Oletko aina vain muita varten, sinä itse tulet tarpeinesi vasta viimeisenä, jos silloinkaan? Onko tapanasi ennakoida muiden reaktioita, jopa pienentää itseäsi sen vuoksi, ettet vain aiheuta muille häiriötä tai loukkaa muita? Sanotko kyllä silloinkin, kun kehosi yrittää viestiä sinulle, että nyt ei ole voimia olla muille avuksi? Yritätkö olla ihmisenä sellainen, mitä oletat muiden sinulta odottavan?
Moni aikuinen tunnistaa itsessään tarpeen olla kiltti, joustava, huomaavainen ja ymmärtäväinen – joskus jopa omien rajojensa kustannuksella. Tämä ei ole heikkoutta, vaan opittu selviytymismalli, jonka juuret ovat usein syvällä lapsuuden kokemuksissa. Sisäinen lapsi oppi aikanaan, että ei ole turvallista pitää omia puoliaan, olla omaa mieltä asioista, vastustaa, kieltäytyä, vetäytyä suojellakseen itseään tai näyttää omia tunteitaan muille.
Sisäinen lapsi oppii lukemaan muiden tunteita selviytyäkseen
Miellyttämisen selviytymismalli (engl. fawn) syntyy tilanteissa, joissa lapsen ei ole mahdollista ennustaa (usein) aikuisen mielialoja tai reaktioita. Lapsi huomaa nopeasti sen, miten hänen olisi hyvä toimia ja ajatella, tässä muutama esimerkki:
“Jos olen kiltti ja hiljaa, minulle ei ehkä huudeta.”
“Jos suostun tekemään mitä käsketään, ehkä toinen ei suutu.”
“Jos vain annan asian olla (vaikka kiukuttaa) ja hymyilen, ehkä minua ei syyllistetä/rangaista.”
Hermoston tasolla tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että lapsi oppii aktivoimaan yhtä aikaa ylivireyttä ja alivireyttä. Ylivirittyneisyyden osalta hän voi tarkkailla jatkuvasti ympäristöään, sopeutua ja tarvittaessa hoitaa tilanteen rauhallisemmaksi, ennen kuin kukaan räjähtää tunnetasolla. Lapsi oppii siten vaistonvaraisesti säätelemään niiden ihmisten mielialoja ja tiloja, jotka ovat jonkinlaisessa auktoriteettiasemassa tai joihin hän on emotionaalisesti sidoksissa. Lapsi saattaa jopa hakeutua niiden ihmisten läheisyyteen, joista koituu hänelle vahinkoa. Lapsi oppii lepyttämään heitä ja ottamaan henkilökohtaisen vastuun ihmissuhteiden vaikeuksista. Miellyttäminen voi olla hyvin aktiivinen toiminnan tila.
Alivirittyneisyys voi liittyä esimerkiksi lapsen omien liian vaikeiden tai ylivoimaisten tunnekokemusten välttämiseen, jotta hän ei tuntisi omia pelkojaan, suruaan tai vihaansa liikaa. Tällainen yritys selviytyä irrottaa lapsen hänen omista kokemuksistaan ja usein tuo mukanaan dissosiaatiotaipumuksen, mikä voi tuntua aikuisuuteen asti normaalilta, mutta jollain tasolla kuormittavalta, olotilalta, jos ei ole kokemusta muusta. Miellyttämiseen liittyvä alivireys turruttaa yhteyden omaan itseen, omia tarpeita huomioivaan toimijuuteen ja usein myös kykyyn tunnistaa itseen kohdistuneen väärinkohtelun vaikutukset.
Tällaista tilannetta voidaan kutsua ”hybridireaktioksi”, joka synnyttää miellyttämisen selviytymismallin, ja joka yleensä jatkuu aikuisuuteenkin, mikäli korjaavia kokemuksia ei ole ollut mahdollista saada lapsena. Aikuisuudessa voimme alkaa vähitellen tunnistaa, että sisäinen lapsi oppii pelaamaan eräänlaista roolia. Kun lapsi ei voi paeta eikä taistella, hän oppii ikään kuin “selviytymään elämän pelin arvaamattomassa aallokossa” eli esittämään sellaista roolia, joka vähentää ennakoivasti uhkaa.
Miellyttämisen mallia kantava lapsi usein:
– tarkkailee vanhemman ilmeitä ja äänenpainoja
– mukauttaa omat tunteensa toisen mukaan
– ottaa vastuuta tilanteista, jotka eivät koskaan olleet hänen vastuullaan
– oppii sammuttamaan omia tarpeitaan tullakseen hyväksytyksi
Aikuisena tämä strategia jatkuu, koska hermosto ei ole oppinut muuta tapaa olla turvassa. Sisällämme asuvan lapsen oppimat uskomukset voivat aikuisuudessa olla tietoisuudelta piilossa, mutta silti ne ohjaavat aikuisenkin vuorovaikutusta, reaktioita ja toimintamalleja.
“Turvallisuus löytyy vain, kun muut ovat tyytyväisiä.”
Sinun on vaikea sanoa “ei”, vaikka olet täysin uupunut. Huomaat vaistomaisesti rauhoittavasi toisia. Pelkäät pettymyksen tai konfliktin aiheuttamista. Tunnet tyhjyyttä, koska yhteys omaan itseen sekä kehoon on hämärtynyt. Et tunnista, mitä aidosti haluat, mutta tiedät tarkasti, mitä muut haluavat.
On hyvä tiedostaa, että nämä eivät ole merkkejä huonosta itsetunnosta, vaan ne ovat mielen ja kehon selviytymismalleja, jotka ovat syntyneet aikana, jolloin muita vaihtoehtoja selviytyä ei ollut.
Miten voit auttaa sisäistä lastasi ja siten itseäsi irti miellyttämisen mallista?
On ensinnäkin tärkeää ymmärtää, että toipuminen ei vaadi niinkään kenenkään syyllistämistä tai jatkuvaa menneiden kokemusten peilaamista. Se vaatii ennen kaikkea turvaa. Kun mielessäsi näet pienen itsesi menneissä tilanteissa, tämä ihana pieni sisäinen lapsesi kaipaa ensi sijassa sinua, eli sisäisen aikuisen tuomaa turvaa.
Sinä voit puhua mielessäsi sisäiselle lapsellesi lempeästi ja rohkaisevasti. Voit kertoa hänelle mahdollisuudesta oppia uutta juuri nyt, vaikka nämä koetut tapahtumat olivatkin mitä olivat. Vahvista sisäisen lapsesi luottamusta siihen, että sinä olet hänen kanssaan, etkä hylkää häntä.
On lupa tuntea ja ilmaista itseään, tarvita asioita itselleen ja saada hyväksyntää. On lupa olla omaa mieltä ja sanoa halutessaan ei. On myös lupa onnistua ja epäonnistua. Vaikka tekisikin joskus virheitä, silti ei hylätä.
Kun sinä aikuisena itsenäsi välität tällä tavoin sisäisestä lapsestasi, välität samalla itsestäsi, koska te olette yhtä. Vaikka välitätkin itsestäsi, voit silti välittää muista. Olet ihmisenä arvokas, yhtä arvokas kuin kuka tahansa muu. Ansaitset olla välittävä ja huomioiva ihminen myös itsellesi.
Tutustu aiheeseen lisää Karitan kirjassa Kohtaa sisäinen lapsesi
