Jos suhteesi ja oma kumppanisi (tai joku muu läheinen ihminen) saa sinut kyseenalaistamaan omaa mielenterveyttäsi: pysähdy!
Terveet ja turvalliset ihmissuhteet saavat meidät voimaan hyvin ja olemaan sinut itsemme kanssa.
Jos suhde horjuttaa omaa arviointikykyäsi ja alat epäilemään jo omaa mielenterveyttäsikin on tosi tärkeä ottaa etäisyyttä tähän ihmiseen ja jakaa omia ajatuksia sekä kokemuksia ulkopuolisten kanssa.
Tässä neljä kysymystä sinulle, jos narsistinen kaltoinkohtelu tai satuttava suhde on saanut sinut ajattelemaan: “Olenkohan tulossa hulluksi?”
Vastuuttaako hän minua kaikesta, jopa omista teoistaan ja sanoistaan eikä ota itse vastuuta mistään?
Kääntääkö hän kaikki asiat minua vastaan?
Vähätteleekö hän tunteitani, kertoo minun ylireagoivan ja ymmärtävän kaiken aina väärin?
Muuttaako hän jatkuvasti tapahtumien kulkua valehtelemalla patologisesti?
Jos vastasit kaikkiin kysymyksiin “kyllä”, ei kyse ole sinun “hulluksi tulemisesta” vaan manipuloinnista ja sumutuksesta jota hän systemaattisesti sekä mahdollisesti hyvin tarkoituksellisesti tekee ja joka saa luonnollisesti kyseenalaistamaan omaa todellisuudentajua.
Tällaisesta suhteessa on tärkeä saada säännöllisesti etäisyyttä, jotta omat ajatukset ja tunteet voivat kirkastua niin, että erotat mikä on toisen manipuloimaa totuutta ja mikä omaasi.
Ota ensimmäinen askel jo tänään hakeutumalla hetkeksi yksin johonkin paikkaan, jossa voit kirjoittaa päiväkirjaan tai vaikka puhelimen muistioon ylös suhteessa tapahtuneita vaikeasti tulkittavia asioita sekä tapahtumia.
Muistiinpanojen avulla pystyt palaamaan kirkkaammin menneisiin hetkiin aina silloin, jos narsistinen läheinen pyrkii muuttamaan totuutta.
Lisää tietoa narsismista sekä terapeuttisia keinoja irtaantua ja toipua löydät kirjastani: Toivu satuttavasta suhteesta.
Olet tehnyt itsesi kanssa taas kerran diilin: tästä päivästä eteenpäin toimit toisin kuin ennen. Lopetat päämäärättömän scrollaamisen, herkkujen ylettömän syönnin, päihteidenkäytön, suhteen, jossa jatkuvasti ohitat itsesi.
Tahdonvoimalla tehty päätös pitää hetken aikaa. Sitten elämä alkaa tapahtua. Töissä on kamala kiire. Loma alkaa ja rutiinit häviävät. Koet syvää yksinäisyyttä. Elämä tuntuu tyhjältä.
Aivan kuin transsissa palaat vanhaan haitalliseen tapaasi. Syyttelet siitä itseäsi. Olet selkärangaton luuseri. Epäonnistuja. Heikko. Kenties kohdallasi tilannetta hankaloittavat katteettomat lupauksesi läheisille, jotka ovat sinusta huolissaan.
Tiedän oikein hyvin, miltä tuntuu luovuttaa ja olla pettynyt itseensä. Olen käynyt läpi usean haitallisen toimintamallin, jopa riippuvuuden. Ja vapautunut niistä.
Näiden kasvun vuosien ja vuosikymmenien aikana olen kuitenkin oppinut, että haitallisista tavoista on olemassa muutamia totuuksia, joiden ymmärtäminen voi tuoda valtavasti helpotusta ja toiveikkuutta. Tilanne ei välttämättä ole niin toivoton, kun mitä mielesi sinulle uskottelee.
Nämä totuudet eivät poista ongelmaa yhdessä yössä, mutta ne voivat muuttaa tapaasi suhtautua itseesi ja siihen kamppailuun, jota käyt läpi. Ne ovat tuoneet minulle toivoa ja uutta näkökulmaa. Vastaan puskeminen ja itsen raippaaminen nimittäin vain vahvistavat haitallista kehää. Ne toki toimivat, mutta yleensä ainoastaan hetkellisesti.
Haluan jakaa sinulle näistä totuuksista kolme mielestäni oleellisinta.
1. Haitallinen tapa ei ole ongelma – se on ratkaisu
Haitallisen tavan alla on kipeitä tunteita: surua, pelkoa ja ahdistusta. Sen alla on täyttymättömiä tarpeita, kuten tarve kuulua joukkoon, tarve olla oma itsensä ja tarve säädellä tunteita.
Haitalliset tavat ovat monesti paras yrityksemme helpottaa kipua, häpeää, yksinäisyyttä tai turvattomuutta.
2. Sinussa ei ole mitään vikaa
Haitallinen tapa ei kerro sinusta korkeintaan kuin sen, että olet herkkä. Haitalliset tavat ovat monesti maailman yhden tunnetuimman traumaspesialistin ja opettajani Gabor Matén sanoin ”normaaleja reaktioita epänormaaleissa olosuhteissa”.
Ne eivät alkaneet sinusta. Kun alat katsomaan tarkemmin, huomaat, että usein niiden taustalla on pitkä historia – ylisukupolvinen trauma. Kannat sisälläsi kaikkea sitä kipua, mitä edelliset sukupolvet eivät kyennet käsittelemään.
3. Muutos ei ala lopettamisesta vaan ymmärtämisestä
Tiedostaminen on aina ensimmäinen askel. Se vaatii pysähtymistä, kun huomaat haitallisen tavan kehän alkavan tai kun pöly on sen seurauksena laskeutunut.
Mitä tapa tekee hyväksesi? Mitä tunnet juuri ennen sitä? Mitä oikeasti tarvitset? Tuo viimeisin on se kaikkein oleellisin kysymys.
Missä kohtaa taivalta oletkaan, älä jää yksin. Haitalliset toimintamallit kuuluvat osaksi ihmisyyttä. On hyvin luonnollista vältellä epämukavuutta ja haluta mielihyvää.
Useimmat meistä toivovat kesältä lepoa ja palautumista. Päihdeongelmaisen puoliso saattaa kuitenkin huomata, että rentoutuminen ja lepääminen on vaikeata. Tuntuu kuin hermosto olisi jatkuvasti ylivireydessä.
Arjen rytmi muuttuu
Kesällä arjen rytmit muuttuvat, lomat alkavat ja päihteiden käyttö saattaa lisääntyä. Samalla myös epävarmuus lisääntyy. Moni huomaa pohtivansa samoja asioita päivästä toiseen: Millaisessa kunnossa hän tulee kotiin? Onko hän käyttänyt päihteitä? Mitä seuraavaksi tapahtuu?
Kun hermosto on jatkuvasti ylivireä
Hermoston tehtävä on pitää meidät turvassa. Silloin kun ympäristössä on epävarmuutta tai ennakoimattomuutta, hermosto alkaa tarkkailla ympäristöä tavallista herkemmin. Pitkittyessään tällainen ylivireystila muuttuu kuormittavaksi.
Vanhat toimintamallit voivat aktivoitua
Moni meistä on oppinut jo lapsena huomioimaan muiden tarpeet omien tarpeidensa kustannuksella. Olemme oppineet hakemaan turvaa ja hyväksyntää huolehtimalla muista. Olemme oppineet yliymmärtämään ja pelastamaan jo lapsuudessa. Puolison päihdeongelma voi vahvistaa näitä vanhoja toimintamalleja.
Yliymmärtäminen voi etäännyttää sinut itsestäsi
Moni päihdeongelmaisen kanssa elävä puoliso ymmärtää kumppaninsa kipua, riippuvuutta ja vaikeuksia. Hän näkee tämän häpeän, pettymykset, ahdistuksen ja kärsimyksen. Ongelmaksi muodostuu kuitenkin se, jos ymmärtäminen tapahtuu omien tarpeiden kustannuksella.
Yliymmärtäminen juontaa usein juurensa lapsuuteen. Olemme ehkä oppineet hakemaan turvaa ja hyväksyntää huolehtimalla muista, mukautumalla ja asettamalla omat tarpeemme sivuun. Aikuisuudessa sama toimintamalli voi siirtyä parisuhteeseen.
Yliymmärtäjä käyttää paljon energiaa kumppaninsa voinnin, käyttäytymisen ja tarpeiden tarkkailuun. Samalla yhteys omiin tunteisiin ja tarpeisiin voi heikentyä. Jossain vaiheessa havahdumme ehkä siihen, että ymmärrämme kaikkia muita paitsi itseämme.
Rauhoita hermostosi glimmereiden avulla
Glimmerit ovat palauttavia kokemuksia – lyhyitä hetkiä, joissa koemme turvaa, rauhaa ja vakautta. Ne auttavat hermostoa palautumaan optimaaliseen tilaan, jossa myös omia tunteita, ajatuksia, tarpeita ja toiveita on helpompi tavoittaa.
Glimmerit voivat olla pieniä asioita, jotka tuottavat iloa ja hyvää oloa. Ne auttavat meitä olemaan tässä hetkessä, säätelemään kehon yli- ja alivireystiloja sekä palaamaan luonnollisen levollisuuden tilaan. Glimmeri voi olla kävely metsässä tai merenrannalla, sateen ropina katolla, lämmin hiekka varpaiden alla, kukkien poimiminen, lintujen laulu, auringon valoleikki seinällä, puhelinkeskustelu ystävän kanssa, lämmin suihku, kirjoittaminen, lukeminen, höyryävä kuppi teetä tai kahvia, lempibiisin kuunteleminen tai suosikkisarjan jakson katsominen.
Mitä yhteistä on hauella ja ihmisellä? Useimpien mielestä ei yhtään mitään. Hauki on kala ja ihminen on… no, ihminen. Mitä yhteistä kahdella näin erilaisella otuksella voisi muka olla? Toinen meistä elää vedessä ja toinen maan päällä. Olemme sekä kuvainnollisesti että kirjaimellisesti “eri maailmoista”.
Jotain yhteistä meillä silti on.
On nimittäin yksi piirre, joka meillä kummallakin on. Yksi keskeinen ominaisuus, joka on pitänyt meidät hengissä jo pitkään ja ratkaisee myös tulevaisuutemme.
Tämä kyseinen piirre on tärkeä niin yksittäiselle ihmiselle ja hauelle kuin myös koko yhteisölle ja lajipopulaatiolle. Se mahdollistaa venymisen ja joustamisen aikakausina, jolloin sitä tarvitaan.
Meillä molemmilla, sekä ihmisellä että hauella, on arvokas kyky hyödyntää olemassa olevaa.
Positiivinen opportunisti näkee mahdollisuudet
Opportunisti kykenee hyödyntämään käsillä olevaa edukseen. Hän näkee maailman realistisena ja hahmottaa edessään olevat mahdollisuudet. Ne eivät aina ole ideaaleja tai toivotunlaisia, mutta siitä huolimatta opportunisti osaa käyttää ne hyödykseen.
Opportunismi esiintyy terminä usein enemmän negatiivisessa kuin positiivisessa valossa, jolloin se nähdään synonyymina ahneudelle ja häikäilemättömyydelle.
Samalla on tärkeää havaita, kuinka positiiviseen opportunismiin kiteytyy kyky selviytyä monenlaisissa ympäristöissä ja kulkea läpi erilaisia elämänvaiheista. Kyse on evoluutiosta, jossa pärjäävät parhaiten sopeutuvimmat.
Ei siis vahvimmat ja voimakkaimmat tai viisaimmat, vaan sopeutuvimmat.
Suureellisen lajikohtaisen ajattelun ohella tämä näkyy myös yksittäisen ihmisen arjessa. Etenkin aikakautena, jolloin maailma pursuaa eriasteista pelkoa ja epävarmuutta.
Täydellisyyden sijaan etsi käsillä olevia mahdollisuuksia
Maailma muuttuu jatkuvasti ja elämä virtaa eteenpäin. Kaiken tuoksinnassa käy nopeasti selväksi, että emme voi pitää uppiniskaisesti kiinni kaikista unelmistamme tai tavoitteistamme.
Yksi merkittävä ihmistaito modernissa maailmassa onkin kyetä adaptoimaan omaa osaamistaan ja hyödyntämään käsillä olevia mahdollisuuksia. Näkemään uusissa tilanteissa piilevän potentiaalin, eikä keskittymään niissä piileviin uhkakuviin.
Hauen eteen ei ui kaislikossa aina sille mieluisinta ravintoa. Tämän seurauksena se on oppinut tyytymään saatavilla olevaan. Hauki ei ole nirso vaan sille maistuu monenlainen vedenelävä tai pinnalla polskiva syötäväksi. Näin ollen se kykenee selviytymään erilaisissa olosuhteissa.
Sama piirre näkyy myös ihmisen lajikehityksessä. Se on myös ratkaiseva ero eri yksilöiden välillä.
Kun maailma myllertää ja turvalliset tottumukset karisevat, tapahtuu kahdenlaista liikehdintää. Osa ihmisistä murtuu epävarmuuden edessä ja keskittyy ruokkimaan tulevaisuuden näköalattomuutta. Osa taas alkaa hahmottamaan olemassa olevia mahdollisuuksia ja uusia polkuja, joita pitkin voi löytää elämälleen merkitystä.
Ole siis kuin hauki ja uskalla epävarmuuden keskellä nähdä mitä kaikkea hyvää ja potentiaalista ympärilläsi onkaan. Saatat yllättyä!
Harri-Pekka Pietikäisen tuorein kirja Myyttinen hauki – Järvien saalistajan tarina ja perintö (Bazar) käsittelee haukea kokonaisvaltaisesti ja kuvaa muun muassa sen mielenmaisemaa sekä kulttuuriperintöä.
Ystävä ihmetteli hiljattain, kun ilahduin hänen kieltävästä vastauksestaan. Hän oli juuri torpannut ehdotukseni, mikä oli hänelle silmin nähden vaikeaa.
Selitin hänelle, että kieltäytyminen teki hänestä mielessäni luotettavamman. Siihen saakka hän oli aina suostunut ehdotuksiini, vastannut kaikkeen kyllä. Minusta sellainen oli hieman epäilyttävää.
Vasta kun meillä on kyky ja lupa sanoa tarvittaessa ei, myös kyllä-vastauksestamme tulee aito ja uskottava. Silloin voin luottaa, että toinen suostuu pyyntööni aidosta tahdostaan eikä esimerkiksi minua miellyttääkseen.
Ilahduin ystävän kieltäytymisestä myös siksi, että minulle se tarkoitti, että suhteessamme on lupa olla molemminpuolisesti totta. Siinä on silloin riittävästi turvaa sanoa ei ja luottaa, että myös kieltäytymisen mahdollisesti herättämät tunteet käsitellään yhdessä.
Ylipäänsä se, että rakkaat ihmiseni kunnioittavat itseään, riemastuttaa minua. Samalla kun ystäväni sanoi minulle ei, hän sanoi itselleen kyllä. Siis kunnioitti sitä, mikä oli hänelle juuri silloin totta ja tärkeää. Vastaavasti aina kun sanomme kyllä vastoin sisintämme, sanomme itsellemme ei.
Mielestäni kieltäytyminen on lopulta ystävällistä ja kunnioittavaa myös muita ihmisiä kohtaan. Kun sanomme ajoissa ei, säästämme yleensä toisenkin aikaa ja annamme hänelle mahdollisuuden pyytää esimerkiksi apua ajoissa muualta.
Onko sinulla lupa sanoa ei?
Kun meillä ei ole sisäistä lupaa kieltäytyä, ei-sana tulee usein pitkän selityslitanian kera. Tällöin toinen alkaa helposti kumota perustelujamme ja ratkaista tilannetta, mikä vie koko tilanteen helposti sivuraiteelle.
Todellisuudessa pelkkä ”minulle ei sovi” riittää. Tarvittaessa sitä voi selittää lyhyesti, mutta pitkät selitykset kertovat usein vääristyneestä syyllisyydestä.
Kieltäytymisen harjoittelu tarkoittaakin yleensä syyllisyyden ja epämukavuuden sietämistä. Ei liene mahdollista suoraan hypätä kohtaan, jossa ei-sana tulisi heti ilman syyllisyyttä. Epämukavuuden läpi on vain kuljettava, kuten monen muunkin uuden asian harjoittelussa. Syyllisyyden voima pienenee yleensä kerta kerralta.
Kieltäytymisessä voi auttaa ajatus, että siinä ei ole kyse toisen torjumisesta ihmisenä. Sen voi sitä paitsi tehdä hyvin ystävällisesti: Kiitos kun kysyt, arvostan avunpyyntöäsi. Minulle ei kuitenkaan valitettavasti sovi. Tai: Ihanaa, että ajattelit minua puhujaksi. Jätän tällä kertaa kuitenkin väliin. Toivon, että teillä on antoisa tilaisuus.
Ein sanomisen askeleita
Sisäinen lupa
Sinulla on lupa sanoa ei. Jos jokin asia ei ole sataprosenttisesti kyllä, se on silloin ei. Vastaus voi toki olla myös ehkä ja muuttua myöhemmin kylläksi. Kyllä-sanaa kannattaa kuitenkin käyttää vain silloin, kun on siitä varma. Voit kysyä itseltäsi esimerkiksi: Onko minulla tähän asiaan itseni suostumus?
Aikalisä
Jos kyllä-sana tapaa tulla vikkelästi automaatiolla, on viisasta ottaa tuumaustauko ennen kuin vastaa yhtään mitään. Se tuo elintärkeää tilaa kuunnella, mitä mieltä oikeasti olemme. Aikalisä voi kuulostaa esimerkiksi tältä: Kiitos että kysyt. Mietin asiaa ja ilmoitan sinulle mahdollisimman pian. Tai: Kiitos kutsusta. Tarkistan tilanteen ja palaan asiaan.
Treenaa etukäteen
Ein sanominen voi aluksi tuntua kuin vieraan kielen puhumiselta. Sitä kannattaakin harjoitella etukäteen ääneen tai ystävän kanssa, jolloin sanat tulevat helpommin myös tositilanteessa. Ota keho tueksesi: jämäkkä, tukeva ja avoin asento voi tuoda turvaa. Pidä ilmaisut lyhyinä ja yksinkertaisina. Toisen pyynnöstä kiittäminen alkuun voi toimia.
Ein vastaanottamiskyky
Silloin kun ein sanominen on itselle vaikeaa, myös sanan kuuleminen (ja avun pyytäminen) tuntuu usein hankalalta. Onko muilla ihmisillä lupa sanoa minulle ei? Missä määrin sallin kieltäytymisen heille? Mitä enemmän uskallan kohdata ja tuntea omaa torjutuksi tulemisen tai pettymyksen tunnettani, sen helpompaa on luottaa myös muiden kykyyn kohdata hankalia tunteita.
Epämukavuuden sietäminen
Käytännössä epämukavuutta siedetään esimerkiksi huomaamalla, mitä itsessä tapahtuu. Tunteiden nimeäminen on erityisen tehokas keino. Kun lisäksi toivotan epämukavuuden tervetulleiksi ja suostun olemaan sen kanssa, minun ei tarvitse reagoida siihen esimerkiksi alkamalla perua puheitani. Itse saatan epämukavuuden hetkellä sanoa itselleni esimerkiksi: Mä oon tässä. Mä oon mun kanssa. Mikä auttaisi sinua?
Muista armollisuus, tässäkin lajissa on lupa harjoitella ja kompuroida.
Monet tässä ajassa elävät ihmiset huomaavat olevansa jatkuvasti väsyneitä, mutta silti he eivät osaa pysähtyä. Keho käy ylikierroksilla, mieli ja aivot valvovat yötä päivää, hartiat ja leukaperät kiristyvät. Pelkkä oleminen ja levosta nauttiminen on vaikeaa. Vaikka elämässä ei juuri sillä hetkellä olisi minkäänlaista näkyvää uhkaa, hermosto toimii aivan kuin jotakin pitäisi jatkuvasti ennakoida tai varoa. Onko tämä sinulle tuttua?
Monen aikuisen tarina alkaa paljon aiemmin, jo lapsuudessa
Lapsi rakentaa käsitystään maailmasta ihmissuhteidensa kautta. Jos hän joutuu kasvamaan ilmapiirissä, jossa on jatkuvasti jännitystä aiheuttavaa ilmapiirin kireyttä, turvattomuutta, arvaamattomuutta tai emotionaalista yksinäisyyttä, hänen hermostonsa oppii varautumaan. Voi olla kyse esimerkiksi lähi-aikuisten mielenterveys- tai päihdeongelmista, jatkuvista aikuisten välisistä riidoista, kiusaamisesta ja vähättelystä, emotionaalisesta kylmyydestä tai lapseen kohdistetuista liian suurista vaatimuksista.
Myös ihan tavalliset perhe-elämään liittyvät asiat, kuten jatkuva kiire, voivat tuoda lapselle tunteen siitä, että hänelle ja hänen tarpeilleen ei ole riittävästi tilaa – ettei tule nähdyksi omana itsenään. Joskus myös lapsen neurokirjon piirteet voivat lisätä kuormitusta, varsinkin jos piirteisiin liittyen lasta ei ymmärretä. Herkkä tai neuroepätyypillinen lapsi voi joutua elämään ympäristössä, joka kuormittaa hänen hermostoaan jatkuvasti, vaikka kukaan ei lähtökohtaisesti tarkoittaisi aiheuttaa mitään pahaa lapselle.
Lapsen keho, aivot ja hermosto oppivat nopeasti, mikä auttaa selviytymään. Joku alkaa tarkkailla muita jatkuvasti. Toinen yrittää olla kiltti ja näkymätön. Kolmas suorittaa, pärjää ja kantaa liikaa vastuuta jo liian pienenä. Nämä selviytymiskeinot voivat vuosien kuluessa näyttää ulospäin vahvuudelta, mutta niiden taustalla voi olla syvä pelko siitä, ettei ole turvassa, hyväksytty tai rakastettu ilman jatkuvaa yrittämistä.
Joskus jatkuva tekeminen vain tuntuu turvallisemmalta kuin pelkkä oleminen
Aikuisuudessa tämä näkyy usein niin, ettei ihminen oikeastaan koskaan lepää. Vaikka hän pysähtyisi sohvalle istumaan ja rentoutumaan muiden kanssa, hermoston ylivirittyneisyys ei helpotu. Kehossa voi olla jatkuvaa sisäistä jännitystä, levottomuutta, ahdistusta tai tunnetta siitä, että pitäisi tehdä enemmän, ei voi vain olla. Pelkkä oleminen voi tuntua ahdistavalta, jopa vaaralliselta.
Tämän vuoksi moni uupunut ihminen jatkaa suorittamista vielä silloinkin, kun voimat ovat lopussa. Tekeminen tuntuu turvallisemmalta kuin periksi antaminen levolle. Lopulta tilanteen äärelle pysähtyminen voi olla avain muutokseen. Suostumalla hidastamaan, jopa pysähtymään tilanteensa ja vaikeiden tunteidensa äärelle, voi avata yhteyden niihin vanhoihin tunteisiin, joita on lapsena ollut liian raskasta kantaa yksin.
Toipuminen harvoin alkaa pakottamalla itseä rentoutumaan ja lepäämään. Toipuminen voi olla sitä, että kohtaat lapsena oppimasi reaktiot ja selviytymismallit. Silloin ne olivat tarpeellisia, nyt niistä on mahdollista hiljalleen vapautua, kun sisäinen turva alkaa lisääntyä. Sisäinen turva voi löytyä kohtaamalla se pieni lapsi, joka asuu sisälläsi. Kohdatessasi hänet näe ja tunnusta hänen kipunsa, pelkonsa ja kaikki se, minkä vuoksi hän oppi uskomaan, ettei hän voinut olla hyväksytty juuri sellaisena kuin oli. Voit alkaa kohdata sisäistä lastasi rakkaudella, lempeydellä, kunnioituksella, arvostuksella.
Ehkä ensimmäistä kertaa elämässä joku kysyy sisäiseltä lapseltasi: miltä sinusta oikeasti tuntuu, mitä sinulle oikeasti kuuluu? Voisiko se joku olla sinä?
Voit alkaa hoivata sisäistä lastasi myös sallimalla itsellesi kaikkea sellaista, mitä olisit lapsena tarvinnut: hyväksyntää, ymmärrystä, turvaa ja myötätuntoa. Voit opetella puhumaan itsellesi tavalla, jota sinun olisi tarvinnut kuulla jo kauan sitten:
Sinun ei tarvitse enää selviytyä yksin. Minä kuuntelen sinua. Minä ymmärrän sinua. Sinä saat levätä. Minä pidän sinusta huolta. Sinulla on lupa olla sinä. Minä en koskaan hylkää sinua.
Moni meistä on oppinut pelkäämään vihaa. Se yhdistetään hallinnan menettämiseen, riitelyyn ja siihen, että jostakusta tulee ”vaikea”. Kilteiksi tai reippaiksi kasvatetut oppivat varhain, että viha on tunne, joka täytyy niellä, peittää tai muuntaa joksikin hyväksyttävämmäksi. Vaikkapa suruksi, ymmärtämiseksi, hiljaisuudeksi tai yliyrittämiseksi.
Tukahdutettu viha ei kuitenkaan häviä yhtään minnekään. Se kytee pinnan alla, kääntyy sisäänpäin, polttaa karrelle. Psykologisesti tukahtuvasta vihasta voi sisäänpäin kääntyneenä tulla masennusta, apatiaa, itseinhoa, pettymystä ja katkeruutta. Nielty viha voi oireilla uupumisena, kyynisyytenä, ja tunteena siitä, että jotain on koko ajan vinossa, mutta siihen ei voi vaikuttaa.
Pyhä raivo on aggressiota ja perimmäisesti elämänvoimaamme. Siinä itsessään ei ole mitään ”pahaa” tai ”väärää”, kyse on siitä mitä sille teemme. Me kertakaikkiaan tarvitsemme raivoamme, kaikki, kiltit sekä reippaat. Tarvitsemme sitä piirtämään rajamme, puolustamaan arvojamme, tekemään elämänmuutoksia, irtoamaan haitallisista ihmissuhteista tai työpaikoista.
se osoittaa sinulle, missä olet venynyt aivan liikaa ja minkä täytyy muuttua
Pyhä raivo on parhaimmillaan ”muutosagenttisi”, tarvitset sitä luopuaksesi jostain, mikä ei enää toimi ja valitaksesi elämääsi jotain toimivampaa.
Ja kyllä, viha ja raivo haavoittavat, satuttavat tai kääntyvät väkivallaksi, jollet ota raivoasi rakentavaan käyttöösi. Se kihisee hampaittesi välistä passiivis-aggressiivisuutena, jollet tietoisesti opettele valjastamaan sitä palvelukseesi.
Raivon alla on aina ohitetut, kuulematta jääneet tarpeet ja toiveet. Joko jonkun toisen toimesta (parisuhteessa, perheessä, töissä) tai omasta toimesta omien tarpeittesi laiminlyöntinä. Pyhä raivo osoittaa ohitettuihin rajoihisi, tarpeisiisi tai arvoihisi. Et ole ollut totta, itsellesi tai jollekulle. Pyhä raivo pyytää: kuuntele minua, ota minut todesta, ethän ohita enää.
Aina raivo ei löydä sanoja, mutta pääset sen kanssa kosketuksiin myös kehollisesti. Kerron Lupa olla enemmän – Matkalla omaan voimaan -kirjassa (Bazar/Hidasta Elämää, 2025), kuinka parikymppisenä tanssin opinnoissa aloin kehollisesti purkaa nieltyä raivoani. Se purkautui tansseissani, unissani ja kehoni hurjinakin reaktioina, kunnes aloin kuunnella sen alla olevia tarpeitani vahvemmin ja sanoittaa niitä.
Kirjan kylkeen luodut Lupa olla enemmän- kortit tukevat omaan voimaan astumista, ja uskallusta myös niihin pimeämpiin paikkoihin. Päivän kortti kutsuu tunnistamaan oman PYHÄN RAIVON. Mitä olet ohittanut ja mitä ei voi ohittaa enää? Kortit omaan voimaasi astumisen tueksi saat päivän korttia klikkaamalla.
Työni luonteesta ja kirjoittamieni kirjojen luonteesta johtuen tapaan paljon niitä, joita on ihmissuhteissaan satutettu sekä lapsena että aikuisena. Usein nämä linkittyvät yhteen: jos lapsena on satutettu, on vaikeampi vastustaa satuttavia ihmisiä aikuisena. Erityisesti tämä näkyy parisuhteissa.
Todella yleistä suomalaisissa parisuhteissa on valtataisteluasetelma. Niissä ihmissuhteissa, joissa tuo asetelma on, voidaan tosi huonosti. Usein valtataistelu on tiedostamatonta. Hyvin tavallista on, että suhteessa toinen pyrkii alistamaan ja toinen, joka pyrkii taistelemaan alistamista vastaan. Erityisen selkeästi tämä näkyy suhteessa narsistisia piirteitä omaavan ihmisen kanssa.
Uhri vedetään mukaan taisteluun, jota ei voi voittaa
Narsistisissa suhteissa edellä kuvattu kuvio on aina olemassa: narsistinen ihminen yrittää saada toisen pihtiotteeseen niin, että toisen oma tahto hiipuu hiljalleen voimakkaamman tahdon alla. Suhteen alkuvaiheessa narsistinen ihminen antaa ymmärtää muuta, mutta valtapelitaipumus tulee kyllä näkyviin jossain vaiheessa.
Narsistinen ihminen asettuu toista vastaan viimeistään riita- tai ristiriitatilanteissa. Hänelle ihmissuhde on alistamisen, voittamisen ja häviämisen eläimellinen henkiinjäämistaistelu. Siinä taistelussa narsisti käyttää todella rajuja aseita.
Narsistisessa riitapyörityksessä yritys puhua normaaleista parisuhteen asioista on mahdotonta. Narsistinen ihminen ei ymmärrä sellaisia sanoja kuin yhteistyö, yhdessä rakentaminen tai yhdenvertaisuus. Narsistisessa kierossa silmänkääntötemppuilussa uhri on lopulta aina vastuussa – ihan kaikesta.
Narsisti kääntää jokaisen toisen sanan ylösalaisin ja takertuu asioihin sellaisella tahdilla, ettei vastapuoli ehdi tehdä muuta kuin yrittää selittää jotain ja torjua henkisiä palleapotkuja. Narsistinen ihminen käy käsiksi toisen persoonaan ja kehoon tavoilla, joilla on yksi päämäärä: toisen heikentäminen ja voittaminen. Yksi narsistinen voitto on se, että hän saa toisen pyytämään anteeksi ja alistumaan.
Kun narsistinen raivo ja kostonhimo on päällä, sitä seinää ei riko mikään. Kylmyys ja julmuus saattavat olla todella kammottavia. Naamio tipahtaa raivokohtauksen saaneen narsistisen ihmisen kasvoilta ja paljastaa kasvot, joita ei meinaa uskoa sen ihmisen kasvoiksi, jotka kohtelevat kauniisti.
Säätilat vaihtelevat ja sekoittavat uhrin pään
Narsistista raivokohtausta saattaa seurata rakkauspommitus, joka vapauttaa uhrin pyörityksestä ja tuottaa valtavasti mielihyvää. Yhtenä hetkenä narsistille on hullu ja idiootti ja vaikka mitä ja seuraavassa hetkessä sielunkumppani ja maailman ihanin.
Suhteessa vaihtelevat siis lämmin etelämeren tuuli ja kylmä pohjoistuuli. Säävaihtelut tekevät niin huonoa, että siinä murtuu itsetunto, oma voima ja kyky nähdä selkeästi. Narsisti vihaa sitäkin, että toinen alkaa heikentyä. Ensin hän inhoaa toisen tahtoa ja voimaa ja sitten tämän heikkoutta.
Ja uhri kyselee: mikä on totta ja mikä ei? Ja jää suhteeseen, koska totuuteen liittyvä vastaus on saamatta ja arvoitus ratkaisematta. Oikeasti noissa suhteissa ei ole mitään ratkaistavaa. Ne ovat tuollaisia alusta loppuun asti, vaikka moni kyseleekin vuosikausia: voiko narsistinen ihminen muuttua?
Ei voi. On ihan turhaa yrittää ”voittaa” eli saada narsistista ihmistä ymmärtämään ja kasvamaan.
Väsymys on yksi yleisimpiä syitä hakeutua lääkärin vastaanotolle. Kyseessä on niin sanottu yleisoire, eli oire jota voi selittää laaja kirjo erilaisia syitä terveydentilassa ja ympäristötekijöissä.
Syyt väsymykselle vaihtelevat hyvin lievistä (huonosti nukuttu yö) välittömästi henkeä uhkaaviin (Addisonin taudin kriisi). Helpottavaa on, että lievemmät syyt väsymykselle ovat monin verroin yleisempiä kuin vakavammat syyt.
Mitä muita oireita on väsymyksen lisäksi?
Koska väsymys voi johtua niin monesta asiasta, lääkäriä kiinnostaa, millaisia muita oireita väsymyksen yhteydessä esiintyy. Nämä väsymykseen liittyvät oireet auttavat paremmin ohjaamaan ajatuksia oikeaan suuntaan.
Ruuhkavuosia elävällä nuorehkolla ja muutoin oireettomalla äidillä tai isällä oireet liittyvät useimmiten työ- ja perhe-elämän hektisyydestä johtuvaan uupumukseen. Jos taas päälle 70-vuotiaalla seniorikansalaisella on väsymystä, ja sen lisäksi merkittävää tahatonta painonlaskua ja verta ulosteen seassa, soivat hälytyskellot lääkärin pään sisällä lujaa.
Minkälaisia syitä väsymykselle voi olla?
Ensimmäisenä kannattaa kysyä itseltään, minkälainen on oma elämäntilanne tällä hetkellä. Jos päivät ovat täynnä velvollisuuksia ja tulipalojen sammuttelua, eikä aikaa palautumiselle ja omalle ajalle ole, löytynevät syyt väsymykselle ja ratkaisut asialle lääketieteen ulkopuolelta.
Myös ikääntymiseen liittyvä vähittäinen rasituksensietokyvyn lasku ja palautumisen hidastuminen kuuluvat valitettavasti asioihin, joissa lääketieteen vaikutuskeinot ovat varsin rajalliset. Siitä huolimatta voi olla perusteltua ainakin kertaalleen katsoa, ettei verikokeissa löydy jotain ilmeistä, joka väsymystä voisi selittää. Ei ole mitenkään tavatonta, että kokeissa on sattumalöydöksenä vaikkapa anemia, joka ei (vielä) muilla tavoin oireile. Tavallisella, kohtuuhintaisella verikoepaketilla päästään jo pitkälle.
Jos väsymykseen liittyy muitakin selkeitä oireita, kannattaa asiaa lähteä selvittelemään hieman tarkemmin. Jos väsymyksen lisäksi tuntuu, että hiuksia lähtee runsaasti päästä, jatkuvasti paleltaa ja painoa kertyy vyötärölle epätavallisen helposti, voi syy löytyä kilpirauhasen vajaatoiminnasta.
Jos väsymyksen lisäksi pitää ravata koko ajan vessassa, ja siitä huolimatta janottaa, voi kyseessä olla diabetes. Jos taas aamulla särkee päätä ja kumppani on huolissaan kuorsaamisesta ja hengityskatkoksista, on uniapnean mahdollisuus pidettävä mielessä.
Väsymys yhdistettynä merkittävään, tahattomaan painon putoamiseen on hälyttävä oireyhdistelmä, jonka syy pitää aina tutkia tarkemmin.
Väsymyksen syitä voi selvittää myös ilman lääkärin lähetettä:
Jos haluat selvittää ja poissulkea laajasti väsymyksen syitä kuten anemian, sokeriaineenvaihdunnan häiriön, raudanpuutteen tai kilpirauhasen vajaatoiminnan:
Tietokirjailija, terapeutti ja pappi Miia Moisio palkittiin Mielen valovoima -hyvinvointikirjallisuuspalkinnolla Hidasta elämää -festivaaleilla Ruovedellä 14.6.2026. Vinhan kirjakauppa ja Hidasta elämää -media jakavat vuosittain palkinnon kirjailijalle, joka on teoksillaan vaikuttanut merkittävällä tavalla suomalaisten hyvinvointiin.
”Haluamme kiittää Miia sinua siitä, että olet järjestelmällisesti ja suurella sydämellä osallistunut suomalaisten mielen hyvinvoinnin parantamiseen. Kannat kunnioituksella ammattitaitoasi, mutta suurin lahjasi, jonka olet antanut jokaiselle meille, ei ole tieto vaan ihmisyys.
Tällaisena aikana kun tietoa on helposti ja paljon saatavilla, on erityisen arvokasta saada lukea sinun tekstejäsi ja kirjojasi, joissa on läsnä ihminen niin syviä juuria myöden, että yksikään tiedollinen oivallus ei yletä sinne saakka. Sinä et jaa vain tietoa vaan jaat ihmisyyden kokemusta, joka tuntuu oivallisessa kielenkäytössäsi mutta myös siinä lämmössä, jota on ladattu rivien väliin.
Miia, sinulla on poikkeuksellinen kyky kohdata toinen ihminen tekstiesi kautta. Olet kohdannut syvällisesti myös ne puolet itsessäsi, joita moni ei uskalla katsoa. Kiitos, että näytät valoa ja luot rohkeutta katsoa siihen suuntaan.”
Miia Moisio on pitkäaikaisin Hidasta elämää -sivuston kirjoittaja. Hän aloitti blogin vuonna 2011 ja on kirjoittanut säännöllisesti yli 15 vuoden ajan. Hidasta elämää -kirjaperheessä on julkaistu kuusi Miian tietokirjaa:
Toivon kirja masennuksesta (Otava, 2018)
Lupa surra (Otava, 2019)
Häpeästä valoon (Otava 2021)
Masennus ja tunnelukot (Otava, 2022)
Toivon kirja narsistin haavoittamalle (Bazar, 2024)
Ylivastuullisten naisten valtakunta (Bazar, 2026)
Mielen valovoima -palkinnon valitsee toimikunta, johon kuuluvat Hidasta elämää – hyvinvointimedian perustajat Sanna Wikström ja Pequ Nieminen sekä Suomen vanhimman kirjakaupan omistaja Pasi Vainio ja tuottaja Kati Pihkanen.
Palkintona Miia Moisiolle luovutettiin puinen Levonpuu®, arvopohjainen design-jalusta, joka kutsuu läsnäoloon ja rauhaan.
Ensimmäisen Mielen valovoima -tunnustuksen sai Tommy Hellsten vuonna 2025. Seuraavan kerran tunnustus jaetaan neljänsillä Hidasta elämää -festivaaleilla 18.-20.6.2027.
Pettymys ei tunnu vain mielessä. Se tuntuu myös kehossa. Iso pettymys tuntuu täyttävän koko ihmisen. Sydän hakkaa. Rintaa puristaa. Uni katoaa. Ajatukset kiertävät samaa kehää. Kehossa on levoton, jännittynyt olo, vaikka mitään varsinaista vaaraa ei enää ole.
Itsekritiikki voi lisätä sisäistä kuormitusta
Tuossa tilanteessa on helppo reagoida pettymykseen tavalla, joka lisää kuormitusta entisestään. Sisäinen puhe muuttuu armottomaksi: “Miten saatoin mokata näin?”, “Enkö koskaan opi?”. Sisäinen ääni syyttää siitä, ettei onnistunut.
Ajattelemme helposti, että ankaruus ja vaativuus auttavat nousemaan takaisin jaloilleen nopeammin. Todellisuudessa käy usein päinvastoin. Sisäinen piiska voi pitää hermoston hälytystilassa juuri silloin, kun se eniten tarvitsisi rauhoittumista ja turvaa.
Pettymys voi aktivoida hermoston hälytystilan
Pettymys voi näyttäytyä hermostolle uhkatilanteena. Aivomme eivät tee juurikaan eroa fyysisen ja psyykkisen uhan välillä. Siksi epäonnistuminen, torjutuksi tuleminen tai tärkeän asian menettäminen voi aktivoida kehossa saman stressijärjestelmän kuin vaaratilanne. Hermosto siirtyy taistele, pakene tai jäädy -tilaan.
Jokainen reagoi pettymykseen omalla selviytymistavallaan
Joku alkaa yliyrittää ja suorittaa entistä kovemmin. Toinen vetäytyy, lamaantuu tai välttelee kaikkea, mikä muistuttaa pettymyksestä. Moni jää pyörittämään tapahtunutta mielessään uudelleen ja uudelleen yrittäen löytää kohdan, jossa meni väärin.
Kyse on yrityksestä selviytyä. Jatkuva itsekritiikki kuitenkin kertoo hermostolle, ettei vaara ole vielä ohi. Jokainen omaa arvoa kyseenalaistava ajatus voi ylläpitää sisäistä hälytystilaa ja silloin palautuminen vaikeutuu.
Itsemyötätunto auttaa rauhoittamaan hermostoa
Itsemyötätuntoinen asenne auttaa noissa hetkissä säätelemään hermostoa. Itsemyötätunto on kykyä suhtautua itseensä rakentavasti silloin, kun elämä satuttaa.
Se voi olla esimerkiksi sitä, että pysähtyy hetkeksi ja antaa lempeää huomiota omalle kokemukselleen. Tunnistaa, että tapahtunut tuntuu pahalta. Ei vähättele kokemustaan tai dramatisoi sitä. Kohtaa rehellisesti ja lempeästi oman kokemuksensa juuri sellaisena kuin se on.
Itsemyötätunto ei ole luovuttamista
Itsemyötätunto ymmärretään joskus väärin. Sen ajatellaan olevan itsensä säälimistä, liian vähään tyytymistä tai tavoitteista luopumista. Moni voi tunnistaa itsessään ajatuksen: “Jos en vaadi itseltäni paljon, en saa mitään aikaan.”
Tutkimusten mukaan itsemyötätunto vähentää stressiä ja auttaa hermostoa palautumaan kuormituksesta. Lempeä suhtautuminen itseen tukee vagushermon toimintaa ja lisää kehon turvan kokemusta. Stressihormonien määrä laskee ja kehon rauhoittava järjestelmä saa tilaa aktivoitua.
Itsemyötätunto ei ole vain ajattelutapa. Se on myös biologinen viesti keholle: “Olet turvassa.”
Vaativa ihminen tarvitsee itsemyötätuntoa erityisen paljon
Vaativa ihminen tarvitsee itsemyötätuntoa erityisen paljon. Vaativuus voi tuoda tuloksia, mutta jatkuva sisäinen painostus kuluttaa. Ongelmaksi vaativuus muuttuu silloin, kun oma arvo alkaa riippua onnistumisista. Silloin pettymys ei tunnu vain pettymykseltä. Se tuntuu helposti myös riittämättömyydeltä.
Juuri silloin itsemyötätunto on tärkeää. Se ei vie vaikeuksia pois, mutta se auttaa suhtautumaan niihin rakentavammin.
Pettymyksen hetkellä tärkein kysymys ei ehkä ole: “Miten korjaan tämän mahdollisimman nopeasti?” vaan: “Miten voisin olla itseni puolella myös nyt?”
