Sivu 13 – Hidasta elämää

Ylivastuullisuus ajaa suomalaiset naiset uupumukseen

Arjen (ja juhlan) kuningattaret

Me suomalaiset olemme arkityön sankareita ja metatyön kuningattaria. Sitä olemme olleet jo sukupolvien ajan. Tätä teemaa olen pohtinut laajasti kirjassani Ylivastuullisten naisten valtakunta.

Naisten ylivastuullisuus on aiheena itselleni läheinen. Olen itsekin ylivastuullinen nainen. Enkä oikeasti tunne ketään naista, joka ei sitä olisi. Myös miehissä on ylivastuullisia, tietenkin, mutta kirjassani olen kuitenkin keskittynyt naisiin.

Ylivastuullisuuden juuret ovat lapsuudessa

Ylivastuullisuuden juuret ovat lapsuudessa. Ylivastuullisen naisen lapsuudessa on ollut jotain sellaista, minkä seurauksena lapsi on ottanut vastuunkantajan rooli. Usein perheissä, joissa joku lapsista ottaa toisten tarpeet ja tunteet kantaakseen, on haavoittunutta vanhemmuutta: päihteitä, vaikeita parisuhde- tai muita tilanteita.

Usein vastuunkantajan roolin ottaa perheen esikoinen, mutta roolin saattaa ottaa myös temperamentiltaan perheen herkin lapsi, jolla on kysyä nähdä ja aistia asioita.

Miten ylivastuullisuus näkyy?

Ylivastuullisuus voi olla sitä, että nainen tekee paljon: omat työnsä, kotityöt ja niin edelleen. Ylivastuullisuus on kuitenkin paljon muutakin: se on toisten tarpeista huolehtimista, tunteiden ja ilmapiirin kannattelua, murehtimista ja huolta. Konkreettisen työn ja henkisen kuorman määrä voi olla tosi iso.

Teemme oikeasti valtavan paljon näkyvää ja varsinkin näkymätöntä työtä. Näkymättömän työn määrää ei usein tajua naisen lähipiiri, mutta ei usein nainen itsekään.

Miksi ylivastuullinen tekee niin paljon?

Keräsin kirjaani varten naisten tarinoita ylivastuullisuudesta. Aineistoa analysoidessani oivalsin, että ylivastuullisen aikuisen naisen sisällä asuu edelleen se pieni tyttö, joka on jäänyt paljosta vaille. Hänen tunteitaan eikä tarpeitaan ei välttämättä nähty kovin hyvin vaan hän jäi selviytymään tunteineen yksin. Tuo yksinpärjääjä asuu aikuisen ylivastuullisen naisen sisällä.

Ylivastuullisen naisen sisällä on usein tosi paljon hätää, turvattomuutta, syyllisyyttä ja häpeää, joita hän yrittää hallita pitämällä langat käsissään ja pyrkimällä olemaan hereillä kaikkien suhteen, jotta mitään pahaa ei pääsisi tapahtumaan. Moni tulkitsee tuon hallinnan- ja kontrollintarpeena, mitä tuo tietysti onkin, mutta todellisuus on paljon syvempi: nainen tekee tuota, jotta tuntisi olonsa turvalliseksi ja loisi turvaa myös esimerkiksi lapsilleen.

Mikä auttaa?

Ylivastuullinen nainen suorittaa itsensä usein uupumukseen asti ja viimeistään silloin hän joutuu oppimaan tavan luopua liiasta vastuunkannosta. Ylivastuullisuudesta luopuminen edellyttää omien rajojen, tunteiden ja tarpeiden tunnistamista ja niiden totena pitämistä. Ylivastuullinen nainen joutuu opettelemaan sitä, että hän saa asettaa itsensä joskus etusijalle.

Toipumismatkalla joutuu usein oppimaan myös avun pyytämistä ja vastuun jakamista, oman avuttomuuden ja tarvitsevuuden hyväksymistä ja sinunkauppojen tekemistä syyllisyyden kanssa.

Katso uutuuskirjani täältä.

Hermostoltaan herkkä voi aistia kirkkaan valon jopa kipuna – Moni aistiherkkä tai autismikirjolla oleva kokee näin

Kaupallinen yhteistyö North Ray -verkkokaupan kanssa.

Valo vaikuttaa meihin kaikkiin, mutta aistiherkille ja autismikirjon ihmisille vaikutus voi tuntua erityisen voimakkaalta. Valo voi aiheuttaa tuntemuksia tai aistiärsykkeitä, jotka joko tukevat jaksamista tai tekevät koko päivästä raskaan.

Moni on kokenut, että kirkas LED-valaistus, välkkyvät näytöt ja lyhytaaltoinen sininen valo tuntuvat teräviltä ja läpitunkevalta, ja tuntemukset voivat tuntua jopa koko kehossa. Kyse ei ole liioittelusta tai liiallisesta herkkyydestä, vaan siitä, miten hermosto vastaanottaa ja käsittelee valoa.

Aistiherkkyydet ovat autismikirjolla yleisiä, ja valo on ärsyke, jolla voi olla huomattavaa vaikutusta päivän rytmiin ja jaksamiseen. Liian kirkas tai sinivalovoittoinen valo voi lisätä levottomuutta, vaikeuttaa keskittymistä ja tehdä tilasta kuormittavan. Lempeämpi valaistus voi puolestaan tuoda rauhaa ja selkeyttä ja auttaa hengähtämään.

Valon erilaiset aallonpituudet vaikuttavat hermostoon eri tavoin

LED-näytöt ja modernit sisävalot sisältävät runsaasti lyhytaaltoista sinistä valoa, joka voi tuntua terävältä ja häikäisevältä. Hermosto reagoi tähän valoon tavallista voimakkaammin.

Illalla valon merkitys korostuu entisestään. Jos ympäristö pysyy kirkkaana ja sinivalovoittoisena myöhään iltaan, keho voi jäädä “päivätilaan”, vaikka olisi jo aika rauhoittua. Tämä voi vaikeuttaa nukahtamista varsinkin, jos hermosto muutenkin kuormittuu tai reagoi herkästi.

Lempeä valoympäristö ei ole pelkästään mukavuuskysymys, vaan myös käytännön keino tukea hermoston tasapainoa ja hillitä arjen kuormitusta.

Käytännön apuvälineitä herkille aisteille

Kaikki eivät halua tai jaksa muokata kodin valaistusta pitkin päivää, eikä tarvitsekaan. Usein pienet ja helpot ratkaisut riittävät. Kun valon sävyä ja kirkkautta voi säätää lempeämmäksi omien aistien mukaan, arki tuntuu monella heti kevyemmältä.

Päivällä jo kevyt valon pehmennys voi helpottaa oloa, jos kirkas sisävalaistus tai digilaitteiden ruudut tuntuvat kuormittavilta. Keltaisella linssillä varustetut päivälasit suodattavat valon terävintä osaa, mutta säilyttävät luonnollisen kirkkauden. Näkymä ei tummene, vaan tuntuu yksinkertaisesti pehmeämmältä ja silmille rauhallisemmalta.

Illalla hermosto kaipaa selkeää viestiä siitä, että päivä on päättymässä. Oranssilinssiset iltalasit auttavat vähentämään sinivaloa 3–4 tuntia ennen nukkumaanmenoa ja tukevat kehon luonnollista rauhoittumista. Moni huomaa, että kierrokset laskevat helpommin ja iltaan tulee levollisempi rytmi, vaikka kotona olisi vielä valot päällä tai ruutuja käytössä.

Kotiin voi tuoda myös lempeämpää tunnelmaa valonlähteitä vaihtamalla. Sinivalottomat iltavalot luovat pehmeää, lämpimänsävyistä valoa, joka ei ärsytä herkkiä aisteja eikä häiritse vuorokausirytmiä. Jos taas kuormitus liittyy enemmän valon välkkymiseen tai levottomuuteen, tasainen ja luonnollinen täyden spektrin polttimo voi tuntua hermostolle huomattavasti miellyttävämmältä.

Pienikin muutos valossa voi olla yllättävän suuri helpotus. Kun ärsykkeet vähenevät, tilaa jää enemmän keskittymiselle, rauhoittumiselle ja omassa rytmissä toimimiselle.

Pienikin valon muutos voi helpottaa

Moni autismikirjolla oleva henkilö kuvaa, että lempeämpi valo on ollut helpotus. Kun terävät ärsykkeet vähenevät, pystyy paremmin rauhoittumaan, leikkimään, keskittymään ja tekemään asioita omassa rytmissä. Valaistus ei ratkaise kaikkea, mutta se on yksi niistä harvoista asioista, joita voidaan muuttaa helposti ja joissa vaikutus tuntuu usein nopeasti.

Jos haluat kokeilla, miten valaistuksen muutos voi tukea rauhoittumista, keskittymistä ja palautumista, löydät apuvälineitä North Rayn verkkokaupasta TÄÄLTÄ.

Huomioithan, että tämä teksti ei ole lääketieteellinen ohje. Jos sinulla on terveyteen liittyviä kysymyksiä, otathan yhteyttä ammattilaiseen. Tekstin näkemykset perustuvat yleiseen tietoon ja kokemukseen valon vaikutuksesta hyvinvointiin.

Lähteet:

Autismiliitto. Aistit. (19.4.2023). https://autismiliitto.fi/autismi/toimintakyky/aistit/

Autismiliitto. Aistitoiminta. (31.1.2023). https://autismiliitto.fi/aistitoiminta/

Autismiliitto. Aistit ja rentoutuminen. (3.9.2025). https://autismiliitto.fi/tuki-ja-neuvot/tukikeinot/aistit-ja-rentoutuminen/

Käypä hoito (Duodecim). Aistisäätelyn epätyypillisyys autismikirjon häiriössä. (23.1.2023). https://www.kaypahoito.fi/nix03217

Robertson, C. E., & Baron-Cohen, S. Sensory perception in autism. Nature Reviews Neuroscience, 18, 671–684 (2017). https://doi.org/10.1038/nrn.2017.112

Blume, C., Garbazza, C., & Spitschan, M. Effects of light on human circadian rhythms, sleep and mood. Somnologie (2019). https://doi.org/10.1007/s11818-019-00215-x

Chang, A.-M., Aeschbach, D., Duffy, J. F., & Czeisler, C. A. Evening use of light-emitting eReaders negatively affects sleep, circadian timing, and next-morning alertness. PNAS, 112(4), 1232–1237 (2015). https://doi.org/10.1073/pnas.1418490112

IEEE Std 1789-2015. IEEE Recommended Practices for Modulating Current in High-Brightness LEDs for Mitigating Health Risks to Viewers. (2015). https://25472181.fs1.hubspotusercontent-eu1.net/hubfs/25472181/PDF%20files/IEEE%201789%20-%20Recommended%20Practices%20for%20Modulating%20Current%20in%20High-Brightness%20LEDs%20for%20Mitigating%20Health%20Risks%20to%20Viewers.pdf

American Academy of Ophthalmology. Digital Devices and Your Eyes. (5.12.2025). https://www.aao.org/eye-health/tips-prevention/digital-devices-your-eyes

Voiko itseään oppia rakastamaan?

Olemme usein todella armottomia itseämme kohtaan. Pään sisäinen pomomme listaa koko ajan lukemattomia odotuksia ja vaatimuksia siitä, millaisia meidän tulisi olla.

Kuulemme sisältämme moitteita siitä, miten typerästi vastasimme palaverissa, tai miten surkealta näytämme tai miten emme taaskaan osanneet olla itsemme puolella ihmissuhdehaasteissa. Mielemme pomo epäilee taitojamme ja vähättelee osaamistamme, samalla kun se vaatii enemmän ja parempaa.

Hyvin harvoin yletymme sisäisen pomomme vaatimalle tasolle, niinpä koemme riittämättömyyttä, huonommuutta, syyllisyyttä ja jopa häpeää. Ei siis ihme, että meistä tuntuu, ettemme osaa rakastaa itseämme.

Kuitenkin itsensä rakastaminen on pohja ja perusta tasapainoiselle elämälle. Sillä on todella suuri merkitys hyvinvoinnillemme.

Kun rakastamme itseämme, olomme on vakaa, turvallinen ja rauhallinen. Voi lempeästi ja hyväksyvästi olla juuri se ihminen kuin on ja seisoa itseään arvostaen omilla jaloillaan.

Usein itsensä arvostaminen ja itsensä rakastaminen ovat sotkeutuvat mielessämme sekavaksi vyyhdiksi. Ero on siinä, että itsensä arvostaminen tapahtuu egomielen tasolla. Toisin sanoen voimme ajatteluamme muuttamalla oppia arvostamaan itseämme. Ja se on todellakin hyvä asia, sillä sisäinen puheemme vaikuttaa voimakkaasti tunnetilaamme.

Rakkaus on meissä aina

Itsensä rakastamista ei tarvitse opetella tai oppia, sillä rakkaus on meissä aina.

Juuri nyt muistelepa koskettavaa tai hauskaa hetkeä jonkun läheisesi tai lemmikkieläimesi kanssa. Huomaatko, miten lämpö ja rakkaus lähtevät virtaamaan sinussa? Muistot avaavat sinussa jo olevan rakkauden.

Arkiminämme eli egomme lisäksi meissä on olemassa myös toisenlainen taso, todellinen minuus, jonka elämän pyörityksessä hyvin herkästi unohdamme.

Voimme saada yhteyden todelliseen minuuteemme, kun mielemme hiljenee. Se voi tapahtua saunan lauteilla rentoutuessa tai takkatulen loimua tuijotellessa. Voimme myös meditoiden löytää yhteyden syvimpään itseemme. Silloin mielen hälinä hetkeksi lakkaa ja antaudumme hiljaisuudelle ja syvälle rauhalle.

Todellisen minuutemme tasolla aistimme loppumattoman lempeyden, hyväksynnän ja rakkaudellisuuden. Toisin kuin egominämme, todellinen minuutemme ei vaadi meitä muuttumaan tai kehittymään paremmiksi ollaksemme rakkauden arvoisia. Todellisen minuuden tasolla rakkautta ei tarvitse ansaita, löytää tai saavuttaa. Sillä rakkaus on olemassa aina.

Ainoa mitä tarvitsee, on olla halukas rakastamaan itseään ja avautumaan rakkaudelle. Ja tuon halukkuuden voimalla lähdemme purkamaan erilaisia egomielemme kasaamia esteitä, uskomuksia ja pelkoja rakkauden tieltä.

Vaikka todellinen minuus näkee arkiminän virheet ja erheet, se säteilee aina hyväksyvää arvostusta ja rakkautta itseämme kohtaan. Mitään muuta ei tarvita. Kun hyväksymme itsemme kaikkine puolinemme, ymmärrämme, että itsensä rakastaminen on rakkauden hyväksymistä.

Lisää siitä, miten voi purkaa rakkauden esteitä, löydät kirjastani Avaudu rakastamaan itseäsi

Tutustu rakkausryhmiini ja valmennustarjontaani tai tilaa onnellisuus- tai rakkausluento TÄSTÄ.

Kun yksin pärjäämisestä tulee selviytymiskeino – Moni ylivastuullinen nainen tunnistaa nämä kokemukset

”Minusta kasvoi pärjääjä, huolehtija, kaikki langat omissa käsissä pitäjä, tarkka ja tunnollinen, sellainen, joka kokee omien haavoittuvuuden tunteiden näyttämisen vaikeana, välttelee konflikteja ja laittaa muiden tunteet ja tarpeet aina omien edelle. Pyytelee anteeksi olemassaoloaan ja kantaa muiden syyllisyyttä.

Turvattomana selviytymiskeinoni ovat olleet supervahvuus ja yksin pärjääminen. Tietoisella tasolla koen ja tiedän olevani arvokas, osaava ja lahjakas, juuri sellainen kuin haluankin olla, mutta tunnetasolla, jossain syvällä, alitajuisessa kokemusmaailmassa koen vahvasti olevani arvoton ja viallinen. Se on hyvin ristiriitaista.”

(Sanna, 50, kirjassa Ylivastuullisten naisten valtakunta)

Moni ylivastuullinen nainen tunnistaa sitaatissa mainitun ristiriidan: järki sanoo yhtä, mutta tunteet ja sisäinen kokemus kertovat toista. Ulospäin ihminen näyttää tehokkaalta ja vahvalta, mutta pinnan alla on väsymystä, syyllisyyttä ja jatkuvaa varuillaan oloa.

Tunnelukkoterapeutti, pappi ja tietokirjailija Miia Moision uutuuskirjassa Ylivastuullisten naisten valtakunta (Bazar/Hidasta elämää, 2026) kuvataan tätä sisäistä mielenmaisemaa, jossa omin avuin pärjääminen, kaikesta huolehtiminen ja kaikkien lankojen käsissä pitely ei enää ole vapaaehtoinen valinta vaan selviytymiskeino. Moni nainen tunnistaa itsessään näitä kirjasta poimittuja ylivastuullisen naisen ajatuksia, tunteita ja kokemuksista.

Terve itsekkyys ja uhrautuminen menevät sekaisin

Ylivastuullisuuteen kuuluu, että ihminen ei tunnista, missä kulkee terveen itsestä huolehtimisen ja liiallisen uhrautumisen raja. Toisten tarpeet ja pyynnöt menevät automaattisesti omien edelle usein niin huomaamatta, että itsekin havahtuu vasta myöhään siihen, ettei esimerkiksi omille harrastuksille, levolle tai iloa tuottavalle tekemiselle jää tilaa.

Ajatus itsekkyydestä voi tuntua suorastaan uhkaavalta. Monen uskomusmaailmassa hyvä ihminen on epäitsekäs, joustava ja aina saatavilla. Siksi omien rajojen puolustaminen herättää syyllisyyttä ja häpeää, vaikka kyse olisi täysin perustelluista jokaiselle kuuluvista tarpeista, esimerkiksi levon tarpeesta.

Avun pyytäminen ja vastaanottaminen tuntuu vaikealta

Ylivastuullinen nainen on usein erinomainen kuuntelija ja uskollinen ystävä, mutta kun katse pitäisi kääntää itseensä, hän menee lukkoon. Avun pyytäminen ei tule edes mieleen tai se voi tuntua ylivoimaisen vaikealta, lahjojen vastaanottaminen vaivaannuttavalta.

Moni on oppinut, että kaikki on hyvin silloin, kun läheisillä menee hyvin – ja unohtaa samalla itsensä ja oman vointinsa kokonaan. Mielessä voi silti olla toive yhdessä tekemisestä ja siitä, että joku auttaisi.

Muiden vaikeat tunteet aiheuttavat syyllisen olon

Ylivastuullinen ajattelee syvällä sisimmässään, että hän ei saisi tuottaa muille pettymystä tai pahaa mieltä. Kun näin kuitenkin väistämättä elämässä ja ihmissuhteissa tapahtuu, seuraa kohtuuton syyllisyyden tunne ja voimakas tarve hyvittää, pyydellä anteeksi ja paikata tilanne – vaikka oma osuus olisi pieni tai olematon.

Häpeän ja arvottomuuden tunteet

Monen ylivastuullisen naisen mielenmaisemaa värittää syvä kokemus arvottomuudesta ja vajavuudesta. Häpeä kuiskii tarinaa siitä, ettei ole riittävä, kelpaava tai kaiken hyvän arvoinen.

Tämä näkyy siinä, kuinka vaikeaa on ottaa vastaan hoivaa, apua, hyvää ruokaa, lepoa tai tukea – kaikkea sitä, mitä itse tarjoaa ja sallii muille. Jos huomaat itsessäsi tällaista, mieti voisiko kuitenkin olla niin, että läheinen tai ystävä saa itselleen aidosti hyvää mieltä siitä, että hän auttaa ja ilahduttaa sinua?

Arvottomuuden ja riittämättömyyden kokemukset

Arvottomuuden kokemus tyrkkii tekemään enemmän ja paremmin. Sisäinen puhe on ankaraa, vaatimukset kohtuuttomia ja velvollisuudet loputtomia. Riittämättömyyden tunne kasvaa, vaikka todellisuudessa kukaan ei jaksaisi sellaista kuormaa.

Tarve pitää kaikki kasassa

Ylivastuullisten naisten tarinoissa toistuvat turvattomuus ja suojattomuus. Kun on vaikea luottaa elämään, sitä voi yrittää hallita ennakoimalla, kontrolloimalla ja pitämällä kaikki langat tiukasti käsissään. Touhottaminen ja huolehtiminen saattavat olla keinoja selvitä, eivät luonteenpiirteitä.

Rajattomuus ja syyllisyyden tunne

Rajojen asettaminen voi tuntua siltä kuin hylkäisi tai torjuisi toisen tai olisi hankala. Siksi ylivastuullinen joustaa, luopuu omista tarpeistaan ja kokee syyllisyyttä, jos joutuu pyytämään apua. Usein hän sanoo, että ”ei tartte auttaa”, vaikka apu olisi oikeasti tarpeen ja sisimmässään hänellä olisi tarve tulla nähdyksi, kuulluksi ja kannetuksi.

Miia Moision Ylivastuullisten naisten valtakunta auttaa tunnistamaan liiallisen huolehtimisen kaavoja, purkamaan syyllisyyttä ja häpeää sekä kulkemaan kohti elämää, jossa omat tarpeet, rajat ja tunteet saavat ansaitsemansa tilan. Kirja johdattelee kohti elämää, jossa pärjäämisen ei enää tarvitse olla selviytymistä.

Tutustu kirjaan TÄÄLLÄ.

Hidasta elämää -festivaalin 2026 ohjelmakokonaisuus on julkaistu

Vinhan kirjakauppa ja Hidasta elämää -media järjestävät yhteistyössä Hidasta elämää -festivaalin Ruovedellä 120-vuotiaan kirjakaupan ja sen puutarhan ihastuttavassa miljöössä 12.–14.6.2026. Festivaalilla kohtaavat kirjallisuus, musiikki, taide ja henkinen hyvinvointi.

On hienoa päästä avaamaan Suomen kaunein kesäaika jo kolmatta kertaa Vinhan puutarhassa Hidasta elämää -festivaaleilla. Kuten eräs kävijä sanoi: musiikin, kirjallisuuden, hyvinvoinnin ja ihmisten luoman tunnelman ympäröimänä on kuin laajennetuilla puutarhajuhlilla iloitsee Hidasta elämää -median Sanna Wikström.

Festivaalin runsaslukuinen esiintyjäkaarti on oman alansa huippuammattilaisia ja tuttuja Hidasta elämää -yhteisöstä. Lavalla tavataan Freia Luminka, Karita Palomäki, Miia Moisio, Eevi Vuoristo, Jarkko Kailanto, Katri Kilpiäinen, Jenni Kiviniemi, Harri-Pekka Pietikäinen, Katri Syvärinen, Satu Pihlaja, Saara Salo, Hanna Lampi ja tietenkin Sanna Wikström ja Pequ Nieminen. Tarkka aikataulu täydentyy nettisivuillemme lähiaikoina.

Tuomas ”Tunna” Milonoff on mukana festivaaleilla kertomassa kirjastaan Liekki ja avaa oivalluksiaan hälyttävästi kasvavan kansantaudin eli työuupumuksen juurisyistä.

Hidasta elämää -festivaalien avauskonsertissa saamme nauttia karismaattisen Samuli Edelmannin lauluista Samulin pitkän uran varrelta. Samulia säestää hänen pitkäaikainen ystävänsä, kapellimestari ja tuottaja Leri Leskinen. Leri ja Pequ keskustelevat yhdessä festivaalin aloituksena tärkeästä teemasta, herkkyydestä.

Toinen artistivieras festivaaleilla on Ylva Haru. Haru on laulaja-lauluntekijä, jonka soundi on yhdistelmä pysäyttävää herkkyyttä, runsaita kitaroita ja lauluharmonioita. Ylva Harun tammikuussa julkaistulta albumilta Kuiskaa mulle voi kuulla sielun syvyyksiin saakka sykähdyttäviä lauluja, kuten Anna mennä vaan, Sydän auki ja Haaveet.

Tunnen suurta kiitollisuutta meidän upeista kirjailijoistamme, joiden viisaiden ajatusten äärelle saamme kokoontua myös tulevana kesänä. Lämpimästi tervetuloa Ruovedelle viettämään ihanaa viikonloppua niin vanhat kuin uudetkin festarikävijät toivottaa Hidasta elämää -yhteisön toinen perustaja Pequ Nieminen.

Festivaalialueelle rakennetaan kävijöitä palvelemaan jälleen sekä food corner että basaarialue. Taitelija Matti Pikkujämsä maalaa suosittuja muotokuviaan lauantain ja sunnuntain kuluessa festivaalialueella. Sunnuntaina Vinhan galleriassa vierailee taiteilija Anne Vasko ja hänen kanssaan voit tutustua ihastuttavan Kun Aamu kohtaa Illan -kirjan originaalikuvituksiin.

Liput myynnissä nyt Tiketissä ja Vinhan kirjakaupassa.

Tervetuloa nauttimaan syreenin tuoksuisista ja huolettomista kesäpäivistä hitaasti Vinhaan! Festareiden ohjelman löydät täältä.

Vinhan toiminnan sydämenä on perinteinen kivijalkakauppa, jonka ympärille on kehitetty idyllinen kulttuurikeskus ja matkailukohde. Vinha on kirjakauppa, kustantamo, antikvariaatti, majoitus/residenssi, galleria, nettikauppa, kahvila kesäterasseineen ja paljon tapahtumia.

Hidasta elämää on Suomen suurin kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin media, jonka sisällön tuottajina toimivat asiantuntijat ja bloggarit. Hidasta elämää on omalta osaltaan mahdollistamassa sitä, että kokonaisvaltainen – ja etenkin henkinen – hyvinvointi lisääntyy Suomessa. Hidasta elämää -kirjaperheessä on ilmestynyt lähes 100 hyvinvointikirjaa. Sivustolla vieraili viime vuonna 2.2 miljoonaa ihmistä ja sivuston juttuja luettiin 8.1 miljoonaa kertaa.

Älä jää odottelemaan parempaa elämää – Se alkaa jo tänään

Tänään on loppuelämäsi ensimmäinen päivä. Se saattaa kuulostaa suurelta – ja kun lähemmin tarkastellaan, se sitä onkin!

Olet kulkenut elämässäsi pitkän ja mutkikkaan tien ja saapunut erilaisten vaiheiden kautta tietynlaiselle välitasanteelle. Tältä tasanteelta näet taakse ja näet eteen. Ymmärrät menneisyytesi ja ymmärrät tulevaisuutesi arvon. Ymmärrät että ennen et ollut näin tietoinen. Ja että nyt voit vaikuttaa – hyvin moneen asiaan. Se on kiehtovaa. Hieman myös kauhistuttavaa. Huikeaa.

Katsellessasi maailmaa tältä tasanteelta ymmärrät, että loppuelämäsi alkaa, päätitpä elää sitä tietoisemmin tai et. Kelloja ei voi kääntää. Ja siksi tämä karu totuus kipristelee: omannäköinen elämä ja itsen näköiset valinnat eivät aina ole helppoja, vaikka ne olisivat niitä oikeita. Niitä, joita sydämesi todellisuudessa kaipaa.

On helppo tuudittautua ajatukseen, että onnellisempi loppuelämä alkaa sitten vielä joskus. Mutta ei, ei se ala joskus. Kello lyö ja sanoo: Aikasi on tullut. Sinun aikasi alkaa nyt.

Voit joko hyväksyä sen ja hypätä sen rytmiin, tai sitten elää kieltäymyksessä ja uskotella itsellesi, ettet vielä ole tullut tasanteelle. Ei ei, vielä olen opiskelija rappusissa kohti tasannetta, parempia aikoja odotellen. En vielä ole siinä pisteessä, että voisin alkaa nauttia elämästä, saati tehdä kaikkia tarvittavia päätöksiä ja ottaa elämän haltuun uudella tapaa.

Kun ajattelemme näin, kyseessä ei ole tosiasia, vaan pelko. Eivätkä pelot tuppaa katoamaan itsestään – usein kysymys onkin, kuinka kauan jaksamme niitä kuunnella ja kuinka kauan meillä on siihen varaa.

Lopulta kyse on päätöksestä (detaljit selviävät ajan myötä, niihin ei kannata keskittyä). Päätöksestä hyväksyä se tosiasia, että paremmat ajat alkavat tänään. Päätöksestä sitoutua siihen lopullisesti. Paremmin sanottuna, Sinuun itseesi.

Ja kun valitsemme tehdä näin, mitä mahdollisuuksia ja aarteita sieltä avautuukaan:

Juhlista elämää

Elä kuin elämäsi paras aika olisi nyt, kuin tulevasta ei olisi varmuutta (eikä kenelläkään todellisuudessa ole). Käytä kauneimpia korujasi, toteuta salainen unelmasi. Istahda yksin kakkukahveille. Ripauta pieni taikapölähdys omaan elämääsi, vain siksi että pystyt. Tee niitä asioita, joita haluaisit, ja sano niitä asioita, joita oikeasti haluaisit sanoa.
Älä odota enää mitään. Aina on parannettavaa, mutta valmista ei tule koskaan. Onnellisempi elämä ei ala sitten, kun saavutat jotain merkittävää, ja vielä vähemmän silloin kun joku toinen ihminen tai olosuhde muuttuu. Elät parasta elämääsi juuri nyt, etkä saa sitä enää myöhemmin takaisin.

Tietoisuus vastuusta

Vain sinä voit tietää, mitä kaipaat, ja jos et tietäisikään, kuitenkin vain sinä itse voit sen vastauksen selvittää. Siihen, että uudenlainen loppuelämäsi on nyt alkanut, kiteytyy vastuu: Tehdä siitä itsellesi parempi, armollisempi ja hyvällä tapaa rohkeampi.
Itsen vaaliminen niin pienessä kuin suuressa. Valinnan paikkoja on enemmän kuin huomaammekaan. Oikeisiin asioihin tarttuminen ja väärien jättäminen lisää huomattavasti tyytyväisyyttä ja iloa. Älä enää lykkää.

Anna itsesi toteutua

Pään sisältä kehollisuuteen ja tekemisen flow:hun. Joskus toiminta ja elämän eläminen eteenpäin ovat parasta lääkettä kiperiin asioihin tai ihmissuhteisiin, joille emme voi yhtään mitään.
Liike on lääke, mutta myös itseilmaisu on tietynlaista liikettä. Tärkeintä on antaa itsen toteutua eikä jäädyttää enää luonnollisia tunteita, ajatuksia ja prosesseja.

Tärkeysjärjestyksen muutos

Kun haluat voida hyvin, tästä hetkestä hamaan tulevaan, et käytännössä enää koskaan voi unohtaa itseäsi, hylätä itseäsi, turruttaa itseäsi. Päin vastoin, vahvistat suhdetta itseesi niin että tulet yhä paremmin kuulluksi ja tuetuksi. Tällöin muiden odotukset eivät enää mahdu tärkeimpien asioiden listalle (Ja juuri tästä syystä monet eivät halua aloittaa onnellisempaa loppuelämäänsä ”ihan vielä”).

Menneisyys saa olla se mikä se on

Henkiseen kasvuun ja menneisyyden työstämiseen liittyy usein sellainen harhakuva, että mielenrauhan voisi saada vasta kun kaikki on valmista. Entä jos mielenrauha voisikin syntyä keskeneräisyydestä, sallivuudesta ja yhteydestä itseesi? Eikä mitään oikeastaan tarvitsisi enää odottaa.

Hiljainen onni

Onnellisuus ja hyvä elämä vaatii töitä. Huippuhetkien ja hulppeiden somepostausten sijaan se on hiljaisempaa, nöyrempää. Hiljainen onni kätkeytyy jokaiseen hetkeen, myös niihin vaikeisiin – se ei riipu elämän tapahtumista vaan siitä, että ihminen tuntee olevansa turvassa ja tärkeä omana itsenään. Että ihminen saa tuntea tunteensa ja olla se, mikä on.
On helpompaa hakeutua ulkoisten nautintojen pariin ja unohtaa se työ, jonka hiljainen onni vaatii. Samalla kun teemme niin, se ruokkii merkityksettömyyttä ja masennusta. Mikään ei korvaa sitä tyytyväisyyden värähtelytaajuutta, joka syntyy, kun teemme oikeita asioita.
Kun päätämme elää itsellemme, säteilemme aitoa hyvää ulospäin. Sitä ei tarvitse edes mainita, sen tuntee, näkee, aistii. Hakeudumme ihmisten pariin, jotka tukevat kehitystämme eivätkä jarruta sitä. Pyrimme ratkaisemaan tai jättämään konfliktit emmekä kanna enää muiden ihmisten vastuita. Rauhan määrä lisääntyy ja tästä rauhasta käsin voi syntyä erittäin kauniita asioita. Niitä, jotka ovat sisälläsi hiljaisesti odottaneet omaa vuoroaan.

Mitä ajatuksia nämä asiat sinussa herättävät? Ja käsi sydämellä, vastaathan rehellisesti – Onko tänään Sinun loppuelämäsi ensimmäinen päivä?

❤️: lla Riikka

Intuitiivisista tulkinnoista ja muista palveluistani voit lukea alta tai täältä.

Pettymys elämässä voi tehdä niin kipeää, ettei halua ottaa enää uutta riskiä

Pettymys sattuu. Se tuntuu rinnassa, vatsassa tai kurkussa. Se voi viedä yöunet, tehdä mielestä raskaan ja saada kyseenalaistamaan itsensä. Raskainta ei ole kuitenkaan itse pettymys vaan se, että alamme pelätä sitä jo etukäteen ja tuo pelko alkaa kaventaa vaihtoehtojen valikoimaa elämässämme. Pelkäämme sitä, miltä pettymys tuntuu; sitä sietämätöntä häpeää, tyhjyyttä, yksinäisyyden tunnetta.

Pettymys on seurausta siitä, että odotuksemme eivät täyty. Asiat eivät mene niin kuin haluaisimme ja toivoisimme. Pettymyksen pelko saa meidät ylisuojelemaan itseämme.

Emme hae sitä työpaikkaa, jota oikeasti haluaisimme. Emme sano ääneen, mitä tarvitsemme kumppaniltamme. Emme sitoudu, koska entä jos kaikki kuitenkin menee pieleen. Emme tavoittele unelmia, koska pelkäämme etteivät ne kuitenkaan toteudu. Tyydymme tilanteisiin, jotka ovat ihan ok. Sisällä voi kuitenkin olla tunne, että jokin on jäänyt pienemmäksi ja näkymättömämmäksi kuin mitä se olisi voinut olla.

Jos pettymyksen tunnetta ei ole saanut kohdata turvallisesti, mieli oppii pitämään sitä vaarana ja yrittää suojella meitä niin, ettemme sitä joutuisi kohtaamaan. Välttämällä. Kontrolloimalla. Madaltamalla odotuksia. Ei siksi, että emme olisi rohkeita, vaan siksi, että meihin on joskus sattunut liikaa.

Pettymysten välttely tuo hetkellisen helpotuksen

Välttäminen tuo usein hetkellisen helpotuksen. Kun emme yritä, emme pety. Mutta samalla elämä alkaa supistua. Mahdollisuudet jäävät käyttämättä. Unelmat pienenevät. Toivominen muuttuu varovaiseksi. Innostuskin voi jäädä taka-alalle, koska sekin sisältää riskin.

Pettymyksen pelko voi saada elämän tuntumaan turvalliselta – mutta myös etäiseltä. Ikään kuin katselisi omaa elämäänsä hieman sivusta, uskaltamatta astua siihen kunnolla mukaan.

Pettymyksen pelko ei ole heikkoutta. Se on selviytymiskeino. Se on syntynyt tilanteissa, joissa pettymys on ollut liian suuri, liian yksinäinen tai liian lohduton. Tuollaisen tunteen varominen on ollut tarpeellista. Mutta se, mikä on joskus suojannut, voi myöhemmin alkaa rajoittaa.

Näin pettymyksen pelkoa voi helpottaa

Pettymyksen pelkoa ei voi pakottaa pois. Se ei katoa sillä, että käskee itseään olemaan rohkea. Usein se helpottuu vasta silloin, kun antaa sille tilaa ja alkaa rauhassa tutkia millaisiin kokemuksiin, ajatuksiin ja uskomuksiin pelko on kiinnittynyt.

Kun pettymyksen pelon voi kohdata turvallisesti toisen ihmisen kanssa tai myötätuntoisesti itseään kuunnellen voi alkaa kasvaa luottamus siihen, että vaikka pettymys sattuisi, siitä voi selvitä.

Elämä ei ole riskitöntä. Kaikki, mikä on merkityksellistä, sisältää mahdollisuuden pettymykseen. Mutta kun pettymyksen pelko ei enää päätä puolestasi, elämä alkaa vähitellen laajentua. Uskallat toivoa. Uskallat yrittää. Uskallat elää enemmän omannäköistä elämää.

Kun mieli ei rauhoitu, vaikka vauhti pysähtyy – Tunnistatko itsesi?

Olen itse toipuva ylisuorittaja, ja olen oppinut ymmärtämään, miten suorittajan mieli toimii – kantapään kautta. Suoritin pitkään ohi omien rajojeni, kunnes lopulta uuvuin ja sairastuin. Vasta silloin pysähtyminen ei ollut enää valinta, vaan pakko.

Tämä kokemus avasi minulle sen, ettei suorittajan mieli ole heikko tai viallinen. Se on oppinut selviytymään tekemällä, ottamalla vastuuta ja ennakoimalla. Juuri siksi sen kuormitus ja palautuminen näyttäytyvät usein eri tavalla kuin ulospäin näkyy.

Miten suorittajan mieli kuormittuu?

Suorittajan kuormitus ei synny pelkästään tekemisen määrästä, vaan sisäisestä suhteesta tekemiseen ja omaan arvoon. Tässä muutama näkökulma omasta elämästäni:

Jatkuva sisäinen vaatimus
Suorittajan mielessä elää hienovarainen mutta sitkeä ja vaativa ”pitäisi”. Vaikka kaikki olisi hetken kunnossa, mieli pysyy valppaana. Tämä tekee levosta levotonta ja palautumisesta vajavaista.

Arvo kietoutuu tekemiseen
Monelle suorittajalle tekeminen ei ole vain toimintaa, vaan tapa kokea olevansa riittävä ja hyväksytty. Kun ei pysty suoriutumaan, horjuu usein myös tunne omasta arvosta.

Yhteys kehoon heikkenee
Väsymyksen, stressin ja kuormituksen merkit huomataan, mutta ne ohitetaan. Tämä ei ole välinpitämättömyyttä, vaan opittua selviytymistä: ensin hoidetaan, sitten levätään. Usein “sitten” ei kuitenkaan koskaan tule.

Stressissä toiminta kiihtyy
Kun paine kasvaa, suorittaja vastaa siihen lisäämällä kierroksia. Tämä tuo hetkellistä hallinnan tunnetta, mutta pitkällä aikavälillä kuluttaa sekä mieltä että kehoa.

Miten suorittajan mieli palautuu?

Palautuminen ei suorittajalle tarkoita vain tekemisen lopettamista, vaan turvallisuuden palautumista.

Turvan kokemus ennen lepoa
Mieli rauhoittuu vasta, kun se saa kokemuksen siitä, että pysähtyminen on sallittua ja turvallista. Että mikään olennainen ei romahda, vaikka et juuri nyt tekisi enempää.

Rakenne kannattelee myös lepoa
Moni suorittaja tarvitsee selkeän luvan levätä. Työpäivän tietoinen päättäminen, rajattu lepohetki tai siirtymärituaali auttavat mieltä irrottautumaan tehtävätilasta.

Kehon kautta takaisin tasapainoon
Ylikuormittunut mieli rauhoittuu usein nopeammin kehon kautta kuin ajattelemalla. Hidas liike, hengityksen rauhoittaminen ja lämpö tukevat hermoston palautumista.

Riittävyyden harjoittelu
Terapeuttisesti merkittävä kysymys on: voisiko tämä olla tänään riittävää? Riittävyyden kokemus rakentaa turvaa syvemmin kuin täydellisyys.

Hetket, joissa ei tarvitse olla hyvä
Luonto, musiikki ja luova tekeminen ilman päämäärää tarjoavat hetkiä, joissa arvo ei synny suorituksesta. Ne muistuttavat olemisen riittävyydestä.

Lopuksi

Suorittajan mieli ei kaipaa lisää vaatimuksia, vaan lupausta: sinun ei tarvitse ansaita lepoa. Kun arvo ei enää ole kiinni tekemisestä, suorittamisesta voi tulla voimavara – ei selviytymiskeino. Tämä ei toki tapahdu hetkessä ja vaatii säännöllistä harjoittelua – lempeästi, mutta määrätietoisesti.

Kurkkaa myös Annukan Lempeästi itseni puolelle -kortit, jotka auttavat kuuntelemaan itseä, tunnistamaan omia tärkeitä tarpeita sekä hellittämään suorittamisesta.

Lisälukemista: Annukan myötätuntoiseen halaukseen ottava opaskirja Matka itsesi puolelle.

Kun huonot uutiset nostavat ahdistuksen pintaan, toivo löytyy pienistä teoista

Kaupallinen yhteistyö Suomen Punaisen Ristin kanssa.

Oletko sinäkin yksi heistä, joka kokee voimattomuutta maailman kriisien ja surullisten tapahtumien edessä? Päivittäin ilmestyvät järkyttävät uutiset ympäri maailmaa voivat kuormittaa mieltä. Kun apua tarvitsevia ihmisiä on paljon, syntyy helposti tunne, että en voi tehdä tarpeeksi. Tämä tunne on inhimillinen. Et ole tunteesi kanssa yksin.

Ahdistus kertoo siitä, että välität. Se on merkki empatiasta ja halusta tehdä hyvää. Jotta jaksaisit kantaa oman osasi, tarvitset myös keinoja keventää kuormaa. Tässä kolme pientä tekoa, joilla ahdistuksen tunnetta voi säädellä:

1. Rajaa uutistulvaa ja anna mielelle lepoa

Huoli maailman tilanteesta voimistuu, kun altistumme jatkuvasti uutisille. Lempeä muistutus: sinulla on lupa ottaa tauko. Uutispaasto ei tarkoita välinpitämättömyyttä – se on keino huolehtia omasta jaksamisesta.

Kokeile esimerkiksi näitä:

Rajoita uutisten lukeminen yhteen hetkeen päivässä: Lue uutisia vain 10 minuuttia kerrallaan ja omista sen jälkeen loppupäivä muulle tekemiselle. Älä lue uutisia juuri ennen nukkumaanmenoa, vaan tartu puhelimen sijaan esimerkiksi kirjaan.
Vietä aikaa luonnossa: Katkaise ahdistus suuntaamalla ulos. Kävely rauhoittavissa maisemissa puiden keskellä tai järven rannassa palauttaa ajatukset tähän hetkeen ja muistuttaa, että elämä jatkuu.
Hengitä syvään: Kolme rauhallista hengitystä voi tuoda kehon ja mielen takaisin tähän hetkeen. Kun mieli saa levätä, voimattomuuden tilalle voi tulla toivo ja toimintakyky.

2. Kanavoi ahdistuksesi toimintaan: pienikin toiminta helpottaa

Kun uutiset täyttyvät kriiseistä ja ihmisten hädästä, voi tuntua, että omat teot ovat liian pieniä. Mutta jokainen pieni teko on osa suurempaa kokonaisuutta. Kukaan ei voi muuttaa maailmaa yksin, mutta yhdessä voimme laittaa hyvää liikkeelle pieninä virtauksina – monesta suunnasta yhtä aikaa.

Muistatko vielä hetken, jolloin sinä tai läheisesi olette tarvinneet apua? Sellaisissa tilanteissa yksikin ystävällinen sana, pieni lahjoitus tai konkreettinen apu voi olla valtavan merkityksellinen – näin hyvä leviää pienin askelin.

Heille, joilla on rahallinen mahdollisuus auttaa kanssaihmisiä hädässä, voi kuukausilahjoittaminen Suomen Punaiselle Ristille olla hyvä ratkaisu. Suomessa Punainen Risti kouluttaa vapaaehtoisia auttamaan sekä arjen vaikeuksissa että kriisin kohdatessa – oli kyseessä esimerkiksi onnettomuus, huoli taloudellisesta pärjäämisestä tai ystävä yksinäiselle. Apusi voi tarkoittaa yhdelle lämmintä ateriaa, ja toiselle tukea tulipalon pysäyttäessä elämän.

Pienikin summa kantaa pitkälle. Esimerkiksi jo 10 eurolla kuukaudessa varmistat, että apu tavoittaa sitä kaikista eniten tarvitsevat. Punaisen Ristin kuukausilahjoittaja on sanonut näin:

”Kuukausilahjoittajana koen olevani osa jotain suurempaa. Kun ei itse yksin pysty vaikuttamaan suuriin asioihin, niin kuukausilahjoittajana koen, että autan edes jotenkin ihmisiä hädässä”

Haluaisitko sinä tukea Punaisen Ristin työtä Suomessa ja maailmalla? Jos pystyt antamaan rahallista apua, voit auttaa ryhtymällä kuukausilahjoittajaksi.

3. Vahvista yhteyttä muihin

Maailmantuska kasvaa helposti silloin, kun kannamme huolta yksin. Mieli alkaa kuormittua, jos emme jaa ajatuksiamme tai tunteitamme kenenkään kanssa. Siksi yksi tehokkaimmista keinoista keventää sisäistä painetta on puhua siitä jonkun kanssa – ystävän, perheenjäsenen, työkaverin tai ammattilaisen.

Kun kerrot tunteistasi, ne harvoin tuntuvat yhtä ylivoimaisilta. Samalla huomaat usein, että muillakin on samanlaisia kokemuksia. Yhteinen jaettu kokemus luo lohtua ja normalisoi tunnetta siitä, ettei jatkuvasti tarvitse jaksaa yksin.

Kokeile esimerkiksi näitä:

Kerro läheiselle, miltä uutiset sinusta tuntuvat. Tunteistasi kertominen auttaa myös läheistäsi huomioimaan omia sanavalintojaan. Samalla myös hän saa mahdollisuuden kertoa omasta jaksamisestaan.
Kysy toiselta, miten hän voi – usein myötätunto auttaa molempia. Uutisten kertaamisen sijaan pidä huomio tunteissa ja lempeissä sanoissa. Näin annat lohtua sekä läheisellesi että itsellesi.
Liity yhteisöön, jossa ihmiset kannattelevat toisiaan, kuten harrastusryhmään, vertaistukiryhmään tai vapaaehtoistoimintaan. Yhteinen tekeminen vie ajatuksia muualle ja tarjoaa vastapainoa synkille uutisille.
Yhteys toisiin ihmisiin muistuttaa, että vaikka maailma on monimutkainen ja joskus raskas, meidän ei tarvitse navigoida sen keskellä yksin. Yhdessä kannettuna huoli muuttuu kevyemmäksi – ja samalla toivo vahvistuu.

Muistathan, että et ole yksin

Ahdistus voi tuntua raskaalta, mutta se kertoo siitä, että sydämesi on avoin. Pienet teot, yhdessä muiden kanssa, ovat hiljaista mutta voimakasta vastavoimaa maailman raskaille uutisille. Ne ovat muistutus siitä, että toivo kasvaa joka kerta, kun joku päättää toimia hyvän puolesta.

Sinunkin teoillasi on merkitys. Voit olla osa avun ketjua, joka kantaa ja kannattelee vaikeissa hetkissä. Pidetään toisistamme huolta ja ollaan yhdessä heikompien puolella. Yksi helppo ja tehokas tapa auttaa on liittyä Suomen Punaisen Ristin kuukausilahjoittajien joukkoon. Lue lisää ja liity mukaan täällä.

Useimmat toiveet eivät kaadu epäonnistumiseen vaan pelkoon – Remu Aaltosen tarina avaa manifestoinnin suurinta estettä

Kutsuin itseni kylään Remu Aaltosen luo puhumaan manifestoinnista ja sen esteistä. Manifestoinnilla tarkoitetaan ajatusta siitä, että ihmisen ajatukset ja uskomukset vaikuttavat siihen, millaiseksi hänen todellisuutensa muotoutuu.

En ollut edes varma, tietääkö rockmuusikko, mitä manifestointi tarkoittaa. Luotin silti siihen, että kuulen jotain kiinnostavaa.

En ehtinyt edes esittää kysymystäni, kun keittiön tuolilla istuva Remu alkoi puhua. Hän ei jutellut manifestoinnin teoriasta, visualisoinnista tai toiveiden tilaamisesta. Hän meni suoraan ytimeen.

Remu puhui loukkaantumisesta, pelosta – ja siitä hetkestä, jolloin pelko menetti valtansa.

Lääkärin sanat pysäyttivät

Remu palasi muistoissaan maaliskuuhun 1996, jolloin hän loukkaantui vakavasti koiravaljakko-onnettomuudessa Kittilän Levillä. Kun koirat tekivät äkkikäännöksen, Remu lensi reestä Ounasjoen jäälle.

Kovan tällin saanut Remu makasi hangessa. Hän tunsi oudon sähköisen tunteen kulkevan kehonsa läpi, mutta raajat eivät liikkuneet.

Remua pelotti.

Sairaalassa lääkäreiden viesti oli lohduton: kyseessä oli neliraajahalvaus, ja kävelykyvyn palautumista pidettiin epätodennäköisenä. Alkoi pitkä toipuminen ja uudenlainen suhde omaan kehoon.

Pelko ei jäänyt määräämään suuntaa

Kuoleman lähellä käymisestä seurasi jotain yllättävää. Pelko väistyi.

”Onnettomuuden jälkeen en ole pelännyt enää mitään”, Remu sanoo.

Remu ei osaa itsekään täysin selittää, mitä sairaalasängyssä maatessa tapahtui. Ehkä hän karkotti pelon päätöksellä selvitä. Tai ehkä hän alkoi luottaa selviämiseen siksi, että pelko päästi irti otteestaan.

Vastoinkäymiset eivät loppuneet Ounasjoen jäälle, mutta elämä muuttui kevyemmäksi. Enää pelko ei määrää suuntaa.
”En mee kyykkyyn.”

Jos jokin asia epäonnistuu – tai Remun sanojen mukaan ”menee vituiksi” – seuraavalla kerralla tulee eteen jotain vielä parempaa. Näin Remu uskoo. Pelko oli todellinen, mutta se ei jäänyt pysyväksi ohjaajaksi.

Miksi pelko on manifestoinnin suurin este?

Vaikka elämä ei veisi kävelykykyä konkreettisesti, pelko saattaa halvaannuttaa henkisesti. Se voi estää meitä tarttumasta unelmiimme. Vaikka toivo olisi vahva, pelko pysäyttää liikkeen jo ennen kuin mitään ehtii tapahtua.

Remu ei puhunut manifestoinnista sanana, mutta hänen tapansa elää osuu sen ytimeen: tarttumaan elämään, vaikka lopputulos on epävarma.

”Se on totta, että ihmiset voivat ajatuksillaan tilata asioita tapahtuviksi. Pelko on toiveiden toteutumisen suurin vihollinen.”

Jos pelko ja kielteiset uskomukset pysäyttävät, toivo saa meidät liikkeeseen.

Huomaan itse, kuinka helposti jään odottamaan hetkeä, jolloin pelko hellittää. Se tuskin on järkevää. Jos pelko ei tajua itse hiippailla pois näköpiiristä, sille täytyy antaa kyytiä.

Entä jos useimmat toiveet eivät kaadu epäonnistumiseen, vaan siihen, että annamme pelolle vallan päättää ennen kuin ehdimme edes liikahtaa?

Mitä tapahtuisi, jos ei menisikään kyykkyyn?

Miten suvun taakkaperintö syntyy ja miten se siirtyy?

Saamme suvultamme ja perheeltämme perintönä erilaisia malleja ja uskomuksia. Kun toimimme tietyllä tavalla elämässämme parisuhteessa, työssä, suhteessa rahaan, lapsiimme tai kehoomme niin jotkut toimintatavoistamme liittyvät omaan perhesysteemiimme ja sukuumme. Meille siirtyy aina hyvää ja haitallista perintöä, taakkasiirtymää.

Miten taakkaperintö näyttäytyy?

Taakkasiirtymä, taakkaperintö näyttäytyy siten, että toimimme kuten jotkut perhesysteemissämme ovat toimineet. Usein nämä tavat tuottavat haittaa elämässämme. Voimme toistaa samaa kaavaa parisuhteessamme kuin vanhempamme tai isovanhempamme ovat tehneet. Suhteemme rahaan, rakkauteen, intiimiyteen, menestykseen voi olla hyvin samanlainen kuin monella suvussamme. Mikä on sallittua tai kiellettyä tunteissa ja niiden ilmaisussa siirtyy meille tiedostamatta.

Miten taakkaperintö syntyy?

Perhekonstellaatiomenetelmä ja sen taustalla vaikuttava filosofia näkee taakat siten, että jokin teema, asia, tunne, henkilö tai tapahtuma ei ole tullut saatetuksi loppuun ja se on tavalla tai toisella suljettu perhesysteemin ulkopuolelle. Taakka on kuin systeeminen perintö. Jotakin mikä tapahtui ehkä kauan sitten, muttei tullut tunnetuksi, kohdatuksi. Taakkaperintö tahtoo ja usein vaatii tulla kohdatuksi.

Miten taakkaperintö siirtyy?

Kun jokin asia, tapahtuma tai henkilö on jätetty perheen, suvun ulkopuolelle, joku seuraavissa sukupolvissa syntynyt alkaa ilmentää tätä ulossuljettua. Hän yrittää tehdä näkyväksi sen mikä on vielä ratkaisematta, katsomatta ja tuntematta. Näin taakat siirtyvät sukupolvelta toiselle.

Jokaisella sukupolvella on mahdollisuus ratkaista jotakin mikä on jäänyt ratkaisematta. Perinnön, taakan syvin tarkoitus on tulla ratkaistuksi, nähdyksi, kohdatuksi.

Seuraavat sukupolvet ikäänkuin sotkeentuvat johonkin sellaiseen mikä ei ole tapahtunut heille. He yrittävät ratkaista jotakin mikä ei itseasiassa suoraan kuulu heille ja näin syntyy kärsimys elämässämme. Ihmettelemme miksi ajaudumme samaan tilanteeseen toistuvasti kuten joku aiemmissa sukupolvissa. Tiedostamme kaavan, muttemme pysty vaikuttamaan siihen enempää.

Taakkaperintö on myös osoitus, että olemme kaikki osa suurempaa systeemiä. Monikaan asia elämässämme ei ole henkilökohtaista vaan se mikä tapahtuu jollekin systeemin jäsenelle, tapahtuu kaikille. Kun jossakin suvussamme on tapahtunut jokin asia ja sitä ei ole katsottu, on syntynyt ikäänkuin solmu. Josta tulee taakka myöhemmille sukupolville.

Miten taakkaperintöä voi keventää?

Perhekonstellaatiomenetelmän avulla voidaan helpottaa nykyelämän taakkoja tuomalla näkyväksi menneet solmut perhesysteemissämme. Näin reppumme taakkakuorma kevenee itsellämme ja tulevilla sukupolvilla. Näin voimme avata solmua.

Konstellaatiomenetelmän avulla voimme palauttaa taakat niille, joille ne todella kuuluvat ja oma kärsimyksemme nykyhetkessä vähenee. Silti elämään kuuluu aina tragedioita ja kipua, kärsimystä. Emme ole milloinkaan elämässä täysin kärsimyksestä vapaita.

Suvussa, perhesysteemissä tämä taakkana toistuva teema toistuu niin pitkään kun joku todella tekee näkyväksi ihmisen, tunteen tai tapahtuman. Silloin koko sukusysteemi on tästä tietystä taakasta vapaa eikä toistopakkoa ole enää olemassa tämän teeman ympärillä.

Jos jokin tuntuu pahalta, et ole väärässä

Olin oppinut ihan mestariksi sivuuttamaan oman kokemukseni ja intuitioni pitääkseni yllä yhteyden toisiin. Olin oppinut priorisoimaan muiden tunteisiin, hakeutumaan harmoniaan, ylimiellyttämään ja olemaan suojaamatta itseäni. Olen pyrkinyt purkamaan konflikteja ja kaikenlaisia epäsuhtia ihmissuhteissa omalla kustannuksellani vähättelemällä olojani, esimerkiksi suuttumusta tai loukkaantumista toisen toiminnasta.

Empaatikkona on ollut haasteellista oppia pysymään omassa kokemuksessani, eikä aina olla kannattelemassa ja fiilaamassa muiden tunteita, joita minun on poikkeuksetta helppo ymmärtää. Hyväntahtoisuuttani on ollut myös helppoa käyttää hyväksi, kun en ole itse asettanut riittävän suojaavia rajoja. Kukaan ei yleensä tietoisesti tai pahantahtoisesti pumppaa toisista energiaa tai ilmaannu suhteisiin ei-vastavuoroisesti, mutta tarpeeksi rajattoman tai kiltin kanssa niin tulee helposti tehtyä. Myös herkät ja lähtökohtaisesti lempeäsydämiset tyypit voivat toimia ihmissuhteissaan ajattelemattomasti.

Olen itse puolestaan sumuttanut itseäni, vähätellyt tunteitani ja ajatellut, että mullahan menee ihan hyvin, olen vahva ja jaksan kyllä. Moni meistä selittää itseään pois oloistaan sen sijaan, että uskaltaisi kuulla itseään. Usein ajattelemme, että meissä on vikaa ja olemme väärässä, jos tuntuu pahalta.

Olen opetellut rajaamista kauan, ja hommeli syvenee kerros kerrokselta. Kun olen oppinut kuulemaan tarkasti ja hyväksyvästi mitä kehossani ja hermostossani – eli tunteissani ja intuitiossani – tapahtuu, olen oppinut valitsemaan itseni. Olen oppinut kuulemaan, mitä tarvitsen ihmissuhteissani ja miltä haluan että minusta tuntuu. Olen oppinut, miltä turvattomuus tuntuu ja miltä tuntuu silloin, kun en voi ihan luottaa toiseen vaikka hän olisi miten ihana tyyppi. Olen toisinaan ottanut etäisyyttä tosi rakkaisiinkin ihmisiin, jos sanoittamani rajat eivät ole tulleet kuulluksi tai tunnen pikemminkin menettäväni energiaa toisen kanssa kuin virkistyväni yhteydestä.

Ihmissuhteet myös muuttuvat: joidenkin kanssa kuljetaan pitkään yhdessä ja toisten kanssa hetki. Etäisyys voi tehdä hyvää ja kasvureissujen jälkeen saatetaan joskus löytää yhteys uudelleen, uudesta kohtaa.

Olen oppinut toimimaan intuitioni ja tunteideni mukaan ilman, että enää puhun itseäni pois totuudestani tai että kuuntelen enemmän sitä mitä muut sanovat kuin sitä mitä he tekevät. Rajaaminen on tarkoittanut omien yksinjäämisen ja hylätyksi tulemisen pelkojen ja haavojen kohtaamista.

On tosi karua havaita, kun jokin suhde on epätasapainoisempi kuin on luullut, tai että on tullut vähän hyväksikäytetyksi. On kurjaa, kun toinen ei pysty kuulemaan tai kunnioittamaan rajojamme. Olen surrut, kun tiet ovat erkaantuneet tai etääntyneet kun toisen kanssa ei olla samalla sivulla. Silti omalle kasvulleni on ollut oikein uskaltaa valita itseni entistä syvemmin.

Sisäinen turva mahdollistaa itsekunnioituksen ja sen, ettei tyydy ihmissuhteissa murusiin tai krooniseen epätasapainoon. Ja toisaalta uskallus olla lempeästi itsensä puolella myös vahvistaa omaa turvaa ja sydänvoimaa. Kun eheytyminen syvenee, hyviä, läheisiä ihmissuhteita on kenties melko vähän. Mutta olennaisin on aina se suhde joka meillä on itsemme kanssa, myös toisten ihmisten seurassa. Voimaudunko, iloitsenko, tunnenko oloni rakastetuksi ihan vain olemalla, eikä sen kautta mitä toisille annan?

Jos jokin ihmissuhteessa jatkuvasti tuntuu pahalta, et ole väärässä. Silloin tarvitsee jeesata itseä eikä yrittää muuttaa toista. Hyvissä suhteissa energia virtaa tasoin verroin, ja puolin ja toisin tuetaan toista joskus enemmän. Hyviin suhteisiin mahtuvat kummankin tarpeet, eikä toisen rajoista loukkaannuta, eikä niitä jatkuvasti ylitellä.

Kuva: Unsplash

Voimauttavat kurssini, terapeuttisen valmennukseni ja parityöskentelyn löydät TÄÄLTÄ.