Kaikkea ei tarvitse kuorruttaa kermavaahdolla – paskat(kin) päivät kuuluvat elämään

Yhtenä maanantaina nousin sängystä about parinkymmenen minuutin yöunien jälkeen.

Suurin piirtein samalla sekunnilla iski outo allerginen reaktio.

Muutaman tunnin päästä piti olla jo matkalla kuvauksiin.

Takana oli viikonloppu, jonka aikana en ollut usemmastakaan syystä saanut oikein levättyä.

Siinä mielentilassa tuntui jokseenkin haastavalta kaivaa ripsiväri esiin ja puristaa jostain edes jotain hymyntapaista samalla, kun piti yrittää olla jotenkin ihmisiksi muiden seurassa ja saada suustaankin ulos jotain fiksua.

Sitten ajattelin, että no eipä tässä, tällaisia päiviä tulee. Pahemmastakin on selvitty. Huomenna sitten – toivottavasti – jotain muuta.

Kun tein sisäisen rauhan paskan päiväni kanssa ilman, että yritin väkisin vääntää sitä toiseen muotoon ja kuorrutella varmuudeksi vähän kermavaahdollakin, hengittäminen helpottui kummasti.

Tiistaina olikin jo toinen fiilis.

Tuntuu ehkä itsestäänselvyydeltä todeta, että paskat päivät kuuluvat elämään.

Mutta totean sen silti, koska fakta on, että saa olla aikamoinen ninja, jos onnistuu välttämään ihmiselämässä väistämättä eteen tulevat väsyttävät päivät tai kokonaiset raskaat elämänvaiheet. Se kannattaa muistaa erityisesti, kun vaikea viikko, päivä, hetki tai tilanne osuu omalle kohdalle. Aina kun ei voi olla parhaimmillaan – eikä tarvitsekaan.

Kokonaan toinen juttu on sitten se, jos koko ajan väsyttää ja vituttaa. Siinä vaiheessa, kun huomaa toistelevansa itselleen kuukausi tai jopa vuosi toisensa jälkeen, että kohta helpottaa, ehkäpä pelkän odottelun sijaan voisi olla syytä tarttua toimeen. Täällä pallon päällä elellään kuitenkin vain rajallinen aika.

Vaikka synkimmissä syövereissä tuntuukin (ja tiedän, että tuntuu, sillä olen ollut siellä itse), ettei kerta kaikkiaan mitään ole tehtävissä, niin aina on jotain tehtävissä, edes jotain pientä. Yllättävää kyllä, monesti nimenomaan pienet jutut ovat niitä, jotka lopulta kampeavat ylös mustista syövereistä. Ei sen tarvitse olla aluksi sen kummempaa kuin vaikka kahvihetki kaverin kanssa tai elokuvailta itsensä seurassa.

Kun tuntuu, että elämä on vain uuvuttavaa suoritusmössöä, inspistä sopivasti pieniin muutoksiin löydät Tunnollisen suorittajan kapinointikorteista.

10€ OSTOSRAHAA etukoodilla OSTOSRAHA10 (yli 45€ tilauksiin) 
PUOTIIN
close-image
KORTTIPAKAT OSTA 3 MAKSA 2
PUOTIIN
close-image
PÄÄSIÄISETU: MATKAHUOLLON TOIMITUSKULUT  3,90€
PUOTIIN
close-image