Sivu 12 – Hidasta elämää

Näen sinut, joka kannat liikaa – Uupunut ei kaipaa korjaamista vaan kohtaamista

Minä näen hänet, jonka keho juuri nyt on kantamistaan taakoista taipunut. Näen hänet, joka voimien rippeillä tekee, puristaa ja jatkaa, vaikka jaksamisen rajat olisivat ylittyneet jo aikapäiviä sitten. Minä näen hänen silmissään väsymyksen, joka on jo aikoja sitten paennut sanojen taakse.

Tämä väsymys on uinut hänen kehoonsa varkain; arvaan, että se on asunut hymyn takana liian kauan. Tai ehkä sen osoite on paljon kantaneissa hartioissa, joiden jähmeä tunne ei enää halua ottaa vastaan edes kosketusta. Ehkä se asuu niissä nyrkkiin puristuneissa käsissä ja raskaissa jaloissa, jotka ovat tottuneet kantamaan enemmän kuin olisi pitkään aikaan pitänyt.

Ehkä se on hiljaisena, sukupolvelta toiselle kertyneenä painona rinnassa, joka illan tullen jaksaa enää huokaista – muuhun häntä ei ehkä ole koskaan opetettu.

Tai hänen katseessaan, joka vain vaivoin nousee kohtaamaan maailman – kuin se kantaisi mukanaan jokaisen päivän, jolloin olisi pitänyt pysähtyä.

Minä näen hänet, jonka maailmasta värit ovat juuri nyt kadonneet. Näen sen kehon, jonka on täytynyt olla vahva silloin, kun olisi pitänyt olla tarvitseva. Kehon, joka on joutunut jatkamaan, vaikka se olisi lukuisia kertoja kuiskannut tarpeesta pysähtyä.

Näen kehon, joka on oppinut selviytymään.

Minä kuulen sen “Ei”:n, jonka hän lausuu vain itselleen.

Alivireys on suoja

Vetäytyny, uupumuksesta painava keho ei kuitenkaan ole rikki. Raskaiden lihasten, alaspäin kääntyneen katseen ja syvältä rintakehästä nousevan huokauksen alla elää selviytymistä ylläpitävän hermoston hiljainen yritys pitää turvassa.

Alivireys ei synny heikkoudesta, saati luovuttamisesta. Se syntyy silloin, kun kuormitus on jatkunut liian kauan, ja kun voimia on kulunut enemmän kuin niitä on ehtinyt palautua. Rajan ylittäminen yli voimavarojen tekemisen ja uupumisen välillä on lopulta hiuksenhieno. Keho kyllä varoittaa, usein kauankin, mutta jos tätä ei huomaa, tulee päivä, kun raja vain ylittyy.

Yhtenä päivänä se vauhti, joka on edustanut turvaa, muuttuukin turvattomuudeksi. Keho, jolla saattoi olla pitkään vain välineellinen arvo liikuttaa sinua, pitää yllä vauhtia, jottei vaan tarvitsisi pysähtyä, muuttuu näkyväksi sillä, että se ei enää kannattelekaan; ei liikuta, jaksa, kykene.

Kun keho painaa jarrua

Kun on liian pitkään, yli omien voimavarojen, pitänyt olla jaksava, sopeutuva ja pärjäävä, keho yleensä lopulta painaa jarrua. Se hidastaa, vetää huomion sisäänpäin. Tämä vetäytyminen on sisäisen turvajärjestelmän, hermoston, keino pitää sinut koossa, elossa.

Uupumisen aikaansaama hiljaisuus luo usein pelottavalta tuntuvan tilan, jossa, usein ensi kertaa, joutuu kohtaamaan itsensä.

Ja hiljaisuudesta kaikuukin sen tärkein viesti.

Ehkä tämä uupunut keho ei pyydä enempää suorittamista, vaan lempeää myötätuntoa. Eikä se kaipaa korjaamista, vaan kohtaamista.

Sinussa ei ole mitään vialla

Ja haluan sanoa, että siellä pimeimmässäkin kohdassa, jossa et tiedä, mihin alat tai mistä päätyt, että sinussa ei ole mitään vialla. Nyt on aika suojella sitä, mikä on tärkeintä. Nyt on aika kuulla sitä, minkä olet ohittanut.

Ja ehkä nyt, kun huomaat tämän, voit alkaa kuunnella kysymällä: Mitä minä oikeasti tarvitsen? Mikä minua kannattelisi, edes vähän?

Ehkä kehosi on yrittänyt kertoa vastausta tälle jo pitkään.

Uusi reitti myötätuntoon

Hiljaisuudessa, hengityksesi rytmissä, voit löytää uudenlaisen reitin rajojesi ja myötätuntosi äärelle. Löydät kohti sellaista uudenlaista turvaa, joka tarkoittaa kääntymistä itsesi puolelle. Opettele hiljalleen kulkemaan sitä kohti. Anna itsesi löytää hetkiä, joissa voit pysähtyä, hengittää ja tuntea pala kerrallaan olevasi kokonainen.

Pikkuhiljaa totut myös hiljaisuuteen, joka ei kiirehdi eikä vaadi, vaan tarjoaa siltaa läsnäoloon, myötätuntoiseen lempeyteen ja itsesi näkemiseen. Eikä tämä hiljaisuus ole enää pelottava.

Moni pari toistaa tätä kaavaa tiedostamattaan (ja sen voi onneksi katkaista)

Yksi ilmiö, johon olen törmännyt lukuisia kertoja omassa elämässäni ja pariterapiavastaanotollani on se, että parien ristiriitojen takana saattaa olla hyvin samankaltaiset tarpeet ja kaipuut – mutta kumpikin reagoi eri tavalla kokiessaan olonsa ahdistuneeksi suhteessa.

Parisuhteissa aktivoituu herkästi alitajuisia kiintymysmalleja, varsinkin silloin, kun koemme olomme uhatuksi suhteessa. Jos tutkitaan asiaa kiintymyssuhteiden kautta, niin pähkinänkuoressa ja yleistetysti homma menee jotenkin näin:

Ristiriitaisesti kiintynyt kaipaa voimakkaasti yhteyttä, varmistelua ja alkaa ahdistuessaan vimmaisesti pyrkimään yhteyteen.

Välttelevästi kiintynyt taas on oppinut mallin, jossa vain yksin selviää, ja kokiessaan olonsa ahdistuneeksi vetäytyy ja keskittyy enemmän omiin juttuihinsa.

Tästä tulee parin välille kaava, joka usein toistuu ja tuo suhteeseen turvattomuutta ja ahdistusta. Ja usein kumpikin toivoo, että toinen muuttuisi.

Voin sanoa, että kokemusta on hyvin omakohtaisesti… Sekä suhteista, joissa EI löydetty yhteistä turvaa mutta onneksi myös suhteista, joissa turvaa on pystytytty oikeasti rakentamaan yhdessä.

Välttelevästi kiintyneen ja ristiriitaisesti kiintyneen suhdedynamiikka menee typistetysti näin:

Mitä enemmän ristiriitaisesti kiintynyt ahdistuu, sitä enemmän hän pyrkii löytämään varmistusta ja turvaa (joskus myös intensiivisesti vaatien). Tähän välttelevästi kiintynyt taas reagoi vetäytymällä, puolustautumalla ja muuttumalla etäisemmäksi. Tästä toinen ahdistuu vielä enemmän ja pyrkii yhteyteen, kun taas toinen vetäytyy lisää… Syntyy satuttava ja kiperä kuvio, joka helposti toistaa itseään ja jonka äärellä koemme suhteessa ymmärrettävästi avuttomuutta ja keinottomuutta.

Tätä kutsutaan kielteiseksi kehäksi, mutta pari voi oppia myös paljon toimivampia keinoja ristiriitojen katkaisuun. Usein se kysyy kuitenkin uudenlaisten taitojen harjoittelua ja armollisuuttakin niiden opetteluun. Kielteisen kehän sijaan voi onneksi lähteä rakentamaan yhdessä myönteistä kehää. Se ei tietenkään tapahdu ihan vaan sormia näpäyttämällä, vaan kysyy toistoja.

4 asiaa, joita kumppanit voivat sanoa toisilleen konfliktien keskellä vakauttaakseen tilannetta

Haluan kuulla sun ajatuksia ja ymmärtää syvemmin.

Selvitetään tämä yhdessä

Vaikka tässä on vaikeita tunteita, sä ja meidän suhde on mulle tosi tärkeä

Mitä sä toivoisit multa tässä hetkessä?

Näillä asioilla voit lisätä omalta puoleltasi suhteen turvaa konfliktitilanteissa

Ota aikaa tunteiden käsittelyyn. Sen sijaan että reagoisit vihasta tai tunnekuohusta, ota aikaa hieman rauhoitella itseäsi, jotta voisit tunnistaa, mitä haavoittuvaisempia tunteita ja tarpeita tilanteen taustalla on. Näin pystyt myös kommunikoimaan rauhallisemmin ja tulet luultavasti paremmin kuulluksi.

Tutki tarpeita. Silloin kun koemme olomme uhatuksi, koemme myös jonkin tarpeen olevan uhattuna. Mitä sinä kaipaisit? Tarvitsisitko vahvistusta? Sitä että toinen vaan kuuntelee? Lohtua? Omien tarpeiden tunnistaminen ei ole aina helppoa, mutta sitä voi onneksi opetella. Hyvässä suhteessa on turvallista kääntyä toista kohti.

Huomio oma osuutesi. Tarkastele ilman itsesyytöksiä omaa puoltasi. Syyllisten etsiminen ei erityisemmin auta vaan sen tutkiminen että miten kummankin teidän pelot, käytös ja toiveet toimivat yhteisvaikutuksessa. Tarkastele dynamiikkaa. Älä kuitenkaan ota syytä sellaisesta, mistä ei tarvitse.

Kuuntele ja pyri ymmärtämään. Vaikka olisi houkuttelevaa puolustella vain omaa kantaa, pyri rauhassa kuulemaan mitä toisessa tapahtui. Ja pyydä myös itsellesi tilaa tulla kuulluksi rauhassa.

Nämä asiat kuuluvat turvalliseen suhdedynamiikkaan

⟣ Halu huomioida kummankin tarpeet

⟣ Välitän sekä omista että sinun tarpeista

⟣ Emotionaalisesti avoin ja haavoittuvaisia tunteita ilmaiseva kommunikaatio

⟣ Yhdessä keskustellut rajat, kunnioitus, selkeys ja toisen huomioiminen

⟣ Kummallakin valmius itsereflektioon, erheiden tunnistamiseen ja anteeksipyytämiseen

Jokainen suhdedynamiikka on yhteinen luomus. Te luotte yhdessä teidän suhteenne tunnekulttuurin. Sitä monesti saa ja pitääkin vähän harjoitella <3

➡️ Parisuhteen tunnekulttuurin luomiseen kurkkaa Parisuhteen keskustelukortit.

➡️ Lisää kiintymyssuhteista, niiden vaikutuksista ja dynamiikoista parisuhteessa webinaaritallenteesta: Aikuiset kiintymyssuhteet – Kuinka luoda turvallinen yhteys itseen ja toiseen.

Miksi tunteet uuvuttavat ja väsyttävät? – Emotionaalisen palautumisen kortit ovat avuksi

Monesti ajatellaan, että palautumista on se, että keho palautuu fyysisestä rasituksesta tai mieli saa lepoa ajattelutulvasta. Keho ja mieli tarvitsevat kuitenkin palautumista myös tunteista, sillä muuten saatamme jäädä ylivirittyneeseen tilaan eikä hermosto pääse takaisin lepo-tilaan.

Tunteet vaikuttavat kehoon ja elävät kehossa – ne ovat kuin painaumia tai möykkyjä, jotka muistuttavat itsestään. Tunteet vaikuttavat myös mieleen: tunnepainaumat ohjaavat havainnointia ja kognitiivista tulkintaa.

Uupumus tai henkinen väsymys ei aina johdu siitä, että on tehnyt tai ajatellut liikaa. Joskus käsittelemättömiä ja purkamattomia tunteita kertyy niin paljon, ettei keho ja mieli pääse palautumaan. Tunteet voivat jäädä vaivaamaan sekä mieltä että kehoa pitkäksikin aikaa, ja näin syntyy ikävä stressikierre.

Tunnekuorman alla olo voi tuntua voimattomalta, ärtyneeltä, turtuneelta, itkuherkältä, uupuneelta tai jatkuvasti väsyneeltä.

Emotionaalisen palautumisen kortit auttavat keventämään tunnekuormaa monipuolisin tavoin. Kortit ohjaavat havainnoimaan ja ymmärtämään tunnereaktioita sekä harjoittelemaan tunteiden vapauttamista.

Emotionaalinen uupumus
= tilanne, jossa tunnekuorma ei kevene, vaan tunteet kasaantuvat ja heikentävät jaksamista ja tunnesäätelyä sekä oireilevat yli- tai alivireytenä ja erilaisina kehon kipuina.

Emotionaalinen palautuminen
= kuormittavien tunteiden purkamista ja tunnetason voimavarojen palautumista. Tunteiden säätelyä ja tietoista vapauttamista.Tunnetta siitä, että nyt on turvallista.

Käytännössä emotionaalinen palautuminen näkyy esimerkiksi:

tunteiden tasaantumisena: et jää pitkäksi aikaa emotionaalisesti kuormittavaan ylivireystilaan tai alakulo-/ärtymistilaan,
mielen irrottautumisena kuormittavista tilanteista eli kyvystä pysäyttää tunteiden ja ajatusten aikaan saama kierre ja
kokemuksena, että sisäinen akku latautuu ja oma tunteiden säätelykyky palautuu.Keho pääsee purkamaan jännitystiloja ja jatkuvan varuillaolon, tunteita ei tarvitse enää tukahduttaa.

Pitkittynyt emotionaalinen kuormitus tai emotionaalinen uupumus voi oireilla monin eri tavoin. Kuormituksen oireita voivat olla mm.

ärtyisyys
lyhyt pinna
tavallista voimakkaammat reaktiot
ahdistus
levottomuus
sisäinen “paine”
itkuherkkyys
toivottomuus tai “tyhjyys”
turtuminen
ilon ja empatian kadottaminen
murehtiminen ja märehtiminen
keskittymisvaikeudet
muistikatkokset
päätöksenteon takkuaminen
negatiivisuuden korostuminen ja mahdollisesti kyynistyminen
vetäytyminen (koska sosiaalinen kuormitus kasvaa)
aloittamisen vaikeus
pienetkin vaatimukset tuntuvat ylivoimaisilta
univaikeudet (nukahtaminen, katkonainen uni, varhainen herääminen ja/tai herääminen väsyneenä)
päänsäryt, lihasjännitys, vatsaoireet, sydämentykytys, “stressikeho”
fyysinen voimattomuus

Miksi tunteet uuvuttavat ja väsyttävät?

1) Jos emotionaalista palautumista ei tapahdu riittävästi, kuormituksen vaikutukset kumuloituvat ja uupumusriski kasvaa.

2) Yksi keskeisimmistä palautumismekanismeista on psykologinen irrottautuminen. Jos mieli jää pyörittämään tunnepitoisia tilanteita, keho ja mieli eivät siirry palauttavaan tilaan ja rentoutuminen on käytännössä mahdotonta.

3) Jos tunnekuorma syö resursseja eikä palautuminen tuo niitä takaisin, syntyy herkemmin resurssien menetyskierre: väsyneenä tunnesäätely heikkenee, mikä voi johtaa siihen, että tulee enemmän kuormittavia kohtaamisia ja reaktioita. Tämä taas johtaa siihen, että palautuminen vaikeutuu entisestään.

4) Pitkittynyt emotionaalinen kuormitus aktivoi sympaattista hermostoa, jolloin keho ei pääse palauttavaan parasympaattiseen tilaan. Vaikka fyysinen kuormitus olisi vähäistä, tunneperäinen stressi voi estää palautumisen yhtä tehokkaasti – tai tehokkaammin.

5) Toisin kuin fyysinen työ, tunnekuorma ei pääty työpäivän loppuessa. Empatia, huoli, vastuu toisista ja sisäinen itsesäätely kulkevat mukana vapaa-ajalle, mikä tekee palautumisesta vaikeampaa ellei sitä tietoisesti tueta.

6) Jos tunnepitoisia tilanteita ei käsittele, ne jäävät ikään kuin kesken. Aivot jatkavat niiden prosessointia, mikä kuluttaa energiaa ja myös häiritsee unta, joka on keskeisintä palautumisen aikaa.

7) Tunteet saattavat haastaa, koska ne ovat ”epämääräisiä”. Kun ihminen ei koe voivansa vaikuttaa tunnepitoisiin vaatimuksiin (esim. toisten tunteet, odotukset), stressi kuormittaa enemmän kuin tilanne, jossa vaatimukset ovat selkeitä ja rajattuja.

8) Emotionaalisesti uupunut ihminen saattaa kyllä ”levätä”, mutta ei tehdä asioita, jotka oikeasti palauttavat tunnetasolla (turva, ilo, keveys, yhteys). Ilman myönteisiä tunnekokemuksia palautuminen jää vajaaksi.

9) Kun palautuminen tunnekuormasta on puutteellista, kynnys kuormittua madaltuu. Asiat, jotka aiemmin olivat neutraaleja, alkavat tuntua raskailta – mikä vahvistaa kokemusta jatkuvasta uupumuksesta.

Emotionaalisen palautumisen kortit ovat sinulle, joka…

…kaipaat monipuolisia välineitä epämääräistenkin tunteiden käsittelemiseen.

…haluat löytää syvällisiä palautumiskeinoja, jotta arki voisi tuntua aidosti kevyemmältä.

…haluat tutustua itseesi ja kokemuksiisi syvemmin.

…haluat oppia suhtautumaan tunteisiin ”aikuismaisesti” – silti ohittamatta omia tarpeitasi, kokemuksiasi ja toiveitasi.

…haluat ymmärtää itseäsi ja omia reaktioitasi paremmin, löytää sisäistä varmuutta kohdata haastaviakin vuorovaikutustilanteita tai haluat keskustella näistä ohjatusti luotettavan ihmisen kanssa korttien avulla.

…olet kokeillut erilaisia palautusmiskikkoja, mutta olo tuntuu silti epämääräisen painavalta.

…koet, ettet voi vain sulkea työpaikan ovea ja jättää töitä työpaikalle. (Toisin sanoen tuo metodi ei toimi sinulle.)

…haluat saada energisyyttä, voimavaroja ja keveyttä elämääsi.

…haluat parantaa itsetuntemuksen avulla ihmissuhteitasi siten, että niistä tulee aidompia ja välittömämpiä.

Tutustu Emotionaalisen palautumisen kortteihin TÄÄLTÄ.

Kun pitkäaikaissairaus kulkee mukana joka päivä, jaksaminen on kovilla – Voi tuntua siltä, että on oltava jatkuvasti vahva

Minulla on omakohtaisia kokemuksia itsemyötätunnon vaikutuksista pitkäaikaissairauden kanssa eläessä ja siksi haluan kirjoittaa tästä näkökulmasta. Vaikka et itse eläisi sairauden kanssa, voit löytää tästä silti samaistumispintaa.

Pitkäaikaissairaus ei ole vain diagnoosi tai lista oireita. Se on mukanani aamuisin, kun keho ei herää samaan tahtiin kuin mieli. Se on mukanani suunnitelmissa, joita joutuu perumaan, ja niissä hetkissä, kun yritän selittää toisille – tai itselleni – miksi en vain jaksa.

Usein kaikkein raskainta ei ole itse sairaus, vaan se tapa, jolla alkaa suhtautua itseensä sen myötä.

Ankaruus itseä kohtaan hiipii huomaamatta

Moni pitkäaikaissairas tunnistaa ajatukset:

”Pitäisi pystyä tähänkin.”
”Muut jaksavat, miksi minä en?”
”En voi aina olla väsynyt.”

Näistä ajatuksista tulee helposti sisäinen ääni, joka ei lepää eikä lohduta, vaan vaatii ja syyttää. Vaikka keho tekee parhaansa selviytyäkseen, mieli saattaa kohdella sitä kuin vastustajaa. Väsymys tuntuu heikkoudelta ja kivun myöntäminen epäonnistumiselta.

Juuri tähän kohtaan itsemyötätunto astuu mukaan – usein ensin hyvin varovasti.

Mitä itsemyötätunto tarkoittaa silloin, kun voimat ovat vähissä?

Itsemyötätunto ei tarkoita sitä, että sairaus lakkaa turhauttamasta tai että kaikki hyväksyminen tapahtuisi kerralla. Se voi olla yksinkertaisesti hetki, jolloin huomaat ajattelevasi:

”Tämä on oikeasti vaikeaa.”
”Ei ole ihme, että olen väsynyt.”
”Teen parhaani näillä voimilla.”

Se on lupa olla ihminen tilanteessa, jossa ei ole helppoja ratkaisuja.

Kristin Neffin mukaan itsemyötätunto koostuu ystävällisyydestä itseä kohtaan, yhteisestä inhimillisyydestä ja tietoisesta läsnäolosta. Pitkäaikaissairauden arjessa tämä voi tarkoittaa sitä, että lakkaa vaatimasta itseltään elämää, jota keho ei tällä hetkellä mahdollista.

Kun suhtautuminen itseen muuttuu, myös arki muuttuu

Itsemyötätunnon harjoittaminen ei poista kipua tai oireita, mutta se voi muuttaa kokemusta niistä. Huono päivä ei enää tarkoita, että olen huono. Lepo ei ole laiskuutta, vaan välttämätöntä huolenpitoa.

Moni huomaa, että itsemyötätunnon myötä:

• syyllisyys vähenee
• rajojen asettaminen helpottuu
• kehoa alkaa kuunnella aiempaa tarkemmin
• mieli kuormittuu vähemmän, vaikka sairaus on yhä läsnä

Ehkä suurin muutos on se, että lakkaa taistelemasta itseään vastaan.

Itsemyötätunto arjen pienissä hetkissä

Itsemyötätunto ei vaadi erityisiä harjoituksia tai täydellistä mielentilaa. Se näkyy usein pienissä valinnoissa:

• siinä, että perun menon ilman pitkää selittelyä
• siinä, että puhun itselleni lempeämmin vaikean päivän jälkeen
• siinä, että annan tunteiden olla ilman kiirettä korjata niitä
• siinä, että myönnän tarvitsevani apua

Joskus itsemyötätunto on myös sitä, että en jaksa olla myötätuntoinen – ja hyväksyn senkin.

Lempeys ei tee heikoksi

Pitkäaikaissairauden kanssa eläessä voi tuntua, että on oltava jatkuvasti vahva. Todellisuudessa juuri lempeys antaa voimaa jatkaa. Kun sisäinen paine hellittää, jaksaminen ei enää kulu itsensä ruoskimiseen.

Itsemyötätunto ei tarkoita luovuttamista. Se tarkoittaa rinnalla kulkemista – omalla puolella olemista silloin, kun elämä ei ole reilua.

Sairaus on osa elämää, mutta sen ei tarvitse määrittää suhdetta itseen. Lempeys itseä kohtaan ei tee sairaudesta kevyempää, mutta se voi tehdä matkasta siedettävämmän.

Ja joskus se riittää.

Tilaa itsellesi arjen jaksamisen tueksi Annukan Lempeästi itseni puolella -kortit täältä.

Selviät kyllä, vaikka joku vetäisi herneet nenään, kun rajaat tai puolustat itseäsi

Et ole hankala ihminen, vaikka rajaat , valitset sen mukaan mikä sinusta tuntuu oikealta eikä niin kuin ”pitäisi”, ja kun puolustat itseäsi. Se, että rajatessa nousee syyllisyyden tunne tai ristiriitaisia oloja, ei tarkoita, että olet tekemässä väärin. Mölyjen mahassa pitäminen, sisäinen marmatus ja alistuminen tekevät olosta turvattomamman eivätkä oikeasti jeesaa ”harmoniaa” kuin ehkä hetkellisesti, jos sitäkään. ⁠Usein ajamme fillarimme juuri siihen ojaan, ettemme halua olla hankala, tai koemme nihkeitä fiiliksiä.

Ja niin jätämme puolustamatta itseämme. Kyse on turvattomuudesta, ja sieltä voi oppia poiskin. Oma elämänvoima alkaa suuntautua itseä, omaa voimautumista, itsensä näköisesti elämistä ja hyviä ihmissuhteita varten, kun oppii puolustamaan itseään.

Rajaaminen on oman elinvoimasi suojaamista ja itsesi puolustaminen on sen mukaan toimimista, että sinun tunteesi ja tarpeesi ovat tärkeitä. Itsesi puolustaminen ei ole terrierinä räyhäämistä tai muille kettuilua vaan TOIMINTAA sen puolesta, mikä sinulle tekee hyvää. Raivoilu ja passiivis-aggressiivisuus nousevat siellä, missä rajasi ovat jo ylittyneet. Ne ovat hyvä tunnusmerkki siitä, että nyt on aika ottaa asiat puheeksi tai toimia itse toisin.

Itsensä suojaaminen ei ole muilla selittämistä eikä yritystä saada heitä ymmärtämään. Se ei myöskään ole tylyttämistä, toisen syyttämistä tai vastuuttamista huonosta olostasi. Asiansa voi avata jämäkästi, mutta ei ole sinun vastuulla, ymmärtääkö toinen miksi olet vihainen, loukkaantunut tai koet tarvetta suojata itseäsi. Läheisessä ihmissuhteessa voi olla reilua avata toiselle omaa kokemustaan enemmän, mutta toisen reaktio ja vastaus rajoihisi kertoo, kuinka turvallinen ihmissuhteenne voi olla, ja mikä siinä on mahdollista. Jos toinen haluaa ymmärtää ja ottaa vastuun sanoistaan, tunteistaan ja toimistaan ja pyytää tarpeen tullen anteeksi, suhde voi lujittua. Mutta jos toinen suhtautuu vähättelevästi rajoihisi, on se merkki siitä ettei omaa hyvinvointia kannata hänen varaansa laskea. On parempi rajata lisää, esimerkiksi ottamalla etäisyyttä.

Ajatus siitä, että on ”hankala ihminen” on pohjimmiltaan pelkoa. Silloin uskoo jäävänsä yksin, tai ettei mitään parempaakaan ole tarjolla vaan täytyy tyytyä ja pitää mölyt mahassa. Mutta sinun tehtäväsi ei elämässä ole olla helppo, vaan itsellesi tosi.

Silloin myös oikeat, sinua arvostavat ihmiset ja asiat ilmaantuvat elämääsi. Itsesi puolustaminen on siis itsearvostusta. Kun et suojaa itseäsi vaan marmatat tai alistut, annat voimasi pois ja arvosi muiden määriteltäväksi. Luultavasti ihan jokainen toimii joskus niin, koska pelko yksinjäämisestä on niin iso, ohjaava tekijä alitajunnassamme. Suurin osa meistä on varhaisissa vaiheissaan jäänyt tunteidensa ja juttujensa kanssa yksin, ja kenties kokenut kiintymyshaavan tai -trauman. Sieltä kumpuaa myös turvaton eli pelon kautta ohjautuva kiintymystyyli. Sitä alkavat hoivata ja vapauttaa sisäisen turvan löytäminen ja vahvistuminen ja uskallus alkaa toimia itsensä puolesta. Vaikka rajaaminen kuumottaa, se myös vahvistaa – ja tekee tilaa elämän ihanille jutuille.

Kuva: Unsplash

Voimauttavat kurssini, terapeuttisen valmennukseni ja parityöskentelyn löydät TÄÄLTÄ.

Narsisti osaa käyttää hyväkseen ylivastuullisen kumppaninsa syyllistymistaipumusta

Ylivastuullinen lapsi

Ylivastuullinen ihminen on lapsuudenperheensä vastuunkantajalapsi. Hän oppi jo pienenä unohtamaan omat tarpeensa ja ryhtyi huolehtimaan rajattomasti muista. Tuo pikkuihminen oppi kannattelemaan muita, hoitamaan pikkusisaria ja olemaan apuna.

Tuon lapsen omat tarpeet ja tunteet eivät saaneet olla näkyviä ja kuuluvia vaan hän käänsi katseensa muihin. Hänen sisälleen jäi hätä, huoli ja turvattomuus. Ylivastuullinen lapsi oppi tuntemaan syyllisyyttä silloin, kun hän itse tarvitsi jotain tai hänellä heräsi vaikea tunne. Moni ylivastuullinen ihminen sanoo vielä aikuisena, että hän on vaikea tai hankala silloin, kun hänellä itsellään on hankala tai vaikea olo. Silloinkin hän ajattelee, että on taakaksi muille.

Narsistinen ihminen on alivastuullinen

Ylivastuullinen henkilö löytää hyvin usein kumppanikseen alivastuullisen ihmisen. Yksi alivastuullisuuden ääriesimerkki on narsistisia piirteitä omaava ihminen. Narsistinen persoona on hyvin vastuuton, hän ei kykene ottamaan vastuuta omista tunteistaan, tekemisistään eikä usein oman elämänsä perusvastuista, näistä esimerkkinä laskujen maksaminen.

Narsistinen ihminen sälyttää omat tunne- ja muut vastuunsa muiden kannettavaksi. Hän tekee sen sumuttamalla ja manipuloimalla. Hän osaa kääntää asiat niin, että hänen vastinparinsa tuntee lopulta syyllisyyttä.

Syyllisyys on vahva koukku

Ylivastuullisen ihmisen mielenmaisemassa syyllisyys on vahva vaikutin. Se on kuin johtokeskus, jolla on paljon valtaa. Syyllisyydestä kärsivän mieli toimii niin, että se pyrkii kaikin keinoin estämään syyllisyyttä heräämästä. Ylivastuulliselle tämä tarkoittaa usein sitä, että hän häivyttää vielä aikuisena oman tarpeensa, tunteensa ja rajansa sekä suorittaa yli voimavarojensa. Hänen on vaikea asettaa rajoja ja kieltäytyä auttamasta tai pelastamasta muita sen sijaan, että auttaisi itseään.

Vahvoja narsistisia piirteitä omaava henkilö osaa käyttää toisen syyllisyystaipumusta hyväkseen. Ylivastuullinen ihminen nielee syyllisyyskoukun usein masunpohjiaan myöten eikä meinaa päästä siitä irti. Syyllisyys on usein se syy, miksi narsistin uhri ei kykene henkisesti irrottautumaan esimerkiksi parisuhteesta narsistin kanssa. Narsisti saa uhrinsa uskomaan, että ylivastuullinen kumppani on narsisti, suhteen pilannut, yliherkkä sekopää eli syyllinen suhteen huonoon tilaan.

Yli- ja alivastuullisen suhteessa käydään syyllistymiskamppailua

Yli- ja alivastuullisen suhteessa puhutaan usein syyllistämisestä ja syyllistymisestä. Alivastuullinen syyttää ylivastuullista kumppaniaan syyllistämisestä. Ylivastuullinen ottaa tuosta yleensä kopin, katsoo itseään peiliin, syyllistyy ja katuu. Alivastuullinen säästyy tällä tavalla vastuun ottamisesta.

Ylivastuullinen ihminen yrittää saada alivastuullisen kumppanin ottamaan asioista vastuuta eli ottaa asioita puheeksi monella keinolla. Alivastuullisen kutsuu tätä syyllistämiseksi. Todellisuudessa käy niin, että ylivastuullinen ottaa koko ajan lisää vastuuta ja alivastuullinen vähemmän.

Onko tässä sinulle jotain tuttua?

Näistä teemoista olen kirjoittanut sekä kirjassani Toivon kirja narsistin haavoittamalle että teoksessani Ylivastuullisten naisten valtakunta.

Kaikkea elämässä ei voi hallita, ja se on hyvä – Uskalla altistaa itseäsi elämän säröille

Juoksevan veden aikaan maaperä altistuu vedelle ja virtaukselle, ja saattaa jopa tulvia. Seurauksena siihen syntyy säröjä, joista lähtee itämään ja nousemaan jotain uutta ja hallitsematonta.

Kaikki meistä kaipaavat ja tarvitsevat omaan elämäänsä tietyn määrän tunnetta autonomiasta. Siitä, että voin omilla toimillani ja valinnoillani vaikuttaa omaan elämääni. Toisilla tämä tarve on korostunut jopa siinä määrin, että pienikin hallinnan tunteen menettäminen synnyttää voimakasta ahdistusta. Tällaisen ihmisen tarve hallita omaa elinpiiriään on niin voimakas, että se tilkitsee pienimmätkin säröt ja tukahduttaa niistä kasvavat versot.

Mutta kuten tiedämme, elämä ei suostu hallinnan alle. Se virtaa vuolaana, kulkee odottamattomiin paikkoihin ja yllättää meidät jatkuvalla syötöllä. Yksi puhuu karman laista, toinen universumin tahdosta ja kolmas puhtaasta sattumasta. Yhtä kaikki, tietty ennakoimattomuus kuuluu osaksi elämää.

Elämme aikakautta, jossa monelle on tärkeää selittää asiat auki. Tutkia, analysoida ja tehdä johtopäätöksiä, jonka myötä kasvattaa omaa kokemusta hallinnasta.

En näe tässä sinällään mitään väärää tai moitittavaa. Samalla totean, että elämisen runsauden kannalta välttämättömät säröt eivät pääse muodostumaan, jos hallinnan tunteesta pitää kiinni kynsin ja hampain.

Silloin on mahdotonta saada luotettavaa vastausta siihen kysymykseen “mitä minulle juuri nyt kuuluu”. Pintapuolinen vastaus on ilmeinen, mutta pinnan alla poreileva avautuu usein vasta säröjen ilmaannuttua.

Säröille pitää altistua ja antautua.

Se tapahtuu luottamalla asioihin, joita ei voi hallita tai joskus edes järkeistää tai selittää. Säröt syntyvät näkymättömään luottamisesta. Siitä, että uskallat lähestyä toista ihmisistä, haastaa omia tottumuksia, altistaa itseäsi uudelle, kuunnella kehotumustasi, seurata intuitiotasi ja monesta muusta vastaavasta tekijästä.

Kiteytetysti siitä, että uskallat luottaa ja antautua pelkän järkeilyn sijaan kaikille aisteillesi. Sille viisaudelle, joka osaltaan on johdattanut meitä läpi historiamme. Se voi kätkeä sisäänsä tärkeää ja ainutlaatuista tietoa itsestäsi ja pyrkimyksistäsi.

Meillä on uskomaton kyky järkeillä ja ajatella. Sen synnyttämän hallinnan tarpeen ei soisi peittävän alleen sitä voimaa ja viisautta, joka heijastuu niistä säröistä, joita elämäämme annamme muodostua.

Uskalla luottaa, ja katso, mitä lähtee muodostumaan.

Ota mitä otat, jätä mitä jätät.

Säröjä kohti mennään myös Harri-Pekan kirjassa Sattuu ihan helvetisti – Opi sietämään kipeitä tunteita.

Jos haluat käydä oikein hyvän keskustelun, yksi valinta ratkaisee – Tee se jo etukäteen

Hyvä keskustelu ei riipu vain sanotuista sanoista. Vähintään yhtä tärkeää on se, millä asenteella vuorovaikutukseen toisen kanssa lähtee. Jo ennen ensimmäistä sanaa teemme valinnan. Olemmeko menossa puolustautumaan, todistamaan olevamme oikeassa vai aidosti kohtaamaan toisen ihmisen?

Tuo näkymätön valinta vaikuttaa siihen, miten kuuntelemme, miten puhumme ja miten tulkitsemme toista.

Jos haluaa käydä aidosti vastavuoroista ja hedelmällistä keskustelua niin kannattaa pukeutua kuvitteelliseen ASUun:

Arvostuksen pipo ajatuksia lämmittämään

Kun päättää tietoisesti arvostaa keskustelukumppanin ajatuksia – vaikkei olisi samaa mieltä – ei vahingossakaan dissaa, vähättele tai tuomitse. Arvostus ei tarkoita hyväksymistä tai periksi antamista, vaan halua kohdata toinen ihmisenä, jolla on omat kokemuksensa, perustelunsa ja tunteensa.

Arvostuksen pipo päässä kuuntelee arvostavin korvin. Ei etsi virheitä tai vastaväitteitä, vaan yrittää arvostaa toisen ajatuksia ja sanoja kuten toivoisi omia ajatuksiaan ja sanojaan arvostettavan.

Suoruuden huivi tuo selkeyttä sanoihin

Suoruuden huivi kaulalla muistuttaa omasta vastuusta keskustelussa. Se saa sanoittamaan oman viestin mahdollisimman suoraan ja toista arvostaen.

Kun on suora, ei kuorruta, kierrä, piilottele tai vihjaile. Ei sano yhtä ja tarkoita toista. Eikä myöskään käyttäydy huonosti “rehellisyyden nimissä”. Suoruus ei tarkoita sitä, että pitäisi sanoa kaikki mitä ajattelee, mutta sanoo sen, mikä pitää tulla ääneen sanotuksi.

Suoruus ei ole töykeyttä. Se on selkeyttä. Kun sanoo sen, mitä tarkoittaa – ja tekee sen toista kunnioittaen – antaa toiselle mahdollisuuden ymmärtää minua oikein.

Uteliaisuuden villapaita on keskustelun lämpökerros

Uteliaisuuden villapaita päällä yrittää aidosti ymmärtää, mitä toinen tarkoittaa. Uteliaisuus näkyy esimerkiksi kysymyksinä: “Kerro lisää?”, “Miten päädyit tähän näkemykseen?”, “Mitä tämä sinulle merkitsee?”

Kysymyksiä ei tarvitse miettiä etukäteen, ne kyllä kumpuavat siinä tilanteessa, kun on aidosti kiinnostunut. Ja ennen kaikkea utelias kuuntelee vastauksen. Ei vain odota omaa vuoroaan puhua. Uteliaisuus pitää keskustelun elävänä ja lämpimänä. Se estää meitä lukittumasta omiin tulkintoihimme ja antaa tilaa aidolle kohtaamiselle.

ASU on keskeinen osa rohkeasti rehellistä vuorovaikutusta. Rohkean rehellisyyden periaatteita avataan Rohkeasti rehellinen -kirjassa ja omaa vuorovaikutustyyliään voi tutkia Rohkeasti rehellinen -itseilmaisukorttien avulla.

Erityisherkkä huomaa työpaikan ongelmat ensimmäisenä – Näin herkkä havaintokyky toimii

Kirjoittaja Antti Paajanen on työelämää sisältä ja sivusta tarkastellut tarkkanäköinen havainnoija, jota kiinnostaa erityisesti se, miksi jotkut ihmiset ja tiimit kukoistavat muutoksessa, kun taas toiset uupuvat hiljalleen näkymättömiin. Erityisherkkyysblogissaan hän pohtii mm. työn, ihmisyyden ja merkityksellisyyden rajapintoja sekä sitä, miten korkea havaintotarkkuus voisi olla työelämässä voimavara eikä kuormituksen lähde.

Meillä suomalaisilla on erityinen suhde metsään. Vaikka maailma ympärillämme kuohuu, niin metsä silti jatkaa kasvuaan, ja sen me tiedämme.

Tiedämme myös, että naava kasvaa vain puhtaassa metsässä. Kun naava katoaa, jotain on vialla.

Onko sinun tiimissäsi naavoja, jotka aistivat työilmapiirin muutokset kauan ennen muita?

Korkea havaintotarkkuus on organisaation varhainen varoitusjärjestelmä

Korkea havaintotarkkuus (Sensory Processing Sensitivity, SPS) on hermoston ominaisuus, jossa ihminen havaitsee fyysisiä, sosiaalisia ja emotionaalisia signaaleja tavallista tarkemmin ja käsittelee niitä syvällisemmin. Ilmiö tunnetaan tutkimuksessa myös erityisherkkyytenä. Tässä tekstissä tarkastelen sitä nimenomaan työelämän ja organisaatioiden näkökulmasta, havaintokykynä.

Työelämässä tämä näkyy kykynä reagoida herkästi ympäristön muutoksiin, tehdä harkitumpia päätöksiä ja tunnistaa riskejä ja mahdollisuuksia varhaisessa vaiheessa.

Esimerkiksi asiakasrajapinnassa tälläinen kyky on kultaa. Omalla myyntiurallani korkea havaintotarkkuus auttoi aistimaan ostotiimin todelliset huolenaiheet jo ennen kuin ne sanoitettiin ja tekemään päätöksiä, jotka palvelivat molempia osapuolia.

Isojen yritysten välisissä myyntineuvotteluissa ratkaisevaa ei ole lopulta vain data ja argumentit, vaan kyky lukea pöytää: missä kohtaa katse välttelee, ääni kovenee tai keskustelu pysähtyy.

No entäpä sitten oman organisaation kasvun paikat?

Moni organisaatio mittaa työhyvinvointia jälkikäteen vuosittaisilla kyselyillä, sairaspäivätilastoilla tai exit-haastatteluilla. Mutta mitä jos voisimmekin reagoida ennen kuin ongelmat räjähtävät käsiin?

Usein hiljaiset, tarkat havainnoijat, havaitsevat ensimmäisinä, kun:

• ilmapiiri kiristyy
• vauhti alkaa ohjata enemmän kuin suunta
• työn merkitys katoaa tekemisen alle
• työ on rakennettu ensisijaisesti niille, jotka tuottavat näkyviä tuloksia nopeasti ja määrätietoisesti. Ei niille, jotka näkevät, minne ollaan menossa

Se ei näy heti tuloksissa. Se näkyy viiveellä

• heikompana ennakointina
• kasvavina virheinä
• potentiaalina, joka jäi käyttämättä.

Usein korkean havaintotarkuuden henkilöt eivät sano mitään, niin kävi omalla kohdallanikin. Ei siksi, että eivät välittäisi, vaan koska eivät koe oloaan turvalliseksi tuoda asioita esiin. Tässä kohtaa organisaation johto ja henkilöstöhallinto voivat joko menettää voimavaran tai ottaa sen käyttöön.

Kun sisu loppuu, syntyy tilaa uudelle

Olen itse kokenut, miltä tuntuu jatkaa sinnittelyä silloinkin, kun keho ja mieli huutavat taukoa. Näin jo etukäteen, mihin suuntaan mentiin, kun vauhti meni ihmisyyden edelle, mutta en saanut havaintojani sanoiksi. Lopulta sisuni loppui ja vasta silloin oli pakko pysähtyä.

Tänään uskon, että korkean havaintotarkkuuden taito on yksi alihyödynnetyimmistä voimavaroista työelämässä. Se ei vaadi suuria investointeja, mutta se vaatii uudenlaista ymmärrystä.

Tekoälyn aikakaudella, jossa työkalut ja osaaminen tasapäistyvät nopeasti, juuri ihmisten kyky havaita, tulkita ja ennakoida erottaa organisaatiot toisistaan. Kutsun tätä inhimillisyysloikaksi. Siihen ei tekoäly kykene, mutta me ihmiset voimme.

Mitä voit tehdä jo tänään?

• Kysy itseltäsi: tunnetko tiimisi herkät havainnoijat?
• Luo tilaa palautumiselle ja rauhoittumiselle työpäivän aikana.
• Kutsu hiljaiset puhumaan eli luo psykologista turvaa.
• Arvosta sitä, joka havaitsee, ennen kuin muut ehtivät reagoida.

Naava-ajattelu alkaa siitä hetkestä, kun ymmärretään, että vauhti ja näkeminen eivät ole toistensa vastakohtia, vaan toistensa edellytyksiä. Kun molemmat tunnistetaan yhtä arvokkaiksi, organisaatio alkaa nähdä metsän puilta.

Onko teidän organisaatiossanne jo naavan aika?

Myrkyllinen johtaja hallitsee pelolla – Mitä voit tehdä tilanteessa?

Kahdessa kuukaudessa Taija menetti työnsä, asemansa ja maineensa. Ei siksi, että olisi tehnyt työnsä erityisen huonosti, vaan siksi, että hänen esihenkilönään toimiva varatoimitusjohtaja halusi hänet pois työtehtävästä.

Taitavasti manipuloiva varatoimitusjohtaja halusi osoittaa muille, että Taija tekee jatkuvasti virheitä. Lopulta esihenkilö lavasti väärinkäytöksiä saadakseen Taijan irtisanotuksi.

Irtisanominen todettiin myöhemmin tuomioistuimessa laittomaksi. Silti vahinko oli jo tapahtunut. Taijan maine tahraantui, eikä poliisi tutkinut rikosepäilyjä työturvallisuusrikoksesta ja työsyrjinnästä.

Tapahtumat kuvataan kirjassa Taijan tarina (Ajatussampo 2026). Nimimerkillä kirjoittava Lilli Pitkänen kertoo omiin kokemuksiinsa perustuvan tositarinan myrkyllisestä ja tuhoavasta johtamisesta. Olen nähnyt tapaukseen liittyviä dokumentteja ja tiedän kirjan kuvaavan todellista, tuhoavaa johtamista.

Suomen kielessä tuhoavaa johtamista kuvataan monilla sanoilla, kuten pelolla johtaminen, myrkyllinen, narsistinen, autoritäärinen tai tyrannimainen johtaminen. Nimityksiä on monia, mutta lopputulos on sama: kyse on kaltoinkohtelevasta johtamisesta.

Aihetta on tutkittu laajasti sekä Suomessa että kansainvälisesti. Tutkimuksissa on havaittu, että myrkyllinen johtaminen rapauttaa luottamusta, heikentää työkykyä ja rikkoo työyhteisöjä – usein pitkäksi aikaa. Silti tuhoavaa johtamista on valitettavan paljon myös suomalaisessa työelämässä.

Pelolla johtaminen ei kannata

Kun kirjoitin huhtikuussa julkaistavaa Piilokiusaajat ympärilläsi -kirjaani, kuulin lukuisia kertomuksia myrkyllisistä johtajista. Tarinat jakautuivat usein kahteen ryhmään.

Toiset johtajat toimivat avoimesti. Suuri osa työyhteisöstä tunnistaa, että johtaminen on epäasiallista ja tuhoavaa. Vaikka ylin johto ei puuttuisi tilanteeseen, työkaverit voivat tukea toisiaan.

Toiset johtajat toimivat hienovaraisemmin. He näyttäytyvät osalle henkilöstöstä miellyttävinä, mutta kohtelevat epäsuosioon joutuneita aivan toisin. Se, joka ei ole johtajan suosikki, näkee hänestä täysin erilaisen puolen. Oma kokemus voi olla silloin satuttavan yksinäinen.

Monet esihenkilöt uskovat, että pelko, paine ja stressi saavat ihmiset suoriutumaan paremmin. Tutkimukset osoittavat kuitenkin päinvastaista: stressi heikentää ajattelua ja luovuutta, lisää virheitä ja syö motivaatiota.

Mitä voit tehdä, jos työyhteisöä johdetaan myrkyllisesti?

Tuhoavaa johtamista tutkinut Minna Hoffrén korostaa, että myrkyllistä johtamista voi haastaa vain työyhteisön jäsenten yhteinen puuttuminen epäkohtiin. Kun vahingoittavaan tilanteeseen puututaan yhdessä, on johtajan vaikeampi hallita pelolla.

Yksilölliset selviytymiskeinot – vaikeneminen, sinnitteleminen, sairauslomat tai työpaikan vaihto – voivat auttaa yksittäistä ihmistä, mutta eivät korjaa ongelmaa. Ne jättävät muut johtajan armoille.

Epäkohtien eteenpäin vieminen ylemmälle johdolle ei voi siis olla vain yhden tai kahden työntekijän vastuulla, siihen on osallistuttava kaikkien.

Mutta – jos muut eivät kyseenalaista tai tunnista johtamisen tai työyhteisön myrkyllisyyttä, on esimerkiksi työpaikan vaihtaminen ja sairausloman tai muun vapaan pitäminen oikein hyvä vaihtoehto. Tästä aiemmasta kirjoituksestani voit myös saada tukea haastavaan tilanteeseen.

Myrkyllistä johtamista ja johtamisen hienovaraisempia piiloväkivallan muotoja käsitellään laajemmin Piilokiusaajat ympärilläsi -kirjassani, joka julkaistaan huhtikuussa Hidasta elämää -kirjasarjassa. Seuraa myös tiliäni @tiinaemiliakaunisto Instagramissa, jossa julkaisen kirjaa varten kerrottuja kuvailuja työpaikkakiusaamisesta.

Oletko väsynyt olemaan ankara itsellesi ja vaatimaan liikoja? – Näin olet lempeästi itsesi puolella

Moni meistä osaa olla ymmärtäväinen, kannustava ja lempeä muille – mutta unohtaa saman suhtautumistavan itseään kohtaan. Kuulostaako tutulta? Itse elin vuosia näin ja hyvin vakavin seurauksin. Nyt olen opetellut vaatimusten sijaan olemaan lempeästi itseni puolella.

Itsesi puolella oleminen ei tarkoita itsekkyyttä tai vastuun pakoilua, vaan kykyä kohdata oma elämä myötätunnolla. Se on taito, jota voi harjoitella.

Lempeys alkaa sisäisestä puheesta

Pysähdy hetkeksi kuuntelemaan, miten puhut itsellesi vaikeina hetkinä. Onko ääni ankara, vaativa tai vähättelevä?
Kysy itseltäsi: Puhuisinko näin hyvälle ystävälle?

Usein jo pelkkä sävyn muuttaminen auttaa:
• “Olen epäonnistunut” → “Tämä ei mennyt kuten toivoin, mutta opin jotain.”
• “Minun pitäisi jaksaa” → “Olen väsynyt, ja se on inhimillistä.”

Sisäinen puhe muokkaa kokemustamme todellisuudesta enemmän kuin huomaammekaan.

Keskeneräisyys on osa ihmisyyttä

Lempeästi itsesi puolella oleminen tarkoittaa lupaa olla keskeneräinen. Sinun ei tarvitse olla aina vahva, varma tai tehokas. Elämä on prosessi ja matka, ei suoritus. Kun lakkaat vaatimasta itseltäsi jatkuvaa valmiutta, syntyy tilaa levolle, luovuudelle ja aidolle kasvulle.

Tunteet eivät ole virheitä

Usein vastustamme omia tunteitamme: “Ei minun pitäisi tuntea näin.” Mutta tunteet eivät tottele käskyjä. Kun tunne saa olla olemassa ilman tuomitsemista, se yleensä myös hellittää nopeammin.

Lempeämpi lähestymistapa on sanoa: “Tämä tuntuu nyt tältä, ja se on ok.”

Rajat ovat itsemyötätuntoa

Itsesi puolella oleminen näkyy myös rajoina. Rajat on olemassa, jotta sinä jaksaisit paremmin. Sinulla on oikeus sanoa ei, hidastaa ja valita toisin – ilman jatkuvaa syyllisyyttä. Rajat eivät ole muiden hylkäämistä, vaan oman jaksamisen kunnioittamista. Ne kertovat: minäkin olen tärkeä.

Lempeys löytyy pienistä teoista

Usein ajattelemme, että itsensä puolella oleminen vaatii suuria oivalluksia tai elämänmuutoksia. Todellisuudessa se on usein arkista ja pientä:

• tauko ilman selityksiä
• lämmin juoma kiireen keskellä
• lupa levätä, vaikka kaikki ei ole valmista
• ystävällinen ajatus itseä kohtaan

Nämä hetket kasaantuvat ja muuttavat tapaasi olla itsesi kanssa. Sinulla on lupa olla itse itsesi paras ystävä.

Lempeä muistutus

Lempeästi itsesi puolella oleminen ei tarkoita, että elämä olisi aina helppoa. Se tarkoittaa, ettet jätä itseäsi yksin – etenkään vaikeina hetkinä. Ota itseäsi välillä kädestä ja anna lempeä halaus itsellesi. Ansaitset vain parasta.

Ehkä tärkein kysymys on tämä:
“Mitä tarvitsisin juuri nyt, jos olisin oman elämäni paras ystävä?”

Siitä lempeys usein alkaa.

Kurkkaa myös Annukan Lempeästi itseni puolelle -kortit, jotka auttavat kuuntelemaan itseä, tunnistamaan omia tärkeitä tarpeita sekä muuttamaan ankaraa sisäistä puhetta lempeämmäksi.

Kurkkaa myös Annukan myötätuntoiseen halaukseen ottava opaskirja Matka itsesi puolelle.

Tuleeko hyvinvoinnista ja eheytymisestä suorituspaineita ja ahdistusta? Mikä jeesaa?

Kirjoitin ensimmäisessä kirjassani Sydänjuttu siitä, kuinka henkinen- ja hyvinvointiskenekin pitävät toisinaan yllä ahdistusta ja luuseriuden fiilistä. ”Juo vihermehuja! Älä missään nimessä juo vihermehuja talvella! Jumppaa! Älä jumppaa niin paljon!”. Kaikenlaisia ohjeita ja näkemyksiä siitä, kuinka voisimme voida paremmin, eheytyä ja elää parasta elämäämme tulee ihan joka tuutista.

Luultavasti jokainen meistä haluaa nauttia elämästä. Silti laiffi on välillä ihan hanurista. Tapahtuu vaikeita ja pelottavia asioita. Joskus hokaamme tehneemme valintoja, jotka eivät olleet lähtöisin omasta sydämestämme. Sivuutamme itseämme. Olemme väsyneitä, jumissa, voimattomia.

En todellakaan niittaa nyt inhimillistä, kollektiivista haluamme voida hyvin vaan puhun siitä, kuinka kulttuurissamme patologisoidaan vaikeita tunteita ja vaiheita, ja usein traumakin nähdään asiana, jonka voi työstää itsestään ulos. Voi tuntea aika herkästi epäonnistuneensa, jos kaikista yrityksistä, tsempistä, itsensä työstämisestä ja terapoimisesta huolimatta edelleen on haasteita.

Uskomme usein, että kun meillä on paha olla, olemme pahoja tai huonoja. Mutta kaikilla meistä on joskus vaikea olla, eikä se tarkoita, että meissä on vikaa.

Kaikilla meillä on haasteita, vaihtelevissa määrin ja kohdin elämää. Saatamme kantaa tunnistamatonta traumaa, joka näkyy turvattomuutena: ylimiellytämme ja sivuutamme itseämme, koska niin olemme oppineet toimimaan. Yritämme pysyä turvassa ja tulla hyväksytyiksi, koska olemme joskus tulleet hylätyksi. Olemme oppineet uskomaan, että säilyttääkseen yhteyden toisiin täytyy luopua yhteydestä itseensä.

Hyvinvointi tai eheytyminen ei ole sitä, että teet kaikki ”oikeat jutut” vaan enemmän lempeyttä itseäsi kohtaan

Elämä ja ihmisyys on moniulotteista, mutkikasta, ristiriitaista, hallitsematonta. Haluaisimme ajatella, että näitä ihanaa viittä vinkkiä noudattamalla elämä alkaa helpottua – eli sitten saamme vihdoin kokea kaipaamaamme turvaa ja hyväksyntää. Koitamme ymmärrettävästi saada hommelia hallintaan, ja uskomme herkästi, että jotkut osaavat elää elämää paremmin kuin me. Seuraamme perässä, ja tunnemme surkeutta, jos elämä ei siitä suttaantunutkaan ihan niin sutjakkaasti. Kulttuurimme toitottaa, että kontrolloimalla ja tahdonvoimalla voi menestyä ja pärjätä, mutta unohtaa kertoa, että eihän elämää oikeasti voi kukaan kontrolloida. Hyvinvointi tai eheytyminen ei ole sitä, että teet kaikki ”oikeat jutut” vaan enemmän lempeyttä itseäsi kohtaan.

Mutta mitä jos eheytyminen on sitä, että oppii takaisin yhteyteen itsensä ja kehonsa kanssa? Oppii lempeämmäksi itselleen niin, että voi kuunnella enemmän sisäisyyttään kuin sitä, mitä muut ihmiset sisäisyytesi (ja ulkokuoresi) fiksaamisesta sanovat? Monelle meistä oman kehon tuntemukset ja intuition mukaan toimiminen ovat vierasta. Ja juuri oman kehon ja sen kantaman intuition ääreen voisimme oppia laskeutumaan pehmeämmin ilman ajatusta, että jokin on rikki ja se on korjattava, jotta olomme voi parantua.

Näen niin, että sisäisen turvan, tunneyhteyden ja lempeyden myötä omat voimavarat voivat vapautua selviytymisestä ja sopeutumisesta enemmän sydämen kautta elämiseen. Se ei poista elämästä vaikeuksia, mutta jeesaa ammentamaan vaikeuksista viisautta ja ennen kaikkea rakastamaan itseämme kaiken härdellin keskellä.