Hidasta elämää

Kysymys: Voiko läheisriippuvuudesta toipua kokonaan?

Voiko läheisriippuvuudesta toipua kokonaan? – Hyvä ja tärkeä kysymys.

Lähdetään siitä että toipuminen on haastava sana kuten myös läheisriippuvuuskin.

Toipuminen kun ei ole on/off eikä toisen ihmisen tarvitseminen tee kenestäkään riippuvaista, päin vastoin. Se tekee meistä ihmisiä. Ihmisyydestä meidän ei tulekaan toipua. Läheisriippuvuutta voisi tiivistetysti kuvata taipumuksena olla suhteessa itsensä kustannuksella pitkäkestoisesti.

Läheisriippuvista toimintamalleista se mikä näkyy ulospäin, voisi kuvata oireina, tai seurauksina.

Se mitä taas toimintamallien takana on, on jotain syvempää. Kuten turvattomuutta, hätää, pelkoa, asioita joita emme näe ulospäin. Läheisriippuvien oireiden häpeäminen usein jopa estää meitä katsomasta oireiden taakse. Joten kutsutaan matkaan mukaan myötätuntoa ja uskallusta katsoa syvemmin silmin. Tuomitsemalla itseämme (tai muita heidän läheisriippuvista käyttäytymismalleista) ei kukaan löydä avaimia toipumiseen.

Sitä ei voi verrata esimerkiksi flunssasta toipumiseen, jossa flunssa joko on ja sitten ei enää ole.

Moni toivoo (ja tuttua toki minullekin!) että toipuminen olisi sitä, ettei koskaan enää vaikkapa tuntisi tiettyjä tunteita tai että ei koskaan enää tuntisi impulssia lähteä vaikkapa ylikannattelemaan suhdetta.

Läheisriippuvuudesta toipuminen ei ole sitä että jotkut asiat vaan poistuu. Toipuminen on mm. sitä, että löytää paremmin toimivia keinoja itselleen toimia vaikeiden tunteiden äärellä. Ja kyllä, usein parempien keinojen myötä myös vaikeat tunteet hellittävät otettaan, rajoja osaa asettaa helpommin ja voi lakata katsomasta sormien läpi vaikkapa epäkunnioittavaa kohtelua.

Se voi olla myös sitä, että luopuu epärealistisista fantasioista jonkun ihmisen suhteen. Toipuminen on jokaiselle erilaista ja omanlainen matka, jossa harjoitellaan mm. tunteidensäätely ja raja taitoja. Läheisriippuvuudesta toipumisen prosessissa (isolla P:llä) ihminen alkaa pikku hiljaa arvostamaan terveellä tavalla itseään enemmän. Hänestä ei tule yli-ihmistä, yli-itsenäistä tai sellaista ”joka ei koskaan tartte ketään”.

Osa ihmisyyttä on se että me tarvitsemme täällä myös toisiamme. Läheisriippuvuudessa ihminen jää suhteeseen pitkäkestoisesti itsensä kustannuksella. Ihminen tarvitsee sekä tervettä yhteyttä, mutta myös tervettä erillisyyttä. Nämä ovat taas teemoja, joissa en usko että tulemme valmiiksi. Mutta terveen itsearvostuksen pohjaa vasten kykenemme tunnistamaan paremmin rajoja itsemme ja toisten välillä.

Ja toipuessakin tulee töyssyjä, harha-askelia ja joskus huomaa jonkun vanhan mallin aktivoituneen. It’s ok <3 Kun luo hyvän pohjan, on jotain vakaata johon voi aina palata.

Nämä 4 asiaa (monen muun lisäksi) olen oppinut itse omalla toipumisen matkallani

Ei olekaan niin kamalaa, jos joku ei pysty vastaamaan tarpeisiini. On kamalampaa, jos torjuu koko ajan itseään tai pitää itseään viallisena,
En voi oikeasti kontrolloida (ylimiellyttämällä, rajattomuudella, terapoimalla) toisen tunteita, valintoja tai sitä mitä hän on tai ei ole valmis käsittelemään. Kun lakkaat yrittämästä muuttaa toistaa, suhteen todellinen tila tulee näkyville.
Konfliktit ovat toki epämukavia, mutta joskus vääjäämättömiä. Konflikti tuo parhaimmillan selkeyttä. En voi vaikuttaa toisen viestintään, mutta omaani voin. Voi pysyä kunnioittavana, vaikka toinen ei pysyisikään. Turvallisissa suhteissa vaativiakin aiheita voidaan käsitellä niin että kunnioitus säilyy.
Aikuinen ihmissuhde kysyy kummaltakin vastavuoroisuutta, rehellisyyttä ja avoimuutta. Et voi saada suhdetta toimimaan, jos vain sinä yrität. (Ja kysymys: Miksi yrität jahdata sellaisen rakkautta, joka ei ole halukas tasavertaiseen suhteeseen?)

Lisää aiheesta voit kuunnella Eevin kirjasta Ymmärrä itseäsi, ymmärrä suhteitasi. Kirja on saatavilla äänikirjapalveluissa.

Rakkaus voi satuttaa ja rakkaus voi parantaa – Aikuisiän parisuhteessa lapsuuden haavat voivat tulla kohdatuiksi

Parisuhde on usein se aikuisiän suhde, jossa joudumme kohtaamaan elämän meihin jättämät jäljet, haavat ja rosoisuudet. Arjen tarjoillessa haasteitaan omaa sisintään on vaikea piilottaa toiselta, ja jossain vaiheessa vahvinkin suojamuuri yleensä murtuu. Se hetki voi saada sisäiset mannerlaatat törmäämään toisiinsa, herättää kivuliaita muistoja menneestä ja saada aikaan häpeän hyökyaallon.

Samalla se on kuitenkin hetki, joka voi käynnistää jotakin mittaamattoman arvokasta. Kun uskallat viimein näyttää omat arvistavimmat kohtasi toiselle, avautuu myös mahdollisuus niiden hoivaamiseen. Toisen hyväksyvässä läsnäolossa on mahdollista korjata jotakin sellaista, mikä on ehkä määritellyt koko elämääsi lapsuudesta asti. Vaikka joskus olisit tullut satutetuksi rakkaimpien ihmisten toimesta, voi rakkaus myöhemmin myös parantaa – jos vain uskallat antaa sille mahdollisuuden.

Seuraava runo on kaikille meille, jotka olemme joskus kasvattaneet itsellemme suojamuurin:

Syvimmät haavat syntyvät usein rakkaimpien toimesta, jo lapsena, hetkissä, jolloin pieni ihminen jää ihan yksin hätänsä kanssa. Silloin sisimpään piirtyy ensimmäinen kipeä särö. Viilto, joka syvetessään saa meidät tekemään kaikkemme, hylkäämään itsemme, taipumaan vaikka henkisesti mutkalle, ettemme joutuisi kokemaan sitä uudelleen. Kasvatamme ympärillemme suojakuoren, jonka alle piiloudumme elämän iskuilta. Se, jos joku on luonnollista. Mutta kuori ei ainoastaan estä toista pääsemästä lähelle, se estää myös meitä itseämme katsomasta sinne, minne sattuu kaikkein eniten. Vasta kun olemme valmiita, kun meillä on joku, jolle uskallamme raottaa sydämen panssareita, jonka kanssa meidän ei tarvitse pelätä näkyväksi tulemista, haavoittuvuutta, voimme harjoitella kerrosten riisumista. Sitä, mitä on olla hoivattava.

Tämän ja muita inhimillisestä rakkaudesta kertovia runoja löydät kirjasta Kiitos, että rakastat minua silti:

Riitaan ei tarvita aina kahta – Yksi helposti kiivastuva riittää

Sanotaan, että riitaan tarvitaan aina kaksi, mutta herkkänahkainen ja helposti kiivastuva ihminen kehittää riidan yksinkin. Syitä ja sytykkeitä hän löytää kyllä.

Hyvin usein sytyke löytyy hänen omista ohi osuvista tulkinnoistaan. Et ole esimerkiksi hänen kanssaan samaa mieltä jostain asiasta, tai et toimi, kuten sinun hänen mielestään pitäisi toimia, jolloin hän saattaa tulkita nämä niin, että et arvosta hänen näkemyksiään. Tai olet kenties rohkaistunut kertomaan jostain itseäsi suhteessanne hiertävästä asiasta. Vaikka teet sen rauhallisesti ja yhteistä hyvää tarkoittavasti, hän tulkitsee sen arvosteluksi, syyttämiseksi ja jopa haukkumiseksi. Hän saattaa tulkita jotkut sanomisesi myös ilkeyksiksi, vaikka niin ei olisi ollenkaan.

On ihmisiä, joiden suhteet ovat täynnä konflikteja ja draamaa. Syynä voi olla huomion tarve tai jopa pako tylsästä arjesta, joista kumpikaan ei välttämättä ole tiedostettua. Hyvin usein kyse on vajavaisista tunnetaidoista ja tunteiden – etenkin vihan – alisäätelystä. Myös siitä, että oman itsensä kanssa kaikki on vielä pahasti kesken. Se, jos mikä on niin häpeällistä, että sitä pitää piilotella tarkkaan varjellun, egon avulla rakennetun suojakuoren alla, tietenkin myös puolustaa henkeen ja vereen.

Vihainen ihminen löytää aina syyn olla vihainen

Kun ihmisellä on epäterve ja hauras minäsuhde, hänen on hankalaa tulla toimeen paitsi itsensä myös muiden ihmisten kanssa.

Vihastuminen saattaa olla myös vallankäytön väline, keino saavuttaa jokin oma päämäärä.

Vihainen ihminen löytää vihalleen aina oikeutuksen, toinen tai toiset ovat syntipukkeja. Hän saattaa väittää kirkkain silmin, että kohde on pakottanut hänet suuttumaan tai että kohde teki hänet vihaiseksi. Viha antaa hänelle oikeutuksen oksentaa suustaan ihan mitä vain, myös toisen persoonaa tai henkilökohtaisia ominaisuuksia loukkaavaa. Kohtauksensa jälkeen hän saattaa puolustautua, että kiukkupäissään tulee sanottua kaikenlaista suodattamatonta, eikä sitä pidä ottaa vakavasti. Viha toimii hänelle oikeutuksen lisäksi keinona paeta vastuuta.

Vastuuton ihminen ei tunnista satuttavaa käytöstään ja kaivaa esille kaikki mahdolliset tekemisesi ja sanomisesi vuosienkin takaa, saadakseen oikeutuksen omille purkauksilleen. Jos jossain on vikaa, ei ainakaan hänessä.

Räjähdysherkkä tyyppi pakottaa muut hiiviskelemään

Jos kumppani, ystävä tai kollega saa herkästi raivareita, hänen lähellään joutuu olemaan koko ajan varuillaan ja jopa peloissaan, mikä on hänen tarkoituksensakin. Tarkoitus on juuri se, että muut toimivat hänen haluamallaan tavalla ja aggressiivinen hyökkäys on hänen paras puolustuksensa. Kun hyökkää itse ensin, kukaan ei rohkene tulla hyppimään nenille.

Konfliktin käsittely vastuuttoman ihmisen kanssa on todella tuskallista, usein jopa mahdotonta. Draamaan ei missään nimessä kannata osallistua eikä toisen syytöksistä kannata provosoitua. Mistä ikinä vihan purkaus johtuukaan, siihen ei pidä vastata vihalla, mikä ei suinkaan ole helppoa. Suositeltavaa se kuitenkin on, sillä niin voi välttää pahimmat tuhot.

Miten kohdata kiukkupussi?

Itseä voi auttaa tietoisuus siitä, että viha on toisen tunne, eikä sitä tarvitse ottaa omakseen. Myös se, että vihan takana on muita, hyvin kipeitä tunteita, kuten alemmuutta, hylkäämisen pelkoa ja häpeää.

Toiselle voi sanoa lujasti, mutta rauhallisesti, että ei aio kuunnella eikä vastaanottaa hänen suoltamaansa törkyä ja aiheettomia syytöksiä. Voi myös kysyä rohkeasti, mihin hän vihallaan pyrkii, ja voisiko kyseisen tarkoituksen saavuttaa jollakin muulla, yhteenkuuluvuutta lisäävällä keinolla.

Toista voi myös rohkaista kehittämään tunnetaitojaan esimerkiksi valmennuksen, terapian tai lukemisen avulla. Rohkaisu saattaa toki aiheuttaa entistä hurjemman kiukkuryöpyn, joka on vain merkki siitä, ettei toinen ole edelleenkään kykenevä ottamaan vähäisintäkään vastuuta käytöksestään.

Jos toinen ei osoita minkäänlaisia merkkejä ja halua korjata toimintaansa, on paikallaan pohtia, mitä ja miten paljon haluaa vastaanottaa, ja onko kyseinen ihmissuhde säilyttämisen arvoinen. Vahvinkaan ihminen ei kestä ikuisesti toisen toistuvia ja vastuuttomia kiivastumisia.

Voit lukea lisää erimielisyyksistä, konflikteista ja niiden rakentavasta käsittelystä kirjastani.

Yksin pärjääjä ei useinkaan ole se joukon vahvin – Näin suorittajakin oppii pyytämään apua

Usein ajatellaan virheellisesti, että vahvuutta on pärjätä yksin ilman muiden apua. Itselleni kynnys pyytää apua on suuri siksi, että pelkään tulevani torjutuksi.

Usein olen joutunut keräämään rohkeutta ojentaakseni käteni avunpyynnön merkiksi, ja joskus on käynyt niin, ettei siihen ole vastattu. Onneksi lempeämmän elämän myötä olen oppinut, ettei ole heikkoutta turvautua toisiin. Yksin pärjääjä ei useinkaan ole se joukon vahvin.

Sen sijaan aidon vahvuuden ja rohkeuden merkki on, kun: 1) ymmärtää avuntarpeen, 2) pyytää apua ja 3) ottaa apua vastaan.

Kaltaiselleni toipuvalle suorittajalle läheisiltä ja etenkin ystäviltä avun pyytäminen on ollut haasteellista. En ole halunnut vaivata tai olla taakkana. En ole tahtonut aiheuttaa huolta enkä kokea, että jäisin toiselle jotain velkaa.

Vaikka avun pyytäminen ja vastaanottaminen on edelleen vaikeaa, oma sairaus on nöyrästi muokannut virheellisiä ajatusmallejani. Se on laittanut kaiken elämässäni uusiksi.

Olen oppinut ottamaan apua vastaan ilman, että koen painetta sen ansaitsemista tai vastapalveluksesta. Kun ei ole ollut muita vaihtoehtoja, olen niellyt ylpeyteni ja oppinut avaamaan suuni.

On tunnistettava ja hyväksyttävä se, etten pärjää aina yksin. Välillä jokainen saa olla autettava. Tämä on ollut suuri henkisen kasvun paikka. Kun huomasin, ettei mitään pahaa tapahtunut, vaikka myönsin tarvitsevani apua, olo on keventynyt huomattavasti.

Olen ollut itse itseni ankarin tuomari tässäkin asiassa. Nyt osaan paremmin nämä tärkeät taidot, mutteivat ne silti ole luonteelleni ominaisia. Pärjääjän identiteetti on lujassa.

Näitäkin taitoja voi kuitenkin kehittää, ylpeyden ja vaativuuden sijaan voi suhtautua itseensä lempeästi. Kun olet itse apua vailla, mutta suorittajan mieli laittaa vastaan, mieti, mitä sanoisit hyvälle ystävällesi. Rohkaisisitko häntä pyytämään apua tai jopa tarjoaisit sitä mielelläsi itse? Miksi et tekisi samoin itsellesi?

On hyvä muistaa, että avun antaminen ja vastaanottaminen synnyttävät aina myös hyviä tunteita. Esimerkiksi kiitollisuuden ja merkityksen tunteet kertovat, että toinen on tärkeä.

Se kiitollisuus, mitä tunnen etenkin vanhempiani kohtaan, näkyy myös ulospäin. Kun joku läheisistäni kirjaimellisesti auttaa sairauden uuvuttavan minäni jaloilleen, käy kaupassa, laittaa ruokaa, hakee puita ja imuroi puolestani, me molemmat saamme hyvää mieltä.

Joskus voi toki käydä niin, että pyytäessä apua vastaus onkin ollut epätoivottu ja toinen on syystä tai toisesta kieltäytynyt. Yleensä tässä on taustalla hyvä syy ja perustelut kannattaakin aina antaa sekä kuunnella.

On muistettava, että meidän jokaisen tehtävä on huolehtia omista rajoistamme ja jaksamisesta, joka tarkoittaa sitä, että joskus avun antaminen juuri siinä hetkessä ylittää omat voimavaramme. Silloin on ymmärrettävää vetäytyä, mutta sekin kannattaa tehdä toista kunnioittaen ja kertoa syy kieltäytymisen taustalla.

Kieltäytyäkin voi monella eri tapaa: empaattisesti kieltäytymällä, uudelleen jär jestämällä tai kieltäytymisen syyn ilmoittamalla. Mikäli toinen joutuu toistamiseen torjutuksi ilman syytä, voi pahimmillaan käydä niin, että avun tarvitsija luovuttaa ja päätyy sinnittelemään yksin, koska uskoo, ettei muuta vaihtoehtoa ole.

Meidän jokaisen olisi tärkeä saada kokemus siitä, että yksin ei tarvitse pärjätä ja mikäli apua ei löydy omasta lähipiiristä, yhteiskunnassamme on tahoja, jotka auttavat. Niihin olen itsekin sairauksien myötä turvautunut.

Ethän siis unohda sitä, että sinä olet tärkeä ja ansaitset tulla autetuksi. Eikä aina vain toisinpäin. Pyydä ja etsi rohkeasti apua sekä ota sitä avoimin mielin myös vastaan. Saatat jopa yllättyä, mistä sitä tarjotaan tai miten hyvältä se tuntuu.

Välillä jokainen saa olla autettava.

Miten nämä taidot luonnistuvat sinulta? Osaatko pyytää ja vastaanottaa apua?

Haluatko päästää irti suorittamisesta ja yksin pärjäämisestä? Lue kirjani Matka itsesi puolelle.

Vaikka koet vääränlaisuutta ja ulkopuolisuutta, älä hylkää yhteyttäsi muihin ihmisiin – 3 vinkkiä parempaan yhteyteen

Tiedätkö tunteen, kun koet epäonnistuneesi tai olosi muuten epäkelvoksi ja yksinäiseksi? Haluaisit eristää itsesi koko muusta maailmasta, ettei kokemasi häpeä näkyisi ulospäin.

Tiedän tunteen itsekin, mutta älä silti tee niin. Älä hylkää potentiaalista yhteyttäsi muihin ihmisiin. Älä edes niinä hetkinä, kun yksinäisyys houkuttelee yhä syvemmälle sen syövereihin.

Katso hetki ympärillesi.

Vaikka me ihmiset olemme monistaneet itsemme maapallon likimain jokaiseen kolkkaan, pysymme silti etäällä toisistamme. Asumme seinänaapureina ventovieraiden kanssa. Analysoimme toiset ihmiset hyviksi tai pahoiksi, vaikka näemme itsessämme ihmisyyteen liittyvän kompleksisuuden.

Olemme jopa keksineet alati kehittyviä viestintävälineitä, joiden avulla pystymme kommunikoimaan keskenämme, mutta pysymään samalla turvallisen etäisyyden päässä toisistamme.

Elämme pääsääntöisesti siten, ettei meidän tarvitse päästää toisia ihmisiä lähellemme. Tai vähintään, että voimme säädellä voimakkaasti sitä, kuka kehän sisäpuolelle päästetään ja ketkä jätetään ulkopuolelle.

Samalla voimme kollektiivisesti huonosti tavalla, jota historia ei menneisyydestämme tunnista.

Käyttäytymistieteilijä Desmond Morris kuvaa kirjoissaan modernia arkea ihmisten eläintarhassa elämiseksi. Asumme ympäristössä, joka ei ole meille luontainen. Samalla vuoraamme arkemme toiminnoilla, jotka eivät tue lajikohtaista hyvinvointiamme.

Ja kuten useat eläimet eläintarhassa, myös me oireilemme.

Vieras ihminen on potentiaalinen uhka ja naapuri ärsyttää

Yksi oireista on se, että vetäydymme omiin oloihimme. Kauas siitä yhteydestä toisiimme, johon meidät on tarkoitettu. Teemme niin, koska emme tunnista yhteyttä enää turvalliseksi. Alamme epäillä ja ruokimme narratiivia turvattomuudesta.

Naapurin yöllinen toiminta herättää ärsytystä. “Mokoma mulkku” saatamme ajatella, vaikka silmästä silmään ymmärtäisimme kantamiemme kipujen samankaltaisuuden.

Vieras ihminen on hänkin potentiaalinen uhka, ennen kuin toisin todistetaan.

Sitäkin vahvemman karikatyyrin leimaamme julkisuuden henkilöihin ja päättäjiin. He ovat meille lähinnä moraalisesti yksiulotteisia marionetteja. Useimmille on ylitsepääsemätön ajatus tarkkailla esimerkiksi suurvaltajohtajaa inhimillisten lasien läpi. Kun katsoo uutisista maailman palavan, tuntuu moinen ajatus jopa rahtusen moraalittomalta.

Mutta voiko kaiken senkin taustalla olla yhteyden puuttuminen?

Olemme peilejä toinen toisillemme

Me ihmiset olemme peilejä toisillemme. Näemme kukin itsemme toisissa ihmisissä tai heidän kauttaan.

Mikäli peili näyttää vääristynyttä kuvaa, myös kuva itsestämme itsellemme saattaa vääntyä totuudenvastaiseksi. Jos peili puolestaan on neutraali, se mahdollistaa autenttisen kokemuksen nähdyksi tulemisesta. Tästä syystä yhtälailla selkääntaputtelijoita kuin myös lannistajia kannattaa välttää.

Mutta jos toisia ihmisiä ei ole lainkaan, emme myöskään näe itseämme.

Esimerkiksi sitä kauneutta ja hyvyyttä, joka pilkahtelee rikkinäisen kuoremme alta sellaisina hetkinä, kun haluaisimme porautua yksin syvälle maankuoreen.

Jos kokee itsensä epäkelvoksi ja yksinäiseksi, voi kehotus lähestyä ihmisiä tuntua kohtuuttomalta.

Matka yhteyteen ei silti taitu muuten kuin ottamalla askelia. Mutta älä huoli, ne voivat olla välillä pienen pieniä. Pääasia, että matkasi kulkee kohti ihmisiä, eikä heistä poispäin. Voit olla erillinen sinä, mutta älä kadota yhteyttäsi muihin.

Kolme matkavinkkiä matkalle kohti yhteyttä

1. Uskalla olla autenttinen ja puhua siitä, miltä juuri sinusta tuntuu: Pintapuolinen small talk ja teorialla päteminen on kuin liplattelisi pinnan tuntumassa. Uskalla sukeltaa syvälle ja näkyä nimenomaan itsenäsi. Älä vähättele kipujasi tai tunteitasi. Älä rationalisoi niitä ja kerro, kuinka ”ihmiselle on ominaista” vaan kerro suoraan, mikä sinulle on ominaista ja miltä juuri sinusta tuntuu.

2. Opettele puhumaan itsellesi itsestäsi rohkaisevasti: Yksi suurin este yhteydelle muiden kanssa on se, ettemme koe olevamme sen yhteyden arvoisia. Olemme uskovaisia sille epistolalle, jota itsellemme itsestämme kerromme. Jos on koko elämänsä tai edes viime vuodet uskonut olevansa epäkelpo ja yksinäinen, sen uskomuksen murtaminen ei tapahdu hetkessä. Varmaa on silti, että ainoastaan opettelemalla puhumaan itsestäsi itsellesi hyvää, mahdollistat pohjan sille, että itsetuntosi alkaa rakentua terveemmälle pohjalle. Kun se pohja on rakennettu muista kuin ohuista oljista, huomaat myös mahdollisuudet yhteyteen muita ihmisiä kohtaan lisääntyvän.

3. Uskalla luottaa ihmisten hyvyyteen: Meillä on vallalla kollektiivinen kusetus, että muut ihmiset olisivat epäluotettavia. Joku saattaa ollakin, mutta useimmat haluavat olla puolellasi. Uskalla kohdata uudet ihmiset lähtökohtaisesti luottamuksesta käsin. Siitä, että uskot heidän olevan puolellasi. Näin tehdessäsi saat huomata, kuinka paljon yhteyttä voitkaan ympärillesi muodostaa. Jossain kohti eteen saattaa osua virhearvio, ihminen, johon ei olisi kannattanut luottaa. Uskalla siitä huolimatta luottaa, sillä se on kestävä tapa elää.

Tsemppiterveiset kipupotilaalle: Älä luovu toivosta – tehokkaita parannuskeinoja on enemmän kuin ehkä tiedät

Kirjoittaja Niina, 43, on Turussa ja Norjassa asuva konemestari ja Recuror-lääkäriklinikan asiakas. Tämä on hänen kokemuksensa kamppailusta hermokivun kanssa. Teksti on kirjoitettu mainosyhteistyössä Recurorin kanssa.

Kipu ei jalosta, se näännyttää

Eräs joulukuinen työpäivä Turun telakalla vuonna 2019 piti olla aivan kuten muutkin. Sellaista siitä ei kuitenkaan totisesti tullut. Kompastumisesta alkoi olympiadin mittoihin venynyt kujanjuoksu. Minusta tuli hermokivusta kärsivä työtapaturmapotilas.

Jalan hermorata murskautui tapaturmassa ja rikkoutunut hermorata lähetti aivoihin vääränlaista informaatiota. Kun pitäisi tuntea kylmää, tunnen kipua, kun pitäisi tuntea kuumaa, tunnen kipua, kun pitäisi tuntea kutitusta, tunnen kipua…

Ystäväni kysyvät minulta joskus, että oliko vajaa nelivuotinen näännytystaisteluni kivun kanssa jotenkin jalostava kokemus, antoiko se uusia perspektiivejä ajatteluuni, tai opinko jotain elämästä ja itsestäni? Sanotaan, että aika kultaa muistot ja pienen etäisyyden päästä elämän koettelemukset saavat hopeareunukset.

Näin ajattelevat eivät ole kokeilleet kroonista hermokipua, joka vie unen, liikunnan ja lopulta halun pitää yhteyttä läheisiin. Kipu ei todellakaan ole jalostava kokemus. Ajattelun se kaventaa lähinnä kahteen asiaan: päivästä ja yöstä selviämiseen. Jalka on aika tylsä ajattelun aihe, ainakin jos sitä ajattelee 3,5 vuotta putkeen. Että se niistä hopeareunuksista.

Näin vuoden jälkeen uskallan sanoa tämän: Olen pelastunut takaisin elämisen arvoiselle elämälle Recurorilta saamani rTMS-hoidon ansiosta. Haluan nyt valaa kaikille kivusta kärsiville lukijoille toivoa. Pysy aktiivisena, käännä kiviä, äläkä luovuta. Tehokkaita parannuskeinoja on enemmän kuin ehkä tiedät. Ehkä jopa enemmän kuin lääkärisi tai fysioterapeuttisi tietää. Ole siis aloitteellinen.

Vuoden jälkeen uskallan sanoa: Olen pelastunut takaisin elämisen arvoiselle elämälle Recurorilta saamani rTMS-hoidon ansiosta.

Kipuni pysyy kurissa kahdella kuukausittaisella rTMS-hoitokäynnillä

Kun vamma osoittautui krooniseksi hermokivuksi, alkoi prosessi, jonka aikana kokeilimme useita eri hoitomuotoja, joko olemattomilla, tai hetkelliseksi jääneellä teholla. Keväällä 2023 olin jälleen jonkinlaisessa aallonpohjassa. Jalka oli pitkään todella kipeä. Silloin löysimme fysioterapeuttini kanssa Recurorin rTMS-hoidon.

Jo kolmannen käynnin jälkeen huomasin, että jotain suurta ja käänteentekevää on kehitteillä. Oli henkeä salpaavaa huomata, että saatoin yhtäkkiä uida 500 metriä aiempaa pidemmän matkan ilman kipua. Ensi kertaa 3,5 vuoteen oli myös hetkiä, joina saatoin unohtaa jalan olemassaolon – sitä vapauden tunnetta en unohda ikinä.

Jos vuosi sitten tunsin itseni uudelleen syntyneeksi, nyt kutsuisin olemistani uudelleen elämiseksi. Tulin juuri kahdeksan kilometrin lenkiltä. Vuoden takaisen optimismin hehkussakaan en olisi uskonut pystyväni sen mittaiseen lenkkiin kuviteltavissa olevassa tulevaisuudessa, jos milloinkaan. Oikea jalka on toki hieman vasempaa heikompi, se turpoilee aika ajoin, ja salilla joudun käyttämään kompressiosäärystintä, mutta nämä haitat ovat aivan mikroskooppisia verrattuna aiempaan.

Pysy aktiivisena, käännä kiviä, äläkä luovuta. Tehokkaita parannuskeinoja on enemmän kuin ehkä tiedät.

Parasta tässä on, ettei jalan kivun alhaalla ja kontrollissa pito vaadi minulta enää kuin kaksi noin 30 minuutin käyntiä Recurorilla kuukaudessa. Kokeilimme jo hoitokäyntien tiputtamista yhteen kertaan kuukaudessa, mutta se osoittautui ennenaikaiseksi. Entiset kivut alkoivat pian palata, jonka myötä totesimme Recurorin fysiatri Juhani Juholan kanssa, että palataan tällä erää takaisin kahteen kertaan. Samalla kuitenkin huomasimme, että nyt hoitokerrat voidaan jo antaa perättäisinä päivinä, jolloin olen muun osan kuukaudesta vapaa liikkumaan missä päin maailmaa tahansa. Tämä oli minulle suuri uutinen eräästä tietystä syystä.

Ajattelen tästä kaikesta jotenkin niin, etten ole tapaturmaa edeltänyt itseni, vaan ikäänkuin kolmas itseni. Tällä Niina 3.0:lla on samat haaveet ja päämäärät, kuin sillä tapaturmaa edeltäneellä 1.0:lla, mutta niihin edetään hieman harkitummin askelin. Eräs jo kerran haudattu suuri unelmani tuli jo kaivetuksi esiin ja toteutetuksi.

Parasta tässä on, ettei jalan kivun kontrollissa pito vaadi minulta kuin kaksi 30 minuutin käyntiä Recurorilla kuukaudessa.

Tämä nousu Ålesundin Aksla-vuorelle symboloi minulle lopullisia hyvästejä kivun sanelemalle elämälle.

Vuosi, jona kaivoin jo kerran haudatut unelmani esiin

Luin juuri erästä vuoden takaista kirjoitustani. Huomaan nyt, etten tullut maininneeksi, että olen asunut vuosikymmenen Norjassa, enkä sitä, että olen sieltä palattuani koko ajan unelmoinut paluusta. Ehkä en vain pitänyt unelmaa tarinan kannalta keskeisenä, tai ehkä en ollut vielä totuttanut itseäni uudelleen ajatukseen unelmoinnista ylipäänsä. Kroonisen kivun kanssa unelmat ja visiot surkastuvat, eikä “dream big” kuulu sanastoon.

Kulunut vuosi ei ole ollut ainoastaan unelmoinnin uudelleen aloittamista, vaan unelman toteuttamisen aikaa. Sain töitä norjalaiselta Hurtigruten -varustamolta ja työskentelen nyt konemestarina Oslon ja Tromssan välisen reitin uskomattomissa maisemissa. Viime vuosien muistoja vasten tämä tuntuu aivan käsittämättömältä!

Keskisen Norjan Ålesundilla on erityinen paikka sydämessäni. Tästä idyllisestä kaupungista meren ja vuorten välissä saa postikorttikuvan mihin vain kameran kääntääkin. Olen muistellut monesti erästä kertaa, kun juoksimme siskon kanssa kaupungin legendaariset 465 askeleen rappuset korkealle vuorelle ihailemaan mieletöntä vuonomaisemaa. Olin mielessäni jo hyvän aikaa sitten sanonut hyvästit sille maisemalle. Mutta niin vain minä viime toukokuussa menin ne samat portaat ylös vuorelle! Ei tässä Mount Everestille noustu, mutta jälleennäkeminen symboloi lopullisia hyvästejä kivun sanelemalle elämälle.

Minä voitin! En naarmuitta, mutta voitin kuitenkin. Recurorin avulla.

Ei tässä Mount Everestille noustu, mutta jälleennäkeminen symboloi lopullisia hyvästejä kivun sanelemalle elämälle.

Recurorin korvaamattomuus pitää tukikohdan Suomessa – Norjasta ei löydy vastinetta

Kuten kokeilu kahteen kuukausikäyntiin siirtymisestä osoitti, rTMS-hoito on vielä toistaiseksi hyvinvointini kannalta välttämättömyys. Kipu palaa ilman sitä, mutta pysyy erittäin tiukasti aisoissa sen kanssa. Hyvä rTMS-klinikka, jossa asiointi on yhtä hedelmällistä kuin se on
Recurorilla, on siis löydyttävä asuinpaikkakunnaltani.

Kaikesta yltäkylläisyydestään ja hyggestään huolimatta en ole löytänyt Oslosta mitään Recurorin veroista toimijaa. Recurorin rTMS-palvelu on kansainvälinen harvinaisuus, joka pitää minut tällä erää asumassa Suomessa.

Lisää rTMS-kivunhoidosta voit lukea Recurorin sivuilla TÄÄLLÄ.

Mielen valovoima on uusi hyvinvointikirjallisuuden palkinto

Vinhan kirjakauppa ja Hidasta elämää -media ovat perustaneet yhteisen, vuosittain jaettavan

Mielen valovoima – Hyvinvointikirjallisuuden palkinnon.

Ensimmäinen palkinto julkistetaan ja jaetaan Hidasta elämää -festivaaleilla sunnuntaina 15.6. klo 14:45.

Palkinto annetaan kirjailijalle, joka on teoksillaan vaikuttanut merkittävällä tavalla suomalaisten hyvinvointiin. Palkinnon saajan valitsee toimikunta, johon kuuluvat Hidasta elämää -hyvinvointimedian perustajat Sanna Wikström ja Pequ Nieminen sekä Vinhan kirjakaupan omistaja Pasi Vainio ja tuottaja Kati Pihkanen.

Palkintona kirjailijalla luovutetaan upea, nimikoitu Levonpuu® design-jalusta.

Levonpuu® on puinen, arvopohjainen design-jalusta, joka toimii sisustuksellisena käyttöesineenä mutta myös kutsuna läsnäoloon: jalustan päälle voi laskea puhelimensa lepäämään, jotta huomio on yhteisessä tilassa ja hetkissä. Jokainen Levonpuu® on Sirpa Levonperän tekemä uniikki käsityö. Levonpuu® on esitelty British Voguen tammikuun numerossa.

Hidasta elämää -festivaalien liput ovat myynnissä Tiketissä ja Vinhan kirjakaupassa. Vuoden 2024 festivaali oli loppuunmyyty. Ohjelma ja aikataulu löytävät osoitteesta https://hidastaelamaa.fi/festivaali/

Palkinnon jaon jälkeen festivaalin ohjelma jatkuu Tommy Hellstenin ja Miia Moision keskustelulla ja Mikko Harjun konsertilla.

Vinhan kirjakauppa on vuonna 1903 perustettu kirjakauppa Ruoveden keskustassa. 120-vuotias kauppa toimii ainutlaatuisessa vuonna 1931 rakennetussa hirsitalossa. Uudistunut Vinha on kirjakaupan lisäksi kustantamo, verkkokauppa, antikvariaatti, taidegalleria ja kirjakahvila. Pyrkimyksemme kaikessa on tarjota maalaisoloissa ensiluokkaista palvelua, vanhaa kunnioittaen ja uutta luoden. Yläkerrassa on neljä majoitushuonetta, jotka kesäaikana ovat matkailijoiden käytössä ja muuna aikana kirjailija- ja taiteilijaresidenssinä. Vinhan kirjakauppa järjestää paljon kulttuuritapahtumia omissa tiloissaan, puutarhassaan ja muualla Ruoveden ja Pirkanmaan alueella. Vinhan osoite on Ruovedentie 15.

Hidasta elämää on Suomen suurin kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin media, jonka sisällön tuottajina toimivat asiantuntijat ja bloggarit. Hidasta elämää on omalta osaltaan parantamassa suomalaisten kokemusta elämästä ja mahdollistamassa sitä, että kokonaisvaltainen – ja etenkin henkinen – hyvinvointi lisääntyy Suomessa.

Muuttuuko narsisti ikinä?

Yksi kysymys nousee toistuvasti esiin narsismiin liittyen ja tätä samaa kysymystä erityisesti narsistisessa suhteessa olevat ja olleet tavallisesti pohtivat: Voiko narsisti ikinä muuttua?

Vastaus on toisaalta todella helppo ja toisaalta taas ei, koska ihmiset ovat aina hyvin yksilöllisiä olentoja.

Jos puhutaan diagnosoitavissa olevasta narsistista, eli ihmisestä, jolla on paljon ja vahvoja narsistisia piirteitä on vastaus usein melko selkeä: ei, narsisti ei voi muuttua.

Muutos voi olla täysin mahdotonta, koska narsismi itsessään estää oman itsen rehellisen tarkastelun.

Narsismi aiheuttaa ylivertaisuuden kokemusta ja kokemusta täydellisyydestä sekä suuresta suuresta oikeutuksen tunteesta kaikkeen, joka näin ollen estää ihmisen muutosta.

Jos taas narsistisia piirteitä ei kovin suurissa määrissä esiinny ja ihminen itse haluaa ja pystyy ja on kykeneväinen katsomaan ja tutkimaan omia ajatuksiaan, tunteitaan sekä toimintaansa ja jos hän hakeutuu terapiaan ja myös pystyy sitoutumaan pitkäjänteiseen työskentelyyn ja on valmis tekemään asioita, jotka muovaavat karkeimpia kohtia pois muutos voi mahdollistua.

Tällöinkään muutos ei kuitenkaan tapahdu hetkessä. Ei viikossa, ei kuukaudessa, ei vuodessa. Puhutaan vuosista ja jopa kymmenestä tai kymmenistä vuosista.

Jos siis pohdit voiko narsisti ikinä muuttua ja mietit miten voisit itse häntä tässä muutoksessa tukea on vastaus yksinkertaistettuna se, että taitavimmillakin ammattilaisilla on hyvin vähän mahdollisuuksia auttaa tai muuttaa narsistia tai narsistisia piirteitä ellei ihminen itse näe itsessään jotain jota ihan oikeasti haluaisi muuttaa.

Ja vaikka halu muutokseen olisikin on sen oltava pitkäkestoista ja aitoa. Ei ihmissuhderiidassa tai menetyksen pelossa syntynyt väliaikainen tarve, josta palataan taas ennalleen, kun rauha maahan on laskeutunut.

En siis suosittele missään tapauksessa jäämään odottamaan narsistisen ihmisen muutosta vaan ennen kaikkea pohtimaan miten itse voit ja mitä tarvitset, jotta voit voida hyvin.

Seuraavassa Terapeutti vastaa -blogiteksissäni vastaan kysymykseen:

Mitä tehdä, kun aina kun vaikea tilanne raukeaa se tavallaan unohtuu ja jään suhteeseen?

Tietoa ja erityisesti terapeuttisia keinoja toipumiseen satuttavista suhteista löydät kirjastani: Toivu satuttavasta suhteesta (2024).

Näe minut – mutta älä katso sitä, mitä haluan piilottaa

Huomaa minut,

mutta älä huomaa

minusta liikaa.

Katso minua,

mutta älä katso liian tarkkaan.

Kysy,

mutta älä kysele liikaa.

Näe minut,

mutta älä sitä,

mitä haluan piilottaa.

– Sanna Wikström / 102 oivallusta elämästä

Jokainen kaipaa nähdyksi tulemista. Toisen katseessa olemme enemmän olemassa. Mutta monesti on myös niin, että haluaisimme tulla nähdyiksi sellaisina kuin haluaisimme näyttäytyä eikä sellaisina kuin todellisuudessa olemme. Yritämme olla katseen ja rakkauden arvoisia: kato mua, kato mua, hyväksy mut, hyväksy mut. Jo pienestä pitäen olemme oppineet lukemaan merkkejä siitä, millaisena olemme oikeanlaisia, hyväksyttäviä, rakastettuja, ja yritimme kovasti olla sellaisia. Sillä kustannuksella, että aloimme esittää itseämme. Tai sellaista itseä, joka kelpaa muille. Syvällä sisimmässämme kuitenkin pelkäämme, että paljastumme: entä jos se, mitä oikeasti olen, ei olekaan sellaista, mitä voi rakastaa.

Täydellisten kiiltokuvakotien, -kasvojen, -työntekijöiden ja -somen takana kamppailee kaksikko: näkyminen ja piilottaminen. Kuinka näyttää se, mitä haluaisi näyttää ja kuinka piilottaa se, mitä ei halua näyttää? Ja lopulta: kuinka hyväksyä, että myös se, mitä ei halua näyttää, on totta. Se on rehellistä. Se on olemassa. Se on olemassa jokaisessa ihmisessä, jokaisen kiiltokuvan takana. Kun katson oman kiiltokuvani taakse, katson myös muiden ihmisten kiiltokuvan taakse: riippumatta siitä, mitä toisessa näen ja miten kauniilta ja täydelliseltä toisen elämä näyttää, voin olla varma, että inhimillinen kärsimys – eli se, mitä haluaisimme piilottaa – koskettaa meitä kaikkia.

Kaiken näyttävyyden takana olemme samanlaisia ihmisiä, jotka tuntevat ja kamppailevat ajatustensa kanssa. Kamppailevat näyttämisen ja piilottamisen välimaastossa. Kamppailevat hyväksymisen ja hylkäämisen pelon kanssa.
Kun seuraavan kerran näet – tai näytät – kiiltokuvan, paina käsi sydämellesi ja lähetä kiiltokuvan nurjalle puolelle lämpöä ja rakkautta. Sitä me kaikki tarvitsemme.

Teksti on kirjastani 102 oivallusta elämästä. Kirjassa on 102 kirjoitusta, jotka tuovat esiin sellaisiakin asioita, joita emme haluaisi muiden tietävän mutta jotka ovat kuitenkin olemassa.

Hyvään ihmissuhteeseen kuuluu myös konflikteja – Riidan syntyessä kannattaa muistaa tämä

Monen parisuhdeasiantuntijan näkemys on, että konfliktien välttäminen parisuhteessa on mahdotonta, jos suhde toimii hyvin. Konfliktit eivät määritä suhteen toimivuutta ja kestävyyttä, vaan se, miten niistä yhdessä selvitään. Näkemystä voi soveltaa hyvin myös ystävyyteen ja työporukan ihmissuhteisiin.

On myös tutkittua, että mitä enemmän parisuhteen alussa vältellään konflikteja, sitä enemmän niitä ilmenee yhteisen matkan varrella. Toisaalta tämä vahvistaa näkemystä siitä, että elämässä lisääntyy kaikki se, mitä yrittää väkisin väistellä.

Moni kuitenkin väistelee ja pelkää konflikteja kuin maailmanloppua. Välttely saattaa johtua esimerkiksi uskomuksesta, että hankalat asiat ja tunteet sekä kriisit ovat suhdetta hajottavia. On hyvä tietää, että hyvissäkin suhteissa on kriisejä, joihin suhde ei kuitenkaan kaadu, jos niitä ei ole jatkuvalla syötöllä.

Konfliktit aiheuttavat meille kaikille usein hämmennystä, ahdistusta ja pelkoa, etenkin jos emme omaa erimielisyystaitoja, joista toisen osapuolen ajatusten ja tunteiden vastaanottaminen on ehkä tärkein. Useat konfliktit johtuvat hutiin osuneista tulkinnoista, oletuksista ja väärinymmärryksistä, siksi kuunteleminen ja kysyminen ovat tärkeitä taitoja.

Konfliktit johtuvat enemmän tunteista kuin faktoista, joten ratkaisun hakeminen loogisin perusteluin ei välttämättä toimi.

Valtakunnansovittelijana toiminut Minna Helle kirjoittaa kirjassaan Järki ja tunteet, että tunteiden ilmaiseminen, ymmärtäminen ja kohtaaminen on asioita tärkeämpää, siksi konfliktitilanteissa on tärkeää ensin käsitellä pinnan alla olevia tunteita. Hän sanoo ratkaisun löytyvän, kun tilannetta puretaan osallisten huolista ja tarpeista käsin.

Konflikteissa käy kuitenkin usein niin, että haluamme pelastaa omat kasvomme ja oman nahkamme, sen sijaan että pelastaisimme suhteen yhteisen hyvän. Mitä hankalampi ongelmatilanne, sitä vähemmän kuuntelemme ja yritämme ymmärtää, ja sitä enemmän hyökkäämme ja puolustamme omia näkemyksiämme, mikä tyrehdyttää keskustelun ja muuttaa sen syyttelyn ja puolustautumisen noidankehäksi. Kehästä ei ole ulospääsyä eikä eteenpäin vievään ratkaisuun päästä, jos kumpikaan ei ota vastuuta omista tunteistaan, sanomisistaan ja tekemisistään, vaan vierittää vastuun toiselle.

Konfliktin välttely, vaiettu, ohitettu tai mitätöity kokemus ja siihen liittyvä omien näkemysten ja tunteiden peittely antaa valheellisen ja pinnallisen kuvan suhteen samanmielisyydestä. Se etäännyttää ihmisiä toisistaan. Lisäksi tukahdutetut, ohitetut ja sanoittamattomat tunteet patoutuvat tiedostamattomaan mieleemme, josta ne sitten ohjelmoivat juuri konflikteja. Konflikteja kovasti välttelevä ihminen saattaakin olla hyvin konfliktiherkkä ja nollasta sataan kiivastuva. Ehkä hän pelkää konflikteja juuri omien ei-toivottujen ja hallitsemattomien tunnereaktioidensa vuoksi.

Konfliktin käsittelyn lopputulos on aina kysymysmerkki, mutta yleensä rakentava käsittely lisää keskinäistä ymmärrystä ja tuo esiin uusia ideoita ja mahdollisuuksia tulevien yhteisten haasteiden ratkaisemiseksi. Konflikti tuo myös usein esiin asioita, joita olisi syytäkin korjata, niin ystävyys-, pari- kuin työsuhteissakin.

Konfliktin ei todellakaan tarvitse ajatella pilaavan meneillään olevaa hetkeä tai päivää, sillä se on usein tie oppimiselle, kasvulle, innostukselle ja parempaan yhteiseen huomiseen.

Konfliktitilanteessa kumppanin tai ystävän kanssa on hyvä muistaa kommunikoivansa itselle rakkaan ihmisen kanssa, jota haluaa ymmärtää aidosti ja jolle haluaa vain hyvää. Onnistuneesti käsitelty konflikti vahvistaa tunneturvaa ja keskinäistä yhteenkuuluvuutta.

POHTIMISTA
1. Pysähdy konfliktin keskellä hetkeksi haastamaan itseäsi kysymällä, oletko nyt ajamassa omaa vai yhteistä etua. Sitä, mitä sinä saat, vai se, mitä me saamme.
2. Yritä ymmärtää toisen osapuolen tunteet ja tarpeet ja tunnustella, missä asioissa voisit joustaa.
3. Älä mene henkilökohtaisuuksiin, äläkä iske vyön alle toiselle herkillä asioilla
4. Palauta mieleesi se, että konfliktin tärkein päämäärä on keskinäisen ymmärryksen lisääminen, ei voittaminen eikä samanmielisyyskään.
5. Ota konfliktista opit ja kopit talteen tutustuaksesi toiseen paremmin ja tunnistaaksesi toisen rajoja. Myös omiasi.
6. Älä unohda tunnekuohuissasi toisen lukuisia hyviä ja ihania ominaisuuksia

Lue lisää konflikteista ihmissuhteissa kirjastani tästä.

Joskus kaikkein suurinta rohkeutta on luovuttaa ja mennä eteenpäin – Mitä olisit valmis tekemään onnesi eteen?

Osaatko ja uskallatko sinä päästää irti, kun sen aika on? Joskus kaikkein suurinta rohkeutta on nimittäin luovuttaa, päästää irti ja mennä eteenpäin.

Joskus väkisin kiinni pitäminen ja loputon tsemppaaminen eivät enää hyödytä ketään. Lempeämmän elämän ja tämän matkan myötä olen oppinut paremmin tunnistamaan, milloin pysähtyä ja mihin vetää rajat.

Tästä esimerkkinä hetki omalta matkaltani, jolloin minun oli sairauksien takia aika luopua työpaikasta, joka joskus oli minulle se unelma. Oli päästettävä irti siitä, mikä ei enää ollut hyväksi. Katsottava rohkeasti, mitä elämä tarjoilee, kun ei enää sinnittele menneessä tai taistele vastaan.

Luovuttaminen ei aina tarkoita heikkoutta tai epäonnistumista. Huolellisesti punnittu ja rehellisesti kohdattu luovuttaminen tarkoittaa sitä, että hyväksyy asian sellaisenaan eikä pakota sitä väkisin tiettyyn muottiin. Sekin on rohkeutta.

Se, mikä joskus tuntui minulle merkityksellistä, näyttäytyi lopulta eri valossa. Silloin luovuttaminen voi olla juuri se paras ratkaisu, eikä se silloin tarkoitakaan häviämistä, vaan voittamista. Voin pitää itseäni voittajana, koska ymmärsin irrottaa ja keskittää voimavarani itselleni tärkeisiin asioihin sekä omaan hyvinvointiini.

On viisautta ymmärtää, milloin taistelu ei vie eteenpäin, vaan enemmänkin väärään suuntaan omalla matkalla. Tiedän, että elämällä oli minulle tarjottavana jotain parempaa. Ympärilläni on nimittäin koko ajan monia ovia, jotka kutsuvat luokseen.

Lempeästi siis muistutan sinuakin pohtimaan: kumpi vie sinua eteenpäin, vanhasta rohkeasti irti päästäminen vai aiemmasta väkisin kiinni pitäminen?

Usein vaatii paljon uskallusta katsoa asiaa avoimesti ja kohdata epämukavatkin tunteet. Rohkeutta on myös luottaa omiin ratkaisuihin pelkäämättä tai vastustelematta.

Elämässä on uskallettava siirtyä uusille poluille, kun sen aika on. Ja parasta on tehdä se hyvillä mielin ja omasta tahdosta. Minä hyppäsin pois oravanpyörästä ja luovuin turvallisesta palkkatyöstä.

Luovuttaminen ei aina tarkoita heikkoutta tai epäonnistumista.

Mitä sinä olisit valmis tekemään oman onnesi eteen? Mistä olisit valmis päästämään irti?

Tämä ote on kirjastani Matka itsesi puolelle.

3 yllättävän tehokasta tapaa, jotka parantavat oloasi heti – myös keskellä härdelliä

Opin taannoin eräästä televisio-ohjelmasta, että japanilaisessa keittiössä ei juosta, hätäillä, säntäillä tai säädetä. Kaikki mahdollinen tehdään harkiten ja keskittyen. Jopa riisin keittäminen on eräänlainen seremonia, jota arvostetaan suuresti.

Ohjelmaa katsoessani pohdin, että vaikka harvan elämä on samanlaista japanilaisen keittiön zen-buddhalaista tyyneyttä (eikä tarvitsekaan olla), ajattelutavassa on jotain, jota voimme soveltaa myös arjessamme – myös keskellä härdelliä. Tai ehkäpä juuri silloin!

Itse huomaan hyötyväni näistä kolmesta jutusta erityisesti silloin, kun kiire ja kuormitus painavat päälle.

1. Hidasta liikkeitä

Ei tarvitse tehdä minkään sortin meditaatiota, jos ei siis halua. Riittää, että ihan vain hidastaa liikkeitä.

Kävele hitaammin sen sijaan, että marssit eteenpäin.

Pese hiukset mahdollisimman pehmein pyörityksin sen sijaan, että hinkkaat niitä raivon vallassa.

Vastaa sähköpostiin korostetun rauhallisesti sen sijaan, että henkeäsi haukkoen yrität hoitaa homman pois alta.

2. Keskity yhteen asiaan kerrallaan

Kun syöt, syö.

Kun olet palaverissa, ole palaverissa.

Kun jonotat kaupan kassalle, jonota.

Kun kävelet, kävele – sen sijaan, että samalla selaat somea ja vastaat muutamaan työviestiinkin.

Häsläysfiilistä vain lisää, jos yrittää hoitaa monta asiaa samaan aikaan.

3. Zoomaa oleelliseen – hallinnan tunne voi löytyä yllättävän pienistä asioista

Kaikkeen emme suinkaan voi vaikuttaa, mutta aina sentään johonkin. Se jokin voi olla vaikka se, että keskellä pyöritystä pyrkii syömään edes suhteellisen säännöllisesti tai nukkumaan jotakuinkin riittävästi.

Jaksan aina hämmästellä sitä, miten hallinnan tunnetta lisää nimenomaan se, että pyrkii vaikuttamaan edes johonkin pieneen asiaan.

Ajattelemisen aihetta

Mieli huijaa meitä helposti ajattelemaan, että ensin on suoritettava sitä ja saavutettava tätä, jotta voimme sen jälkeen pitää huolta itsestämme tai hidastaa tahtia. Todellisuudessa moni asia sujuu paremmin, kun opettelee hidastamaan nyt, ei vasta sitten kun.

Toisinaan elämässä on väsyttäviä ja kuormittavia vaiheita. Jos elämäsi on juuri nyt kuormittavaa, kysy itseltäsi:

Miten voisin helpottaa itseäni tänään – vaikka ihan pienesti?