
Ihmisen, kenellä on hyvä olla itsensä kanssa, ei ole mitään syytä uhkailla, alistaa tai kiristää.
Toivoisin, että kukaan ei joutuisi kohtaamaan ihmissuhteissaan tällaista käytöstä. Ja samalla: sitä tapahtuu. Joten puhutaan siitä! Jos ihminen turvautuu uhkailuun, kiristämiseen ja alistamiseen, kyse ei todellakaan ole hänen vahvuudestaan.
Tälläisen käytöksen takana on usein ihmisen oma pelko – jota hän ei pysty itse sietämään. Syy täytyy vierittää ulkopuolelle ja voimallisesti. Miten nerokas keino onkaan naamioida oma pelko uhkailun taakse, ja koettaa saada toinen pelkäämään.
Tästä voisi puhua myös tunteensiirto-nimisen psykologisen ilmiön kautta: eli se mitä tunnetta ihminen ei itsessään siedä, hän pyrkii herättämään toisessa.
Vain syvästi epävarma ja pelokas hakee hallintaa pelottelun kautta.
Epäterveessä suhteessa normaalin ja epänormaalin raja sumenee. Suhteen ei kuulu tuoda elämään pelkoa, jatkuvaa epävakautta, jatkuvaa turvattomuutta, eikä toistuvaa draamaa.
Ihmisellä on käsittämätön kyky sopeutua, ja valitettavasti joissain tilanteissa tämä sopeutumiskykymme kääntyy meitä vastaan. Toleranssi draamalle ja huonolle kohtelulle saattaa kasvaa valtaisaksi, sillä siitä on tullut uusi normaali. Tätä on vaikea nähdä ollessaan sisällä tällaisessa suhteessa, johon sisältyy usein myös jonkinlaista kaltoinkohtelua (emotionaalinen, seksuaalinen, taloudellinen, fyysinen).
Tiedon saaminen auttaa, mutta se ei valitettavasti usein yksin riitä.
Tarvitaan myös raja taitoja ja keinoja siihen miten käsitellä vaikeita tunteita (kuten syyllisyyttä, häpeää, yksin jäämisen pelkoa, pelkoa), jne.
Lue tästä kirjoituksesta lisää traumasuhteesta irtaantumisesta:
5 vaativaa tosiasiaa, joiden hyväksyminen auttaa irtaantumaan traumakiintymyssuhteesta
Monesti uhkailun tarkoitus on nimenomaan hallita, mutta uhkailuun on silti monissa tilanteissa suhtauduttava vakavasti. Akuutissa hädässä, ole aina yhteydessä poliisiin, tai esim. Ensi- ja turvakotien liittoon.
-

Parisuhteen keskustelukortit 2
24,90 € (sis. alv)19,92 € (sis. alv) Lisää ostoskoriin -
Ale!

Parisuhteen keskustelukortit -paketti
Alkuperäinen hinta oli: 49,80 €.39,90 €Nykyinen hinta on: 39,90 €. (sis. alv) Lisää ostoskoriin -

Parisuhteen keskustelukortit
24,90 € (sis. alv)19,92 € (sis. alv) Lisää ostoskoriin


