Sivu 11 – Hidasta elämää

Haitalliset tavat eivät kerro heikkoudesta – vaan selviytymisestä

Haitalliset tavat ja toimintamallit saavat aikaan pelkoa, kiukkua, surua, ahdistusta ja häpeää. Haluaisimme toimia eri tavalla, mutta emme vaan osaa tai uskalla. Ja se herättää helposti kysymyksen: mikä minussa on vikana?

Suuri osa auttamistani ihmisistä on kuin minä – tietää paljon haitallisista tavoista ja että niin ei kannattaisi toimia, mutta ei silti pysty toimimaan toisin. Tämä ei ole ristiriita, vaan inhimillinen todellisuus. Tieto ei yksin voi muuttaa sitä, mitä olet oppinut tunne- ja hermostotasolla.

Tieto vs. tunteet

Haitallisten kaavojen alla on lähes aina epämukavia tunteita ja täyttymättömiä tarpeita. Monelle meistä miellyttäminen, puhelimen skrollaaminen, suorittaminen tai vaikka liiallinen työnteko ovat olleet keino selvitä sisäisestä kivusta ja turvattomuudesta. Ne eivät syntyneet tyhjästä.

On myös täysin loogista, että olemme jääneet koukkuun. Päihteet, sokeri, shoppailu – tai mihin sinun haitallinen toimintasi liittyykään – toimivat silloin, kun niihin ensimmäisiä kertoja turvauduimme. Ne helpottivat oloa. Mitä voimakkaampi helpotus, sitä nopeammin aivot oppivat: tämä toimii. Pakeneminen tuntui ratkaisulta.

Ongelma on siinä, että nämä kaavat lupaavat enemmän kuin antavat. Ne toimivat – melkein. Ja juuri siksi emme voi saada niistä koskaan tarpeeksi.

Haitalliset tavat vs. selviytymismekanismit

Kun alat nähdä haitalliset tavat ja toimintamallit selviytymismekanismina ja ymmärrät, miksi pelkkä järkitieto ei riitä muuttamaan aivojen tunnepuolelle tallentuneita malleja, voi jotain olennaista liikahtaa. Suhtautuminen omaan keskeneräisyyteen muuttuu lempeämmäksi. Haitallinen toimintasi ei ole ollut vihollinen, vaan paras yrityksesi suojella itseäsi.

Siksi annan sinulle luvan lopettaa itsesi ruoskimisen. Luvan olla armollisempi. Voisitko puhua edes hetken itsellesi kuin puhuisit hyvälle ystävälle tässä tilanteessa?
“Ei mitään hätää. Olen tässä sinun kanssasi.”

Missä tahansa kohtaa oletkaan oman haitallisen tapasi kanssa, nyt on hyvä aika aloittaa lempeyden vallankumous. Meillä on vain yksi elämä. Haluatko viettää sen itseäsi vastaan vai itsesi puolella?

Minä valitsen jälkimmäisen.

Parit: Ettehän unohda näitä juttuja, jos haluatte eloisan suhteen

Parisuhteessa tarvitaan niin turvaa kuin eloisuuttakin. Onneksi kumpaankiin liittyviä taitoja voi vaalia ja harjoitella. Sillä ne ovat taitoja ja tekoja.

Suhde ei ole paikalleen lukkiutunut, vaan koko ajan elossa oleva oma yksikkönsä. Ole aidosti kiinnostunut niin omista kuin kumppanisi ajatuksista, tunteista ja toiveista. Kuten myös peloista ja siitä, mikä herättää epävarmuutta. Luokaa yhdessä turvallinen tila jossa kommunikoitte tarpeistanne ja tunteistanne. Rehellisen kommunikoinnin käsiparina on aina myötätuntoinen kuunteleminen. (Joka on ihan eriasia kuin vaikkapa defensiivinen kuuntelu).

Tämä kohta kuulostaa ehkä itsestään selvältä, mutta käytännössä tämän harjoittaminen ei ole aina helppoa. Yleinen haaste on, että toinen suhteessa on taipuvaisempi hakeutumaan yhteyteen, kun taas toinen hakeutuu omaan tilaan. Joskus kyseessä saattaa olla aktivoitunut kiintymyssuhdemalli. Kysymys suhteelle on: Miten ratkaisemme etäisyyden ja läheisyyden välisen tanssin niin, että molemmilla on turvallista?

Parisuhde tarvitsee teidän omia rakkausrutiineja. Ne on niitä ”teidän juttuja”.

Valitettavasti juuri nämä pienet teidän jutut alkavat jäädä pois silloin kun emotionaalinen etäisyys tai muuten käsittelemättömät asiat alkavat tuntumaan ilmastossa. Rakkausrutiinit eivät ”korvaa” vaativien asioiden käsittelyä, mutta kun vaalitte rakkausrutiineja, kumpikin kokee olonsa usein arvostetummaksi, ja silloin taas vaativienkin asioiden käsittely on helpompaa.

Joten ettehän unohda näitä asioita

Älä unohda kiittää kumppaniasi. Se että hän on elämässäsi, on vapaaehtoista. Huomaatko sen hyvän, mitä hän elämääsi tuo? Kerrothan siitä hänelle?

Älä unohda olla aidosti kiinnostunut toisen sisäisestä maailmasta, tarpeista ja toiveista.

Äläkä unohda kertoa avoimesti omasta sisäisestä maailmastasi, sinun tarpeista ja toiveista. Vaikka se jännittäisi.

Älä unohda joskus vähän läpsäyttää hanuria, tai jollain muulla teille sopivalla tavalla viestiä siitä, että näet toisen seksuaalisena olentona <3

Kurkkaa Eeviltä myös:

Parisuhteen keskustelukortit

Parisuhteen keskustelukortit 2

Parisuhteen keskustelukortit – Läheisyys ja seksi

Rakkautta lautasella – suklaamuffinssi, joka hemmottelee ilman raskasta oloa

Rakkautta lautasella ilman ähkyä.

Tämä suklaamuffinssi hemmottelee makuaistia ja hellii kehoa samaan aikaan.

Täydellinen ystävänpäivään, kahvihetkiin tai siihen hetkeen, kun tekee mieli jotain hyvää ilman raskasta oloa. Pieni lisäys proteiinia tekee herkusta myös kehoa tukevan. Proteiini auttaa pitämään verensokerin tasaisempana, tukee lihastasapainoa ja lisää kylläisyyttä. Erityisesti esivaihdevuosien kynnyksellä riittävä proteiinin saanti on tärkeää sekä jaksamisen että kehon koostumuksen kannalta.

Halutessasi voit siis lisätä taikinaan hitusen proteiinijauhetta (esimerkiksi hera-, kasviproteiinia). Maku pysyy herkullisena, mutta keho kiittää. Eli tässä herkuttelua, jossa on mukana ripaus huolenpitoa.

Huom! Ohje on:

Gluteeniton
Valmistettu ilman lisättyä sokeria

Yhdessä muffinssissa on:

120 kcal/ 10g proteiinia ja 11g hiilidydraatteja

Suklaamuffinssien ohje:

2 tummapilkkuista banaania

1 omena

3 kananmunaa

1 dl 100% kaakaojauhetta

4,5 dl kaurahiutaleita

2 rkl proteiinijauhetta (makuna esim. vanilja, suklaa, omena tms..) – ohje onnistuu hyvin myös ilman proteiinilisää

4 tl kardemummaa

3 tl ceylon-kanelia

1 tl vanilja-aromia

1 tl soodaa

1 tl leivinjauhetta

0,5 tl suolaa

VAIHE 1) Kuori ja lohko banaanit ja omena. Yhdistä kaikki ainekset blenderiin ja sekoita tasaiseksi massaksi.

VAIHE 2) Lusikoi taikinaa silikonivuokiin ja paista 200 asteessa, uunin keskiosassa, noin 10-15 min (testaa puutikulla koostumusta paiston aikana. Valmis muffinssi saa olla keskeltä hieman tahmea).

Vinkki:

Muffinssien sisus saa jäädä hieman taikinaiseksi, jotta ne pysyvät mehukkaina. Älä siis kypsennä niitä kuiviksi.

Näen sinut, joka kannat liikaa – Uupunut ei kaipaa korjaamista vaan kohtaamista

Minä näen hänet, jonka keho juuri nyt on kantamistaan taakoista taipunut. Näen hänet, joka voimien rippeillä tekee, puristaa ja jatkaa, vaikka jaksamisen rajat olisivat ylittyneet jo aikapäiviä sitten. Minä näen hänen silmissään väsymyksen, joka on jo aikoja sitten paennut sanojen taakse.

Tämä väsymys on uinut hänen kehoonsa varkain; arvaan, että se on asunut hymyn takana liian kauan. Tai ehkä sen osoite on paljon kantaneissa hartioissa, joiden jähmeä tunne ei enää halua ottaa vastaan edes kosketusta. Ehkä se asuu niissä nyrkkiin puristuneissa käsissä ja raskaissa jaloissa, jotka ovat tottuneet kantamaan enemmän kuin olisi pitkään aikaan pitänyt.

Ehkä se on hiljaisena, sukupolvelta toiselle kertyneenä painona rinnassa, joka illan tullen jaksaa enää huokaista – muuhun häntä ei ehkä ole koskaan opetettu.

Tai hänen katseessaan, joka vain vaivoin nousee kohtaamaan maailman – kuin se kantaisi mukanaan jokaisen päivän, jolloin olisi pitänyt pysähtyä.

Minä näen hänet, jonka maailmasta värit ovat juuri nyt kadonneet. Näen sen kehon, jonka on täytynyt olla vahva silloin, kun olisi pitänyt olla tarvitseva. Kehon, joka on joutunut jatkamaan, vaikka se olisi lukuisia kertoja kuiskannut tarpeesta pysähtyä.

Näen kehon, joka on oppinut selviytymään.

Minä kuulen sen “Ei”:n, jonka hän lausuu vain itselleen.

Alivireys on suoja

Vetäytyny, uupumuksesta painava keho ei kuitenkaan ole rikki. Raskaiden lihasten, alaspäin kääntyneen katseen ja syvältä rintakehästä nousevan huokauksen alla elää selviytymistä ylläpitävän hermoston hiljainen yritys pitää turvassa.

Alivireys ei synny heikkoudesta, saati luovuttamisesta. Se syntyy silloin, kun kuormitus on jatkunut liian kauan, ja kun voimia on kulunut enemmän kuin niitä on ehtinyt palautua. Rajan ylittäminen yli voimavarojen tekemisen ja uupumisen välillä on lopulta hiuksenhieno. Keho kyllä varoittaa, usein kauankin, mutta jos tätä ei huomaa, tulee päivä, kun raja vain ylittyy.

Yhtenä päivänä se vauhti, joka on edustanut turvaa, muuttuukin turvattomuudeksi. Keho, jolla saattoi olla pitkään vain välineellinen arvo liikuttaa sinua, pitää yllä vauhtia, jottei vaan tarvitsisi pysähtyä, muuttuu näkyväksi sillä, että se ei enää kannattelekaan; ei liikuta, jaksa, kykene.

Kun keho painaa jarrua

Kun on liian pitkään, yli omien voimavarojen, pitänyt olla jaksava, sopeutuva ja pärjäävä, keho yleensä lopulta painaa jarrua. Se hidastaa, vetää huomion sisäänpäin. Tämä vetäytyminen on sisäisen turvajärjestelmän, hermoston, keino pitää sinut koossa, elossa.

Uupumisen aikaansaama hiljaisuus luo usein pelottavalta tuntuvan tilan, jossa, usein ensi kertaa, joutuu kohtaamaan itsensä.

Ja hiljaisuudesta kaikuukin sen tärkein viesti.

Ehkä tämä uupunut keho ei pyydä enempää suorittamista, vaan lempeää myötätuntoa. Eikä se kaipaa korjaamista, vaan kohtaamista.

Sinussa ei ole mitään vialla

Ja haluan sanoa, että siellä pimeimmässäkin kohdassa, jossa et tiedä, mihin alat tai mistä päätyt, että sinussa ei ole mitään vialla. Nyt on aika suojella sitä, mikä on tärkeintä. Nyt on aika kuulla sitä, minkä olet ohittanut.

Ja ehkä nyt, kun huomaat tämän, voit alkaa kuunnella kysymällä: Mitä minä oikeasti tarvitsen? Mikä minua kannattelisi, edes vähän?

Ehkä kehosi on yrittänyt kertoa vastausta tälle jo pitkään.

Uusi reitti myötätuntoon

Hiljaisuudessa, hengityksesi rytmissä, voit löytää uudenlaisen reitin rajojesi ja myötätuntosi äärelle. Löydät kohti sellaista uudenlaista turvaa, joka tarkoittaa kääntymistä itsesi puolelle. Opettele hiljalleen kulkemaan sitä kohti. Anna itsesi löytää hetkiä, joissa voit pysähtyä, hengittää ja tuntea pala kerrallaan olevasi kokonainen.

Pikkuhiljaa totut myös hiljaisuuteen, joka ei kiirehdi eikä vaadi, vaan tarjoaa siltaa läsnäoloon, myötätuntoiseen lempeyteen ja itsesi näkemiseen. Eikä tämä hiljaisuus ole enää pelottava.

Moni pari toistaa tätä kaavaa tiedostamattaan (ja sen voi onneksi katkaista)

Yksi ilmiö, johon olen törmännyt lukuisia kertoja omassa elämässäni ja pariterapiavastaanotollani on se, että parien ristiriitojen takana saattaa olla hyvin samankaltaiset tarpeet ja kaipuut – mutta kumpikin reagoi eri tavalla kokiessaan olonsa ahdistuneeksi suhteessa.

Parisuhteissa aktivoituu herkästi alitajuisia kiintymysmalleja, varsinkin silloin, kun koemme olomme uhatuksi suhteessa. Jos tutkitaan asiaa kiintymyssuhteiden kautta, niin pähkinänkuoressa ja yleistetysti homma menee jotenkin näin:

Ristiriitaisesti kiintynyt kaipaa voimakkaasti yhteyttä, varmistelua ja alkaa ahdistuessaan vimmaisesti pyrkimään yhteyteen.

Välttelevästi kiintynyt taas on oppinut mallin, jossa vain yksin selviää, ja kokiessaan olonsa ahdistuneeksi vetäytyy ja keskittyy enemmän omiin juttuihinsa.

Tästä tulee parin välille kaava, joka usein toistuu ja tuo suhteeseen turvattomuutta ja ahdistusta. Ja usein kumpikin toivoo, että toinen muuttuisi.

Voin sanoa, että kokemusta on hyvin omakohtaisesti… Sekä suhteista, joissa EI löydetty yhteistä turvaa mutta onneksi myös suhteista, joissa turvaa on pystytytty oikeasti rakentamaan yhdessä.

Välttelevästi kiintyneen ja ristiriitaisesti kiintyneen suhdedynamiikka menee typistetysti näin:

Mitä enemmän ristiriitaisesti kiintynyt ahdistuu, sitä enemmän hän pyrkii löytämään varmistusta ja turvaa (joskus myös intensiivisesti vaatien). Tähän välttelevästi kiintynyt taas reagoi vetäytymällä, puolustautumalla ja muuttumalla etäisemmäksi. Tästä toinen ahdistuu vielä enemmän ja pyrkii yhteyteen, kun taas toinen vetäytyy lisää… Syntyy satuttava ja kiperä kuvio, joka helposti toistaa itseään ja jonka äärellä koemme suhteessa ymmärrettävästi avuttomuutta ja keinottomuutta.

Tätä kutsutaan kielteiseksi kehäksi, mutta pari voi oppia myös paljon toimivampia keinoja ristiriitojen katkaisuun. Usein se kysyy kuitenkin uudenlaisten taitojen harjoittelua ja armollisuuttakin niiden opetteluun. Kielteisen kehän sijaan voi onneksi lähteä rakentamaan yhdessä myönteistä kehää. Se ei tietenkään tapahdu ihan vaan sormia näpäyttämällä, vaan kysyy toistoja.

4 asiaa, joita kumppanit voivat sanoa toisilleen konfliktien keskellä vakauttaakseen tilannetta

Haluan kuulla sun ajatuksia ja ymmärtää syvemmin.

Selvitetään tämä yhdessä

Vaikka tässä on vaikeita tunteita, sä ja meidän suhde on mulle tosi tärkeä

Mitä sä toivoisit multa tässä hetkessä?

Näillä asioilla voit lisätä omalta puoleltasi suhteen turvaa konfliktitilanteissa

Ota aikaa tunteiden käsittelyyn. Sen sijaan että reagoisit vihasta tai tunnekuohusta, ota aikaa hieman rauhoitella itseäsi, jotta voisit tunnistaa, mitä haavoittuvaisempia tunteita ja tarpeita tilanteen taustalla on. Näin pystyt myös kommunikoimaan rauhallisemmin ja tulet luultavasti paremmin kuulluksi.

Tutki tarpeita. Silloin kun koemme olomme uhatuksi, koemme myös jonkin tarpeen olevan uhattuna. Mitä sinä kaipaisit? Tarvitsisitko vahvistusta? Sitä että toinen vaan kuuntelee? Lohtua? Omien tarpeiden tunnistaminen ei ole aina helppoa, mutta sitä voi onneksi opetella. Hyvässä suhteessa on turvallista kääntyä toista kohti.

Huomio oma osuutesi. Tarkastele ilman itsesyytöksiä omaa puoltasi. Syyllisten etsiminen ei erityisemmin auta vaan sen tutkiminen että miten kummankin teidän pelot, käytös ja toiveet toimivat yhteisvaikutuksessa. Tarkastele dynamiikkaa. Älä kuitenkaan ota syytä sellaisesta, mistä ei tarvitse.

Kuuntele ja pyri ymmärtämään. Vaikka olisi houkuttelevaa puolustella vain omaa kantaa, pyri rauhassa kuulemaan mitä toisessa tapahtui. Ja pyydä myös itsellesi tilaa tulla kuulluksi rauhassa.

Nämä asiat kuuluvat turvalliseen suhdedynamiikkaan

⟣ Halu huomioida kummankin tarpeet

⟣ Välitän sekä omista että sinun tarpeista

⟣ Emotionaalisesti avoin ja haavoittuvaisia tunteita ilmaiseva kommunikaatio

⟣ Yhdessä keskustellut rajat, kunnioitus, selkeys ja toisen huomioiminen

⟣ Kummallakin valmius itsereflektioon, erheiden tunnistamiseen ja anteeksipyytämiseen

Jokainen suhdedynamiikka on yhteinen luomus. Te luotte yhdessä teidän suhteenne tunnekulttuurin. Sitä monesti saa ja pitääkin vähän harjoitella <3

➡️ Parisuhteen tunnekulttuurin luomiseen kurkkaa Parisuhteen keskustelukortit.

➡️ Lisää kiintymyssuhteista, niiden vaikutuksista ja dynamiikoista parisuhteessa webinaaritallenteesta: Aikuiset kiintymyssuhteet – Kuinka luoda turvallinen yhteys itseen ja toiseen.

Miksi tunteet uuvuttavat ja väsyttävät? – Emotionaalisen palautumisen kortit ovat avuksi

Monesti ajatellaan, että palautumista on se, että keho palautuu fyysisestä rasituksesta tai mieli saa lepoa ajattelutulvasta. Keho ja mieli tarvitsevat kuitenkin palautumista myös tunteista, sillä muuten saatamme jäädä ylivirittyneeseen tilaan eikä hermosto pääse takaisin lepo-tilaan.

Tunteet vaikuttavat kehoon ja elävät kehossa – ne ovat kuin painaumia tai möykkyjä, jotka muistuttavat itsestään. Tunteet vaikuttavat myös mieleen: tunnepainaumat ohjaavat havainnointia ja kognitiivista tulkintaa.

Uupumus tai henkinen väsymys ei aina johdu siitä, että on tehnyt tai ajatellut liikaa. Joskus käsittelemättömiä ja purkamattomia tunteita kertyy niin paljon, ettei keho ja mieli pääse palautumaan. Tunteet voivat jäädä vaivaamaan sekä mieltä että kehoa pitkäksikin aikaa, ja näin syntyy ikävä stressikierre.

Tunnekuorman alla olo voi tuntua voimattomalta, ärtyneeltä, turtuneelta, itkuherkältä, uupuneelta tai jatkuvasti väsyneeltä.

Emotionaalisen palautumisen kortit auttavat keventämään tunnekuormaa monipuolisin tavoin. Kortit ohjaavat havainnoimaan ja ymmärtämään tunnereaktioita sekä harjoittelemaan tunteiden vapauttamista.

Emotionaalinen uupumus
= tilanne, jossa tunnekuorma ei kevene, vaan tunteet kasaantuvat ja heikentävät jaksamista ja tunnesäätelyä sekä oireilevat yli- tai alivireytenä ja erilaisina kehon kipuina.

Emotionaalinen palautuminen
= kuormittavien tunteiden purkamista ja tunnetason voimavarojen palautumista. Tunteiden säätelyä ja tietoista vapauttamista.Tunnetta siitä, että nyt on turvallista.

Käytännössä emotionaalinen palautuminen näkyy esimerkiksi:

tunteiden tasaantumisena: et jää pitkäksi aikaa emotionaalisesti kuormittavaan ylivireystilaan tai alakulo-/ärtymistilaan,
mielen irrottautumisena kuormittavista tilanteista eli kyvystä pysäyttää tunteiden ja ajatusten aikaan saama kierre ja
kokemuksena, että sisäinen akku latautuu ja oma tunteiden säätelykyky palautuu.Keho pääsee purkamaan jännitystiloja ja jatkuvan varuillaolon, tunteita ei tarvitse enää tukahduttaa.

Pitkittynyt emotionaalinen kuormitus tai emotionaalinen uupumus voi oireilla monin eri tavoin. Kuormituksen oireita voivat olla mm.

ärtyisyys
lyhyt pinna
tavallista voimakkaammat reaktiot
ahdistus
levottomuus
sisäinen “paine”
itkuherkkyys
toivottomuus tai “tyhjyys”
turtuminen
ilon ja empatian kadottaminen
murehtiminen ja märehtiminen
keskittymisvaikeudet
muistikatkokset
päätöksenteon takkuaminen
negatiivisuuden korostuminen ja mahdollisesti kyynistyminen
vetäytyminen (koska sosiaalinen kuormitus kasvaa)
aloittamisen vaikeus
pienetkin vaatimukset tuntuvat ylivoimaisilta
univaikeudet (nukahtaminen, katkonainen uni, varhainen herääminen ja/tai herääminen väsyneenä)
päänsäryt, lihasjännitys, vatsaoireet, sydämentykytys, “stressikeho”
fyysinen voimattomuus

Miksi tunteet uuvuttavat ja väsyttävät?

1) Jos emotionaalista palautumista ei tapahdu riittävästi, kuormituksen vaikutukset kumuloituvat ja uupumusriski kasvaa.

2) Yksi keskeisimmistä palautumismekanismeista on psykologinen irrottautuminen. Jos mieli jää pyörittämään tunnepitoisia tilanteita, keho ja mieli eivät siirry palauttavaan tilaan ja rentoutuminen on käytännössä mahdotonta.

3) Jos tunnekuorma syö resursseja eikä palautuminen tuo niitä takaisin, syntyy herkemmin resurssien menetyskierre: väsyneenä tunnesäätely heikkenee, mikä voi johtaa siihen, että tulee enemmän kuormittavia kohtaamisia ja reaktioita. Tämä taas johtaa siihen, että palautuminen vaikeutuu entisestään.

4) Pitkittynyt emotionaalinen kuormitus aktivoi sympaattista hermostoa, jolloin keho ei pääse palauttavaan parasympaattiseen tilaan. Vaikka fyysinen kuormitus olisi vähäistä, tunneperäinen stressi voi estää palautumisen yhtä tehokkaasti – tai tehokkaammin.

5) Toisin kuin fyysinen työ, tunnekuorma ei pääty työpäivän loppuessa. Empatia, huoli, vastuu toisista ja sisäinen itsesäätely kulkevat mukana vapaa-ajalle, mikä tekee palautumisesta vaikeampaa ellei sitä tietoisesti tueta.

6) Jos tunnepitoisia tilanteita ei käsittele, ne jäävät ikään kuin kesken. Aivot jatkavat niiden prosessointia, mikä kuluttaa energiaa ja myös häiritsee unta, joka on keskeisintä palautumisen aikaa.

7) Tunteet saattavat haastaa, koska ne ovat ”epämääräisiä”. Kun ihminen ei koe voivansa vaikuttaa tunnepitoisiin vaatimuksiin (esim. toisten tunteet, odotukset), stressi kuormittaa enemmän kuin tilanne, jossa vaatimukset ovat selkeitä ja rajattuja.

8) Emotionaalisesti uupunut ihminen saattaa kyllä ”levätä”, mutta ei tehdä asioita, jotka oikeasti palauttavat tunnetasolla (turva, ilo, keveys, yhteys). Ilman myönteisiä tunnekokemuksia palautuminen jää vajaaksi.

9) Kun palautuminen tunnekuormasta on puutteellista, kynnys kuormittua madaltuu. Asiat, jotka aiemmin olivat neutraaleja, alkavat tuntua raskailta – mikä vahvistaa kokemusta jatkuvasta uupumuksesta.

Emotionaalisen palautumisen kortit ovat sinulle, joka…

…kaipaat monipuolisia välineitä epämääräistenkin tunteiden käsittelemiseen.

…haluat löytää syvällisiä palautumiskeinoja, jotta arki voisi tuntua aidosti kevyemmältä.

…haluat tutustua itseesi ja kokemuksiisi syvemmin.

…haluat oppia suhtautumaan tunteisiin ”aikuismaisesti” – silti ohittamatta omia tarpeitasi, kokemuksiasi ja toiveitasi.

…haluat ymmärtää itseäsi ja omia reaktioitasi paremmin, löytää sisäistä varmuutta kohdata haastaviakin vuorovaikutustilanteita tai haluat keskustella näistä ohjatusti luotettavan ihmisen kanssa korttien avulla.

…olet kokeillut erilaisia palautusmiskikkoja, mutta olo tuntuu silti epämääräisen painavalta.

…koet, ettet voi vain sulkea työpaikan ovea ja jättää töitä työpaikalle. (Toisin sanoen tuo metodi ei toimi sinulle.)

…haluat saada energisyyttä, voimavaroja ja keveyttä elämääsi.

…haluat parantaa itsetuntemuksen avulla ihmissuhteitasi siten, että niistä tulee aidompia ja välittömämpiä.

Tutustu Emotionaalisen palautumisen kortteihin TÄÄLTÄ.

Kun pitkäaikaissairaus kulkee mukana joka päivä, jaksaminen on kovilla – Voi tuntua siltä, että on oltava jatkuvasti vahva

Minulla on omakohtaisia kokemuksia itsemyötätunnon vaikutuksista pitkäaikaissairauden kanssa eläessä ja siksi haluan kirjoittaa tästä näkökulmasta. Vaikka et itse eläisi sairauden kanssa, voit löytää tästä silti samaistumispintaa.

Pitkäaikaissairaus ei ole vain diagnoosi tai lista oireita. Se on mukanani aamuisin, kun keho ei herää samaan tahtiin kuin mieli. Se on mukanani suunnitelmissa, joita joutuu perumaan, ja niissä hetkissä, kun yritän selittää toisille – tai itselleni – miksi en vain jaksa.

Usein kaikkein raskainta ei ole itse sairaus, vaan se tapa, jolla alkaa suhtautua itseensä sen myötä.

Ankaruus itseä kohtaan hiipii huomaamatta

Moni pitkäaikaissairas tunnistaa ajatukset:

”Pitäisi pystyä tähänkin.”
”Muut jaksavat, miksi minä en?”
”En voi aina olla väsynyt.”

Näistä ajatuksista tulee helposti sisäinen ääni, joka ei lepää eikä lohduta, vaan vaatii ja syyttää. Vaikka keho tekee parhaansa selviytyäkseen, mieli saattaa kohdella sitä kuin vastustajaa. Väsymys tuntuu heikkoudelta ja kivun myöntäminen epäonnistumiselta.

Juuri tähän kohtaan itsemyötätunto astuu mukaan – usein ensin hyvin varovasti.

Mitä itsemyötätunto tarkoittaa silloin, kun voimat ovat vähissä?

Itsemyötätunto ei tarkoita sitä, että sairaus lakkaa turhauttamasta tai että kaikki hyväksyminen tapahtuisi kerralla. Se voi olla yksinkertaisesti hetki, jolloin huomaat ajattelevasi:

”Tämä on oikeasti vaikeaa.”
”Ei ole ihme, että olen väsynyt.”
”Teen parhaani näillä voimilla.”

Se on lupa olla ihminen tilanteessa, jossa ei ole helppoja ratkaisuja.

Kristin Neffin mukaan itsemyötätunto koostuu ystävällisyydestä itseä kohtaan, yhteisestä inhimillisyydestä ja tietoisesta läsnäolosta. Pitkäaikaissairauden arjessa tämä voi tarkoittaa sitä, että lakkaa vaatimasta itseltään elämää, jota keho ei tällä hetkellä mahdollista.

Kun suhtautuminen itseen muuttuu, myös arki muuttuu

Itsemyötätunnon harjoittaminen ei poista kipua tai oireita, mutta se voi muuttaa kokemusta niistä. Huono päivä ei enää tarkoita, että olen huono. Lepo ei ole laiskuutta, vaan välttämätöntä huolenpitoa.

Moni huomaa, että itsemyötätunnon myötä:

• syyllisyys vähenee
• rajojen asettaminen helpottuu
• kehoa alkaa kuunnella aiempaa tarkemmin
• mieli kuormittuu vähemmän, vaikka sairaus on yhä läsnä

Ehkä suurin muutos on se, että lakkaa taistelemasta itseään vastaan.

Itsemyötätunto arjen pienissä hetkissä

Itsemyötätunto ei vaadi erityisiä harjoituksia tai täydellistä mielentilaa. Se näkyy usein pienissä valinnoissa:

• siinä, että perun menon ilman pitkää selittelyä
• siinä, että puhun itselleni lempeämmin vaikean päivän jälkeen
• siinä, että annan tunteiden olla ilman kiirettä korjata niitä
• siinä, että myönnän tarvitsevani apua

Joskus itsemyötätunto on myös sitä, että en jaksa olla myötätuntoinen – ja hyväksyn senkin.

Lempeys ei tee heikoksi

Pitkäaikaissairauden kanssa eläessä voi tuntua, että on oltava jatkuvasti vahva. Todellisuudessa juuri lempeys antaa voimaa jatkaa. Kun sisäinen paine hellittää, jaksaminen ei enää kulu itsensä ruoskimiseen.

Itsemyötätunto ei tarkoita luovuttamista. Se tarkoittaa rinnalla kulkemista – omalla puolella olemista silloin, kun elämä ei ole reilua.

Sairaus on osa elämää, mutta sen ei tarvitse määrittää suhdetta itseen. Lempeys itseä kohtaan ei tee sairaudesta kevyempää, mutta se voi tehdä matkasta siedettävämmän.

Ja joskus se riittää.

Tilaa itsellesi arjen jaksamisen tueksi Annukan Lempeästi itseni puolella -kortit täältä.

Selviät kyllä, vaikka joku vetäisi herneet nenään, kun rajaat tai puolustat itseäsi

Et ole hankala ihminen, vaikka rajaat , valitset sen mukaan mikä sinusta tuntuu oikealta eikä niin kuin ”pitäisi”, ja kun puolustat itseäsi. Se, että rajatessa nousee syyllisyyden tunne tai ristiriitaisia oloja, ei tarkoita, että olet tekemässä väärin. Mölyjen mahassa pitäminen, sisäinen marmatus ja alistuminen tekevät olosta turvattomamman eivätkä oikeasti jeesaa ”harmoniaa” kuin ehkä hetkellisesti, jos sitäkään. ⁠Usein ajamme fillarimme juuri siihen ojaan, ettemme halua olla hankala, tai koemme nihkeitä fiiliksiä.

Ja niin jätämme puolustamatta itseämme. Kyse on turvattomuudesta, ja sieltä voi oppia poiskin. Oma elämänvoima alkaa suuntautua itseä, omaa voimautumista, itsensä näköisesti elämistä ja hyviä ihmissuhteita varten, kun oppii puolustamaan itseään.

Rajaaminen on oman elinvoimasi suojaamista ja itsesi puolustaminen on sen mukaan toimimista, että sinun tunteesi ja tarpeesi ovat tärkeitä. Itsesi puolustaminen ei ole terrierinä räyhäämistä tai muille kettuilua vaan TOIMINTAA sen puolesta, mikä sinulle tekee hyvää. Raivoilu ja passiivis-aggressiivisuus nousevat siellä, missä rajasi ovat jo ylittyneet. Ne ovat hyvä tunnusmerkki siitä, että nyt on aika ottaa asiat puheeksi tai toimia itse toisin.

Itsensä suojaaminen ei ole muilla selittämistä eikä yritystä saada heitä ymmärtämään. Se ei myöskään ole tylyttämistä, toisen syyttämistä tai vastuuttamista huonosta olostasi. Asiansa voi avata jämäkästi, mutta ei ole sinun vastuulla, ymmärtääkö toinen miksi olet vihainen, loukkaantunut tai koet tarvetta suojata itseäsi. Läheisessä ihmissuhteessa voi olla reilua avata toiselle omaa kokemustaan enemmän, mutta toisen reaktio ja vastaus rajoihisi kertoo, kuinka turvallinen ihmissuhteenne voi olla, ja mikä siinä on mahdollista. Jos toinen haluaa ymmärtää ja ottaa vastuun sanoistaan, tunteistaan ja toimistaan ja pyytää tarpeen tullen anteeksi, suhde voi lujittua. Mutta jos toinen suhtautuu vähättelevästi rajoihisi, on se merkki siitä ettei omaa hyvinvointia kannata hänen varaansa laskea. On parempi rajata lisää, esimerkiksi ottamalla etäisyyttä.

Ajatus siitä, että on ”hankala ihminen” on pohjimmiltaan pelkoa. Silloin uskoo jäävänsä yksin, tai ettei mitään parempaakaan ole tarjolla vaan täytyy tyytyä ja pitää mölyt mahassa. Mutta sinun tehtäväsi ei elämässä ole olla helppo, vaan itsellesi tosi.

Silloin myös oikeat, sinua arvostavat ihmiset ja asiat ilmaantuvat elämääsi. Itsesi puolustaminen on siis itsearvostusta. Kun et suojaa itseäsi vaan marmatat tai alistut, annat voimasi pois ja arvosi muiden määriteltäväksi. Luultavasti ihan jokainen toimii joskus niin, koska pelko yksinjäämisestä on niin iso, ohjaava tekijä alitajunnassamme. Suurin osa meistä on varhaisissa vaiheissaan jäänyt tunteidensa ja juttujensa kanssa yksin, ja kenties kokenut kiintymyshaavan tai -trauman. Sieltä kumpuaa myös turvaton eli pelon kautta ohjautuva kiintymystyyli. Sitä alkavat hoivata ja vapauttaa sisäisen turvan löytäminen ja vahvistuminen ja uskallus alkaa toimia itsensä puolesta. Vaikka rajaaminen kuumottaa, se myös vahvistaa – ja tekee tilaa elämän ihanille jutuille.

Kuva: Unsplash

Voimauttavat kurssini, terapeuttisen valmennukseni ja parityöskentelyn löydät TÄÄLTÄ.

Narsisti osaa käyttää hyväkseen ylivastuullisen kumppaninsa syyllistymistaipumusta

Ylivastuullinen lapsi

Ylivastuullinen ihminen on lapsuudenperheensä vastuunkantajalapsi. Hän oppi jo pienenä unohtamaan omat tarpeensa ja ryhtyi huolehtimaan rajattomasti muista. Tuo pikkuihminen oppi kannattelemaan muita, hoitamaan pikkusisaria ja olemaan apuna.

Tuon lapsen omat tarpeet ja tunteet eivät saaneet olla näkyviä ja kuuluvia vaan hän käänsi katseensa muihin. Hänen sisälleen jäi hätä, huoli ja turvattomuus. Ylivastuullinen lapsi oppi tuntemaan syyllisyyttä silloin, kun hän itse tarvitsi jotain tai hänellä heräsi vaikea tunne. Moni ylivastuullinen ihminen sanoo vielä aikuisena, että hän on vaikea tai hankala silloin, kun hänellä itsellään on hankala tai vaikea olo. Silloinkin hän ajattelee, että on taakaksi muille.

Narsistinen ihminen on alivastuullinen

Ylivastuullinen henkilö löytää hyvin usein kumppanikseen alivastuullisen ihmisen. Yksi alivastuullisuuden ääriesimerkki on narsistisia piirteitä omaava ihminen. Narsistinen persoona on hyvin vastuuton, hän ei kykene ottamaan vastuuta omista tunteistaan, tekemisistään eikä usein oman elämänsä perusvastuista, näistä esimerkkinä laskujen maksaminen.

Narsistinen ihminen sälyttää omat tunne- ja muut vastuunsa muiden kannettavaksi. Hän tekee sen sumuttamalla ja manipuloimalla. Hän osaa kääntää asiat niin, että hänen vastinparinsa tuntee lopulta syyllisyyttä.

Syyllisyys on vahva koukku

Ylivastuullisen ihmisen mielenmaisemassa syyllisyys on vahva vaikutin. Se on kuin johtokeskus, jolla on paljon valtaa. Syyllisyydestä kärsivän mieli toimii niin, että se pyrkii kaikin keinoin estämään syyllisyyttä heräämästä. Ylivastuulliselle tämä tarkoittaa usein sitä, että hän häivyttää vielä aikuisena oman tarpeensa, tunteensa ja rajansa sekä suorittaa yli voimavarojensa. Hänen on vaikea asettaa rajoja ja kieltäytyä auttamasta tai pelastamasta muita sen sijaan, että auttaisi itseään.

Vahvoja narsistisia piirteitä omaava henkilö osaa käyttää toisen syyllisyystaipumusta hyväkseen. Ylivastuullinen ihminen nielee syyllisyyskoukun usein masunpohjiaan myöten eikä meinaa päästä siitä irti. Syyllisyys on usein se syy, miksi narsistin uhri ei kykene henkisesti irrottautumaan esimerkiksi parisuhteesta narsistin kanssa. Narsisti saa uhrinsa uskomaan, että ylivastuullinen kumppani on narsisti, suhteen pilannut, yliherkkä sekopää eli syyllinen suhteen huonoon tilaan.

Yli- ja alivastuullisen suhteessa käydään syyllistymiskamppailua

Yli- ja alivastuullisen suhteessa puhutaan usein syyllistämisestä ja syyllistymisestä. Alivastuullinen syyttää ylivastuullista kumppaniaan syyllistämisestä. Ylivastuullinen ottaa tuosta yleensä kopin, katsoo itseään peiliin, syyllistyy ja katuu. Alivastuullinen säästyy tällä tavalla vastuun ottamisesta.

Ylivastuullinen ihminen yrittää saada alivastuullisen kumppanin ottamaan asioista vastuuta eli ottaa asioita puheeksi monella keinolla. Alivastuullisen kutsuu tätä syyllistämiseksi. Todellisuudessa käy niin, että ylivastuullinen ottaa koko ajan lisää vastuuta ja alivastuullinen vähemmän.

Onko tässä sinulle jotain tuttua?

Näistä teemoista olen kirjoittanut sekä kirjassani Toivon kirja narsistin haavoittamalle että teoksessani Ylivastuullisten naisten valtakunta.

Kaikkea elämässä ei voi hallita, ja se on hyvä – Uskalla altistaa itseäsi elämän säröille

Juoksevan veden aikaan maaperä altistuu vedelle ja virtaukselle, ja saattaa jopa tulvia. Seurauksena siihen syntyy säröjä, joista lähtee itämään ja nousemaan jotain uutta ja hallitsematonta.

Kaikki meistä kaipaavat ja tarvitsevat omaan elämäänsä tietyn määrän tunnetta autonomiasta. Siitä, että voin omilla toimillani ja valinnoillani vaikuttaa omaan elämääni. Toisilla tämä tarve on korostunut jopa siinä määrin, että pienikin hallinnan tunteen menettäminen synnyttää voimakasta ahdistusta. Tällaisen ihmisen tarve hallita omaa elinpiiriään on niin voimakas, että se tilkitsee pienimmätkin säröt ja tukahduttaa niistä kasvavat versot.

Mutta kuten tiedämme, elämä ei suostu hallinnan alle. Se virtaa vuolaana, kulkee odottamattomiin paikkoihin ja yllättää meidät jatkuvalla syötöllä. Yksi puhuu karman laista, toinen universumin tahdosta ja kolmas puhtaasta sattumasta. Yhtä kaikki, tietty ennakoimattomuus kuuluu osaksi elämää.

Elämme aikakautta, jossa monelle on tärkeää selittää asiat auki. Tutkia, analysoida ja tehdä johtopäätöksiä, jonka myötä kasvattaa omaa kokemusta hallinnasta.

En näe tässä sinällään mitään väärää tai moitittavaa. Samalla totean, että elämisen runsauden kannalta välttämättömät säröt eivät pääse muodostumaan, jos hallinnan tunteesta pitää kiinni kynsin ja hampain.

Silloin on mahdotonta saada luotettavaa vastausta siihen kysymykseen “mitä minulle juuri nyt kuuluu”. Pintapuolinen vastaus on ilmeinen, mutta pinnan alla poreileva avautuu usein vasta säröjen ilmaannuttua.

Säröille pitää altistua ja antautua.

Se tapahtuu luottamalla asioihin, joita ei voi hallita tai joskus edes järkeistää tai selittää. Säröt syntyvät näkymättömään luottamisesta. Siitä, että uskallat lähestyä toista ihmisistä, haastaa omia tottumuksia, altistaa itseäsi uudelle, kuunnella kehotumustasi, seurata intuitiotasi ja monesta muusta vastaavasta tekijästä.

Kiteytetysti siitä, että uskallat luottaa ja antautua pelkän järkeilyn sijaan kaikille aisteillesi. Sille viisaudelle, joka osaltaan on johdattanut meitä läpi historiamme. Se voi kätkeä sisäänsä tärkeää ja ainutlaatuista tietoa itsestäsi ja pyrkimyksistäsi.

Meillä on uskomaton kyky järkeillä ja ajatella. Sen synnyttämän hallinnan tarpeen ei soisi peittävän alleen sitä voimaa ja viisautta, joka heijastuu niistä säröistä, joita elämäämme annamme muodostua.

Uskalla luottaa, ja katso, mitä lähtee muodostumaan.

Ota mitä otat, jätä mitä jätät.

Säröjä kohti mennään myös Harri-Pekan kirjassa Sattuu ihan helvetisti – Opi sietämään kipeitä tunteita.

Jos haluat käydä oikein hyvän keskustelun, yksi valinta ratkaisee – Tee se jo etukäteen

Hyvä keskustelu ei riipu vain sanotuista sanoista. Vähintään yhtä tärkeää on se, millä asenteella vuorovaikutukseen toisen kanssa lähtee. Jo ennen ensimmäistä sanaa teemme valinnan. Olemmeko menossa puolustautumaan, todistamaan olevamme oikeassa vai aidosti kohtaamaan toisen ihmisen?

Tuo näkymätön valinta vaikuttaa siihen, miten kuuntelemme, miten puhumme ja miten tulkitsemme toista.

Jos haluaa käydä aidosti vastavuoroista ja hedelmällistä keskustelua niin kannattaa pukeutua kuvitteelliseen ASUun:

Arvostuksen pipo ajatuksia lämmittämään

Kun päättää tietoisesti arvostaa keskustelukumppanin ajatuksia – vaikkei olisi samaa mieltä – ei vahingossakaan dissaa, vähättele tai tuomitse. Arvostus ei tarkoita hyväksymistä tai periksi antamista, vaan halua kohdata toinen ihmisenä, jolla on omat kokemuksensa, perustelunsa ja tunteensa.

Arvostuksen pipo päässä kuuntelee arvostavin korvin. Ei etsi virheitä tai vastaväitteitä, vaan yrittää arvostaa toisen ajatuksia ja sanoja kuten toivoisi omia ajatuksiaan ja sanojaan arvostettavan.

Suoruuden huivi tuo selkeyttä sanoihin

Suoruuden huivi kaulalla muistuttaa omasta vastuusta keskustelussa. Se saa sanoittamaan oman viestin mahdollisimman suoraan ja toista arvostaen.

Kun on suora, ei kuorruta, kierrä, piilottele tai vihjaile. Ei sano yhtä ja tarkoita toista. Eikä myöskään käyttäydy huonosti “rehellisyyden nimissä”. Suoruus ei tarkoita sitä, että pitäisi sanoa kaikki mitä ajattelee, mutta sanoo sen, mikä pitää tulla ääneen sanotuksi.

Suoruus ei ole töykeyttä. Se on selkeyttä. Kun sanoo sen, mitä tarkoittaa – ja tekee sen toista kunnioittaen – antaa toiselle mahdollisuuden ymmärtää minua oikein.

Uteliaisuuden villapaita on keskustelun lämpökerros

Uteliaisuuden villapaita päällä yrittää aidosti ymmärtää, mitä toinen tarkoittaa. Uteliaisuus näkyy esimerkiksi kysymyksinä: “Kerro lisää?”, “Miten päädyit tähän näkemykseen?”, “Mitä tämä sinulle merkitsee?”

Kysymyksiä ei tarvitse miettiä etukäteen, ne kyllä kumpuavat siinä tilanteessa, kun on aidosti kiinnostunut. Ja ennen kaikkea utelias kuuntelee vastauksen. Ei vain odota omaa vuoroaan puhua. Uteliaisuus pitää keskustelun elävänä ja lämpimänä. Se estää meitä lukittumasta omiin tulkintoihimme ja antaa tilaa aidolle kohtaamiselle.

ASU on keskeinen osa rohkeasti rehellistä vuorovaikutusta. Rohkean rehellisyyden periaatteita avataan Rohkeasti rehellinen -kirjassa ja omaa vuorovaikutustyyliään voi tutkia Rohkeasti rehellinen -itseilmaisukorttien avulla.

Erityisherkkä huomaa työpaikan ongelmat ensimmäisenä – Näin herkkä havaintokyky toimii

Kirjoittaja Antti Paajanen on työelämää sisältä ja sivusta tarkastellut tarkkanäköinen havainnoija, jota kiinnostaa erityisesti se, miksi jotkut ihmiset ja tiimit kukoistavat muutoksessa, kun taas toiset uupuvat hiljalleen näkymättömiin. Erityisherkkyysblogissaan hän pohtii mm. työn, ihmisyyden ja merkityksellisyyden rajapintoja sekä sitä, miten korkea havaintotarkkuus voisi olla työelämässä voimavara eikä kuormituksen lähde.

Meillä suomalaisilla on erityinen suhde metsään. Vaikka maailma ympärillämme kuohuu, niin metsä silti jatkaa kasvuaan, ja sen me tiedämme.

Tiedämme myös, että naava kasvaa vain puhtaassa metsässä. Kun naava katoaa, jotain on vialla.

Onko sinun tiimissäsi naavoja, jotka aistivat työilmapiirin muutokset kauan ennen muita?

Korkea havaintotarkkuus on organisaation varhainen varoitusjärjestelmä

Korkea havaintotarkkuus (Sensory Processing Sensitivity, SPS) on hermoston ominaisuus, jossa ihminen havaitsee fyysisiä, sosiaalisia ja emotionaalisia signaaleja tavallista tarkemmin ja käsittelee niitä syvällisemmin. Ilmiö tunnetaan tutkimuksessa myös erityisherkkyytenä. Tässä tekstissä tarkastelen sitä nimenomaan työelämän ja organisaatioiden näkökulmasta, havaintokykynä.

Työelämässä tämä näkyy kykynä reagoida herkästi ympäristön muutoksiin, tehdä harkitumpia päätöksiä ja tunnistaa riskejä ja mahdollisuuksia varhaisessa vaiheessa.

Esimerkiksi asiakasrajapinnassa tälläinen kyky on kultaa. Omalla myyntiurallani korkea havaintotarkkuus auttoi aistimaan ostotiimin todelliset huolenaiheet jo ennen kuin ne sanoitettiin ja tekemään päätöksiä, jotka palvelivat molempia osapuolia.

Isojen yritysten välisissä myyntineuvotteluissa ratkaisevaa ei ole lopulta vain data ja argumentit, vaan kyky lukea pöytää: missä kohtaa katse välttelee, ääni kovenee tai keskustelu pysähtyy.

No entäpä sitten oman organisaation kasvun paikat?

Moni organisaatio mittaa työhyvinvointia jälkikäteen vuosittaisilla kyselyillä, sairaspäivätilastoilla tai exit-haastatteluilla. Mutta mitä jos voisimmekin reagoida ennen kuin ongelmat räjähtävät käsiin?

Usein hiljaiset, tarkat havainnoijat, havaitsevat ensimmäisinä, kun:

• ilmapiiri kiristyy
• vauhti alkaa ohjata enemmän kuin suunta
• työn merkitys katoaa tekemisen alle
• työ on rakennettu ensisijaisesti niille, jotka tuottavat näkyviä tuloksia nopeasti ja määrätietoisesti. Ei niille, jotka näkevät, minne ollaan menossa

Se ei näy heti tuloksissa. Se näkyy viiveellä

• heikompana ennakointina
• kasvavina virheinä
• potentiaalina, joka jäi käyttämättä.

Usein korkean havaintotarkuuden henkilöt eivät sano mitään, niin kävi omalla kohdallanikin. Ei siksi, että eivät välittäisi, vaan koska eivät koe oloaan turvalliseksi tuoda asioita esiin. Tässä kohtaa organisaation johto ja henkilöstöhallinto voivat joko menettää voimavaran tai ottaa sen käyttöön.

Kun sisu loppuu, syntyy tilaa uudelle

Olen itse kokenut, miltä tuntuu jatkaa sinnittelyä silloinkin, kun keho ja mieli huutavat taukoa. Näin jo etukäteen, mihin suuntaan mentiin, kun vauhti meni ihmisyyden edelle, mutta en saanut havaintojani sanoiksi. Lopulta sisuni loppui ja vasta silloin oli pakko pysähtyä.

Tänään uskon, että korkean havaintotarkkuuden taito on yksi alihyödynnetyimmistä voimavaroista työelämässä. Se ei vaadi suuria investointeja, mutta se vaatii uudenlaista ymmärrystä.

Tekoälyn aikakaudella, jossa työkalut ja osaaminen tasapäistyvät nopeasti, juuri ihmisten kyky havaita, tulkita ja ennakoida erottaa organisaatiot toisistaan. Kutsun tätä inhimillisyysloikaksi. Siihen ei tekoäly kykene, mutta me ihmiset voimme.

Mitä voit tehdä jo tänään?

• Kysy itseltäsi: tunnetko tiimisi herkät havainnoijat?
• Luo tilaa palautumiselle ja rauhoittumiselle työpäivän aikana.
• Kutsu hiljaiset puhumaan eli luo psykologista turvaa.
• Arvosta sitä, joka havaitsee, ennen kuin muut ehtivät reagoida.

Naava-ajattelu alkaa siitä hetkestä, kun ymmärretään, että vauhti ja näkeminen eivät ole toistensa vastakohtia, vaan toistensa edellytyksiä. Kun molemmat tunnistetaan yhtä arvokkaiksi, organisaatio alkaa nähdä metsän puilta.

Onko teidän organisaatiossanne jo naavan aika?