Teksti on tuotettu mainosyhteistyössä WSOY:n kanssa.
Kirjoittaja: Hanna Brotherus
Tekstin kursivoidut kohdat ovat lainauksia Hanna Brotheruksen romaanistaAinoa kotini (WSOY, 2021)
Hanna Brotherus on koreografi, ohjaaja ja tanssitaiteilija, jonka esikoisromaaniAinoa kotini on rohkea ja koskettava romaani naisen halusta nähdä itsensä kokonaisena.
Hengitän sisään ja ulos. Hidasta elämää ja näkymätöntä voimaa. Se auttaa tunnistamaan kiitollisuuden siitä, että kehoni on tässä. Se auttaa myös aavistamaan kevään, vaikka aamu on sumuinen.
Rakastan katsoa asioita ja toivon näkökykyni säilyvän elämän loppuun asti. Tässä vauraassa maailmankolkassa aistiärsykkeistäni 90% välittyy silmien kautta. Ympäristömme on viritetty visuaalisin sykkein.
Mutta mitä lopulta näen katsellessani maailmaa ja itseäni.
Olen kirjoittanut esikoisromaaninAinoa kotini, jossa halusin katsoa kaikkea mennyttä elämässäni äärimmäisen aidosti ja rehellisesti. Huomasin, että katsominen vaati silmien sulkemista, somevirran sulkemista, peilin heijastuksista poispäin kääntymistä.
Kysyin itseltäni, kuka minä olen ja sain vastaukseksi300-sivuisen romaanin, joka on sekoitus muistojani, uniani, lainattuja ja varastettuja havaintojani. Pohdin kirjassa äitiyttä, ikiaikaista naisten ketjua ja sitä, kuinka oleellista on löytää rauha oman itsensä kanssa. Rauha virheellisyyksien kanssa, sillä täydellisyys ei ole viisaan pyrkimys. Vasta epätäydelliseksi ilmoittautuminen tekee meistä ihmisiä, joita voi ja pitää rakastaa.
Tahdon kääntää kasvoni kohti itseäni, kääntää kaiken ylösalaisin ja ulkoa sisään. Tahdon mennä peilin taakse ja siihen kohtaan, jossa kelpaan juuri sellaisena kuin olen.
Ymmärsin, etten voi enää ohittaa sitä, mitä on sisälläni. Minulla on tämä keho, joka on ainoa kotini. Mitään muuta en omista. Mistään muusta en ole vastuussa. Kaikki muu jää tänne, kun kuolen. Kehosta jää vain tuhka meren kaloille tai puun juurille. Se, mitä tunnen ja mitä koen, se kuka aidosti olen, on merkityksellistä.
Rakastan leipoa leipää ja teen sitä lähes joka aamu. Vien sitä ystävilleni ja puolitutuille, saan iloa sen jakamisesta. Usein minulta kysytään, mikä reseptini on. En osaa vastata. En ole koskaan pitänyt resepteistä, kaavoista tai laskelmista. Olen pitänyt metsästä, jossa kaikki alati muuttuu vuodenaikojen ja vuorokauden mukaan. Pidän leivästä, joka maistuu joka päivä vähän erilaiselta, jossa on joka päivä erilainen suhde aineksia. Silti lopputulos on leipä.
Olen syntynyt. Olen elänyt. Kuolen seuraavaksi. Kuolen joka tapauksessa. Olen väsynyt ihmisten imperfektisiin ja futuristisiin kuviin. Janoan elämän tajuamista juuri nyt.
Kosketus on paras ja kaunein tapa poistaa pelon kelmu. Kosketuksella on voima, joka läpäisee kivun, kovuuden ja pelon tasoristeykset. Kosketuksella voin päästä sinne, minne en uskalla yksin mennä. Sisimpääni. Siihen kohtaan, jossa näen syvimpään mustaan ja kirkkaimpaan valoon. Siellä ymmärrän muutoksen ja ymmärrän, että on vain vähän, mihin kontrollini yltää.
Kun mikään ei ole varmaa, kaikki on mahdollista. Olen tässä, hengitän sisään ja ulos. Tunnen kevään sisälläni. Se riittää.
Oli aamu kun teatteriarvostelut tulivat. Oltiin ehkä valvottu ja juhlittu ensi- iltaa aamuyöhön saakka, lehden tuloon saakka. Jos arvostelu oli huono, siinä vähän aikaa uhottiin, haukuttiin kriitikkoa ja lopulta päätettiin jatkaa sinnikkäästi eteen päin. En minä.
Minusta tuntui kuin kaikki hajoaisi sisälläni, tärisin luihin ja ytimiin saakka vaikka yritin näyttää rennolta ja itsevarmalta. Jouduin traumatilaan, olin super ahdistunut ja itkeskelin kotona. Kaikki tuntui musertavalta.
Ei auttanut vaikka ystävät tsemppasivat eikä se, että mies oli kuuluisa ja menestynyt. Ei se kimalle tarttunut minuun. Ei auttanut vaikka tosi moni asia oli periaatteessa ihan hyvin. Julkinen arvostelu aktivoi minussa traumatilan.
Nykyään julkisesta arvostelusta, häpäisystä ja haukkumisesta on tullut arkipäivää meille kaikille somessa, osallistuimme siihen tai emme.
Itsetuntemuksen lahja
Itsetuntemus ja tutustuminen omiin haavoihin ja varjoihin sekä vastuun kantaminen niistä on tie hyvään itsetuntoon. Hoivaa hellyydellä herkkää sisäistä lastasi. Hän on jossain vaiheessa kokenut olevansa vääränlainen. Tämän lisäksi tarvitset nautintoa, jonka avulla uudelleen ohjelmoit hermostosi ja syvät osat aivoistasi.
Se ei tapahdu yhdessä yössä, mutta se on palkitseva ja motivoiva tie. Se on ehdottamasti auttanut minua karistamaan häpeän ja pelot, löytämään itsevarmuuteni. Elämään nautinnollista elämää.
Välillä tulee romahduksia ja putoan kuoppaan, mutta nyt minulla on työkalut millä nostan itseni ylös ja jatkan matkaa.
Mikä on ollut sinun matkasi itsetunnon kanssa? Onko sitä aina ollut vai oletko joskus menettänyt sen? Mikä on saanut sen kohoamaan?
Kuva: Milka Alanen Photography
Löydät lisää työkaluja ja vinkkejä matkalle hyvään itsetuntoon, itsevarmuuteen ja nautintoon kirjastani.
Esille nouseva random-ajatus voi koskea ihan mitä vaan: Työasiaa, jotain mitä piti muistaa, jotain mitä halusit sanoa kumppanillesi päiväsi tapahtumista tai sitä jätitkö ikkunan auki…
Ei todellakaan tunnu mukavalta, että jokin ajatus nousee esiin kesken seksin, kun haluaisit vain olla ja nauttia! Ajatus voi myös nostaa esiin epävarmuutta ja pelkoa: Meneeköhän tunnelma nyt pilalle? Mitä ajatuksen nouseminen juuri nyt merkitsee? Tarkoittaako se, etten oikeastaan ollutkaan läsnä?
Tässä sinulle lohtua – ajatukset eivät välttämättä tarkoita yhtään mitään!
Random-ajatus voi nousta mieleen milloin tahansa. Se ei välttämättä tarkoita yhtään mitään!
Mieli saa helposti vettä myllyynsä. Esiin nouseva ajatus nostaa esiin toisen ajatuksen: ”Miksi juuri tämä ajatus nousi esiin juuri nyt?” Tämän jälkeen mieli lähteekin hakemaan vastausta tähän kysymykseen, ja kaikki muu unohtuu!
Onneksi näin ei tarvitse käydä. Kun random-ajatus nousee, voit olla itsellesi lempeä ja yksinkertaisesti sivuuttaa tuon ajatuksen. Voit suhtautua ajatukseen kepeästi, jolloin pysyt tyynenä etkä huolestu. Voit suhtautua esimerkiksi näin:
”Olipa hassua, että tämä ajatus nousi esiin nyt. No, antaa sen olla ja mennä!”
”En halua miettiä asiaa nyt. Keskityn nyt rakkauteen.”
”Tuo on tärkeä asia muistaa, mutta nyt haluan nauttia täysillä rakastelusta. Mietin asiaa myöhemmin.”
”Minulla on täysi oikeus nauttia ja keskityn nyt täysillä siihen.”
”En tartu tähän ajatukseen, vaan annan sen lipua ohitseni kuin pilvi.”
Keskity ajatuksen tuoman katkon jälkeen sydämeesi
Sydämesi kyllä osaa rakastaa aivan yhtä voimakkaasti (sekä sinua itseäsi, kumppaniasi että yhteistä nautinnon hetkeänne) pienestä keskeytyksestä huolimatta. Keskity kiitollisuuteen ja/tai rakastamiseen tietoisesti. Voimista rakkauden tunnetta vaikkapa näin:
halaa kumppaniasi lujasti ja keskity rakkauteen, jota tunnet kumppaniasi kohtaan
katso kumppaniasi hymyillen ja rakastavasti silmiin tai
suutele häntä.
Ajatuksesta ei näy pian jälkeäkään. Random-ajatuksille on aivan turhaa antaa painoarvoa – niitä tulee ja menee, niin kesken arkiaskareiden, meditaation kuin rakastelunkin. Niistä ei tarvitse välittää, toisin kuin usein luulemme.
Jos mielesi eksyy jatkuvasti ajatuksiin seksin aikana, etkä meinaa päästä niistä irti, sinun kannattaa pohtia asiaa tarkemmin, jotta voit parantaa tilannetta. Onko kyse esimerkiksi luottamuksen puutteesta, siitä että mieli on erittäin rauhaton vai siitä, että seksille ei ole tarpeeksi aikaa? Oli syy mikä tahansa, voit varmasti koettaa vaikuttaa tilanteeseen.
Asiat tuntuvat välillä hankalilta, mutta niihin voi oppia suhtautumaan lempeämmin ja kepeämmin – ja niitä voi myös muuttaa!
Riippumatta titteleistä tai median luomista rooleista kaiken takana on ihminen. Seuraavassa koreografi, ohjaaja ja tanssitaiteilija Hanna Brotherus kertoo, mitä eri sanoista tulee hänelle mieleen. Hannan esikoisromaani Ainoa kotini (WSOY) ilmestyi keväällä 2021, ja tämä artikkeli on tuotettu mainosyhteistyössä WSOY:n kanssa.
PERHE – kaunein ja vaikein yksikkö. Sana, jonka sisältö ja merkitys muuttuvat elämänvaiheiden myötä.
KEHO – Ainoa kotini. Kirjoitin samannimisen esikoisromaanini ollakseni vapaa. En loukatakseni ketään.
KOHTAAMINEN – On aina mahdollisuus, että jokainen kohtaaminen on viimeinen. Kun lähtee ovesta ulos. Kun sulkee silmänsä illalla. Kun elää, on myös vaarassa kuolla.
MIELENRAUHA – Mielenrauhaa ei voi siirtää eikä ostaa. Se asettuu kehoon, jos elämässä on tilaa ja luottamusta.
RAKKAUS – voima, joka muuttaa kaiken.
KUOLEMA – ikuinen etäinen mysteeri, joka on silti läsnä jokaisessa päivässä.
SISKO – vaikka biologinen siskoni on kuollut, minulla on ystäviä, jotka ovat siskojani.
KOSKETUS – Kosketus on aistielämyksistä varhaisin. Ihminen tuntee sen jo kohdussa. Matka synnytyskanavan läpi on äärimmäisen ihokosketuksen metafora. Syli, johon synnymme, iho, jonka lämpöön meidät lasketaan syntymän jälkeen, kädet, jotka koskevat vastasyntynyttä. Ne luovat pohjan. Luottamukselle.
LIIKE – olemisen perusmuoto. Lopulta kaikki on liikettä.
HÄPEÄ – tunne, jonka vallitessa on hankalaa olla kenenkään kanssa.
ÄITIYS – tehtävä, jonka myötä kokemukseni ihmisyydestä on mullistunut.
ITSETUNTO – itsensä tuntemista, joka rakentuu kehotietoisuuden kautta. Kaikki aiemmin koettu vaikuttaa siihen.
REHELLISYYS – Tärkeintä on olla itselleen rehellinen. Vasta sitten voi olla totta muille.
TUNNETAAKKA – jos tunteet muodostuvat taakaksi, niiden käsittelemiseen kannattaa hakea apua. Tunteiden tehtävä on auttaa meitä, ei estää.
ELÄMÄ – Kuolleet ihmiset eivät voi muuttaa mitään. Minä vielä elän ja siksi voin.
Se hetki, kun tajuaa vanhenevansa. Lopun alku vai alun loppu?
Olin hieman alle 30-vuotias, juuri palannut maailmanympärimatkaltani takaisin Suomeen. Istun kampaajantuolissa rentoutuneena, tuntien itseni hehkuvaksi ja ikinuoreksi, terveeksi ja elinvoimaiseksi. Ei paljoa ulkona vihmova räntäsade haitannut. Olin toipunut työuupumuksesta vuoden sapatillani ja olin aivan täynnä virtaa.
Kampaajani harjasi hiuksiani rennon iloisesti ja rupatteli. Mutta sitten tuli Se Lause. ”Täälläkin kun tätä harmaata alkaa jo olemaan, niin…”. Siis mitäh?! Edessäni vilisi sekunneissa koko vanhenemisprosessi tästä hautaan asti. En ollut huomannut yhtään ainuttakaan harmaata hiusta aiemmin. Minä en suostu vielä vanhenemaan! Olin valmis vasta aloittamaan elämän nuoruuden oppivuosien jälkeen. Elämä se etenee kuitenkin joka hetki…
Nyt 43-vuotiaana tuo hetki tuntuu huvittavalta. Tiedätkö sen tunteen, kun katsot vanhaa valokuvaa itsestäsi parikymppisenä, upeassa vartalossa ja muistat miten tyytymätön olit itseesi silloin? Jospa vain sen saisi nyt takaisin olisin taatusti tyytyväinen! Joten yhtä hyvin voin olla nyt tyytyväinen, koska nyt otettuja valokuvia katson 60-vuotiaana ja mietin: olinpa elämäni kunnossa ja hehkeä tuolloin(kin)!
Ikään kuin kaikille meille tulisi jokin kohta elämässä, jolloin oivaltaa oman kuolevaisuutensa, elämän lyhyyden ja jokaisen hetken ainutkertaisuuden. Ensimmäiset harmaat ei vielä menoa hidastaneet, ja nykyään moni meistä harmaantuu jo todella nuorena. Myöhemmin tuli kuitenkin isompi tälli, joka pysäytti koneiston hetkeksi, oli siis tulossa suurempia oivalluksia ja matkantekoa aidompaan itseeni.
Sinä muutut, kun elämä herättelee
Nelikymppisenä moni alkaa huomaamaan muutoksia kehossa, ihossa, kasvoissa ja ajatuksissaan. Jotkut ottavat muutokset tyynen rauhallisesti, eivät ehkä edes huomaa mitään, koska on niin paljon muuta tekemistä: ehkä lapset, työ, parisuhde, ystävät, harrastukset, koti. Aina on pieni kiire ja itselle ihan liian vähän aikaa.
Kunnes elämän herätyskello pirisee niin kovaa, että on pakko pysähtyä. Ehkä joku sairaus, ehkä läheisen kuolema, ehkä pysyväksi suunniteltu parisuhde päättyy ja jo perustettu perhe hajoaa, omat vanhemmat vanhenevat. Itselleni tuli pieni punkki näyttämään tulevan suuntani ja löysin lopulta omannäköisen elämäni pikkukylästä meren ääreltä.
Olenko valinnut oikein?
Jos olet sinkku, onko siinä hyvä olla? Jos olet parisuhteessa, tuoko se sinulle mitä kaipaat? Asutko kodissa, jossa oikeasti viihdyt? Ehditkö tekemään arjessasi asioita, jotka ovat sinun näköisiä, iloa tuovia, hyvinvointiasi vahvistavia? Syötkö kuten haluaisitkin, vai kiireessä jotain epämääräistä? Ehditkö palautumaan stressistä? Mitä unelmia et ole vielä toteuttanut?
Nyt on todella hyvä hetki pysähtyä ja alkaa elämään omannäköistä elämää. Se ei koskaan ole liian myöhäistä, mutta nyt ollaan vielä todella vauvoja, kuten ihana yli 50-kymppinen ystäväni totesi. Haastattelin 90-vuotiasta mummoani ja kysyin, mikä on ollut paras ikä. Hän sanoi sekuntiakaan miettimättä, että ”Tietysti neljänkympin ja viidenkympin väli, koska silloin tunsi jo itsensä, ei tarvinnut tehdä enää mitään, mistä ei nauttinut ja osasi vetää jo rajoja”.
Joudumme päivittämään oman kehonkuvamme ja kuvamme siitä, ketä olemme. Olenko se vauhdikas suorittaja, vai olisiko hyvä vähän höllentää tahtia? Ketä varten? Miksi? Mikä oli minulle ennen normaalia, mutta ei ole enää? Millainen on uusi normaalini? Uskallanko avautua vielä rakkaudelle kaikkien pettymysten jälkeen? Mihin se johtaa, ellen uskalla?
Mitä jos en saakaan lasta ikinä? Etenkin naisilla perhe- ja lapsikysymys voi olla jättimäinen nelikymppisenä, jos perhettä ei ole, mutta haluaisi. Uskon, että elämä menee jokaiselle meistä juuri hyvin lopulta.
Älä vanhenna itseäsi sanoillasi
Muistan vieläkin viime kesäisen hetken neljän nelikymppisen ystäväni kanssa Mathildedalin Ruukin Krouvin terassilla. Kävimme läpi mitä merkkejä vanhenemisesta olemme havainneet niin kehon kuin mielen tasolla. Nauroimme vedet silmissä jakaen havaintojamme ihon yhtäkkisestä vanhenemisesta vaikkapa käsissä. (ei olisi kannattanut olla niin paljoa auringossa nuorena, check).
Mietimme, mitä kaipaamme nuoruudesta? Olemmeko keski-ikäisiä? Ei, nelikymppinen ei ole vielä keski-ikäinen. Vaan parasikäinen! Itse ainakin elän parhaita vuosiani juuri nyt, juuri näin. Siitäkin huolimatta, että kehoni vaatii yhä enemmän huomiotani pysyäkseen hyvässä kunnossa ja terveenä. Mutta kiitollisena sille tuen sitä parhaani mukaan.
Oletko sinä kuullut tällaisia nelikymppisiltä:
”Tässäkö tämä nyt oli? Tätä samaa eläkkeelle asti vai?” ”Sinnitellään yhdessä kunnes lapset on isoja” ”Vanha mies/nainen, ei enää jaksa.” ”Ei nyt enää voi vaihtaa alaa.” ”No mitä tässä nyt enää tän ikäisenä mitään uutta aloittamaan…” ”Keho rapistuu vuosi vuodelta.”
Mitä, jos yritettäisiin keskittyä vaikka tähän ajatukseen, miltä se tuntuisi kehossa?
Elämä paranee vuosi vuodelta
Sinä siellä, olet upea. Olet arvokas. Olet täydellinen juuri noin, kun nyt olet. Olet parhaassa iässä ja elämä paranee, mitä enemmän arvostat itseäsi sellaisena kuin olet. Jokaisessa iässä sinulla on mahdollisuus uudistua ja tehdä uusia valintoja.
Vahvista kiitollisuuden tunnettasi, se auttaa jaksamaan
Mieti mitä sellaista sinulla on nyt, mistä ennen vain haaveilit? Tätä kun pysähtyy miettimään, voi mielen vallata kiitollisuus. Itse näen helposti asioiden keskeneräisyyden ja kuormitun siitä. Tänään valitsin keittiööni uutta välitilalevyä ja mietin tekemättömien kotiasioiden listaa.
Kunnes tajusin: Hetkinen, asun unelmieni hirsitalossa, unelmieni kylässä, ihanien ihmisten ympäröimänä, ja vieläpä terveenä. Kävelin järven ympäri, ja vaikka päkiääni sattui joka askeleella, keskityin kaikkiin muihin kehonosiin, joihin ei sattunut. Kipu auttaa arvostamaan niitä kohtia, jotka ovat ehjiä.
Energy flows where attention goes
Näin lukee taulussa, johon kiteytin taannoisen maailmanympärimatkani tärkeimmät oivallukset. Missä fokuksesi, se vahvistuu. Valitaan siis fokuksemme tarkkaan ja hyväksytään se mikä on, sellaisena kuin se on.
Uskalletaan kohdata omat pimeät puolet, haavat ja kivut. Haetaan tukea, vertaisia ja mahdollisimman paljon omannäköisiä iloa tuovia asioita jokaiseen päivään. Ja ennen kaikkea, uskalletaan olla haavoittuvaisia ja rakastaa, sillä rakkaus on suurinta mitä on.
Lopuksi, mene peilin eteen, pysähdy arkisessa puuhassasi ja katso itseäsi pieni hetki hyväksyvin, arvostavin silmin. Pitkän matkan olet itsesi kanssa kulkenut, ja upea matka on vielä edessäsi.
Elämä tosiaan paranee vuosi vuodelta.
Kanssakulkijasi ja liittolaisesi omannäköisen elämän luomisessa,
Riikka
Kevät on jokavuotinen lupaus uudesta sadosta ravinnetiheää ja herkullista villiyrttisatoa. Satoa, joka on ilmaista ja meidän kaikkien kerättävissä, luonnon kunnioitusta vastaan – jokamiehenoikeuksien nojalla, koko maassa Itä-Helsingistä Ivaloon.
Koen merkitykselliseksi kannustaa ihmisiä luontoon – villiyrttejä keräämään. Ihan samalla periaatteella kuin marjastaminen ja sienestäminenkin on monelle jokavuotinen tapa, voimme juhlistaa villiyrttien kirjoa.
Nyt on aika herätä kevään ja alkukesän fanfaariin, villiyrttien kultakauteen. Tämä ihana harrastus, ravinnon keruu, on myös todellinen stressitasojen lieventäjä. Kuvittele nyt, kävelet jumalaisen kauniissa luonnossa, linnut laulavat, aurinko paistaa ja kaikessa rauhassa keruuastiasi täyttyy superruoasta, villiyrteistä – lähes itsekseen!
Huhtikuussa villiyrtit on helppo tunnistaa, sillä muuta kasvustoa ei juurikaan ole. Nokkonen, litulaukka ja peltokanankaali ovat aina ensimmäisiä tulokkaita. Nämä kolme kasvia ovat helposti tunnistettavia, satoisia, herkullisia ja erittäin helppokäyttöisiä keittiössä!
• Nokkosta voimme käyttää monipuolisesti pinaatin tapaan, joko raakana smoothieen blendattuna, keittäen tai pannulla kypsentämällä, jolloin sen poltinkarvat deaktivoituvat ja polte häviää. Nokkosta löydät kasvamassa niin pihapiiristä, puutarhoista (rikkaruohona), joutomailta kuin talojen seinustoiltakin. Nokkonen on helpoin tunnistettava villiyrtti – ja ah, niin ravinteikas. Nokkonen sisältää runsaasti C-vitamiinia mutta myös B-, D-, ja E-vitamiinia, karotenoideja, foolihappoa ja runsaasti kivennäisaineita.
• Litulaukan makeahko valkosipulin, sinapin ja piparjuuren maku yllättää moniulotteisuudellaan. Kypsennystä ei tarvita – käytä kuten ruohosipulia tai valkosipulia – veitsellä hienontaen. Litulaukkaa löydät lehdoista, pensaikoista, vanhoista puistoista ja puutarhoista (rikkakasvina). Myös Litulaukka sisältää runsaasti C-vitamiinia.
• Peltokanankaalia voit käyttää identtisesti kaupoissa myytävän rucolan tapaan – lisäksi peltokanakaalin kukkanuppuvaiheessa (toukokuun aikana) kasvi sopii käytettäväksi varsiparsakaalin (bimi) tapaan. Peltokanankaalia löydät heinäpelloilta, ojanpientareilta, joutomailta ja kallioilta. Myös Peltokanankaalissa on reilusti C-vitamiinia. Myös A-vitamiinia sisältävä kasvi lisää aineenvaihduntaa ja parantaa ruokahalua.
Juuri ilmestynyt Villiyrttikeittokirjan täydennetty ja laajennettu 10. painos on selvä osoitus siitä kuinka ajankohtainen aihe niin hyvinvoinnin kuin ruokakulttuurimme kannalta villiyrtit ja jokamiehenoikeudet ovat.
Olemme etuoikeutettuja asuessamme Suomessa, näin puhtaan luonnon ympäröimänä ja sieltä ammennettavan vapaasti kerättävissä olevan ravintoon. Nauttikaamme, juhlistakaamme ja olkaamme kiitollisia jokamiehenoikeuksista.
Kauan eläköön villiyrtit!
CHILILLÄ MAUSTETTU PELTOKANANKAALIPASTA
Tässä ohjeessa peltokanankaali esitellään ruokaisana vihanneksena. Lisäksi sen lehdet sopivat erittäin hyvin salaatteihin. Tähänkin annokseen voi käyttää lehtiä, jos kukkaversoja ei ole saatavilla.
400g kuivapastaa
reilu ripaus merisuolaa keitinveteen
2–3 kourallista peltokanakaalin kukkaversoja ja/tai lehtiä
4 valkosipulinkynttä, kuorittuna ja murskattuna
½ punainen chili, viipaleiksi leikattuna (jätä siemenet joukkoon jos haluat)
4 anjovisfileetä hienonnettuna
1 1⁄2dl oliiviöljyä
1 dl hienonnettua yrttiä (esim.ruoholaukkaa tai litulaukkaa)
Keitä pasta reilussa, merisuolalla maustetussa vedessä. Lisää peltokanankaalin kukkaversot joukkoon pariksi minuutiksi, tai kunnes molemmat ovat al dente. Valuta.
Kuullota valkosipuli, chili ja anjovis desissä oliiviöljyä parin minuutin ajan. Lisää joukkoon keitetty pasta, kukkaversot
ja hienonnettu yrtti. Lisää vielä sekaan loput oliiviöljystä, puoli desilitraa.
Tarjoile sellaisenaan tai juustoraasteen kanssa.
Villiyrttikirjasta nyt uudistettu ja laajennettu yhdestoista painos 2022! 550 sivua upeita kuvia, Sami Tallbergin reseptejä ja tietoa luonnon superherkuista! Kirja sisältää 122 suomalaista villikasvia ja tietoa niiden keruusta ja käytöstä. Löydät kirjan verkkopuodistamme.
Saan usein kysymyksen siitä, että miten voisi välttää traumakiintymyssuhteet jatkossa.
Mitään taikapilleriä minulla ei ole tähän, mutta kantapää kokemuksia kyllä. Rehellisesti, yksi elämäni haastavimpia kokemuksia oli peruuttaa pois traumakemiasuhteen alkumetreillä – ja samalla se opetti ihan valtavasti! Kerrankin en ohittanut varoitusmerkkejä pukien niitä sielunkumppanitarinoiksi. Uskalsin kuulla itseäni. Tämä oli silti kaikkea muuta kuin helppoa. Tunsin valtavaa vetoa toista kohtaan ja olisi ollut todella huumaavaa vaan ”antaa mennä”.Löysin silti rohkeuden valita kuunnella arvojani ja erottelukykyäni, ja olen tästä edelleen syvästi kiitollinen.
Sekä omiin kokemuksiin, että vastaanotollani esiin nouseviin kokemuksiin sanoisin, että parasta vastalääkettä traumakemia suhteelle on oman erottelukyvyn vahvistaminen ja oman kiintymystyylin eheyttäminen kohti turvallista.
Voi olla että emme koskaan lakkaa tuntemasta vetoa sitä tiettyä ”tyyppiä” kohtaan – mutta voimme lakata valitsemasta ja toimimasta itseämme vastaan.Tiedän todella, että se voi tuntua painovoimaa vastaan menemiseltä alkuun (koska traumakemia tuntuu aluksi sairaan hyvältä! )
Tässä varoitusmerkkejä jotka saattavat viestiä mahdollisesta traumakemiasta suhteen alkumetreillä
Päällekkäiset suhteet tai ihan uunituore ero – asiat ovat edelleen kesken tai käsittelemättä edellisessä suhteessa
Nopea jalustalle nosto: ”Olet sielunkumppanini, kukaan ei ymmärrä minua kuten sinä, en ole koskaan tuntenut näin”
Exät on aina hulluja. Suhteet ovat päättyneet koska exät. Ei näe mitään omassa osuudessa.
Epäselkeys, epäjohdonmukaisuus ja valkoiset valheet
Rakkauspommitus – nopea eteneminen, sanoilla ja kenties teoillakin ylistäminen varhain – kun ette todellisuudessa oikein edes vielä tunne
Varhainen ja nopea seksuaalinen vetovoima (kova intohimo voi estää toiseen syvemmän tutustumisen)
Nopea eteneminen ja kiireen tuntu suhteessa
Voimakkaat vuoristoratamaiset tunteet
Jos taas olet jo suhteessa, seuraavia kysymyksiä voi käyttää itsereflektion tukena.
Oletko erkaantunut ystävistäsi ja läheisisitäsi, kerrotko heille mitä suhteessa todella tapahtuu?
Toistuuko suhteessa voimakkaat ylä- ja alamäet viikottain?
Luotatko kumppaniisi?
Huomaatko miettiväsi suhdetta pakonomaisesti?
Yritätkö jatkuvasti välttää konflikteja, itsesi kustannuksella?
Uskotko, että kukaan muu ei voisi rakastaa sinua kuten hän?
Ovatko läheisesi ilmaisseet huolta sinusta ja suhteesta?
Selitteletkö kumppanisi käyttäytymistä muille ja itsellesi?
Toistuuko suhteessanne satuttamisen ja hyvittämisen kaava? Miiten hyvittelyvaihe tyypillisesti menee?
Oletko alkanut syyllistämään itseäsi lähes kaikesta?
Ethän jää yksin? Suhteen sisällä todellisuudentaju herkästi hämärtyy.
Usein keskusteluissa keskitymme itseemme; siihen, mitä ja miten aiomme seuraavaksi vastata, miten saamme oman tarinamme kuulluksi. Mutta kuinka usein tulemme miettineeksi, tuleeko toisten tarinat kuulluksi, jos ajatukset ovat vain itsessämme?
Vaikka olemme ihmisinä tietyllä terveellä tavalla itsekkäitä ja haluaisimme puhua omista huolistamme sekä iloita omia onnistumisiamme, voi välillä asettua vain toisen asemaan ja kuulla hänen huolensa. Tuntuu todella hyvältä, kun huomaa, että toinen avaa sydämensä ja vapautuu aivan eri tavalla kuin ennen. Eikä tähän vapautumiseen tarvita muuta kuin kuulevat korvat ja kuunteleva asenne. Jos kommentoit jatkuvasti, tuot omia näkemyksiäsi esille ja kerrot vastauksena oman elämäsi kokemuksia, syntyy toiselle helposti tunne: ”Hei, ei tuota kiinnosta”. Hän luovuttaa, ja juttua jatketaan kuulumisten vaihdolla tai yleisellä vuoropuhelulla.
Toisen aktiivinen kuunteleminen on lopulta pieni asia itsellemme, mutta voi olla hyvin merkittävä ele keskustelukumppanille.
Elämä on vuoropuhelua. Välillä puhumme enemmän, toisinaan taas kuuntelemme aktiivisemmin toista. Haastan sinut kuitenkin kokeilemaan vuoropuhelua niin, että päätät pyhittää yhden tapaamisen ystävän tai tuttavan kanssa vain kuulemiselle. Aktiivisesti kuuntelevana tulee ehkä tarttuneeksi vihjeisiin, eleisiin ja sanoihin, jotka tavallisessa keskustelussa jäisivät huomaamatta.
Haastan samalla myös itseni tähän kuulijan rooliin, sillä vaikka haluan aina läheisilleni hyvää, haluan kuulla ja tukea, saan usein itseni kiinni siitä, että keskeytän ja puhun minä-muodossa sen sijaan, että kysyisin täsmentäviä kysymyksiä. Olen havainnut, että toisia kuuntelemalla opin valtavasti enemmän kuin silloin, kun pallottelen omien ajatusteni kanssa. Toisten tarinat auttavat myös itseäni, omat lukot saattavat aueta ilman, että olen sanonut sanaakaan.
On kuitenkin muistettava, että keskustelut eivät ole täydellisyyden tavoittelua varten, vaan aitoon kanssakäymiseen ja vapaaehtoisuuteen perustuvaa. Vastapuoli on siinä, koska haluaa olla siinä. Molemmat haluavat jakaa ja kokea. Usein huomaamattamme keskeytämme ja käännämme katseen itseemme, koska olemme vain innostuneita keskustelun aiheesta. Silloin toisella voi kuitenkin jäädä jotain tärkeää sydämeltään sanomatta.
Oletko sinä useimmiten utelias kuulija, innokas puhuja vai ehkä jotain siltä väliltä?
Leggingsien ja trikoiden yleistyessä moni nainen on huomannut saman kuin minä: Periaatteessa, jos en halua, minun ei enää koskaan tarvitse pukea epämukavia farkkuja päälleni. Voiko se olla totta, mietin. Entäs virallisemmat tilaisuudet? Mutta niihinhän voi laittaa mukavan hameen (tai luxus-leggingsit). Totta se on!
Yhtälailla minun ei enää koskaan tarvitse laittaa jalkaani korkokenkiä. Siis mikäli en tahdo ja haluamalla halua. Ihan totta, ei edes häihin tai hautajaisiin! Tätä en olisi koskaan arvannut, mutta vähitellen olen havahtunut siihen, että tietenkin voin valita.
Olin nuorena taitava kävelemään koroissa, tosin ne olivat tolppamallia, eivät stiletit. Olen siitä ylpeä vieläkin. Mutta nykyisin etusijalle kiilaa kävelyn mukavuus ja helppous. Koskaan ei tiedä, milloin päätyy luontoon, ja minkä tahansa laiset korot torpedoisivat sen. Varmasti korkoja vielä joskus käytän, kun siltä tuntuu. Minua ilahduttaa ajatus, että voin kuunnella itseäni ja vapauttaa itseni asioista, jotka eivät tunnu omalta. Korkokengän kärki olkoon vain jäävuoren huippu!
Kun katsoo tarkemmin, harva asia on sittenkään pakollista
Kuinka monta asiaa olenkaan tehnyt elämässäni siksi, että ”niin kuuluu”! Ei kaikilla miehillä tarvitse olla autoa, työkaluja tai armeijan natsoja. Eikä kaikkien naisten tarvitse edes kerran elämässään leipoa pullaa tai opetella kutomaan. (Saatan olla yksi näistä naisista, mutta kuvittelen edelleen jossain mieleni perukoilla, että joskus nämä asiat on edessä kaikilla.)
Kun nuoret katsovat uteliaisuuttaan aikuisviihdettä, he lähes väistämättä kuvittelevat, että jonain päivänä minunkin täytyy… Mutta entä jos ei täydykään? Entä jos olemme vihdoin tulossa aikaan, jossa ei ole pakko, sillä tavalla että todella uskomme sen? Tiedän, että matkaa yhä on, mutta kuljemme eteenpäin nopeammin kuin koskaan ennen. On meistä yksilöistä kiinni, että opettelemme tuntemaan keitä olemme ja sanomaan ei.
Itsen kuuntelu voi laajentua ja onkin mielestäni kiihtyvään tahtiin laajenemassa elämän eri osa-alueille. Sen sijaan, että valitsemme oluen ja viinin väliltä, yhä useampi havahtuu siihen, ettei heidän enää ikinä tarvitse juoda lasillistakaan alkoholia odotuksista huolimatta – elleivät he tahdo.
Ensimmäistä kertaa saamme ja joudumme miettiä valintojamme siinä, missä asiat ennen vain tehtiin. Ensimmäistä kertaa voimme hoitaa itseämme kuin vauvaa, kääriä pehmeään ja joustavaan (leggings-)asuun, pitää lämpimänä ja onnellisena. Kertoa itsellemme lempeyden sanomia, olivatpa ne kuinka pieniä hyvänsä. Vastata sydämiemme täyttymättömiin tarpeisiin. Täyttää lovet, jotka joskus jäivät ammolleen.
Elämmepä ihania aikoja!
❤️:lla Riikka
Intuitiivisista tulkinnoista ja muista palveluistani voit lukea alta tai täältä.
Tunnelukko on haitallinen uskomus, joka voi liittyä meihin itseemme tai toisiin ihmisiin, se vaikeuttaa aina suhteitamme ja voi estää meitä elämästä niin kuin haluaisimme. Tunnelukkotyöskentelyssä on olennaista tulla tietoiseksi omista haitallisista selviytymiskeinoistaan, jotta voisi luopua niiden käytöstä. Moni on lukenut Kimmo Takasen suosittuja tunnelukkokirjoja ja tehnyt testejä. Alun perin tunnelukkoteorian taustalla on Jeffrey E. Youngin kehittämä skeematerapia, jonka taustalla taas on kognitiivinen psykoterapia, hahmoterapia ja kiintymyssuhdeterapia.
Eritysherkkyys taas on synnynnäinen hermostollinen ominaisuus, josta on saatu paljon tietoa viime vuosina. Se ei ole diagnoosi tai sairaus, vaan temperamenttipiirre, joka tekee henkilön herkemmäksi tunteille ja aistien kautta tulevalla informaatiolle, kuin normaalilla systeemillä varusteltu ihminen. Aistiherkkyys kuuluu aina erityisherkän palettiin, mutta aistiherkkä ihminen ei ole välttämättä eritysherkkä. Erityisherkät ihmiset eivät myöskään ole dramaattisia tai huomionhakuisia, vaikka hieman haastava ”erityisherkkä”-sana voi tähän virheellisesti ajatukset johtaa. Erityisherkkiä on noin viidesosa maailman ihmisistä ja piirre löytyy myös noin sadalta eläinlajilta.
Herkkä ylivirittyy helposti ja kokee tunteet voimakkaammin kehollisesti kuin normiherkkä ihminen, mutta samalla hänellä on kyky myös hurmioitua myös hyvistä tunteista voimakkaammin. Syvällisen prosessointikyvyn seurauksena erityisherkillä ei yleensä ole tylsää omassa seurassaan, vaan yksinäisyys on heillä lohtu ja turvapaikka.
Meillä kaikilla on omat ”tehdasasetuksemme” eli temperamenttinne. Temperamentti on suhteellisen pysyvä synnynnäinen ominaisuus, eli siihen ei juuri voi vaikuttaa. Voimme kuitenkin harjoitella toimimaan toisin kuin tunteet ja ajatukset meille sanovat. Joskus meidän suoranaisesti täytyy. Esimerkiksi introvertti ihminen voi opetella hyväksi ja valovoimaiseksi esiintyjäksi niin halutessaan, mutta todennäköisesti hän ei siitä ala nauttia.
Tutkin usein erityisherkkien asiakkaideni kanssa myös heidän mahdollisia tunnelukkojaan. Voimme kartoittaa niiden vahvuutta ja saada käsitystä siitä miten ne vaikuttavat elämässä. Kokemukseni mukaan kaikki vahvat tunnelukkolöydökset eivät kuitenkaan aina välttämättä kerro lapsuudessa tai nuoruudessa tapahtuneesta emotionaalisesta tai fyysisestä kaltoinkohtelusta. Olen huomannut että esimerkiksi hylkäämisen ja hyväksynnänhaun tunnelukko löytyy lähes aina erityisherkiltä ihmisiltä, vaikka heillä olisi ollut turvallinen lapsuus. Turvattomat olosuhteet toki vahvistavat kokemusta. Kokemukseni mukaan herkät ihmiset myös traumatisoituvat helpommin.
Tunnesäätelyyn vaikuttavat asiat ovat 60% synnynnäisiä, mutta sillä on merkitystä missä olosuhteissa elämme ja millaista turvaa ja hoivaa saamme. Tärkeää on ymmärtää kuitenkin, että voimme olla erityisen haavoittuvia tunteidemme kanssa, vaikka olisimme saaneet kyllin hyvää läheisyyttä ja rakkautta. Tämän tietävät ne lukuisat vanhemmat, joiden lapset ovat eksyneet elämässään väärille poluille huolimatta kaikesta hyvästä, jonka kotoaan matkaevääksi saivat.
Tunnelukkoja opiskelemalla voimme siis saada tärkeää tietoa itsestämme, mutta se on vain yksi itsetutkimusmenetelmä muiden joukossa. On hyvä muistaa, että meissä vaikuttavat monet asiat kuten jo mainitsemani temperamentti, mutta myös ylisukupolviset traumat, aikuiselämämme ihmissuhteet ja tapa millä pidämme itsestämme huolta. Ihmismieli on kiehtova ja loputtoman yllättävä alue.
Toisinaan arki kiireineen, tehtävälistoineen, suruineen ja murheineen ajaa meidät kauaksi itsestämme. Jäämme jumiin olotilaan, jossa pitää vain jaksaa ja pärjätä päivästä toiseen. Oma mieli ja ympäröivä maailma alkavat muistuttaa yhä enemmän toisiaan ja niiden molempien väri on harmaa.
Joskus tuo tila kehittyy masennukseksi tai uupumukseksi, johon on hyvä hakea ammattilaisen apua. Mutta usein kyse on ihan vain elämästä. Emme aina tiedä, mitä haluamme ja mitä tarvitsemme. Voi olla vaikea tunnistaa, mihin kaikkeen sanoisi ei ja mihin kyllä. On aikoja, jolloin ei jaksa innostua tai hetkiä, jolloin toivoisi, että arjessa asiat olisivat toisin. Olisi jotakin enemmän, vaikkei ihan tiedä mitä.
On ok olla hukassa. Se kuuluu ihmisyyteen. Jos kuitenkin mietit, miten voisit vahvistaa sisäistä kompassiasi, voi vastaus löytyä hyvinkin läheltä. Vaikka pysähtymisen ja itsensä kuuntelun taitoa ei opeteta koulussa, sitä on mahdollista harjoitella muutenkin kuin terapiassa. Tähän on monta tapaa, kuten jooga, meditaatio, voimaanuttava kirjoittaminen tai muu luova tekeminen. Toisilla toimii parhaiten metsä tai sauna.
Yhteistä itsensä kuuntelulle on ainakin nämä kolme asiaa:
1. Kuuleminen vaatii hiljaisuutta ja kehollista läsnäoloa. Mieli on arvokas väline, mutta rationaalisen analysoinnin sijasta sitä tulee joskus käyttää vain huomion kohdistamiseen. Kun annat huomiota kehosi tuntemuksille ja tunteille, pääset sisäisen maailmasi lähteille.
2. Tunteet kertovat tarpeistesi. Siksi ne on hyvä kohdata. Monesti sysäämme ikävät tunteet sivuun ja toivomme, että ne katoavat omalla painollaan. Ne saattavat kyllä hetkeksi hiljentyä, kun keskitymme muihin asioihin, mutta ennen pitkää kohtaamaton tunne ilmoittaa jälleen itsestään. Tunteella on vain yksi tärkeä toive ylitse muiden: se haluaa tulle tunnetuksi.
Kun annat tunteelle luvan tulla esiin ja uskallat olla läsnä tunteellesi, siihen sidottu energia vapautuu. Ja samalla sinäkin.
3. Vaikka et löytäisi heti vastauksia, saat palkkioksi paremman olon. Tietoinen itsensä äärelle pysähtyminen voi auttaa sinua löytämään arkeesi lisää rauhaa, myötätuntoa ja ymmärrystä itseäsi kohtaan. Eksistentiaaliset kysymykset eivät katoa, mutta kehollisen läsnäolon kautta juurrut tukevammin tähän hetkeen.
Kun kokemus ”tästä hetkestä” lisääntyy, eivät menneet murheet tai tulevat huolet valtaa enää niin paljon tilaa mielessäsi. Mikä voisi olla palkitsevampaa?
Oman tarinansa uudelleen kirjoittaminen tarkoittaa, että ryhdyt sanomaan KYLLÄ. Opettele sanomaan kyllä itsellesi ja sille, mikä sinulle on totta.
”Jos olen ihan rehellinen itselleni, olen oikeastaan aika vihainen.” ”Kyllä, saan olla vihainen.” ”Kun uskallan tuntea vihaa, sen takaa löytyy pettymystä ja surua.” ”Kyllä, tähänastinen tarinani on tuntunut aika vaikealta.”
”Kyllä, olen ollut kamalan ankara itseäni kohtaan.” ”Minulla on lupa haluta parempaa.”
Sano kyllä sille, mitä elämässäsi on ollut ja mitä on juuri nyt.
Sano kyllä sille, miltä menneet tapahtuvat tuntuvat.
Sano kyllä sille, miltä tämä hetki tuntuu.
”Kyllä” ei tarkoita, että rakastaisit sitä, mikä on vaikeaa. Se ei tarkoita, että pyytäisit elämääsi lisää samaa. Se vain tarkoittaa, että hyväksyt ja otat rehellisesti vastaan sen, mitä elämä on ollut, mitä se on nyt ja miltä tämä koko hullutus tuntuu.
Anna itsellesi lupa siihen, mitä tunnet, vaikka siinä ei olisi mitään järkeä (ei tunteissa olekaan).
Sano kyllä sisäiselle kokemuksellesi. Anna hyväksynnän vapauttaa jotain sinussa. Kun lakkaat selittelemästä, välttelemästä tai pakenemasta itseäsi, tarinassasi alkaa uusi luku.
Mitä sinun on ollut vaikea hyväksyä itsessäsi? Mitä sinun on vaikea nähdä edessäsi juuri nyt? Mille tunteelle tai kokemukselle sinun olisi tarpeellista sanoa kyllä?
Lue lisää tarinasi uudelleen kirjoittamisesta Katri Syvärisen uutuuskirjasta Sinun tarinasi voima.
Ainoa kotini (WSOY, 2021)
