Voiko itseään oppia rakastamaan?

Olemme usein todella armottomia itseämme kohtaan. Pään sisäinen pomomme listaa koko ajan lukemattomia odotuksia ja vaatimuksia siitä, millaisia meidän tulisi olla.

Kuulemme sisältämme moitteita siitä, miten typerästi vastasimme palaverissa, tai miten surkealta näytämme tai miten emme taaskaan osanneet olla itsemme puolella ihmissuhdehaasteissa. Mielemme pomo epäilee taitojamme ja vähättelee osaamistamme, samalla kun se vaatii enemmän ja parempaa.

Hyvin harvoin yletymme sisäisen pomomme vaatimalle tasolle, niinpä koemme riittämättömyyttä, huonommuutta, syyllisyyttä ja jopa häpeää. Ei siis ihme, että meistä tuntuu, ettemme osaa rakastaa itseämme.

Kuitenkin itsensä rakastaminen on pohja ja perusta tasapainoiselle elämälle. Sillä on todella suuri merkitys hyvinvoinnillemme.

Kun rakastamme itseämme, olomme on vakaa, turvallinen ja rauhallinen. Voi lempeästi ja hyväksyvästi olla juuri se ihminen kuin on ja seisoa itseään arvostaen omilla jaloillaan.

Usein itsensä arvostaminen ja itsensä rakastaminen ovat sotkeutuvat mielessämme sekavaksi vyyhdiksi. Ero on siinä, että itsensä arvostaminen tapahtuu egomielen tasolla. Toisin sanoen voimme ajatteluamme muuttamalla oppia arvostamaan itseämme. Ja se on todellakin hyvä asia, sillä sisäinen puheemme vaikuttaa voimakkaasti tunnetilaamme.

Rakkaus on meissä aina

Itsensä rakastamista ei tarvitse opetella tai oppia, sillä rakkaus on meissä aina.

Juuri nyt muistelepa koskettavaa tai hauskaa hetkeä jonkun läheisesi tai lemmikkieläimesi kanssa. Huomaatko, miten lämpö ja rakkaus lähtevät virtaamaan sinussa? Muistot avaavat sinussa jo olevan rakkauden.

Arkiminämme eli egomme lisäksi meissä on olemassa myös toisenlainen taso, todellinen minuus, jonka elämän pyörityksessä hyvin herkästi unohdamme.

Voimme saada yhteyden todelliseen minuuteemme, kun mielemme hiljenee. Se voi tapahtua saunan lauteilla rentoutuessa tai takkatulen loimua tuijotellessa. Voimme myös meditoiden löytää yhteyden syvimpään itseemme. Silloin mielen hälinä hetkeksi lakkaa ja antaudumme hiljaisuudelle ja syvälle rauhalle.

Todellisen minuutemme tasolla aistimme loppumattoman lempeyden, hyväksynnän ja rakkaudellisuuden. Toisin kuin egominämme, todellinen minuutemme ei vaadi meitä muuttumaan tai kehittymään paremmiksi ollaksemme rakkauden arvoisia. Todellisen minuuden tasolla rakkautta ei tarvitse ansaita, löytää tai saavuttaa. Sillä rakkaus on olemassa aina.

Ainoa mitä tarvitsee, on olla halukas rakastamaan itseään ja avautumaan rakkaudelle. Ja tuon halukkuuden voimalla lähdemme purkamaan erilaisia egomielemme kasaamia esteitä, uskomuksia ja pelkoja rakkauden tieltä.

Vaikka todellinen minuus näkee arkiminän virheet ja erheet, se säteilee aina hyväksyvää arvostusta ja rakkautta itseämme kohtaan. Mitään muuta ei tarvita. Kun hyväksymme itsemme kaikkine puolinemme, ymmärrämme, että itsensä rakastaminen on rakkauden hyväksymistä.