Meillä suomalaisilla on erityinen suhde metsään. Vaikka maailma ympärillämme kuohuu, niin metsä silti jatkaa kasvuaan, ja sen me tiedämme.
Tiedämme myös, että naava kasvaa vain puhtaassa metsässä. Kun naava katoaa, jotain on vialla.
Onko sinun tiimissäsi naavoja, jotka aistivat työilmapiirin muutokset kauan ennen muita?
Korkea havaintotarkkuus on organisaation varhainen varoitusjärjestelmä
Korkea havaintotarkkuus (Sensory Processing Sensitivity, SPS) on hermoston ominaisuus, jossa ihminen havaitsee fyysisiä, sosiaalisia ja emotionaalisia signaaleja tavallista tarkemmin ja käsittelee niitä syvällisemmin. Ilmiö tunnetaan tutkimuksessa myös erityisherkkyytenä. Tässä tekstissä tarkastelen sitä nimenomaan työelämän ja organisaatioiden näkökulmasta, havaintokykynä.
Työelämässä tämä näkyy kykynä reagoida herkästi ympäristön muutoksiin, tehdä harkitumpia päätöksiä ja tunnistaa riskejä ja mahdollisuuksia varhaisessa vaiheessa.
Esimerkiksi asiakasrajapinnassa tälläinen kyky on kultaa. Omalla myyntiurallani korkea havaintotarkkuus auttoi aistimaan ostotiimin todelliset huolenaiheet jo ennen kuin ne sanoitettiin ja tekemään päätöksiä, jotka palvelivat molempia osapuolia.
Isojen yritysten välisissä myyntineuvotteluissa ratkaisevaa ei ole lopulta vain data ja argumentit, vaan kyky lukea pöytää: missä kohtaa katse välttelee, ääni kovenee tai keskustelu pysähtyy.
No entäpä sitten oman organisaation kasvun paikat?
Moni organisaatio mittaa työhyvinvointia jälkikäteen vuosittaisilla kyselyillä, sairaspäivätilastoilla tai exit-haastatteluilla. Mutta mitä jos voisimmekin reagoida ennen kuin ongelmat räjähtävät käsiin?
Usein hiljaiset, tarkat havainnoijat, havaitsevat ensimmäisinä, kun:
• ilmapiiri kiristyy
• vauhti alkaa ohjata enemmän kuin suunta
• työn merkitys katoaa tekemisen alle
• työ on rakennettu ensisijaisesti niille, jotka tuottavat näkyviä tuloksia nopeasti ja määrätietoisesti. Ei niille, jotka näkevät, minne ollaan menossa
Se ei näy heti tuloksissa. Se näkyy viiveellä
• heikompana ennakointina
• kasvavina virheinä
• potentiaalina, joka jäi käyttämättä.
Usein korkean havaintotarkuuden henkilöt eivät sano mitään, niin kävi omalla kohdallanikin. Ei siksi, että eivät välittäisi, vaan koska eivät koe oloaan turvalliseksi tuoda asioita esiin. Tässä kohtaa organisaation johto ja henkilöstöhallinto voivat joko menettää voimavaran tai ottaa sen käyttöön.
Kun sisu loppuu, syntyy tilaa uudelle
Olen itse kokenut, miltä tuntuu jatkaa sinnittelyä silloinkin, kun keho ja mieli huutavat taukoa. Näin jo etukäteen, mihin suuntaan mentiin, kun vauhti meni ihmisyyden edelle, mutta en saanut havaintojani sanoiksi. Lopulta sisuni loppui ja vasta silloin oli pakko pysähtyä.
Tänään uskon, että korkean havaintotarkkuuden taito on yksi alihyödynnetyimmistä voimavaroista työelämässä. Se ei vaadi suuria investointeja, mutta se vaatii uudenlaista ymmärrystä.
Tekoälyn aikakaudella, jossa työkalut ja osaaminen tasapäistyvät nopeasti, juuri ihmisten kyky havaita, tulkita ja ennakoida erottaa organisaatiot toisistaan. Kutsun tätä inhimillisyysloikaksi. Siihen ei tekoäly kykene, mutta me ihmiset voimme.
Mitä voit tehdä jo tänään?
• Kysy itseltäsi: tunnetko tiimisi herkät havainnoijat?
• Luo tilaa palautumiselle ja rauhoittumiselle työpäivän aikana.
• Kutsu hiljaiset puhumaan eli luo psykologista turvaa.
• Arvosta sitä, joka havaitsee, ennen kuin muut ehtivät reagoida.
Naava-ajattelu alkaa siitä hetkestä, kun ymmärretään, että vauhti ja näkeminen eivät ole toistensa vastakohtia, vaan toistensa edellytyksiä. Kun molemmat tunnistetaan yhtä arvokkaiksi, organisaatio alkaa nähdä metsän puilta.
Onko teidän organisaatiossanne jo naavan aika?
