Sivu 10 – Hidasta elämää

Miksi keho ei rauhoitu, vaikka elämässä on kaikki hyvin?

Moni meistä kantaa mukanaan pelkoja, varautuneisuutta, ylivireyttä ja syvää epävarmuutta, vaikka elämässä ei olisi enää mitään selkeää, tiedostettua uhkaa. Saatammekin ihmetellä: “Miksi reagoin näin? Miksi minusta tuntuu turvattomalta, vaikka kaikki on oikeasti juuri nyt hyvin?”

Vastaus tähän voi löytyä sisäisen lapsemme kokemuksista eli niistä lapsuuden ja nuoruuden kokemuksista, jotka ovat toisaalta kehittäneet hermostoamme tietynlaiseksi pienestä lähtien ja toisaalta muovanneet hermoston toimintaa erilaisten tapahtumien seurauksena.

Lapsi oppii turvan tunteen kehon ja hermoston kautta: turva on erityisesti kehollinen kokemus, miten voi antautua kehossaan alustan tai toisen ihmisen kannateltavaksi. Lapsen hermosto oppii turvattomuutta muiden vihaisista katseista, ilmeistä ja äänensävystä, raivon ja hiljaisuuden välisestä jännitteestä, ennakoimattomuudesta tai siitä ilmapiiristä, jota ”haisteltiin” ja ”hengitettiin” kotona.

Tutkimukset osoittavat, että lapsuuden varhainen ympäristö muovaa aivojen rakenteita ja toimintaa, vaikuttaen muun muassa tunteiden säätelyyn, uhkien havaitsemiseen, stressinsietokykyyn ja siihen, miten olemme vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Jos kodin ilmapiiri on ollut kaoottinen, arvaamaton tai tunnekylmä, lapsi ei pelkästään koe tunteita, vaan hän oppii selviytymistä vaikeista olosuhteista.

Sisäinen lapsi oppi näin skannaamaan herkästi katseita, ennakoimaan mielialoja ja kutistamaan itseään, jotta ei kohtaisi turvattomia tilanteita. Hän oppi olemaan “helppo”, jotta ei aiheuttaisi lisää kuormaa itselle ja muille. Hän oppi kantamaan enemmän vastuuta kuin lapsen kuuluisi kantaa. Ja koska keholliset muistot ovat vahvoja, nämä opitut mallit eivät katoa aikuisuudessa – ne usein vain muuttavat muotoaan, kun elinvuosia tulee lisää.

Aikuisena sisäisen lapsen turvattomuus voi ilmentyä esimerkiksi:
• vaikeutena levätä
• ylivarautuneisuutena, vaikka mitään todellista uhkaa ei ole
• tarpeena miellyttää ja selittää liikaa
• voimakkaana itsenäisyyden tarpeena, joka on oikeasti lapsuudessa opittu selviytymiskeino
• pelkona luottaa toisiin
• syvänä sisäisenä tunteena ja uskomuksena: “Jotain pahaa voi tapahtua minä hetkenä hyvänsä”

Mikäli tunnistat näitä tai vastaavia ilmentymiä itsessäsi, on hyvä muistaa, että et ole millään tavalla ihmisenä “rikki”. Kyse on siitä, että sisälläsi elävä lapsi ei ole saanut vielä kokemusta ja tietoa siitä, että maailma on muuttunut, nyt on mahdollista oppia uutta ja palata turvan ja luottamuksen tilaan. Hermostosi on voinut jäädä kiinni ”vanhaan aikaan”, vaikka nykyhetken elämäsi olisi jo täysin erilaista. Pieni lapsi sisälläsi ei vielä uskalla laskea suojaa alas, koska tämä suoja on aikanaan ollut hänen (mahdollisesti) ainoa selviytymiskeinonsa.

Miten sisäinen lapsi oppii turvallisuutta?

Palaaminen turvan tilaan voi tapahtua kehollisen kokemuksen kautta. Useinkaan ei riitä, että järki sanoo: “kaikki on hyvin”, jos keho ja ”alitajunta” ei tunne sitä. Sisäinen lapsi tarvitsee uuden kokemuksen ja uuden viestin:

“Minun ei tarvitse olla jatkuvasti varuillani. Minun on lupa hengittää ja levätä. Minä saan tulla kannatelluksi. Minä voin olla oma itseni, sellaisena kuin olen.”

Neurotieteessä tätä prosessia ajatellaan plastisuuden mahdollistumisena: aivot ja hermosto pystyvät muovautumaan toistuvien ja turvallisten kokemusten kautta. Sisäinen lapsi ei kuitenkaan tarvitse täydellisyyttä, hän tarvitsee riittävää, johdonmukaista lempeyttä, ennakoitavuutta ja tilaa, jota sinä aikuisena voit antaa sisäiselle lapsellesi.

Koska tämä prosessi on vahvasti kehollinen, on tärkeää antaa juuri nyt omalle keholleen ja sen viestien kuuntelulle aikaa ja tilaa. Kehosikin osaa vastata aitoihin tarpeisiisi, esimerkiksi sen osalta, millaisessa ympäristössä ja keiden kanssa sinun on hyvä olla tai millaisia hermoston säätelyn tarpeita sinulla on juuri nyt (liikettä, lepoa, puuhastelua, kivaa yhdessä olemista muiden kanssa jne.). Mikään tietty asia, oleminen tai tekeminen ei ole palautumista, vaan jokainen voi löytää omat palautumisen tapansa, jotka osaltaan ohjaavat turvan tilaan.

Sinussa ja sisäisessä lapsessasi tapahtuva parantuminen ei tarkoita, että jokin ”hankala” osa sinussa katoaa täysin. Se tarkoittaa ennemmin sitä, että sisäisen lapsesi on mahdollista oppia olemaan uudessa todellisuudessa, jossa sinä koet, että:

Turva on mahdollista. En ole enää pärjäämässä kaikesta yksin. Minä saan kuunnella omia tarpeitani. Nyt olen aikuinen, ja maailmani on erilainen kuin silloin.

Pysähdy kuuntelemaan lasta itsesi sisällä ja kerro hänelle: “Et ole enää yksin.”

Sisäinen lapsi meissä ei unohdu, vaan se etsii turvaa ja yhteyttä vielä aikuisenakin.
– Karita Palomäki teoksessa Kohtaa sisäinen lapsesi

Kohtaa sisäinen lapsesi -kirjan löydät TÄÄLTÄ.

Kuva: Depositphotos

Luulin lapsuuteni olleen normaali – kunnes keho alkoi muistaa toisin

”Neljänkympin kynnyksellä masennuin, ja elämä muuttui vuosi vuodelta harmaammaksi ja merkityksettömämmäksi, vaikka ulkoisesti kaikki olikin hyvin.

Muutaman kuukauden sairauslomakaan ei tuonut vointiini muutosta, joten minulle haettiin psykoterapiaa. Terapiassa minulta kysyttiin, minkälainen lapsuuteni oli. Vastasin, että ihan normaalihan se, enkä tiedostanut mitään erityistä tapahtuneen.

Se olikin totta, sillä minulla ei ollut mitään isoja traumoja. Terapian edetessä uusi palapeli alkoi vähitellen rakentua mielessäni. Aloin pikkuhiljaa muistaa lapsuuttani uudella tavalla, erityisesti kehoni kautta. Aloin ymmärtää olleeni aina pelokas, jännittynyt ja ahdistunut.

Isäni oli perheen pää, eikä kukaan uskaltanut koskaan sanoa hänelle vastaan, vaikka hän olisikin ollut jossain asiassa väärässä. Äitini oli aina ristiriitatilanteissa hiljaa.

Vanhempani erosivat vasta siinä vaiheessa, kun olin muuttanut kotoa pois. Myöhemmin, terapian aloitettuani, äitini onkin paljastanut minulle, että isäni käytti henkisen lisäksi fyysistä väkivaltaa häntä kohtaan – mutta vain silloin, kun kukaan ei ollut todistamassa tilannetta.

Isä myös päätti tulevaisuudestani: minun piti hankkia itselleni kunnon akateeminen ammatti, vaikka itse haaveilin toisenlaisesta ammatista ja urasta. Nyt keski ikäisenä ymmärrän, että lapsuudenperheessäni oli läsnä jatkuva uhka, joka on jättänyt jälkensä minuun tähän päivään asti.”

– Ramin kokemus Karita Palomäen kirjasta Kohtaa sisäinen lapsesi (Bazar/Hidasta elämää, 2026).

Kaikki tähän asti kokemamme näkyy meissä

Miten lapsuuden kiintymyssuhteet ja vaille jäämisen kokemukset näkyvät hermostossamme ja kehossamme?

Karita Palomäki avaa tätä kirjassaan Kohtaa sisäinen lapsesi (Bazar/Hidasta elämää, 2026).

Meillä voi olla myös varhaislapsuudessa muodostuneita rajoittavia uskomuksia itsestämme ja elämästä. Olemme saattaneet esimerkiksi oppia, että meidän pitää pärjätä yksin ja että vain tietynlaisia tunteita on lupa näyttää. Karita kirjoittaa:

Vaikka emme tiedostaisi sitä, sisäinen lapsi asuu meissä aina ja on läsnä erilaisissa hetkissä, ympäristöissä, tunnetiloissa ja kohtaamisissa. Sisäisen lapsen keholliset tuntemukset voivat ilmetä aikuisen elämässä myös kehollisina tunnemuistoina.

Pieni sisäinen lapsi on herkkä, intuitiivinen, tunteva ja tarvitseva. Hän osaa ihmetellä pieniäkin asioita ja nähdä tutut arkiset asiat ikään kuin ne olisivat aivan uusia.

Sisäinen lapsi saattaa reagoida spontaanisti tunteilla eri tilanteissa, mutta toisaalta voi myös yrittää peittää spontaaniuttaan, koska on kokenut selviytyvänsä vaikeissa tilanteissa sillä tavalla. Joskus sisäinen lapsi on joutunut selviytyäkseen mukautumaan, kehittämään roolin ja ”maskin” itselleen.

Sinuun ja sisäiseen lapseesi vaikuttaa vahvasti paitsi se sosiaalinen ja kulttuurillinen ympäristö, jossa olet elänyt, myös menneiden sukupolvien kokemukset, joista osa voi olla vaikeita ja traumaattisia.

Sisäinen lapsi on kuin peili menneisyydelle: kaikelle sille, mitä olemme kokeneet, tunteneet tai tukahduttaneet.

Emme siis aikuisena heijastele pelkästään oman elämämme tapahtumia, vaan olemme ikään kuin perineet erilaisia uskomuksia, toimintamalleja ja jopa kehollisuuteen liittyviä malleja tai oirekuvia suvultamme ja huoltajiltamme.

Sisäinen lapsi on kuin peili menneisyydelle: kaikelle sille, mitä olemme kokeneet, tunteneet tai tukahduttaneet. Silti sisäinen lapsi ei ole vain muisto, vaan se on päivittäin kohdattavissa oleva aktiivinen osa meitä, joka elää alitajunnassamme ja vaikuttaa tunteisiimme, toimintaamme ja reaktioihimme läpi elämämme.

Kirjailija Karita Palomäki on psykofyysinen fysioterapeutti, keho-orientoitunut työnohjaaja sekä psykofyysisen kivunhoidon ja traumainformoidun työotteen kouluttaja. Hän on perehtynyt erityisesti hermoston vireystilojen säätelyyn sekä siihen, miten tunteilla on yhteys terveyteen.

Kuuntele nyt MAKSUTTA Kohtaa sisäinen lapsesi -kirja, joka auttaa ymmärtämään omia hermostoreaktiota ja rakentamaan uutta suhdetta omiin kokemuksiin.

Kirja ja kaikki muut BookBeatin sisällöt on nyt kuunneltavissa MAKSUTTA käyttämällä koodia hidastaelamaa TÄMÄN LINKIN KAUTTA. Koodi on voimassa 31.7.2026 saakka.

Etukoodi on lunastettavissa 31.7.2026 asti ja koskee BookBeatin uusia ja palaavia asiakkaita, joilla ei ole ollut aktiivista tilausta viimeisen 6 kuukauden aikana. 60 päivän kokeilujakson aikana saat kuunnella ja lukea yhteensä 40 tuntia. Edun jälkeen tilaus jatkuu automaattisesti valitun paketin mukaisesti alkaen 10,99 €/kk. BookBeatilla ei ole sitovaa määräaikaa. Etu ei koske aktiivisia tilauksia.

Moni voi parisuhteessaan huonosti, mutta ei silti lähde – lopulta kaikki voimat valuvat suhteeseen

Moni voi parisuhteessaan tosi huonosti

Kuulen työssäni terapeuttina tosi paljon parisuhteisiin liittyvää kipuilua. Teokseni Toivon kirja narsistin haavoittamalle ilmestymisen jälkeen olen kuullut lukemattomia uskomattoman kipeitä parisuhdekuvioita.

Monen ihmisen huonovointisuus liittyy parisuhteeseen. Vaikka vastaanotolleni hakeudutaan monesta syystä, yllättävän usein parisuhde on se, joka ylläpitää epätasapainotilaa. Syitä tähän on monia: on kommunikaatio-ongelmaa, vaikeutta sanoittaa omia tarpeita ja tunteita, uupumusta, ruuhkavuosiväsymystä ja vaikka mitä.

Tässä tekstissä haluan kuitenkin puhua vain yhdestä jutusta eli potentiaalista, jonka toinen voi nähdä, vaikka kaikki kielii siitä, että toinen on suhteessa vastuuton tai muuten haluton tai kyvytön kasvamaan.

Empaattinen ihminen näkee toisen kasvupotentiaalin

Ette uskokaan, miten paljon ihmiset uskovat hyvään silloinkin, kun on petetty ja lyöty henkisesti ja fyysisesti lukemattomia kertoja. Monissa suhteissa vallitsee valtava epäsuhta vastuussa, enkä puhu nyt kotitöistä vaan myös tunnetason vastuista.

Moni ylivastuullinen ja empatiakykyinen ihminen näkee kumppanissaan kasvupotentiaalin ja sisäisen pienen lapsen. Kasvupotentiaali on meissä kaikissa, mutta kaikki eivät osaa, halua tai pysty sitä käyttämään.

Ylivastuullinen ihminen uskoo loputtomasti toisen ihmisen potentiaaliin ja yrittää saada toista kasvamaan. Ylivastuullinen käyttää valtavasti henkisiä voimavarojaan siihen, että saisi toisen ottamaan elämän tarjoamasta kasvumahdollisuudesta kiinni. Ylivastuullinen näyttää mallia, esitelmöi, pyytää, huutaakin loputtomasti.

Toivo elää, koska ideaalitarina rakentuu aina uudelleen

Jokainen on vastuussa henkisestä kasvustaan. Parisuhteessa voi olla tosi vaikeaa, jos toinen kasvaa, mutta toinen ei. Usein alivastuullinen jarruttaa kumppaninsa kasvua. Kuvio voi olla tosi kipeä.

Kasvuun pyrkivä osapuoli pystyy olemaan suhteessa usein siksi, että hän pitää yllä toivoa. Hän luo ideaalitarinan toisen kasvusta aina uudelleen, jotta pystyy pysymään suhteessa. Usein pienikin merkki siitä, että toinen on lähtenyt kasvumatkalle, riittää tarinan rakentamisen ja kipeään suhteeseen jäämisen syyksi. Narsistiseen parisuhteeseen jääminen selittyy usein juuri tällä.

Miksi jäät, kun voisit lähteä?

Moni kysyy, tekikö tarpeeksi silloinkin, kun kaikki omat voimat on valutettu parisuhteen alttarille. Syyllisyyskin saattaa vaivata. Yllättävän usein ihmiset pelkäävät jäävänsä loppuelämäksi yksin ja jäävät suhteeseen, jossa ovat enemmän yksin kuin ehkä olisivat yksin eläessään. Liian moni antaa kohdella itseään ihan älyttömän huonosti. Itsetunto on saattanut suhteen aikana mennä niin alas, ettei senkään vuoksi kykene lähtemään.

Pidän aika tärkeänä sitä, että omaa elämää uskaltaa katsoa rehellisesti silmiin. Että suostuu näkemään sen, mikä on totta. Mikä sinun elämässäsi on totta ja mikä ei?

Uusin kirjani Ylivastuullisten naisten valtakunta pureutuu myös edellä kuvaamiini teemoihin.

Ahdistus on aivojen antama hälytys – Mitä hermosto yrittää kertoa?

Aivot ovat samaan aikaan äärimmäisen monimutkaiset ja toiminnaltaan yllättävän suoraviivaiset. Ne tarkkailevat ympäristöä aistien kautta, arvioivat tilanteen ja etsivät uhkia ja mahdollisuuksia. Ne myös käynnistävät tunteen, jonka tehtävänä on ohjata toimintaa tulkinnan mukaisesti: Lähesty, vältä, puolustaudu.

Ahdistus kuuluu tähän järjestelmään. Se on evoluution kannalta hyödyllinen hälytysmekanismi, jonka tarkoitus on suojata meitä. Ongelma syntyy silloin, kun hälytysjärjestelmä yliarvioi vaaran. Tällöin ahdistus ei enää auta, vaan alkaa vääristää havaintoja.

ADHD ja voimakkaampi hälytys

ADHD-piirteisellä hermosto reagoi usein herkemmin ja nopeammin. Tunnesäätelyn kuormittuminen ja voimakas sisäinen kokemus tekevät ahdistuksesta intensiivisen. Se ei näyttäydy vain ajatuksena, vaan koko kehossa tuntuvana reaktiona: puristuksena rinnassa, levottomuutena ja ärsyyntymisenä. Ja kun vireystila nousee nopeasti, mieli pyrkii selittämään kokemuksen. Mielemme haluaa ymmärtää, ”mikä on vialla”. Tässä kohden ahdistus alkaa usein “valehdella”.

Miten ahdistus vääristää tulkintaa?

Ahdistus ei tietoisesti johda harhaan. Se tuottaa tulkintoja, jotka tuntuvat tosilta, koska keho on jo hälytystilassa.

Ajatukset voivat väittää:
“En pysty tähän.”
“Kukaan ei pidä minusta.”
“Tämä menee varmasti pieleen.”

Kun tunteet ottavat vallan, ei logiikka pysy mukana eivätkä aiemmat onnistumiset ole yhtä helposti saatavilla muistilokeroissamme. Tämänhetkinen tunne alkaa määrittää koko käsitystä omasta kyvykkyydestä. Ahdistus kaventaa näkökenttää ja vahvistaa mustavalkoisuutta. Seurauksena voi olla esim. välttely. Tehtävä jää aloittamatta, vaikka todellinen este ei ole kyvyttömyys vaan ylireagoiva hermosto.

Miksi ahdistus tuntuu niin uskottavalta?

Siksi, että se on nopea. Uhka-arvio syntyy aivoissa ennen tietoista harkintaa. Tunne aktivoituu ensin, ajattelun rauhoittava jarru seuraa perässä. ADHD-piirteisellä tämä säätely voi olla haavoittuvampi, jolloin tunne ehtii vallata tilan ennen kuin järkevä arviointi käynnistyy. Mutta ahdistus ei useimmiten kerro todellisesta vaarasta. Se kertoo vireystilan noususta ja valpastumisesta. Siksi esim. sydän sykkii nopeammin ja lihakset tuntuvat kireiltä.

Miten tähän voi suhtautua?

Ensimmäinen askel ei ole ahdistuksen poistaminen, vaan sen tunnistaminen. Ahdistus on hermoston signaali, ei todiste siitä, että jokin on pielessä. Kun huomaat ajatuksen “jokin on pielessä”, pysähdy hetkeksi. Kysy itseltäsi: Onko tämä fakta vai ahdistuksen luoma tulkinta? Jo pelkkä kysymys luo etäisyyttä. Se antaa otsalohkoille aikaa aktivoitua ja palauttaa tilannetta mittasuhteisiin.

Tärkeä muistaa

Ahdistus on siis epämiellyttävää, mutta ei vaarallista. Kun opimme tunnistamaan, milloin ahdistus valehtelee meille, voimme suhtautua siihen kuin liioittelevaan mutta hyvää tarkoittavaan neuvonantajaan. Sitä voi kuunnella, mutta kaikkea ei tarvitse uskoa. Ahdistus ei ole totuus tilanteesta. Se on reaktio, joka kaipaa säätelyä sekä lempeää kyseenalaistamista.

Haluatko ymmärtää paremmin omia tai läheisen ADHD-piirteitä ja löytää ADHD:sta supervoimia?

Kurkkaa Juulia Järvdiken kirja & korttipakka Saamaton perfektionisti ja ADHD:n viisi muuta paradoksia sekä ADHD-supervoimakortit.

Juulia Järvdike on psykologi ja ADHD-asiantuntija, joka on työskennellyt vuodesta 2010 neuropsykiatristen diagnoosien parissa.

Emmin ADHD-diagnoosi auttoi tekemään suuren päätöksen – “Milloin miun elämästä tuli näin mahtavaa?”

Kaupallinen yhteistyö Visit Porvoon kanssa. Läs på svenska här.

Emmi Paunonen, 39, muutti parikymppisenä Savonlinnasta Helsinkiin. Ensin hän asui vilkkaassa Kalliossa, muutti sitten ihan vähän kauemmaksi ja sitten vielä vähän kauemmaksi Helsingin lähiöön. Ison kaupungin elämä tuntui hässäkältä sekä ulkoisesti että sisäisesti.

”Voin huonosti, nukuin huonosti ja ärsytti, kun en saanut olla kotona rauhassa ja hiljaisuudessa”, Emmi kuvailee kokemustaan. Sitten tuli herätys, joka sai ajattelemaan, että ympäristöllä voi oikeasti olla iso merkitys hyvinvoinnille:

”Kun sain ADHD-diagnoosin, totesin, että minulle tekisi oikeasti hyvää päästä rauhallisempaan ympäristöön.”

ADHD-diagnoosi ikään kuin antoi Emmille lupalapun miettiä muutosta, joka tukisi hänen hyvinvointiaan. Hän oli elänyt niin pitkään ylivirittyneessä tilassa, ettei enää edes muistanut muunlaista elämää.

”Kävin kierroksilla ja nukuin ihan sairaan huonosti 20 vuotta elämästäni. En osannut rauhoittua. Minulla oli kuusi miljoonaa välilehteä päässä auki, ja kun aamuyöllä heräsin ääniin, rupesin miettimään niitä kaikkia. Ne unet olivat sitten siinä”, Emmi kuvailee kerrostaloelämäänsä Helsingissä.

Emmi oli tehnyt vuosia ison osan markkinointialan töistään etänä kotoa käsin, joten ajatus muuttamisesta rauhallisempaan ympäristöön ei ollut työn puolesta haastava. Sen sijaan sinkkuna elävä 39-vuotias pohti, selviäisikö yksin lumitöistä tai osaisiko pitää huolta omakotitalosta. Pitkät huolen ja myös innostuksen värittämät pohdinnat ja ajatusketjut päätyivät kuitenkin aina yhteen tulokseen:

”Lopulta kuitenkin olin sitä mieltä, että en minä muutenkaan saa sellaista elämänlaatua, mitä minä tarvitsen ja kaipaan.”

Vilkasta ja hässäkkää. Sellaiseksi Emmi koki sekä ympäristön että oman päänsä sisällön.

Mistä paras paikka kodille?

Omaa taloa Emmi etsi koko Uudenmaan alueelta. Emmin ystävät jäisivät pääkaupunkiseudulle, joten hän piti tärkeänä, että ystävät haluaisivat tulla kylään – yövierailulle tai viipyileville päivällisille pitkän pöydän ääreen. Emmi kokeili varovasti ystäviensä reaktioita eri paikkakuntiin. Porvoon mainitseminen sai ystävissä aikaan innokkaan reaktion.

”Porvoo valikoitui osin siksi, että täällä kaverit käy muutenkin. Heistä on kiva tulla, kun täällä on muutakin kuin minä”, Emmi naurahtaa ja jatkaa: ”Joku ystävistä tai tutuista käy joka tapauksessa kesällä Porvoossa, niin voidaan samalla nähdä.”

Vaikka Emmi kaipasi hiljaisuutta ja omaa rauhaa, yksin elävänä hänelle oli tärkeää, että palvelut ovat monipuoliset ja lähellä. Nyt Emmi kuvaa satavuotiaan talonsa sijaintia Porvoon Sannaisissa täydelliseksi, koska ”jos oikein kovaa huutaa pihalla apua, niin naapuri saattaa kuulla”. Etäisyys on siis juuri sopiva rauhan ja ihmiskontaktien suhteen.

”Porvoo valikoitui osin siksi, että täällä kaverit käy muutenkin. Heistä on kiva tulla, kun täällä on muutakin kuin minä”

Kun Emmi muutti Porvooseen reilu vuosi sitten, hän ei tuntenut paikkakunnalta juuri ketään. Nyt hän on järjestämässä käsityö- ja taidetapahtumaa Porvooseen. Mitä siis oikein tapahtui, että Emmi päätyi ensimmäisenä talvenaan pimeän maalaiskotipihansa keskeltä Porvoon keskustan kupeeseen järjestämään kokonaan uutta tapahtumaa?

”Olen joka vuosi tehnyt lahjoituksen Joulupuu-keräykseen. Koska en löytänyt Porvoosta sellaista, päätin hoitaa homman kuntoon. Keräys vaatii taustalle yhdistyksen. Olin ollut musiikkikeikoilla Porvoon Tarmolassa sijaitsevalla Pensselitehtaalla, joten pyysin heitä mukaan. Toteutin heidän avustuksellaan tosi onnistuneen Joulupuu-keräyksen viime jouluna. Nyt olen tutustunut Pensselitehtaan mahtaviin tyyppeihin, tehnyt siellä vapaaehtoistyötä ja yhtäkkiä minulla onkin elämässäni ihmisiä, jotka tuntevat kaupungista paljon ihmisiä. Jos esimerkiksi tarvitsen sähköasentajaa, tiedän, keneltä kysyä”, Emmi kertoo.

Emmin idean pohjalta huhtikuussa 2026 ensimmäistä kertaa järjestettävät taide- ja käsityöfestarit lähtivät liikkeelle hänen omasta intohimostaan, jota hän on päässyt toteuttamaan uudessa kodissaan vapaasti.

”Nyt minulla on kodissa harrastetila, jossa on kaikki ompelut ja maalaukset. Ei tarvitse lähteä mihinkään erikseen.”

Yllätyksiä omakotitaloasumisessa?

Emmin mielestä yksi ihanimmista asioista omakotitalossa on se, että pihalle ei tarvitse enää lähteä, sinne voi vain mennä: kun avaa oven, on jo ulkona:

”ADHD-piirteiselle lähteminen ja pakkaaminenkin on haaste: Muistanko nyt ihan varmasti ottaa mukaan kaikki? Mitä jos on liian kirkasta ja tarvitsenkin hattua tai aurinkolaseja? On raskasta lähteä tekemään jotain mukavaa asiaa, kun pitää ihan tosi paljon tehdä aivotyötä, että mitä kaikkea pitää ottaa mukaan.”

Omassa pihassa Emmi on toden totta viihtynyt. Pihaa on myllätty ja sieltä löytyy vihannespenkkejä ja kukkaloistoa. Puutarhahommissa hän kokee lepäävänsä: kun saa touhuta, palautuu paremmin. Vanhassa talossa ja puutarhassa puuhaa riittää loputtomiin. Tärkeintä ei ole saada valmiiksi vaan se, että saa touhuta ja olla osa luontoa ja vuodenaikojen vaihtelua.

”Onhan tässä aika paljon hommaa. Esimerkiksi marjapuskat! Niitä on viisitoista, ja jos haluaisin kaikki marjat hyödyntää, niin onhan se älytön homma kerätä niitä. Mutta en ole ottanut siitä stressiä, osa marjoista saa mennä linnuille! Minulla on silti pakastin täynnä punaherukoita.”

Ei hitto, asun nyt tällaisessa paikassa, että tässä mie vaan vien biojätteitä omaan kompostiin. Milloin miun elämästä on tullut tällaista – näin mahtavaa?

Emmi on pelastanut paikallisesta kierrätysryhmästä pelargonioita ja daalioita kellariinsa talvehtimaan. Omaa puutarhaa ihastellessa, kahvikuppi kädessä, hän tajuaa, että omassa kodissaan voi elää, kuten itselle on hyväksi ja toteuttaa unelmiaan:

”En sano, että olen aina haaveillut omakotitalosta, mutta olen aina haaveillut kaiken maailman puuhastelusta – ja pihasta ja kukkapenkeistä. Nyt voin tehdä puoli hehtaaria kukkapenkkiä, jos haluan. Ja olen aina haaveillut, että saisin pitää vaikka käsityökursseja. Mitäs jos vähän fiksailisi pihan navettaa ja pitäisi niitä siellä? Tai voisin pitää vaikka kesäkahvilaa!”

Emmille on tullut yllätyksenä, miten rakas omasta kodista voi tulla. Sellaisesta hänellä ei ole ollut koskaan aiemmin kokemusta.

”Joku päivä olin viemässä biojätteitä kompostiin. Yhtäkkiä tuli glimmeri ja ajattelin: Ei hitto, asun nyt tällaisessa paikassa, että tässä mie vaan vien biojätteitä omaan kompostiin. Milloin miun elämästä on tullut tällaista – näin mahtavaa?” Emmi kertoo.

Yksineläjänä Emmi on kokenut jo pitkään yksinäisyyttä. Se on hieman muuttanut muotoaan Porvooseen muuton myötä.

”Olin yksinäinen jo ennen kuin muutin tänne. Ja koen yksinäisyyttä edelleen. Mutta koen myös, että yksinäisyyttä sietää paremmin, kun kotona on niin paljon mukavaa tekemistä ja ympäristö on itselle mieluisa.”

Yksi muutos on ollut hänelle kuitenkin kaikkein olennaisin. Muutos, johon hän ei kerrostalossa asuessaan olisi voinut uskoa.

”Täällähän minä nukun. Käsittämättömintä tässä on se, että olen nyt nukkunut vuoden hyvin.”

Jos Porvoon rauhaisa luonto, yhteisöllinen tunnelma ja kulttuurisesti aktiivinen kaupunki kiinnostavat, tilaa Porvoon mahdollisuuksia käsittelevä uutiskirje muuttajille TÄSTÄ.

Piipahda Porvoossa – pieniä tutustumisretkiä Porvooseen:

– Ekuddenin 1,5 kilometrin mittainen luontopolku sijaitsee yksityisellä luonnonsuojelualueella noin kolme kilometriä kaupungin keskustasta etelään. Täällä on vaihtelevaa maastoa, merenrantaa sekä lehtoja ja sekametsää. Ekuddenin luontopolku – Porvoo

– Iso Linnamäki, joka sijaitsee aivan Vanhan Porvoon vieressä on oiva retkikohde. Paikalla on aikoinaan sijainnut keskiaikainen linnoitus, mutta nyt jäljellä ovat enää vallit. Iso Linnamäki on osa Kansallista kaupunkipuistoa, josta voit lukea lisää täältä: Merkittävät kohteet Porvoon kansallisessa kaupunkipuistossa – Porvoo

– Varlaxudden. Emäsalon kärjessä sijaitseva ihana retkipaikka, jossa on myös esteettömyys otettu hienosti huomioon: Varlaxudden – Uudenmaan virkistysalueyhdistys

Emmis ADHD-diagnos hjälpte henne att göra ett stort beslut – ”När blev mitt liv så här fantastiskt?”

Reklamsamarbete med Visit Porvoo.

Emmi Paunonen, 39, flyttade från Nyslott till Helsingfors när hon var 20 år gammal. Först bodde hon i det livliga Berghäll, flyttade sedan bara lite längre bort och sedan ännu lite längre bort i en förort i Helsingfors. Livet i storstan kändes som villervalla både externt och internt.

”Jag mådde dåligt, sov dåligt och var irriterad när jag inte fick vara i lugn och ro hemma”, beskriver Emmi sin upplevelse. Sen kom uppväckningen som fick henne att tänka att omgivningen kan på riktigt ha en stor inverkan på välmående:

”När jag fick ADHD-diagnosen konstaterade jag att det på riktigt skulle vara bra för mig att komma till en lugnare omgivning.”

ADHD-diagnosen gav Emmi liksom ett skriftligt tillstånd att fundera på en förändring som skulle stöda hennes välmående. Hon hade levt så länge i ett överstimulerat tillstånd att hon inte längre ens kom ihåg ett annorlunda liv.

”Jag var upphetsad och sov helt sjukt dåligt 20 år av mitt liv. Jag kunde inte lugna ner mig. Jag hade sex miljoner mellanblad öppna i huvudet och när jag vaknade till ljud på småtimmarna började jag fundera på dem alla. Så fick jag inte sömn mera”, beskriver Emmi sitt höghusliv i Helsingfors.

I flera års tid hade Emmi gjort största delen av sin karriär inom marknadsföringsbranschen på distans, hemifrån, så tanken om att flytta till en lugnare omgivning var inte utmanande på grund av jobbet. Däremot funderade 39-åringen, som bodde som singel, om hon skulle klara av snöskottning allena, eller om hon visste hur man tar hand om ett egnahemshus. De långa funderingarna och tankekedjorna med oro men också iver slutade trots allt alltid med ett resultat:

”Slutligen tyckte jag att jag inte annars heller får sådan livskvalitet som jag behöver och saknar.”

Livligt och villervalla. Så upplevde Emmi både sin omgivning och hennes eget huvuds innehåll.

Det bästa stället för hemmet?

Emmi letade efter ett eget hus i hela Nyland. Emmis vänner skulle stanna i huvudstadsregionen så hon tyckte att det är viktigt att vännerna skulle vilja komma på besök, att stanna över natten eller för långa middagar vid det långa bordet. Emmi experimenterade försiktigt med sina vänners reaktioner på olika orter. När Emmi nämnde Borgå reagerade vännerna med iver.

”Jag valde Borgå delvis på grund av att mina vänner kommer hit också annars. De tycker om att komma hit när det finns annat än bara jag här, skrattar Emmi och fortsätter: ”Några vänner eller bekanta besöker i alla fall Borgå på sommaren, så vi kan ses samtidigt.”

Fastän Emmi längtade efter lugn och ro var mångsidiga och nära belägna tjänster viktiga för henne. Nu beskriver Emmi läget för sitt hundraåriga hus i Sannäs i Borgå som perfekt, för ”om man ropar riktigt hårt på hjälp på gården så kan grannen eventuellt höra.” Avståndet är därför riktigt passligt när det gäller ro och mänskliga kontakter.

När Emmi flyttade till Borgå för drygt ett år sedan kände hon nästan ingen på orten. Nu håller hon på att ordna ett hantverks- och konstevenemang i Borgå. Så vad hände egentligen som fick Emmi under sin första vinter i sitt mörka hem på landsbygden att ordna ett helt nytt evenemang nära Borgå centrum?

”Jag har varje år gjort en donation till insamlingen Joulupuu. Eftersom jag inte hittade en sådan i Borgå bestämde jag att fixa en. Insamlingen kräver att det finns en förening i bakgrunden. Jag hade varit på spelningar på Pensselitehdas i Östermalm i Borgå, så jag bad dem med. Med deras hjälp ordnade jag en riktigt lyckad Joulupuu-insamling förra jul. Nu har jag lärt känna toppentyper på Pensselitehdas, gjort frivilligarbete där och plötsligt har jag människor i mitt liv som känner många människor i staden. Om jag till exempel behöver en elektriker vet jag vem jag ska fråga, berättar Emmi.

Konst- och hantverksfestivalen som ordnas för första gången i april 2026 enligt Emmis idé startade av hennes egen passion, som hon fritt kunnat förverkliga i sitt nya hem.

”Nu har jag en hobbylokal hemma med alla sömnader och målningar. Jag behöver inte åka någonstans separat.”

Överraskningar med att bo i ett egnahemshus?

Emmi tycker att en av de härligaste sakerna med att bo i ett egnahemshus är att man inte längre behöver åka någonstans för att gå ut, man kan bara gå dit – genom att öppna dörren är man redan ute:

För en person med ADHD-drag är det en utmaning att gå någonstans, även att packa: Kommer jag nu säkert ihåg att ta med allt? Vad händer om vädret är för klart och jag behöver en hatt eller solglasögon? Det är tungt att gå ut för att göra något trevligt när man måste göra väldigt mycket hjärnarbete hela tiden, alltså vad allt man ska ta med sig.”

Emmi har verkligen trivts i sin egen trädgård. Hon har verkligen vänt gården upp och ner och där finns grönsaksodlingar och blomsterprakt. Emmi upplever att hon vilar när hon gör trädgårdsarbete: när hon får pyssla återhämtar hon sig bättre. I det gamla huset och trädgården finns det oändligt med saker att göra. Det viktigaste är inte att få allt färdigt, utan att få pyssla och vara en del av naturen och årstidernas växling.

”Visst finns det en hel massa att göra. Till exempel bärbuskarna! De är 15 och om jag skulle vilja dra nytta av alla bär så är det ju ett helt galet jobb att plocka dem. Men jag har inte stressat med det, fåglarna får ta en del av bären! Jag har trots allt en frys full av röda vinbär.”

Från den lokala återvinningsgruppen har Emmi räddat pelargoner och dahlior för att övervintra i sin källare. När hon beundrar sin egen trädgård med en kopp kaffe i handen inser hon att man kan leva i sitt eget hem så som det är bra för en själv och förverkliga sina drömmar:

”Jag säger inte att jag alltid drömt om ett egnahemshus, men jag har alltid drömt om att göra allt möjligt – och om en trädgård och blomrabatter. Nu kan jag göra en halv hektar blomrabatter om jag vill. Och jag har alltid drömt om att få hålla till exempel hantverkskurser. Jag kunde fixa till gårdens ladugård och hålla kurser där? Eller så kunde jag ha ett sommarkafé!”

Emmi upplever det överraskande hur kärt det egna hemmet kan bli. Det har hon aldrig upplevt förut.

”En dag höll jag på att föra bioavfall till komposten. Plötsligt kom en glimmers och jag tänkte: ”Nej sjutton, jag bor på en sån här plats att jag bara för bioavfall till min egen kompost. När blev mitt liv sånt här – så här underbart?” berättar Emmi.

Som ensamboende har Emmi känt sig ensam redan länge. Känslan har tagit en annan form i och med flytten till Borgå.

”Jag kände mig ensam redan innan jag flyttade hit. Och jag känner mig fortfarande ensam. Men jag upplever också att det är lättare att tåla ensamhet när det finns så mycket roligt att göra hemma och miljön är angenäm.”

En förändring har dock varit den mest väsentliga för henne. En förändring som hon inte kunde ha trott på när hon bodde i ett höghus.

”Jag sover ju faktiskt här. Det mest obegripliga med det här är att jag nu har sovit bra i ett år.”

Om du är intresserad av Borgås fridfulla natur, gemenskapskänsla och om en kulturellt aktiv stad, beställ nyhetsbrevet till inflyttare, där du kan läsa mera om möjligheter i Borgå.

Gör en sväng till Borgå – små utflykter till Borgå:

– Naturstigen på Ekudden är 1,5 kilometer lång och ligger inom ett privat naturskyddsområde cirka tre kilometer söder om stadens centrum. Här finns varierad terräng, havsstrand samt lundar och blandskog. Läs mer här.

– Stora Borgbacken, som ligger alldeles intill Gamla Borgå, är ett utmärkt utflyktsmål. En medeltida fästning har en gång funnits på platsen, men nu återstår bara vallarna. Stora Borgbacken är en del av nationalstadsparken, som du kan läsa mer om här.

– Varlaxudden. En härlig utflyktsplats i spetsen av Emsalö, där tillgängligheten också har beaktats på ett fint sätt. Läs mer här.

Miksi kosketus tuntuu haastavalta?

Se, minkälaisena koemme fyysisen kosketuksen vaihtelee yllättävän paljon ihmisestä toiseen. Suurin osa kokee kosketuksen rauhoittavana ja mielihyvää tuottavana, varsinkin silloin, kun koskettava osapuoli on läheinen ihminen. Löytyy kuitenkin myös ihmisiä, jotka kokevat kosketuksen haastavana, ylivoimaisena, tungettelevana tai ahdistavana.

Ehkä olet joskus miettinyt, miksi halaus tuntuu toisinaan ihanalta ja toisinaan epämukavalta. Tai miksi toiset näyttävät nauttivan kosketuksesta enemmän kuin sinä.

On täysin normaalia, että kosketus tuntuu erilaiselta eri ihmisistä

Meillä kaikilla on omat rajamme sen suhteen, millainen kosketus tuntuu hyvältä ja se on täysin ok. Esimerkkiä käyttääkseni, ehkä sinä halaat kaikkia ja nautit siitä, mutta paras ystäväsi halaa vain ihmisiä, jotka hän on tuntenut vuosia. Ehkä inhoat sitä, kun vieraat koskettavat sinua (olkapäälle taputtaminen, joku joka poimii jotain hiuksistasi), mutta et välitä, jos ystävät tekevät saman. Nämä ovat vain muutamia esimerkkejä monista erilaisista kosketusmieltymyksistä – ja jokaisella on oikeus myös pitää omat rajansa kosketuksen suhteen.

Kun kosketus tuntuu vieraalle tai ahdistavalle

Jos koet kosketuksen haastavana, on normaalia miettiä, mistä se johtuu – erityisesti jos koet, että epämukavuus häiritsee elämääsi tai ihmissuhteitasi. Jos huomaat välttäväsi tilanteita, jossa sinua kosketetaan, voi olla aika etsiä vastauksia.

Stressi ja hermosto

Se, miten mukavaksi koet kosketuksen saattaa vaihdella hetkestä toiseen tai riippua täysin siitä, missä tilanteessa kosketus tapahtuu. Kiireen keskellä tai hyvin stressaantuneena kosketus ei välttämättä tunnu yhtä hyvälle kuin normaalisti. Hermostollisesta näkökulmasta katsottuna stressitilassa prioriteettina ei ole mielihyvä, mitä kosketus voi tuoda mukanaan, vaan hengissä selviytyminen.

Syvempi ahdistus ja kosketuksen pelko

Joskus kyse on kuitenkin paljon enemmästä.

Pahimmillaan hyvinkin yksinkertainen kosketus, esimerkiksi olkapäähän, voi aiheuttaa vastaanottajassa niin voimakasta ahdistusta tai paniikkia, ettei hän sen jälkeen pysty keskittymään mihinkään muuhun. Joissain tilanteissa voidaan puhua kosketusaversiosta — eli voimakkaasta kosketuksen välttelystä tai pelosta. Syitä siihen, miksi tuntuu tältä, on monia.

Syitä, jotka voivat vaikuttaa kosketuskokemukseen

Neurokirjo ja aistiyliherkkyys

Neuroepätyypilliset ihmiset, kuten autismikirjolla olevat, voivat kokea kosketuksen epämiellyttävänä tai jopa kivuliaana. Tämä koskee usein kevyttä tai odottamatta tulevaa kosketusta. Syvä paine taas toimii monilla rauhoittavana elementtinä, joten kyse on pitkälti siitä, miten ja milloin kosketetaan.

Aistiyliherkkyys voi myös saada jokapäiväiset kosketusaistimukset tuntumaan tavallista voimakkaammalta.

Kosketusyliherkkyydeksikin kutsuttu ilmiö näkyy yleensä myös haasteina vaatetuksen kanssa, jolloin esimerkiksi vaatelaput, saumat tai tietyt materiaalit (esim. villa) tuntuvat sietämättömiltä ihoa vasten.

Traumat ja luottamus

Kosketuspelko on yleistä ihmisillä, joilla on traumataustaa. Jos on joutunut väkivallan tai muun trauman kohteeksi, kosketus (kuten myös moni muu asia) voi muistuttaa tapahtuneesta ja laukaista muistoja tai takaumia sekä aiheuttaa voimakasta ahdistusta.

Hyvinkin arkinen kosketus voi tässä tapauksessa tehdä kokemuksesta sietämättömän, jolloin kosketuksen välttely voi toimia tietoisena tai tiedostamattomana suojakeinona.

Voimakkaan trauman jälkeen yhteys omaan kehoon voi myös osittain katketa. Tällöin ihminen ei välttämättä aisti kehoaan tai jotakin sen osaa, mikä voi tehdä kosketuksen tuntemisesta vaikeaa.

Ahdistus

Kosketuksen pelko voi liittyä myös ahdistuneisuuteen. Sosiaalista ahdistusta kokevat voivat pelätä kaikenlaista vuorovaikutusta, myös fyysistä kosketusta. He saattavat myös kokea kosketuksen liian intiiminä tai tungettelevana.

Ahdistus voi myös lisätä aistiherkkyyttä, jolloin kosketus tuntuu voimakkaammalta tai epämiellyttävämmältä.

Kun ahdistusta on vähemmän, myös kosketus saattaa tuntua taas miellyttävälle.

Haphefobia

Haphefobia on huomattavasti harvinaisempi, voimakas ja irrationaalinen kosketuksen pelko. Se voi liittyä traumaattisiin kokemuksiin tai perinnöllisiin tekijöihin. Pelko voi aiheuttaa fyysisiä oireita, kuten paniikkikohtauksia.

Kehonkuvaongelmat

Ihmiset, joilla on kehonkuvaan liittyviä vaikeuksia tai kehodysmorfiaa, voivat kokea kosketuksen epämiellyttävänä, koska se lisää tietoisuutta omasta kehosta. Heikko itsetunto voi myös johtaa siihen, että kosketus tuntuu haastavalle.

Kasvatus ja kulttuuriset erot

Kasvatus ja lapsuudessa opitut tavat vaikuttavat myös pitkälti siihen, kuinka luontevalta kosketus aikuisena tuntuu. “Kosketusta välttelevässä” perheessä kasvanut voi hämmentyä ympäristössä, jossa halaaminen ja muu fyysinen läheisyys ovat tavallisia.

Jos sinua ei lapsena juurikaan silitetty tai pidetty sylissä, kosketus voi tuntua vieraalta vielä aikuisenakin.

Kulttuurien välillä on myös suuria eroja. Esimerkiksi välimeren maissa poskisuudelmat, käsi kädessä käveleminen ja halailu on hyvinkin yleisiä, kun taas joissakin maissa ystävät eivät juurikaan kosketa toisiaan.

Pakko-oireinen häiriö ja bakteerikammo

Pakko-oireinen häiriö voi ilmetä voimakkaana pelkona bakteereista ja sairastumisesta, mikä voi johtaa kosketuksen välttelyyn. Itse bakteereille herkkä ihminen voi kokea kosketuksen uhkaavana sairastumisen pelon vuoksi.

Mielentila ja hyvinvointi

Stressi voi lisätä kosketuksen välttelyä joko tilapäisesti tai pysyvämmin.

Kova kipu voi myös saada ihmisen, joka normaalisti pitää kosketuksesta, välttelemään sitä.

Kun läsnä on pelko siitä, että kohta sattuu, on monesti helpompi välttää tilanteita, jossa joutuu kosketetuksi.

Mistä tunnistaa, että kosketus tuntuu haastavalta?

Moni, jolla on haasteita kosketuksen kanssa, ei pysty täysin rentoutumaan kosketuksen aikana tai olemaan aidosti läsnä. Mieli karkaa muualle; tekemättömiin töihin, kauppalistaan, mielikuvitusmaailmaan, mihin tahansa muualle kuin nykyhetkeen. Tämä liittyy usein haavoittuvaisuuden pelkoon tai hallinnan menettämisen pelkoon.

Keho saattaa myös jännittyä tai hengitys salpautua hetkeksi, kun joku koskettaa sinua. Kehosi saattaa myös mennä valmiustilaan, eli käytännössä valmistautua taistelemaan tai pakenemaan paikalta. Ehkä otat vaistomaisesti askeleen taaksepäin, kun joku lähestyy sinua. Tai sinun on hankala rentoutua kampaajalla tai hierojalla ja koet tarvetta ylläpitää keskustelua, jotta saat huomiosi muualle. Ehkä sinun on haastavaa olla läsnä läheisyyden aikana kumppanisi kanssa. Tai ehkä tunnistat suorastaan pelkääväsi kosketusta.

Jos jokin näistä vaikuttaa tutulle, et ole yksin. On normaalia, että oma kosketuskokemus muuttuu elämän aikana.

Mitä voit tehdä, jos kosketus tuntuu vaikealta?

Kaikkein tärkeintä on muistaa, että sinulla on oikeus päättää kehostasi, siitä kosketetaanko sitä, miten ja kenen toimesta. Älä pakota itseäsi mihinkään.

Kunnioita omia rajojasi – opettelet sanomaan ”ei” kosketukselle silloin, kun se tuntuu pahalta.

Mikäli lähipiiristäsi löytyy henkilö, johon luotat, voit kertoa hänelle pelostasi tai haasteestasi kosketuksen suhteen. Jo asian esiin tuominen saattaa helpottaa oloa.

Aloita itse kosketuksen suhteen pienin askelin. Voit esimerkiksi alkuun itse koskettaa itseäsi (kättä tai käsivartta), ja siirtyä vasta myöhemmin kevyempään kosketukseen luotettavan ihmisen kanssa. Sopikaa etukäteen, mikä on sallittua ja mikä ei, sekä miten kerrot, että nyt riittää.

Vähittäinen altistuminen ja siedätys voivat toimia, kunhan ohjakset ovat sinun käsissäsi.

Voit myös hakeutua traumainformoituun kosketukseen perehtyneen hoitajan luo tai lääkärin puheille, joka voi ohjata sinut eteenpäin esimerkiksi psykoterapiaan, psykofyysiseen fysioterapiaan tai toimintaterapiaan. Yksin asian kanssa ei tarvitse jäädä.

Moni huomaa, että jo pelkkä tietoisuus omista rajoista ja oikeudesta niihin tuo helpotusta. Kosketussuhde voi muuttua turvallisemmaksi ja lempeämmäksi ajan kanssa. Tällä matkalla jokainen pieni askel on arvokas.

Sinulla on lupa edetä juuri siinä tahdissa, mikä tuntuu sinusta turvalliselta.

Rakastuitko ihmiseen vai fantasiaan hänestä? – Tällainen on traumakiintymyssuhteen ansa

L/over -sarja on herättänyt paljon ajatuksia epäterveestä rakkaudesta ja lähisuhdeväkivallasta. Aihe on hemmetin vaativa, ja silti ilmiö on täysin todellinen. Hyvä että siitä siis puhutaan!

Rakastumisen tunne voi olla huumava, ja ne ruusunpunaiset linssit ovat ihan tosi ilmiö sekin. Traumakiintymyssuhteen alku on valitettavasti liian hyvää ollakseen totta. Tällöin satuttava käytös hiipii mukaan pikku hiljaa, mutta itse pitää vielä kiinni fantasiakuvastaan toiseen liittyen. Fantasian murskaantuminen kun ei ole psyykkisesti mitenkään helppoa.

Fantasian murskaantumiseen voi liittyä häpeää, valtavaa pettymystä ja usein myös ajatuksia, kuten ”Miksi olin niin tyhmä, että menin tällaiseen kuvioon?”. Kyse ei kuitenkaan ole kenenkään tyhmyydestä. Vaatii valtavaa rohkeutta uskaltaa katsoa sitä, mitä suhteessa todella tapahtuu.

Usein silloin, kun fantasia alkaa murtumaan, olemme jo niin sanotusti syvässä päädyssä suhdetta. Siellä on jo monenlaista sitoumusta, joista irrottautuminen ei ole ihan helppoa – varsinkaan, kun oma pää on vielä sumeana ristiriitaisuuksista. Sillä niitähän traumakiintymyssuhteessa riittää.

Saattaa olla, että uskomme että juuri me olemme niin erityisiä, että toinen viimein muuttuisi. Tai sitten osa traumasuhteen rakkauspommitusta on se, että toinen pyrkii tekemään olosi supererityiseksi.Tällöin itseasiassa rakastumme myös siihen fantasiaan, että minä olen erityinen.

Fantasiaan rakastuessamme tulemme myös törmäämään erityisyyden vastakohtaan: ei-erityisyyteen. Tämä kivulias ailahtelu erityisyyden ja ei-erityisyyden välillä vaihtelee traumakiintymyssuhteessa. Välillä ollaan taivaissa, sitten helvetissä. Usein ne taivaskokemukset alkavat sitten jäädä yhä vähäisemmiksi.

Jos toinen ihminen on saanut mielessämme vallan määritellä erityisyytemme, hän voi silloin myös kuvitteellisesti “ottaa sen pois”. Ja sitten tietysti haluaa taistella tiensä takaisin sinne erityisyyteen!

Sitä taistelua et voi voittaa muutoin, kun tulemalla aikuiseksi ja terveellä tavalla erityiseksi itsellesi.

Osa väkivallan (myös henkisen) kehää on se että riipiviä vaiheita seuraa jonkinlainen hyvittelyvaihe. Tässä vaiheessa irtaantuminen on vaikeinta. On tärkeää alkaa katsoa suhteen kaavamaisuutta. Lue tästä kirjoituksesta traumasuhteen vaiheista: https://hidastaelamaa.fi/2021/02/traumasuhteen-tyypilliset-vaiheet/

Toipuminen tällaisesta suhteesta on mahdollista, mutta mikään hokkuspokkus-juttu se ei valitettavasti ole.

On tärkeää opetella terveitä itsensä suojaamisen taitoja, tunnistaa manipulaatio sekä olla lähtemättä mukaan traumakehälle, vaikka toinen miten provosoisi tai rakkauspommittaisi.

Tarvitset selkeät rajat, tunnesäätelykeinoja tunnemurskyjen läpi elämiseen sekä omien arvojesi kirkastamista, jotta voit kulkea kohti selkeyttä ja vakautta. Muistathan: Rakkauden ei kuulu olla repivää draamaa. Rakkauden kuuluisi olla valtaosan ajasta voimavara ja turvasatama.

Uskalla katsoa rehellisesti seuraavia kysymyksiä:

Millaiseksi tämä suhdedynamiikka saa minut tuntemaan itseni valtaosan ajasta?

Tekeekö tämä suhde minulle syvällä tasolla hyvää?

Kunnioitanko ja arvostanko sitä, miten toinen toimii suhteessa?

Toimituksen suosituksia itsetuntemuksen vahvistamiseen:

Kaikkea ei tarvitse kuorruttaa kermavaahdolla – paskat(kin) päivät kuuluvat elämään

Yhtenä maanantaina nousin sängystä about parinkymmenen minuutin yöunien jälkeen.

Suurin piirtein samalla sekunnilla iski outo allerginen reaktio.

Muutaman tunnin päästä piti olla jo matkalla kuvauksiin.

Takana oli viikonloppu, jonka aikana en ollut usemmastakaan syystä saanut oikein levättyä.

Siinä mielentilassa tuntui jokseenkin haastavalta kaivaa ripsiväri esiin ja puristaa jostain edes jotain hymyntapaista samalla, kun piti yrittää olla jotenkin ihmisiksi muiden seurassa ja saada suustaankin ulos jotain fiksua.

Sitten ajattelin, että no eipä tässä, tällaisia päiviä tulee. Pahemmastakin on selvitty. Huomenna sitten – toivottavasti – jotain muuta.

Kun tein sisäisen rauhan paskan päiväni kanssa ilman, että yritin väkisin vääntää sitä toiseen muotoon ja kuorrutella varmuudeksi vähän kermavaahdollakin, hengittäminen helpottui kummasti.

Tiistaina olikin jo toinen fiilis.

Tuntuu ehkä itsestäänselvyydeltä todeta, että paskat päivät kuuluvat elämään.

Mutta totean sen silti, koska fakta on, että saa olla aikamoinen ninja, jos onnistuu välttämään ihmiselämässä väistämättä eteen tulevat väsyttävät päivät tai kokonaiset raskaat elämänvaiheet. Se kannattaa muistaa erityisesti, kun vaikea viikko, päivä, hetki tai tilanne osuu omalle kohdalle. Aina kun ei voi olla parhaimmillaan – eikä tarvitsekaan.

Kokonaan toinen juttu on sitten se, jos koko ajan väsyttää ja vituttaa. Siinä vaiheessa, kun huomaa toistelevansa itselleen kuukausi tai jopa vuosi toisensa jälkeen, että kohta helpottaa, ehkäpä pelkän odottelun sijaan voisi olla syytä tarttua toimeen. Täällä pallon päällä elellään kuitenkin vain rajallinen aika.

Vaikka synkimmissä syövereissä tuntuukin (ja tiedän, että tuntuu, sillä olen ollut siellä itse), ettei kerta kaikkiaan mitään ole tehtävissä, niin aina on jotain tehtävissä, edes jotain pientä. Yllättävää kyllä, monesti nimenomaan pienet jutut ovat niitä, jotka lopulta kampeavat ylös mustista syövereistä. Ei sen tarvitse olla aluksi sen kummempaa kuin vaikka kahvihetki kaverin kanssa tai elokuvailta itsensä seurassa.

Kun tuntuu, että elämä on vain uuvuttavaa suoritusmössöä, inspistä sopivasti pieniin muutoksiin löydät Tunnollisen suorittajan kapinointikorteista.

Kun kärsimys tuntuu loputtomalta, tämä lohtu on sinua varten

Kävelin eräänä päivänä kaupungilla kaikessa rauhassa ja silmiini pisti useampia isiä lapsineen. Kaikki vaikutti ihanalta ja hyvältä. Siitä huolimatta näiden lasten tarkastelu nostatti mieleeni ajatuksen siitä, että juuri nytkin maailmassa on lapsia, joiden suhde huoltajaan, tai huoltajiin, on ongelmainen. Henkisesti tai fyysisesti väkivaltainen, hyväksikäyttävä tai muulla tapaa turvaton.

Sellainen lapsi elää arvaamatonta elämää, jossa epäoikeudenmukaisia käänteitä osaa jo odottaa. Hänen elämästään on kadonnut lapsuuteen kuuluva huolettomuus ja hohto; hän kokee pelkoa ja jännitystä, usein piilotettua surua, ja luovii tilanteesta ja päivästä toiseen. Pahinta kaikessa on se, ettei hänellä siinä hetkessä ole mitään toivoa muutoksesta, sillä lapsi ei välttämättä ymmärrä, uskalla tai osaa hakea apua itselleen. Ainut mikä tällaiselle lapselle jää jäljelle, on sopeutua parhaansa mukaan. Pienentää, hiljentää ja sammuttaa itsensä sekä tunteensa.

Kun kärsimys tuntuu loputtomalta

Kun mietin kaupungilla kävellessäni näitä toivottomia lapsia, tunsin silloin syvästi sen tunteen, joka on, kun epätoivolle ei näy loppua. Montako vuotta vielä?

Elät sitä todeksi joka päivä. Etkä tavallaan sitten osaa enää kunnolla erotella nykyistä elämää ja myöhempää elämää, sillä tietynlainen ankeus ja selviytymismoodi on kietoutunut osaksi sinua. Väistämättä kuljetat sen mukanasi aikuisuuteen, näennäiseen vapauteesi. Jos lapsena jouduit pitämään sisälläsi huumorin tai kyyneleet, ei sitä päivää tapahdu, kun sormia napsauttamalla vapaus yhtäkkiä alkaa – matka turvattomuudesta turvaan on pitkä ja vaatii aktiivista tiedostamista ja työtä.

Kokemukseni kaupungilla, tuo vahva ja liikuttava hetki, ei kuitenkaan päättynyt suruun. Se alkoi tunteella ahdingon loputtomuudesta, mutta kaikista merkittävintä oli, kun sen perään tunsin vahvan ja syvän tiedon siitä, että kaikki kärsimys päättyy aikanaan. Mikään ei ole ikuista.

Ja tämä on myös se viesti, jonka haluan sanoa sinulle tänään.

Vaikka muutos ei tapahtuisi kuin veitsellä leikaten, se tapahtuu. Se on tärkeintä, se on lohdullista ja se on totuus.

Ja vaikka sisäinen muutosprosessi olisi vielä tehtävänä, tai vaikket joka hetki osaisi iloita pienistä asioista, tärkeintä on matka, askeleet ja se todellinen vapaus, jota elät tässä ja nyt. Ei elämää ole tehty kärsittäväksi vaan kärsimyksen voittamiseksi. Ja sinä tulet kyllä onnistumaan! Se oli kuin luvattuna tuossa hetkessä, jonka kaupungilla koin – luvattuna meistä kaikille.

Taistelusta pikku voittoihin

Vaikka sinä, rakas lukijani, taistelisit missä tahansa asioissa, pienemmissä tai suuremmissa, toivoton ja epätietoinen lapsi ei lopulta ole huono vertauspinta meistä kehenkään. Kukaan meistä ei näe nurkan taakse. Siksi on osattava tehdä päätökset intuitiivisesti ja tarvittavalla rohkeudella. Jotkin ongelmat ovat tulleet jäädäkseen ja silloin ratkaisu on toisella tasolla: henkinen.

Kenenkään elämä ei ole ongelmatonta, mutta jos voimme henkisesti hyvin, eli seisomme selkä suorana ja pyrimme elämään ja toteuttamaan omaa elämäämme, on kaikki jollain lailla kumminkin oikein. Kun siirrymme ainaisesta taistelusta pienen pieniinkin elämää parantaviin päätöksiin ja voittoihin, olemme jo oikealla puolella.

Oleellista ei ole olla kokonaan valmis (tavallaan se on kuin halu kuitata kiinni elämän kirja), vaan valita muutos jo tänään, tietoisesti ja pienin askelin. Kun olemme tottuneet tyytymään siihen, mitä annetaan, voi myöhemmin olla hukassa ymmärrys, millaista elämää ansaitsemme. Jo pelkkä sen tutkailu ja tiedostaminen on oikealla puolella olemista. Kärsimys vaimenee pysyvästi asteittain, harvoin kerrasta, ja harvoin juuri siten kuten olisimme kuvitelleet, mutta usein sitäkin antoisammin.

Juuri tässä piilee armo ja lohtu: Kun olemme oikealla puolella, silloin meidän ei tarvitse enää huokaista, että ei enempää tätä. Vaan sen sijaan, että itse asiassa tätä juuri lisää: Keskittymistä vihdoinkin minuun ja siihen, mitä tarvitsen voidakseni paremmin. Omien tunteiden salliminen ja kuuleminen on opeteltavissa oleva taitolaji. Toipuminen saa ottaa aikansa; se on loppupeleissä rakkaudellista ja hyvää aikaa. Tärkeintä on ymmärtää, että voimme vaikuttaa asioihin nyt ja kuulla vihdoin sisäisen lapsemme pyyntöjä, joihin aikaisemmin emme voineet vastata.

Olen itse ollut toivoton lapsi. Tuskin muuten olisin kokenut tuota hetkeä kaupungilla niin vahvasti tai kirjoittaisin tästä tänään. Siltikin fokuspiste on se kaikkein tärkein, enkä voi olla palaamatta siihen näin lopuksi.

Ei se, että jokin sattuu.

Ei pelko eikä epätoivo.

Vaan se tieto, että selviät.

Sinä selviät, ja vieläpä oikein hyvin!

Tunne ja tiedä se luissa ja ytimissäsi. Tänään on loppuelämäsi ensimmäinen päivä.

Sydämellä, Riikka

Intuitiivisista tulkinnoista ja muista palveluistani voit lukea alta tai täältä.

Itsemyötätunto ei ole pehmeää höttöilyä – vaan avain itsensä ja rajojensa arvostamiseen

Itsemyötätunto herättää monissa ristiriitaisia tunteita. Se saatetaan mieltää pehmeydeksi, itsesääliksi tai jopa tekosyyksi olla yrittämättä tarpeeksi.

Todellisuudessa itsemyötätunto on kaikkea muuta kuin ”höttöilyä”. Se on opittavissa oleva taito, joka auttaa meitä arvostamaan itseämme realistisesti – vahvuuksinemme ja rajoituksinemme – ja toimimaan kestävästi pitkällä aikavälillä.

Mitä itsemyötätunto oikeastaan on?

Itsemyötätunto eli lempeys itseä kohtaan tarkoittaa sitä, että kohtelemme itseämme vaikeissa hetkissä samalla ymmärryksellä ja kunnioituksella kuin kohtelisimme hyvää ystävää. Se ei ole vastuun pakoilua tai omien virheiden silottelua, vaan rehellistä suhtautumista omaan inhimillisyyteen.

”Ole itse itsesi paras ystävä” on minun kantava ajatukseni.

Itsemyötätuntoon kuuluu kolme keskeistä elementtiä:

Ystävällisyys itseä kohtaan – sisäisen ruoskimisen sijaan.
Yhteinen inhimillisyys – ymmärrys siitä, että epäonnistuminen ja keskeneräisyys kuuluvat elämään.
Tietoinen läsnäolo – tunteiden tunnistaminen ilman liioittelua tai torjuntaa.

Miksi itsemyötätunto ei ole heikkoutta?

Moni pelkää, että itsemyötätunto tekee laiskaksi tai välinpitämättömäksi. Tutkimusten ja kokemuksen perusteella käy kuitenkin päinvastoin: itsemyötätuntoiset ihmiset ovat usein motivoituneempia, sitoutuneempia ja psyykkisesti kestävämpiä.

Kun emme käytä energiaamme itsen syyllistämiseen, sitä vapautuu oppimiseen, kasvuun ja parempien valintojen tekemiseen. Itsemyötätunto ei siis vähennä vastuullisuutta – se tukee sitä.

Itsemyötätunto auttaa tunnistamaan ja kunnioittamaan rajoja

Yksi itsemyötätunnon tärkeimmistä vaikutuksista on kyky tunnistaa omat rajat. Ilman itsemyötätuntoa saatamme sivuuttaa väsymyksen, kuormituksen tai omat tarpeemme, koska “pitäisi jaksaa” tai “muutkin jaksavat”.

Itsemyötätunto antaa luvan kysyä:

• Miltä minusta oikeasti tuntuu?
• Mitä tarvitsen juuri nyt?
• Missä menee jaksamiseni raja?

Rajojen asettaminen ei ole itsekkyyttä, vaan itsensä arvostamista. Kun pidämme huolta omista rajoistamme, pystymme olemaan aidosti läsnä myös muille.

Itsemyötätunto on rohkeaa realismia

Itsensä arvostaminen ei synny täydellisyydestä, vaan siitä että hyväksyy keskeneräisyytensä. Itsemyötätunto vaatii rohkeutta katsoa itseään rehellisesti ilman jatkuvaa arvostelua. Se on kykyä sanoa: olen arvokas silloinkin, kun en ole parhaimmillani.

Lopulta itsemyötätunto ei tee elämästä helpompaa, mutta se tekee siitä inhimillisempää ja kestävämpää. Ja juuri siksi se ei ole pehmeää höttöilyä – vaan yksi tärkeimmistä taidoista, joita voimme opetella. Se on avain, joka meillä jokaisella on käsissämme.

Tilaa itsellesi itsemyötätunnon ja arjen jaksamisen tueksi Annukan Lempeästi itseni puolella -kortit täältä.

Mistä tunnistat turvallisen ihmissuhteen? Entä turvattoman?

Ihmissuhteissa turva tarkoittaa sitä, että yhdessä ollessa rauhoitumme ja ohjaudumme enemmän sydämen kautta – kiintymyksemme on turvallista. Tätä voi oppia, vaikka olisi alunperin turvattomasti kiintynyt. Turvallisissa ihmissuhteissa kanssasäätelemme tunteitamme. Sen myötä olo voi olla toisen kanssa levollinen ja luottavainen. Kun ihmissuhteessa on turvaa, ei tarvitse pelätä tai varoa toisten reaktioita, kannatella toista tai sietää huttua, vaan saa olla kokonainen oma itsensä rajoineen.

Turva syntyy aikuisessa suhteessa kummankin osapuolen kautta. Käytännössä se tarkoittaa, että suhteen kumpikin osapuoli opettelee sisäistä turvaa ja hyvää riippumattomuutta. Silloin kumpikin ottaa sisäisyydestään vastuun. Silti saa käpertyä kainaloon tai pyytää toista kuuntelemaan ja tukemaan, kun sydän kaipaa purkautumista. Aikuiseen suhteeseen mahtuvat hyvät rajat. Silloin toinen ei loukkaannu tai uhriudu rajoistamme, vaan suhtautuu niihin kunnioittavasti. Turvallisessa ihmissuhteessa tulee enimmäkseen kuulluksi ja kohdatuksi. Ei tarvitse vastata vaatimuksiin tai odotuksiin.

Turva ihmissuhteessa on ennen kaikkea työkaluja, ei mikään staattinen tila. Hyvissä ja läheisissäkin ihmissuhteissa tulee joskus etäisyyden, turvattomuuden ja kirrauksen tuntoja, kun kasvamme. Ihmissuhde voi myös olla turvallinen, vaikka välillä olisi pelokas olo. Usein nuo tunteet johtuvat omien ydinhaavojemme esiinmarssista ja projisoituvat sydänkamuihimme. Turvallisessa ihmissuhteessa tulee enimmäkseen kuulluksi ja kohdatuksi. Ei tarvitse vastata vaatimuksiin tai odotuksiin.

Huomaan usein asiakastyössäni, että ihmissuhteissa menee toisinaan sekaisin, mikä on omaa duuniamme ja mikä yhteistä suhteen hoitamista. Käytännössä kiintymystyylimme turvallistaminen ja haavojemme kohtaaminen on oma eikä suhteemme bisnes. Turvattomien turhauttava härödisko alkaa hiipua, kun suhteen kumpikin osapuoli alkaa ihan tosissaan bongata peloista kumpuavaa toimintaansa ja vahvistaa itsenäistä sydänvoimaansa.

Turvattomuuspäissämme valitsemme huomaamattamme ihmissuhteita, jotka mätsäävät hermostomme hoivaamattomiin yli- ja aliviritystiloihin ja haavakaavoihin. Lyöttäydymme sinne, mikä on systeemillemme tuttua.

Kun sukat pyörivät jaloissa niin että taju meinaa lähteä, on usein kyse siitä, että toinen mätsää omaan turvattomuuteemme tavalla, joka pitää hermoston viritystilaa yllä. Yhteyden hetkissä hermostomme hetkeksi rauhoittuu, mutta suhde ei välttämättä rakennu levolliseksi. Kun taas valitsemme kumppaneita, joiden kanssa koemme turvaa ja rauhoitumme, saattaa intohimopuoli olla hukassa silloin, kun emme vielä ole löytäneet riittävästi sisäistä turvaa ja aikuista voimaamme. Tyypillisesti hoitamaton, turvaton kiintymys näkyy välttelevästi ja ristiriitaisesti kiintyneiden lähentymisen ja etääntymisen kehänä joka jää jumiin. Sisäisen turvan taitojen opettelu (molemmin puolin) avaa vyyhden ja mahdollistaa läheisen, aidon ihmissuhteen.

Kun hermostomme tasaantuu ja traumajännitykset vapautuvat systeemistämme, voimme saada romanttisissa suhteissamme sekä turvaa ja intohimoa, koska vaalimme ja luomme noita energioita elämässämme itse. Otamme koppia omasta seksuaalisuudestamme, itsemme toteuttamisesta ja sydänvoimastamme. Silloin hermostomme resoneeraa sellaisten kanssa, joiden kanssa voimme jakaa näitä ihanuuksia tasapainossa. Kiintymystyylimme turvallistuu.

Turvallisen ihmissuhteen pöhinät

Fysiologisesti ja psykologisesti turvallisuus on sitä, että saa levätä ja parasympaattinen hermosto aktivoituu toisen kanssa. Se näkyy ihmissuhteessa muun muassa näin:

Suhteessa opetellaan puhumaan omista tunteista, toiveista ja tarpeista vastavuoroisesti.
Suhteessa on tilaa kummankin rajoille, tarpeille ja uniikille sisäisyydelle.
Konfliktit eivät hilloudu käsittelemättömiksi ja puhumattomiksi, vaan niiden myötä luodaan suhteeseen luottamusta. Joskus prosessi ottaa aikaa.
Suhteessa molemmat ovat toisilleen hyväntahtoisia ja sanat ja teot ovat synkassa.
Kumpikin reflektoi itseään ja ottaa vastuun tunteistaan, toimistaan ja sanoistaan.
Ihmissuhteessa on tilaa ja rauhaa.
Suhteessa on energiaa tehdä ja toteuttaa juttuja − siinä on virtausta, koska energia ei kulu selviytymiskeinoihin.
Ihmissuhteessa on isossa kuvassa hyvä olla.
Suhteessa ei ole aktiivista ja passiivista osapuolta, eikä suhteessa vain toinen tee emotionaalista työtä. Kumpikin uskaltaa nostaa säröjä puheeksi ja osaa olla toista varten silloin, kun tarvitaan.
Suhteessa ei ole lapsi-vanhempi tai auttaja-autettava -asetelmaa.

Turvattoman ihmissuhteen häröilyt

Ihmissuhteissamme voi olla turvattomia elementtejä, mutta se ei tarkoita, että suhde on huono tai ettei se voisi kehittyä.

Turvattomassa dynamiikassa sympaattinen hermostomme aktivoituu. Suhde tuottaa stressiä eli epämukavuutta, ahdistusta, jännitystä, pakene-taistele-reaktioita, lamaantumista ja ylimiellyttämistä. Silloin esimerkiksi romantillinen viritys voi tuntua kiihkeän intohimoiselta, mutta turva ei rakennu. Turvattomuus näkyy ihmissuhteessa muun muassa näin:

Dynamiikkaan tuo turvattomuutta toisen tai kummankin rajattomuus.
Rajattomuus voi olla esimerkiksi toisen ”auttamista” pyytämättä ja kitkeränä sen odottamista, että saisi takaisin mitä muille antaa. Rajattomuus on myös passiivisuutta eli sitä, ettei kerro, mikä itselle tuntuu tai ei tunnu hyvältä, tai sitä että odottaa toiselta tunnesäätelyä.
Turvattoman suhteen ääripää on traumakemiadynamiikka, jossa vanhat ja uudet haavat repeytyvät jatkuvasti auki. Yhteyttä on harvoin.
Turvattomassa suhteessa voi olla draamaa ja voimakas välttelevästi ja ristiriitaisesti kiintyneiden jahtaamisen ja erääntymisen kehä.
Suhteessa saattaa kokea tulevansa jatkuvasti kritisoiduksi, mitätöidyksi, manipuloiduksi, kontrolloiduksi tai sumutetuksi.
Suhteessa on vaatimuksia ja odotuksia. Toinen tai kumpikin osapuoli hakee omien tunteidensa ja tarpeidensa hoivaamista toiselta tai vastuuttaa toista oloistaan.
Suhteessa loukkaannutaan tai hätäännytään toisen rajoista, mielipiteistä tai tarpeesta omaan tilaan ja juttuihin.
Turvattomassa suhteessa kontrolloidaan pikemminkin kuin säädellään läheisyyttä ja etäisyyttä.
Turvattomassa dynamiikassa käytetään selviytymiskeinoja.
Turvattomassa suhteessa voi olla henkisen, psyykkisen ja fyysisen väkivallan elementtejä.

Kuva: Unsplash

Voimauttavat kurssini, terapeuttisen valmennukseni ja parityöskentelyn löydät TÄÄLTÄ.