttu toteuttaa, diagnoosin saaminen pidentyi ja jouduin elämään elämääni epätietoisuudessa toivottomana, jatkuvasti peläten. Tämä on kuitenkin aihe, joka tarvitsee oman kirjoituksensa.

Sairauksien näkymättömyys on siis vaikuttanut suuresti siihen, kuinka muut ihmiset ovat suhtautuneet oireisiini ja vointeihini. Pienestä tytöstä tähän päivään saakka minua on lukuisia kertoja syytetty oireideni valehtelusta. Näitä syytöksiä ovat esittäneet terveydenhuollon ammattilaisten lisäksi muun muassa perheenjäsenet, sukulaiset, kaverit sekä opettajat.

En voinut kokea kipua, koska kivulle ei löydetty syytä. En voinut olla sairas, koska näytin terveeltä. En voinut olla masentunut, koska vaikutin yleensä iloiselta. On vaikea pukea sanoiksi niitä tuntemuksia, joita olen epäuskon ja kunnioituksen puutteen johdosta kokenut.

Se, että kärsii päivittäin samalla, kun ympärillä olevat ihmiset syyttävät valehtelusta, on psyykkiselle hyvinvoinnille todella raastavaa. Tällaisten tilanteiden kokeminen voi usein myös kehittää traumaperäistä stressiä. Yksinäisyyden, arvottomuuden ja toivottomuuden tunteiden määrä, jota olen sairauksieni näkymättömyydestä johtuen kokenut, on aivan suunnaton.

Huonot kokemukseni näkymättömiin sairauksiini suhtautumisesta ovat vaikuttaneet luonnollisesti sosiaalisiin suhteisiini ja siihen, miten avoin olen halunnut olla muille ihmisille omasta arjestani.

Vielä muutama vuosikin sitten en kokenut millään tavalla luonnolliseksi tai mukavaksi kertoa sairauksistani, sillä pelkäsin epäuskoa ja sitä, että minut leimattaisiin sääliä ja huomiota hakevaksi valittajaksi. Vaikka sairaudet vaikuttivat jokapäiväiseen elämääni hurjan paljon, elin niiden kanssa yksin ja esitin muille ”tervettä”.

Nykyään koen sairauteni tärkeänä osana itseäni ja sitä, millaiseksi olen kasvanut. Koen myös avoimuuden olevan helpompaa. Haluan yrittää lisätä etenkin läheisimpien ihmisten ymmärrystä sairauksistani siksi, etteivät he ottaisi henkilökohtaisesti esimerkiksi yllättäviä suunnitelmien perumisia. Nykyään saatan kertoa sairauksistani jo uuteen ihmiseen tutustumisen alkuvaiheessa. Lisäksi jaan tietoisuutta sosiaalisessa mediassa näkymättömistä sairauksista omien ja muiden kokemuksien kautta.

Koen sairauksien näkymättömyydestä olleen kuitenkin myös positiivisia vaikutuksia omaan elämääni. Henkilökohtaisesti olen todella iloinen ja helpottunut siitä, ettei muiden ihmisten tarvitse suurimpana osana ajasta nähdä omaa kärsimystäni. Pidän siitä, että minut otetaan usein vastaan juurikin minuna itsenäni, eikä ensimmäiseksi pelkkien sairauteni kautta.

Eläminen näkymättömien, pitkäaikaisten sairauksien kanssa on myös opettanut minulle paljon. Nykyään osaan päivittäin arvostaa elämän pieniä asioita.

Koen tärkeimpänä oppina olleen oma kasvuni ja kehitykseni empaattisuudessa, ymmärtäväisyydessä, suvaitsevaisuudessa ja muiden ihmisten kunnioittavassa kohtaamisessa.

Olen aina ollut todella herkkä, empaattinen ja kiltti ihminen, mutta näkymättömien sairauksien kanssa eläminen on tuonut konkreettisempaa ymmärrystä siitä, että emme ihan oikeasti voi nähdä tai tietää toisen kokemuksia ulospäin. Tämä onkin minulle todella tärkeä aihe, jota olen pyrkinyt tuomaan aktiivisesti esille. Emme voi koskaan tietää, mitä toinen käy läpi oman ulkokuorensa alla; muistetaanhan siis aina olla ystävällisiä ja kunnioittavia muita kohtaan.

Pää tukossa työpäivän jälkeen? Nämä 6 tapaa auttavat sinut takaisin elävien kirjoihin

Tiedätkö sen tunteen, kun työpäivän jälkeen pää tuntuu lähinnä kasalta epämääräistä hyytelöä? Johtui se sitten siitä, että olet tuijottanut kahdeksan tuntia ruutua huonossa asennossa tai ollut intensiivisesti läsnä muille ihmisille – nämä 6 tapaa auttavat palautumaan ja selättämään aivosumun.

1. Ota päiväunet. Jos onnistut nitistämään kotivelvollisuuksiltasi 20 minuuttia, käytä se päiväuniin. 20 minuutin päikkärit työpäivän jälkeen hellivät aivojasi ja elvyttävät sinut takaisin elävien kirjoihin. Varo kuitenkin, ettet nuku liian pitkään ja päästä itseäsi syvään uneen. Tällöin on riski, että olosi on uudestisyntyneen sijaan mallia juuri haudasta noussut.

2. Mene metsään. Keskimääräisen nykyihmisen pää joutuu päivän aikana vastaanottamaan niin paljon informaatiota, että ei ihme, että välillä prosessori hyytyy. Notifikaatioäänten sinfonian kuuntelemisen ja somettamisen sijaan mene rauhalliselle kävelylle metsään tai puistoon ilman päämääriä ja tavoitteita. Pelkkä luonnon läsnäolo rauhoittaa kuormittunutta kehoa ja mieltä. P.S. Metsäretkestä ei ole pakko tehdä instapäivitystä.

3. Harrasta liikuntaa. Joskus paras lääke aivosumuun on rehellinen hikoilu ja sykkeen nostattaminen. Mieluisan liikuntamuodon harrastaminen tuottaa aivoille mielihyvää ja antaa olemukseen uutta ryhtiä. Kehomme on tehty liikkumaan ja lihakset työskentelemään.

4. Tee jotain luovaa. Esimerkiksi luova kirjoittaminen, jonkun instrumentin soittaminen tai piirtäminen on kuin leppoisaa päivätoimintaa päällesi. Varo kuitenkin, ettet sorru liialliseen tavoitteellisuuteen, vaan keskityt nauttimiseen.

5. Harjoittele itsemyötätuntoa. Rasittuneena sitä usein soimaa itseään jos vaikka mistä. Totuus on kuitenkin, että jokainen meistä kestää vain tietyn määrän kuormitusta. Tähän voi vaikuttaa jonkin verran elintavoillaan, mutta lopulta vaikutusmahdollisuudet ovat rajalliset. Paras lahja itsellesi on antaa itsesi levätä ja palautua silloin kun se on tarpeen – ilman huonoa omaatuntoa.

6. Älä ota itseäsi niin vakavasti. Meillä ihmisillä on taipumus ottaa itsemme ja tekemisemme melko vakavasti. Välillä voi tehdä hyvää ottaa asioihin perspektiiviä ja tutkailla itseään esimerkiksi kosmisesta näkökulmasta. Kun katselet maapalloa avaruudesta käsin, et edes huomaa itseäsi. Ei elämä siis voi olla ihan niin vakava laji ja joskus voi myös nauraa tälle maanpäälliselle sähläilylle.

Miksi trauma kiintymyssuhteet ovat niin koukuttavia?

Traumakemia suhdetta pitää yllä epäterveet tunnekytkökset. Suhteessa toistuu samanlaiset repivät kaavat jossa vuorottelevat voimakkaat tunteet hylätyksitulosta ja yhteenkuuluvuudesta intensiivisesti. Jatkuva epävarmuus on erikoisella tavalla koukuttavaa ja satuttava kohtelu alkaa normalisoitua.

Traumakemia suhde on emotionaalisen hyökyaaltoilun lisäksi myös hormonaalista vuoristorataa, ja se tekeekin siitä niin koukuttavaa. Kun elämme jatkuvassa epävarmuudessa, nostaa se stressihormoneita mm. adrenaliinia ja kortisolia. Kun sitten epävarmuuden jälkeen tulee ”helpotus”- eli traumakemia suhteessa se hetkellinen hyvä, on dopamiini (mielihyvä) ryöppy melkoinen. Tämä epävarmuus – helpotus kehä voi olla hyvin koukuttava ja myös tästä johtuen turvalliset suhteet ja tasaisuus voi tuntua tylsältä, vieraalta ja oudoltakin.

⭕Miksi ihminen jää suhteeseen, joka on satuttava? Traumakiintymyksessä uhri pelkää niin kovin yhteyden menettämistä ja yksin jäämistä, että kiintymyksen säilyttäminen menee jatkuvasti oman hyvinvoinnin edelle. Entä miksi joku on yrittänyt erota ainakin 6 kertaa samasta tyypistä, mutta sitten palaa taas sen luokse, kun toinen vaan vähän jaksaa lupailla nyt muuttuneensa? Mitä luultavimmin tällöinkin on kyse traumakemia suhteesta, josta irtaantuminen nostaa lähes poikkeuksetta kovia vieroitusoireita – niin intensiivisiä että niitä on verrattu jopa heroiini riippuvuudesta irtaantumiseen.

Traumakemia suhde ei ole tasavertainen suhde. Traumakiintymyksessä meistä tulee ylilojaaleja kumppanille, joka ei kohtele hyvin ja tasaveroisesti.

Kun on ”sisällä” traumasuhteessa, todellisuudentaju usein hämärtyy. Ei enää tiedä mikä on totta ja mikä ei. Jos suhteen kehää lähtee purkamaan, alkaa hyvinkin tulla näkyväksi että siinä todella on jokin kaava joka toistaa itseään, pienin variaatioin. Suosittelen myös kirjoittamaan ja piirtämään suhteen aikajanan auki, se tekee myös usein paljon näkyväksi.

On hyvä muistaa, että rakkauden ei kuulu olla draamaa.

💟 Toivon, että tämä auttaa sinua ymmärtämään syitä, miksi traumakemia suhteesta irtaantuminen on niin haastavaa. Ja samalla haluan rohkaista, se on mahdollista! Toipumisesessa on keskeistä harjoitella terveitä tunnesäätely taitoja, kieltäytyä itse olemasta mukana traumakehässä ja vaalia omia rajoja.

Katso lisää aiheesta videolta!

Tämä taito jokaisen kannattaa ottaa haltuun – Sen avulla menestyt niin ihmissuhteissa kuin työpaikallakin

Kyvystä kohdistaa tietoista huomiota ja sen tärkeydestä ei juuri kahvipöydissä tai henkilöstön kehittämisohjelmissa puhuta. Kiinnostuin siitä todenteolla muutamia vuosia sitten ja olen huomannut huomion kohdistamisen kyvyn olennaisesti liittyvän ja vaikuttavan kaikkeen, mitä teemme. Kokosin alle tietoa siitä, miten merkittävästä aiheesta onkaan kyse niin meidän jokaisen henkilökohtaisesti kuin organisaatioiden menestymisen näkökulmasta.

Hyvin keskittynyt huomiokyky on tyypillistä huippusuoriutumiselle ja flow-kokemuksille (Csikszentmihalyi, 1990). Sen sijaan hajaantunut huomiokyky, kuten multitaskaaminen, on yhdistetty virheisiin ja hitaaseen suoriutumiseen (Jha et al., 2010). Huomiokyvyllä on keskeinen rooli kaikessa ihmisen tekemisessä ja erityisesti ihmisten välisissä suhteissa (Hunter & Chaskalson, 2013).

Koska toimivat ihmissuhteet ovat merkityksellisiä työnteon tuottavuudelle, työpaikan ilmapiirille sekä luoville ratkaisuille, voi huomion kohdistamisen ymmärtää olevan aivan keskeinen taito myös tehokkaan työnteon ja johtamisen näkökulmasta.

Huomion kohdistamisen kykyyn liittyy läheisesti keskittymiskyky, josta puhutaankin enemmän. Tiukka keskittyminen voi kuitenkin olla kaksiteräinen miekka. On hienoa keskittyä ja ikään kuin uppoutua täysin itsensä ulkopuolisiin asioihin, vaikkapa maalaamiseen tai jonkin työn tekemiseen. Voimme kuitenkin käyttää keskittymistämme myös niin, että ajaudumme burnoutiin keskityttyämme vuosia työhön aamusta iltaan tai voimme keskittyä liikaa vaikkapa pelaamiseen. Taito kohdistaa huomio pois näistä mieltä triggeröivistä asioista voikin olla avuksi. Jos opettelemme kohdistamaan tietoisesti huomiota sisäänpäin (mm. omaan ajatteluun ja todellisiin tuntemuksiimme, jotka luultavasti kertoisivat meille, että joka paikkaa kolottaa ja väsyttääkin), pystymme irrottautumaan ajoissa epäterveistä ja pienoista riippuvuutta aiheuttavista asioista, joihin mieli on kiintynyt (mutta kehontuntemukset unohtuneet).

Huomiosta ja keskittymisestä puhumme yleensä liittyen ulkopuolellamme tapahtuviin asioihin, esimerkiksi johonkin työtehtävään keskittymisestä. Harvemmin työpaikalla puhutaan sisäänpäin keskittymisen ja sisäisen huomiokyvyn tärkeydestä! Siitä kuitenkin pitkälti se, miten ulkopuolisia asioita käsittelemme ja miten tervehenkistä elämää elämme, kumpuaa.

Työpaikankin näkökulmasta olisi hyvä, jos ihmiset voisivat päivän aikana harkitusti suunnata huomion sisäisiin tuntemuksiinsa sen sijaan, että huomio pyörii hieman hallitsemattomastikin töissä, tapahtumissa ja muissa ihmisissä. Tällaiset huomion sisäänpäin kääntämisen hetket tuottavat henkilökohtaisia oivalluksia, mm. omasta jännittyneisyyden, tyytymättömyyden, aggression, vetäytymisen tai häpeilyn tilasta, jotka voivat olla mittaamattoman arvokkaita.

Tällaiset oivallukset voisivat näkyä uudenlaisina ideoina siitä, miten asioita kannattaa hoitaa, luovina ratkaisuina haasteisiin, konfliktien älykkäänä hoitamisena tai parempina neuvottelutaitoina.

Mindfulnessin tai muun meditaation -harjoittelu on tehokas keino kehittää huomiokyvyn kohdistamisen taitoa ja tämän vuoksi mindfulness -taitoiset ihmiset voivat olla parempia kognitiivisessa kontrollissa ja tunteiden säätelyssä. Mindfulness -harjoittelussa huomio kohdistetaan kehon tuntemuksiin, uudelleen ja uudelleen, eli kun huomio karkaa tai harhailee, sitä koulitaan keskittymään. Vastakohtaisesti voimme huomata, että huomiomme hyvin usein seilaa unelmoinnissa, murehtimisessa, muistoissa tai olemme vain hajamielisiä.

Mitä tämä hajamielisyys aiheuttaneekaan työteholle, työhön keskittymiselle tai oman kuormittumisen havaitsemiselle? Kustannukset ovat suuret.

Meditaatio -harjoittelussa on nimenomaan kyse huomiokyvyn palauttamisesta kehontuntemuksiin ja sitä kautta kohti havainnoivaa tietoisuuden tilaa. Näimme pääsemme irti siitä ajatuskelasta, jossa huomiomme normaalisti automaattisesti pyörii, esimerkiksi töiden, median ja kirjojen maailmassa, toisten ihmisten toiminnan kelaamisessa, murehtimisessa tai unelmoinnissa. Meditaatiossa huomio viedään tietoisuuden tilaan, jossa ei tapahdu analyyttistä ajattelua, ei arvottamista eikä luokittelua, vaikka toki sitäkin voimme havaita. Tietoisuutemme on kuitenkin tavallaan laajempi ja syvempi kuin silloin, kun se on samaistuneena ajatteluumme. Tämä voi parantaa itseymmärrystämme merkittävästi. Tällaista harjoittamista tapahtuu luonnollisesti nykypäivänä hyvin vähän, vaikka huomiokyvyn säätely on yksi ihmisen elämän keskeisin taito. (Näin sanoi eräs historian kuuluisimmista psykologeista William James jo vuonna 1890).

Huomion kohdistaminen kehontuntemuksiin ja itsessä esimerkiksi vuorovaikutustilanteessa tapahtuviin huomaamattomiin, sensitiivisiin, asioihin, on tärkeä ja olennainen taito.

Mindfulnessin lisäksi monet meditaation muodot ja somaattiset tekniikat harjoittavat kykyä siirtää huomio kehontuntemusten kautta havainnoivaan tietoisuuden tilaan. Toisilla ihmisillä huomiokyvyn säätelyn taito on luonnostaan harjaantuneempi kuin toisilla, mutta kaikki voivat sitä vahvistaa ja kehittää. Tämä taito voi merkittävästi parantaa työnteon ja ihmissuhteiden laatua.

Huomiokyvyn keskittynyt harjoittaminen on todella tarpeen, koska nykyinen työelämä ajaa keskeytyksiin, multitaskaamiseen ja yliajatteluun, mikä hajoittaa huomiokyvyn!

Tietoisen huomiokyvyn säätelyn taidon avulla voimme mm. huomata ajoissa stressaantumisen merkkejä kehossamme ja ottaa taukoja tai hidastaa työtahtia. Voimme myös huomata, että ajatuksemme kiertävät kehää ja löytää jonkin kokonaan uuden näkökulman sekä onnistuneen ratkaisun haasteeseemme. Oman huomiokyvyn säätelyn taidon kehittäminen onkin todella kannattava ja kauaskantoinen investointi niin meille jokaiselle henkilökohtaisesti kuin työpaikankin näkökulmasta.

Yhteenvetona:

Kohdista huomio sisäänpäin, älä pelkästään ulospäin. Hakeudu kehontuntemuksiisi huomiota kohdistamalla tietoiseksi itsessäsi tapahtuvista asioista. Nauti tunteesta, kun mielesi rentoutuu ja irtaudut ajatuskelastasi. Jatka tätä päivittäin ja voit tulla todella taitavaksi kohdistamaan huomiota eri tavalla, kuin mihin olet tottunut. Voit säästyä monelta harmilta ja lisäät mahdollisuuksia onnistua ratkomaan niin työ- kuin ihmissuhdehaasteita onnistuneesti.

Lähteet:

Csikszentmihalyi, M. 1990. Flow the Psychology of Optimal Experience. Harper Collins Publishers: New York.

Hunter, J. & Chaskalson, M. 2013. Making the Mindful Leader. In The Wiley‐Blackwell Handbook of the Psychology of Leadership, Change, and Organizational Development, Edit: Leonard, H. S., Lewis, R., Freedman, A. M. & Passmore, J, pp. 195-219.

James, W. 1890. The Principles of Psychology. Dover Publications. Republished in a new edition 1957.

Jha, A.P., Stanley, E.A., et al. 2010. Examining the protective effects of mindfulness training on working memory capacity and affective experience. Emotion, 10(1), 54–64.

Miten irtaantua suhteesta, joka ei tee hyvää? – Huomioi nämä 8 asiaa

Edellisissä kirjoituksissa olen avannut sitä mitä traumakemiasuhde tarkoittaa ja millaisia vaiheita se tyypillisesti sisältää.

Tässä kirjoituksessa avaan traumakemiasuhteesta irtaantumisen kannalta oleellisia asioita. Tämän takana on siis oletus, että tiedät jo että sinun on hyvä irtaantua. Jokainen tavallinenkin suhde sisältää vaativia vaiheita ja myös vaiheita joissa omaa sitoutumista epäröi. Kukaan ulkopuolelta ei oikein voi absoluuttisesti tietää toisen puolesta, voiko suhdetta vielä eheyttää vai ei.

Traumakemiasuhteessa ollaan toistuvasti hylkäyskokemusten ja repivien draamojen äärellä ja niitä ei yrityksistä huolimatta saada rauhoittumaan.

Miten irtaantua traumakemiasuhteesta? – Irtaantumisen ja eheytymisen kannalta tärkeitä asioita

Omien rajojen selkeyttäminen ja niissä pysyminen – Tämä koskee irtaantumisen alkuvaiheessa myös viestintää, miten on tarkoituksenmukaista olla yhteydessä, vai onko oikeastaan lainkaan?
Tunneyhteyden purkaminen – Vaikka tunteet eivät katoa nappia painamalla, tunneyhteyttä on irtaantuessa tarpeen purkaa. Nyt ei ole aika olla ystävä. Tunneyhteyttä voi purkaa mm. siten että kieltäytyy tunnepitoisista kohtaamisista ja yhteydenpidosta exän kanssa. On silti ehdottoman tärkeää sallia itsensä sisällä tuntea mitä tuntee (ja tunteita on luultavasti laajalti: kaipuuta, pettymystä, surua ja vihaa, ehkä myös helpotusta ja kiitollisuutta) ja löytää muita ihmisiä keille jakaa rehellisesti tuntojaan. Exä on siihen liian lähellä ja se kutsuu herkästi nostalgisoimaan suhdetta.
Tunnista traumasuhteen kehä ja kieltäydy menemästä mukaan siihen. Trauma suhteilla on toden totta jokin tyypillinen kehä. Missä kohdissa olet aiemmin mennyt takaisin? Tunnista haavoittuvat kohdat ja varaudu niihin tietoisesti, älä jää yksin vaan pyydä tukea ystäviltä.
Kieltäydy syyllistymästä / ottamatta rakkauspommitusvaihetta vastaan – Ei suinkaan aina, mutta joskus exä pyrkii aktivoimaan vanhaa tuttua kuviota joko syyllistämällä tai rakkauspommituksella. Joskus myös viattoman oloiset ”haluaisin jutella sun kanssa” jutut ovat näitä.
Terveen itsekunnioituksen ja oman arvon tunteen lisääminen – Traumakemia suhde on usein syönyt tervettä itsearvostusta. Sinä olet tasavertaisen rakkauden arvoinen. Miten voisit kohdella itseäsi arvostaen? Mikä taas ei ole itsellesi arvokasta kohtelua?
Varaudu vieroitusoireisiin – En ole vielä koskaan todistanut omassa elämässäni taikka vastaanotollani prosessia, johon ei olisi liittynyt vieroitusoireita, niitä yksinäisiä ja tyhjiä hetkiä jossa haluaisi vain äkkiä sen vanhan tutun takaisin. Mieli käy kauppaa – jos me vaan kuitenkin saataisiin se toimimaan! Varaudu näihin hetkiin ja ole niissä hetkissä yhteydessä ystävään, älä exään. Myös sisäisen lapsen turvaaminen voi olla hyvin terapeuttista.
Tutustu syvemmin omaan itseesi ja tarpeisiisi – Traumakemia suhteessa usein hukkuu omat terveet tarpeet ja oma identiteetti, se kuka olen riippumatta olenko suhteessa vai en. Tutustu itseesi, sinun arvoihisi ja siihen mikä tuo sinulle iloa, olit sitten suhteessa tai et.
Hae vertaistukea ja ymmärrystä. Varsinkin elämän kriisien äärellä me tarvitsemme turvallisia ihmisiä ympärille, heitä jotka eivät hätäänny tunteistamme tai käy neuvomaan liian yksioikoisesti tietämättä syvemmin tilannetta. Hyvä tuki on sellaista, jossa on ehdottoman turvallinen tila tulla kuulluksi. Suosittelenmyös lämmöllä terapiaa.

TOIMITUKSEN VINKKI: Itsetuntemus ja itsemyötätunto auttavat vaikeassa tilanteessa

Ymmärrä itseäsi -kortit kysyvät sinulta elämäsi tärkeitä kysymyksiä. Ne auttavat herättelemään ajatuksia ja toimintatapoja, jotka tukevat vaikeassakin tilanteessa. Kortteja voi käyttää myös terapian ohessa.

Ymmärrä itseäsi -kortit ovat Sinulle, joka…

… haluat lisätä itsetuntemustasi
… koet olevasi hämmentynyt suunnastasi ja haluat selkeyttää ajatuksiasi
… haluat helposti lähestyttävän keinon tutkia asioita jotka nousevat usein terapiassa esiin.

Tutustu kortteihin TÄÄLLÄ.

”Kiitos, että saan olla elossa tänäänkin” – Nähdäkseen hyvän elämässään ei tarvitse unohtaa kipeää, vaan herätä huomaamaan kaikki se, mikä edelleen on mahdollista

Kun elämä pysäyttää, sitä havahtuu arvostamaan niitä kaikkein arkipäiväisimpiä asioita uusin tavoin. Sitä, että saa herätä uuteen päivään. Sitä, että saa liikkua. Mutta voisiko noista tavallisen tärkeistä asioista kiittää jo ennen, kuin pelkää niiden menettämistä?

Muutama viikko sitten lipesin portaat alas murtaen rytäkässä selkärangastani nikaman. Siinä lattialla jokaisen solun lävistävän kivun kanssa maatessa elämä pysähtyi hetkellisesti hätään siitä, mitä tällistä seuraisi.

Kuitenkin jo matkalla sairaalaan jokin sisälläni muuttui. Pelon ja kivun viereen asettui sydäntilaani tunne, joka lämmitti saapuessaan. Kiitos, että olen elossa. Kiitos, että nämä ihmiset auttavat minua.

Vuonna 2014 uupumuksesta toipuessani aloin kirjoittaa kiitollisuuspäiväkirjaa. Riippumatta siitä, että olin jatkuvasti ahdistunut, väsynyt, yltiöpäisen tarkka kehoni tuntemuksista ja vietin sen vuoksi suurimman osan ajasta linnoittautuen Kallion kahdenkymmenen neliön yksiööni, aloin kaivaa mieleni sopukoista asioita, jotka siinä päivässä edelleen olivat hyvin. Välillä onnistuin kirjoittamaan muistivihkooni useamman onnistuneen asian päivästäni. Välillä sain sivulle pitkän mietinnän jälkeen vain yhden asian: aamukahvi ikkunalaudalla. Kirjoittamalla päivittäin huomasin hiljalleen lisää hyvää, joka toisiaan toistavilta tuntuvien päivien keskellä alkoi erottaa niitä toisistaan, saaden negatiivisilta tuntuvissa tunnetiloissa aiemmin velloneen mieleni näkemään myös elämän värikylläisyyden.

Tuo harjoitus jäi elämääni toipumisen jälkeenkin – kirjoitan hyviä asioita muistikirjaani edelleen päivittäin. Kiinnityn siihen, mikä on hyvin ja mistä voin kiittää – ja nykyisin sitä on paljon. Ei siksi, että elämä olisi täydellistä, vaan siksi, että näen enemmän. Uskon, että juuri tämän harjoituksen vuoksi sairaalamatkalla tunne saapui syvältä solumuistista kannattelemaan hetkeä, joka muuten oli vaikea.

Kiitollisuus ei ole vaaleanpunaista pumpulia. Sen kokemiseen ei tarvita täydellisiä olosuhteita. Kiittääkseen kehoaan sen olemassaolosta, olon sen sisällä ei tarvitse olla ihana.

Nähdäkseen hyvän elämässään ei tarvitse kääntää katsetta pois kivuliaista asioista, vaan herätä huomaamaan se, mikä edelleen on mahdollista.

Tällä hetkellä muistikirjani sivuilla arvostan arjen tavallisia hetkiä kuin maailman suurimpia aarteita. Unta, jota on enemmän kuin vuosiin. Ihmisiä, jotka auttavat. Hetkiä, kun jaksan maalata tai kävellä hiljalleen pidempiä matkoja. Aamun teehetkiä terassilla. Pihan oravien hillittömän menon seurailua.

Moni viisas on sanonut, että päästääkseen rakkauden sisään jonkin on ensin murruttava. Minussa murtui jotain, ja elämän kauneus astui jälleen sisään sellaisella voimalla, että se sai hengästymään. Tuo voima on kannatellut minua toipumaan. Tapahtuman jälkeen en saanut itse housuja saati kenkiä jalkaan, muutama päivä sitten kävelin ensimmäisen kerran pätkän metsäpolkua omaan voimapaikkaan. Hymyilen kiitollisena sille, miten ihmeellinen kehoni toipuu ja elämä kantaa.

Ihmisen ei tarvitse odotella elämän isoa pysäytystä, menetystä tai muutosta huomatakseen joka nurkalla kurkistelevan hyvän. Sitä voi harjoitella vaalimaan jokaisessa päivässä, rauhan hetkessä, läheisen puhelussa, hyvässä ruoassa, lasten ilon seuraamisessa – mitä ikinä hyvä sinulle onkaan. Kun muistaa vaalia arjen hetkiä, tulevat ne kantamaan niissä isoissa pysäkeissä.

Mistä sinä kiittäisit tänään?

Lisää kiitollisuudesta ja sen kehollisen kokemisen merkityksestä löydät kirjasta Kotona kehossa

Pelkkä tieto ei auta ketään voimaan paremmin – muutokseen tarvitaan sydämestä kumpuava halu tehdä itselle hyvää

Harrasta hyötyliikuntaa.
Pidä huolta lihaskunnosta.
Kokeile motivoivaa askelmittaria.
Syö kolmen tunnin välein lautasmallin mukaan.
Muista puoli kiloa kasviksia päivässä.
Nuku 8 tuntia yössä.

Nämä ovat kaikki hyviä vinkkejä. Miksi niiden noudattaminen on silti useimmille meistä niin vaikeaa? Jos kehote tulee ulkoapäin, alamme usein myös toteuttaa sitä ulkokohtaisesti. Perustelemme itsellemme, että tämä on järkevää ja näin kuuluu tehdä. Pyrimme noudattamaan ohjeistuksia ja toistamaan hyväksi todettuja asioita.

Ehkä innostumme hetken aikaa ja laitamme arkemme uusiksi, kunnes toteamme sen olevan liian raskasta ja palaamme takaisin vanhoihin kaavoihin itseämme syytellen. Ehkä kokeilemme kaikkia mahdollisia älylaitteita, muodikkaita superfoodeja ja trendikkäitä liikuntavälineitä, mutta emme siltikään koe oloamme energiseksi ja tasapainoiseksi. Jokin puuttuu. Se jokin on sisäinen motivaatio.

Kun hyvinvointia lähtee tutkimaan sisältä käsin, suosituksia tärkeämpää ovat itselle omistetut kysymykset:

-Mitä minä kaipaan?
-Mitä minun kehoni tarvitsee?
-Mikä tekisi minulle hyvää?
-Minkälaista oloa haluaisin arkeeni lisää?
-Miten voisin auttaa itseäni voimaan paremmin?
-Mitä olen valmis tekemään itseni hyväksi?

Kääntämällä huomion sisäänpäin, voit selventää itsellesi, mikä on sinulle aidosti tärkeää. Kun tiedät, mitä haluat kutsua elämääsi lisää, on paljon helpompi lähteä ottamaan askeleita siihen suuntaan. Ennen kaikkea keskustelu oman sisimmän kanssa auttaa herättämään sen tunteen, jonka tarvitset muutoksen toteuttamiseksi.

Tieto itsessään ei auta ketään voimaan paremmin. Tarvitaan sisältä käsin lähtevä, itsemyötätuntoon perustuva halu tehdä asioita toisin. Kun päätös on tehty sydämen tasolla, voi järkevistä vinkeistä sekä tietoon ja tutkimuksiin perustuvista suosituksista olla apua.

Asioita ei kannata tehdä vain siksi, että pitäisi, tulisi tai olisi hyvä. Hyvää oloa ei tarvitse suorittaa. Jokaisen valinnan voi tehdä myös lempeydestä käsin. Siksi, että haluaa itselleen hyvää ja on valmis tekemään asioita sen eteen.

Kun tekee pieniä lempeitä tekoja, hyvä olo lisääntyy ja ruokkii itse itseään. Sisäisestä motivaatiosta käsin ihminen ohjautuu kuin huomaamatta kohti terveellisempiä elämäntapoja – ja useimmiten ne tulevat jäädäkseen.

Lempeät teot kantavat, koska ne perustuvat pelkän järkevyyden sijasta rakkauteen.

Lisää lempeää kehosanomaa löydät kirjasta Kotona kehossa:

Ruuhkavuosinakin on mahdollista hidastaa – muutos alkaa pienistä päätöksistä

Pikkuvauvan äiti, yrittäjä, talonomistaja, bloggari, intuitiivisten tulkintojen tekijä (kaiken muun ohessa)… Ai niin, kissa ja koirakin löytyy! Kun sanon olevani tätä kaikkea, siinä ei toki ole mitään ihmeellistä.

Mutta entä kun kerron, että pyrin meditoimaan päivittäin, elämään kiireettömästi ja ilman stressiä? Alkaako homma kuulostaa utopialta, kun lisään, että pyrin nukkumaan pitkään?

Hei, minä olen Riikka, hidastaja. Eikä hidastaminen jää seurauksitta minunkaan elämässäni. Nuo seuraukset ovat sekä hyviä että huonoja. Anna kun kerron hieman lisää.

Seuraamukset

Saan paljon vähemmän aikaan. Asiat edistyvät, kun on pakko. (Huom. Ei viimeisenä yönä ennen deadlinea, vaan silloin kun aikatauluni ja rytmini huomioon ottaen on pakko.)
Joskus voisi myös kysyä, onko minulla omaa elämää. Vastaus on kyllä – se on vain hieman erilaista. Tekemisen sijaan olemista ja elämistä.
En voi olla intohimoinen elämäni joka osa-alueella. Minun on valittava tärkeysjärjestys. Voin panostaa vain yhteen kahteen asiaan pakollisen lisäksi.
Kotini ja habitukseni on mitä on: menen siitä, missä aita on matalin. (Toisaalta joku muu hidastaja panostaa juuri näihin – kyse on valinnoista.)

Toisaalta:

Olen vähemmän ärtynyt. En tunne itseäni vanhaksi vihaiseksi haahkaksi. Peilaan vähemmän siihen, mitä muut tekevät.
Ehdin miettiä ja reflektoida automaation sijaan. Ehdin siis kaiken kiireen – anteeksi, runsauden – keskellä integroida, oivaltaa, huomata itsessäni ajatusmalleja jne. Se jos mikä vaatii tilaa ja aikaa.
Koen elämän olevan lempeämpää ja samalla paljon mukavampaa, enemmän elämisen arvoista.
Stressitasot ovat matalammat, mieli ja keho levänneemmät.

Tekemisen loputon suo

Asia on niin, ettei kiire lopu itsestään. Tahkottava ei yksinkertaisesti lopu, vaikka kuinka tahkoaisi. Aina löytyy seuraavaa tehtävää. (Tämän ovat todenneet monet ylitunnolliset työntekijät, jotka tekevät enemmän kuin muut ja palkkioksi saavat vain lisää tehtävää.)

Vastaus kiireeseen ja ruuhkaan ei löydy fyysiseltä tasolta, vaan aivan toisesta ulottuvuudesta. Uudesta mielentilasta, oivalluksista, päänsisäisestä muutoksesta. Ja viimekädessä tietenkin konkreettisista pienistä päätöksistä.

Kun haluaa hidastaa, on mietittävä, millä ihmeen keinoilla hidastaa, eikä vain lisätä hitaalta vaikuttavia aktiviteetteja muutenkin täyteen listaan. Jotain on poistettava.

Hidastaminen kuulostaa lempeän passiiviselta tapahtumalta, mutta todellisuudessa se vaatii päättäväisyyttä ja itsekuria. Jos haluaa rauhoittua, ei voi kiitää, vaikka mieli tekisi. Myös mukavista tekemisistä on karsittava, jotta aikaa jää sille, mikä on itselle tärkeää. Itselleni aikaa jää meditoimiseen mm. siksi, etten omista TV:tä. (Enkä todellakaan vihaa TV:n katselua!)

Hidastamisen haasteet

Hortoillessani hidastamisen viidakossa olen törmännyt kahteen haasteeseen:

1)Pakollisen ja ei-pakollisen tunnistaminen.

2)Automaatio.

Pakollisen tunnistaminen on prosessi, joka jalostuu vuosi vuodelta. Se mikä ennen tuntui pakolliselta, ei sitä välttämättä ole enää. Ja se, mikä on pakollista nyt, saattaa olla turhaa tulevaisuudessa. Olemme avainhenkilöitä tai paremminkin ainoita henkilöitä vapauttamaan itsellemme aikaa. Joskus se vaatii hieman kekseliäisyyttä.

Automaatio puolestaan liittyy pitkälti nautinnolliseenkin tekemiseen, joka pitää meidät ja mielemme kiireisinä. Jos vapaa-aikaa ei huomaa ja tiedosta, sitä ei koe samalla tavalla. Sen vuoksi viiden minuutin läsnäoloharjoitus voi antaa vahvemman kokemuksen vapaudesta ja ajan riittävyydestä kuin tunnin someselailu.

Läsnäoloharjoituksessa ihminen voi sanoa itselleen, että juuri nyt minun ei tarvitse tehdä yhtään mitään. Se voi olla itsestäänselvää tietoiselle mielelle mutta ei alitajunnalle, joka raahaa kiirettä ja hässäkkää mukanaan. On arvioitu, että alitajunta ohjaa meitä yli 99-prosenttisesti.

Pienet tärkeät päätökset

Kiireisellä ihmisellä hidastaminen vaatii havahtumista ja muutoksen valitsemista hetkittäin. Menetkö sittenkin nukkumaan etkä aloita enää sarjan uutta jaksoa? Sanotko ei silloin kun voit? Pyritkö vähentämään työtaakkaasi vai toteatko että se on mahdotonta? Osaatko pyytää ja vastaanottaa apua? Koetko, että ”hyvän ihmisen” kuuluu antaa kaikkensa ja yli vain koska hän voi?

Viimeinen kysymys on rehellisyyttä vaativa. Se kuuluu: Haluatko todella hidastaa?

Onko sisälläsi riittämättömyyttä, joka itse asiassa ajaa vain kiihdyttämään? Haluatko pyrkiä sitä kohti, että riität, vai sitä, että suoritat enemmän? Käsi sydämellä.

Vastaus ei ole helppo ja yksinkertainen itsellenikään. Mutta sen tiedän, mihin suuntaan pyrin.

Riittämättömyyteni ääni

Uudessa elämäntilanteessani äitinä olen vasta kunnolla havahtunut oman riittämättömyyteni ääneen. Siihen joka väittää, että pitäisi olla ja tehdä niin paljon enemmän. Asiassa voi sokaistua siksikin, että rästissä olevat tehtäväni ovat ”pakollisia” – tai sellaiseksi naamioituneita.

Mutta entä jos riittäisikin, että selvisin jotenkin? Entä jos jotain jää tekemättä? Elämä jatkuu silti. Välillä olen myös manifestoinut, että kaikki käy helposti (esim. jonkin projektin suhteen), ja uskomattomalla tavalla niin on käynyt.

Muutos vaatii vain havahtumisen. Riittämättömyyden huomaamisen. Ennen vain toimin sieltä käsin, riittämättömyyden suuresta kumisevasta sammiosta. Sainpa aikaiseksi vähän tai paljon, se oli siellä jossain, olallani asenteena. En iloinnut pienistä aikaansaamisista.

Juuri tästäkin syystä hidastaminen on tärkeää.

Se ei ole ainoastaan suonut minulle lisää aikaa ja rauhaa, vaan myös vähitellen ihan uuden tietoisuuden. Ja uuden elämän.

Hitaan, ihanan, rikkaan ja rakkaan.

❤️:lla Riikka

Lisää minusta ja palveluistani löydät alta tai täältä.

Älä anna pelon tehdä valintoja puolestasi – Sydämesi kertoo sinulle, mikä on oikea päätös

Onko sinulle tuttua, että tiedät ja tunnet jotain itsellesi oikeaksi ja hyväksi? Jotain, jota et kuitenkaan pysty mitenkään sanoillasi selittämään, saati järjelläsi perustelemaan? Ja siksi pelkäät luottaa tuntemukseesi?

Kyse on sydämesi tiedosta. Tiedosta, joka toimii alitajuntaasi kaiken elämäsi aikana kertyneen suuren viisauden ohjauksessa. Kattavimpaan ja hyväntahtoisimpaan tietoon, joka sinulla on käytettävissäsi. Äläkä ihmettele, jos et pysty sitä selittämään, ei pysty kukaan tai mikään muukaan, ei tiedekään. Ainakaan vielä.

Se, että jotain ei pysty järjellä selittämään, ei kuitenkaan poista sitä, etteikö kyseistä asia olisi olemassa.

Tarvitset sydämen tietoa tehdessäsi valintoja ja valintoja teet koko ajan. Pieniä ja isoja. Valitset ajatuksesikin. Valtaosin huomaamattasi.

Sydämen tieto, jota usein sydämen puheeksi nimitän, on hyvin hienovaraista. Siksi se jää usein pelon, järjen, egon tai muiden puheiden jalkoihin ja siten valitettavasti usein hyödyntämättä. Sanon valitettavasti, koska sydän on aina puolellasi ja auttaa sinua tekemään itsellesi oikeita ja hyvää tekeviä valintoja.

Vapautesi on valinnoissasi. Siinä, että koet voivasi vaikuttaa omilla valinnoillasi oman elämäsi laatuun. Siihen, miten ja millaiseksi koet elämäsi. Mutta vapautesi on valintojen lisäksi myös vastuussa. Valinnanvastuussa.

Ja sepä pelottaa. Varsinkin vastuu mahdollisesta väärästä valinnasta. Olisihan sen kohdalla niin paljon helpompaa vierittää vastuu jollekin muulle. Paeta jonkun selän taakse osoittelemaan syyttävällä sormella tuota typerää ja järjetöntä, joka on noin kertakaikkisen päättömiä päätöksiä mennyt tekemään.

Mutta kun välttelet vastuuta, luovut samalla omasta voimastasi ja viisaudestasi. Sinusta tulee uhri, jolle vain sattuu ja tapahtuu, jota joku muu jossain muualla määrää, jonka puolesta joku muu päättää, jota elämä epäoikeudenmukaisesti riepottelee ja joka ei voi millekään yhtään mitään.

Meillä jokaisella on kuitenkin monenlaisia toiveita, odotuksia ja tarpeita, jotka jäävät uhrina täyttymättä. Kun pakenet vastuuta ja uhriudut, koet ajan mittaan pahoja pettymyksiä, jotka aiheuttavat sisälläsi salakavalasti epäilyä, kaunaa, katkeruutta ja jopa vihaa.

Vapauden sijaan oletkin helposti vastuuttomuuden vankilassa.

Ja niinkin voi käydä, että pelko tappaa. Nimittäin unelmasi ja oman näköisen elämäsi. Pelko kaventaa muun lisäksi ajatteluasi ja estää sinua näkemästä vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia.

Pelkoa ei kuitenkaan pidä suorittaa eikä pakottaa pois. Se ei toimi.

Keinoja vastuun ja väärien valintojen pelkäämisen vähentämiseksi

1. Anna itsellesi lupa pelätä. Älä anna pelon kuitenkaan tehdä valintoja tai päätöksiä puolestasi. Sinä päätät. Aina. Piste.

2. Muistuta itseäsi siitä, että sinunkaan pelkosi ei ole totta. Se on vain omien ajatustesi ja mielikuvituksesi tuotos.

3. Huomaa myös, että pelkosi kohdistuu melkein aina johonkin tulevaan ja tulevasta et kuitenkaan voi tietää. Et oikeastaan mitään, kuten ei meistä kukaan.

4. Koska vilkas mielikuvituksesi voi tuottaa hyvinkin värikkäitä ja mielenkiintoisia pelkoja, niin suhtaudu niihin lempeän uteliaasti. Kun otat niihin tutkijan tai salapoliisin asenteen, pelon voima vähenee. Ehkä tämä asenne saa sinut jopa hymyilemään pelollesi.

5. Kohdista ajatuksesi pelossa vellomisen sijaan siihen, mitä tahdot elämääsi ja miten voisit saada tahtomasi.

6. Korvaa pelokkaita ajatuksiasi mahdollisimman paljon rakkaudellisilla ajatuksilla. Kun ajattelet rakastavia ajatuksia, hellit samalla itseäsi myös viisaan kehosi tuottamilla, elinvoimaasi ylläpitävillä kemikaaleilla.

Voit lukea lisää pelosta ja sen korvaamisesta kirjastani Muuta asenteesi, muuta elämäsi. Voit tutustua kirjaan ja tilata sen tästä.

Tsemppaatko itseäsi jatkamaan ja jaksamaan vaikka väkisin? – Ethän jätä kuulematta kehosi hiljaisia pyyntöjä

Minulla on harvinaisen kova pää. Olen ollut lapsesta asti periksi antamaton, sinnikäs ja tottunut puremaan hampaita yhteen – jopa siinä määrin, että takahampaani ovat kuluneet jatkuvasta öisestä narskuttelusta. Olen myös mestari haalimaan itselleni kaiken maailman tavoitteita ja huono luovuttamaan.

Tästä luonteenpiirteestä on eittämättä ollut elämässäni myös hyötyä, mutta samalla se on ajanut minut toistuvasti tilanteisiin, joissa pääni on jaksanut enemmän kuin kehoni on pystynyt vastaanottamaan. Lopulta keholleni ei ole jäänyt enää muuta vaihtoehtoa kuin pysäyttää minut. Eikä se ole jäänyt yhteen kertaan.

Sisäistä soppaani on hämmentänyt lisäksi se, että kehoni on hyvin herkkä. En ole aina sitä tiedostanut – saatikka osannut kunnioittaa. Päinvastoin. Fyysinen oireilu on saanut minut tuntemaan huonommuutta ja venymään vielä vähän enemmän.

Uupumisen ja muiden kehollisten pakkopysäytysten ansiosta olen joutunut tarkastelemaan suhdetta kehooni uudella tavalla. On ollut pakko alkaa kiinnostua sen viesteistä. Mitä enemmän olen tutkinut sisäisiä motivaatioitani, olen huomannut, että mieleni tavoitteet ja kehoni toiveet ovat usein olleet ristiriidassa.

Mieleni on kehitellyt uusia haasteita ja jatkuvaa puuhaa, kun kehoni on pyytänyt minua hidastamaan tahtia.

Mieleni on janonnut kovan treenin tuomia endorfiineja, kun kehoni on huutanut lepoa.

Mieleni on haksahtanut sitruunamehupaastoon, kun kehoni on tarvinnut säännöllistä, ravitsevaa ruokaa.

Mieleni on komentanut ”vielä jaksaa”, kun kehoni on viestinyt kaikin mahdollisin tavoin ”ei enää”.

Kun olen pysähtynyt kuuntelemaan mieleni kovaäänisten käskyjen sijasta kehoni hiljaisia pyyntöjä, jokin sisälläni on pehmentynyt. Pehmeyden mullasta on alkanut itää itsemyötätunnon versoja.

Jos on tottunut pärjäämään ja porskuttamaan elämässä eteenpäin tilanteesta riippumatta (aina ei myöskään ole vaihtoehtoja), voi tuntua aluksi vaikealta nöyrtyä oman haavoittuvuutensa edessä.

Ei ole helppoa myöntää, ettei jaksakaan ihan kaikkea. Voi tuntua vaikealta luopua asioista, vaikka ne eivät enää toimi. Ajan myötä tilalle voi kuitenkin kasvaa jotain entistä syvempää ja kestävämpää. Jotakin mikä on paremmin linjassa oman sydämesi, rajojesi ja voimavarojesi kanssa.

Parhaimmillaan keho ja mieli toimivat sulassa sovussa ja yhteistyössä. Itsemyötätuntoinen mieli haluaa kehon parasta. Se on sopivasti sitoutunut ja pitää huolta kehon tarpeista, sillä se tietää, että molemmat ovat pohjimmiltaan yhtä.

Tällainen mieli on lempeä ja luja. Kun olet istunut päivän koneen ääressä, se saa sinut liikkeelle. Se vie sinut metsään tai merenrantaan reippailemaan. Se saa sinut valmistamaan itsellesi ravinteikasta ruokaa pikaratkaisujen sijaan. Se kiskoo ohjaksista silloin, kun kehosi on väsynyt ja tarvitsee treenin sijasta lepoa. Se muistuttaa sinua yöunien tärkeydestä ja siitä, että huomenna on taas uusi päivä. Se puuttuu peliin silloin, kun sisäinen kriitikko yltyy riehumaan ja palauttaa keskusteluun jälleen kunnioittavan sävyn. Se saa sinut sanomaan ”ei” tarvittaessa, ja ”kyllä” oikeassa kohtaa.

Itsemyötätuntoinen mieli on kehon paras kaveri. Kaikilla meistä ei ole sellaista luonnostaan, mutta jokainen meistä voi opetella myötätuntoisemmaksi.

Itsemyötätunnosta käsin on helpompi nähdä, mistä sisäiset motivaattorit milloinkin kumpuavat ja tehdä tietoisesti lempeämpiä valintoja. Jokainen lempeä teko lisää itsemyötätunnon voimaa. Jonakin päivänä saatat havahtua siihen, että tuo voima alkaa muistuttaa erehdyttävästi jotain, mitä rakkaudeksikin kutsutaan.

Tällä matkalla jokaisella meistä on omat aikataulunsa, haasteensa ja kompastuskivensä. Yhteistä on se, että kerran lempeyden polulle astuttuaan voi ennen pitkää huomata, ettei se pääty koskaan.

Lohturunoja löydät uudesta Sielun sopukoita -runokirjasta:

”Tähän mennessä olet selviytynyt elämäsi surkeimmista päivistä 100-prosenttisesti. Tämäkin menee ohi.”- 5 Voimakuvaa

Jos tunnet nyt, että elämä talloo, mieli on maassa tai kaikki ei ole hyvin, niin muistathan, tämäkin menee ohi ❤️ Lisää voimakuvia löydät Instagramista @hidasta

Riitoja syntyy, kun molemmat haluavat olla oikeassa – entä jos uskaltaisit olla myös väärässä?

Mitä tiiviimmin uskot johonkin ja mitä tärkeämpi tuo asia sinulle on, sitä voimakkaampia tunteita siihen liittyy. Uskomuksesta muodostuu side, josta sinun on vaikea päästää irti. ”Tämä on minulle totta. Asia on sillä selvä eikä mikään muu ole mahdollista.”

Voimakkaista uskomuksista saa puhtia, mutta ne saavat aikaan myös törmäyksiä ympäristön kanssa. Mitä tiukemmin pidät kiinni näkemyksistäsi ja mitä voimakkaammin ilmaiset niitä, sitä todennäköisemmin törmäilet muihin ihmisiin. Aivan kuin olisit huvipuiston törmäilyauto, jonka ratti on tahmea ja jarrut puuttuvat. Ajelet holtittomasti päin niitä, jotka uskovat erilaisiin totuuksiin kuin sinä. Kun pidät tiukasti kiinni yhdestä ainoasta totuudesta, sinulla on vähemmän vapautta ja vaihtoehtoja. Millaisissa tilanteissa huomaat törmäileväsi ympäristön kanssa? Millaiset uskomukset luovat törmäyksiä?

Kun pidät tiukasti kiinni yhdestä ainoasta totuudesta, sinulla on vähemmän vapautta ja vaihtoehtoja.

Olet sidoksissa siihen, mihin uskot. Sinun on vaikeampi ymmärtää muita ja kohdata heidän totuuksiaan. Elämä perustuu sille, mihin olet aina uskonut. Rajoittavat uskomukset vaikeuttavat yhteyden luomista muihin, ne vahvistavat erillisyyden tunnetta.
Uskomukset vaikuttavat siihen, millaisella asenteella tutustumme muihin ihmisiin ja millaisia odotuksia meillä heitä kohtaan on.

Emme näe ympärillämme yksilöitä ja heidän inhimillisiä ominaisuuksiaan, vaan näemme sukupuolen, iän, rodun, seksuaalisen suuntautumisen, ammatin, koulutustason, tittelin, auton ja vaatteiden merkin tai merkittömyyden. Ei tarvitse nähdä niistä kuin muutama, niin mieli on jo rakentanut mielikuvan, kuka tuo toinen ihminen on, mitä hän ajattelee – ja ennen kaikkea, onko hänen olemassaolonsa uhka sinulle.

”Mielikuva” on nimensä mukaisesti mielen luoma kuva. Ehkä todellisuus on toinen. Ehkä kaikkien lokeroiden takana on jotain muuta kuin odotit. Kun päästät irti odotuksistasi ja näet sen, mitä toinen on aidosti, ehkä löydät jotain syvempää ja todellisempaa. Elämän voima ei katso kuorta, päinvastoin. Kuori nimenomaan tukehduttaa sen, mikä ihmisessä on ihmeellisintä. Mielen rakenteiden purkaminen auttaa luomaan yhteyksiä ihmisten välille.

Neutraalit, väljemmät uskomukset tarkoittavat, ettet niin varmasti väitä tietäväsi, miten asiat ovat. Annat asioille vähemmän merkityksiä etkä tee pikaisia tulkintoja vähäisillä tiedoilla. Sinulle on okei olla väärässä tai tietämätön. Joustavuus mielessäsi heijastuu pehmeytenä ympärilläsi.

Kuvittele itsesi väkijoukkoon. Jos yrität runnoa voimalla sen läpi, kohtaat närkästyneitä katseita ja kipeitä törmäyksiä. Kun taas annat olemuksesi pehmentyä, olet läsnä ruuhkaisessakin tilanteessa ja katsot, mistä kohdasta pääset pujahtamaan helposti, tilaa syntyy helpommin – ja tulee vähemmän sanomista. Kun olet sisäisesti vapaa ja joustava, myös ulkoisesti tiet avautuvat kuin itsestään.