Sivu 9 – Hidasta elämää

Mitä jos houkutus, jota et pysty vastustamaan, onkin lohdun kaipuuta?

Kaikilla meillä on kokemusta siitä, että olemme yrittäneet päästä irti haitallisista tavoista. Joskus saatamme huomata, että vaikka kuinka ponnistelemme, haitallinen tapa pysyy kuin purukumi.

Muistatko sen kerran, kun päätit olla syömättä sokeria, vähentää somen käyttöä tai lopettaa alkoholin juomisen? Miten päätös piti? Kävikö niin, kuten useimmilla meistä? Parin viikon päästä palasit samaan toimintamalliin. Ehkä olit tässä välissä jo ehtinyt unohtaa, mitä olit päättänyt. Näin käy helposti silloin, kun asia ei tunnu ajankohtaiselta tai riittävän merkitykselliseltä. Tai jos elämä vie kiireellä eteenpäin.

Jos haluat oikeasti irti tästä haitallisesta tavasta, ajattelet todennäköisesti jotain sen kaltaista kuin “Miksi teen näin? Miksi en vain lopeta?”. Saattaa olla, että tähän liittyy itsesyytöksiä, itseen pettymistä tai jopa häpeää.

Kyse ei ole pelkästä tahdonvoimasta

Sisäisen kriittisyyden taustalla on se, että kyvyttömyys vastustaa houkutusta nähdään helposti tahdonvoiman puutteena tai luonteenheikkoutena. Sättiminen ei auta tässä tilanteessa. Päinvastoin. Se vain lisää sitä epämukavuutta, jota todennäköisesti halusit alun perinkin väistellä.

Entä jos houkutuksen vahvan otteen taustalla on jotain ihan muuta kuin se, että sinussa on jotain vikaa? Entä jos taustalla on kaipaus lohtuun, helpotukseen tai yhteyteen joko itsemme tai muiden kanssa. Entä jos kyse on siitä, että haluamme edes vähän taukoa mielemme vaativuudesta?

Houkutus on kehon ja mielen monesti automaattinen ratkaisu epämukavuuden välttämiseen. Sen alla on yksinäisyyttä, väsymystä, stressiä, turvattomuuden tunnetta – täyttymättömiä tarpeita.

Kun hermostomme on kuormittunut, haemme tiedostamattamme nopeaa helpotusta. Emme punnitse pitkän aikavälin päätöksiä, vaan haluamme helpotuksen saman tien. Mitä nopeammin, sitä parempi. Mieluummin jo eilen.

Houkutuksen viesti

Houkutus ja haluaminen pitävät toista köyden päätä, ja toisessa päässä on hiipuva tahdonvoimamme. Joskus tiedämme heti alkuunsa, kumpiko voittaa – ja näin luovutamme. Annamme periksi. Ja taas saamme syyn sättiä itseämme.

Mitä jos houkutusta ei torjuisi, vaan sitä kuuntelisi? Jos et kysyisikään itseltäsi “Miten pääsen tästä eroon?”, vaan ”Mitä minä oikeasti tarvitsen nyt? Tarvitsenko lepoa? Tarvitsenko lohtua? Tarvitsenko yhteyttä toiseen ihmiseen?”.

Tarpeet lepoon, lohtuun ja yhteyteen ovat inhimillisiä ihmisen perustarpeita. Voimme oppia täyttämään ne tavoilla, jotka eivät satuta meitä.

Houkutus voi olla meille viesti. Viesti siitä, että meidän on hyvä pysähtyä ja kohdata itsemme. Näin toimien alamme pikkuhiljaa luoda tilaa sille, mitä oikeasti kaipaamme.

Tällainen on narsistisen suhteen kaava – 5 toistuvaa vaihetta

Narsistisen suhteen sykli noudattaa väkivaltaisen suhteen sykliä.

Syklin toistuminen aiheuttaa jatkuvaa varuillaan oloa ja pelkoa seuraavasta konfliktista tai väkivaltatilanteesta aiheuttaen samalla aivokemiallista koukkua, jota kutsumme traumakemiaksi.

Narsistinen suhde noudattaa yleensä aina seuraavaa kaavaa:

1. Seesteinen hyvä vaihe

Suhde tuntuu normaalilta ja hyviä asioita tapahtuu. Rakkaus ja läheisyys ovat läsnä ja vaikeudet ovat helpottuneet.

Epävarmuus ja pelko ovat alitajuisesti tai tiedostaen kuitenkin koko ajan läsnä. Hiljalleen asiat alkavat jälleen ajautua kohti uutta konfliktia.

2. Jännite kasvaa

Ennen jännitteen purkautumista, raivokohtausta tai hyökkäystä ilmapiiri kiristyy.

Narsistinen persoona kritisoi, vähättelee, alistaa ja provosoi. Kokija pyrkii tekemään kaikkensa, jotta konfliktia ei syntyisi.

3. Konflikti, räjähdys, raivokohtaus

Pelottava ja vakava tilanne tapahtuu.

Se voi olla fyysistä väkivaltaa, silmitöntä raivoamista tai jokin muu uhkaava ja pelottava tilanne, jonka kokeminen on erittäin raskasta.

4. Vähättely, selittely ja anteeksipyyntö

Narsistinen persoona vähättelee ja syyttää toista omista teoistaan.

Seuraavaksi hän katuu, pyytää anteeksi ja lupaa muutosta. Aina anteeksipyyntöä ei kuitenkaan tule, vaan sen sijaan narsistinen persoona voi syyttää toista kaikesta tapahtuneesta.

Kokija voi pyydellä anteeksi, vaikka syy ei olisi hänessä. Kokija voi kyseenalaistaa tapahtunutta ja pohtii miten olisi voinut toimia paremmin, jotta konfliktia ei olisi syntynyt.

5. Sovinto

Tapahtuneista saatetaan käydä pitkiä keskusteluja tai se ohitetaan täysin.

Mahdolliset anteeksipyynnöt ja lupaukset muutoksesta palauttavat toivon.

Seuraavaksi sykli alkaa jälleen alusta ja sovinto vaihe kestää ajan myötä yhä vähemmän aikaa.

(Lähteenä tekstissä Toivu satuttavasta suhteesta kirjani lisäksi: Naisten linjan verkkosivut.)

Lisää tietoa narsistisista suhteista ja toipumisesta löydät kirjastani: Toivu satuttavasta suhteesta.

Näin rakennat turvaa itsellesi keskeneräisenäkin

Moni on kuullut puhuttavan sisäisestä lapsesta, mutta yhtä tärkeä käsite on sisäinen aikuinen. Kun opettelemme kohtaamaan sisäistä lastamme eli sitä osaa meissä, joka kantaa varhaisia kokemuksiamme, tarvitsemme rinnalle myös toisen sisäisen tilan. Tätä tilaa voidaan kutsua sisäiseksi aikuiseksi.

Sisäinen aikuinen on se osa meitä, joka pystyy pysähtymään, havainnoimaan asioita neutraalisti ja ottamaan vastuuta. Se voi kuunnella sisäisen lapsen kokemuksia ja vaikeitakin tunteita ilman, että itse hukkuu niihin. Lisäksi sisäinen aikuinen voi tuoda sisäiselle lapselle tunnetta siitä, että hänestä välitetään, häntä ei hylätä. Tästä syystä tietoisuuden lisääminen omasta sisäisestä aikuisesta on tärkeää erityisesti silloin, kun opettelemme olemaan yhteydessä sisäiseen lapseemme.

Sisäiseen aikuiseen voi liittyä myös ajatus sisäisestä vanhemmuudesta. Tällöin sisäinen aikuinen toimii yhdessä huolehtivan sisäisen vanhemman kanssa sisäisen lapsen turvasatamana. Se on ikään kuin sisäinen hahmo tai rooli, johon lapsi meissä voi vähitellen alkaa luottaa. Tämä voi olla erityisen merkityksellistä silloin, kun turvallinen kiintymysmalli ei ole voinut rakentua – kun vanhempi on esimerkiksi ollut vuoroin turvan ja vuoroin turvattomuuden lähde.

Terve minuus osana sisäistä aikuista

On hyvä muistaa, että meissä kaikissa on sellaisia rooleja ja tiloja, jotka ovat syntyneet selviytymisen seurauksena. Olemme ehkä oppineet miellyttämään, vetäytymään, kontrolloimaan tai kantamaan vastuuta liikaa. Nämä osat ovat aikanaan auttaneet meitä selviytymään. Niiden rinnalla meissä elää kuitenkin myös terve minuus, vaikka emme aina huomaisi sitä.

Terve minuus voi näyttäytyä arjen pienissä hetkissä. Se voi näkyä tilanteessa, jossa pystymme rauhoittumaan vaikeassa hetkessä, tarkastelemaan asiaa hieman etäämmältä tai tekemään itsellemme viisaan valinnan. Se voi ilmetä myös silloin, kun asetamme rajan, pidämme huolta omasta jaksamisestamme tai toimimme terveellä tavalla itseämme kohtaan. Tätäkin puolta meissä voidaan kutsua sisäiseksi aikuiseksi.

Sisäisen aikuisen vahvistuminen ei silti tarkoita täydellisyyttä, päinvastoin. Riittää, että meillä on halu oppia hyväksymään itseämme sellaisina kuin olemme tässä hetkessä. Myös perhe-elämässä lapset oppivat tärkeän asian, kun vanhemmat näyttäytyvät epätäydellisinä. Kun aikuinen pystyy myöntämään virheensä, pyytämään anteeksi, ja yrittää toimia seuraavalla kerralla paremmin, hän opettaa lapselle arvokkaan taidon: kenenkään ei tarvitse olla täydellinen.

Samaa armollisuutta tarvitsemme myös itseämme kohtaan. Sisäinen aikuinen ei ole täydellisen virheetön, vaan se on valmis ottamaan vastuun, oppimaan ja kasvamaan. Lopulta juuri tämän ansioista voimme vähitellen rakentaa sisäiselle lapselle kokemuksen turvasta.

Olen mukana Ruoveden Hidasta elämää -festareilla 14.6.2026 puhumassa sisäisen lapsen turvasta, tervetuloa kuuntelemaan!

Artikkelikuva: Depositphotos

Kun ahdistus purkautuu suuttumuksena, aloita tästä

Koetko olevasi hukkateillä, näkymätön tai mitätön ihmissuhteissasi? Arkipäivän kiireet ja stressi, epävarmuus ja toivottomuus tuppaavat painamaan mieltä maahan ja se näkyy ja kuuluu kenties myös ihmissuhteissasi. Joku meistä saattaa mennä rikki pitkäksikin aikaa, toisessa taas veitsenterävät särmät ja piikit hioutuvat entistä terävämmiksi. Suututtaa, vituttaa, kiukuttaa ja vihastuttaa ihan joka päivä.

Olemme mestareita hylkäämään niin itsessämme kuin toisessa kaiken sen, mikä on aitoa, arvokasta ja omaa. Pahan olon, hankalien tunteiden ja epämiellyttävien suuttumuksen ja vihan purkausten kehä ruokkii ja vahvistaa ihmisen uskoa negatiivisiin asioihin itsessä ja toisessa. Itsen hylkääminen lisää sisimmmässä tuntuvaa ahdistusta ja kipua.

Se, mitä ihminen pitää oikeana totuutena vaikuttaa hänen tunteisiinsa ja siihen, miten hän käyttäytyy. Kun viha ja suuttumus saa vallan, niin se, kuka sisimmässään oikeasti on, joutuu väistymään. Sisäinen ahdistus ja paha olo kertoo kuitenkin tarpeesta pysähtyä ja rauhoittua.

Sisäinen rauha löytyy, kun keskittyy ensiksi siihen, mikä tässä maailmassa on itselle se tärkein ihmissuhde: ihmissuhde, josta kaikki muut ihmissuhteet kumpuavat. Tärkein ihmissuhteesi on suhde itseesi.

Jos moitit ja kritisoit jatkuvasti itseäsi, alat pikkuhiljaa vaatimaan täydellisyyttä myös muilta. Pysähdy siis hetkeksi ja lakkaa kritisoimasta itseäsi, hyväksy itsesi sellaisena kuin olet ja raivaa elämässäsi tilaa asioille, jotka ovat sinulle merkityksellisiä. Elä aidosti, ilmaise itseäsi aidosti ja itseäsi arvostaen.

Mikä aiemmin on mahdollisesti vuorovaikutuksessa toisen kanssa rikkoontunut, niin sen voi vuorovaikutuksessa myös korjata. Riittää, kun yrität parhaasi. Toista et voi muuttaa saati elää hänen elämäänsä. Antaudu joka tapauksessa keskustelulle ja kuuntele toista loppuun asti vaikka olisit eri mieltä tai tietäisit olevasi oikeassa. Ole oma itsesi, mutta samalla anna toiselle oikeus olla oma itsensä. Kutsun tätä terveeksi itsearvostavaksi vuorovaikutukseksi.

Itsearvostava terve vuorovaikutus tarkoittaa esimerkiksi seuraavia asioita:

– Itsearvostusta, ei ylimielisyyttä.

– Sisäistä turvan ja rauhan tunnetta.

– Vuorovaikutuksen helppoutta.

– Sitä, että saa olla valikoiva, kaikkien kanssa ei tarvitse olla intensiivisessä vuorovaikutuksessa, mutta hyvä olisi, jos toista voisi sietää ja häntä kuunnella. Aina emme kuitenkaan voi valita kenen kanssa on oltava tekemisissä.

– Vuorovaikutus on yhteyttä kahden erillisen ihmisen välillä omat ja toisen rajat huomioiden. Vuorovaikutus ei ole sulautumista tai persoonien sekoittumista.

– Toista ei tarvitse miellyttää eikä häneltä hakea hyväksyntää, vaan kummankin kokemukselle annetaan vuorovaikutuksessa tilaa. Toisen elämäntarinaa ja kokemuksia ei välttämättä tunne läpikotaisin.

– Että tunnistaa toisen pahan olon, mutta ei ota sitä kannettavakseen. Toista voi hetken matkaa tukea, mutta se riittää. Itseään ei tarvitse hukuttaa toisen murheisiin.

– Toinen ei ole toista ylempänä eikä alempana.

– Vastuunottoa omasta toiminnasta ja kasvamista pysymään rauhallisena ja vakaana erilaisista yllykkeistä ja ärsykkeistä huolimatta.

Empatialla ja myötätunnolla on vuorovaikutus- ja ihmissuhteissa sellainen voima, että kun kohdistamme sitä ensiksi itseemme, niin alamme suunnata sitä sitä ennen pitkää myös muihin. Empatia ja myötätunto saavat aikaan syvällisiä muutoksia ihmis- ja vuorovaikutussuhteissamme, kannattaa kokeilla ja lähteä ensin itsestä.

Kun alat olla enemmän ja enemmän myötätuntoisesti kiinnostunut todellisesta minästäsi ja miten ylläpitää yhteyttä aitoon minääsi, elämästäsi tulee helpompaa, onnellisempaa ja tyydyttävämpää. Aitous on pysyvää, mutta siihen ei kumminkaan ole oikotietä. Aitous tekee kuitenkin ihmissuhteistasi parempia. Aitous tarkoittaa, että sinun ei tarvitse teeskennellä, vaan voit aidosti sanoa vaikka: juuri nyt en muuten ole hyvällä tuulella. Siitäkin huolimatta koet olevasti turvassa toisen seurassa ja kanssaihmisesi kokevat myös olevansa turvassa sinun seurassasi.

Artikkelikuva Vera Arsic/Pexels

Tutustu työhöni täältä.

Moni oppii lapsena olemaan kiltisti, jotta aikuinen ei suuttuisi – näin hermosto reagoi vielä aikuisenakin

Oletko aina vain muita varten, sinä itse tulet tarpeinesi vasta viimeisenä, jos silloinkaan? Onko tapanasi ennakoida muiden reaktioita, jopa pienentää itseäsi sen vuoksi, ettet vain aiheuta muille häiriötä tai loukkaa muita? Sanotko kyllä silloinkin, kun kehosi yrittää viestiä sinulle, että nyt ei ole voimia olla muille avuksi? Yritätkö olla ihmisenä sellainen, mitä oletat muiden sinulta odottavan?

Moni aikuinen tunnistaa itsessään tarpeen olla kiltti, joustava, huomaavainen ja ymmärtäväinen – joskus jopa omien rajojensa kustannuksella. Tämä ei ole heikkoutta, vaan opittu selviytymismalli, jonka juuret ovat usein syvällä lapsuuden kokemuksissa. Sisäinen lapsi oppi aikanaan, että ei ole turvallista pitää omia puoliaan, olla omaa mieltä asioista, vastustaa, kieltäytyä, vetäytyä suojellakseen itseään tai näyttää omia tunteitaan muille.

Sisäinen lapsi oppii lukemaan muiden tunteita selviytyäkseen

Miellyttämisen selviytymismalli (engl. fawn) syntyy tilanteissa, joissa lapsen ei ole mahdollista ennustaa (usein) aikuisen mielialoja tai reaktioita. Lapsi huomaa nopeasti sen, miten hänen olisi hyvä toimia ja ajatella, tässä muutama esimerkki:

“Jos olen kiltti ja hiljaa, minulle ei ehkä huudeta.”
“Jos suostun tekemään mitä käsketään, ehkä toinen ei suutu.”
“Jos vain annan asian olla (vaikka kiukuttaa) ja hymyilen, ehkä minua ei syyllistetä/rangaista.”

Hermoston tasolla tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että lapsi oppii aktivoimaan yhtä aikaa ylivireyttä ja alivireyttä. Ylivirittyneisyyden osalta hän voi tarkkailla jatkuvasti ympäristöään, sopeutua ja tarvittaessa hoitaa tilanteen rauhallisemmaksi, ennen kuin kukaan räjähtää tunnetasolla. Lapsi oppii siten vaistonvaraisesti säätelemään niiden ihmisten mielialoja ja tiloja, jotka ovat jonkinlaisessa auktoriteettiasemassa tai joihin hän on emotionaalisesti sidoksissa. Lapsi saattaa jopa hakeutua niiden ihmisten läheisyyteen, joista koituu hänelle vahinkoa. Lapsi oppii lepyttämään heitä ja ottamaan henkilökohtaisen vastuun ihmissuhteiden vaikeuksista. Miellyttäminen voi olla hyvin aktiivinen toiminnan tila.

Alivirittyneisyys voi liittyä esimerkiksi lapsen omien liian vaikeiden tai ylivoimaisten tunnekokemusten välttämiseen, jotta hän ei tuntisi omia pelkojaan, suruaan tai vihaansa liikaa. Tällainen yritys selviytyä irrottaa lapsen hänen omista kokemuksistaan ja usein tuo mukanaan dissosiaatiotaipumuksen, mikä voi tuntua aikuisuuteen asti normaalilta, mutta jollain tasolla kuormittavalta, olotilalta, jos ei ole kokemusta muusta. Miellyttämiseen liittyvä alivireys turruttaa yhteyden omaan itseen, omia tarpeita huomioivaan toimijuuteen ja usein myös kykyyn tunnistaa itseen kohdistuneen väärinkohtelun vaikutukset.

Tällaista tilannetta voidaan kutsua ”hybridireaktioksi”, joka synnyttää miellyttämisen selviytymismallin, ja joka yleensä jatkuu aikuisuuteenkin, mikäli korjaavia kokemuksia ei ole ollut mahdollista saada lapsena. Aikuisuudessa voimme alkaa vähitellen tunnistaa, että sisäinen lapsi oppii pelaamaan eräänlaista roolia. Kun lapsi ei voi paeta eikä taistella, hän oppii ikään kuin “selviytymään elämän pelin arvaamattomassa aallokossa” eli esittämään sellaista roolia, joka vähentää ennakoivasti uhkaa.

Miellyttämisen mallia kantava lapsi usein:

– tarkkailee vanhemman ilmeitä ja äänenpainoja
– mukauttaa omat tunteensa toisen mukaan
– ottaa vastuuta tilanteista, jotka eivät koskaan olleet hänen vastuullaan
– oppii sammuttamaan omia tarpeitaan tullakseen hyväksytyksi

Aikuisena tämä strategia jatkuu, koska hermosto ei ole oppinut muuta tapaa olla turvassa. Sisällämme asuvan lapsen oppimat uskomukset voivat aikuisuudessa olla tietoisuudelta piilossa, mutta silti ne ohjaavat aikuisenkin vuorovaikutusta, reaktioita ja toimintamalleja.

“Turvallisuus löytyy vain, kun muut ovat tyytyväisiä.”

Sinun on vaikea sanoa “ei”, vaikka olet täysin uupunut. Huomaat vaistomaisesti rauhoittavasi toisia. Pelkäät pettymyksen tai konfliktin aiheuttamista. Tunnet tyhjyyttä, koska yhteys omaan itseen sekä kehoon on hämärtynyt. Et tunnista, mitä aidosti haluat, mutta tiedät tarkasti, mitä muut haluavat.

On hyvä tiedostaa, että nämä eivät ole merkkejä huonosta itsetunnosta, vaan ne ovat mielen ja kehon selviytymismalleja, jotka ovat syntyneet aikana, jolloin muita vaihtoehtoja selviytyä ei ollut.

Miten voit auttaa sisäistä lastasi ja siten itseäsi irti miellyttämisen mallista?

On ensinnäkin tärkeää ymmärtää, että toipuminen ei vaadi niinkään kenenkään syyllistämistä tai jatkuvaa menneiden kokemusten peilaamista. Se vaatii ennen kaikkea turvaa. Kun mielessäsi näet pienen itsesi menneissä tilanteissa, tämä ihana pieni sisäinen lapsesi kaipaa ensi sijassa sinua, eli sisäisen aikuisen tuomaa turvaa.

Sinä voit puhua mielessäsi sisäiselle lapsellesi lempeästi ja rohkaisevasti. Voit kertoa hänelle mahdollisuudesta oppia uutta juuri nyt, vaikka nämä koetut tapahtumat olivatkin mitä olivat. Vahvista sisäisen lapsesi luottamusta siihen, että sinä olet hänen kanssaan, etkä hylkää häntä.

On lupa tuntea ja ilmaista itseään, tarvita asioita itselleen ja saada hyväksyntää. On lupa olla omaa mieltä ja sanoa halutessaan ei. On myös lupa onnistua ja epäonnistua. Vaikka tekisikin joskus virheitä, silti ei hylätä.

Kun sinä aikuisena itsenäsi välität tällä tavoin sisäisestä lapsestasi, välität samalla itsestäsi, koska te olette yhtä. Vaikka välitätkin itsestäsi, voit silti välittää muista. Olet ihmisenä arvokas, yhtä arvokas kuin kuka tahansa muu. Ansaitset olla välittävä ja huomioiva ihminen myös itsellesi.

Tutustu aiheeseen lisää Karitan kirjassa Kohtaa sisäinen lapsesi

Ansaitset enemmän kuin ”ihan jees” – mistä löytyy uskallus valita itsensä epävarmassa maailmassa?

”Tää on ihan tarpeeksi jees!” on kenties tuttu lause vähän jokaiselle. Ja jos sitten huomaakin kaipaavansa enemmän, eläväisempää, täyttymyksellistä tai jotain muuta kuin ainaista puurtamista, paahtamista, yhteydettömyyttä tai jopa horroria, alkaa helposti niitata itseään. ”Mitä mä tässä nyt valitan, kaikkihan on ihan hyvin”? Tai: ”Mä en varmaan ole yrittänyt tarpeeksi”.

Kirjoitan kirjassani Lähelle – kohti rakkaudellisia ja toimivia ihmissuhteita näin:

Me suomalaiset olemme älyttömän hyviä piinaamaan itseämme siitä miksi emme ole kiitollisia, vaikka kaikki on ihan hyvin. Onko ihan törkeää toivoa enemmän? Ei! Kyse on itsearvostuksesta eikä siitä, ettemme osaa olla tyytyväisiä. On tosi okei haluta aitoa rakkautta ja emotionaalista läheisyyttä.

Sama koskee paitsi ihmissuhteita myös muita elämän asioita. Osaamme kyllä erottaa sydämessämme, milloin jurnutamme asioista joita voisimme itse uudistaa ja muuttaa, ja milloin sydämemme oikeasti meinaa kuihtua hapen puutteeseen. Itsearvostus tarkoittaa itselleen hyvän sallimista ja mahdollistamista elämän isossa kuvassa. Sen työkaluja ovat esimerkiksi rajaaminen ja rehellisyys itselle ja toisille ja se, ettei tee loputtomasti kompromissia siitä mitä haluaa. Itsearvostus on sitä, ettei loputtomasti tyydy elämän hommeleihin siinä luulossa, ettei ansaitse parempaa.

Itsearvostus kasvaa, kun uskaltaa tehdä kiperiä valintoja ja kulkea kohti tuntematonta. Luultavasti jokainen pelkää esimerkiksi eroa pohtiessaan jääkö yksin tai sydämen unelmia uumoillessaan, mitä jos hommeleista ei tulekaan mitään. Myös juuri pelkojensa kohtaaminen, niiden kanssa kärvisteleminen ja kasvun prosessit vahvistavat tunnetta siitä, että ansaitsee hyvää. Voidakseen olla enää sivuuttamatta itseään ja sitoutua sinnikkäästi itseensä vaikka se tarkoittaisi ajoittaista yksinäisyyttä ja epävarmuuttakin, tarvitsee vahvistaa sisäistä turvaansa.

Rohkeus ei synny itseä puskien vaan myötätunnon kautta

Olemme eläneet aika haasteellisessa yhteiskunnallisessa ilmapiirissä nyt monta vuotta: lähellä on meneillään hyökkäyssota, geopolitiikka on kreisiä ja arvaamatonta, hyvinvointivaltio murentuilee, laskusuhdanne supistaa kukkaroita ja yleispöhinä lannistaa mieliä. Silloin omiin unelmiin uskominen ja sinnikäs hyväntahtoisuus itseä kohtaan kysyy ihan ekstrapaljon sitoutumista. Saatamme jäädä epätyydyttäviin ihmissuhteisiin, kun maailma ympärillä on arvaamaton, emmekä tee muuveja jotka kutsuvat sydäntä, koska ajattelemme että pitää varmistaa selusta. Mutta ei itsearvostus tarkoita mitään järjetöntä säntäilyä tai hulluja riskejä.

Elämäänsä ei voi eikä tarvitse silti pysäyttää, vaikka maailma on epävarma. Saa elää, vaikka kukkaronnyörit ovat tiukemmalla tai huolettaa. Saa silti löytää turvaa, luottamusta ja syvempää sydämen tulta. Elämää onnellistaa, kun tietää isossa kuvassa olevansa itsensä puolella, tapahtuu ympärillä mitä hyvänsä. Omaa luottamusta itseen ja elämään saa vahvistaa.

Kaikki saavat reissun varrella kolhuja – uskalla silti valita itsesi

Kuva: Unsplash / Katie Mukhina

Voimauttavat kurssini, terapeuttisen valmennukseni ja parityöskentelyn löydät TÄÄLTÄ.

Jos tunnet olevasi jatkuvasti väärässä – näkymättömän väkivallan tunnistaminen ja toipumisen alku

On vaikea kertoa tarinaa väkivallasta, josta ei jää mustelmia. Henkinen väkivalta ei näy valokuvissa. Se ei riko luita. Se ei jätä jälkiä, joita voisi osoittaa sormella ja sanoa: tuossa, tuossa se tapahtui. Sen sijaan se murentaa jotain paljon hiljaisempaa – käsityksen omasta todellisuudesta.

Minä elin vuosia suhteessa, jossa opin epäilemään itseäni ennen kuin ehdin edes ajatella loppuun asti. Olin todella nuori ja jollain tapaa myös hauras, toinen osapuoli huomattavasti vanhempi.

Jos loukkaannuin, olin liian herkkä. Jos huomasin ristiriidan, olin vainoharhainen. Jos muistin tapahtumat eri tavalla, muistini oli väärässä.

Vähitellen en enää luottanut siihen, mitä näin, kuulin tai koin. Sitä on henkinen väkivalta.

Miten näkymätön muuttuu todeksi

Henkinen väkivalta voi olla esimerkiksi:

toistuvaa vähättelyä
syyllistämistä ja vastuun siirtämistä
kontrollointia ja eristämistä
pelolla hallitsemista
niin kutsuttua “kaasuttamista”, jossa toisen kokemus kiistetään tai käännetään häntä vastaan

Se ei useinkaan ala suurena ja selkeänä. Se alkaa pieninä huomautuksina, huumoriksi naamioituina piikkeinä, pitkinä hiljaisuuksina, joiden aikana opit varomaan sanojasi. Se alkaa hetkistä, joissa tunnet piston vatsassasi – mutta sinulle kerrotaan, ettei mitään tapahtunut.

Omalla kohdallani se näkyi muun muassa siinä, mitä sain syödä ja milloin, ketä tavata ja milloin, miten pukeutua ja milloin urheilla. Puolestani päätettiin, mitä mieltä sain olla asioista, mistä sain unelmoida ja miltä kehoni tuli näyttää.

Kun tätä jatkuu tarpeeksi kauan, keho alkaa elää jatkuvassa varuillaanolossa. Minun kehoni oppi tarkkailemaan äänenpainoja, askelten rytmiä, ilmapiirin muutoksia. Opin ennakoimaan, miellyttämään, pienentämään itseäni.

Se ei ollut rakkautta. Se oli selviytymistä.

Miksi sitä on niin vaikea tunnistaa?

Yksi henkisen väkivallan julmimmista puolista on se, että se saa sinut uskomaan olevasi itse ongelma. Näin kävi minullekin – vuosien ajan. Minä olin liian herkkä, liian heikko ja liian vaikea. Välillä kuulemma jopa hullu ja sekaisin.

Koska mitään “suurta” ei ehkä tapahdu joka päivä, alat ajatella liioittelevasi. Koska toisella on myös todella hyviä ja kauniitakin hetkiä, alat uskoa, että vika on omassa tulkinnassasi. Koska et ole mustelmilla, alat ajatella, ettei sinulla ole oikeutta kutsua kokemaasi väkivallaksi.

Minäkin ajattelin pitkään, että minun pitäisi vain kasvaa, vahvistua, olla vähemmän herkkä.

Todellisuudessa olin tilanteessa, jossa herkkyyttäni käytettiin minua vastaan.

Mitä henkinen väkivalta tekee ihmiselle?

Pitkittyessään henkinen väkivalta voi jättää syviä trauman jälkiä. Se voi vaikuttaa:

itsetuntoon ja identiteettiin
kykyyn luottaa muihin
kykyyn luottaa itseensä
hermoston toimintaan

Minulle se näkyi ylivireytenä, jatkuvana häpeänä ja vaikeutena tehdä pieniäkin päätöksiä ilman pelkoa siitä, että teen väärin. Sairastuin myös unettomuuteen, masennukseen ja paniikkihäiriöön.

Myöhemmin sain diagnoosin kompleksisesta traumaperäisestä stressihäiriöstä (C-PTSD). Se auttoi ymmärtämään, ettei kehoni reagoinut “liian voimakkaasti” – se reagoi johdonmukaisesti pitkään jatkuneeseen turvattomuuteen.

Kun elää ympäristössä, jossa todellisuus horjutetaan toistuvasti, mieli yrittää sopeutua. Se on selviytymismekanismi, ei heikkous.

Sinulle, joka luet tätä

Jos tunnistat itsesi näistä riveistä, haluan sanoa sinulle jotain, minkä olisin itse tarvinnut kuulla:

Et kuvittele.
Et ole liian herkkä.
Et ole vaikea.

Jos joudut jatkuvasti pienentämään itseäsi, selittämään tunteitasi pois tai pelkäämään toisen reaktioita, jokin ei ole tasapainossa. Terveessä suhteessa ei tarvitse kadottaa omaa todellisuuttaan.

Henkinen väkivalta on todellista, vaikka sitä olisi vaikea todistaa. Ja sen vaikutukset ovat todellisia, vaikka muut eivät niitä näkisi.

Toipuminen ei tarkoita sitä, ettei mennyt enää sattuisi. Se tarkoittaa vähitellen palaavaa kykyä luottaa omaan kokemukseen. Pieniä hetkiä, joissa huomaat ajattelevasi: Minulla on oikeus tuntea näin. Se on alku.

Ja jos olet vielä keskellä kaikkea – sinussa ei ole mitään vialla. Se, että hermostosi reagoi, tarkoittaa että se yrittää suojella sinua. Se, että jokin sisälläsi kyseenalaistaa tilanteen, tarkoittaa että sisäinen kompassisi toimii yhä.

Sinun kokemuksesi on totta. Sinä olet totta. Ja sinä ansaitset turvallisen rakkauden.

Opettele olemaan rohkeasti ja lempeästi itsesi puolella – tilaa itsellesi Annukan Lempeästi itseni puolella -kortit täältä.

Kun ihmisellä on hyvä olla, hänellä ei ole mitään syytä alistaa toista

Ihmisen, kenellä on hyvä olla itsensä kanssa, ei ole mitään syytä uhkailla, alistaa tai kiristää.

Toivoisin, että kukaan ei joutuisi kohtaamaan ihmissuhteissaan tällaista käytöstä. Ja samalla: sitä tapahtuu. Joten puhutaan siitä! Jos ihminen turvautuu uhkailuun, kiristämiseen ja alistamiseen, kyse ei todellakaan ole hänen vahvuudestaan.

Tälläisen käytöksen takana on usein ihmisen oma pelko – jota hän ei pysty itse sietämään. Syy täytyy vierittää ulkopuolelle ja voimallisesti. Miten nerokas keino onkaan naamioida oma pelko uhkailun taakse, ja koettaa saada toinen pelkäämään.

Tästä voisi puhua myös tunteensiirto-nimisen psykologisen ilmiön kautta: eli se mitä tunnetta ihminen ei itsessään siedä, hän pyrkii herättämään toisessa.

Vain syvästi epävarma ja pelokas hakee hallintaa pelottelun kautta.

Epäterveessä suhteessa normaalin ja epänormaalin raja sumenee. Suhteen ei kuulu tuoda elämään pelkoa, jatkuvaa epävakautta, jatkuvaa turvattomuutta, eikä toistuvaa draamaa.

Ihmisellä on käsittämätön kyky sopeutua, ja valitettavasti joissain tilanteissa tämä sopeutumiskykymme kääntyy meitä vastaan. Toleranssi draamalle ja huonolle kohtelulle saattaa kasvaa valtaisaksi, sillä siitä on tullut uusi normaali. Tätä on vaikea nähdä ollessaan sisällä tällaisessa suhteessa, johon sisältyy usein myös jonkinlaista kaltoinkohtelua (emotionaalinen, seksuaalinen, taloudellinen, fyysinen).

Tiedon saaminen auttaa, mutta se ei valitettavasti usein yksin riitä.

Tarvitaan myös raja taitoja ja keinoja siihen miten käsitellä vaikeita tunteita (kuten syyllisyyttä, häpeää, yksin jäämisen pelkoa, pelkoa), jne.

Lue tästä kirjoituksesta lisää traumasuhteesta irtaantumisesta:

5 vaativaa tosiasiaa, joiden hyväksyminen auttaa irtaantumaan traumakiintymyssuhteesta

Monesti uhkailun tarkoitus on nimenomaan hallita, mutta uhkailuun on silti monissa tilanteissa suhtauduttava vakavasti. Akuutissa hädässä, ole aina yhteydessä poliisiin, tai esim. Ensi- ja turvakotien liittoon.

Miksi pelkkä lepo ei aina riitä uupumuksesta toipumiseen

Mitä on tunnekuorma? Mitä on emotionaalinen palautuminen? Uupumisen ajatellaan stereotyyppisesti johtuvan siitä, että töitä ja tekemistä on liikaa ja tästä seuraa pitkäkestoista stressiä, joka lopulta uuvuttaa. Tämä on harvoin todellinen syy uupumisen taustalla, ainakin jos peilaan sekä omaan menneisyyteen, että asiakkaideni kokemuksiin. Uupuminen on useimmiten seurausta pitkään kannetusta tunnekuormasta eli emotionaalisesta taakasta, jota moni on tottunut kantamaan hiljaa kärsien. Mutta mitä tuo kuorma oikein pitää sisällään?

Tunnekuorma on näkymätöntä hiljaista sisäistä taakkaa, jota hyvin moni meistä kantaa tietoisesti tai useimmiten tiedostamattaan mukanaan. Vaikka se on hiljaista eikä paljain silmin nähtävissä, sen aiheuttama sisäinen kohina on hyvinkin äänekästä ja konkrettista. Tunnekuorma voi näkyä käytännössä seuraavilla tavoilla:

Tavallinen arki tuntuu kohtuuttoman raskaalta. Päivittäiset askareet vievät kaikki käytössä olevat voimavarat, eikä niitä jää mihinkään itselle merkitykselliseen tai tärkeään, joka toisi hyvää oloa ja edistäisi palautumista. Kalenterisi on jatkuvasti niin täynnä, ettet enää itse mahdu omaan elämääsi. Haaveilet irtiotosta metsämökissä tai auringon alla ”ehkä sitten joskus”.
Sinulla on paljon sanomattomia sanoja. Vaikenet mieluummin, koska et jaksa puolustella itseäsi ja näkemyksiäsi. Jupiset kenties yksinäsi ja sisäänpäin muiden epäasiallista käytöstä, mutta ulospäin hymyilet hampaat irvessä, ettet vain aiheuttaisi sosiaalisia ongelmia tai joutuisi silmätikuksi. Usein käy niin, että tällä tavoin myös opetat muut ohittamaan itsesi ja sinulle jää tunne ettei kukaan kuule tai ymmärrä sinua. Kuorma jatkaa näin kasvamistaan ja katkeruutesi sen mukana.
Rasitut ja pienimmästäkin ponnistelusta ja palautuminen on heikkoa. Joudut piiskaamaan tai puskemaan itseäsi, pakottamaan vaikkapa siivoamiseen, kuntosalille tai lenkille. ”Pitää” ja ”täytyy” ovat vakiosanoja, joita viljelet omista toimista. Liikut vaikka et oikeasti jaksaisi, koska kunnollisen ihmisen on pidettävä huolta kunnostaan, kodistaan ja kulisseistaan jne. Kaikki tämä johtaa siihen, että kehosi ja mielesi ei enää palaudu normaalisti, vaan olet jatkuvasti ylirasittunut.
Et osaa tai uskalla vetää rajoja. Ah, tämä on ehkä tiedostamattomin, mutta se kaikista tärkein tunnekuorman syy ja seuraus. Rajat häilyvät aina kun sanot ”kyllä” vaikka oikeasti haluat sanoa ”EI”. Annat muiden kohdella tai puhua sinulle epäasiallisesti, suostut pomosi tai puolisosi joka oikkuun, vältät konflikteja, taivut henkisesti niin monelle mutkalle ja solmuihin, ettet enää erota mistä oma tahtosi alkaa. Myötäilet, ettet olisi se hankala tyyppi tai ikävä ihminen, mutta samaan aikaan oma sisäinen paha olosi vain kasvaa.
Henkinen ja psyykkinen kipu. Menneisyyden tapahtumat palaavat mieleesi aina uudelleen ja tempaudut mukaan vanhoihin tunnemuistoihin. Pyörit ja marinoit itseäsi ikävien tunteiden mutakuopissa osaamatta päästää vanhoista kaunoista irti. Tunnet ehkä katkeruutta ihmisiä tai tapahtumia kohtaan ja etsit muista syyllistä pahalle olollesi. Koet ettet pysty antamaan anteeksi ja saatat jopa hautoa kostoa. Tämä on selkeä merkki käsittelemättömästä psyykkisestä ja henkisestä kivusta, joka odottaa mahdollisuutta vapautua.
Tarpeesi jäävät jatkuvasti vaille täyttymistä. Tunnet olosi koko ajan ”puoliksi tyhjäksi”, koska kaikki energiasi valuu muiden ihmisten tai asioiden hoitamiseen. Fyysinen nälkä tai univaje lähtee syömällä ja nukkumalla, mutta henkisesti jatkuvasti vaille jääminen onkin aivan toinen tarina. Kuka täyttää sinun maljaasi? Ehkä olet niin tottunut huolehtimaan kaikista muista, ettet enää edes osaa pyytää itsellesi mitään. Vähättelet ja ohitat jo itsekin itsesi. Näin sinusta tulee se näkymätön puurtaja ja suorittaja, jonka yli muut oppivat kävelemään. Lopulta olet hukassa itsesi kanssa, etkä enää tiedä kuka olet ja mitä haluat.
Tukahdutettu ja purkamaton viha. On olemassa ns. rakentavaa vihaa, joka toimii polttoaineena esimerkiksi rajojen vetämisessä, mutta sitten on myös sitä tummanpuhuvaa ja pahantahtoista kätkettyä vihaa, jolla myrkytämme itseämme sisältäpäin. Purkamaton viha heijastuu muihin esimerkiksi aggressiivisena asenteena, kateellisena puheena tai lopulta hallitsemattomasti räjähtelevänä tai kiukkuisena käytöksenä. Samaan aikaan pelkäät näyttää suuttumustasi, koska ydinpelkosi on, ettei sinua hyväksytä/rakasteta vihaisena. Kiltin ihmisen peruspelko! On henkisesti todella raskasta kantaa mukanaan kätkettyä vihaa ja pelkoa, koska lopulta se syö kallisarvoista elinvoimamme sisältäpäin.
Aukaisemattomat tunnelukot. Uskot aina negatiivisia asioita itsestäsi, toisista sekä maailmasta ja lisäksi sisäinen puheesi on todella ankaraa. Esimerkiksi vaadit aina itseltäsi liikoja, annat muille vallan määrittää arvosi, uskot ettei kukaan oikeasti välitä sinusta tai uskot, että tehtäväsi on vain palvella muita, ulkopuolisuus kalvaa sisintäsi tai annat muiden haavoittaa sinua toistuvasti. Tunnelukkoja on paljon ja ne puhuvat meille ajattelumme kautta alitajuisina malleina, uskomuksina ja kaavoina. Niiden avaamiseen tarvitaan usein keskusteluapua ja syvällistä itsetuntemuksen lisäämistä. Tunnelukkojen avaamisen aika tulee kuitenkin vasta akuutin uupumisen jälkeen, sillä niiden työstäminen kysyy henkisiä voimavaroja.

Tunnekuorma on siis usein kaikkea sitä, mitä meidän on hyvin vaikea pukea sanoiksi itselle ja muille. Tästä syystä sen alle hiljalleen luhistutaan ja haudataan samalla omat todelliset tarpeet ja toiveet… Ikäänkuin alistutaan kohtaloon: ”Elämä nyt vain on tällaista joka tuutista pursuavaa p*skaa tai harmaata ilotonta tarpomista”. EI KUULU OLLA!

Tunnekuormaa on mahdollista vapauttaa ensinnäkin tiedostamalla sen olemassaolo ja juurisyyt. Kukaan muu ei tosin voi tehdä sitä kuin sinä itse. Vain sinulla on avaimet omaan sydämeesi ja vain sinä voit sallia omien tunteidesi antaa virrata. Tunteet ovat ja tulevat aina olemaan ihmisenä olemisen ydintä, jota ei tarvitse kätkeä tai torjua. Kuten sanontakin sen toteaa: minkä taakseen jättää sen edestään löytää. Emme voi loputtomiin piiloutua itseltämme tai kätkeä sisintämme ilman tuhoisia seurauksia.

Emotionaalinen palautuminen on tunnekuorman keventämistä, hyvän sallimista itselle, omien tarpeiden tervettä täyttämistä sekä niiden kipukohtien ja keskeneräisyyksien tiedostamista, jotka toimivat sisäisinä käsijarruina omalle hyvinvoinnille ja tasapainolle.

➡️ Kurkkaa myös Susannan Emotionaalisen palautumisen kortit, jotka auttavat keventämään tunnekuormaa.

Ostrakismi on kiusaamisen sanaton muoto – Tästä tunnistat sen

”Puhumattomuus, huomiotta jättäminen, ei noteerata mitenkään. Kun puhun tai kysyn jotain, poistutaan paikalta. Näin myös, kun tulen kahvitauolle.”

Tässä Piilokiusaajat ympärilläsi -kirjaani varten kerrotussa tarinassa kuvataan ostrakismia. Hiljainen ulossulkeminen toistuu kertomuksissa, joita on kerrottu satoja huhtikuussa julkaistavaa kirjaani varten.

Ostrakismi tarkoittaa ilmiötä, jossa joku jätetään ilman sanoja tai selityksiä porukan ulkopuolelle. Sitä kuvaavat monenlaiset kielikuvat suomen kielessä, kuten ”ghostaaminen”, ”pitää mykkäkoulua”, ”joutua mustalle listalle” ja ”kohdella toista kuin ilmaa”.

Ostrakismia tutkineen Sirpa M. Mannisen mukaan ulossulkemisen erottaa yleensä häirinnästä tai muusta epäasiallisesta kohtelusta se, että muut väkivallan muodot sisältävät sanallista vuorovaikutusta. Ostrakismi on aina sanatonta ulossulkemista, mikä tekee siitä erityisen vaikeasti tunnistettavan ja käsiteltävän.

Se voi ilmetä esimerkiksi seuraavin tavoin:

Työkaveria ei tervehditä, hänen katsekontaktiaan vältellään tai hänelle käännetään selkä.
Hänelle ei puhuta tai anneta tilaa keskusteluissa.
Häntä ei pyydetä mukaan lounaalle, kahvipöytään tai illanviettoihin.
Hänet jätetään työyhteisön asioiden ja tiedonjaon ulkopuolelle.
Hänen soittoihinsa, viesteihinsä tai sähköposteihinsa ei vastata, eikä hänen sosiaalisen median päivityksiinsä reagoida.
Hänen kommenttejaan tai kysymyksiään ei huomioida.

Hyljeksityksi tuleminen aiheuttaa kipua, ahdistusta ja merkityksettömyyden tunnetta. Ostrakisoitu voi kokea, ettei häntä nähdä, kuulla tai kohdata.

Mitä voit tehdä, jos havaitset ostrakismia?

Jos tunnistat, että työpaikallasi piilottelee ostrakismia, työyhteisönne kulttuuria on tärkeää kehittää. Ulossulkemista voivat ehkäistä esimerkiksi seuraavat asiat:

Sopimus, että jokainen puuttuu työyhteisössä ostrakismiin, jos havaitsee sitä.
Selkeät pelisäännöt työyhteisössä sille, millaista käytöstä työyhteisössä sallitaan.
Kuppikuntien kyseenalaistaminen.
Käytännöt tai päivät, joissa jokaisella on mahdollista tutustua oman tiiminsä ulkopuolisiin työkavereihin.

Olen käsitellyt näkymättömäksi tekemistä tässä aiemmassa blogikirjoituksessa, jossa on vinkkejä ulossulkeviin tilanteisiin.

Lisää ostrakismista ja piilokiusaamisen tavoista sekä siitä, miten niihin voi puuttua, voit lukea kirjastani Piilokiusaajat ympärilläsi – Tunnista työpaikan myrkyttäjät.

Lääkäri: Kun ihmiset tarttuvat toisiaan kädestä, heidän kehonsa alkavat synkronoitua – ”Jos jollakin lääkkeellä olisi näin mittavia vaikutuksia, tuloksia pidettäisiin huikeina”

Tekstit on lainattu ja uudelleen jäsennelty kirjasta Elimistön viisaus (Tammi, 2026), jonka on kirjoittanut lääkäri Giulia Enders.

Tutkijat ovat viime vuosikymmenien aikana havainneet, että miellyttävällä, tunteisiin yhdistyvällä kosketuksella on elimistöömme useita erilaisia vaikutuksia ja että nämä vaikutukset voivat olla äärimmäisen voimakkaita.

Esimerkkejä kosketuksen merkittävästä vaikutuksesta:

1. Kosketus auttaa vauvaa myöhemmin sietämään stressiä paremmin

Keskosvauvat, jotka ovat säännöllisessä ihokontaktissa vanhempiinsa, eroavat vielä kymmenenkin vuoden päästä lapsista, joita on syntymän jälkeen pidetty lämpimänä vain keskoskaapissa. Ensin mainitut nukkuvat, sietävät stressiä ja pärjäävät kognitiivisissa testeissä paremmin. Myös täysiaikaiset vauvat reagoivat suoraan kosketukseen. Se saa vauvan hengittämään syvempään, vakauttaa aineenvaihduntaa ja lisää stressinsietokykyä vielä vuodenkin iässä verrattuna vauvoihin, jotka ovat syntymän jälkeen jääneet ilman ihokontaktia.

Jos jollakin lääkkeellä olisi näin mittavia vaikutuksia, tuloksia pidettäisiin huikeina.

2. Teho-osastolla kosketus rauhoittaa ja kivunkokemus on vähäisempää

Myös aikuisille tehdyistä tutkimuksista on saatu kiistattomia tuloksia. Asiasta saadaan kattavasti dataa erityisesti teho-osastoilta, koska siellä olevia tarkkaillaan kellon ympäri. Tarkkailu on kuitenkin myös stressaavaa: sängyn ympärillä vilkkuu tai piippaa tauotta ja tutkimuksia tehdään tiheään, öisinkin.

Tämän seurauksena keho ei osaa enää rentoutua, uni heikkenee ja pelot lisääntyvät. Jos teho-osastolla makaavat ihmiset saavat säännöllisesti miellyttävää kosketusta (kuten hierontaa), he nukkuvat todistetusti sikeämmin ja hengittävät rauhallisempaan tahtiin, heidän verenpaineensa on alhaisempi ja he jopa kokevat keskiarvoisesti vähemmän kipua.

3. Kosketus rauhoittaa, vaikka ihokontakti tuntuisi epämiellyttävältä

”Miellyttävä kosketus” tekee hyvää myös ihmisille, jotka eivät siitä erityisemmin pidä. Niilläkin ihmisillä, joilla on ADHD tai jotka ovat
autismikirjolla ja kokevat ihokontaktin epämiellyttäväksi tai kuormittavaksi, on vähemmän stressihormonia veressä ja he nukkuvat paremmin, jos läheinen ihminen välillä koskettaa heitä.

4. Kosketus lyhentää synnytyksen jälkeistä masennusta ja vahvistaa tunneyhteyttä vauvaan

Synnytyksen jälkeisestä masennuksesta kärsivät äidit, jotka eivät ole vielä pystyneet muodostamaan tunneyhteyttä lapseen, hyötyvät lapsensa pitelemisestä. Sitä kautta yhteys muodostuu nopeammin ja masennusaika lyhenee.

Kosketus yhdistää ja antaa voimaa

Kun kaksi ihmistä koskettaa toisiaan, heidän välilleen muodostuu yhteys. Se ei ole pelkkä korulause, vaan tarkkaan määritelty ja mitattavissa oleva ilmiö nimeltä interpersonaalinen synkronia.

Ilmiötä tutkitaan laittamalla ihminen makaamaan putkeen ja hänen kumppaninsa istumaan sen viereen. He eivät näe toisiaan. Jos he nyt tarttuvat toisiaan kädestä, heidän kehonsa alkavat synkronoitua. Hengitystiheys, sydämenlyönnit ja jopa ihon sähkönjohtavuus yhtenäistyvät. Ei tiedetä, miksi näin tapahtuu – mutta niin tapahtuu.

Rakkaudellinen kosketus ei kerro meille ainoastaan, että joku muukin on paikalla, vaan se kertoo myös, että olemme itse läsnä. Tutkimus on osoittanut tähän mennessä, että kun kissa nuolee poikasiaan, se ei tapahdu ainoastaan puhdistamistarkoituksessa tai yhteyden muodostamiseksi, vaan samalla kissanpoikasen aivot tulevat tietoiseksi sen omista ruumiinosista. Kissanpoikaset, joita on nuoltu, kehittyvät nopeammin, liikkuvat itsevarmemmin ja niillä on suuremmat henkiinjäämismahdollisuudet.

Kosketus on ensimmäinen aistimus, josta opimme, että ulkomaailma vaikuttaa sisimpäämme asti ja että tarvitsemme toisia ihmisiä. Esimerkiksi taipumus kosketella omia kasvojamme osoittaa, että jatkuva yhteyden hakeminen on osa elämää. Etenkin jos kärsimme menetyksestä tai olemme yksinäisiä tai loukkaantuneita, voimme antaa ihon muistuttaa meitä molemmista: omasta ja muiden tärkeydestä – suojautumisesta ja tuntemisesta.

Tekstit on lainattu kirjasta Elimistön viisaus. Kirjassa lääkäri Giulia Enders käsittelee yleistajuisesti, miten elimistön eri osat toimivat yhdessä: keuhkot, immuunijärjestelmä, iho, lihakset ja aivot. Endersin mukaan yhä monimutkaisemmassa maailmassa on hyödyllistä katsoa sisäänpäin: omaan kehoomme. Se on jo tuhansien vuosien ajan kohdannut ongelmia ja ratkaissut ne omalla tavallaan. Mitä voimme oppia siltä?

Löydät kirjan Hidasta elämää -puodista TÄÄLTÄ!

Riippuvuus voi syntyä myös ilman traumaa – Esimerkiksi ADHD:hen liittyy usein riippuvaista käyttäytymistä

Riippuvuussairaudet aiheuttavat paljon kärsimystä. Ihminen voi tulla riippuvaiseksi oikeastaan mistä vain, mutta eniten esillä julkisuudessa on päihderiippuvuus, on arvioitu että Suomessa on heitä jopa puolitoista miljoonaa. Myös rahapeliriippuvuus ja seksiriippuvuus ovat monelle ongelma. Ihmiselle voi kehittyä addiktio lisäksi myös työhön, liikuntaan, ruokaan tai harrastukseen.

Se että tykkää jostain asiasta tosi paljon ei ole addiktiota, vaikka se voi vierestä katsoen siltä joskus näyttää. Yksi tapa arvioida omaa riippuvuutta on se, kuinka paljon käyttäytyminen tuottaa ongelmia. Kokeeko itse olevansa ohjaksissa vai onko riippuvuutta tuottava asia varastanut ajurin paikan? Valehtelu on yleensä aina osa addiktiosairautta. Sekään ei kuitenkaan vie ihmisen vastuuta pois omista valinnoista.

Addiktion määäritelmä on että käyttäytyminen on pakonomaista ja tuottaa tuskaa tekijälleen ja usein läheisilleen. Riippuvuuksien yhteydessä on puhuttu paljon traumoista, ja useilla ne ovatkin sairauden taustalla. Myös riippuvuuskäyttäytyminen traumatisoi ihmistä. Addiktioon voi kuitenkin sairastua vaikka olisi saanut rakkautta ja hyväksyntää. Tällöin taustalla on usein biologinen alttius. Esimerkiksi ADHD-diagnoosiin liittyy usein addiktiivista käyttäytymistä.

Perhe ja kaikki muut läheiset kaipaavat myös asiassa apua. Jos kumppanisi on sairastunut riippuvuussairauteen, sinun tärkein tehtäväsi on pitää huolta itsestäsi. Vain niin voit huolehtia parhaiten suhteestanne. Et voi tehdä valintoja toisen puolesta, mutta voit olla turvallinen ihminen vierellä. Voit kannustaa ja huomata hyvän. Jos omat voimat loppuvat ja usko suhteen jatkumiselle hiipuu, sinulla on oikeus tehdä päätös erosta. Sen ei tarvitse tarkoittaa ihmissuhteen loppumista.

Viime vuosina pakonomaisesta seksikäyttäytymisestä kärsivien ihmisten määrä on kasvanut, ja heitä on iso osa asiakkaistamme vastaanotollamme. Teemme kollegani seksuaaliterapeutti Karoliina Kruunan kanssa töitä yhdessä niin, että toinen työskentelee addiktioon sairastuneen kanssa ja toinen tapaa hänen kumppaniaan. Tietoisuustaitojen vahvistaminen on aina lähtökohta. Olennainen osa työskentelyä ovat arvotyöskentely ja läsnäolotaidot. Lohduttavaa on, että jos henkilöllä on tahtoa, niin keinoja toipua kyllä löytyy. Tunnetaitojen vahvistaminen on tässä keskeisessä asemassa.