Minulla on omakohtaisia kokemuksia itsemyötätunnon vaikutuksista pitkäaikaissairauden kanssa eläessä ja siksi haluan kirjoittaa tästä näkökulmasta. Vaikka et itse eläisi sairauden kanssa, voit löytää tästä silti samaistumispintaa.
Pitkäaikaissairaus ei ole vain diagnoosi tai lista oireita. Se on mukanani aamuisin, kun keho ei herää samaan tahtiin kuin mieli. Se on mukanani suunnitelmissa, joita joutuu perumaan, ja niissä hetkissä, kun yritän selittää toisille – tai itselleni – miksi en vain jaksa.
Usein kaikkein raskainta ei ole itse sairaus, vaan se tapa, jolla alkaa suhtautua itseensä sen myötä.
Ankaruus itseä kohtaan hiipii huomaamatta
Moni pitkäaikaissairas tunnistaa ajatukset:
”Pitäisi pystyä tähänkin.”
”Muut jaksavat, miksi minä en?”
”En voi aina olla väsynyt.”
Näistä ajatuksista tulee helposti sisäinen ääni, joka ei lepää eikä lohduta, vaan vaatii ja syyttää. Vaikka keho tekee parhaansa selviytyäkseen, mieli saattaa kohdella sitä kuin vastustajaa. Väsymys tuntuu heikkoudelta ja kivun myöntäminen epäonnistumiselta.
Juuri tähän kohtaan itsemyötätunto astuu mukaan – usein ensin hyvin varovasti.
Mitä itsemyötätunto tarkoittaa silloin, kun voimat ovat vähissä?
Itsemyötätunto ei tarkoita sitä, että sairaus lakkaa turhauttamasta tai että kaikki hyväksyminen tapahtuisi kerralla. Se voi olla yksinkertaisesti hetki, jolloin huomaat ajattelevasi:
”Tämä on oikeasti vaikeaa.”
”Ei ole ihme, että olen väsynyt.”
”Teen parhaani näillä voimilla.”
Se on lupa olla ihminen tilanteessa, jossa ei ole helppoja ratkaisuja.
Kristin Neffin mukaan itsemyötätunto koostuu ystävällisyydestä itseä kohtaan, yhteisestä inhimillisyydestä ja tietoisesta läsnäolosta. Pitkäaikaissairauden arjessa tämä voi tarkoittaa sitä, että lakkaa vaatimasta itseltään elämää, jota keho ei tällä hetkellä mahdollista.
Kun suhtautuminen itseen muuttuu, myös arki muuttuu
Itsemyötätunnon harjoittaminen ei poista kipua tai oireita, mutta se voi muuttaa kokemusta niistä. Huono päivä ei enää tarkoita, että olen huono. Lepo ei ole laiskuutta, vaan välttämätöntä huolenpitoa.
Moni huomaa, että itsemyötätunnon myötä:
• syyllisyys vähenee
• rajojen asettaminen helpottuu
• kehoa alkaa kuunnella aiempaa tarkemmin
• mieli kuormittuu vähemmän, vaikka sairaus on yhä läsnä
Ehkä suurin muutos on se, että lakkaa taistelemasta itseään vastaan.
Itsemyötätunto arjen pienissä hetkissä
Itsemyötätunto ei vaadi erityisiä harjoituksia tai täydellistä mielentilaa. Se näkyy usein pienissä valinnoissa:
• siinä, että perun menon ilman pitkää selittelyä
• siinä, että puhun itselleni lempeämmin vaikean päivän jälkeen
• siinä, että annan tunteiden olla ilman kiirettä korjata niitä
• siinä, että myönnän tarvitsevani apua
Joskus itsemyötätunto on myös sitä, että en jaksa olla myötätuntoinen – ja hyväksyn senkin.
Lempeys ei tee heikoksi
Pitkäaikaissairauden kanssa eläessä voi tuntua, että on oltava jatkuvasti vahva. Todellisuudessa juuri lempeys antaa voimaa jatkaa. Kun sisäinen paine hellittää, jaksaminen ei enää kulu itsensä ruoskimiseen.
Itsemyötätunto ei tarkoita luovuttamista. Se tarkoittaa rinnalla kulkemista – omalla puolella olemista silloin, kun elämä ei ole reilua.
Sairaus on osa elämää, mutta sen ei tarvitse määrittää suhdetta itseen. Lempeys itseä kohtaan ei tee sairaudesta kevyempää, mutta se voi tehdä matkasta siedettävämmän.
Ja joskus se riittää.
Tilaa itsellesi arjen jaksamisen tueksi Annukan Lempeästi itseni puolella -kortit täältä.
