Tuleeko hyvinvoinnista ja eheytymisestä suorituspaineita ja ahdistusta? Mikä jeesaa?

Kirjoitin ensimmäisessä kirjassani Sydänjuttu siitä, kuinka henkinen- ja hyvinvointiskenekin pitävät toisinaan yllä ahdistusta ja luuseriuden fiilistä. ”Juo vihermehuja! Älä missään nimessä juo vihermehuja talvella! Jumppaa! Älä jumppaa niin paljon!”. Kaikenlaisia ohjeita ja näkemyksiä siitä, kuinka voisimme voida paremmin, eheytyä ja elää parasta elämäämme tulee ihan joka tuutista.

Luultavasti jokainen meistä haluaa nauttia elämästä. Silti laiffi on välillä ihan hanurista. Tapahtuu vaikeita ja pelottavia asioita. Joskus hokaamme tehneemme valintoja, jotka eivät olleet lähtöisin omasta sydämestämme. Sivuutamme itseämme. Olemme väsyneitä, jumissa, voimattomia.

En todellakaan niittaa nyt inhimillistä, kollektiivista haluamme voida hyvin vaan puhun siitä, kuinka kulttuurissamme patologisoidaan vaikeita tunteita ja vaiheita, ja usein traumakin nähdään asiana, jonka voi työstää itsestään ulos. Voi tuntea aika herkästi epäonnistuneensa, jos kaikista yrityksistä, tsempistä, itsensä työstämisestä ja terapoimisesta huolimatta edelleen on haasteita.

Uskomme usein, että kun meillä on paha olla, olemme pahoja tai huonoja. Mutta kaikilla meistä on joskus vaikea olla, eikä se tarkoita, että meissä on vikaa.

Kaikilla meillä on haasteita, vaihtelevissa määrin ja kohdin elämää. Saatamme kantaa tunnistamatonta traumaa, joka näkyy turvattomuutena: ylimiellytämme ja sivuutamme itseämme, koska niin olemme oppineet toimimaan. Yritämme pysyä turvassa ja tulla hyväksytyiksi, koska olemme joskus tulleet hylätyksi. Olemme oppineet uskomaan, että säilyttääkseen yhteyden toisiin täytyy luopua yhteydestä itseensä.

Hyvinvointi tai eheytyminen ei ole sitä, että teet kaikki ”oikeat jutut” vaan enemmän lempeyttä itseäsi kohtaan

Elämä ja ihmisyys on moniulotteista, mutkikasta, ristiriitaista, hallitsematonta. Haluaisimme ajatella, että näitä ihanaa viittä vinkkiä noudattamalla elämä alkaa helpottua – eli sitten saamme vihdoin kokea kaipaamaamme turvaa ja hyväksyntää. Koitamme ymmärrettävästi saada hommelia hallintaan, ja uskomme herkästi, että jotkut osaavat elää elämää paremmin kuin me. Seuraamme perässä, ja tunnemme surkeutta, jos elämä ei siitä suttaantunutkaan ihan niin sutjakkaasti. Kulttuurimme toitottaa, että kontrolloimalla ja tahdonvoimalla voi menestyä ja pärjätä, mutta unohtaa kertoa, että eihän elämää oikeasti voi kukaan kontrolloida. Hyvinvointi tai eheytyminen ei ole sitä, että teet kaikki ”oikeat jutut” vaan enemmän lempeyttä itseäsi kohtaan.

Mutta mitä jos eheytyminen on sitä, että oppii takaisin yhteyteen itsensä ja kehonsa kanssa? Oppii lempeämmäksi itselleen niin, että voi kuunnella enemmän sisäisyyttään kuin sitä, mitä muut ihmiset sisäisyytesi (ja ulkokuoresi) fiksaamisesta sanovat? Monelle meistä oman kehon tuntemukset ja intuition mukaan toimiminen ovat vierasta. Ja juuri oman kehon ja sen kantaman intuition ääreen voisimme oppia laskeutumaan pehmeämmin ilman ajatusta, että jokin on rikki ja se on korjattava, jotta olomme voi parantua.

Näen niin, että sisäisen turvan, tunneyhteyden ja lempeyden myötä omat voimavarat voivat vapautua selviytymisestä ja sopeutumisesta enemmän sydämen kautta elämiseen. Se ei poista elämästä vaikeuksia, mutta jeesaa ammentamaan vaikeuksista viisautta ja ennen kaikkea rakastamaan itseämme kaiken härdellin keskellä.