Kuunteletko toista vai keskitytkö itseesi? Toisen aktiivinen kuunteleminen voi palkita enemmän kuin arvaatkaan

Usein keskusteluissa keskitymme itseemme; siihen, mitä ja miten aiomme seuraavaksi vastata, miten saamme oman tarinamme kuulluksi. Mutta kuinka usein tulemme miettineeksi, tuleeko toisten tarinat kuulluksi, jos ajatukset ovat vain itsessämme?

Vaikka olemme ihmisinä tietyllä terveellä tavalla itsekkäitä ja haluaisimme puhua omista huolistamme sekä iloita omia onnistumisiamme, voi välillä asettua vain toisen asemaan ja kuulla hänen huolensa. Tuntuu todella hyvältä, kun huomaa, että toinen avaa sydämensä ja vapautuu aivan eri tavalla kuin ennen. Eikä tähän vapautumiseen tarvita muuta kuin kuulevat korvat ja kuunteleva asenne. Jos kommentoit jatkuvasti, tuot omia näkemyksiäsi esille ja kerrot vastauksena oman elämäsi kokemuksia, syntyy toiselle helposti tunne: “Hei, ei tuota kiinnosta”. Hän luovuttaa, ja juttua jatketaan kuulumisten vaihdolla tai yleisellä vuoropuhelulla.

Toisen aktiivinen kuunteleminen on lopulta pieni asia itsellemme, mutta voi olla hyvin merkittävä ele keskustelukumppanille.

Elämä on vuoropuhelua. Välillä puhumme enemmän, toisinaan taas kuuntelemme aktiivisemmin toista. Haastan sinut kuitenkin kokeilemaan vuoropuhelua niin, että päätät pyhittää yhden tapaamisen ystävän tai tuttavan kanssa vain kuulemiselle. Aktiivisesti kuuntelevana tulee ehkä tarttuneeksi vihjeisiin, eleisiin ja sanoihin, jotka tavallisessa keskustelussa jäisivät huomaamatta.

Haastan samalla myös itseni tähän kuulijan rooliin, sillä vaikka haluan aina läheisilleni hyvää, haluan kuulla ja tukea, saan usein itseni kiinni siitä, että keskeytän ja puhun minä-muodossa sen sijaan, että kysyisin täsmentäviä kysymyksiä. Olen havainnut, että toisia kuuntelemalla opin valtavasti enemmän kuin silloin, kun pallottelen omien ajatusteni kanssa. Toisten tarinat auttavat myös itseäni, omat lukot saattavat aueta ilman, että olen sanonut sanaakaan. 

On kuitenkin muistettava, että keskustelut eivät ole täydellisyyden tavoittelua varten, vaan aitoon kanssakäymiseen ja vapaaehtoisuuteen perustuvaa. Vastapuoli on siinä, koska haluaa olla siinä. Molemmat haluavat jakaa ja kokea. Usein huomaamattamme keskeytämme ja käännämme katseen itseemme, koska olemme vain innostuneita keskustelun aiheesta. Silloin toisella voi kuitenkin jäädä jotain tärkeää sydämeltään sanomatta.

Oletko sinä useimmiten utelias kuulija, innokas puhuja vai ehkä jotain siltä väliltä?

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image